Illuusian.unelma

Odottamattomia reaktioita kihlausuutisiin?

98 viestiä aiheessa

Niin, itkikö anoppi, murisiko oma isä miehelle, vihrenikö paras tyttökaveri kateudesta? Pelkäsitkö jonkun reaktiota?

Itseäni jännittää hiukan (sitten tulevaisuudessa) miehen äidin reaktio.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaikki muut olivat oikein onnellisia, paitsi mieheni vanhin veli. Oltiin mieheni vanhempien luona ja tämä veli oli sielä myös. Oltiin jo aiemmin julkistettu kaikille muille sukulaisille kihlaus, hän ei vain silloin sattunut olemaan kyseisessä tapahtumassa mukana. No anyway... hän tuli meidän luoksemme istumaan, katsoi hetken ja totesi "olette sitten menneet kihloihin". Myönsimme asian, jota seurasi syvä hiljaisuus. Miehen veli pudisti päätään ja poistui. Itselle jäi asiasta vähän paha maku suuhun... Toisaalta hän on ikisinkku, sillä häntä on pari kertaa aiemmin satutettu suhteissa niin pahasti, mutta silti. Noh, häät on jo tanssittu ja veli oli siellä kyllä hyvillä mielin ja onnitteli paljon :) Taisi olla vain se alkujärkytys.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä reaktiot ovat olleet todella positiivisia.

Voisi sanoa, että reaktioiden voimakkuus vain yllätti. Muutama ystävä soitti mulle itkien "itkuhuudolla". Alkusäikähdyksen jälkeen selvisi, että olivat kuitenkin vain niin onnellisia tilanteesta, että asia purkautui aika voimakkaasti. :girl_haha: Ihanan hassuja ihmisiä. :-X

muoks. Taisin muistella tilannetta liian ruusunpunaisten lasien läpi.. :girl_pinkglassesf::girl_haha:

Se kyllä kieltämättä yllätti, että oma sisareni ei onnittelut, totesi vain, että "olihan tuo aikakin" ja alkoi kuvailla omaa kihlautumistaan silloin aikoinaan (joka kylläkin purkautui sittemmin).. Katkera kenties.. tiedä häntä..

Muokattu: , käyttäjä: iialiia

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän molempien perheet ovat olleet tosi ihania, mutta kaveriporukoissa on sitten ilmennyt jos jonkinlaista reaktiota. Osa on onnitellut vilpittömästi, mikä on tuntunut enemmän kuin hyvältä. :-X Osa on ottanut etäisyyttä (katkeruuttako?) ja osa ennen minua vierastaneista miehen kavereista onkin alkanut ottaa enemmän kontaktia. :girl_impossible: Hämmentävää. Meille häät ja avioliitto ovat itsestäänselvyys ja unelmoitu askel suhteessa, mutta toisille se näyttää olevan jotain muuta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse olin varautunut pahimpaan että joltain suunnalta alkaa kuulua marmatusta. Miehen vanhemmat otti asian todella hyvin ja laittoivat puhelinlangat laulamaan oman sukunsa puolella. Oma isäni suhtautua uutiseen niinkuin osasin ennalta arvata, mutta äiti pääsi yllättämään täysin. Hän hihkui riemusta ja huumorilla tokaisi että kerkesi esikoinen kihloihin sitten ennen vanhempiaan :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä taas molempien suvut sekä kaverit ns. odottivat jo kihlausta, joten olivat vaan puhtaasti onnellisia meidän puolesta, mikä tuntuikin tosi kivalta! Kuitenkin pitkäaikainen, todella hyvä ystäväni oli hiljattain eronnut omasta pitkästä suhteestaan, joten hänen kommenttinsa oli lähinnä "onnea, vaikka ymmärrät varmaan etten nyt voi iloita puolestanne. kohtalon ivaa." MITÄ?? Mun mieleni kyllä pahoittui tuosta kommentista, vaikkakin ymmärsin hänen tilannettaan...lisäksi samainen ystävä oli kuullut mieheltäni, että häät tanssitaan ensi kesänä, jota hän minulle sitten suureen ääneen päivitteli ja naureskeli koko ajatukselle, "meetteks te muka oikeesti naimisiin?!". Olin aina kuvitellut tämän ystäväni seisovan suurena päivänäni kaasona alttarilla kanssani, mutta valitsin aivan toiset kaasot enkä ole kertonut ko. ystävälle häistä sanallakaan. Katsotaan sitten mitä tapahtuu, kun kutsu kolahtaa postilaatikosta...

