Guest Johis

Sukunimen vaihtuminen - Identiteettikriisi?

245 posts in this topic

^kyllä siihen tottuu, tai ainakin mä totuin. Kun oltiin just emnty naimisiin, istuin esim. lääkärin vastaantotolla kuin tatti paikallani, kun en tajunnut, että mua kutsutaan. Lääkäri kutsui jo toista kertaa, kun hiffasin, että sehän olen minä. Nykyään ei ole enää mitään ongelmia tuntea itseään miehen kanssa samannimiseksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä otan miehen nimen. Se on vaan meille luonnollinen asia, halutaan olla samanniminen perhe. Oma nimeni sointuu hyvin ja vähän jännittää miten uuteen nimeen tottuu, mutta aika pian sitä kai osaa toimia uudella nimellä.

Saattaahan se olla, että vähään aikaan ei tutut tai tuntemattomat tunne (häät pidetään pienessä piirissä ja tieto menee vain kutsutuille, muut saavat sitten huomata kukin ajallaan). Tosin etunimeni on sen verran harvinainen, ettei tällä paikkakunnalla ole montaa samannimistä. Työni vuoksi olen aika ajoin esillä mediassa, joten sitä kautta tieto levinnee melko pian....

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minäkin otan mieheni sukunimen, vaikka tällä hetkellä olenkin "ainoa laatuaan" eli kellään muulla Suomessa ei ole samanlaista etunimi-sukunimi yhdistelmää. Etunimeni on suht tavallinen, mutta sukunimi harvinainen (noin 40 kpl Suomessa ja kaikki sukulaisia, on ainakin aikoinaan ollut suojattu sukunimi), mutta anyway mun mielestä on mukavaa, että miellä on sitten sama sukunimi, en edes ehdottanut, että mieheni ottaisi minun sukunimen. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites
on ainakin aikoinaan ollut suojattu sukunimi

Edelleen: KAIKKI sukunimet on nykyään suojattuja = kukaan sukuun kuulumaton ei sitä voi itselleen ottaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä haluan ehdottomasti ottaa miehen sukunimen. Lapsillekin tulee olemaan helpompaa, kun vanhemmilla on sama sukunimi. :)

No, tuskin eri nimistä mitään hankaluuksiakaan tulisi. Jokainen tyylillään. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Minulla on tuosta sukunimiasiasta ollut kriisi jo pitkään, vaikka häihin on vielä useampi kuukausi... Itselläni on melko harvinainen ja mielestäni kaunis sukunimi ja lisäksi sukuhaaramme päättyy minuun, eli jos vaihdan nimeni, nimi jää vain omille vanhemmilleni. Uudeksi nimeksi taasen on tarjolla tällainen nen-päätteinen tusinanimi. Olen yrittänyt ylipuhua miestäni ottamaan minun nimeni, mutta ei onnistu, on kuulemma niin epämiehekästä eikä kukaan muukaan niin tee.  :-? No, oma mielipiteeni taas on aina ollut, että mitään yhdysnimiä en siedä ja toisaalta haluaisin olla samanniminen mieheni kanssa, etenkin sitten aikanaan kun lapsia ollaan pohtimassa.

Taitaa käydä niin, että häviän tämän taistelun ja päädyn mieheni nimeen. Se vaan arveluttaa, että jatkuuko nimikriisini sitten loppuelämän...

Kriisi on todellakin! Minulla muuten ihan sama tilanne kuin JaHa:lla, paitsi että minulla on veli, joka jatkaa nimeä.

Meidännimisiä on Suomessa nyt tasan 6 hlöä. Veljeni ja meidän häiden jälkeen HEITÄ on taas 6. Minä en enää kuulu HEIHIN.  g045.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mää jo kirjotin tossa aikasemmin omasta puolestani. Mua ihmetyttää te harvinaisten nimien omistajat että miten ihmeessä raaskitte luopua omastanne. Edelliselläkin kirjoittajalla oli vain 6 samaa sukunimeä.

