Vanessa-73

Juomien määrästä häissä

407 viestiä aiheessa

Kiitoksia paljon vastauksista pikku-pärä ja minimorsio :) tuo ylempi tilaus lähti jo mut ei onneks hätää, joka meille tuo juomia käy vielä kaks kertaa ennen meidän häitä Tallinnassa niin otetaan sitten lisää :) ja anoppi sano kans menevänsä niin hän voi myös tuoda :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Pikku-pärä, tuossa alkuperäisessä taidettiin sanoa, että viinejä tulisi 9 litraa kumpaakin, ei 9 pulloa. Pulloissa 9 litraa taitaa olla sen 12 pulloa. Eli kyllä niistä vähän enemmän riittäisi, omalla kaadolla siis kumpaakin 60 ihmiselle - mikä kyllä musta kuulostaa edelleen aivan liian vähältä. Tietysti jos vieraissa ei kerta kaikkiaan ole ihmisiä, jotka viiniä tykkäsivät juoda niin sitten voi olla että määrä on riittävä. Meille kutsutaan noin 100 vierasta, joista vain muutama lapsia. Me olemme suunnitelleet sellaista 60/30 jakoa, punaviiniä siis 60 pulloa ja valkoviiniä 30 pulloa. Kuulostaa ehkä paljolta, mutta meille on tulossa paljon vieraita jotka tykkäävät lipittää sitä viiniä koko illan eivätkä siis mahdollisesti loppuillastakaan siirry olueen tai siideriin. Eipä se haittaa jos pulloja jää, kyllä ne tulee sitten ajan myötä juotua kuitenkin. :)

Ps. Lisäksi tarjoamme tietysti myös bändille juomat ja kyllä heille pitää olla muutama pullo kumpaakin laatua kun on iso bändi tulossa.

Kannattais näköjään tarkistaa mihin vastaa ennen kuin vastaa :D Oikeassa oot siis, lukihärö otti ja kävi kylässä. Mutta joo, samaa mieltä oon sun kanssa siitä että 9 litraa per laaki on edelleen ihan liian vähän 60-70 henkilölle.

Heh, meille tulossa suurinpiirtein saman verran juojia ja viinejä on varattu jotain vajaa 40 litraa (en muista tarkkaa määrää).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No niin arvon kanssasisaret, joiden avioliitto lähestyy. Smile

Häihimme on kutsuttu yhteensä 87 vierasta, joista jokainen voi ikänsä puolesta juoda alkoholia 70. Juhla alkaa klo 14 ja päättyy klo 22.30. Ruokailu alkaa noin klo 16.00 ja "olut/siideri/lonkero-baari" aukeaa noin klo 18.30.

Alkujuomana/onnittelumaljana on kuohuviini, jota on tarkoitus ostaa 20 plo:a.

Ruoan kanssa on sekä puna- että valkoviiniä. Punaviiniä on tarkoitus ostaa 20 plo:a (120 annosta) ja valkoviiniä 30 plo:a (180 annosta). Kahvin kanssa tarjotaan Baileysia ja konjakkia, molempia tarkoitus ostaa 2 litran plo:a.

Iltaa kohti sitten, kun tanssi alkaa, on vieraille tarjolla olutta, siideriä ja lonkeroa. Olen laskeskellut että jos ostaisimme näitä juomia seuraavat määrät:

- olutta: 144 tölkkiä

- siideriä: 120 tölkkiä

- lonkeroa: 72 tölkkiä

Luuletteko, että näillä määrillä saa ihmisten päät tarpeeksi sekaisin? Wink

Emme haluaisi, että juomat loppuvat kesken, mutta emme myöskään ostaa hirmu määriä ylimääräisiä, koska ne pitää kuskata pois sitten hääpaikalta. Smile