(muoks kirotusvire ;) )

Muokattu: , käyttäjä: bride0408

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Yhden hyvän ystäväni reaktio yllätti, erittäin positiivisesti. Hän kun on yleensä aika perusnegatiivinen, mutta nyt sain itkun sekaisen onnittelusoiton. Huomaa muutenkin kuinka vilpittömästi hän on onnellinen meidän puolestamme. :girl_smile:

Toinen ystäväni taas tokaisi vain että "no onnea nyt sit. Kai". Tämän jälkeen ottanut selkeästi pesäeroa meihin ja huomaa kyllä että ei jotenkin tykkää. Toiselta kaverilta kuulin että syy on se että on niin pettynyt omaan kihlaukseensa(eli kosintaan "meex mun kaa kihloihi" ja sormukseensa). Piti itse kihlajaiset ja nyt kun meillä kohta on pienet kihlajaiset perheille + kavereille illalla jotain niin sain viestin "En tule". Kiva..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me ollaan ehditty mennä pariinkiin kertaan kihloihin, kun ehdittiin jo erota siinä välissä. Reaktiot on tietty ollu vähän erilaiset ensimmäisellä ja toisella kerralla :rolleyes:

"Ensimmäinen" kerta oli enempi yhdessä päätetty "mennäänks kihloihin"-juttu, eikä silloin itse asiassa ollut mitään puhetta mistään häistä - "joskus ehkä sitten...". Ei myöskään mitenkään aivan erityisesti ihmisille ilmoiteltu, mutta joka tapauksessa oma perheeni oli ihan mahtava, todella iloisia meidän puolesta. Vähän hämmensi miehen äidin laimea reaktio, mutta se ei kuitenkaan loukannut kauheasti, kun tiedettiin että on kuitenkin iloinen puolestamme.

"Toisella" kerralla mies oikeasti kosi minua, pääsi jopa yllättämään romanttisuudellaan ^_^ Ehkä eniten ilahdutti sekä tätini että äitini äidin aivan hullaantuneet reaktiot, kiljuivat riemusta ja itkivät puhelimeen :lol: Hauska oli myös yhden vähän etäisemmän opiskelijakaverini yllättävä liikuttuminen kyyneliin kun kerroin uutisen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Perheet oli iloisia meidän puolesta, mutta muutama mun kaveri ei tykännyt asiasta ollenkaan. Olin just täyttäny 17 ja mies oli 24 kun mentiin kihloihin. :girl_sigh: Eli niille oli kamalaa sekä meidän ikäero että nopea kihlautuminen. Mutta kyllä ne jo nykyään 4½vuotta myöhemmin on jo iloisia meidän puolesta ja odottaa inolla häitä.. :girl_haha:

Kuulemma nopea kihlautuminen tarkoittaa _aina_ sitä ettei suhde kestä kuin muutaman kuukauden, korkeintaan puol vuotta. No, saatiinpa näytettyä että tämä kyllä kestää. :gpari:

MUOKS. Jäi itteeni häiritsemään, että tammikuussa täytin 17v, ja huhtikuussa mentiin kihloihin. Huomaa että vähän väsyttää kun en osannu hahmottaa aluks etten mä ihan just ennen kihloja synttäreitä juhlinu :girl_haha: No, eipä ollut iso juttu, häiritsi vaan..

