kukkamaa

Harrastelijakuvaaja/opiskelija? (yhdistetty)

84 posts in this topic

150 euroa kuulostaa tutulle. Meillä sillä hinnalla saa kuvauksen kirkossa, potretit sekä kuvat käyttöömme. Saamme siis itse teetättää vedokset, mutta ne on myös mahdollista ottaa kuvaajan kautta. Tällöin hän laskuttaa ainoastaan vedoksen todellisen hinnan (alle euron/kpl), eikä kahta-kolmea euroa joka jollain kuvaajilla on taksana. Nämä kannattaa kaikki ottaa huomioon. Kaikki kuvaajat eivät anna kuviaan "rajattomasti" käyttöön, koska omistavat niihin tekijänoikeudet.

Share this post


Link to post
Share on other sites

150 euroa on todellakin todella halpa.

Tietääkseni harrastajakuvaajat laskuttavat n.35 euroa / tunti, sekä tietysti myös käsittelyt päälle. Tällöin hintaa kai kertyy joskus jopa 400 euroa jos he kuvaavat siis koko päivän.

Itse tiedän muutamia tyyppejä (siis amatöörikuvaajia, ja vieläpä ihan lahjakkaita) jotka veloittavat n. 20 euroa / tunti juurikin koska heistä tuo "hää" sanalla maksattaminen on aika ilkeää tai muuten vain hölmöä, eli veloittavat saman summan kuin muutenkin tunnin kuvaussessiosta.

Tosin oliko niin että tuohon 150 sisältyi kirkko ja potretit.. eli siihen ei kai tuntimäärällisestikään mene niin kauaa..

Share this post


Link to post
Share on other sites

150€ on minusta aika edullista, (mutta kuitenkin kohtuullista) jos kuvataan vain vihkiminen ja potretit.

koko päivää taas en itse harrastelijana lähtisi kuvaamaan alle 350€:lla. jos esim. kuvaa 8-12 tuntia ja sitten muokkaa kuvia helposti 1-3 työpäivää, niin kyllä siitä jotain kuuluu maksaakin :rolleyes:

muoks. vielä, että tuo 350€ olisi siis minimi, josta edes alkaisin neuvottelemaan

Edited by [email protected]

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli kuvaamassa kaksi kaveria. Heille molemmille maksetaan 100e. (Itse pyysivät vähemmän O_o) He kuvasivat kirkossa ja juhlapaikalla ihan yleisesti. Hääkuvassa kävimme studiossa. Juhlapaikan pihassa kaaso otti vielä muutaman kuvan ulkona, jotta voitaisiin mahdollisesti itse tehdä kiitoskortit.

Share this post


Link to post
Share on other sites

minäkin olen kuvannut kaverien häitä ilmaiseksi tai pientä korvausta vastaan, eli se on mielestäni eri asia, kuin tuntemattomien häiden kuvaaminen :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin, tottakai jonkinlainen korvaus omasta työstäkin on saatava!

Mielestäni sillä "hää" sanalla vain laskutetaan usein ylimääräisiä, eli siksi arvostan noita tuntemiani harrastajakuvaajia, koska eivät pelkästää siksi laskuttele ylimääräisiä että kyseessä on häät eivätkä jotkin muut juhlat. Heistä tosin toinen on varsinaiselta koulutukseltaan graafikko, eli siihen kuvien jälkikäsittelyynkin menee varmasti vähemmän aikaa kun sen osaa ns. selkärangasta.. :) Ja kuvaa lähinnä juuri siksi että tykkää siitä hommasta ja kuvattavien kanssa muodostuvasta vuorovaikutuksesta ja ideoinnista, varsinkin jos on niinkin kiva tapahtuma kun häät.

Mutta toisaalta varsinkin jos joku on oikein erikoistunut hääkuvaukseen ja suunnilleen "elää" siitä, niin ymmärrän täysin että hinnat huitelevat joskus lähempänä tuhattakin euroa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Osaako joku auttaa, mistä tälläisiä harrastajakuvaajia löytyy? Haluaisin kuvaajan joka kuvaisi vihkimisen, potretit ja muutama tunti hääjuhlaa. Ammattikuvaajista osa tuntuu mega kalliilta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me maksetaan omastamme 250€, kuvaa kaiken muun paitsi valmistautumisen, myös hääkuvat. Hinta sisältää kuvien muokkauksen ja kuvat DVD:llä/CD:llä.

