Jump to content
Naimisiin.info

Laskeutukaa maanpinnalle


AlliB

Recommended Posts

Sitähän mä juuri sanoin, että morsiamen on hyvä keskustella edes jonkin verran etukäteen kaasojensa kanssa polttareista. Itsehän juuri olen näin tehnyt, kun olen heille omia toiveitani kertonut. Mutta tottakai on myös aikuisten ihmisten (joita kaasot/bestmanit yleensä ovat) omasta järjestä kiinni monikin asia. Eli sen jälkeen, kun olen omia toiveitani kertonut, on mun kyllä aika mahdotonta sen lisäksi enää mihinkään polttariasioihin vaikuttaa.

Oikeesti kuitenkin olen sitä mieltä, että normaalijärjellä varustetut ihmiset pysytvät järejstämään sellaiset polttarit, jotka miellyttävät polttarisankaria ja pysyvät kuitenkin kohtuudessa ohjelmanumeroiden ja rahankäytön suhteen. Ja pysyvät siinä alunperin sovitussa budjetissa. Ja polttarivieraiden vastuulle jää päättää, osallistuvatko polttareihin vai ei.

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 129
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Sori Mimosa83, en tarkoittanut kirjoitustani sinulle, vaan yleisesti. Tajusin vasta nyt itse että ehkä tulkitsit sen niin että olisin sen sinulle kohdistanut. Kirjoitin vaan ihan yleisesti siitä että minusta morsiankin voi ottaa vastuuta polttareistaan. Olen kesäkuun lopussa osallistumassa kaverin polttareihin ja minulla menee kohta hermot kaasoihin. He eivät vaikuta olevan oikein niitä "normaalijärjellä" varustettuja ihmisiä.

Link to comment
Share on other sites

Guest angel_a

joo kyllä se niin menee että kohtuus pitää olla järjestäjälläkin rahajutuissa. Pitää ottaa huomioon että vaikka itse järjestäjällä olisikin sen verran rahaa että voi sijoittaa enemmänkin niin porukassa on muitakin joilla ei sitten taas välttämättä ole varaa niin suuriin summiin. Heti polttareita jo suunnitellessa suosittelisin itse ainakin kaikkia järjestäjiä istumaan saman pöydän ääreen, sopimaan budjetista ja sitten vasta katsoisivat mihin niillä rahoilla päästään. Ja jos morsiammella on erityistoiveita joihin järjestäjien budjetti ei riitä, siitä pitää ehdottomasti sanoa morsmaikulle ja todeta että saa itse auttaa kustannuksissa jos on erityistoiveita. Jos järjestäjät eivät tee sitä niin mielestäni silloin ei voi syyttää kuin itseään ettei saanut suutansa auki. Minä avaisin ainakin suuni silläkin uhalla että mulle suututaan ja jos ollaan niin pikkumaisia niin jättäytyisin ilomielin pois. En halua edes olla sellaisten uhmisten seurassa joille se raha ja oma napa on tärkein. ::)

Link to comment
Share on other sites

Joo, ei hätiä Minttu, en mä sitä ihan noin henkilökohtasesti ottanut, kun näköjään kirjotuksestä vois päätellä.  :-* Saa tää hormonimylläkkä näköjään välillä viestitkin karkaan käsistä..  ::)

Mutta oon siis sun kanssa samaa mieltä, että ehdottomasti morsiamen/sulhasen pitää ottaa omista polttareistaan sillä tavalla vastuuta, että ilmottaa omat mieltymyksensä niitä järjestäville. Silloin pitäisi nimenomaan järkevän ihmisen osata järjestää hyvät polttarit sekä sankarin että vieraiden osalta. Mutta kuten sunkin tapauksessa, ei näköjään kaikki järjestäjät oo tällästä järkevää sorttia ja se on kyllä todella vailitettavaa, sillä moni vieras saattaa polttareista jäädä kokonaan pois ihan vaan siksi, että polttarit paisuu aivan järkyttäviin mittasuhteisiin ja se ei ole kivaa sankarille eikä niille vieraille.  :-/

Link to comment
Share on other sites

Olen huomannut saman kuin Tinttara että miehet todellakin panostavat polttareihin enemmän rahallisesti.

