Jump to content
Naimisiin.info

Ikäviä kommentteja


Guest flower07

Recommended Posts

Guest Ötökkä
Osanotot kaikille. Minua ketuttaa anoppi aina sopivissa käänteissä.

Kihlautuminen ensinnäkin oli yksi fiasko, tai siis se että "mentiin salassa" lomamatkalla ja sitten koska itse ajateltiin niin että ei tästä tarvitse hihkua kaikille vaan huomaavat sitten kun huomaavat (oltu yhdessä kauan) niin siitähän anoppi ensinnäkin pahoitti mielensä kun kuuli "kyliltä". Tuli ripitystä joka käänteessä yhtään kaunistelematta että ei kuulemma arvosteta häntä tarpeeksi ja mitä lie muuta sieltä tuli (ja itse olivat ainakin tehneet samoin silloin aikoinaan). Joo, anteeksi ettei ajateltu sinun tunteita mutta kyllä kihlautuminen on edelleen jokaisen oma asia ja sen luulisi saavan tehdä niinkuin haluaa. Itse olin ihan pihalla ja arvion mukaan kaikki selittely olisi ollut turhaa. Ja sulhanen ei juuri ollut moksiskaan..

- - -

Sulhanen kysyi leikillään että mites he osallistuisivat kustannuksiin niin tuli täysi hiljaisuus (ei oleteta että kukaan muu osallistuu kustannuksiin). Mutta anoppihan ilmoitti heti ykskantaan että mitään suuria häitä ei tarvitse pitää, heidän puoleltaan niitä ja niitä ei tarvitse kutsua. Hän ei kättele vieraita, kun tuli puheeksi että miten vastaantulotoivotukset järjestettäisiin. Häälahjalistasta jotain sivumainitessani hän tokaisi ettei tiedä ostaako mitään meille lahjaksikaan, puhe ei ollut suoraan siitä vaan muuta pohdintaa mutta tuli sekin selväksi. Ja rahaa ei ainakaan pidä pyytää, miten törkeää että hän ei ainakaan maksele kenenkään häämatkoja.

- - -

Kommentteina ylläoleviin kohtiin, että ymmärrän hyvin, jos anoppi on verisesti loukkaantunut, että tieto kihlauksesta on tullut kyliltä eikä suoraan teiltä. Minustakin olisi korrektia, että vanhemmille kerrotaan suunnilleen ensimmäisenä, jos heidän kanssa ollaan jossain tekemisissä ja kihlausta ei kuitenkaan ole tarkoitus salata hääkutsujen lähettämiseen saakka.

Minusta on myös hieman kyseenalaista edes leikillään kysellä osallistumista kustannuksiin, ellei ole vakuuttunut, että vanhemmat haluavat osallistua. Eli mieluummin odottelen omaehtoista tarjoutumista avustamaan, koska moni voi kokea rahan pyytämisen loukkaavana.

Kaikki muut kohdat sitten kuulostivatkin jo hiukan hämärämmiltä. Tosin tuli mieleen, että jos ongelmat ovat tulleet vasta kihlauksen jälkeen, niin kaikki voi tosiaan johtua vain siitä, että anoppi on tosiaankin sydänjuuriaan myöten loukkaantunut siitä, ettei hän sulhasesi äitinä ole niin tärkeä, että ansaitsisi kuulla poikansa kihlauksesta suoraan teiltä itseltänne. Meilläkin erittäin todennäköisesti molempien vanhemmat olisivat todella pahoillaan ja loukkaantuneita, jos emme viitsisi heille itse kertoa, ennen kuin kuulevat muualta (vaikka siis muuten ovat ihan normaaleja ihmisiä ;) ).

Link to comment
Share on other sites

Osanotot kaikille. Minua ketuttaa anoppi aina sopivissa käänteissä.

