anniina00

hääyö hotellissa vai kotona?

116 posts in this topic

Kuinka moni aikoo olla/oli hääyönsä hotellissa ja kuinka moni kotona? Ketä harmittaa, ettei tehnyt toisin ja miksi? Mietitään sulhon kanssa, että raskiiko mennä hotelliin hääyöksi, jos juhlii yöhön asti. Toisaalta haluaisi mennä hotelliin, kun kyseessä on kuitenkin hääyö, jota ei pitäisi tulla uudestaan. Mutta rahat muutenkin jo tiukalla ja nuo hääyöt tuntuvat olevan aika kalliita. Ehtiikö siellä hotellissa muuta kuin nukkua jos häät ja jännitys väsyttää? Toivooko aamulla, että olisi kotona ja saisi nukkua? Entä miten tehdä hääyöstä mukava jos menee vain kotiin yöksi?

Jos tästä oli jo ketju niin neuvokaa minut sinne :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me teimme niin että menimme häiden jälkeen kotiin. Halusimme juhlia pitkään niin tuntui turhalta maksaa sitten muutamasta tunnista ja ois ollut tympeä lähteä aamulla aikaisin poissa krapuloissaan.

Menimme kuitenkin hotelliin häiden jälkeisenä päivänä hotelliin yöksi(eli häät oli lauantaina ja menimme kotiin yöksi, sitten sunnuntai-maanantai yöksi hotelliin). Oli tosi hyvä idea! :girl_smile: Sunnuntaina kun oli vielä vähän nuutunut olo niin päästiin sitten hotelliin jossa meillä oli huoneessa poreamme ja sauna. Varasimme myös vähä hyvää syötävää mukaan ja rentouduimme kunnolla :-X Olimme molemmat tosi tyytyväisiä tähän ratkaisuun.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ollaan nyt päädytty sitten että jädään kotiin niin ei ole kiire sitten pois juhlimasta. Juhliin kun tulee kavereita joita harvoin pääsee näkemään niin siitä ilo irti.

Minskupinsku: Mahtava idea! Pitää katsoa raskiiko itsekin toteuttaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan menossa hotelliin. En voisi kuvitella ollenkaan, että häiden jälkeen tultaisi kotiin yöksi. Jotenkin tuntuisi, että koko päivän kestänyt juhlava tunnelma lässähtää siinä vaiheessa arkiseksi. Hemmottelua ja juhlaa on kiva jatkaa vielä vähän seuraavallekin päivälle, sen sijaan että heräisi kotoa pyykkikasojen keskeltä. :rolleyes: Mutta me ei todennäköisesti juhlita yömyöhään, vaan vetäydytään omaan rauhaan jo melko aikaisin. Eli hotellihuone extroineen ei mene hukkaan. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toi minskupinskun idea on aivan mahtava, mäkin miettinyt et menee hotelli vähän hukkaan ja sit ei kans viittis jättää sukulaisii ja kavereita yksin siivoomaan niin toi su-ma hotelli ois ihan paras :D Me varmaan juhlitaan kanssa myöhään, niin sit la päivällä kunnon aamiainen juhlapaikalla apujoukkojen kaa, paikka tyhjäksi (siivoja ostetaan kyl), kamat meille ja sit suunnataan hotelliin rentoutuu, jei ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me tullaan kotiin. Olen ostanut uudet luksuspellavalakanat, jotka odottelevat hääyötä kaapissa, päästään niihin uinumaan juhlien jälkeen. Kaasot ovat lupailleet hommata jotain ihanaa aamupalaa, niin ei tarvi mussuttaa perussettiä.