-IidaLiinaAnnastiina

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hmm, no mulle tuli mieleen kaksi juttua: onko teillä erityisesti tiedossa, että teidän vieraat juo jotenkin paljon mieluummin valkoviiniä vai punaviiniä? Yleensä noiden suhde on ihan toisinpäin eli suurin osa ihmisistä juo mieluummin punaviiniä. Sitten nuo mietojen alkoholien määrät kuulostaa musta ehkä ihan himpun verran alakanttiin. Tai ainakin siltä, että entäs jos jotkut innostuvat juomaan lonkeroa, se loppuu aika heti sitten kesken... yleisesti ottaen miedot alkoholijuomat varmaan riittävät jos ajatellaan juoma per tunti -sääntöä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hmm, no mulle tuli mieleen kaksi juttua: onko teillä erityisesti tiedossa, että teidän vieraat juo jotenkin paljon mieluummin valkoviiniä vai punaviiniä? Yleensä noiden suhde on ihan toisinpäin eli suurin osa ihmisistä juo mieluummin punaviiniä. Sitten nuo mietojen alkoholien määrät kuulostaa musta ehkä ihan himpun verran alakanttiin. Tai ainakin siltä, että entäs jos jotkut innostuvat juomaan lonkeroa, se loppuu aika heti sitten kesken... yleisesti ottaen miedot alkoholijuomat varmaan riittävät jos ajatellaan juoma per tunti -sääntöä.

Kiitos vastauksesta! :) Minulla on näköjään sattunut ihan muutama pikkuinen kirjoitus-/ajatusvirhe kiireissäni kun kirjoitin. Hih, eli laskujen mukaan 70 vierasta juo alkoholia joista ehkä 50 sitten illalla (noin neljän tunnin ajan) niitä mietoja alkoholijuomia. Pääruokana meillä tarjoillaan kanaa ja koska kyseessä ovat kesähäät, niin laskemme todennäköisemmäksi sen, että valkoviiniä juodaan punaviiniä enemmän. Hm, ehkä hieman pitäisi sitten vielä nuita määriä tarkistella. Olisiko antaa mukaan arvioita menekkimääristä omissa häissä? Alkoholit tilaamme Tallinnan satamaan valmiiksi kyytiin lastattaviksi. Tästä myös mielellään kokemuksia lukisin, vaikkakin huomasin myös tuon erinomaisen ketjun aiheesta itsestään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hmm, no mulle tuli mieleen kaksi juttua: onko teillä erityisesti tiedossa, että teidän vieraat juo jotenkin paljon mieluummin valkoviiniä vai punaviiniä? Yleensä noiden suhde on ihan toisinpäin eli suurin osa ihmisistä juo mieluummin punaviiniä. Sitten nuo mietojen alkoholien määrät kuulostaa musta ehkä ihan himpun verran alakanttiin. Tai ainakin siltä, että entäs jos jotkut innostuvat juomaan lonkeroa, se loppuu aika heti sitten kesken... yleisesti ottaen miedot alkoholijuomat varmaan riittävät jos ajatellaan juoma per tunti -sääntöä.

Kiitos vastauksesta! :) Minulla on näköjään sattunut ihan muutama pikkuinen kirjoitus-/ajatusvirhe kiireissäni kun kirjoitin. Hih, eli laskujen mukaan 70 vierasta juo alkoholia joista ehkä 50 sitten illalla (noin neljän tunnin ajan) niitä mietoja alkoholijuomia. Pääruokana meillä tarjoillaan kanaa ja koska kyseessä ovat kesähäät, niin laskemme todennäköisemmäksi sen, että valkoviiniä juodaan punaviiniä enemmän. Hm, ehkä hieman pitäisi sitten vielä nuita määriä tarkistella. Olisiko antaa mukaan arvioita menekkimääristä omissa häissä? Alkoholit tilaamme Tallinnan satamaan valmiiksi kyytiin lastattaviksi. Tästä myös mielellään kokemuksia lukisin, vaikkakin huomasin myös tuon erinomaisen ketjun aiheesta itsestään.

Hmm, mä ehkä vielä tuohon puna/valkoviiniasiaan sanoisin, että en luottaisi siihen, että ihmiset juo enemmän valkkaria vain siksi, että on kesä ja pääruokana kanaa. Meilläkin on pääruokana kanaa, mutta hankimme silti huomattavasti enemmän punaviiniä kuin valkoista. Kaikki ei välttämättä mieti sitä niin tarkkaan, että kumpi sopii paremmin ruuan kanssa. Sitä paitsi kyllähän kanan kanssa käy mainiosti kevyet tai keskitäyteläiset punaviinitkin. Mut toki jos tunnet vieraat hyvin ja oletettavasti juovat enemmän valkoviiniä niin mikäs siinä. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No niin, lisäänpä tähän nyt sitten meidänkin laskelmia kun vähän tarkensimme niitä. Sanokaa mitä mieltä olette, meidän suurin kauhukuva on tietenkin, että juomat loppuu kesken. :D Meille tulee siis n. 100 vierasta, joista alkoholia juo varmaan 80-90. Ehkä 80 lähempänä totuutta.