Kihlautuminen ensinnäkin oli yksi fiasko, tai siis se että "mentiin salassa" lomamatkalla ja sitten koska itse ajateltiin niin että ei tästä tarvitse hihkua kaikille vaan huomaavat sitten kun huomaavat (oltu yhdessä kauan) niin siitähän anoppi ensinnäkin pahoitti mielensä kun kuuli "kyliltä". Tuli ripitystä joka käänteessä yhtään kaunistelematta että ei kuulemma arvosteta häntä tarpeeksi ja mitä lie muuta sieltä tuli (ja itse olivat ainakin tehneet samoin silloin aikoinaan). Joo, anteeksi ettei ajateltu sinun tunteita mutta kyllä kihlautuminen on edelleen jokaisen oma asia ja sen luulisi saavan tehdä niinkuin haluaa. Itse olin ihan pihalla ja arvion mukaan kaikki selittely olisi ollut turhaa. Ja sulhanen ei juuri ollut moksiskaan..

- - -

Sulhanen kysyi leikillään että mites he osallistuisivat kustannuksiin niin tuli täysi hiljaisuus (ei oleteta että kukaan muu osallistuu kustannuksiin). Mutta anoppihan ilmoitti heti ykskantaan että mitään suuria häitä ei tarvitse pitää, heidän puoleltaan niitä ja niitä ei tarvitse kutsua. Hän ei kättele vieraita, kun tuli puheeksi että miten vastaantulotoivotukset järjestettäisiin. Häälahjalistasta jotain sivumainitessani hän tokaisi ettei tiedä ostaako mitään meille lahjaksikaan, puhe ei ollut suoraan siitä vaan muuta pohdintaa mutta tuli sekin selväksi. Ja rahaa ei ainakaan pidä pyytää, miten törkeää että hän ei ainakaan maksele kenenkään häämatkoja.

- - -

Kommentteina ylläoleviin kohtiin, että ymmärrän hyvin, jos anoppi on verisesti loukkaantunut, että tieto kihlauksesta on tullut kyliltä eikä suoraan teiltä. Minustakin olisi korrektia, että vanhemmille kerrotaan suunnilleen ensimmäisenä, jos heidän kanssa ollaan jossain tekemisissä ja kihlausta ei kuitenkaan ole tarkoitus salata hääkutsujen lähettämiseen saakka.

Minusta on myös hieman kyseenalaista edes leikillään kysellä osallistumista kustannuksiin, ellei ole vakuuttunut, että vanhemmat haluavat osallistua. Eli mieluummin odottelen omaehtoista tarjoutumista avustamaan, koska moni voi kokea rahan pyytämisen loukkaavana.

Kaikki muut kohdat sitten kuulostivatkin jo hiukan hämärämmiltä. Tosin tuli mieleen, että jos ongelmat ovat tulleet vasta kihlauksen jälkeen, niin kaikki voi tosiaan johtua vain siitä, että anoppi on tosiaankin sydänjuuriaan myöten loukkaantunut siitä, ettei hän sulhasesi äitinä ole niin tärkeä, että ansaitsisi kuulla poikansa kihlauksesta suoraan teiltä itseltänne. Meilläkin erittäin todennäköisesti molempien vanhemmat olisivat todella pahoillaan ja loukkaantuneita, jos emme viitsisi heille itse kertoa, ennen kuin kuulevat muualta (vaikka siis muuten ovat ihan normaaleja ihmisiä ;) ).

No täytyy kyllä olla aika katkera anoppi jos tuosta kihlautumis-uutisesta on vielä noin sydänjuuriaan myöten loukkaantunut. Kyllähän tuollainen pitäisi aikuisen ihmisen pystyä unohtamaan ja osallistua ilolla ja onnella häiden suunnitteluun. (En siis usko, että tuo kihlautumisasia vaivaa mieltä niin paljon, että haluaa sitten asettua poikkiteloin muissakin asioissa...)

Kustannusasiastakin olen eri mieltä; nykyään on kyllä ihan korrektia - varsinkin nuorten ihmisten - kysyä omilta vanhemmiltaan rahallista apua häiden järjestämiseen. Jos sen kokee joku äiti tai isä loukkaavana, niin on aika omituista porukkaa...