Harrastelijakuvaajia löytää ainakin paikallisista opinahjoista... graafisen suunnittelun puolelta ainakin tämä meidän kuvaajamme. Tosin muuta kautta hankittu meille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielestäni korvaus riippuu myös harrastelijakuvaajan taidoista ja kokemuksista. Paljon häitä tai yleensäkin ihmiskuvia kuvanneelle harrastelijalle on luontevampaa maksaa vähän enemmän kuin sellaiselle, joka on kuvannut vähemmän tämän tyyppisiä tilaisuuksia. Harrastelijakuvaajalta ei myöskään voi (tietenkään) odottaa samanlaista varmuutta kuvien onnistumisesta kuin kalliimmalta ammattikuvaajalta ja tämä näkyy tottakai myös hinnoissa. Lisäksi hintaan vaikuttaa sekin tahtooko kuvaajan käsittelevän kuvat vai tekeekö sen itse.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me maksetaan 350 euroa vihkitilaisuus, hääpotretti miljöössä + kolme tuntia kuvausta juhlista. Mielestäni hyvä hinta. Kyseessä kuvaaja, joka toiminimellä, mutta ei tee tätä päätyökseen, eli enemmän harrastelija pohjalla. Vihkimisestä ja potretista olisi laskuttanut muistaakseni 200.

Share this post


Link to post
Share on other sites

tulipa tällänen mieleen että kun täältä löytyy to muotoiluintituutti ja siellä olis valokuvauslinja.. onko kukaan käyttänyt heitä kuvauksessa?

sieltä saattas saada huokeemmalla hinnalla ja heillä saattas olla uusia ja raikkaita ideoita.. olis heillekkin hyvää kokemusta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Etsimme opiskelijaa tai harrastelijaa videoimaan häämme Helsingissä 17.5.2008. Meillä on jo ammattilainen valokuvaamassa, joten tarkoitus olisi vain saada myös kotivideo-tyyppinen tallenne hääpäivästämme.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä olen samaa mieltä, että kotivideotallenteet eivät vedä vertoja ammattimaiselle kuvaamiselle. Kannattaa satsata sekä hyvään valokuvaajaan että videoijaan.

Olen sitä mieltä, että "kotivideo"- tasoinen tallenne kannattaa jättää kokonaan tekemättä, ettei käy niinkuin edellä sanoin.

Kuitenkaan en ihan näin kovasti menisi aliarvostamaan kotivideo-tasoisia kuvauksia...ainakaan sen jälkeen, kun olen kuullut eräänkin avioparin ihastuksen huokaisun, kun saivat pienen videopätkän häävalssistaan, kun häävieras oli sen itseään varten kuvannut. Tälle kyseiselle hääparille ei ollut tullut mieleenkään, että ovat jälkikäteen niin onnellisia heistä itsestään kuvatusta videonpätkästä. He olivat kyllä satsanneet ammattivalokuvaajaan, mutta minkäänlaista videointia he eivät olleet hankkineet. Harmittelevat tätä jälkeenpäin ja olisivat kovin onnellisia siitä "kotivideotallenteestakin". Ja kuinka iloisia mahtaisivat olla esim. multimediaopiskelijan hieman paremmalla kameralla tekemästä tallenteesta?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos rakentavista kommenteista, Tero ja Tomyam. Toivoisin kuitenkin että tämän aiheen alla ei enää mainostettaisi.

Edelleen, siis, etsin opiskelijaa tai harrastelijaa kuvaamaan häämme. Kotivideotasoinen työ riittää mainiosti, ihan itsekin kuvatuista videoista on sen verran paljon ollut iloa vuosien varrella. Häissä voisi aina tehdä jotain "vähän paremmin". Kukin päättäköön kuitenkin itse mihin haluaa eniten panostaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En nyt löytänyt sopivaa ketjua aiheelle...