Muokattu: , käyttäjä: Salla_90

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse olin hieman hämilläni äitini reaktiosta, kun soitin kihlauksesta. Halusin kertoa kihloista pian tapahtuman jälkeen, kosinta oli tapahtunut hyvin spontaanisti ja suunnittelematta myöhään illalla joten ei nyt heti siihen hätään oltu sormuksia hommattu. Äiti sitten heti alkoi tenttaamaan että millaisen helyn olin saanut ja kun sanoin, ettei meillä ole vielä sormuksia, hän totesi ettei "no ettehän te sitten kihloissa ole". Olin kun puulla päähän lyöty ja yllättynyt, että hänelle kihlaus tarkoittaa sormusta sormessa eikä lupausta toiselle olla hänen ja mennä naimisiin juuri hänen kanssaan. Yritti hän vetää sanojaan takaisin mutta huomasi varmaan pahan mieleni. Seuraavana päivänä äiti soitti ja ehdotti että hän voisi järjestää kahvittelun lähimpien sukulaisten kesken - sen jälkeen kun olin lähettänyt siskolleni kuvan kihlasormuksistamme. No, katotaan, halutaanko me pitää mitään juhlia. Mun ja miehen välinen asiahan tämä on. Muuten kaikki ovat olleet erittäin iloisia ja pari "jo oli aikakin" -kommenttia on tullut hyvässä mielessä, seurustelua kun on takana jo useampi vuosi siis ja yhdessäkin ollaan ehditty asua.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mentyämme kihloihin soitin innoissani sukulaisille iloiset uutiset. Yllätyksekseni isäni ei kuulostanut olevan innoissaan, vaikka olin odottanut muuta toista. Tiedän, että hän pitää kumppanistani, mutta siitä huolimatta kerrottuani tapahtuneesta en saanut edes onnitteluja! Hän ei oikeastaan osannut sanoa mitään. Tuli hieman pettynyt olo, kun olen kuitenkin aina ollut "isän tyttö".

Ehkäpä asiaan on vaikuttanut se, että hän on ajatellut että etenemme liian nopeasti. Kihlaus tapahtui siis 1v 2 kk seurustelun jälkeen. Mutta jokainenhan itse tietää sydämessään, milloin on oikea aika. Mutta isäni elämänkumppani vasta töykeä olikin: hän sanoi suoraan että eikö tuo ole liian nopeaa toimintaa ja alkoi jakelemaan neuvoja, miten pitäisi hänen mielestään tehdä. Siinä sitten sai yrittää pitää itsensä kasassa ihan murtuneena...

Äitini sen sijaan oli innostuneempi ja kyseli sormuksesta yms. Muut sukulaiset olivatkin sitten vielä enemmän positiivisilla fiiliksillä. Kiva, että edes jotkut iloitsivat kanssani :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Yllättävää oli lähinnä oman äitini suhtautuminen. Ilmoitimme kihlautumisesta molempien vanhemmille jo etukäteen ja lähinnä ihmetytti ettei äitee vetänyt hirmuista kohtausta asiasta. Olen siis ollut joskus teininä kihloissa (joo-o, tiedän, ei tarvitse edes sanoa...) ja silloin ilmoitusta seurasi kohtalaisen voimakas reaktio äidiltäni. Eikä se reaktio ollut positiivinen... Ehkä sen takia hiukan pelottikin kertoa äidille. Mutta hyvin otti asian ja on nyt ollut innoissaan mukana häävalmisteluissa. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaipa se johtui nuoresta iästä (olin 17, melkein 18, sulhaseni 19) ja siitä, että seurustelua, vieläpä kaukosuhteessa ja tavattu netin kautta oli kulunut vain tasan viisi kuukautta, että ihmiset eivät oikein ottaneet kihlaustamme tosissaan. Emme uskaltaneet aluksi kertoa vanhemmilleni, jotka sitten huomasivat vasta sormuksen myötä, ja olivatkin (ehkä syystäkin) loukkaantuneita ettemme kertoneet... se onkin ainoa asia, joka kaduttaa... Ystäväni olivat iloisia puolestani, ehkä hieman ihmeissään kun näin nuorena jo näin vakavasti sitoudutaan, mutta heidän reaktionsa olivat pääasiassa positiivisia. Isovanhempani molemmin puolin sukua olivat innoissaan, mutta tätini, joka on minua vain 9 vuotta vanhempi oli ehkä hiukan shokissa todetessaan "nyt se meni sitten kihloihin ennen mua, mua ei ole kukaan edes kosinut vielä!" :P