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...
Guest Egenc

Siis aivan käsittämättömän huonoa käytöstä ihmisiltä nää kaikki kuulemanne kommentit. Me menimme kihloihin jouluaattona 2008 ja avokkini perinteen mukaan hääpäivä tulee päättää vuoden sisällä kihlauksesta. No, asiaan siis. Häitä tässä ollaan pikku hiljaa suunnittelemassa ja sukuni on itse pikkuhiljaa hitaasti mutta varmasti karistanut väkeä pois vieraslistaltamme. Viimeviikolla palo pinna lopullisesti isäni siskoon joka hääsuunnitelmat kuullessaan täräytti että "Mites teidän raha-asiat on hoidettu? Kai teillä on tileistänne mustaa valkosella, jos eroottekin? Ei sitä tiedä, ei sitä tiedä, ei sitä tiedä...." (Kyseisellä 70-vuotiaalla ihmisellä katkeruus ja kateus ilmeisesti painaa, koska hänen omat lapsensa eivät ole naimisissa ja ovat nelikymppisiä) Sitten sen jälkeen laukaisi "Kyllä se sun exä oli sitte komee mies, mitäs se nykyään tekee?" ja hetken päästä "Mikäs kiire teillä on naimisiin, ei meijänkään pojat ole menneet vaikka ovat jo 40-vuotiaita?" Tän ihmisen suusta olen niellyt peetä jo hyvän aikaa ja pitänyt yhteyttä jottei kaikki siteet sukuun katkeaisi. En mä kuitenkaan mikään sieni ole. Ei kaikkea tarvi loputtomiin sietää.

Isäni avovaimolta tuli muutama viikko tällanen kukkanen "Sullakun tota sukua ei niin hirveesti ole niin tulee hankalla häiden kanssa? Mun lapsilla on kuitenkin enemmän niitä verkostoja." WHAAAT? Sanoin siihen että "No meillä nyt ei ole onneks mikään tarve todistella kauheelle määrälle ihmisiä että mennään naimisiin. Niistä tulee kivat juhlat lähimpien ystävien kesken." Tän ihmisen lapset eivät ole naimisissa...eli taitaa olla jälleen katkeruus ja kateus pelissä. <_<

Link to comment
Share on other sites

Muistan, kun menin kihloihin niin poikaystäväni osti mulle kesätyörahoillaan timanttisormuksen.

Paras ystäväni tokaisi siskolleni minun seläntakana "mitä lie zirkoneja!"

:grin:

Mullekin on tapahtunut tämänkaltainen. Siskoni meni noin vuosi sitten kihloihin ja äitini kauhisteli, kun oli kihlasormukseksi ostettu timanttisormus. Yksi timantti kooltaa 0,27ct. Oli kuulemma liian pramea ja liian iso kihlasormukseksi. Kihlasormuksen kun äitini mielestä kuuluu olla sellainen "rimpula". Sanoi, että olisi hankkinut tälläisen kuin mulla. Mulla sileä, 3.5mm leveä kihla. Ja kun hintakin oli muutaman satasen, niin sekin oli liikaa siskoni kihlaksi. Jummi, mikä äiti meillä. No, katsotaan mitä sanoo meidän vihkeistä... :)

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...
Guest OmaSormus

^meillä myös, hirvee kauhistelu kihlasormuksesta, jossa rivissä timantit. Onneks ei sentään kukaan uskaltanut heittää moukkamaista zirkoniheittoa sillä kaikilla kyllä tiedossa että sellaisia ei ainakaan ole. Mutta että on se varmasti ollut kallis, mitä tuhlausta ja vihkisormuksenhan sitten on oltava sellainen sileä yksinkertainen.

Jaa, jos kerta ko. valittajakauhistelija ei ole sitä ollut maksamassa niin hittoako se sille kuuluu miten paljon on kiviä ja mitenköhän kallis se on ollut. Tai että millainen siitä vihkistä tulisi.

Olen vaan vastannut noihin urputuksiin että itsepähän sitä loppuelämän katselen. Jos nyt jostain syystä erottaisiin niin sormukset jää sille kenen ne on eli onneksi ei ole sitä taakkaa että kyseessä olisi joku sukusormus tms.