Alkumalja:

Kuohuviiniä 20 pulloa

Ruuan kanssa:

Valkoviiniä 25 pulloa

Punaviiniä 50 pulloa

Kahvin kanssa:

Liköörit ja konjakit, näiden määrästä nyt ei oo niin epäilyksiä niin en kirjoita määriä tähän

Kahvien jälkeen tarjolle:

8 laatikkoa IV-olutta

8 laatikkoa III-olutta

Noin 10 laatikkoa siideriä

Miltä nuo kuulostaa?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on alkoholijuomat enimmäkseen jo ostettu, mutta halutaan satsata myös alkoholittomaan tarjoiluun. Ollaan siis itse alkoholittomalla linjalla ja halutaan siksi panostaa myös tähän puoleen enemmän kuin ostamalla muutama pullo colaa. :D

Erilaisia limuja on ajateltu ostaa illalla nautittavaksi, mutta määrästä mulla ei ole mitään hajua. Vieraita on tulossa ehkä 75, joista ehkä 10 % täysin holittomalla linjalla ja osa lopuistakin juonee sekaisin holillista ja holitonta. Apuja siis ja edes jonkinlaista arviota, paljonko alkoholittomia juomia pitäisi varata?! Kannattaisiko varata myös kivennäisvettä tms?

Noloa tulla tänne alko-keskustelun sekaan kysymäänkään, mutta omat pähkäilyt eivät oikein tuota tulosta. :blush::unsure:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kivennäisvettä on varmasti hyvä idea varata. On tietysti myös olemassa alkoholittomia puna-, valko- ja kuohuviinejä, joskin valikoima on alkoholillisiin verrattuna paljon suppeampi. Mutta ne voisivat ehkä kiinnostaa raittiita aikuisvieraita. Alkoholiton boolikin voi olla tosi hyvää!

Meille on tulossa alkumalja, yksi lasi valkkaria ja kaksi punaviiniä ruokailun ajaksi ja kakun kanssa avecin sijaan luultavasti kuoharilasillinen. Siihen loppuu tarjoilu, kun paikalla on ravintolahinnat, ja halukkailla on mahdollisuus ostaa omakustanteisesti mitä haluavat. Kai se on ok, ei kai siitä ainakaan moni voi kovasti harmistua että tarjoilu loppuu ruokailuun? Varsinkin kun sitä ennen on saanut jo muutaman lasin...?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Varmasti ei haittaa ketään vaikka joutuu itse ostamaan juomansa. Joskus on kyllä harmittanut kun tarjoilu loppuu ruokailuun ja baari vaan pysyy kiinni ;)

Täällä on aika monella arvioitu kuoharimääräksi 20 pulloa. Meillä oli 73 vierasta ja pitopalvelu sanoi hyvin selkeästi, että kuoharia menee max. 73 desiä, koska sen enempää lasiin ei mahdu (siis 1 dl per lasi). Alkumaljaa myös harvemmin santsataan :) Tuo 73 dl on 10 pulloa kuoharia. Meillä meni muistaakseni 8, koska moni otti alkoholittoman maljan. sitä vaan että kuoharia on aika turha varata ylimääräistä, kun sen menekki on hyvin tarkkaan tiedossa.

Muita viinaksia meillä kului 7 laatikkoa punaviiniä, 2 laatikkoa valkkaria, 45 litraa boolia (6,5%:sta). Oluita ei siis ollut. Pienenä referenssinä voidaan sanoa, että meidän vieraina oli 20 teekkaria ja kaikki lopulta aika hyvissä ;) Toki myös muut vieraat joivat ihan kunniallisesti.

Alkoholitonta boolia oli kanssa, mutta sitä ei juurikaan mennyt :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille tulee vaan alkumaljat ja boolia alkoholijuomiksi. Boolia on varattu litra per juova henkilö. Monet meidän vieraista ovat aika maltillisesti juovia niin tuskimpa kesken loppuu. Boolin kanssa samaan aikaan tulee sit tarjolle jotain limsoja. Ruokajuomina on ne perinteiset maito, vesi, kotikalja ja mehu.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tässä vähän kertomusta mitä meillä meni häissä ja minkä verran.

