Guest Johis

Sukunimen vaihtuminen - Identiteettikriisi?

245 posts in this topic

Oonpahan jo aiemminkin täällä tuskastellut tätä identiteettikriisiäni ja nyt kun häät vaan lähestyy (enään alle 3vkoa), niin asian päättäminenkin lähenee uhkaavasti.....

 

Nuorempana (teininä) vihasin omaa sukunimeäni, koska se oli niin erikoinen ja siitä saa väännettyä yhden vitsin, jota jouduin kuulemaan sitten jatkuvalla toistolla.

Mieheni sukunimi kuulostaa huomattavasti yleisemmältä ja tavallisemmalta ja etenkin TYLSEMMÄLTÄ, kuin omani, mutta kuitenkin sitä on ainakin 5kertaa vähemmän kuin omaa sukunimeäni...

 

Ahdistun päätöksestä jo senkin takia, että viimeisen puoli vuotta kaikki sukulaiset, läheiset, ystävät.. jne ovat vuorotellen kyselleet, että no tuleekos susta nyt sitten xxx (miehen sukunimi)?..... Oon vaan todennut, että en ole miettinyt asiaa, en tiedä. Ja sitten muutamat ystävätkin ovat vain todenneet, että "tottakai sä nyt miehen sukunimen otat".. ärsyttävää.

 

Jotenkin aina ajatellut, että naimisiin menon tarkoitus on "yhdistää" perhe, eli että olisi sitten samalla sukunimellä koko poppoo, mikäli jälkikasvua joskus siunaantuu.. Jotenkin ajattelen, että miksi mennä naimisiin, jos ei sukunimeä vaihda johonkin suuntaan, että perhe yhteinäistyy?

 

Mies on kuitenkin ehdottomasti sanonut, ettei aijo minun sukunimeäni ottaa, eikä asiasta oikeastaan ole edes keskusteltu sen tiimoilta sen enempää.

 

Yhdistelmänimenä minun sukunimeni ja miehen sukunimi kuulostaa ihan ookoolta, eli ne sointuu ihan kivasti yhteen.. mutta.. jotenkin silti vieroksun yhdistelmänimeä, en osaa tarkemmin sanoa miksi.

 

Nyt olen sitten ihan pulassa, kun en todellakaan tiedä, että mitä teen :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla myöskin pientä identiteettikriisiä ja sukunimiongelmaa ilmasssa. Tykkään omasta sukunimestäni, eikä se ole ihan hirveän yleinenkään (noin pari sataa) eikä mulla hirveästi nimikaimoja ole. Mutta miehen sukunimi on paaaljon harvinaisempi (Suomessa 25) ja pidän myös siitä! :D Ainoa huonopuoli miehen sukunimessä on, että sitä joutuu tavaamaan lähes joka kerta. Tätä ongemaa ei mun sukunimessä olle (vaikka ei mikään perus "virtanen" olekkaan :D )Yhdistelmänimi ei tule kuuloonkaan, ei sovi yteen mitenkään päin...

 

Osittain olen kuitenkin jo päättänyt, että otan miehen nimen ja mieskin tätä haluaa, mutta mutta... Ongelmani on se, niinkuin joku muukin aikaisemmin on sanonut, niin tuntuu etten kuuluisi nimenvaihdon jälkeen enään omaan sukuun tai olisi oma minäni. :unsure: En tiedä miksi tuntuu tältä. Kuitenkin haluan, että meillä on tulevaisuudessa yhtenäinen, samanniminen perhe.

 

Ääh, miks tämmösten asioiden päättäminen on niin vaikeeta! :girl_cray2:  :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kumpikin vaihtoi sukunimensä. Tosin uusi sukunimemme tuli minun suvustani. Mieheni on ottanut ylpeydellä käyttöön uuden sukunimen, itsellä siihen on vielä totuttelemista. :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

En jaksanut kahlata koko ketjua läpi...

 

Minä olen aina haaveillut siitä että häiden yhteydessä otan mieheni sukunimen käyttöön. Osasyynä on sekin että kouluaikoina minulle väännettiin haukkumanimi omasta sukunimestäni ja vaikka siitä on jo yli 10 vuotta niin asia kummittelee mielessäni edelleen kun kävelen synnyinseudullani. Mutta nyt olen kuitenkin jostain syystä ruvennut miettimään että jos pitäisinkin oman sukunimeni. Ehkä syynä on sekin, että jos ja kun otan mieheni sukunimen käyttöön, niin en "halua siirtyä" silti mitenkään enemmän mieheni puolen sukuun. Eli tyyliin että kaikki juhlapyhät yms. vietetään pelkästään miehen suvun kanssa (vaikka siis todellakin tiedän ettei asia menisi näin) kun sitä nyt ollaan virallisesti samaa perhettä. Tätä on vähän hankala selittää...

 

Jos ottaisin sulhoni sukunimen omani perään... No, tulisi liian pitkä nimi ainakin minun makuuni. Eivätkä ne rimmaa niin hyvin yhteenkään...

 

Eli luultavasti otan sulhon sukunimen. Tulkoon sitten identiteettikriisi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me otettii molemmat uusi sukunimi, miehen syntymäsukunimi, vaikka mietittiin myös minun tyttönimeä sekä miehen silloista nimeä. Tämä tuntui kuitenkin oikealta vaihtoehdolta :)

 

Ja vaikka olenkin ollu vasta 2kk tämän niminen, niin silti tämä sukunimi tuntuu jo niin omalta :) Eli ei oo ollut kriiseilyä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aion ottaa yhdysnimen pitkällisen pohdinnan tuloksena, ja kyllähän tässä on pientä identiteettikriisiä ollut jo nyt. Osittain uuden sukunimen käyttöönottaminen tuntuu vähintäänkin oudolta.

Edited by Liljankukkanen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen aina ajatellut, että kun menen naimisiin, otan miehen sukunimen. Nyt kun häät alkavat pikkuhiljaa lähestyä, välillä tulee pieni identiteettikriisi ja mietin, miltä tuntuu otttaa miehen sukunimi ja sopiiko se edes etunimeeni mitenkään :P yhdistelmänimi ei tule kysymykseen, sillä sukunimemme eivät sovi yhteen mitenkään. Mutta eiköhän sitä uuteen nimeen sitten ajan kanssa totu ;) ja jos meille joskus lapsia siunaantuu, niin haluan, että koko perheellä on sama nimi :-X

Edited by Chrissey

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hiukan on kyllä ollut identiteettikriisi nimenvaihdoksesta...Mutta pikkuhiljaa alan jo tottua nimeen...:)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen aina ollut sitä mieltä että otan miehen sukunimen naimisiin mentäessä. Se on jotenkin niin perinteistä, etten ole tullut ajatelleeksikaan muita vaihtoehtoja. Enkä myöskään sitä, että siitä voi tulla identiteettikriisi :o

 

Oma sukunimeni on ok, samoin miehen sukunimi. Tosin minun etunimen ja miehen sukunimen sanomien peräkkäin saa vähän kielen solmuun, mutta eiköhän sen opi sanomaan. Aion kuitenkin ottaa miehen sukunimen, koska mielestäni naimisiinmenossa on kyse siitä että ollaan todellakin yhtä perhettä ja samannimisiä. En tosin ole kysynytkään mieheltäni haluaisiko hän minun sukunimen, mutta otaksun ettei. Taas jonkun kolmannen sukunimen ottaminen kuulostaisi siltä, että olemme riidoissa sukujemme kanssa :D Ei siis meille sopiva ratkaisu sekään.

 

Olen yrittänyt välttää indentiteettikriisiä harjoittelemalla jo uutta allekirjoitusta. Tavallaan odotan jo innolla aikaa että se vaihtuu :)

Edited by elisenda88

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tosi hyvää keskustelua tässä vanhassa ketjussa.

 

En tiedä, en kerta kaikkiaan tiedä. Nuorempana ajattelin aina, että naimisiinmeno on sitoutumista ja avioliitto sormuksineen ja nimenvaihdoksineen nättejä symboleja sille. Perhe-yksiköllä on lähtökohtaisesti kiva olla yhteinen nimi, ja minulla ei ole sen kummempia syitä olla vaihtamatta nimeä kuin kenelläkään muullakaan, joten todennäköisesti minä/minäkin nimen vaihtaisin. Jotenkin niin, että jos en vaihtaisi nimeä, en olisi tosissani hommaan ryhtymässä - asettaisin niinkin pinnallisia asioita kuin sukunimen kumppanini edelle. Se olisi aika kurja tapa aloittaa yhteinen taival.

 

No, meillä on yhteistä taivalta 11+ vuotta. Kumppanilleni avioliitto ei merkitse juuri mitään/se ei muuta mitään mitä meidän välillä jo on. Toisaalta miehellä ole erityistä sitä vastaankaan, joten tässä ollaan. :) Mies ei halua vaihtaa nimeään, ja se haluanko minä vaihtaa on yksin minun päätökseni. Minuna hän tuskin vaihtaisi, mutta jos haluan niin sekin käy. Argumentteina on että enää ei eletä aikaa jossa naiset ovat miesten omaisuutta (jota siirrettäisiin isältä puolisolle). Ei myöskään näe miksi identiteetti muuttuisi naimisiin mennessä; minulla on kuitenkin elettyä elämää ja julkaisuja omalla nimelläni. Lisäksi hänen nimensä on tosi yleinen ja siinä on ääkkösiä, mikä on kuulemma rasittavaa. Jos lapsia saadaan, molemmista tuntuu kuitenkin luontevalta antaa niille miehen nimi.

 

Olin jo muutaman kuukauden sitä mieltä, että en vaihda. Kuten monella täällä on kuitenkin alkanut häiritsemään ajatus siitä, että minulla olisi eri nimi kuin lapsillani. Ja symbolinen puoli, vaikka sillä olisi arvoa vain itselleni.. Saa nähdä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Puhelimella pakko heittää lyhyesti: miksei tunnuta muistavan, että hyvin harvoin mies vaihtaa sukunimeään? Miten nainen ei ole tosissaan hommaan ryhtymässä, jos nimi ei vaihdu, mutta mieheltä ei odoteta mitään vastaavaa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onhan se vähän kurjaa ja epätasa-arvoista. Se nyt vain on viime aikoina noin päin mennyt, munkin suvussani kaikki morsiot on nimensä vaihtaneet. Oletus on herkässä, ja jotkut varmasti ajattelee että jos ei niin miksi ei.. Toisaalta mun tuntemat sulhot eivät ole tainneet kokea koko nimiasiaa kovin tärkeäksi. Naisille on ehkä tärkeämpää saada se yhteinen sukunimi romantiikan, lasten yms takia, ja vaihtoehdoksi jää vaihtaa itse.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen aina ajatellut että vaihdan sukunimeä kun menen naimisiin, ja niin aion tehdäkin. Mitään varsinaista identiteettikriisiä en ole saanut aikaan, ja tuskin tuleekaan. Kuitenkin ajatus on alkanut tuntua vähän oudolta. Ettäkö en olisikaan enää Minitikru Tyttönimi vaan Minitikru Sulhonnimi! Ei pahalla tavalla oudolta, mutta oudolta kumminkin :D

 

Minua vaivaa niinkin tyhmä asia kuin allekirjoitus. Sehän pitää opetella sukunimen kohdalta. Olen sitä testaillut ja ääääääh! Kamalaa. Sulhasen mielestä minun pitäisi ruveta vetämään vain joku ihme suttu, niin että etunimen ja sukunimen eka kirjain ovat selviä, muu pelkkää viivaa. Tai sitten ihan raakasti tekstata. Mutta kun ei, haluan tehdä sen kaunokirjoituksella, sellaisella kaunolla että nimen pystyy allekirjoituksesta lukemaan. Hirveän vaikeaa on. Kai minä sen kuitenkin vielä opin, on tässä onneksi aikaa opetella ennen naimisiinmenoa vielä :D

 

Jotenkin sekin on hämyä että kaikissa korteissa (ajo ym.) ja passissa lukee sitten eri sukunimi. Ja että alan esittäytyä uusille ihmisille sillä nimellä. Ja ehkä joudun vanhoja tuttuja muistuttamaan nimen vaihtumisesta. Yritän osata vastata puhelimeen uudella nimellä ja muistaa allekirjoittaa uudella nimellä. Ja laitan Facebookiin uuden sukunimen :D Ja ja ja olen siis sitten Sulhonnimi eikä Tyttönimi.

 

Hyvillä mielin olen silti nimeä vaihtamassa, kyllä siihen uuteen sukunimeen tottuu, ja pidän sulhasen sukunimestä :) Ja toisaalta uskoisin, että kun olen tarpeeksi kauan ollut Sulhonnimi, niin se alkaa tuntua ihan yhtä omalta kuin tämäkin :) Olen kuitenkin vasta 21 naimisiin mennessä, joten taidan ehtiä elää paljon kauemmin tulevalla sukunimelläni kuin tällä.  B)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen aina ajatellut että vaihdan sukunimeä kun menen naimisiin, ja niin aion tehdäkin. Mitään varsinaista identiteettikriisiä en ole saanut aikaan, ja tuskin tuleekaan. Kuitenkin ajatus on alkanut tuntua vähän oudolta. Ettäkö en olisikaan enää Minitikru Tyttönimi vaan Minitikru Sulhonnimi! Ei pahalla tavalla oudolta, mutta oudolta kumminkin :D

 

Minua vaivaa niinkin tyhmä asia kuin allekirjoitus. Sehän pitää opetella sukunimen kohdalta. Olen sitä testaillut ja ääääääh! Kamalaa. Sulhasen mielestä minun pitäisi ruveta vetämään vain joku ihme suttu, niin että etunimen ja sukunimen eka kirjain ovat selviä, muu pelkkää viivaa. Tai sitten ihan raakasti tekstata. Mutta kun ei, haluan tehdä sen kaunokirjoituksella, sellaisella kaunolla että nimen pystyy allekirjoituksesta lukemaan. Hirveän vaikeaa on. Kai minä sen kuitenkin vielä opin, on tässä onneksi aikaa opetella ennen naimisiinmenoa vielä :D

 

Jotenkin sekin on hämyä että kaikissa korteissa (ajo ym.) ja passissa lukee sitten eri sukunimi. Ja että alan esittäytyä uusille ihmisille sillä nimellä. Ja ehkä joudun vanhoja tuttuja muistuttamaan nimen vaihtumisesta. Yritän osata vastata puhelimeen uudella nimellä ja muistaa allekirjoittaa uudella nimellä. Ja laitan Facebookiin uuden sukunimen :D Ja ja ja olen siis sitten Sulhonnimi eikä Tyttönimi.

 

Hyvillä mielin olen silti nimeä vaihtamassa, kyllä siihen uuteen sukunimeen tottuu, ja pidän sulhasen sukunimestä :) Ja toisaalta uskoisin, että kun olen tarpeeksi kauan ollut Sulhonnimi, niin se alkaa tuntua ihan yhtä omalta kuin tämäkin :) Olen kuitenkin vasta 21 naimisiin mennessä, joten taidan ehtiä elää paljon kauemmin tulevalla sukunimelläni kuin tällä.  B)

Minulle ollut jo kauan selviö, että sukunimihän vaihtuu, kun ei sillä exän sukunimellä kyllä loppuelämään elele :D

Eli ei minkäänlaista identiteettikriisiä tullut, päinvastoin identiteetti vaan voimistui  :P

Ja nythän se sitten vaihtui... Pari kertaa olen meinannut esittäytyessä (lähinnä puhelimessa) alkaa sönköttään vanhasukun... eikun siis uusisukunimi, mutta ihan hyvin mennyt. 

Mutta minähän en sitten tajunnut harjoitella nimen kirjoittamista ennen kun lähdin poliisilaitokselle ajokorttia uusimaan! Siinä tuli pienoinen paniikki kun siellä tuupattiin kynä käteen, että tohon laatikkoon nimmari. Noh, jonkunlaiset harakanvarpaat siihen sain aikaan  :girl_haha:

Ja ihan kivaksi tuo nimmari tässä nyt on muotoutunut, vaikka sitä monessa paikassa ei ole tarvinnut vielä kirjoitella  :ph34r:  Juurikin sitä luettavissa olevaa, eihän minulla ikinä ole nätti käsiala ollut, mutta enivei.

 

Facebookiinhan päivitin nimen ja 'naimisissa henkilön M kanssa' kun oltiin saatu vihkimisen jälkeen kuoharipullo posautettua auki ja sullouduttua autoon. Kuulemma kavereilla tuli sitä 'kuka hitto on DoTM uusisukunimi?!' Ja yhdellä meinasi mukamas hermot mennä, kun ei FB:n messenger-app näyttänyt kun vanhaa sukunimeä  :girl_haha:

 

Mutta äkkiä siihen tottuu, etenkin kun asiaa ehtii käsittelemään ennen kun sen nimen käyttäminen on ajankohtaista :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä pelkäsin vähän etukäteen että poden nimenvaihtumisesta identiteetikriisiä, kun varsinkin vähän ennen naimisiinmenoa koin jotenkin vahvasti sen yhteyden omaan sukuuni. Vaikka hölmöähän se olisi ajatella että olisin erinimisenä jotenkin vähemmän sukua omiin sukulaisiini. :) Nyt kun kohta puoli vuotta olen elänyt uuden nimen kanssa niin eipä siinä paljoa kriisejä tullut, yllättävän hyvin olen kyllä tottunut.

 

En kyllä vieläkään osaa mitenkään luontevasti kirjoittaa uutta nimmaria, siinä kohtaa meinaa helposti tulla se vanha allekirjoitus selkärangasta. Mulle kävi samalla tavalla kuin DaughterOfTheMoonille, että olin siellä poliisilaitoksella ihan hukassa kun piti pistää nimi alle enkä ollut missään asiallisessa yhteydessä vielä harjoitellut. Se täti vähän siinä naureskelikin että no tuliko sopivan näköinen kun vaikutin kai ihan hermostuneelta. :D Kerran olen muistaakseni johonkin lomakkeeseen ensin kirjoittanut vanhan sukunimeni, mutta muuten olen ihan sinut uuden nimeni kanssa. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä oon ammatiltani ope ja tuossa alkuviikosta kun oppilaitten joulutodistuksia kirjottelin, tajusin, että ne oli sitten vikat todistukset tällä nimellä. Talvella vaihtuu nimi ja keväällä pitäis osata sitten uudella nimellä allekirjoittaa. Pitää alkaa harjoittelemaan, että saan yhtä tyylitellyn kuin nykyinen nimmari on! :D Onneksi etunimi ei vaihdu, niin niitä koukeroita ei tarvi vaihtaa ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toisessa ketjussa jo siitä mainitsinkin, mutta sukunimeni (tyttönimi) on varsin pitkä. Etunimi+tyttönimi combo on pitkä ja raskas kirjoittaa (vali vali  :lol: ). Kuten toisessa threadissa mainitsinkin, mieheni sukunimi on puolta lyhyempi mitä tyttönimeni on. Toisaalta täytyy opetella kirjoittamaan se uusi sukunimi.  :P

 

Olen viimeaikoina miettinyt kovasti sukunimen merkitystä minulle. Etenkin kotipaikkakunnallani minut tunnistettiin ja tunnistetaan yhä X ja Y tyttärenä ja L, E ja O sisarena, mikä tuntuu minusta kivalta. Toisaalta nuoruudessa se välillä oli ärsyttävääkin kun joka paikassa tiedettiin kenen tyttöjä sitä ollaan..  :lol:

 

Minun ja mieheni perheissä pariskunnan yhteinen sukunimi on ollut "juttu". Ehkä olen kasvanutkin siihen ajatukseen, että nainen ottaa miehen sukunimen. En toisaalta pidä sitä pahana. Kuten joku muu mainitsikin, on kiva että "perheyksiköllä" on yhteinen sukunimi. Haluan myös lasteni kantavan yhteistä sukunimeämme, eikä vain toisen vanhemman. Jotenkin myös koen yhteisen sukunimen osoittavan että olemme pari, vaikka olemmehan me pari ilman yhteistä sukunimeäkin.. ;) Tärkeintä on kuitenkin, että kukin pari saa päättää oman mieltymyksensä mukaan sukunimiasioistaan. :)

 

Muoks. Piti vielä mainita että kaikki kolme vanhempaa veljeäni ovat jo menneet naimisiin. Heistä kaksi jatkoi sukunimemme kantamista ja yksi heistä kehitti vaimonsa kanssa uuden sukunimen yhdistellen piirteitä meidän sukunimestämme ja vaimon tyttönimestä. :)

Edited by ihaapa

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle uusi sukunimi on tavallaan "uusi alku" työelämässä :) Työssäni kun en ole asiakkaille aina se mieluisin henkilö, on kiva saada tavallaan uus henkilöllisyys, vaikken tietysti miksikään siitä muutukaan :D Nimeä vedän paperiin sen parikymmentä kertaa päivässä, eli uus allekirjoitus täytyy opetella. Sit täytyy tilata uudet nimikyltit, leimasimet, sekä muuttaa kaikkiin ohjelmistoihin nimi.. Kai ne sen voi hr-osastolla tehdä sillävälin kun vietän kesälomaa (eli häitä+häämatkaa) :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla kyllä tulee kestämään ikuisuus, ennen kuin opin käyttämään uutta nimeäni!  :girl_hide: En ihan kauheasti pidä sulhoni nimestä (epäkäytännöllinenkin!) ja yritin vähän ehdottaa, josko olisimme ottaneet tämän äidin tyttönimen. Tiesin kyllä jo ehdottaessani, ettei tule menemään läpi, sillä sekä sulho että tämän isä kokevat tämänlaiset sukuasiat erittäin tärkeiksi. Identiteettikriisiä en pode, mutta tiedän, että tulee kestämään todella kauan, ennen kuin uuden nimen käyttäminen muuttuu luontevaksi. Ja allekirjoitusta täytyy harjoitella! (Tämänhetkinen allekirjoitukseni on hysteerisen ruma teiniaikainen jäänne, eli laskettakoon positiiviseksi puoleksi että saa kehittää uuden.  :pupu_1:)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Neiti Hattara, täytyykö miehen nimi ottaa jos se on sinusta epäkäytännöllinen?  :blink:

 

Sukunimen valinnan voi ajatella myös brändäyksen kannalta. Voi olla että henkilö tullaan muistamaan paremmin jos (suku)nimi on vähän erikoisempi tai ei niin yleinen. Toki myös toisin päin. Jos on jo uraa tehnyt vanhalla nimellä ja haluaa tulla sillä tunnetuksi jatkossa, niin kannattaako vaihtaa. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

ihaapa: sulholle asia on todella tärkeä, ja kun omat syyni ovat tosiaan vaan käytännön syitä eikä omaan nimeeni liity mitään kummempia tunneasioita (eikä se ole sulhon nimeä kauniimpikaan), niin halusin tehdä sulholle mieliksi.  ^_^ Kyllähän tuon sitten aikanaan oppii.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hyvä kompromissi.  ^_^

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla on ollut aikamoinen taistelu mieleni kanssa siitä, kumman nimen haluan. Tänään ajattelen, että haluan mieheni sukunimen, mutta huomenna haluan pitää oman nimeni.  :girl_mad:  Mutta tällä hetkellä olen saanut päätettyä, että otan miehen nimen. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lumenelle, ihan niin kuin minä! Luultavasti otan lopulta mieheni nimen, mutta kauhea taistelu pään sisällä kuitenkin, mieli muuttuu joka päivä. 

 

Oma nimeni on harvinainen ja lyhyt, joten helppo tavata maassa kuin maassa. Miehen nimi on pidempi ja sekin on sen verran harvinainen, että saa luetella kirjain kirjaimelta jokaista ravintolapöytää buukatessa... 

Share this post


Link to post
Share on other sites

En nyt muista, olenko kommentoinut jo, mutta minä en voinut kuvitellakaan ottavani miehen nimeä. Oma nimeni on minulle tärkeä, koska sehän on minun nimeni! Oma nimeni on harvinainen (muttei vaikea) ja "uhanalainen", toisin kuin mieheni nimi, joka on yleinen -nen-nimi ja "soinnuiltaan" ei sieltä kauneimmasta päästä. Taustalla vaikuttaa myös tekemäni sukututkimus, läheiset perhesiteet ja "kasvaminen" omaan nimeeni. Lisäksi miehen nimi ei sovi etunimeeni toisin kuin tietysti oma sukunimeni. Jos olisi ollut jostain syystä pakko ottaa miehen nimi, niin taatusti olisi tullut identiteettikriisi. :girl_impossible:  En ymmärrä, miksi tasa-arvoisessa aikuisten liitossa pitäisi toisen muuttua joksikuksi toiseksi, kun taas toiselle se ei tulisi kuuloonkaan.

 

Pohdintojen ja kuukausien jahkaamisen ja vääntämisen jälkeen mulle tuli yhdysnimi (kompromissi) ja tunnustan, että en jaksa sitä ihan joka paikassa käyttää (esim. ottaessani vastaan paketteja, kiireiselle kuriiriparalle sanon kirjattavaksi vain tyttönimeni). Yhdysnimen otin siis samasta syystä kuin Neiti Hattara, halusin tehdä sulhaselle mieliksi ja lopettaa asiasta riitelyn. En koe yhdysnimen vaikuttaneen mitenkään identiteettini, korkeintaan positiivisesti :) Muutosta ei ole paljoa tullut, tietysti nyt esittäytyessä tietää heti, että olen naimisissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now