Sulhasen perhe sen sijaan.. noh, osa ei vieläkään laske minua perheen jäseneksi, kun taas toiset ovat olleet todella ihania :rolleyes:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse jännitin varsinkin omien vanhempieni reaktiota valtavasti. He olivatkin ensimmäiset jolle asiasta kerrottiin, koska ajattelin, että jos he sekoavat asiasta, perumme koko jutun :D Jälkeenpäin tuntuu todella tyhmältä, varsinkin kun vanhempani itse ovat menneet nuorena naimisiin, ja kun äitini oli ikäiseni, minä olin jo noin vuoden vanha. Ja olimme kuitenkin olleet jo kaksi ja puoli vuotta yhdessä, ja vuoden asuttu saman katon alla. Mutta isäni suhtautuminen mieheeni oli välillä ollut vähän kylmää, ja muutenkin hän ei millään hyväksynyt aluksi sitä tosiasiaa, että seurustelen, vaikka olin miehissä juossut usean vuoden jo ennen seurustelua (mutta tämä on ensimmäinen ja myös viimeinen oikea seurustelusuhteeni). Mutta kun me sitten kerroimme kihlauksesta, kaikki olivat onnellisia ja onnittelivat ja äitini kanssa tirautimme muutamat kyyneleetkin :D Kyllä isäni sitten sanoi, ettei häiden kanssa tarvitse kiirehtiä :D Tämä kaikki tunteellisuus johtuu varmaan siitä, että elimme todella stressaavaa aikaa, koska seuraavalla viikolla oli tulossa oikiksen pääsykokeiden tulokset, ja oli jo toinen kerta kuin hain ja olin ollut ihan hermoraunio koko kesän :D

Mutta vanhimpien ystävieni reaktiot oli melko yllättäviä. Vain yksi heistä taisi onnitella (hän onkin toinen kaasoni) ja tuntui, että kateutta oli ilmassa. Uudet ystäväni opiskelukaupungistamme olivat taas kaikki aidosti iloisia :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olemme kertoneet tähän mennessä vain kaikkein läheisimmille ystävillemme - vastaanotto on ollut pääasiallisesti positiivista, vain yksi nainen oli todella katkera uutisen kuultuaan (syynä se että hän on seurustellut neljä vuotta oman kumppaninsa kanssa, eikä tämä ole vieläkään kosinut). Kutsumme ystävät kihlajaisbileisiin huhtikuussa mutta osa saa tietää bileiden syyn vasta paikan päällä :D Reaktioita seuratessa...

Vanhemmille ja sukulaisille aiomme kertoa vasta kun on sormukset hankittu. Toisaalta omat vanhempani asuvat 200 km päässä ja appivanhemmat toisessa maassa niin salaisuus on hyvin piilossa vielä jonkin aikaa ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kihlauksesta kerrottaessa, omat vanhempani olivat osanneet asiaa odottaa ja taisivat molemmat itkeäkin onnesta. :) Sulhasen vanhemmat eivät itkeneet, mutta ottivat uutisen vastaan todella lämpimästi ja ihanasti: tulivat heti halailemaan ja onnittelemaan. He olivat ehkä hieman hämmästyneitä, koska eivät olleet osanneet odottaa asiaa. :)) Paras reaktio on kuitenkin tullut yhdeltä yhteiseltä ystävältämme, tasan vuosi kihlauksemme jälkeen. Hän totesi katselessaan sormuksiamme, ettei uutisen kuullessaan koskaan osannut odottaa, että olemme niin tosissamme! Hänhän siis kihlauksen hetkellä onnitteli meitä ja oli iloinen asiasta, mutta ilmeisesti oli jossain syvällä sisimässään kuitenkin ajatellut, ettemme me todella ole vakiintumassa. :D En tiedä miksi hän sitten vuoden jälkeen ajateli erilailla! Ehkä asiaan saattoi vaikuttaa yhteenmuuttomme ja hyvin sujunut yhteiselämä saman katon alla. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Paras lapsuudenystäväni oli ihan järkyttynyt, kun sanoin että menemme naimisiin. Hän siis oli jo kuullut että menemme kihloihin, mutta ei osannut yhdistää sitä häihin.