Meillä alkoi juomatarjoilu noin 17.30.

Ei ollut siis ruualla viinejä tms. eikä alkumaljoja.

Eli sillon 17.30 pöytään tuli 7lavaa olutta, 4lavaa siideriä, 4lavaa lonkeroa, boolia n.40litraa(10%), valkoviiniä 9l ja punaviiniä 9l.

Näitä oli juomassa noin 50 ihmistä.

Viimeiset vieraat lähtivät juhlapaikalta n.3-4 aikaan.

Juomia jäi jäljelle seuraavanlaiseti:

Olutta reilu 1 lava, siideriä n.20tölkkiä, valkoviiniä 3l ja punkkua 6litraa.

Viiniä ei siis ihan hirveesti menny kun ei tosiaan ruualla ollut tarjolla. Osa tykkäsi muuten vain juoda.

Lonkeron menekki vähän yllätti, sitä ei jäänyt yhtään ja olisi varmasti mennyt enemmänkin jos olis ollut.

Mutta semmoset oli meillä menekit jos vaikka tää jotain auttais omissa pähkäilyissä :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Miten yleistä on nykypäivänä viinin tarjoulu suomalaisissa häissä (en ole hetkeen ollut). Kun etsin noita juhlapaikkoja ja joillain heistä oli valmiit menut ja ruokajuomana oli vesi,maito ja kotikalja. Onkohan noissa juhlapaikossa edes viinilaseja? Pitopalvelulta pitäisi ainakin olla, eikös?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaikissa häissä missä olen ollut, on tarjoiltu viiniä.

Nuo juomat mitkä on lueteltu tarjouksessa, sisältyvät menun hintaan. (Näin ainakin pääsääntöisesti).

Yleensä pitopalveluilla ei ole anniskeluoikeuksia, joten teidän täytyy itse ostaa juomat jostain muualta.

Näiltäkin pitopalveluilta löytyy yleensä viinilasit ja usein henkilökunta tarjoilee juomat pöytiin tai huolehtii juomabuffetista, jos sellaisen haluatte (siis avaa pulloja ja vie tyhjät pullot pois pöydästä).

Pitopalvelu ei saa ottaa avatuista pulloista erillistä maksua, mutta jos tarjoilijat tulevat heidän kauttaan, voivat he vaatia ottamaan ylimääräisen tarjoilijan verrattuna siihen että kaasot tai muut vieraat huolehtivat kaikesta alkoholiin liittyvästä.

Jos pitopalvelulla on anniskeluoikeudet, teidän täytyy ostaa kaikki alkoholipitoiset juomat heidän kauttaan, ja tällöin he luonnollisesti laittavat omat katteensa sisäänostohintaan päälle. Alkoholit maksavat ravintoloille/ pitopalveluille tukun kautta pääsääntöisesti saman verran kuin yksityisille Alkosta ostettuna. Anniskeluluvallisilla pitopalveluilla on todennäköisesti olemassa viinilista joka on mietitty menuihin sopivaksi. Yleensä on kuitenkin mahdollista saada viinejä listan ulkopuoleltakin jos listalta ei löydy teitä miellyttävää viiniä. Asiasta kannattaa kysyä pitopalvelulta/ juhlatilasta.

Toivottavasti sepostuksesta oli apua ja ymmärsit mitä tarkoitan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jos joku viini tietäjä on täällä niin paljon viiniä kannattaa varata? Jos viiniä tarjotaan vasta kahvin jälkeen boolin ja muun juoman lisänä? Juoko häissä sellasetkin viiniä jotka yleensä juo kaljaa yms? Vai onko se hyvä lisä ettei juomat lopu kesken, kunhan jotain on tarjolla?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Huih, tuossa MiniMrs:n listassa viiniä on lähes pullo per vieras ja sitten vielä tosi monta kaljaa sen päälle. Itse en ole kyllä koskaan ajatellutkaan, että häissä pitäisi olla niin paljon alkoholia, että vieraat pääsevät känniin? Tai siis että eikai häiden tarkoitus ole että juottaa koko sukua ja kavereita humalaan, musta se olis jotenkin kiusallista,eikö ne meitä sinne tuu juhlimaan eikä alkoholia? Kaikki muistais vain sen humalatilan, tai stten jotkun eivät muistaisi häistä mitään. Itse ainakin olin suunnitellut paljon pienempää määrää, niin että on alkumaljat ja viiniä ruoan kanssa. Kai sitä hauskaa on vaikka ei kännissä olisi. Ainakin mun kauhukuva on että joku olis tosi kännissä. :o Hauskaa on jos on selvinpäin tai ihan pienessä hiprakassa.