Link to comment
Share on other sites

Oma serkkutyttöni, jonka kanssa ollaan kakarasta asti oltu läheisiä, heittäyty todella tylyksi meidän kihlautumisilmoituksen jälkeen.

Hän ei ole sanallakaan kihlautumisestamme maininnut, saati sitten onnitellut. Eikä myöskään hänen vanhempansa. Kävin heillä viikonloppuna kylässä ja serkku ei katsonut edes minua päin. Ei puhunut minulle mitään, vastasi vain lyhyesti jos jotakin kysyin.

Serkkutyttöni on ollut kolmatta vuotta kihloissa. Ei ole koskaan sen kummemmin hääsuunnitelmistaan toimitellut. Silti olen todella pettynyt hänen käytökseensä, kun luulisi että olisi edes onnea voinut toivottaa.

Link to comment
Share on other sites

en lukenut koko ketjua, mutta omakohtaista kokemusta vastaavanlaisista kommenteista tuli silloin, kun mentiin kihloihin. kihlautumisuutinen julkistettiin kaksi viikkoa ennen miehen veljen häitä (tuolloin oltiin oltu jo kuukausi kihloissa) niin anopin mielestä ei oltais saatu mennä, kun varastettiin huomiota häiltä. (kenellekään ei siis erityisesti kerrottu vaan tutut sai huomata sormuksista...) ei vissiin menny oikein etiketin mukaan. (samaisessa perheessä esikoinen meni pari kuukautta ennen noita ko. häitä itse salaa naimisiin että kaikki tapahtuis oikeassa järjestyksessä "etiketin" mukaan..)

ei siinä pitäis sitä miettiä mikä elämäntilanne on SUHTEESSA MUIHIN vaan sitä mikä on pariskunnan keskinäinen tilanne. eihän me nyt sen takia kihloihin menty että miehen veljellä on häät. ja minusta yhdelle kesälle mahtuu useammatkin juhlat. ei kai sen pitäis mennä niin että suvussa "varataan" vuosi ja muut ei sitten saa suunnitella sille vuodelle mitään juhlia. jokainen hääjuhlahan on erillinen tilaisuus eikä niitä pitäisi peilata mitenkään suhteessa muihin. ja varsinkin tuommoinen kilpailu et kuka ehtii ensin ei varmasti johda mihinkään..

Link to comment
Share on other sites

Tuttuja tunteita ja kommentteja, joita olen itsekin saanut.

Minulla takana muutamia lyhyitä seurusteluja, kihlauskin ja avoliitto. No ei siinä mitään, tapasin tulevan mieheni muutama vuosi sitten ja hän on minulle ollut kaikki kaikessa. Meillä on ikäeroa ja hän todella välittää minusta. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen olevani rakastettu ja tunnen rakastavani oikeasti jotakin.

Äiti sanoi puoli vuotta sitten (häät ovat lokakuussa) että te voitte aivan hyvin siirtää häitä.. mummo jatkoi siihen, että ette te lapsia tarvitse, sen verran omituinen liitto tulossa. Vanhemmat maksaa suurimman osan häistä (miehen äiti kuollut ja isä huonossa kunnossa, eikä heitäkään näytä kiinnostavan meidän tuleva avioliitto) ja siinä se sitten onkin. En tiedä yhtään mitä äiti laittaa päälle, ei ole ollut kiinnostuvan häistä ja vaihtaisin rahat mielummin siihen kiinnostuneeseen asenteeseen häistä. Häät ovat todellakin vielä itseni ja mieheni järjestämät. Minun kaaso on henkisenä tukena, ei muuta.