Eikö se harmita yhtään että sukunimiä on niin vähän ja entistäkin vähemmän kun itse vaihtaa pois. Eikö se pelota että sukunimi häviää kokonaan? Mulla on ihan paniikki jo tässä kun oon ainut ja mietin kuumeisesti että miten saan kasvatettua lapseni niin (varsinkin tytöt) etteivät ne haluaisi vaihtaa nimeään pois. Olisin tosi onneton jos sukumme päättyisi minuun.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla ainakin on kriisi jo nyt! :P

Olen aina ollut sitä mieltä että tottakai vaihdan nimeni mieheni nimeen, mutta....

Kyse ei ole siitä että nimestäni tulisi kauhea, omani olisi harvinainen tai en pidä mahdollisesta uudesta nimestä - joskus itse asiassa olen pitänyt sitä jopa "kuninkaallisena"

Mutta kun minun nimeni on osa minua....  :'(

Kuka tuntee minua enää uudella nimelläni, miten muistan sen ja kuka sitten enää tietää että olen isäni tyttö.... Ja pahinta tässä on se ajatus että joskus veljeni vaimo tulee pröystäilemään MINUN nimelläni! Tosin en halua että me pitäisimme kumpikin omat nimemme, naimisissa oleville jotenkin kuuluu sama sukunimi. Ja jos mieheni ottaisi minun sukunimen tulisi hän olemaan täysin kaima veljelleni... ja tätä taas ei voisi kukaan ymmärtää - suku kun sekoittaa nämä kaksi "miestäni" jo nyt!

Joten ei kai tässä ole kuin yksivaihtoehto, mutta kipeää se varmasti tulee tekemään! :-/

Yritän kuitenkin selvitä ja toivon että kunhan totun uuteen nimeeni niin tunnen sen jälkeen kuninkaalliseksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen miettinyt samaa, mihin katoaa osa minusta. Ihan kuin irtisanoutuisi perheestään.

Veljen vaimo piti oman nimensä, heitä on vain 1 suku Suomessa ja todella kaunis aatelinen sukunimi. Heidän pojallaan on myös äidin sukunimi jotta suku jatkuisi.

Kukin tekee tyylillään, pitäisi vaan löytää se oma tyyli  :-/

En halua yhdistelmänimeä ja miehelle on tärkeää että ottaisin hänen sukunimensä. Hän on sukunsa viimeinen jatkaja ja sukunimeä ei muilla suvuilla ole. Omaa sukunimeäni löytyy Suomesta sentään 12 joten miehen nimi taitaa voittaa harvinaisuudessa.

Vaikeaa ::)

*muoks kirjoitusvirheet*

Share this post


Link to post
Share on other sites

En mää nyt mistään kriisistä niin tiedä mutta koska minä olen minä se-ja-se, en näe mitään syytä vaihtaa nimeäni. Miksi opettelisin uuden nimen, vaihtaisin kaikki paperit jne. Pidän sukunimestäni ja haluan sen pitää. Ei ole tullut muu vaihtoehto mielenkään. Jos lapsia saadaan arvotaan sitten niille jommankumman nimi. En oikein ymmärrä miksi pitäis olla parilla sama sukunimi?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä en ole vielä harmitellut vanhasta, mukavasta nimestä luopumista, mutta minulle on osittain hyväkin, ettei minua enää tunnisteta heti isäni tytöksi. Hän on nimittäin todennäköisesti toinen väitöskirjaohjaajistani..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle on tullut valtava ahdistus tuosta nimiasiasta. Jossain vaiheessa yritin totutella ajatukseen uudesta sukunimestä, mutta kamalalta tuntuu.  :'(

En tiedä oikeasti yhtään mitä teen. Oma sukunimeni on vain jotenkin tosi tärkeä minulle. Mieluiten ottaisin sen kaksoisnimihirvityksen itselleni mutta kaikki on sitä vastaan! Olen tässä miettinyt sitä, että kumpi on tärkeämpää, muiden mielipiteet vai oma tunne oikeasta? Kaikesta sitä ihminen joutuukin stressaamaan  :-/