Esim: 1 annos kuoharia per vieras

2-3 annosta punaviiniä per vieras

1 annos valkoviiniä per vieras

Mietinnässä myös ne jotka eivät viineistä välitä (hankala juttu, itse en joisi mitään enkä välittäisi mutta jotakuta voi harmittaa).

Paljon alkoholittomia vaihtoehtoja (vichyvesi, pommac, limpparit, vesi)

Itse olen ollut kaikissa häissä ihan selvinpäin joissa olen ollut, enkä koskaan ole tullut edes ajatelleeksi niissä juomista, enkä varsinkaan ole missannut mitään kun en ole juonut, päin vastoin! Onhan meitä moneksi tietenkin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itseäni ihmetyttää suuresti tätä ketjua lukiessani häiden tarjoiluissa lähes kokonaan puuttuvat drinkkibaarit. Häissä, joissa juomat voi ostaa itse ja alkoholia tarjotaan muutenkin, en näe mitään syytä olla harkitsemasta tätä vaihtoehtoa. Olut, siideri ja lonkero ovat todella väsyneitä juhlajuomia, joita itse vältän ravintolassakin aina tappiin saakka - miehenä normilager on vain mauton, hajuton, pöhöttävä ja vessahätää aiheuttava juoma, jota en juo itse muuta kuin jaloviinasnapsilla höystettynä. Kuiva (ei mikääns suomalainen makeutettu, vaan kuiva britti) siideri menee kuumana päivänä terassilla janojuomana, lonkero taas yhtenä tai kahtena kappeleena kesäjuhlien tai mökkibileiden kohmeloaamuna, jolla jumissakin oleva koneisto saadaan känytiin. Sen sijaan kuohuviini, kohtuullisen laatuisena ja kuivana, on erinomainen juhlajuoma juhlatunnelmaan! Tätä saattaa illan kuluessa mennä helposti pullo per ihminen, nainenkin.

Olen itse järjestänyt useat, menestyksekkäät syntymäpäiväjuhlat open coctailbar - konseptilla. Virosta haettuna ainekset eivät maksa isoihinkaan juhliin ihan hirveästi, logistiikka on helppoa (sekoitejuomia kuluu kyllä litrakaupalla) ja jos vielä on mahdollisuus, niin pyytäisin tai palkkaisin häiden koosta riippuen pari opiskelijaa sekoittamaan drinkkejä. Tosin usein joku seuramieskin ottaa aina joksikin aikaa mielellään tämän roolin.

Monissa häissähän tarjotaan boolia - yleensä liian makeaa, ja maultaan mitäänsanomatonta. Niin kauan kuin kulhossa ei ole GT-boolia, en astu sitä lähellekään. Metsämansikkaspritesekoitukset on jo aika kauan sitten nähtyjä...

Muutama menestysresepti tähän:

1) Tee drinkkilista valmiiksi, noin viiden - kymmenen drinkin mittaiseksi: 1)GT 2)Vodkabattery 3)Mojito 4)Cuba Libre 5) Long island ice tea 6) Karpalovodka 7) Vodkaruschian,

Lista siis yhtenä esimerkkinä, nämä ovat taanneet monet todella hyvät juhlat - vieraiden mielestä erityisesti. Väsyneiden juomien sijaista coctailien ja skumpan kanssa juominen tekee aivan eri juhlafiiliksen. Toki fisusnapsit saavat juhliin vielä vauhtia, mutta näiden kanssa kannattaa olla aina tarkkoina. LIIT juomana sisältää jo niin montaa eri viinaa, että muuta sen ulkopuolelta ei juuri tarvitsekaan ostaa.

2) Osta jäitä. Unohda jääpussit jos juhlapaikalla ei ole jääkonetta, vaan nouda hesestä - 2eurolla saa niin ison kassin kun jaksaa kantaa. Älä unohda.

3)Käyttäkää tarpeen pieniä laseja, viinamittoja. Ei kulu lantrinkeja liikaa :) Toki jos jäitä on tarpeeksi, voi baarin isoja drinkkilaseja käyttää hyvin kun ne täyttää jäillä kunnolla!