Onneksi rakkauteni miestä kohtaan on suunnaton ja voidaan hänen kanssa jakaa surut näistä tulevista häistä. Ja tietenkin se ilo, että voimme sanoa toisillemme tahdon :)

Link to comment
Share on other sites

noh, mitä näitä muiden kommentteja olen nyt tässä lueskellut, niin se on jo iloinen asia että ne ikävät kommentit sanotaan suoraan ja ÄÄNEEN.

minun kohdalla kaikki onkin sitten toisin. sukulaiseni eivät ilmeisesti oikein hyväksy, että olen menossa naimisiin, sen suuntaista olen kierrellen ja kaarrellen kuullut eri tuttavien suusta.

suoraa vastausta en ole suvulta edes saanut kun olen kysynyt, että onko jokin ongelma, että olemme menossa naimisiin ensi kesänä.

pistää kyllä vihaksi kaiken maailman mielistely ja kiertely. pitänee istuttaa suvun juoruilevat naiset kerrankin saman pöydän ääreen ja kertoa omat näkemykset asiasta ja ilmoittaa, että tulkoot häihin tai sitten eivät.

Link to comment
Share on other sites

Ahhhh ihanaa kun saa jakaa primitiiviraivoa muiden kohtalotovereiden kanssa...

En ole ajatellut vetää häitämme koskevista letkautuksista hernettä nenään, mutta muutama kommentti on ollut mielestäni aika töks..

Ystäväni, jonka toivon toimivan "morsiusneitona" hääjuhlissamme, heitti vähän aikaa sitten että "eihän sulle kai sit järjestetä mitään polttareita". Mitäpä tuohon kommentoimaan itse kuin "ai aha jaa". Noh, en ole mikään ns. perinteisten polttareiden ystävä, mutta en muista koskaan sanoneeni etten tahdo MITÄÄN huomionosoitusta. Eli ei sitten tule polttareita, ellen itse sitten järjestä vaikkapa tyttöjen illallisjuhlia tms.

Toisen kanssa juttelin puhelimessa ja keskusteltiin häistä. Tuntui olevan vaikea ymmärtää, että kirkko-osuutta ei häihimme kuulu. Olimme jo vaihtaneet puheenaihetta, kun kaveri heitti puun takaa uudelleen "niin siis miks ei tuu kirkkoa". Öö, en edelleenkään ole kristitty, enkä ole sellaiseksi muuttumassa (asia oli kyllä hänen tiedossaan ja muistissaan, kommentti ei johtunut siitä)... Muutenkin toi kirkon puuttumisen kummastelu saa välillä nostamaan kulmakarvoja, sillä mielestäni oudompaa olisi jos haluasimme liittomme siunata ev.lut.kirkossa, kun emme edusta sinne päinkään olevia uskontokuntia (varsinkaan mieheni ei aasialaisten sukujuuriensa ansiosta omaa mitään perinteitä ko. uskontokuntaan liittyen). Maailmassa on muitakin kirkkoja kuin ev.lut. ja kaikki eivät ole kristittyjä, get over it.

Eli ei mitään big dealeja meillä. Miehen äidin suvun tapaaminen hieman jännittää, meillä ei ole yhteistä kieltä, mutta enpähän sitten ymmärrä haukkujakaan :P

Link to comment
Share on other sites

Oma serkkutyttöni, jonka kanssa ollaan kakarasta asti oltu läheisiä, heittäyty todella tylyksi meidän kihlautumisilmoituksen jälkeen.

Hän ei ole sanallakaan kihlautumisestamme maininnut, saati sitten onnitellut. Eikä myöskään hänen vanhempansa. Kävin heillä viikonloppuna kylässä ja serkku ei katsonut edes minua päin. Ei puhunut minulle mitään, vastasi vain lyhyesti jos jotakin kysyin.

Serkkutyttöni on ollut kolmatta vuotta kihloissa. Ei ole koskaan sen kummemmin hääsuunnitelmistaan toimitellut. Silti olen todella pettynyt hänen käytökseensä, kun luulisi että olisi edes onnea voinut toivottaa.

Lisäys.

Auta armias, kun menin asiasta häneltä kysymään! Kysyin, että onko loukkaantunut minulle jostain, kun on meidän kihlautumisen jälkeen ollut todella tyly minulle.

Sain ihan ihme selittelyä. Ollut niin jumalattoman paljon hommaa kesällä ja ei ole mistään suuttunut, että on tässä muutkin naimisiin menossa.

Ei onnitellut vieläkään.

