Ei

Onko naisen sukunimi edes vaihtoehto?

416 posts in this topic

Minä otan mieheni nimen, sillä minusta on ihan mukavaa vaihtaa nimeä. Molemmilla on hyvin tavalliset sukunimet, eli en ole vaihtamassa mitenkään erityisen kauniiseen sukunimeen. Minusta on mukavaa ottaa miehen nimi ja miehestä on mukavaa kun otan hänen sukunimensä. Näin meillä.  :)

Toisaalta, olen ihan varma, että mies olisi myös suostunut minun nimeeni mikäli olisin halunnut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sukunimeni oli ehdokas siinä missä muutkin. En itse halunnut pitää omaa sukunimeä, koska miehen nimi oli mukavampi. Ei siis otettu miehen sukunimeä perinteen takia; ei olla muutenkaan perinteisiä.

Harkitsin myös ottavani ennen häitä isän puolen suvun suomentamattoman nimen ja ottavani kaksoisnimen, mutta olisi mennyt jo niin hankalaksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuulemma minun sukunimeni miehelle ei tule kysymykseen. Miehestä olisi mukava jos ottaisin hänen nimensä, mutta sekin käy jos en ota. Oma sukunimeni on minusta kaunis luontoon viittaava nimi, joka ei ole nen-loppuinen. Se on tosin aika pitkä. Miehen sukunimi on huomattavasti lyhyempi, mutta se ei tarkoita mitään. Musta se on aika kovan kuuloinenkin. Sekään ei ole nen-päätteinen. Lapsena/nuorena ajattelin ottavani miehen nimen, mutta nyt en tiedä. Kummankaan sukunimi ei ole yleisimmästä päästä, mutta miehen sukunimi on harvinaisempi kuin minun. Mitä tässä tehdä, kas siinä pulma  :-? En todellakaan osaa päättää  :-/ Haluaisin kyllä yhteisen sukunimen, mutta tällöin kuulemma pitäisi ottaa miehen nimi. Muuten ehkä voisin sen ottaakin, mutta perheessämme on jo lapsi joka on minun nimelläni ja hänen sukunimensä muuttaminen tuottaa minulle kovasti päänvaivaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä yhteiseksi sukunimeksi tulee minun sukunimeni :)

Sulhaselleni hänen (hyvin harvinainen ja mielestäni myös kaunis) nimensä ei merkitse mitään, eikä hän myöskään pidä siitä. Itse taas pidän omasta sukunimestäni, joka ei myöskään ole yleisimpien joukossa, ja koen sen suht tärkeäksi. Sulhaseni tämän toiveen on alunperin esittänyt ja asia sai päätöksen kun pieni tyttäremme heinäkuussa kastettiin minun nimelleni.  :-X Toivottavasti sulhoani ei rupea joskus kaduttamaan :-/

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on ihan selvää että otan miehen nimen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aika yllättävää mielestäni, että yleisin vastaus on ollut "ei, mieheni ego ei kestäisi". En ole koskaan ajatellut, että se voi olla niinkin suuri asia miehille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mies otti nimeni.

Tosin hain ihan uutta sukunimeä, jonka sain käyttööni noin viikko ennen vihkimistä. Syy uuden nimen keksimiseen oli nimenomaan se, että ei haluttu kummankaan nimeä yhteiseksi. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Aika yllättävää mielestäni, että yleisin vastaus on ollut "ei, mieheni ego ei kestäisi". En ole koskaan ajatellut, että se voi olla niinkin suuri asia miehille.

Niinpä. :o Laitoin aikoinaan tuon vaihtoehdon mukaan vähän provona. En olisi ikinä uskonut, että siitä tulee suosituin vaihtoehto.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastasin että harkitaan, se on vahva ehdokas.

Suoraan sanoen minua ei yllättänyt se, että tuo "miehen ego" -vaihtoehto oli noin suosittu. Mutta minä taidankin olla vähän kyyninen tällaisten asioiden suhteen.