Kustannusten kohtuullisuus/kohtuuttomuus riippuu tosin myös siitä mitä sillä rahalla saa. Olisin polttarivieraana valmis maksamaan enemmän mikäli pääsisin itsekin osallistumaan johonkin jännään ja uuteen. Jos taas pitäisi sadalla eurolla katsoa kuivin suin ja tyhjin vatsoin kun morsian viipeltää yksinään niin sitten harmittaisi (harmittaisi myös jos olisin se yksinäinen morsian). Olisiko sitten niin että miehet puuhaa jengillä jotain extrmeurheilua ja morsian pistetään yksinään johonkin kauneussalonkiin?  ::) Juu, nää oli sitten ihan tahallisia yleistyksiä. Vieraana toivoisin että polttareissa olisi jotain yhteistä aktiviteettia, ehkä jotain kivaa ekstraa morsiammelle, ruokaa ja juomaa (voi olla myös omakustanteisia) ja tarpeeksi aikaa myös vapaalle jutustelulle.

Omiin polttareihini en ota sen enempää etukäteen kantaa kuin että esitin "ei please mitään myymistä"-tyyppisen toiveen kaasoille ja annoin heidän toiveestaan listan ihmisistä joiden toivoisin osallistuvan sekä heidän yhteystietonsa. Luotan heidän arvostelukykyynsä. :)

En edes kommentoi tuota "mikä nykynuoria vaivaa" muutenkuin että maailma varmaan suistuisi radaltaa jos joku ei jossain kauhistelisi huonostikäyttäytyvää nuorisoa. Ekat kirjalliset todisteet tästä on jo jostain ajanlaskua edeltävältä ajalta. Löytynee myös kalliopiirrustuksista ;D

Link to comment
Share on other sites

No tietysti aina myös sen morsiamen/sulhasen tyyliä ja toiveita ajatellen pitää polttarit järjestää, mutta mun mielestä sekin on älytöntä, että polttareista pitää tehdä jotain kilpavarustelua. Miehet on kyllä valmiita sijottaan enemmän rahaa polttareihin (itse oon kyllä melko avokätinen kans, ei vaan oo tullut kavereiden polttarit vielä ajankohtaseks), mutta mitä sitten? Ei mua ainakaan haittaa tippaakaan, että luultavasti mieheni polttarit tulee kalliimmaks, kun omani. Oon ihan varma, että mun polttareista tulee just mun mielestä maailman parhaat (ja tällä hetkellä toi raskauskin asettaa kaasoille hieman lisäpäänvaivaa polttarien suhteen) ja oon hyvin onnellinen, että miehen bestman on järjestänyt hänelle aivan mielettömät polttarit, joista mies (tai moni muukaan) ei osaa haaveilla edes villeimmissä unelmissaan.

Tietysti joku ihan älytön pihtailukaan ei ole kivaa, kyllä kaikilla toki pitää olla siinäkin mielessä realistiset ajatukset (tai sitten tosiaan jättää osallsitumatta). Mutta mielestäni aivoimuus on tässäkin hyvä lähtökohta, polttarie njärjestäjien kannattaa olla yhteydessä ja yhteistyössä ainakin jonkin verran polttarivieraiden kanssa ja kertoa, mihin kaikkeen sitä rahaa menee ja paljonko.

Link to comment
Share on other sites

Guest Malviina

Mieletön tuo aloitusviesti, provokaatiota kyllä =) Siis mä en edes tiedä, mitkä mun polttarit on ja mulle on ihan sama, mitä siellä o, kunhan ei laiteta myymään kondomeja Rotuaarille hoitsuasussa. Oon jo sen ikäinenki, että meijän porukasta kukaan ei enää oo opiskelija ja sanoisinpa että kaikki ok-toimeentulevi. Miksi sitten tarvii oikein väkisin pihtailla, jos KAIKKI haluaa kivat juhlat? Siis muuthan niitä järjestää ja järjestää juuri sellaiset, että joo, ne on mun näköiset, mutta takaraivossahan kukaan ei ala järjestämään mitään, mistä itse ei tykkää eikä halua maksaa? Kyllä mä ite laitoin rahaa ystäväni polttareihin ja meillä oliki sellainen jako, että kuka on töissä ja kuka opiskelee.. Jos tään ketjun aloittajalla on huono kokemus, kannade tuntemuksista (varsin niin aroista kuin raha) puhua juhlakalun kaa!!!

