Sign in to follow this  
Followers 0
-jossu-

Leikkien määrä ja jaksottelu (yhdistetty)

66 posts in this topic

Olin itse vieraana häissä, missäohjelmaa oli ihan liikaa. Kaikki mahdolliset välit täytettiin yhteislaululla, joka ei ole kovin viihdyttävää tällaisille laulutaidottomille. Lisäksi leikit olivat todella pitkiä, mukana oli aina useita pareja. Kun sitten vielä morsiamen isä puhui lähes tunnin ja sellaisia sisäpiiri-juttuja joihin vain oma perhe pääsi mukaan, niin kyllä! Vähän jäi sellainen tylsä olo.

Meidän häihin olen sanonut puheita suunnitteleville, että viisi minuuttia riittää kyllä. Kaasoa olen ohjeistanut, ettei leikkejä kun yksi tai kaksi.

Sitten on ne perinteiset syömiset ja kahvit ja tanssit. :-X

Hääohjelmaan jätetään myös reilusti tyhjää, että vieraat saavat seurustella keskenään ja itse keretään puhella myös harvoin tavattavien kanssa.

Toivon sellaista rentoa meininkiä ja yhdessä oloa,ei mitään kauhean tiukkaa aikataulua. :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä alkaa ruokailu heti alkumaljojen jälkeen, koska kaikilla on luultavasti älytön nälkä  ;D Vihkiminen on klo 16 ja siirtymiseen menee vajaa puoli tuntia. Ruokailun jälkeen on noin tunnin tauko ennen kaffia, siinä välissä on sitten ainakin kaason puhe ja ehkä jotain muuta pientä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mielestäni alku ja pääruan väliin ei kannata laittaa ohjelmaa keittiöväen kannalta, sitten pääruan jälkeen on hyvä "hengähtää" ennen kakkukahveja hyvä ohjelmanumeron paikka.

Tämä on ihan sopimuskysymys. Meillä on henkilökunnan kanssa sovittu, että alkuruuan jälkeen on illan ensimmäinen puhe ja sen jälkeen tarjoillaan pääruoka, ja kun asia on etukäteen sovittu, siinä ei ole mitään ongelmaa.  :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaverin häissä oli tosi hyvin hanskattu ruokailu. Suoraan onnittelujonosta siirryit ruokajonoon ja homma sujui todella jouhevasti. Outoa oli se, että itse juhlakalut hakivat ruokansa viimeisenä, mutta tämä oli kuitenkin varsin toimiva järjestely kun vieraita oli normaalia enemmän.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Hyvä on aloittaa juuri ruoalla onnittelumaljan ja tervetulotoivotusten välissä.

Siis ruokaillaan onnittelumaljan ja tervetulotoivotusten välissä? Eikö ne yleensä ole aivan tilaisuuden alussa peräkkäin?

Meillä oli ensin tervetulotoivotus ja malja, jonka jälkeen oli pikainen tutustumisleikki ja sitten syötiin (1,5 tuntia vihkimisestä aloitettiin ruokailu). Ei ollut erikseen alku- eikä pääruokaa, joten ruokailun jälkeen oli "vapaata" ja jotakin ohjelmaa ennen kakkukahveja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse olen sitä mieltä,että ruokailu mahdollisimman pian ::) omissa häissäni ajattelin,että homma menee näin: Otetaan ovella vieraat vastaan,(Kättely,halailu.Lahjat luovutetaan morsiusparin läheisyydessä olevalle pöydälle,ettei haittaa esim.halaamista kun kädet täynnä tavaraa,mahdollisesti... ;)) Sitten morsiusparin takana tarjoillaan maljat. Kun kaikki ovat koolla,niin juodaan maljat.Bestman tai kaaso tai molemmat pitävät pienen

avauspuheen ja pyytävät ruokailemaan. Morsiuspari tietenkin ensiksi.Kuitenkin mielestäni ihmiset odottavat millaista ruoka on ja usein se on yksi tärkeimmistä asioista.Siitä puhutaan myös jälkeenpäin paljon.Monet myös eivät syö koko päivänä paljonkaan odottaen hääruokaa,joten nälkä voi kurnia kovasti  :P  Ruokailun ajaksi minusta sopii pelkkä taustamusiikki ja mahdollisesti osa puheista jos "puhujia" paljon.Mutta pääasiallisesti soisin ohjelman alkavan pääruoan jälkeen.Ohjelmaksi voisi varata jotain kevyttä,ei mitään mihin pitäisi kovasti hääväen osallistua,jotta jokainen saa ruokailla rauhassa.Sitten oman kokemukseni mukaan kakkukahvittelun aikana alkaa aika käydä pian pitkäksi jos ei mitään tapahdu... :-/

Tässä hieman minun ajatuksiani... ;D Toivon,että jotain irtosi...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Näin meille tulee, onnittelut ja tervetulomaljat ja kun kaikki on päässeet paikoilleen, niin aloitetaan SYÖMÄÄN. Varsinkin jos vihkiminen on myöhään ja mä todellakin lasken jo 15.30 myöhäiseksi niin vierailla voi olla kova nälkä, jos ovat kauempaa tulleet.

