Jump to content
Naimisiin.info

Miksi otit miehen nimen?


Ei

Recommended Posts

Otan miehen nimen, sillä en halua pitää omaani. Nimessä ei sinänsä mitään vikaa, mutta jos joskus meille lapsia suodaan, niin haluan olla saman niminen kuin muukin perheeni. Lisäksi oma sukunimenihän on samalla suomalainen miehen etunimi, niin saattaisivat lapset kuulla koulussa siitä, että äidin nimi onkin miehen nimi. Ja yhdistelmä nimeä ei. Miettikääpä tilanne, että olisitte rouva Matti-Meikäläinen :girl_haha: Joo, ei. :girl_smile:

Meillä suvussa on myös otettu avioliitossa miehen nimi (erästä sukulaisrouvaa lukuunottamatta, mutta hän nyt on päättänyt erottua suvusta muutenkin), joten en usko kenenkään suvussa kummastelevan päätöstäni.

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...
  • Replies 168
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

  • 2 weeks later...
Guest frouvasti

Koska musta tuntui siltä. Ajatus kypsyi pikku hiljaa mielessä. Kukaan ei painostanut ja mies antoi mun itse päättää. Löysin sisältäni pienen konservatiivin :girl_wink: . Tiedän, tiedän... se, että nainen ottaa miehen sukunimen, ei ole niin vanha juttu meillä täällä suomessa, mutta tiedätte mitä tarkoitan.

Itse kuulun vanhaan pappissukuun, jonka nimi ulottuu kirkon kirjoissa hamaan menneisyyteen. Suvusta löytyy niitä "kuuluisuuksia" niin tästä päivästä kuin menneisyydestäkin. Tästä syystä olen pienestä pitäen sanonut säilyttäväni tyttönimeni, mutta kuinkas sitten kävikään ^_^ . Sukujen hisrorian valossa säätyläistyttö löysi torpparin ja on siitä onnellinen :girl_haha:.

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...

Minä otin miehen nimen, koska en tykännyt omastani :grin: . Miehen sukunimi on ihan kiva, tosin nyt on ärsyttänyt sen yleisyys niinkin typerästä syystä kuin siitä, etten voi saada gmailiin etunimi.sukunimi-sähköpostiosoitetta :girl_haha: . Omassa sukunimessä tökki se, että se kuultiin aina väärin ja oli mielestäni vähän rumakn. Lisäksi en oikeasti ole sukua kenellekään sen nimiselle (paitsi siskolleni ja nimen avioeron jälkeen säilyttäneelle äidilleni), kun äitini naimisiin mennessään vaihtoi myös minun nimeni niin, että koko perheellä oli sama nimi. Ei siis ollut mitään erityistä tunnesidettä vanhaan nimeen ja olen vain tyytyväinen, että pääsin siitä eroon, vaikka tässä nyt vielä totuttelua ja pientä identiteettikriisiä onkin :girl_haha: .

Link to comment
Share on other sites

  • 7 months later...

Minulle on aina ollut selvää, että otan miehen nimen: olen sillä tavalla vanhanaikainen, ja minulle on tärkeää, että koko perheellä (etenkin jos lapsia joskus siunaantuu) on sama sukunimi. Lisäksi miehen sukunimi on mielestäni paljon kauniimpi kuin omani ja sointuu paremmin etunimeeni. Lisäbonus on se, että uusi nimeni on minulle helpompi lausua: olen r-vikainen, ja nykyinen nimeni, jossa sekä etu- että sukunimessä on r-kirjain, tuottaa ajoittain tuskaa :D Etunimeni olen vaihtanut jo aiemmin, joten tuskin uudesta sukunimestäkään on tiedossa mitään identiteettikriisiä.

Luulen, että pitäisin oman nimeni vain, jos miehen nimi olisi aivan hirveän ruma tai sisältäisi paljon r-kirjaimia, jolloin se olisi minulle mahdoton lausuttava.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Oma nimi ei ole mikään harvinainen, mutta siitä on top10 nimissä oleva yhden kirjaimen erolla oleva sukunimi olemassa myös, joten joka paikassa se kirjoitetaan väärin. (Tyyliin Virtanen/Virkanen, ei ole oma nimi tuo kylläkään). Tähän on ehtinyt jo turhautua perinpohjin. Miehen nimi on erittäin kaunis ja varsin harvinainen ja siitä sentään suoraan tarkistetaan että miten kirjoitusasu meni eikä kirjoiteta olettaen että menee oikein.

Link to comment
Share on other sites

  • 5 weeks later...

Minä otan myös miehen nimen, sillä haluamme molemmat että perheellä on yhteinen nimi. Ja pieni osa minua haluaa myös kuuluttaa kaikille, että naimisissa ollaan :girl_haha: ja siis tämä tulee selville jo siitä, että minun perisuomalaiseen etunimeeni liitetään hänen kansainvälinen nimi. Ja siis miehen nimi tulee juuri tuon kansainvälisyyden takia, sillä molempien mielestä se on hyvä juttu, ettei tarvitse maailmalla tavata nimeään joka kerta ja tuleville lapsillekin voi antaa kansainvälisiä etunimiä :grin: .

Kaiken kaikkiaan hieno nimi jonka otan avosylin vastaan ilman minkään näköistä painostusta, mutta kieltämättä pientä haikeutta on ilmassa, kun jätän tuon vanhan nimeni taakseni.

Ainiin, plussana vielä, että kipuan aakkosissa roimasti ylös päin!