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla on tavallinen sukunimi jota olenkin joskus jopa inhonnut sen tavallisuuden takia. Siskon kanssa olemme monesi meinanneet vaihtaa nimen äidin tyttönimeen joka taas on harvinainen ja suojattu. No, kumpikaan ei ole saanut aikaiseksi vaihtaa nimeä "huvikseen" ja nythän tuo tulee avioliiton myötä vaihdettua. Tosin nimeksi tulee miehen sukunimi eikä äidin tyttönimi. Olen pohtinut vaihtavani sukunimenvaihdoksen yhteydessä myös toisen nimeni josta en pidä, mutta mies pikkuisen toppuuttelee että 'mieti nyt omien vanhempiesi tunteita'. Haluaisin saada etunimeni kaveriksi isoisomummoni nimen, mutta taitaa olla liian radikaalivaihdos vaihtaa toinen nimi ja sukunimikin.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Siskon kanssa olemme monesi meinanneet vaihtaa nimen äidin tyttönimeen joka taas on harvinainen ja suojattu.

Huoh. Lainaan itseäni tuolta muutama viesti ylempää:

Edelleen: KAIKKI sukunimet on nykyään suojattuja = kukaan sukuun kuulumaton ei sitä voi itselleen ottaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mulle on tullut valtava ahdistus tuosta nimiasiasta. Jossain vaiheessa yritin totutella ajatukseen uudesta sukunimestä, mutta kamalalta tuntuu.  :'(

En tiedä oikeasti yhtään mitä teen. Oma sukunimeni on vain jotenkin tosi tärkeä minulle. Mieluiten ottaisin sen kaksoisnimihirvityksen itselleni mutta kaikki on sitä vastaan! Olen tässä miettinyt sitä, että kumpi on tärkeämpää, muiden mielipiteet vai oma tunne oikeasta? Kaikesta sitä ihminen joutuukin stressaamaan  :-/

Älä ahdistu, äläkä stressaa. Ratkaisu on yksinkertainen: älä vaihda nimeäsi. Edelleenkin minua ihmetyttää miksi nimenvaihtamista pidetään jotenkin itsestään selvempänä kuin oman nimen pitämistä. Miksi ihmeessä. Ei se perhe ja avioliitto siitä ole kiinni onko siinä ovessa yksi vai kaksi nimeä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en osaa päättää tuota nimiasiaa!  :-/

Mun sukunimi on tosi harvinainen Suomessa, onkohan meitä 4 ehkä. Minulla on siis ulkomaalainen (englantilainen) sukunimi.

Toisaalta haluaisin vaihtaa nimeä, sillä vaikka ihan tykkään nykyään sukunimestäni, se on aika hankala Suomessa. Kukaan ei osaa sitä lausua ikinä. Postia on tullut vaikka minä versioina, vaikka nimi on aika helppo ja lyhyt.

Yhdysnimeä olen ihan vakavasti miettinyt, mutta se tavausongelma ei siitä häviäisi.

Toisaalta kauheasti haluaisin miehen kanssa saman sukunimen, mutta osa musta kapinoi, sillä musta tuntuu että osa mun englantilaisuudesta menisi nimen mukana (vaikkei asia tietenkään niin ole).

Tää on NIIIIN vaikeaa.  :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen ottamassa mieheni sukunimen, ja muutama päivä sitten havahduin tähän identiteettikriisiin. Nimi on kuitenkin iso osa ihmistä, myös sukunimi. Tästä huolimatta haluan nimeni vaihtaa. Toisaalta siksi, etten pidä vanhasta nimestäni erityisesti (vaikka se osa minua onkin) ja toisaalta siksi, että jotenkin tuo identiteettikriisikin tuntuu tähän vaiheeseen ihan sopivalta  ::) Meillä kun yhteinen koti perustetaan vasta häiden jälkeen, niin kyllähän häistä sitten ihan konkreettisesti alkaa myös uusi elämänvaihe.