Ja meidän häissä syödään kauan ja hartaasti. Sulkin toive. Eikä mullakaan juurikaan ole siihen vastaan sanomista. Paitsi että se tulee kalliiksi   :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli vaan vihkiminen-onnittelut-ruoka-tutustumisleikki-kertakäyttökamerat-kahvit&hääkakku-morsiamen ryöstö-bändi&tanssia-bestmanin puhe-kaason lauluesitys-sukkanauhan ja morsiuskimpun heitto-ilotulitus-yöllä sauna vieraille. Eikä kertaakaan tullut sellainen olo, et nyt pitäs olla jotain leikkejä tai keksimällä keksittyä ohjelmaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tästä keskustellaan paljon myös tuolla hääjuhla-palstan puolella, esimerkiksi otsikolla Sikana ohjelmaa?

Jos tähän kokemuksella pitäisi jotain sanoa, niin hihassa on hyvä olla enemmän kuin minimimäärä, mutta aika hyvin tuon varmaan osaa itse kukin arvioida, paljonko ohjelmaa tulee olla. Riippuu myös hyvin paljon juhlatilasta ja siitä onko ympäristö tutustumisen arvoinen jne. Ohjelma ei siis yksin ratkaise kenenkään viihtymistä, tietenkään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eli missä järjestyksessä teillä tapahtuu mitäkin? Olen yrittänyt pohdiskella miten päivä sujuisi mukavasti ja jouhevasti juhlapaikalla.

Esim.

- onnittelu

- morsiamen isän puhe ja maljan nosto

- joku "tunnelman rentouttaja"-leikki, joku tervehdys juttu

- ruokailu (kertooko emäntä siitä jotain?)

- yleistä seurustelua, mahd. leikki, booli tarjolle

- häävalssi

- hääkakun leikkaaminen

- yleistä seurustelua  

- morsiamen ryöstö

- tanssia, yleistä seurustelua

- iltapalaa

- sukkanauhan ja kimpun heitto

- tanssi jatkuu

Miltä kuulostaisi noin juhlan runkona? Mitä mieltä ootte järjestyksestä? Ehdotuksia kiitos!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heips!

Muuten kuulostaa hyvältä, itse siirtäisin vain häävalssin sellaiseen kohtaan, että heti sen jälkeen vieraatkin pääsisivät laittamaan jalalla koreasti.

Ruokailusta voi esim. seremoniamestari lyhyesti kertoa tärkeimmät kohdat, eli miten se tapahtuu (noutopöytä/pöytiin tarjoilu, ruokailujärjestys ym.) sekä mahdolliset erityisruokavaliot (mistä ne löytää jne.).

Muutamissa hääjuhlissa olen huomannut, että kimpun ja sukkanauhan heitot on aikaistettu ihan siksi, että myöhemmin illalla esim. lapsiperheet ovat usein jo poistuneet juhlasta, ja olisihan mukavaa, että mahdollisimman moni tämän ohjelmanumeron näkisi.

Tässä minun ajatuksiani, tehkää juhlasta juuri sellainen, kuin itse haluatte ja nauttikaa päivästänne :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kirkko klo 14, siirrytään hääpaikalle (matkaa 20 km), jossa onnittelut, tervetulomaljat jonka jälkeen aloitetaan ruokailu arviolta klo 16.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä vihkiminen 15, juhlapaikalla kaikki koossa arviolta 15:45. (Paikkojen välimatka alle 0,5km) Onnittelumaljat ja sitten pieni tervetuliaispuhe ja syömään. Pitkänmatkalaiset varmaan pitävät mahdollisimman aikaisin aloitetusta ruokailusta :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä ihan hiki päässä mietin kaason roolissa ohjelmaa lokakuun lopun häihin. Paree olla ajoissa liikkeellä, vaikka silti varmasti tulee kiire.

Mun muisti on aika lyhyt, en muista montako leikkiä omissa viime kesän häissä oli. Nyt viikonloppuna oli isoissa häissä (vieraita yli 300) ja leikkejä oli tosi vähän. Oli suorastaan tylsää. Nyt omalla listalla on aika paljon jo ohjelmaa ja koska on vaikea arvioida niiden viemää aikaa, mietinkin mikä määrä on liika ???  :-/

Tanssia on tarkoitus olla myös jonkin verran, eli sekin vie osan ajasta.

Auttakaa nyt avutonta ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä enemmin vähän vähän leikkejä kuin liikaa. Jos ajattelen tulevia häitämme toivoisin, että morsiamen ryöstön, sukkanauhan heiton, morsiuskimpun heiton ja häävalssin lisäksi ei olisi kuin 2-3 leikkiä. Todennäköisesti 12kk-leikki ja kaasot ja bestmanit saavat vastata yhden tai kahden muun leikin järjestämisestä.

Ja aluksi on tod.näk. jonkinlainen "tervetulo"-leikki esim. vilkutus-leikki tai se kun paketti kiertää vieraiden joukossa.