Lähdetään kuitenkin parin viikon sisään häämatkalle ja halutaan säästää se parisataa. Reissun ensimmäinen hotelli onkin sitten vähän tasokkaampi, paikkaillaan tuota hääyötä sillä :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Enpä oo koskaan tullu ajatelleeks et hääyöks mentäis kotii. Ku luin teiän juttuja ni me taidetaa hääyö viettää kyllä kotona ja käytetää hotelli-rahat johonki muuhun. Ja toisaalta saahan siitä kodistaki mukavan rennon ja romanttisen, mielikuvitus käyttöön :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me tultiin hääyöksi kotiin, mikä oli kyllä meille ehdottomasti oikea ratkaisu. Oltiin kuitenkin juhlapaikalla kahteen asti, ja poislähtö hiukan venyikin, kun muutama muu ihminen oli sen verran humalassa ettei uskallettu jättää paikkaa heidän vastuulle ja piti saada siis loput vieraat lähtemään samalla kuin mekin. Tämä olisi varmaan harmittanut, mikäli olisi ollut kallis hotellihuone odottamassa. Mutta ihana sinne kotiinkin oli mennä pitkän päivän jälkeen, ja hääyö oli romanttinen ja ihana. Aamulla sitten lähdettiin aamupalalle kahvilaan, mitä voin kyllä todella suositella! Se oli mukavaa pientä luksusta siihen kohtaan, ja jotain mitä normaalisti ei ikinä tule tehtyä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me kuultiin, että saadaan ehkä häälahjaksi lahjakortti hotelliin tai vastaavaan, vähän vinkattiin, että enemmän tykättäisiin mennä Rokuanhoviin mökkiin tai hotelliin. Mutta kuulostaa hyvältä joka tapauksessa, päästään vaikka seuraavana viikonloppuna sitten rentoutumaan, kun se häämatka on meillä vasta toukokuussa ja häät on maaliskuussa. IIK! Enää 26 päivää!

Marabello89: Tuo kahvilaideakin kuulostaa hyvältä.

Me ajateltiin, että ostetaan oikein ylellinen aamupala kotiin kuten: pekonia, valmiita vohveleita (tosi hyviä kun laittaa leivänpaahtimeen, ne on tosi vaniljaisia), valkosipulivoipatonkia ym. Ja ostettiin tossa kärkkäiseltä punaisia sydämen muotoisia ilmapalloja, kun niitä myytiin näin ystävänpäivän alla, niillä voi koristella kotia ja/tai hääpaikkaa.

Vinkkinä morsioille, että löysin Kärkkäiseltä noita ilmapalloja sekä sydämen muotoisia pieniä saippuoita ja sydämen mallisia tuikkukippoja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hotelliin ehdottomasti mekin suuntaamme. Saadaan olla kotona ihan omaksi tarpeeksi :grin: ja pieni luksus tekee ihan hyvää. Ei me kyllä hirveän paljoa huoneessa ehditä olemaan, mutta en kyllä hetkeäkään ajatellut että haluaisin vietää hääyön kotona, siinä ei ole mitään hienoa tai luksusta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei minusta koti ole mikään kovin paha idea jos sen laittaa nätiksi ja koristelee hääyötä varten. Ehkä jos olisi omakotitalo niin voisin harkita asiaa, mutta en sentään meidän kerrostalokämppää :). Eli hotelliin mennään. Tosin hotellin valinnankin kanssa saa olla tarkkana että on oikeasti siistiä ja luksusta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan vielä kahden vaiheilla.. todennäköisesti tullaan kotiin. Juhlapaikka on paljon lähempänä kotia kuin keskustan hotelleja, joten tuntuisi vähän hassulta lähteä hotelliin asti. Mutta voipi olla, että mieli vielä muuttuukin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ehdottomasti hotelliin, hääyö on vain kerran elämässä! Tahdon muistaa ko. tapahtuman elämässäni nautinnollisena juhlana ja ainutlaatuisena luxuksena, jolloin saan olla muiden passattavana ;)!