Ja muistakaa pitää hauskaa!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla on pieni ongelma. Oon yrittänyt kovasti suhteuttaa alkoholin määrää vierasmäärään, mutta en ole siltikään varma, onko mun mittasuhteet läheskään realistiset :unsure: Elikä oon aatellut, että kun me ollaan kutsuttu 104 henkilöä, joista 18 on alaikäisiä ja yksi ainakin on ilmoittanut, ettei tule, eli 85 potentiaalista alkoholinottajaa (joista varmaan ainakin 5 ihmistä jättää otingin vähäiseksi). Ollaan siis laskettu 80 henkilön mukaan seuraavanlaisia alkoholimääriä:

18 ploa kuoharia alkumaljoiksi (laskurien mukaan pitäisi riittää)

6 ltk olutta (1,8 kpl/hlö)

6 ltk siideriä (1,8 kpl/hlö)

89 l boolia ( 7,4 annosta/hlö, kahta erilaista)

Kai tuo riittänee? Kaikkihan siis eivät juo kaikkea, mutta tiedän, että kummankaan suku ei lasiin sylje, joten.. :rolleyes: alkoholit siis määrä laittaa esille n. klo 18.00, ja juhlat jatkuvat niin pitkään kuin jatkuvat.. n. 11 annosta per juoja? Ja tuo tuksin on lopullinen juojien määrä, epäilisin että vähemmän ihmiset ottavat (paljon lapsiperheitä, jompi kumpi melko varmasti ottamatta..)

Vai olenko ihan hakoteillä tuon juomisen suhteen? Tarkoitus toki, että porukka ottaisi kohtuudella, mutta mieluummin varaan liikaa kuin liian vähän.. Jääpähän itselle säilöön, jos eivät kulu :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Huih, tuossa MiniMrs:n listassa viiniä on lähes pullo per vieras ja sitten vielä tosi monta kaljaa sen päälle. Itse en ole kyllä koskaan ajatellutkaan, että häissä pitäisi olla niin paljon alkoholia, että vieraat pääsevät känniin? Tai siis että eikai häiden tarkoitus ole että juottaa koko sukua ja kavereita humalaan, musta se olis jotenkin kiusallista,eikö ne meitä sinne tuu juhlimaan eikä alkoholia? Kaikki muistais vain sen humalatilan, tai stten jotkun eivät muistaisi häistä mitään. Itse ainakin olin suunnitellut paljon pienempää määrää, niin että on alkumaljat ja viiniä ruoan kanssa. Kai sitä hauskaa on vaikka ei kännissä olisi. Ainakin mun kauhukuva on että joku olis tosi kännissä. :o Hauskaa on jos on selvinpäin tai ihan pienessä hiprakassa.

Varmaan huomaatkin tässä juuri sen, että juhlat voivat olla hyvin erilaisia. Eihän häissä PIDÄ olla mitään, häissä on asioita sen mukaan, mitä hääpari toivoo. Esim. meillä on varattavat määrät hyvin kauhistelemasi kaltaiset, taitaa olla itse asiassa vähän enemmänkin. Sen mukaan mennään, mitä itse vieraina toivottaisiin ja hääparina arvioidaan just meidän vieraiden toivovan.

Alkumaljat + viiniä ruuan kanssa toimii varmasti toisten juhlissa, mutta ei kyllä ikimaailmassa minun, vaikken mitenkään kovin usein itse alkoholia käytäkään. Haluan, että alkoholia on vapaasti tarjolla, että ihmisillä on hauskaa (aika usein vähäalkoholisista kekkereistä ihmiset vaan valitettavasti tuntuvat katoavan aikaisin pois) eikä mikään lopu kesken. Saa minun puolesta ördätäkin, jos siltä tuntuu.

Edit: Pointti siis, että kaikkiin juhliin ei tosiaan välttämättä sovi samat tavat, tai kaikille vieraille. Tai kaikentyyppisille isännille. Mä luulen, että vieraat isäntäparin tuntien osaavat odottaa millaiset tarjoilut juhlissa ovat, ts. alkoholittoman ei tarvitse (toivottavasti) kantaa huolta siitä, odottavatko vieraat kasapäin viinaa, ja rempseämmästä juhlinnasta yleensä pitävien odotetaan ehkä häissäänkin noudattavan helposti samaa linjaa.