Minulle on todella tärkeää että mies suostuu harkitsemaan minun sukunimeni ottamista yhtä arvokkaana vaihtoehtona kuin muitakin. Minulla ei tosin ole mitään periaatteellista kysymystä siitä, ettenkö voisi itse vaihtaa omaa nimeäni, mutta mielestäni miehen pitäisi olla siihen myös valmis. Kaksoisnimistä emme kumpikaan pidä, ja haluamme yhteisen sukunimen koska se on Suomessa perinteistä ja lisää tunnetta yhteen perheeseen kuulumisesta. Vielä emme ole päättäneet kumman nimi otetaan. Minusta molemmat ovat kauniita, eikä kummankaan etunimi suorastaan riitele toisen sukunimen kanssa. Ja molemmat ovat suurinpiirtein yhtä harvinaisia. Voi jopa olla, että loppupeleissä valinnasta tulee meillä feministinen/profeministinen kannanotto, eli otettaisiin minun sukunimi koska se sotii muiden oletuksia vastaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

*yhdysnimet ovat syvältä

*mieheni ei halua vaihtaa sukunimeään

*jos tulee lapsi, olisi kiva että olisi kaikilla sama sukunimi

Mies ei harkiste nimeäni, se tiedetään kyllä.

Nimenäni on nyt äitini uuden miehen sukunimi, jota olen kantanut suurimman osan elämääni.

Mies totesi, että kun kerta kerran aeimminkin olen ottanut mihen sukunimen niin kai nytkin voin ottaa.

Sanoi myös, että hän oli ajatellut että on itsestään selvää että otan hänen nimensä, sanoin siis hänelle että ajattelin pitää nykyisen sukunumeni.

->lopputulos, asia on selvästi hänelle iso vaikka tiedän, että ei siitä kohtausta tulisi jos nykyisen sukunimeni pitäisin.

Sormuksia katsellesani ajattelin, että jos sellaisia nimettömässään aikoo kantaa niin kyllä sitä varmaan pitää silloin olla valmis myös miehensä nimeä kantamaan. Eli, lyhyt, ytimekäs ja aika harvinainen nimeni vaituu todennököisesti pidempään, yleisempään ja nen- päätteiseen nimeen. Mieheni kotiväki on ihanaa porukkaa, joten sikäli nimenvaihtoon ei estettä ole!

Share this post


Link to post
Share on other sites
Sormuksia katsellesani ajattelin, että jos sellaisia nimettömässään aikoo kantaa niin kyllä sitä varmaan pitää silloin olla valmis myös miehensä nimeä kantamaan.

:o Enpä kyllä ole ikinä osannut näitä asioita toisiinsa yhdistää, enkä osaa vieläkään. Eikä tosiaankaan ole mikään pakko vaihtaa, miksi muka naisen pitäisi automaattisesti taipua näissä jutuissa? Itse ainakin ajattelen niin, että jollei mieheni olisi ollut valmis kunnioittamaan minun päätöstäni nimen suhteen, ei hän olisi ollut oikea mies minulle ollenkaan.

Jokainen toki tyylillään... mutta ihmetyttää vain...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä sitä voitaisiin ehkä harkita. Asiasta ollaan vähän puhuttu, olen vihjaissut että olisi mukava pitää oma sukunimi, kun se on vähän harvinaisempi. Toki yhdysnimikin olisi yksi vaihtoehto, eikä miehenkään nimi mikään "paha" ole. Katsellaan ja mietitään, eiköhän sopivin vaihtoehto noista vielä löydy ennen hääpäivää  ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites
Sormuksia katsellesani ajattelin, että jos sellaisia nimettömässään aikoo kantaa niin kyllä sitä varmaan pitää silloin olla valmis myös miehensä nimeä kantamaan. Eli, lyhyt, ytimekäs ja aika harvinainen nimeni vaituu todennököisesti pidempään, yleisempään ja nen- päätteiseen nimeen. Mieheni kotiväki on ihanaa porukkaa, joten sikäli nimenvaihtoon ei estettä ole!

Mulla taas yksi pointti siihen, miksi miehen kannattaa ottaa naisen nimi oli se, että sitten molemmille tulee joku näkyvä merkki avioliitosta. (Hassua, tiedän... ::)) Mutta minusta on ihanaa, että sormuksistani näkee minun olevan naimisissa ja kun miehellä on vain yksi sormus, hänen naimisissaolonsa voi saada tietää nimenmuutoksesta. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei edes harkita minun sukunimen ottamista. Miehelläni ja pikkuveljelläni on sama etunimi, joten hassua olisi... Lisäksi itse olen aina tiennyt, että miehen sukunimen otan avioiduttuani, vaikka omassakaan ei ole mitään vikaa.  ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä niin toivoisin että mies ottaisi minun sukunimeni, koska meitä on vain ihan muutama, jonka jälkeen "kuolemme sukupuuttoon". Jos mies ottaisi nimeni, sukunimeni jatkuisi lapsien myötä. Mutta miehen egohan ei sitä kestä, joten hän pitää omansa (vakio perussuomalainen sukunimi).