Ilmeisesti nykyään on niin yleistä olla vain kihloissa, ilman että häistä on puhettakaan.

Itse aloitin häiden suunnittelun heti kihlausta seuraavana päivänä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä ilmoitettiin molempien vanhemmille, että "menemme vuoden päästä naimisiin". Äiti uskoi vasta kun sanoin, että juhlapaikkakin on varattu ja häät todella tulossa. Mitään kihlaushompötystä emme järjestäneet, emme edes hankkineet kihlasormuksia, emme päivittäneet fb-parisuhdetiloja tai muuta vastaavaa. Ystäväni olivat iloisia, mutta minuakin ihmetyttää erään ystäväni kommentti "ettehän te ole kihloissa kun ei teillä ole sormuksia". Hyvin pärjättiin ilman kihlasormuksia ja naimisiin mentiin! :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mies pyysi iskältä kättä ja kosi samana iltana, kun tulin töistä. :) Vaikka iskä oli samassa mökissä, ei kerrottu mitään, kun ei sormuksiakaan ollut vielä. Odoteltiin pari päivää, ennen kuin kerrottiin porukoille. Iskä oli tosi hyvillään meidän puolesta ja alkoi heti suunnittelemaan häitä. Äiti, tapansa mukaan ei oikein reagoinut. Halusi kuitenkin järkätä yllätys kihlajaisjuhlat.

Ei kerrottu kellekään ennen juhlia. Oli hauskaa nähdä ihmisten reaktiot.. Sukulaiset oli toooosi onnellisia ja hieman harmissaan, etteivät osanneet tuoda lahjaa. Osa kavereista oli aivan innoissaan. Harmiksi kuitenkin ne kaverit, joita eniten odotin juhliin ja joille halusin kertoa, eivät reagoineet mitenkään.

"Ahaa.." Toiselle sentään sanoin, että eikö muuta kommenttia tule.. Toisen asenne vain harmistutti.. Taisi olla sille kova pala, kun oma suhde ei ole parhaimmasta päästä.. :/ En oo hälle häistä sitten puhunutkaan..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Suurin osa meidän läheisistä on ottanut uutiset kihlautumisesta ihan hyvin vastaan, mutta sitten on valitettavasti pari-kolme näitä jotka ovat suhtautuneet vähän... no, ihmeellisesti. Oma mummini (on myös kummitätini) esimerkiksi oli kuulemma isältä asiasta kuultuaan sivuuttanut koko asian sanaakaan sanomatta, ei onnitteluja eikä mitään. Serkkuni taasen oli ruvennut ihmettelemään että mitä hemmettiä tuollaisessa touhussa on yhtään mitään järkeä kun erotaan kuulemma kuitenkin jossain vaiheessa (öööh hyvä että hän osaa tämän etukäteen ennustaa?) ja sitten on viimeisimpänä vielä tuo miehen oma mummo. Molempien meidän äidit kyseli kihlajaisissa paljon siitä että minkälaisia juhlia ollaan suunniteltu, niin jossain välissä tämä mummo tokaisi että "älkää nyt painostako niitä noin paljon. Voihan se vielä olla että eroavat eikä mitään häitä tulekaan". En usko että se tarkoitti tuota varsinaisesti pahalla sanoa mutta en mä silti voi kieltää etteikö se olisi jäänyt yhtään häiritsemään.