Muokattu: , käyttäjä: Woodwoman

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vastaanpa poikkeuksellisesti näihin kauhisteluihin, vaikka häät ovatkin jo kaukana takana. :girl_smile:

Häistä jäi toki paljon mietoja alkoholijuomia yli, mutta valkoviini meni yhtä pulloa vaille kaikki ja punaviiniä jäi noin viisitoista pulloa. Tuo "pullo per pää" oli ihan pitopalvelun ehdotus, ei kuulemma ole mitenkään liioiteltua, jos on tarkoitus, että viiniä saa juoda muutenkin kuin ruualla. Kannattaa ottaa huomioon, että itse juhla esimerkiksi meilläkin kesti noin kymmenen tuntia. Siinä ehtii juoda aika monta alkoholiannosta ja kun ruokaillaan samalla, niin alkoholi ei myöskään nouse nuppiin kovin helposti. Yhdessä viinipullossa on noin kuusi alkoholiannosta. Jos juhla kestää sen kymmenen tuntia, niin kuusi annosta ei normaalikokoiselle aikuiselle pitäisi aiheuttaa mitään örvellystilaa. Sitä paitsi tarkoitushan ei olekaan, että KAIKKI juomat menisivät, vaan että ne eivät lopu kesken.

Lopputulos: meidän häissämme oli ehkä muutama henkilö parin viimeisen tunnin aikana silminnähden humalassa. Ei silti kaatuilu- sammumis- tai sönköttämiskunnossa nämäkään. Meille häät olivat juhla, jossa juoma ei saa loppua kesken ja jokainen saa ottaa sen mukaan kuin itsestä hyvältä tuntuu. Mielestäni ei ole meidän asiamme holhota aikuisten ihmisten alkoholinkäyttöä, varsinkin kun etukäteen tiesimme, ettei vieraissamme ole yhtäkään, jolle alkoholinkäyttö ja sen käsistä riistäytyminen olisi todellinen ongelma. Häissä ei ole pakko tarjota alkoholia koko iltaa, mutta sekä minun, että sulhasen suvussa suuret juhlat ovat olleet perinteisesti sellaisia, että juotavaa riittää. Mitään ongelmia ei ole yksissäkään juhlissa ollut, eikä ketään ole tarvinnut humalatilan takia holhota.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on varsinainen hääjuhla ravintolassa, joten sinne ei itse ole tarvinnut laskea noita juomia. Pidämme kumminkin vielä jatkot vuokratussa juhlatilassa, jonne viemme loppuiltaa varten omat juomat. Nämä jatkot alkavat noin kello 22 ja jatkuvat sitten aamuyöhön, siihen saakka kunnes vieraat haluavat lähteä. Sinne tulee noin nelisenkymmentä henkilöä. Ajateltiin ostaa sinne 10 laatikkoa olutta ja 5 laatikkoa siideriä, sekä mahdollisesti vielä pari lootaa lonkeroa. Oluista ja siidereistä tulisi jo 360 tölkkiä. Kuulostaako että olis liian vähän/paljon? Kaikkihan ei kuitenkaan juo montaa, joten tuossa olis pyöreästi 10 tölkkiä per henkilö. Ja tosiaan ennen näitä jatkoja on nautittu ravintolassa onnittelumalja ja ruokajuomat.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on alkumalja kuoharia, tai kuusenkerkkää, ruuan kanssa on vettä, kotikaljaa ja puna- ja valkoviiniä. Lapsille on sekamehua tai äidin tekemää mustaherukkamehua. Hääkakku ja kahvi tulee jälkiruuaksi ja sen jälkeen laitetaan sitten booli tarjolle. Ollaan myös sanottu vieraille, että omia saa tuoda. Eli me ei iltajuomina tarjota kuin boolia ja jos ja kun viinejä jää, niin ne juotetaan pois. Ja se ei kyllä tule olemaan mitään spritesotkua :P Meillä on omat reseptit.