Ehdotin myös että minä pitäisin omani, ja lapsemme saisivat minun nimeni, mutta kuulemma tämäkään ei ole vaihtoehto.. Mitä järkeä minun sitten oikastaan on pitää omaa nimeäni, jos sukuni ei kuitenkaan jatku millään tavoin? Ärsyttää..

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mitä järkeä minun sitten oikastaan on pitää omaa nimeäni, jos sukuni ei kuitenkaan jatku millään tavoin?

Me otettiin aivan uusi nimi, maailmassa on siis vain kaksi tämännimistä ihmistä. Otettiin nimi silti, vaikkei aiota lisääntyä koskaan, eli nimi ei meistä jatku. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Sormuksia katsellesani ajattelin, että jos sellaisia nimettömässään aikoo kantaa niin kyllä sitä varmaan pitää silloin olla valmis myös miehensä nimeä kantamaan. .

Täh :-? :o. Entäs sitten miehen? Tolla logikaalla, jos mies on valmis kantamaan nimettömässään sormusta, niin pitäisi olla valmis kantamaan myös vaimonsa nimeä..

Jokainen saa toki ottaa juuri sen nimen minkä haluaa ja perustella sen nimen oton ihana millä tavalla vaan. Mutta musta on outoa lukea perusteluja tyyliin "mun nimi on niin kaunis, niin harvinainen ja loppuu muhun, mutta enhän mä voi sitä ottaa, kun miehen nimihän se on otettava, kun naimisiin menee" tai näitä "haluan, että perheellä on yhteinen nimi". No miksi se yhteinen nimi ei voi olla naisen, varsinkin jos naisella on kauniimpi ja harvinaisempi nimi?

Tää ei ymmärrä ::)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Jokainen saa toki ottaa juuri sen nimen minkä haluaa ja perustella sen nimen oton ihana millä tavalla vaan. Mutta musta on outoa lukea perusteluja tyyliin "mun nimi on niin kaunis, niin harvinainen ja loppuu muhun, mutta enhän mä voi sitä ottaa, kun miehen nimihän se on otettava, kun naimisiin menee" tai näitä "haluan, että perheellä on yhteinen nimi". No miksi se yhteinen nimi ei voi olla naisen, varsinkin jos naisella on kauniimpi ja harvinaisempi nimi?

Täällä toinen ymmärtämätön. Ja niin telaketjufemakko olen, että jos mies ei suostuisi edes harkitsemaan sitä, että tulevat lapsemme saisivat minun nimeni vaan "ilmoitusasiana" toteaisi, että tottakai lapsille tulee hänen nimensä, niin kyllä voisivat jäädä lapset tekemättä ja avioliittokin solmimatta, tuommoiseen kiristykseen ja painostukseen ei tule IMO yhdenkään naisen taipua.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Täh :-? :o. Entäs sitten miehen? Tolla logikaalla, jos mies on valmis kantamaan nimettömässään sormusta, niin pitäisi olla valmis kantamaan myös vaimonsa nimeä..

Jokainen saa toki ottaa juuri sen nimen minkä haluaa ja perustella sen nimen oton ihana millä tavalla vaan. Mutta musta on outoa lukea perusteluja tyyliin "mun nimi on niin kaunis, niin harvinainen ja loppuu muhun, mutta enhän mä voi sitä ottaa, kun miehen nimihän se on otettava, kun naimisiin menee" tai näitä "haluan, että perheellä on yhteinen nimi". No miksi se yhteinen nimi ei voi olla naisen, varsinkin jos naisella on kauniimpi ja harvinaisempi nimi?

Tää ei ymmärrä ::)

Täällä yksi ymmärtämätön lisää. Me pidimme molemmat oman sukunimemme. Harkinnassa oli, että olisimme ottaneet yhteiseksi sukunimeksi nimeksi nimen, joka isäni suvulla oli ennen suurta nimenmuutosta. Minun sukunimeni putosi pois sitä syystä, että miehen etunimi yhdistettynä minun sukunimeeni olisi lähellä muotoa Jari Kari. Pääsyy oman nimen pitämiseen oli kummallakin kuitenkin paperisodan  ja kustannusten välttäminen. Kiristykssen ja painostukseen ei tosiaan yhdenkään pitäisi naisen suostua. Hämmstyin kun kuulun nelikymppisestä entisestä työkaverista, jolle mies oli asettannut naimisiinmenon ehdoksi, että nainen ottaa hänen nimensä. Nainen olisi halunnut pitää oman nimensä. En olut ajatellut, että hän alistuisi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täysin samaa mieltä! Painostukseen en minäkään suostunut joten etsin paremman miehen  ;D Ehkä moni nainen haluaa välttää yhteenottoja ja mielemmin suostuvat painostukseen  :-? Meilläkin taitaa jäädä eri sukunimet häiden jälkeen. Lapsille tulee mun harvinainen sukunimi mutta mies ei halua vaihtaa biopassiin kun juuri on saanut vanhan passin  ;D Se olin minä joka ehdotti että pidetään omat nimet eikä miehen tarvitse vaihtaa sukunimeään. Kyllä sen sukunimen ehtii myöhemminkin ottaa jos on tarvetta/halua.