Serkkuni sanomiset ymmärrän jollain tasolla siksi koska tiedän ettei hänellä ole ollut varsinaisesti onnea omissa parisuhdeasioissaan, mutta kyllä se silti mielipahaa aiheuttaa kun tietää ettei toinen usko meidän suhteen kestävyyteen ollenkaan. Kiva sitten sillon hääpäivänä saada sinne paikan päälle joku tuollainen jonka tietää koko päivän katselevan kaikkea sillä silmällä että "mitä järkeä teidän nyt tuostakin oli maksaa kun ette kuitenkaan ole yhdessä enää kovinkaan kauaa". Jos olisi yhtään kaukaisempi sukulainen niin olisin surutta jo ruksannut nimensä yli koko vieraslistalta... Mummiani sen sijaan en ymmärrä koska hän on koko tämän ajan osoittanut pitävänsä miehestäni mutta nyt sitten tuleekin vastaan noin kylmää ja kolkkoa, koko asian sivuuttavaa suhtautumista? MIKSI?!

Kovin paljoa mä en aio ruveta tällä mieltäni vaivaamaan sillä niin kuin jo sanoin, suurin osa ihmisistä on tosiaankin ollut meidän puolesta ihan aidosti onnellisia. Surettaa vaan että ne on sit just noi pari niin läheistä ihmistä jotka ei siihen samaan onnellisuuteen kykene.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Anoppi oli onnesta soikeena ja sisarukset onnellisia myös. Samoin sukulaiset ja ystävät onnittelivat ja kertoivat odottavansa häitä innolla. Ainoa murhe on oma äitini. Hän ei ole tavannut miestäni yli kymmeneen vuoteen, koska mieheni ja äidin uusi mies ovat riidoissa. Jouduin siis kertomaan kihlauksesta yksin äidilleni. Onnittelihan tuo, mutta enemmän se tuntui velvollisuudelta kuin oikealta ilolta. Mitään kihlajaislahjaa tai edes kahveja ei ole äitini puolelta tiedossa. Onneksi sulhaseni perhe on niin ihana, että muistivat meitä pienellä lahjalla ja kakkukahveilla.

Myöhemmin veljeni kertoi äidin itkeneen hänelle kihlaustamme. Ei siis ole onnellinen puolestamme. En ole muutenkaan äitini kanssa kuin muodollisissa väleissä. Surettaa, ettei ainoa elossa oleva vanhempani voi iloita elämäni tähän mennessä suurimmasta tapahtumasta. Häiden järjestäminenkin mietityttää, kun liian monet ihmiset eivät tule toimeen keskenään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ilmoitin äidilleni soittamalla ja vastauksena oli jotakuinkin "Ah, sehän on hienoa. Onneksi olkoon." Eli siis ihan hyvä sinänsä mutta jotenkin olisin odottanut että äiti olisi ollut edes vähän iloisempi, kun kuitenkin minusta hän tykkää sulhasesta paljon. :huh: Mutta ehkä tämä nyt on aika tyypillinen suomalainen reaktio. Täytyy kysellä myöhemmin tädeiltä että mitä äiti oikeasti asiasta ajatteli.

Isoin yllätys oli kuitenkin eräs erittäin hyvä ystäväni jolle ilmoitin kihlauksesta sähköpostilla (hän asuu tällä Aasiassa joten soittelu tosi hankalaa..) tosi iloisena ja lopussa kyselin myös hänen kuulumisiaan - vastauksena sain viestin hänen elämäntilanteesta, lähinnä valitusta kaikesta mikä on pielessä - sanallakaan hän ei viitannut kihlausuutiseen. :girl_sad: Tuntui kyllä tosi pahalta ja en tiedä miten tuohon nyt reagoisi.. mietin että vastaan ihan normaalisti mutta en enää mainitse kihlausta. En siis todellakaan oleta että jokaisen tuntemani ihmisen pitäisi olla minun puolestani onnellinen mutta olisihan se kohteliasta sanoa onnittelut, ja varsinkin kun kyseessä on hyvä ystävä!