Ja se on totta, että ei se raha, vaan se tunnelma. Tunnelma on vain aika usein "ruokittava" jollain, jos porukka ei oo ihan intiimi sisäpiiri.

Link to comment
Share on other sites

Mielenkiintoinen keskustelu sinänsä, varsinkin kun tiedän että oman polttaini on lauantaina ja ne on järkännyt 20 vuotias pikkusiskoni, jolla ei ole minkäänlaisia tuloja. Mua stressaa ihan kamalasti että sisko on järkännyt jotain kallista, vaikkei sen budjetti mitenkään anna periks. Täytyy vaan toivoa että se on osannut pyytää vaikka äidiltä avustusta, koska sen tiedän ettei minulle ole mitään kustannuksia esitetty ja siskolle taitaa olla kunnia-asia järkätä jotain muutakin kun vaan pussikaljaa kalliolle, joka voisi muuten olla ihana idea. Otan kyllä omat rahat ja kortit mukaan, jos jossian vaiheessa vaikka tulee kohta jolloin voin vaivihkaa itse maksaa..

Yleisesti odotukset polttareista on kivunneet tosi kammottavalle tasolle ja ymmärrän siis aloittajan ajatuksen. Usein kuitenkin tuntuu että tässä kaiken hässäkän keskellä suomalainen morsian kaipaa kaikkein eniten irtiottoa arjesta ja hääjärjestelyistä. Ettei olisi kyse enemmänkin siitä että kaasolla ja muilla ystävillä on kultainen ajatus siitä että morsiammelle pitää tänä ainutlaatuisena päivänä järkätä jotain äärimmäisen spesiaalia ja että polttariohjelma jotenkin kuvastaa sitä miten paljon ystävät ovat valmiit tähän morsiameen panostamaan. Kärjistetysti ajatellaan että polttareihin tehdyt uhraukset raha/aika ovat välittämisen mitta.

Parhaat polttarit ovat niitä, joissa kaikki viihtyy ja jossa on jotain tavallisesta kaveri-illasta poikkeavaa. (Uskallampa väittää että suurin osa ainakin meistä naikkaroivista morsiammista on valmis allekirjoittamaan tämän ;D) Itselleni tavallisesta illasta poikkeaisi esimerkiksi mökkireissu kavereiden kanssa, saunailta, jos käytäisiin porukalla vaikka ratsastamassa issikoilla, piknik, kävelyretki suomenlinnassa, lintsin karuselli jne. Näihin kaikkiin saa menemään rahaa, mutta nämä voi toteuttaa kuitenkin parillakympillä, tai sen alle/osallistuja ja näihin voi kaikki osallistua. Tottakai, jos tämä on joillekkin porukoille arkipäivää, pitää ohjelmaan keksiä ehkä jotain muutakin.

Kammottavimmat polttarit olisivat ne, jossa miunua raahattaisiin benjihyppyyn (jonka voisin kyllä joskus kokeilla), jumppaan, meikkiin, hierontaan jne, muiden seuratessa mukana osallistumatta. Huomaisin varmasti ettei polttariporukka viihdy, ja niin tyhmä en ole etten tajuaisi että hommaan on jokaiselta mennyt pitkä penni. Joskus on ok, jos osa ohjelmasta on kaikille, ja joku pikkujuttu vaan morsiammelle, itse tykkäisin silti että kaikki olisivat mukana kaikessa..

Muutenkin mielestäni on jotenkin jäykkää että kaikki osallistuvat samalla summalla. Ainakin tämä vaatii mielestäni yhteistä suunnittelupalaveria ja sitä että ollaan yksimielisiä siitä kuinka paljon kukakin on valmis panostamaan. Toiselle 20 euroa on paljon, toiselle 100 on liikaa. Se maksaa enemmän, kenellä on enemmän rahaa, ennakkoon pitäisi kysellä mitä kukakin on valmis laittamaan min/max ja sen jälkeen hyvissä ajoin ennen polttaripäivää sopia että jokainen sitoutuu maksamaan, vaikka joutuisikin peruuttamaan viimetingassa. Näistä peruutuksista tulee nimittäin varsinkin pienissä polttareissa mahtavia budjetinylityksiä, kun paikalle lupautuneista paikalle saapuukin enää puolet, joiden kesken kustannukset on sitten jaettava.