Oletteko opiskelijoita kuvaajina käyttäneet tehneet jonkinlaisen kirjallisen sopimuksen heidän kanssaan? Kun ammattikuvaajien kanssa kai tällainen tehdään..?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Moi

Poikaystäväni kuvaa (opiskelija / harrastajakuvaaja) häitä ja ainakin hän on tehnyt sopimukset kuvattaviensa kanssa. Hän kuvaa myös ystävieni häät tulevana kesänä, mutta tästä meillä on vain suullinen sopimus. Tosin kirjallinenkin varmaan tehdään jahka tapaamme heidät suunnittelupalaverissa lähempänä kesää. Itse kyllä suosittelisin kirjallisen sopimuksen tekemistä. Se luo tietynlaista luottamusta ym. ja tuskin siitä haittaakaan on! =) Ja jos itse olisin menossa naimisiin niin sitä suuremmalla syyllä jonkinlaisen sopimuksen tekisin, ihan vain stressiä vähentääkseni! :blink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kerrotko vielä onko tuohon joku valmis pohja tai minkälaisia asioita poikaystäväsi on sopimukseen kirjannut?

Varmaankin ajankohtaa, korvauksia jne.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Kukin päättäköön kuitenkin itse mihin haluaa eniten panostaa.

Niin se menee. Muutaman heiluvan häävideon katsoneena, päänsärkyä saa helpommalla huvipuiston vuoristoradalta :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oletko ottanut yhteyttä kaupungin nuoriso-mediapajaan? Siellä on alasta kiinnostuneita ihmisiä, jotka saisivat kaluston käyttöönsä. Ainakin näin täällä pk-seudulla. Jos ei kaipaa mitään hifijuttuja, niin kannattaa ottaa nämä huomioon. Kaverini häissä tekivät ns. lopputyönä hääkuvauksen. Ei se ole ammattilaista, mutta ei myöskään maksa 2000e.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Niin se menee. Muutaman heiluvan häävideon katsoneena, päänsärkyä saa helpommalla huvipuiston vuoristoradalta :lol:

Harvinaisen huonoja kuvaajia ihmisillä on suvuissaan. Meillä on kaikki juhlat aina videoitu ihan omakätisesti, ja todella kauniita muistoja ovat nuo videot, eivätkä yhtään "heiluvia" :rolleyes:

Kiitos vinkistä, ErkkiT! Hienoa että joku vihdoin vastaa varsinaiseen kysymykseen :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aivan... ajankohta ja paikka, kuvauksen tuntimäärä, kuvien teettämisoikeusjutut, hinta, sekä muut mahdolliset jutut kuten kuvakäsitteleekö hän niistä "erikoiskuvia"; fantasiakuvia tms, sisältyykö kuvaukseen vain värikuvia vai myös mustavalkokuvia jne

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kommentoin tähänkin-

Muotsikan valokuvauksen opiskelijoista osa tekee ehtiessään tai viitsiessään myös hääkuvauksia. Tunnen monia muotsikan opiskelijoita, ja osan tyyli sopii tapahtumataltiointi - tyyppiseen kuvaukseen hyvin, osan ei. Myös opiskelijoiden osaamistasoissa on tietenkin eroja.

Jos haluat uusia ja raikaita ideoita ja olet myös valmis toteuttamaan villejäkin ideoita, se voi olla hyvä mainita ilmoituksessa - opiskelija saattaa kiiinostua enemmän kuvauksesta, jossa pääsee ottamaan oman tyylisiään kuvia, kuin massahääpotretti-tyyppisestä peruskuvauksesta.

Suosittelen pyytämään opiskelijan kuvia nähtäväksi ennen kuvaussopimuksen tekoa, ja kysymään onko kuvaajalla kokemusta häissä tms. tapahtumsissa kuvaamisesta.

Yheyttä voi ottaa joko opettajien kautta yleiselle sähköpostilistalle tai viemällä osaston seinälle halutaan kuvaaja- ilmoituksen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aikas janskaa, et muka ammattivideo maksais kax donaa. Voisin kuvitella, et jo 700 eurol saa kunnon haadokumentin aikaiseksi, http://www.digivideo.fi tyota ja tekijoita tarjolla, siel on myos joskus hyvia tyyppeja.

t. Zinuski

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nostanpa tätä aihetta hieman. Onko kukaan käyttänyt opiskelijoita kuvaajina? Mieleni tekisi palkata vaikka kaksi opiskelijaa kuvaamaan häihimme, mutta juhlapaikkamme on haastava (=hämärä, tavallisella kameralla kuvat ei onnistu) joten mietityttää...

Minkälaisia kokemuksia on?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now