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Jotenkin se tuntui vaan itsestäänselvyydeltä, että otan sitten mieheni nimen, kun mennään naimisiin :) Tykkään kyllä omasta erikoisesta sukunimestä, mutta miehen sukunimi on tosi hieno ja kai pitää nyt vähän sääliä, kun sillä nimellä on suomessa ihmisiä vaan hänen sukunsa - huikeet 6kpl.. :D Musta tulee siis seitsemäs :)

Link to comment
Share on other sites

Miehen sukunimi tulee täälläkin käyttöön.

Oma sukunimeni on top 15-listalla eli ei siis mitenkään erikoinen. Miehen sukunimi on taas sen verran harvinainen, että sen nimisiä löytyy Suomesta hieman yli 300. Minulla ei myöskään ole minkäänlaista tunnesidettä kyseiseen sukunimeen, joten ei minua siihen käytännössä mikään sido. Ja onhan se sitten myös tulevaisuudessa kiva, että koko perheellä on yhteinen sukunimi. Yhdysnimeä en edes harkitse, sillä etunimeni on jo yhdysnimi, joten kokonaisuus näyttäisi vain tyhmältä. :D (Puhumattakaan siitä, että se tuskin koskaan mahtuisi kokonaisuudessaan mihinkään dokumentteihin, varsinkaan kun kummankaan sukunimi ei ole edes kovin lyhyt.)

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Mieheni nimen otan. Suurin syy siihen on se että näin lupaudun miehelleni loppuelämäkseni, ja että lasten tullessa kuvioihin miellän meille kaikille mieluiten saman sukunimen.

Oma sukunimeni on paljon yleisempi kuin mieheni, joten ihan ylpeänä astun joukkoon joka erottuu jo sukunimellä muista, kun oma sukunimeni on sen verran massaa - ei juurikaan ylpeyttä tai muitakaan tunnesiteitä nimeä kohtaan. Mutta toki pieni haikeus omaakin nimeä kohtaan, ei voine enää puhua että näin me "Meikäläiset" asiat hoidamme. Mieheni sanoin meistä puhutaankin jatkossa "The Bings". Ensimmäisen kerran vetäisin pienet paniikit nenään tuon kuullessani, mutta näillä mennään mihin on lupauduttu.. :girl_prepare_fish:

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...
  • 2 weeks later...
  • 2 weeks later...

Komppaan edellisiä, mullekin miehen sukunimen ottaminen oli selvä homma.

Olen itse avioero-perheestä ja nuorempana koin kummallisena, että isälläni oli eri sukunimi kuin minulla. Siksi itselleni on ehdottoman tärkeää, että koko perheellä on sama nimi. En myöskään omaa suuria tunnesiteitä omaan sukunimeeni. Odotan siis jo innolla uuden nimen käyttöönottoa! :P

Link to comment
Share on other sites

Meillä yhteiseen käyttöön tuli minun eli emännän sukunimi, koska:

-mieheni oli ollut aikaisemmin aviossa ja hänen entinen vaimonsa ei ollut ehtinyt vielä avioitua uudestaan eikä ollut vaihtanut tyttönimeään takaisin. Miehellä ei tuosta suhteesta ollut lapsia, joten rannalle ei jäänyt kukaan itkemään. Itse en kuitenkaan halunnut ryhtyä kenenkään kakkosemännäksi. Meni sitten "viesti" perille uudesta eukosta niille kaukauisemmillekin tuttaville.. :)

-Miehelläni oli mhadollisuus pitää nimensä ja olisin suostunut lapset kastamaan hänen nimelleen tuossa tapauksessa, mutta mieheni halusi "yhteisen perheennimen".

Jonkin verran asiaa tuolloin kummasteltiin, mutta jopa pappi (tulen keksimistäkin vanhempi pelottavanoloinen herra.. :)) Piti ideaa hyvänä, kun mieheni oli näin pahoin ruodustaan heilunut ja aviossa nyt jo toistamiseen.. :D

Link to comment
Share on other sites

Olen ollut viime viikkoon asti tyytyväinen niihin päätöksiimme, että molemmat pidämme omat sukunimet ja kun lapsia tulee, saatan minä vaihtaa sukunimeni. Kun häistä olemme ihmisille maininneet ja miltei aina kaikki ovat kysyneet vaihdanko minä sukunimeäni, olen kohauttanut olkapäitäni ja sanonut, että se olisi turhaa vaivaa ja säätöä. (Ja on tehnyt mieli lisätä, että ei mieskään vaihda sukunimeään.) Viikonvaihteessa lueskelin tämän foorumin "miksi pidät oman sukunimesi" (tms. nimistä) ketjua ja käänsin kelkkani.

Ajatusketju, jolla päädyin siihen, että otan tulevan mieheni sukunimen:

Minun identiteettini ei rajoitu sukunimeeni. Kuulun omaan sukuuni yhä vaikka otan miehen sukunimen. Meidän perheemme ja tasa-arvo Suomessa ei kaadu jos otan miehen sukunimen. Haluan, että minulla on sama sukunimi kuin mahdollisesti tulevilla lapsillamme. Mieheni ei vaihda sukunimeään, koska hänen sukunimensä on harvinainen, heitä on alle 50. Mieheni ei ole vaatinut minua vaihtamaan sukunimeäni eikä pahastu vaikka pitäisin ikuisesti oman sukunimeni; tämä ei ole meidän perheessä koskaan ollut kädenväännön aihe, vaan olemme molemmat tehneet päätöksen omalla kohdallamme. Minun sukunimisiäni on yli 9000.

Ps. Silti kiusallanikaan en aio vaihtaa "yleistä kantaani" ihmisten kysyessä, vaan ihmiset saavat tietää vasta hääpäivänä/sen jälkeen. Vain minä ja mieheni tiedämme totuuden siihen saakka..

Muokattu: , käyttäjä: kevät_2013_morsian
Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...

×
×
  • Create New...