Olisi myös reilua jos kaikki polttareihin osallistuvat tajuaisivat jo mukaan ilmoittautuessaan että hyvin harvat polttarit voidaan järjestää siten että kokonaiskustannukset (myös polttariporukan menot) jäävät alle viiden euron/nokka. Jos tämäkin raha on ongelma, asiasta kannattaa mainita heti jo siinä vaiheessa kun ilmoittautuu mukaan. Itselleni ei myöskään ole mikään kynnyskysymys maksaa vähän enemmän polttareista, että joku morsiammen hyvä ystävä, jolla vaan ei ole varaa osallistua pääsee mukaan. Missään tapauksessa en toivo että kukaan joutuisi peruuttamaan rahan takia ;).

Mitä taas polttariporukkalistaan tulee, noh olis kammottava järkätä polttareita ilman minkäänlaista tietoa siitä ketä pitäisi pyytää ja miten näihin saa yhteyden. :o

Link to comment
Share on other sites

Mun miehellä jäi osallistumatta kaverinsa polttareihin - olisivat maksaneet n. 160 euroa per lärvi plus pitkä automatka. Harmitti tosi paljon, mutta onneksi saivat sitten muiden(kin) köyhäilijöiden kesken pidettyä pienimuotoisemmat varjopolttarit sankarille.

Ja kyllähän se summa isoksi kasvaa, kun samana vuonna on useammat häät ja polttarit. Kaikki eivät halua laittaa vähäisiä ylimääräisiä pennosiaan tietyllä tapaa keinotekoisiin juhliin, ja siihen päälle maksaa vielä matkoja.

Sikäli olen siis aloittajan kanssa samaa mieltä, että mun makuun koko polttaritouhusta on tullut vähän liian isoa. Kassakoneet kilisee. Ja mikäs tosiaan siinä, jos kaikilla olisi rahaa laittaa tällaisiin huvituksiin, mutta yleensä joukossa on oikeasti niitä pienituloisempiakin. On epäreilua, että joku rikas bestman tai kaaso saa päättää jonkun ökykohteen tai kalliin ohjelman ja jättää siten ison joukon halukkaita rannalle. Eli kuten joku sanoikin, ensin pitäisi päättää osallistujat, sitten budjetti ja sitten ohjelma ja paikka.

Edit. Mun kipuraja menee noin 50 eurossa. Jos on kyse todella läheisestä ystävästä ja kertakaikkisen mahtavasta ohjelmasta, maksan kyllä mieluusti enemmänkin.

Link to comment
Share on other sites

Voi olla että morsiammet odottavat tosi spesiaaleja polttareita tai sitten kaasot tuntevat painetta järjestää sellaiset, vaikkei morsian sellaista vaadikkaan. Mistä näistä tietää...ja mun mielestä polttarit saakin olla spesiaalit ja kaikin puolin mukavat, mutta sitä hitonmoista rahan tuhlausta en ymmärrä. Mä en henkilökohtaisesti ole valmis laittamaan kovin suurta summaa osallistuakseni polttareihin kun päälle tulee kuitenkin häälahjat ja muut.

Link to comment
Share on other sites

Mua kans ärsyttää toi rahan tuppaaminen polttareihin, etenkin kun sitä rahaa joutuu nyt työntämään kaverin polttareihin niistä rahoista jotka muuten säästettäs omiin häihin. Sit kun on kyse vielä sellasesta kaverista johon on enää harvemmin yhteyksissä, mutta eipä nyt viitsi kieltäytyäkään polttarikutsusta. Erittäin läheisten kavereiden kohdalla rahallinen osallistuminen olis itsestäänselvyys ja sen tekis mielellään.

Sanoin omalle kaasolleni, että haluan itse maksaa itsestäni koituvat kulut polttareissani. Eli tasan tarkkaan maksan omat juomani ja sisäänpääsymaksuni tai mitä siellä sitten tapahtuukaan, koska en halua että mun ystäville jää kakan maku suuhun mistään samalla tavalla kuin itselleni on nyt jäänyt noista kaverin polttareista. Joutuvathan he kustantamaan omankin juhlimisensa ja ne ystävät jotka haluaisin polttareihin paikalle asuvat ympäri Suomea, eikä matkustaminenkaan ole ilmaista.

Enkä todellakaan odota kaasolta mitään ihmeellisyyksiä, yhdessä olo ystävien kanssa olis tärkeintä. Huvittaa välillä kun ihmiset whinettää, että kaaso on järjestänyt ihan paskat polttarit. Ne voi siinä vaiheessa järjestää itse itselleen jos on niin selkeät visiot mitä siellä tapahtuu ja mitä ei.

Link to comment
Share on other sites

Ihanaa, että avaukseni aiheuttanut keskustelua. Ehkä se oli provompi, kuin tarkoitin, mutta minkä kirjoitin, sen kirjoitin.

Haluan ensinnäkin sanoa, että en halua tehdä eroa sillä, onko polttariosallistuja mies tai nainen, pidän viittäkymppiä kovana hintana. Nuorelle lapsiperheelle kaksikin kymppiä voi olla jo pitkä penni, mutta sen varmaan moni jo mielellään maksaa, kun pääsee harvinaiseksi hetkeksi arjen ulkopuolelle.

Link to comment
Share on other sites

Ma olen niin epakiitollinen ja hirvea, seka itsekas morsion, etta olen pistanyt muutaman vaatimuksen, mikali minulle polttarit halutaan jarjestaa. Itse en niista niinkaan valita. Mika alyton nolailu ja sikailu linja ei uppoa, vaan olen kylmasti ilmoittanut jattavani tehtavat valista jos katson, etta ovat minulle liikaa. Mitaan stripparia en suostu katselemaan, koska olo tulee siita epamukavaksi ja se sessio (jota on uhkailtu) menisi vaatteet paalla jutteluksi. Polttarit, joka tulee saksasta on ihan eri, kuin tama nyky rallastys. Itseasiassa aikoinaan morsion kepposteli muiden naisten kanssa ennen haita.

En koe mitenkaan olemaan velvollinen tekemaan itsestani narria siksi, etta olen menossa naimisiin (minun haani ja minun elama) enka koe olevani sita edes ystavilleni velkaa. Heilla on pakko olla jotain hampaan kolossa minua vastaan, mikali tahtovat jarjestaa minulle yhden todella kurjan paivan, enka nain ollen voi sellaisia ihmisia pitaa edes ystavinani. Pienta, hyvassa hengessa tehtya jaynaa toki ymmarran.

Itse haluan ehdottomasti polttareihini tietyt ystavat. Muitakin sinne saa toki kutsua (mutta naille on vain mennyt haakutsu) ja joukossa on myos muutama mies. En oleta enka halua, etta kukaan kustantaa minulle mitaan, silla kylla itse mielestani kuuluu omat riennot kustantaa. Alun perin toiveeni on ollut piknikki hyvien ystavien kanssa, mutta kaasoni on halunnut ehdottomasti jarjestaa polttarit (jotka ovat huomenna). Ja taatusti kustannuksellani tullaan jollain tapaa nauramaan (eika se haittaa, kunhan menee hyvissa rajoissa) tata vastaan paikalla on sitten poarasta olla ne parhaimat kamut ja laheisimmat ihmiset. Puolituttujen kanssa on turha ainakaan olettaa, etta alan pelleilemaan.

Sama koskee myos tulevaa haajuhlaa, johon bestmani ja kaaso on kovasti tekemassa ohjelmaa (ja kiitos siita), mutta oletan, etta juhla jonka mina ja mieheni (ei kukaan muu) maksamme, niin meilla on myos siihen juhlaan sana valtaa, eika niin, etta se asia ei minulle kuuluu. Kuten kaasoni vihjaili ja johon itse tokaisin, etta minun haani ja minun juhlat. Apu otetaan kiitollisena vastaan, mutta on myos tiettyja asioita, joita ei sovi tehda ja joihin ei pida puuttua kysymatta lupaa. Itsekkaan, kun en ole menossa mestaroimaan kenenkaan juhliin, en ainakaan kysymatta ensin etta se sopii. Samoiten myos haissamme on kiellettya nolaamasta haaparia millaan tyhmilla leikeilla. Itse jattaisin leikit kylmasti pois, mutta toisaaltaan, js kaasolle ja bestmanille se on niin tarkeaa, niin ei se haittaakkaan. KUNHAN leikeissa ei kerata rahaa, eika kumpikaan joudu minkaan seksistisen leikin uhriksi. Muutoin mielellani kustannankin ystavilleni ja suvulleni (liitynhan ko paivana miehen sukuun) mukavan paivan, mutta omilla ehdoillani ;D

Link to comment
Share on other sites

Nuorelle lapsiperheelle kaksikin kymppiä voi olla jo pitkä penni, mutta sen varmaan moni jo mielellään maksaa, kun pääsee harvinaiseksi hetkeksi arjen ulkopuolelle.
Mä luulen että meidän viime viikkoisissa polttareissa oli pitkälti kyse juuri sitä, että mielellään pääosin perheenäideistä koostunut porukka otti "vapaaillan" mukavassa seurassa. Toiminta oli sellaista, mitä ei muutoin tulisi ihan heti tehtyä, oli sekä yhteistä aktiviteettia että hemmottelua morsiamelle.

Summaa en tietenkään voi paljastaa, kun tiedän morsiamenkin täällä notkuvan ;) Monessa asiassa karsittiin ja tingittiin hinnan vuoksi, mutta yllätys oli jo pelkästään porukoilla tehtyjen eväiden osuus. Mikään kun ei valitettavasti ole ilmaista, ei edes itse tehden.

Link to comment
Share on other sites

^Itse tekemän ruuan hintaan voi kyllä vaikuttaa miettimällä "tarkkaan" mitä tekee. Itse olen kaasona ollessa tehnyt noin kymmenelle hengelle lounaan ja iltapalan, nämä tuli maksamaan yhteensä noin 100€. Ruokien lisäksi juomina olivat mehu, kahvi ja kuohuviini päivällä ja illalla boolia ja morsiammen juomat.

Link to comment
Share on other sites

^Niin, 100 euroa jaettuna kymmenellä tekee 10e per nuppi, joten esim. 20e maksimihintaan koko päivälle on mielestäni aika vaikea päästä. Ts. se 20e on hyvinkin helposti täynnä ihan ilman mitään erikoisempiakaan aktiviteetteja. En sano, etteikö se ole mahdollista ja etteikö voisi olla kivaa, mutta karu totuus on se, että tänä päivänä 20e on todella pieni summa.  

Link to comment
Share on other sites

Guest Dream Bride

juu mie en ymmärrä...eikö polttareissa pitäisi olla tarkeinta se yhdessäolo ystävien kanssa ja hauskaa voi pitää ihan ilmaiseksiki tai muutaman siiderin hinnalla mikä ei ole paljon!!!Miksi ihmeessä pitäisi polttareistakin tehä joku ihmeen sirkus jonka takia kaaso parkojen on raadettava yötä myöten...mie sanoin omille kaasoille että mie tahon vaan nähä yhessä kaikki rakkaat ystävät ja olla vaan ja nauttia...kaunis kesäsää ja sidukka sekä ystävien seura riittää miulle! :-X

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Itse kaasona tänä kesänä, ja miä kyllä pyysin morsiammelta listan ystävistä, jotka tahtoo polttareihinsa. Ja ihan hyvä niin,kaikkia listan ihmisiä en olisi TODELLAKAAN tajunnut pyytää, ja sama toisinpäin, eli olisin pyytänyt sellaisia, jotka eivät enää kuulukkaan siihen lähipiiriin. Ja toiveita kysyin myös, mutta hirveitä rajoitteita ei tullut, ainoastaan että ei nolata, eikä halua myydä mitään torilla. Mitä en olisi kyllä muutenkaan tehnyt, onhan kyse rakkaasta ystävästä, jolle haluan luoda ihanan ja ikimuistoisen päivän! Toivottavasti onnistuu!!!!