Vastasin hänelle, että en ala sen kummemmin onnitteluja kerjäämään, jos luonnostaan ei voi olla toisen puolesta onnellinen, mutta en sitten mihinkään juhliinkaan ala kyselemään. Jätän hänet ja kihlatun kylmästi pois häävieraslistasta, jos ei ala käyttäytyminen muuttumaan.

Edited by Venluus
Link to comment
Share on other sites

Guest Vieras_Aamu_*

Onpa ikävä tilanne yllä. ^ ehkä parempi ottaa vain etäisyyttä ko. henkilöön.

Minullakin on yksi kaveri joka laukoo milloin mitäkin, ja tyyli on sama, jotenkin todisteleva että oma tilanne/asia on paremmin kuin toisella. Huvittavin varmaan on ollut kun kaveri sanoi että kyllä miehet aina seurustelee tuon näköisten/tuollaisten kanssa kuin sinä, mutta valitsevat ja menevät kuitenkin naimisiin sellaisten kanssa kuin minä (siis kaverini). Mitä lie sitten tarkoittikaan.. .joo eli mun kanssa ei muuta kuin pidetään hauskaa mutta vaimoa ja vakavaa suhdetta sitten ei vai?

Ihan taustatietona että jo tuon kommentin aikaan olin seurustellut joku 5 vuotta tulevan mieheni kanssa, nyt olemme menossa naimisiin ja sattumoisin kaverillani ei sitten olekaan ollut kuin muutama deittisuhde kaikkien näiden vuosien aikana.

Ja miksikö edes muistelen koko kommenttia..

Link to comment
Share on other sites

Guest Vieras_Aamu_*

... Ja vielä juuri muistin että sama tyyppi totesi viimeksi kun puhuttiin hääjuhlasta ja siitä ketä siellä pitää missä välissä puheita: Mäkin voisin pitää jonkun ihan törkeen nolaavan puheen teille.

sanoi ihan tosissaan... siis mistä noita sammakoita oikein loikkii?

Link to comment
Share on other sites

... Ja vielä juuri muistin että sama tyyppi totesi viimeksi kun puhuttiin hääjuhlasta ja siitä ketä siellä pitää missä välissä puheita: Mäkin voisin pitää jonkun ihan törkeen nolaavan puheen teille.

sanoi ihan tosissaan... siis mistä noita sammakoita oikein loikkii?

Ohhoh! Aika helkkarin törkeää!! :girl_mad:

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Sulhaseni isä oli kysellyt omalta äidiltään, sulhaseni mummilta, että "Mahtaako ne sopia toisilleen..." Tuli vähän ikävä olo. Mutta sittemmin olen ajatellut, että voimakasluonteista appiehdokasta taitaa ärsyttää voimakasluonteinen miniäehdokas. Hän on ollut 'vähän komentelevainen' omalle vaimolleen ja lapsilleen, ja varmaankin häntä ärsyttää todeta, että miniää ei niin vain komennella. Minua hän ei saisi käskyjensä alle, vaikka mikä tulisi.

Link to comment
Share on other sites

Hmm.. Mäkin odotan kauhulla minkälaisia kommentteja sitä saakaan kuulla kun mennään avokin kanssa kihloihin.. Mullä äiti on aina ollut sellanen löppähuuli että välillä ei voi muuta kun katsoa sitä monttu auki ja samalla miettiä että miten se kehtaa.

Se on laukonut ihan kamalia asioita mun edellisistä miehistä mulle päin naamaa ja joka kerta olen vain yksinkertaiseti purskahtanut itkuun.

Avokista äitini kyllä silmiinnähden pitää, mutta on se jo ehtinyt sutkauttaa että "Ei se kyllä mikään hyvännäköinen ole." Em. kommentti on siis HYVIN lievä äitini suusta tulleeksi, mutta on jo noinkin tarpeeksi loukkaava, etenkin kun avokkini on mielestäni hyvännäköinen. Ja mistä lähtien ulkonäkö on ylipäätään ollut sellainen asia jolla on rakkaudessa väliä?!?