Mutta no, onneksi toiset ystävät ja kaverit ovat reagoineet tosi ihanasti - paras kaveri on niin innoissaan että on kertonut perheelleen ja kaikille kavereilleen, ja suunnittelee jo innolla häitä (kosinnasta kaksi päivää). :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Isäni itse asiassa tiesi kihlauksesta jo ennen minua, koska mieheni pyysi kättäni isältä ennen kosintaa :-X

Äiti taas varmaan luuli ensin että kyse on jostain puolitosissaan-tempauksesta, tai ei ihan tajunnut että tämä on nyt ihan sitä oikeaa ja pysyvää. Ehkä asiaan vaikutti se, että olimme (ja olemme yhä) 18-vuotiaita - nykyajan mittapuulla aika nuoria sitoutumaan.

Puhelinkeskustelumme meni suunnilleen näin:

Äiti: "Mitä sä halusit mulle kertoa?"

Minä: "No, me ollaan menty nyt J:n kanssa kihloihin!"

Ä: *miettii hetken* "Oho, no mitäs se nyt sitten tarkottaa?"

M: *hölmistyneenä* "No, mitä se nyt yleensä tarkottaa...?"

Ä: "No onks sua kosittu?"

M: "...on!"

Ä: "Onks sulla sormuskin?"

M: "On!"

Ä: *innostuu, alkaa hihitellä* "Oooo! Onko sulla siinä dimangeja..."

Tämän jälkeen on ollut kovin iloinen koko kihlausjutusta, taisi vaan olla joku tuollainen alkujärkytys :lol: kyllä me oltiin tuossa vaiheessa jo yhdessäkin ehditty asua jonkin aikaa, että ei se nyt mitenkään puun takaa mielestäni tullut.

Kaverit oli todella yllättyneitä ja super-innoissaan...yksi lähimmistä ystävistämme (tuleva bestman!) halusi yllättäen kilistää lasia ja kuuluttaa uutisen kovaan ääneen vaikka muuten on ehkä vähän ujo :D sulhasen mummi taas tiedotti tuttuun tapaansa uutisen koko suvulle, niin saimme paljon onnittelutekstareita kaikenmoisilta sukulaisilta. Kukaan ei ottanut uutista kamalan huonosti, mistä olen todella onnellinen :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Se on aivan ihanaa ja niin liikuttavaa huomata kuinka ystävämme ovat ottaneet niin iloisesti uutisen vastaaan :) Näkee ihmisistä kuinka he ovat aidosti iloisia ja onnellisia puolestamme :)

Mutta yksikin vähän negatiivisempi suhtautuminen tuntuu heti pahalta vaikka eihän sitä kannattaisi jäädä märehtimään. Kerroin eilen yhdelle ystävistäni ja hän ei edes onnittellut, katsoi kummallisen hämmästynyt ilme kasvoillaan ja sanoi vaan että miksi ja miksi noin nuorena? (ollaan 24 ja 25 joten ei mun mielestä kuitenkaan liian nuoria ollenkaan :D)

ja sen jälkeen hän alkoi vain selitellä omia mieshuoliaan.....

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jostain syystä en nyt pysty muokkaamaan tuota edellistä viestiäni, mutta tuon ystävän kanssa juttu selvisi, minun sähköposti ei vaan ollut tullut perille. Ja salapoliisityö paljasti että olihan se äitikin ollut kuulemma tosi iloinen, eli kaikki hyvin taas. :lol: (Kamala, voin siis niin helposti kuvitella itseni bridezillaksi tälläisten tunteidenpurkausten jälkeen.. :girl_haha: )

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään