ellu81

Lapset ennen avioliittoa

604 posts in this topic

Meillä on kaksi lasta ja häät tulossa elokuussa. Minusta on todella hyvä asia, että meillä on takana jo piiitkä kihlausaika, sekä lasten "teko" ja lapsiperhe-elämän alkuajat. Mielestäni lasten saaminen on valtava muutos elämään (sitä kuinka paljon lapset sitovat, muuttavat sitä miten itse voit omaa aikaasi käyttää on vaikea ymmärtää ennen lapsia ja alkuajat pienen vauvan/lapsen kanssa ovat todella rankkoja. Jonkun tutkimuksen mukaan (en kyllä muista minkä) tapahtuu todella paljon eroja perheissä, joissa lapset alle 2-vuotiaita. Minusta on pelkästän hyvä asia, että olemme jo läpikäyneet nuo vaikeat ajat yhdessä ja "selvinneet" niistä. Voin varmana sanoa, että kestämme rankkojakin aikoja. En myöskään koe, että olisimme tarvinneet vihkimisen vaan, jotta näin sitoutuisimme suhteeseen enemmän. Meille on ollut ihan selvää, että olemme toisiimme sitoutuneita ilman vihkimistäkin. Ja yhteiset lapset sitouttavat meitä VARMASTI enemmän yhteiselämään kuin vihkisormus.

Ihan totta puhuen minua välillä kauhistuttaa lukea kaksikymppisistä pareista, joilla muutama vuosi seurustelua takana, jotka häitä suunnittelevat. Tuossa vaiheessa tulee elämässä vielä niin kamalasti muutoksia ja oma "henkinen kasvu" on vielä niin kesken, että ihmettelen kuinka uskaltaa varmasti sanoa,että tämä on se mikä varmasti kestää. Vaikka itse olen seurustellut mieheni kanssa teini-iästä, olen tyytyväinen, että olemme menossa naimisiin vasta nyt. Tiedän oikeasti millaista on elämän hankalina aikoina hänen kanssaan ja tiedän, että suhteemme kestää niin kauan kun sitä molemmat haluamme.

Mutta lisätään vielä, että ymmärrän toki, että ihmiset ovat erilaisia ja mikä sopii meille ei välttämättä sovi muille. Näin vanhana (32-v) ja viisaana ( :girl_haha: ) vaan tuntuu, että nuoret parit eivät ehkä vielä tiedä, mitä kaikkea elämässä tulee eteen ja että 20-vuotias ei vielä ehkä kuitenkaan ole ihan vielä "aikuinen".

Edited by kattara

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Ihan uteliaisuudesta kysyn. Miksi sinua kauhistuttaa parikymppiset naimisiinmenijät, muttei (ymmärtääkseni) parikymppiset perheensuunnittelijat? Jos nuoret parit eivät tiedä mitä kaikkea elämässä tulee eteen, eikö ole parempi, että paria sitoo avioliitto eikä lapset? Kärjistetysti voisin sanoa, että avioliitosta on kuitenkin helpompi päästä eroon...

Edited by Kaley

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihan samaa ihmettelin!!! Avioliitto on (ainakin meillä, kun ollaan molemmat yhtä tasapuolisen köyhiä) lopulta "pelkkää paperia", ja kyllähän materiankin kanssa aina selviää...

Mutta lapset taas, ne ovat oikeita pieniä ihmisiä, jonka kodin ero (avo tai avio, mitä väliä) rikkoo. Lisäksi siitä ex-kumppanista ei lasten jälkeen pääse eroon enää millään! (jos ei se toinen ole ihan sekopää, mikä onkin toinen tarina...)

Mutta erikoinen ajattelumalli, etten sanoisi.. :girl_impossible:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mies on sitä mieltä, että lapsi voitaisiin ihan hyvin tehdä ennen avioliittoa.

Tai ettei sillä ole mitään väliä

Mutta minulle on aivan välttämätöntä avioitua ennen kuin lapsia edes ajatellaan.

Tämä ei todellakaan ole mikään yleispätevä moraaliperiaate! Minusta lapsia kuuluukin tehdä silloin kuin ollaan valmiita ja halutaan niistä pitää huolta, oltiin sitten millaisessa liitossa hyvänsä tai kokonaan ilman liittoa. Itse en vain mitenkään kykene siihen ilman avioliittoa.

Syy on se, että olen hyvin epävarma perheellistymään ylipäänsäkään. Minulle on tärkeää, että

isä on lapsen huoltaja heti, automaattisesti ja ilman isyyden tunnustamista+vahvistamista+huoltajuuden anomista. Jollain tavalla ajattelen lapsen isän niin kuin pääasialliseksi vanhemmaksi.

Yksin en missään tapauksessa rupeaisi lapsia tekemään. Olen sen verran tumpelo hoiva-asioissa, että tarvitsen apua pikkuihmisen kasvattamiseen. En myöskään pidä lapsista, ja olen jossain määrin huolissani siitä, että en onnistuisi kiintymään omaankaan lapseeni. Näin ollen kuviossa on tarpeen minuun, suhteeseen ja mahdollisiin lapsiin sitoutunut mies.

Mulla on aivan samoja ajatuksia, tämän takia olipäänsä haluan naimisiin :grin:

No ei, lapsia meille ei välttämättä koskaan ole tulossa, mutta jos joskus, niin ehdottomasti vasta häiden jälkeen..tässä syy.

Ja tietysti naimisiin myös siksi, että lapsettomalla parilla avioliitto on välttämätön tulevaisuuden turva kuoleman varalle (tai toki asiat voi hoitaa muutenkin, mutta koen että avioliitto on helpoin kaikenkattava järjestely)

Toki myös rakastan miestä, mutten usko että naimisiin meno muuttaa mitään. En suhtaudu avioliittoon kevyesti, mutta ajattelen silti että se on sopimus jonka tahdon olevan voimassa nyt. Jos joskus tulee eteen välttämätön tarve purkaa se, syystä X joita olen nähnyt elämän tuovan ihmisten eteen vaikka niitä kuinka ei uskoisi omalle kohdalle sattuvan...on sekin mahdollista :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mietin myös tuota kattaran kommenttia. Miten reagoit siihen kun juuri näiden aikuisten ( > 30v. ) avioliitot eivät kestä kuin muutaman vuoden huolimatta siitä, että on yhdessä oltu vuosia ja kestetty raskaat vauva-ajat? Esimerkiksi meidän lähipiiristä yksi pari erosi juuri ( kymmenen vuotta yhdessä ennen avioliittoa, kaksi > 3v. lasta, aviossa 3v. ) tuon arjen takia. Toinen osapuolesta kyllästyi perhe-elämään ja lähti. Ja oletko ottanut huomioon sitä, että ehkä kaikille tuo " raskas vauva-arki " ei ole raskasta? Ehkä toisen osaavat vain nauttia siitä...? Ja turhaa on kuitenkin yleistää, että parikymppiset menevät naimisiin parin vuoden seurustelun jälkeen. Esimerkiksi meillä tulee hääviikolla täyteen seitsemän yhteistä vuotta, eikä yksikään pari vuotta seurustellut ystäväpariskuntamme suunnittele edes häitä.

Itselleni olisi käynyt vallan mainiosti, jos lapsi/lapsia olisi siunautunut ennen avioliittoa. Nyt kuitenkin lähempänä häitä ajattelen, että parempi kun lapsia ei ollut ennen avioliittoa. En pidä siitä ajatuksesta, että isän täytyy käydä tunnustamassa isyytensä, vaikka tietää alusta alkaen olevansa lapsen isä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olikin tullut kommentteja vastaukseeni...

Muotoilin selvästi asiani hieman huonosti, koska se on jotenkin ymmärretty väärin... Koko kirjoitus lähti lähinnä jostain aiemmasta kirjoituksesta, jossa oltiin sitä mieltä, että ne joilla lapsia, mutteivät ole avioliitossa, ovat jotenkin vähemmän sitoutuneita suhteeseensa. Tarkoitukseni oli lähinnä sanoa, että meitä, minua ja miestäni, sitoo enemmän se, että meillä on yhteiset lapset, joista halutaan pitää yhdessä mahdollisimman hyvää huolta, ja joiden vuoksi kestetään mahdollisesti vähän vaikemapiakin aikoja, kuin se, onko liittomme avoliitto vai avioliitto. Ja MINÄ itse olin vielä n. 20 vuotiaana ihan eri mieltä monista asioista kuin nyt ja näin jälkikäteen ajateltuna, olin vielä ihan "keskenkasvuinen". Mutta ihmiset ovat erilaisia, toiset ovat varmasti kypsempiä jo nuorempina...

Parikymmpisiä naimisiin meinjöitä kauhistelin lähinnä siitä näkökulmasta, että ystäväpiiriini, kuuluu useampi pari, jotka menivät naimisiin parikymppisinä, ja opiskelijaelämän ja uusien kokemustensa myötä "kasvoivat erilleen" ja ovat nyt kaikki eronneet. Ei näin tietenkään kuitenkaan käy kaikille. On tietysti pareja, jotka pysyvät myös yhdessä (itsekin seurustellut mieheni kanssa yläasteelta... ja en kuitenkaan olisi vielä 20-v ollut valmis hänen kanssaan menemään naimisiin.)

Kaleylle: Muotoilin asiani huonosti. Olet mielestäni ihan oikeassa, että parempi, että nuorta paria sitoo avioliitto kuin lapset.

MattiS, en tiedä oliko kommenttisi minulle? Olen siis sitä mieltä, että lapset ovat tärkeimmät... Ei vihkitodistus. Ennen lapsia tulee olla 100% varma sitoutumisestaan, koska lasten elämää pidä järkyttää turhaan. Toisaalta, eihän sitä ikinä tiedä mitä elämässä tapahtuu etukäteen.

Mimmmmii:Tietenkin on mahdollista erota arjen vuoksi myöhemminkin, ja ei tietenkään kaikkien vauva-arki ole raskasta. Itsellenä lapseni ovat tietenkin maailman ihanimpia ja tärkeimpiä olentoja ja olivat myös ihania tuossa vauva-arjessa, joka oli raskaudestaan huolimatta ihanaa aikaa. Ennen lapsia en kuitenkaan ollut valmistautunut siihen kuinka paljon lapset asioita muuttavat. En usko, että siihen kukaan osaa valmistautua, ennen omia lapsia. Jos joku, jolla on jo lapsia, voi näin jälkikäteen sanoa, ettei mikään lasten saamisessa ja arjessa yllättänyt, olen iloinen kuulemaan sen.

Isyydentunnustuksesta vielä: itse en kyllä koe sitä minään isona juttuna, eikä se sitä ollut myöskään miehelleni. Isyyshän kuitenkin on ihan selvä asia, joten tuo itse karulta kuulostava isyydentunnustushan on lähinnä vaan samanlainen paperin täyttäminen, kuin joku äitiyspakkaushakemuksen täyttö tms. Eihän itse "isyydentunnustustapahtuma" isyyteen okeasti vaikuta yhtään sen enempää kuin avioliitossa oleminen...

En varmaan onnistunut lainkaan selventämään mitä hain takaa...

Edited by kattara

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse aihetta sen kummemmin kommentoimatta haluan vain todeta miten koomiselta kuulostaa yleinen ajatusmalli "kaikki henkinen kasvu tapahtuu parikymppisenä tai aiemmin" tai "henkinen kasvu pysähtyy sinä päivänä kun yksilö täyttää 30", ja tämä asettaa parikymppisinä tehdyt sitoutumiset kyseenalaiseksi. Henkinen kasvu jatkuu läpi elämän, maailmankatsomus muuttuu myöhemminkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En kommentoi muiden ajattelu ja näkemyksiä. Kaikille kuuluu tehdä niin kuin itsestä tuntuu ja parhaaksi näkee.

Meillä on poika, suunnitellusti, tullut maailmaan jo paljon aikaisemmin avioliittoa. Poika nyt jo teini-ikäinen.

Itse asiassa meillä ei edes mietitty avioliittoa ennen pojan syntymää. Tai no, mietittiin, mutta ei me nähty sitä tarpeelliseksi.

Totta on sekin, että lapsen turva kuolemantapauksessa vankistuu avioliitossa, mutta sitäkään ei pidetty niin tärkeänä. Ehkä naiivi ajattelutapa, että ei me nähty tuota ongelmaksi. Ehkä kapinoitiin yleistä käytäntöä vastaan.

Toki saatiin vanhoillisilta sukulaisilta kommenttia tuosta "susiparin tempusta".

Mutta ihan normaali ihminen tuosta pojasta on tullut (vaikka itse sanonkin) ilman avioliittoakin.

Elämä ei kuitenkaan muutu tahdon-sanan jälkeen. Eikä ole tarkoituskaan. Sama aamupuuro se tulee syötyä jälkeenkin.

Sainkohan tällä kirjoituksella paljonkin vihamiehiä girl_haha.gif

Tiedän toki, että tämä kysymys jakaa mielipiteitä ja niin pitääkin.

Tämä minun teksti on nyt ehkä hieman kärjistetty (tahallaan).

Share this post


Link to post
Share on other sites

PTSP, musta tiivistit hienosti mitä yritit sanoa ja ainakin mä ymmärsin pointin. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Totta on sekin, että lapsen turva kuolemantapauksessa vankistuu avioliitossa

Miten? Käsittääkseni lapsen turva on nykypäivänä aivan samanlainen, olivat vanhemmat sitten naimisissa, avoliitossa tai lapsi yhden illan jutun seurausta; kunhan lapsi on tunnustettu ja siten perijä. :girl_smile: PUOLISON turva sen sijaan muuttuu aviosäädyssä radikaalisti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No ehkä nykyisin noin.

En ole hirveän perehtynyt lain muutoksiin viimeisien vuosien aikana ja eipä ihan hirveästi edes kiinnosta. Kerroin vain ajasta jolloin me lasta suunniteltiin.

Mielestäni olisi kovin typerää mennä naimisiin vain jonkun lakipykälän takia. Syy ei saa olla se, että "kun sä kuolet mä saan etuja!"

Kyllähän se noin pitäisi ajatella, mutta en vaan voi.

Avioliitto ei saa olla instituutio, joka ohjaa elämää.

No, tuostakin voidaan olla montaa mieltä, pahoitteluni taas jo etukäteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielestäni olisi kovin typerää mennä naimisiin vain jonkun lakipykälän takia. Syy ei saa olla se, että "kun sä kuolet mä saan etuja!"

Ai, kiva kuulla...että on typerä kun menee naimisiin nimen omaan niiden lakipykälien takia... :girl_impossible:

Kyllähän se niin on, että avioliitto on nimenomaan juridinen sopimus kahta ihmistä varten, jotka haluavat sellaisen solmia. Näin heidän suhteensa virallistetaan ja "turvataan". Nämä ovat avioliiton yksiselitteiset tehtävät.

Jokainen voi sitten ihan omassa päässään pohtia kuinka paljon, pitkään, hyvin jne. puolisoiden tulee toisiaan rakastaa, ollakseen kypsiä solmimaan avioliiton...

Meidän liitto on aivan riittävän hyvä meille ilman mitään vihkipapereitakaan, mutta jos tulevaisuudessa jotain sattuu, se meidän keskenäinen rakkaus ei paljon lain edessä paina. Kyllä se vaan (materialisti) tekisi elämän vaikeaksi, jos puolison lisäksi esim. 40-vuotiaana menettäisi myös puolet yhteisestä omaisuudesta miehen suvulle :girl_impossible:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllähän se niin on, että avioliitto on nimenomaan juridinen sopimus kahta ihmistä varten, jotka haluavat sellaisen solmia. Näin heidän suhteensa virallistetaan ja "turvataan". Nämä ovat avioliiton yksiselitteiset tehtävät.

Mä ajattelen tästä asiasta eri tavalla.

Kyllä, tiedän että avioliitto on ns. suhteen virallistaminen - näin moni asia helpottuu. Mutta nykypäivänä, kuten esimerkiksi meillä on toimittu, kaikki nämä " viralliset " asiat pystytään sopimaan mustaa valkoiseilla, vaikka naimisissa ei oltaisikaan. Ja mitä osaan omasta puolestani sanoa on se, että yhteisen omaisuuden kartuttamisen myötä ( muutama asunto, auto jne. ) teimme yhteisen testamentin, jossa määriteltiin omaisuuden jaosta mahdollisen kuoleman varalta. Ja pidän hieman ajattelemattomina henkilöitä, jotka eivät näin tee. Ei tarvitse pelätä omaisuuden menettämistä kuulumattomille, jos on ajatellut asioita etukäteen. Ja vaikka en usko jumalaan, en mihinkään suurempaan voimaan tai muuhunkaan, en pidä avioliittoa kahden ihmisen välisenä juridisena sopimuksena. Avioliitto on kahden ihmisen hyvin läheinen, yksityinen ja erityinen sopimus, ja on todella typerää solmia tämänlainen sopimus lakipykälien takia.

Anteeksi OT - nyt kiitän ja kumarran.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä taas ihmettelen, että jos laaditaan papereita ja testamentteja avopuolison hyväksi, niin miksi ei mennä samantien naimisiin? Eikö se ois yksinkertaisempaa. :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Tuskinpa sitä avioliittia kukaan PELKÄSTÄÄN lakipykälien takia solmii; eiköhän siihen liity aina monia syitä: rakkaus, halu sitoutua, perheyhteyden selkeys, kuuluminen toisen sukuun selvemmin, perinteiden kunnioittaminen, yksinkertaisuus tilanteessa, jos pariskunnalle syntyy lapsia ym.

Itse vastasin tähän ketjuun aiemmin, että lapset avioliiton jälkeen. Vauvakuume yllätti kuitenkin meidät ihan täysin ja nyt vauvalle on annettu lupa tulla, kun on tullakseen. Kaikki muut asiat sitten sen ehdoilla, jos lapsi tulisi. Jos lapsi antaa odottaa, niin kai senkin asian kanssa olisi opittava olemaan nöyrä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Haluaisin lapsia ennen häitä, koska pidän lastensaantia tärkeämpänä asiana kuin häät. Häät voi pitää koska tahansa, lapsia ei välttämättä edes saa. Siksi haluaisin alkaa yrittämään kun olen vielä hedelmällisimmässä iässä, 24-25 vuotiaana. Mutta kai ne häät on pidettävä ensin.. en vain haluaisi vielä niin isoja juhlia, kun liika ihmismäärä ja huomion keskipisteenä olo eivät ole niitä mieluisampia asioita. Häistä tulisi noin 100 vieraan juhlat, mutta en haluaisi heti opintojen jälkeen alkaa suunnittelemaan isoja juhlia. Maistraattivihkiminen tuntuu jotenkin kylmältä, kun häissä sukulaiset tapaavat toisensa.

No, pitää katsella ja päättää sitten.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille "lapset ennen avioliittoa"-järjestys ei ollut missään vaiheessa edes harkinnassa. Jokainen tyylillään.