Eli itse leikkejä noin 3... pari ylimääräistä on tietenkin hyvä olla hihassa, jos tuntuu että vieraat nukahtavat pöytiin! Vieraat kuitenkin yleensä arvostavat enemmän yleistä seurustelua/ tanssia kuin kauheaa määrää leikkejä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos. Niin kai se on, että liika on aina liikaa. Pelkäänkin, että yritän mahduttaa leikkejä turhan paljon häihin, koska itse olin vähäleikkisissä häissä juuri. Oon ihan varma, että nyt meillä on plakkarissa tarpeeksi ohjelmaa ja kun jonkinlaisen rungon vielä kasaamme kaasokaverini kanssa, on homma ok. Osa leikeistä varmasti jää yli mutta onpa sitten varalle, jos tuntuu, että tarvitaan enemmän ohjelmaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli häissämme 113 vierasta ja kaaso ja bm olivat järkänneet kaksi leikkiä ja muuta ohjelmaa jota oli aivan riittävästi. Yksi leikki leikittiin seuraavana päivänä. Meidän mielestä leikkejä ja ohjelmaa oli todella sopivasti. Mielestäni kannattaa katsoa juhlien aikana minkäverran leikkejä ja muuta ohjelmaa pitää ettei pidä niissä tiukkaa aikataulua ja lukua, että kaikki on ehdittävä tehdä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli vaan kolme eri ohjelmaa ja tää oli just sopivasti. Riippuu tietty ohjelmien kestosta. Meillä yks oli pedempi ja muut lyhyitä. Pitää jättää aikaa seurusteluunkin. Se oli musta kivointa puuhaa  ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensin vihkiminen, sitten onnittelut ja eiku syömään...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Juu, ei liikaa ohjelmaa, itseasiassa ei ollenkaan pakko-ohjelmaa meille.

Silläkin uhalla, että osa vieraista lähtee ennen aikojaan pois. Yleensähän se menee siten, että ne ketkä jäävät ovat hauskimpia juhlijoita  8)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on vihkiminen 12.45 ja viimeistän klo 13.45 ollaan juhlapaikalla. Onnitteluissa ei mene kauaa, luulisin niin en tiedä on liian aikaista syödä heti, ehkä ei. PItääpä miettiä

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ensin vihkiminen, sitten onnittelut ja eiku syömään...

Samoin. Riippuu tietysti siitä mihin aikaan on vihkiminen, mutta jos se on vaikka 14:00 niin kyllä kello 16:00 alkaa olemaan jo nälkä. Ainakin minulla ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Menimme naimisiin uudenvuoden aattona. Ruokailutilanteen rauhoittamiseksi alkuruuan ja pääruuan välillä oli sulhasen kaverin puhe.Toimi tosi hyvin. Näin vieraat uskalsivat hakea alkuruokia lisää ja seurustella ruuan kanssa. Tiesimme vieraamme kovasyömäisiksi ja valitettavasti kiireisiksi myös.

Pääruuan jälkeen oli kiva leikki, jossa kynttilä oli paketoitu ja sitä piti viedä mm. naiselle joka tuoksuu kauneimmalle jne. Lopuksi tuli morsiamelle. Onneksi kukaan ei lukenut ns. virolaista hääpuhetta. Muutenkin kaikki toimi niin kuin piti. Aikuismaiset fiksut bileet ja kaikki hymyilevät vieläkin, kun häistä puhutaan.

Paras kuintenkin oli se, jossa jouduin silmät sidottuina valitsemaan mr.pepun. Minä onneton luulin sulhasen olevan myös mukana.Bm voitti. Naurattaa vieläkin kun kuvia katsoo.

Kiitos Kaaso ja apuväki  :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä onnittelut hoidettiin kappelista poistuttaessa heti vihkimisen päätteeksi. Vieraat menivät edeltä juhlapaikalle, jonne ajomatkaa tuli jonkun verran. Vähän aikaa jätettiin sille, että kaikki ehtivät jättää mahdollisen lahjansa, kirjoittaa halutessaan vieraskirjaan, löytää oman paikkansa pöydässä jne.

Me tulimme siis viimeisinä juhlapaikalle, oltuamme ensin hetki kuvattavina. Me oltiin suunniteltu niin, että ennen ruokaa olisi ollut tervetulotoivotus ja lyhyt tutustumisjuttu (täältä tuttu huiskutusleikki). Tämän jälkeen sitten morsiamen isän pitämä onnittelumaljapuhe, jonka jälkeen heti ruokailemaan.

Koska aikataulu vähän viivästyi huonon ajokelin vuoksi, me jätettiin kokonaan tuo tutustumisleikki väliin. Eli aloitettiin morsiamen isän puheella, jossa myös toivotettiin kaikki tervetulleeksi. Tämä ihan siksi, että itsekin uskottiin ruokailemaan pääsemisen olevan odotettu juttu suurelle osalle vieraista. Minunkin kokemukseni mukaan ihmiset nimittäin syö tosi vähän ennen juhlia, jos on ilmoitettu, että juhlissa on sapuskaa riittämiin tarjolla.

Ohjelmanumerot olivat sitten kaikki noutopöydästä tarjoillun ruoan jälkeen, ennen kakkukahveja. Toimi oikein hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0