Uusi sukunimeni on lähes yhtä harvinainen kuin nykyinenkin. Tyttönimeaäni on kuitenkin kaksi pikkuveljeä sitten joskus toivottavasti jatkamassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä otan miehen sukunimen. Yhdistelmänimeä en missään nimessä halua. Todellakin tuntuu haikealta luopua omasta

sukunimestä, mutta haluan, että perheellä on sama nimi. Toivottavasti sitä perhettä siunaantuu....

Yksi veli mulla on, joka onneksi jatkaa nimeämme. Mahdollisille lapsille haluaisin ainakin osaksi etunimeä

isäni suvussa kulkevat nimet, joten vetoan siinä vaiheessa siihen, että lapsilla on sukunimi miehen puolelta.

Että eikö tasapuolisuuden vuoksi etunimet saa tulla minun puoleltani  ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on jo nyt kriisi, vaikka häihin aikaa vuosi! Meillä molemmilla on suht harvinainen (alle 100 henkilöä Suomessa) sukunimi. Molemmat on ruotsinkielisiä nimiä, ihan "yhtä nätin kuuloisia", eli samantasoisia. Jos miehellä tai mulla olisi suomennos nimistä, niin vaihtaisin mielelläni. Haluaisin olla mieheni kanssa samannimisiä, jotenkin kiva perinne, että puolisoilla sama nimi. En kuitenkaan tunne kuuluvani mieheni sukuun, joten vaihtaminen tuntuu tyhmältä. Molemmilla on omilla nimillä useita julkaisuja, joten miten niitä koskaan kukaan löytää, jos useella eri nimellä tekee. Näiden julkaisujen takia varmaan molemmat pidetään omat nimet.  :'(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miula on ollut vaikeeta uuden sukunimen kanssa. En siis olisi halunnut ottaa mieheni sukunimeä, vaikka omanikaan ei ole mikään todella harvinainen. Minua asiassa lähinnä ärsytti se, että miksi naisen aina oletetaan ottavan miehensä sukunimi? Siksi yritin taivutella miestäni ottamaan oman sukunimeni, mutta mies olisi tuolloin halunnut vaihtaa myös etunimensä, enkä olisi jaksanut sellaista "vatkuuta". Nyt on vähän paha mieli, ja oon kovasti yrittänyt totutella tähän.. :-/

Share this post


Link to post
Share on other sites

meillä häihin 4 päivää aikaa enkä vieläkään tiedä mitä teen nimen kanssa  :'( haluaisin että olisi yhteinen nimi, mutta en vaan pysty vaihtamaan..en ole mitenkään läheinen sulhon vanhempien kanssa ja jotenkin en vaan koe sitä nimeä omakseni. Molemmilla siis harvinaiset nimet, joten sulhokaan ei halua vaihtaa. Kaksoisnimestä tulisi liian hankala, joten sekin on pois laskuista. Joko vaan hyväksyn tulevan identiteettikriisin ja vaihdan sulhon nimeen tai pidän omani ja mietin asiaa koko ajan..

kyllä ennen oli helpompaa kun oli vain tuo yksi vaihtoehto että otti aina miehen nimen...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuleva morsian: teet just niinku susta tuntuu, voihan sitä nimeä sitten myöhemmin vaihtaa jos siltä tuntuu eiks vaan? Jos tuntuu ettei tunne toista sukua omakseen niin pidä oma nimes ja vaihda sit vasta kun/jos se tuleva suku tuntuu paremmalle.

Mun mielestä perinteitä ei pidä jatkaa vaan perinteiden takia vaan kyllä omaa järkeä ja tunnetta pitää käyttää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mukavaa etten todellakaan ole yksin tämän sukunimivaihto-identiteettikriisin kanssa. Itsellä ollut kriisi jo pitkään. Mennessämme kihloihin 2004 tuleva mieheni ilmoitti, että haluaa meille hänen sukunimensä konservasuuden ja nimen harvinaisuuden nimissä.

Oma sukunimeni on perinteinen -nen-loppuinen sukunimi ja tällä hetkellä nimikaimojani on suomessa ehkä reilu kymmenen. Mieheni sukunimi on harvinainen ja suojattu. Sukunimen kantajia n.20. Minusta mieheni sukunimi ei kuulosta korvassakaan hyvältä.