Täällä toinen ymmärtämätön. Ja niin telaketjufemakko olen, että jos mies ei suostuisi edes harkitsemaan sitä, että tulevat lapsemme saisivat minun nimeni vaan "ilmoitusasiana" toteaisi, että tottakai lapsille tulee hänen nimensä, niin kyllä voisivat jäädä lapset tekemättä ja avioliittokin solmimatta, tuommoiseen kiristykseen ja painostukseen ei tule IMO yhdenkään naisen taipua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tästä puuttui vaihtoehtoja. Meillä olisi varmasti voitu harkita naisenkin sukunimeä, jos molemmat olisivat "Virtasia" tai erityisesti, jos minulla olisi harvinaisempi nimi kuin miehellä. Mutta koska meidän tapauksessamme nimenomaan miehellä on äärimmäisen harvinainen nimi, vaihdan oman "Virtaseni" ihan mielelläni siihen. Kyse ei ole perinteestä tai kenenkään egosta. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Minä niin toivoisin että mies ottaisi minun sukunimeni, koska meitä on vain ihan muutama, jonka jälkeen "kuolemme sukupuuttoon". Jos mies ottaisi nimeni, sukunimeni jatkuisi lapsien myötä. Mutta miehen egohan ei sitä kestä, joten hän pitää omansa (vakio perussuomalainen sukunimi).

Ehdotin myös että minä pitäisin omani, ja lapsemme saisivat minun nimeni, mutta kuulemma tämäkään ei ole vaihtoehto.. Mitä järkeä minun sitten oikastaan on pitää omaa nimeäni, jos sukuni ei kuitenkaan jatku millään tavoin? Ärsyttää..

a) pitäkää omat nimenne koska

B) lapset saa sun nimen automaagisesti ellette muuta ilmoita (eikä se mies sitä asiaa voi muuksi muuttaa saatika yksin päättää vaikka kuinka haluaisi)

Kannattaa ihan oikeesti selvittää että miten ne lakikiemurat oikein menee, ennenkuin vaipuu epätoivoon. Jos pidät oman nimen, et häviä mitään (paitsi jos mies ärsyyntyy, mut siinä kohtaa voi toki miettiä onko siinä miehessä joitain muutakin isompaa vikaa...)

Kaikella ystävyydellä,

-eräs joka on kohta menossa naimisiin ja jolleka ei tulis mieleenkään vaihtaa nimeä-

Share this post


Link to post
Share on other sites
Tästä puuttui vaihtoehtoja.

Yllättäen en pystynyt arvaamaan jokaikisen naikkarin motiiveja. ;) Siksi laitoin tähän tuon viimeisen vaihtoehdon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ukko sanoi että eihän sillä mitään väliä ole minkä niminen on mutta kun ehdotin että ota sinä minun nimeni niin eihän se sitten kuitenkaan sopinut!

Typerä perinne!

Jos perinteitä halutaan kunnioittaa niin otetaan naisilta pois äänioikeus ja pistetään ne takaisin kotiahoitamaan poies työ elämästä jne.

Minä pidän oman nimeni ja tulevien lapsien nimistä tuleekin sitten iso vääntö! Haluan meinaan että lapset saavat minun nimeni! Eikä minkään typerän perinteen mukaan miehen nimeä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Luihuinen, siis mikä ihmeen perinne noin sata vuotta ollut tapa on? Jossain olen tästä aikaisemmin kirjoittanut. Vasta noin sata vuotta on ollut tapana (silloin tuli laki asiasta) että otetaan miehen sukunimi. Sitä ennen otettiin yleensä talon tilan nimi. Joka siis voi hyvin olla morsiammenkin tilannimi. Muitakin tapoja oli. Joten perinteeseen on ihan turha vedota  >:( Jos miehen ego ei kestä sitä että lapsista tulisi naisen sukunimisiä niin meikäläinen ei oikeesti kauheesti ymmärrä näitä miehiä. Aina tulee mieleen kuinka hankalia he muuten yhteisessä ovat jos jotain haluavat...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now