No joo, äitini osaa loukata, mutta hieman huvittuneempana olen tässä seurannut avokkini vanhan ystävän angstaamista minuun liittyen. Mieheni ja hänen kaverinsa on kotoisin pienestä kunnasta keskisuomesta ja minä paljasjalkainen Helsinkiläinen.

Ensimmäisen kerran kun kyseisen kaverin tapasin vierailulla miehen kotipaikkakunnalla, kättelimme ja tervehdimme, ja jo ensitapaamisen jälkeen hän tuomitsi minut koppavaksi synnyinpaikkani ja ulkonäköni (olin ehkä liian kaunis ja huoliteltu kyläpahasen ainoaan kuppilaan :girl_haha: ) perusteella ja oli avautunut heti samana iltana avokilleni siitä kuinka olen ihan uusavuton enkä varmasti osaa tehdä edes tulta, enkä varmasti tiedä asuinkuntani historiasta mitään (punaiset ja valkoiset..ym.) SIIS WHAT?

Lopulta visiittimme jälkeen kaveri oli mieheni veljelle tokaissut että ei ymmärrä mitä mieheni tekee kaltaiseni kusipään kanssa. :D Ja siis ainoat sanat mitä vaihdoimme kyseisen henkilön kanssa oli: "Terve, kiva tavata!"

Taitaa olla vasta alkusoittoa tämä. Täytyy ehkä palata tähän ketjuun kertomaan lisää molempien kommentteja kun julkistamme kihlauksen.

Link to comment
Share on other sites

Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa joulukuussa 6-vuotta, joista asuneet yhdessä noin 2. Kihloihin menokin on vielä keskustelu tasolla, ja kosintaa odottelen. Tosin isovanhempani ovat ottaneet asian suhteen hieman etumatkaa, koska kommentteja kuulee jo nyt! Serkkuni meni naimisiin aikanaan, ja avioliitto oli karilla 4kuukauden jälkeen.

Johon mummoni päätti minua neuvoa, ettei minusta ja poikaystävästänikään tule mitään kun ollaan aloitettu seurustelu niin nuorena. Mutta vieläkin ollaan yhdessä! :kiss3:

Mummini, joka on kokenut yhden avioeron. Muistuttaa minua taas tietyn väliajoin siitä, että jos mies pettää niin se pettää vaikka ruokatunnillaan! Ja pappani pohtii kuulemman kovasti sitä "Mitä minä Amissa näen?" Onneksi vaarini on sentään ollut aivan hiljaa, mutta teidä vielä mitä sammakoita hänkin tulee päästämään suustaan. :blink:

Kuitenkin kummankin vanhemmat suhtautuvat seurusteluumme erittäin hyvin, vaikka nuorena aloitimmekin. :girl_smile:

Link to comment
Share on other sites

Tää nyt ei oo paha, kun tiedän ettei kaveri sitä pahalla tarkoittanut, mutta silti huvitti sammakko:

Mä ilmoitan: "Me mennään naimisiin loppukesästä!"

Kaveri: " Aijaa. No ei susta sit enää tuu varmaan mulle sinkkukaveria. No höh. Vaikka te nyt menittekin kihloihin ja ostitte talon ni silti jotenkin kuvittelin, että voidaan sinkkuilla yhdessä niinku ennen vanhaan." :girl_haha:

Link to comment
Share on other sites

Tämä naimisiinmeno näköjään saa ihmisistä esiin kaikenlaisia puolia. Yksi sulhasen työkaveri vaan tuijotti sormusta, mutisi jotakin ja lähti pois. Vähän minä ihmettelin, ettei hän ollenkaan onnitellut. Samainen henkilö myös ihmetteli sormuksessa olevan timantin kokoa aika inhottavasti, satuin olemaan seinän takana hänen päivitellessään... Selvisi sitten myöhemmin, että hänen miesystävänsä on katolinen ja ollut ennestään naimisissa, eikä aio uudelleen naimisiin ennen omien vanhempiensa kuolemaa. Huh huh. Tuo tuttava myönsi myöhemmin itsekin olevansa kade. Muutama muukin on katsonut sormusta vähän vinoon... Onneksi pari läheistä ystävää ovat sanoneet, että jos he saisivat sormuksensa valita, niin valitsisivat juuri samanlaisen :) Minä nimittäin sain valita. Kosinnan jälkeen kylläkin. Täällä on tosin tapana, että kihlasormus on Se sormus, Suomessahan taas vihkisormus.