Oli miten oli, olen pikkuhiljaa taipumassa tuohon sukunimeen. Onhan mukava, jos lapsia siunaantuu, että vanhemmilla on sama sukunimi.

Toisaalta kun itse olen suostunut sukunimenvaihtoon, puoliso suostui avioehtoon. Elämässä pitää pystyä tekemään kompromisseja. Ärsyttää vaan se kaikki nimivaidosta johtuva vaiva.

Sukunimi-identiteettikriisistä johtuen meidän häät ovat kaksi vuotta aiottua myöhemmin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä, kriisiä pukkaa isosti! En olisi uskonut minkä identiteettikriisin ja jahkailun nimenvaihto tai -vaihtamattomuus toisi tullessaan...Mies haluaisi perheellä olevan yhteinen nimi, perinteikkäästi miehen sukunimi. Itselle kuitenkin oma nimeni merkitsee hyvin paljon, enkä haluaisi siitä luopua. Olen miettinyt väliviiva-vaihtoehtoa, mutta omassa sukunimessäni on 9 kirjainta, miehen 8 kirjainta. Lisäksi oma nimeni on ruotsinkielinen, ja miehen tuiki tavallinen -nen päätteinen suomalainen nimi, joten yhdistäminen arvelluttaa. Mikäli lapsia joskus siuntaantuu haluaisin minäkin että nimi olisi yhteinen koko perheellä, mutta tunnen että nykyinen sukunimeni on vahvasti osa minua. Sukunimeni ei ole mitenkään harvinainen, muttei tuikitavallinenkaan. Tarkemmin ajatellen se on "kova", paljon kovia konsonantteja kun taas miehen nimi taipuu pehmeästi. Lisäksi sukunimeäni ei koskaan osata kirjoittaa oikein. Mutta kuitenkin tunnen ahdistusta siitä, etten osaa päättää mitä tehdä. Mieheni ei pidä väliviiva-nimistä. Koomisinta on, että kummatkin haaveilimme ottavamme miehen isoisoisän nimen takaisin, jonka hän on aikoinaan suomentanut. Mutta tässäpä pisti anoppi kapuloita rattaisiin, ja mies taipui äitinsä tahtoon, riidan pelossa. Tämä saa todella karvani nousemaan pystyyn. Olen kallistumassa väliviivaan, mutta 17 kirjainta sukunimessä hirvittää. Onneksi etunimi on lyhyt, 4 kirjainta. Olen todella hukassa tämän asian vuoksi, eikä häihinkään ole kuin reilu kuukausi enää!  :-?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Reilu viikko nyt rouvailua takana, ja uusi nimi ottaa henkisesti aika koville. Rastitin itsekin nimiasian esteettömyystodistuksesta vasta kaksi tuntia ennen vihkimistä, joten ymmärrän erittäin hyvin teitä, joita nimiasia vaivaa. Halusin mieluiten yhteisen sukunimen, ja ymmärrän miestäni, että hän ei halua luopua omastaan, koska heitä on vain noin 10 sen nimistä. Nyt kun on viikon verran uuteen nimeen totutellut, niin minua suorastaan ahdistaa se, etten voi enää käyttää "omaa" nimeäni -vaikka asiaa hyvin pitkään pohdin, en suoraan sanoen uskonut sen ottavan näin koville.  :-/

Mieheni ei painostanut minua vaihtamaan, vaan halusin sen tehdä itse, vaikka se vaikealta tuntuikin. Aion siksi siis yrittää sopeutua valintaani ajan kanssa. Jos ei tuntemukset muutu, niin ainahan sitä voi ottaa omansa takaisin.

Muoks. Piti vielä lisätä, että sinänsä en koe sen vaikuttavan varsinaisesti omaan identiteettiini. Pikemminkin minusta tuntuu pahalta se, että minua ei osata yhdistää vieraiden silmissä enää nimen perusteella sinne mistä olen lähtöisin vaikka itse tunnen juureni uudesta nimestä huolimatta hyvin vahvasti.  

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now