Mutta kyllähän polttareilla on aina iso mahdollisuus mennä totaalisesti lepikkoon, jos kaaso JA morsian eivät toisiaan tue ja muista. Eli morsiammella omat odotukset ja toiveet mitä haluaa tehdä, kaasolla omat, ja kumpikaan ei kysy toiselta mitään, eikä kerro mistään, mitä haluaa/ei halua tehdä.

Vähänkö miun morsian on pistoksissa omista polttareistaan!!! ;D Ei malta olla höpöttämättä niistä MILLÄÄN! Kohta on vaahdonnut niistä kaikille ystävilleen; "onkohan ne yksi vai kaksi vai kolme päiväiset?Kaikki ois kivaa,mutta toisaalta ja toisaalta...hän tykkäis sellaisesta ja tällläisestä ja tollaisesta ja kaikki käy mutt toisaalta ei tarvii mitään tehdä ja riitää jos tunninkii kestävät ja päläpäläpälä..." Yrittää nyhtää tietoja!Aika kiero akka ::):D:-X

Link to comment
Share on other sites

  • 4 weeks later...

OT. Mitähän polttaripeijaisissa tehtäisiin... lepytettäisiin bridezillan henkeä?  ;D

Ja sitten asiaan. Mä en ole osallistunut/ollut järjestämässä yksiäkään polttareita, joissa morsian olisi asettanut vaatimuksia. Ja onneksi olemme päässeet yhteisymmärrykseen ohjelmasta ja hinnasta. Minusta >50 euroa on liikaa polttareista - ellei sitten itse tarjoudu maksamaan syystä tai toisesta jotakin haluamaansa erikoisohjelmaa. Toivoisin, että jos mulla on polttarit, niihin osallistuminen ei jäisi kenellekään rahasta kiinni. Ja että kaikki tekisivät päivän aikana asioita yhdessä, eikä niin, että että minä kökötän meikattavana ja toiset istuskelee seinän vieressä toivomassa, että loppuis jo.

Lista: mielestäni ehdottoman tarpeellinen, sillä mullakaan kaikki ystävät eivät ole keskenään niin tekemisissä, että välttämättä muistaisivat sukunimet/tietäisivät puhelinnumerot jne.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...
Miesten polttarit ovat yleensä n. 5 kertaa niin kalliita kuin naisten.

Pikkuserkkuni polttareissa, joissa olin vain osallistujana, oli ohjelmassa ensin kylpylä (Serena). Sieltä heitettiin ulos sen jälkeen, kun sulhanen jo kolmannen kerran meni suihkuun naisten puolelle. Sitten kierrettiin Helsingin baareja. Toista tuntia meni siihen, kun etsimme ympäri keskustaa kadonnutta sulhasta. Loppuillasta hän lähinnä yritti iskeä kaikkia vastaantulevia blondeja.

Itse asiassa oli ihan hauskat polttarit, mutta ei ne kyllä kauhean kalliiksi tulleet, mitä nyt kaljaa meni omasta ja siideriä sulhasen kurkusta alas.

Link to comment
Share on other sites

Minulle oli järjestetty ainakin omasta mielestäni hienot polttarit (saa käydä lukemassa polttaritarinoista tai päikystä). En tiedä paljonko olivat maksaneet, mutta ilmeisesti jonkinlaista sponssia jostainpäin oli tullut.

Minulle olisi riittänyt ihan morsiussaunakin vain ystävien kesken, mutta polttarini olivat lähes kolmepäiväiset. Ohjelmaa oli huomattava määrä ja oli hauskaa! Osa ohjelmasta oli sellaista, että myös polttariporukka pystyi osallistumaan siihen...

En pidä itseäni mitenkään ahneena - ystäväni sattuivat vain todella yllättämään minut. Ja kun tulee tilaisuus, niin autan varmasti järjestämään heille jotain aivan yhtä hienoa.

Ymmärrän joidenkin rahapulaisuuden - mutta jos joskus harvoin on mahdollisuus tehdä porukalla jotain erilaista, niin eiköhän siihen kannata silloin jollain tavalla panostaa? Edes vähän.

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...

×
×
  • Create New...