Lisäys: ja tässä asiassa mies taisi olla se vanhanaikaisempi osapuoli :girl_haha:

Edited by Marjasin

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillähän itse sormuksesta vasta haaveilen, mutta olen aina ajatellut että se on se ja sama kummat tulee ensin. Lapsia tosin en vielä ole valmis hankkimaan, pitkiin aikoihin luultavasti :). Todennäköisempää on siis se että avioliittoon keretään ennen lapsien hankkimista, ja hyvä näin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me tulevan mieheni kanssa olemme sitä mieltä että lapset kuuluvat vasta avioliittoon, tosin pienin varauksin. Jos vahingossa tulisin raskaaksi niin missään tapauksessa en mitään aborttia harkitsisikaan, mutta suunnitellusti en kyllä lapsia hankkisi ennen häitä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä luultavimmin tulee olemaan niin päin, että naimisiin ensin ja lapset sitten, ellei jotain suurta ja ihmeellistä tapahdu.

Minulla on ongelmia munasarjojen kanssa ja tuttavalta kuulin, että aika nihkeästi saa apua avoparit lapsettomuuteen näillä leveysasteilla. Muutenkin miellän omat lapseni avioliittoon syntyviksi mieluummin, sillä oma äitini ja isäni eivät koskaan olleet edes kihloissa ja erosivat minun ollessani 1½-vuotias, samaa en halua omille lapsilleni. En oleta avioliiton takaavan ikuista onnea, mutta sen eteen varmasti tekisi enemmän töitä kuin seurustelusuhteen. En myöskään sano, että elämäni on ollut hirveää, mutta en koskaan ole oppinut tuntemaan "oikeaa" isääni ja ongelmia kuitenkin tullut siitä, että minulla on hänen sukunimensä, mutta äidilläni ei. Mieheni ja minä menemme naimisiin kerran elämässä, ainakin haluamme uskoa ja toivoa niin.

Jos kuitenkin nyt toteaisin olevani raskaana, hyppisin riemusta ja miettisin häitä sitten kun niille aikaa jäisi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä olisin halunnut naimisiin ennen lapsia, mutta voisi sanoa, että kohtalo päätti toisin. Pari vuotta sitten mulla tikitti biologinen kello niin kovasti, että päätettiin yrittää lasta saman tien. Viime joulukuussa tuo esikoinen sitten syntyi ja nyt ollaan viikon verran oltu naimisissa. Suoraan sanottuna se isyyden tunnustaminen oli ahterista, vaikkakin lyhyt käynti lastenvalvojan luona. Helpommalla oltaisiin päästy, kun oltaisiin pyörähdetty pari minuuttia maistraatissa ennen pojan syntymää.

 

Me aiotaan tehdä toinen lapsi vielä ennen häitä. Tämä johtuu siitä, että halutaan lapset pienellä (eli noin kahden vuoden) ikäerolla. Omista henkilökohtaisista syistä en halua olla raskaana tai imettää omissa häissäni, mikä myös lykkää sitten sitä hääpäivää. Muutenhan häitä juhlittaisiin varmaan jo puolentoista vuoden päästä. Sentään ollaan kihloissa kun seuraava syntyy.

 

Ei mennyt elämä niin kuin joskus nuorempana suunnittelin, mutta eipä se kyllä harmitakaan. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mullakin on ajatus, että naimisiin ennen lapsia. Miehelle ei ollut niin väliä. Ollaan menossa 2 kk:n päästä naimisiin, eli meille tulee häät ennen lapsia. Häiden jälkeen lapsi on tervetullut jo piankin - ikääkin kun löytyy jo 29- ja 31-v.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Häihin on vielä kolme vuotta ja toivottavasti saisimme esikoisen vielä ennen sitä. Loput lapset sitten häiden jälkeen ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now