Bestmanien valinnassa meillä on ongelma, sillä yksi läheinen kaveri on juuri keskellä eroprosessia ja toinen on eronnut ja kuittailee meille, etteihän nuo avioliitot kauan kestä... Vastasin hänelle: "kiitti kannustuksesta" ja naurettiin.

Tällä hetkellä minua raivostuttaa tuleva anoppini, joka yritti kiristää meitä hääpäivämäärän suhteen. He haluavat etelä-Amerikkalaisten ystäviensä kanssa juuri hääpäivän aikoihin lomalle etelä-Amerikikaan. He siis ovat eläkkeellä. Puhelimessa hän sitten sanoi, että he ja sulhasen siskon perhe ei välttämättä pääse häihin, jos päivämäärä on keskellä kesälomaa. Minä sitten kysyin kauhistuneena, että tosissasiko sinä olet ja hän sanoi, että tjaa. Puhisin koko loppuillan sulhaselle, että ei noin saa kiristää! Siis hänen vanhempansa nimittäin ehdottomasti ovat tulossa häihin, vaikka olisivat etelänavalla, joten hän vain yrittää vaikuttaa päätöksentekoomme vähän ikävin keinoin. Sulhanen yritti kyllä rauhoitella, että kyllähän minä tiedän, ettei tuleva anoppi aina ole ihan helppo ihminen. Ilmeisesti horoskooppimerkkini vaaka tulee tässä esiin, kun minä olin päiväkaupalla raivoissani moisesta epäreiluudesta :/

Tuolla aiemmin tässä ketjussa oli tuosta kateudesta enemmänkin. Myönnän, että itse olin kade sulhasen sukulaiselle, joka oli menossa naimisiin vähän tapaamisemme jälkeen, erosivat ennen häitä ja kun hän sitten pari vuotta myöhemmin ilmoitti menevänsä toisen miehen kanssa kihloihin, niin täytyy myöntää, että olin aivan hirveän kateellinen! Se liittyi ehkä siihen, kun itse kyllä ajattelin, että nykyinen sulhaseni on Se Oikea, mutta kosintaa ei vain kuulunut. Mies ottaa asiat vähän lunkisti... Ehkä sitä toisen kateutta ymmärtää vain, jos tietää taustan hyvin. Yksi tuttu ei kyennyt keskenmenonsa jälkeen edes käydä kylässä lapsiperheessä. Nuo lapsensaantiongelmat on tietysti sitten juttu ihan erikseen.

Toki kaikessa pitäisi varoa omaa kieltään, mutta kyllä sitä tulee itsekin "laittaneeksi jalkansa suuhunsa" eli päästelleksi sammakoita... Kun muut sitä tekevät, pitää miettiä, missä menee oman sietokyvyn raja. Miten usein loukkaantuu kyseiselle ihmiselle, tekeekö toinen sen tahallaan yms. Milloin antaa anteeksi ja milloin jättää jonkun ihmissuhteen taakseen. Mietin jo vuosia sitten, että mitenköhän sijoitan enoni ja tätini häissäni. He eivät olleet puhuneet toisilleen liki 20 vuoteen... Sain nyt viikonloppuna tietää, että enoni on vihdoin antanut tädilleni anteeksi (täti on siis todella vaikea tapaus) ja ovat taas väleissä!! Ihanaa. Enon lapset tosin eivät vieläkään puhu tädilleni.... Mutta tämä menee nyt vähän aiheen ohi.

Koitetaan siis yrittää ymmärtää kanssakulkijoita ja nautitaan omien häittemme suunnittelusta niiden kanssa, jotka niistä ovat innoissaan. Tsemppiä kaikille!

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Loading...
×
×
  • Create New...