Kotona ehtii viettää arkea sitten myöhemmin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me haluamme tulla juhlapaikalta ehdottomasti kotiin yöksi. Aiomme juhlia myöhään ystävien kanssa, joten tuntuisi turhalta panostaa hotelliin, jossa vietämme muutaman tunnin. Lisäksi haluamme, että seuraava päivä on kiireetön ja voimme tehdä mitä haluamme ja kölliä sängyssä niin pitkään kuin jaksamme. Rakastan myös tehdä itse brunssia, joten varaamme jääkaappiin valmiiksi tarpeet. Teen pancake -taikinan valmiiksi odottamaan aamua, tuoreita marjoja ja itse tehtyä mysliä, pekonia, paahtoleipää, hyvää juustoa, Brämhults tuoremehua, shampanjaa ym. Olemme lisäksi hankkineet uudet lakanat hääyötä varten ja tietenkin koti odottaa siistinä ja laitettuna saapumistamme. Lähdemme viikko häistä häämatkalle ja panostamme hyviin hotelleihin siellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hotelliin olisi tarkoitus mennä. Ensinnäkään en tosiaan tahdo mennä sinne arkiseen paikkaan heti moisen juhlan jälkeen ja ennen kaikkea en tahdo ruveta itse laittamaan mitään aamupaloja vaan mikä sen ihanampaa kuin valmis aamiainen huoneeseen tuotuna.

Lisäksi on tosin sekin että miehen vanhemmat + sisarukset tulee kauempaa ja meinasimme että he saisivat nukkua sitten meillä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hotelliin olemme suunnitelleet menevämme hääyöksi, mutta emme ole sitä vielä varanneet. Toivottavasti huone vielä löytyy. gpari.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me mennään hääyöksi yhteen "mökkiin". ;) Aikataulut maistraatin suhteen on tosin vielä hieman avoimet mutta tarkoitus on viettää siellä sitten koko vk-loppu. Mies bongasi töidensä lomassa yhden unelmapaikan ja rohkeasti meni kysymään että saako yhteen spesiaalitapahtumaan vuokrata "mökin". :D Hieman jännittää toteutuuko tuo, mutta hyvää kannattaa hieman jännittääkin. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ollaan mietitty tätä asiaa myös.Tuo kuullosti aivan mahtavalta idealta mennä yöksi kotiin ja seuraavaksi yöksi vasta hotelliin. :-X Toivottavasti sitä ideaa saa lainata :flirt:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hotellissa oltiin ja se oli meille paras valinta, ehdottomasti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan varattu juhlapaikalta hääyömajoitus. Siihen kuuluu aamuinen Spa-osaston käyttö ja kaikeinmoista herkkua ja hemmottelua, joten kyllä kelpaa :) Meille on tulossa ulkomailta vierailta, jotka joutuvat sitten kustantamaan lentolippunsa niin halutaan heille tarjota majoitus, joten he yöpyvät meillä kotona ja me jäämme juhlapaikalle yöksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän piti ensin säästää rahaa ja mennä vaan kotiin yöksi mutta sitten tajuttiin että kukakohan meitä lähtee heittämään kotiin 40 km päähän juhlapaikasta yöllä ja varattiin hotelli. Eikä tullut edes niin kalliiksi kun me ei tarvittu hienoa sviittiä vaan meille riitti ihan Superior huone :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ajateltiin tulla kotiin hääyötä viettämään. Laittaa kodin kuntoon, uudet lakanat ja varaa hieman paremman ja erikoisemman aamiasen valmiiksi kuin yleensä.

Todettiin ettei haluta maksaa suuria summia siitä että käydään hotellissa "kääntymässä", juhlissa halutaan kuitenkin olla myöhään, nauttia ihmisten seurasta ja niistä juhlista jotka kovalla työllä järjestetään :)

Mietittiin et mennään sitten vaikka seuraavaksi yöksi tai seuraavaksi viikonlopuksi hotelliin tai kylpylään, ehtii sitten kunnolla nauttimaan siitä.

Eikä iske tyhjyys häiden jälkeen, kun on vielä jotain mitä odottaa :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now