Ja nyt mun laskujen mukaan, mitä pitopalvelu sanoi esim. alkumaljoista, että 50 hengelle pitää varata 8-9 pulloa 0,75 litran pulloja, että tulee se yksi lasillinen. Ja laskin, että jos yhdestä pullosta tulee sitten vajaa kaksi desiä /lärvi, viinejä tarvitsee AINAKIN 14 pulloa. Kun alkoholia juovia on 45, vähän vajaa. Pari kaveria ei juurikaan juo, joten en tiedä ovatko juhlan täysin alkottomia. Todennäköisesti ostetaan varalta 16 pulloa. En vaan tiedä miten sen jakaisi puna-ja valkoviinin välillä. Varmaan 10 pulloa punkkua ja loput valkkaria? Jos punaviiniä menee aina enemmän. Mutta tiedän jo valmiiksi ihmisiä, jotka ei juo punkkua. Pitää nyt vielä laskea tarkemmin.

Muokattu: , käyttäjä: Absinthe

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Miltä kuulostaa meidän setti, kutsutuistamme n. 50 henkeä on "holillisia":

- 10 ploa kuoharia (1 plo hääparin pöytään)

- 20 l sangriaa (ruokailusta alkaen)

- 20 l omppuboolia (häätanssista alkaen)

- miesten & naisten vessoihin omat huikkapullot, 1xkermalikööri ja 1xkonjakki tms.

RIITTÄÄKÖHÄN?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hitsit tuo viina asia on kyllä tosi hankala laskea paljon menee...

Meillä vieraita on 119, niistä täysi ikäisiä 87, mutta vain 4 perheellä ei ole lapsia mukana, eli juojien määrä laskee aika paljonkin, osalta lähtee lapset pois jostain aikaa, (2-3 perheeltä) mutta ei tiedää kuinka monelta ehkä yllärinä, tai minkä verran vanhemmat ottaa kun juhlapaikalle ollaan jäämässä myös yöksi. eli potentiaalisia juojia on ihan ennalta arvaamaton määrä. Yritä siinä sitten laskea miten paljon menee. Kavereita on suurin osa, viiniä ei juo niistä yksikään (noin 40 hlö:stä) viiniä ei siksi paljoa varattu, menee ehkä vain niille, jotka naukkailee muutaman lasilllisen, kun on ne lapsetkin mukana.. Voin kuvitella että juojia olisi ehkä 40-50, toisaalta enemmänkin, mutta alle puolet joisi EI humalahakuisesti.

Juhlapaikalla ei A-oikeuksia, eikä siirrytä sieltä pois. Olisi aika noloa jos loppuu kesken, mutta enempää ei juuri kerkeä hankkimaan, H hetki on viikon kuluttua.

Varattuna on...

8 laatikkoa olutta

5 laatikkoa lonkeroa (3 tavallista , pari karpaloa)

8 ½ laatikoa siideriä (päärynää ja omenaa)

6 litraa punaviiniä

6 valkkaria

50 smirnoff icea

35 breexeriä

+ itse tehtyä fisua noin 3-5 litraa

pulloja/tölkkejä olisi siis noin 600 kpl + viinit, joissa on siis jotain 100 lasillista, sekä päälle fisu, joista nyt tuee aika monta saakin snapsia 4-6 cl per kippo

boolia ei ole, kaverin häissä ei mennyt kuin 4 litraa, kun oli muita juomia.

smirnofit ja breezerit vaan sellaseksi maisteluksi..alkupulloiksi.

Karpalolonkero meidän molempien polttareissa osottautui hittijuomaksi, ja sitä ei sitten sen enmpää tajuttu ottaa kun 2 laatikkoa, mutta riittänee siitä nyt muutama silti per nenä, ketkä sitä nyt jois..

Riittääköhän tuo määrä?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä tulee n.100 henkeä, pääasiassa aikuisia. Juhlat kestävät 11h. Ja porukka on sen suuntaista, että kuivin suin harvempi istuu.

Varattuna on

- 40 ploa valkkaria

- 40 ploa punkkua

- 15 lavaa olutta (eipähän lopu kesken.. :D )

- 5+5 lavaa siideriä

- 5 lavaa lonkeroa

- 24 ploa kuoharia

- 3,5 l konjakkia (avec)

- 2 l kermalikööriä (avec)

- Booliainekset 80 l, todennäköisesti sekoitetaan n.60 l.

Ehkä eniten juhlassa jännittää, että riittääkö viini. :D Ajattelin varmuuden vuoksi hommata vielä pari hanapakkausta kumpaakin, nehän kestää maailman tappiin. Ja niin kuin jo mainittiinkin, eihän tarkoitus ole kaikkea juoda. Musta vaan olisi aivan älyttömän noloa, jos loppuisi kesken.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään