Jump to content
Naimisiin.info

Sormuksen teettäminen Tampereella


Edelia

Recommended Posts

Minulla on erinomaisia kokemuksia kultasepänliike Suokosta Hämeenkadulta. Minun vihkisormukseni on sieltä parhaillaan tilauksessa. Palvelu on ollut erinomaista jokaisella kertalla liikkeessä asioidessani ja erityisesti olen osannut arvostaa paikan timanttituntemusta. Lisäksi mielestäni maininnan arvoista on mahdollisuus teettää omien toivomusten ja suunnitelmien mukaisia koruja. Koska Iiro on itse kultaseppä, hän osaa myös heti kertoa mikä on mahdollista ja mikä ei. Vaikka Suokolla onkin maine suurten timanttien myyjänä, liikkeessä on saatavilla myös niitä pienempiä ja maija meikäläisen lompakolle sopivampia timantteja. :)  Suosittelen lämpimästi!  

Hmm.. toinen laadukkaalta vaikuttava kultasepänliike on Pirkan kello Kuninkaankadulla Anttilaa vastapäätä. Ostimme sieltä kihlasormuksemme pari vuotta sitten, ja ainakin sillä kerralla palvelu oli hyvää. Myös (käsin)kaiverrukset sormuksiin onnistuivat kauniisti, jos sitä haluaa pitää meriittinä. Kävimme siellä katselemassa syksyllä myös vihkisormuksia, mutta ostopäätöksen teimme toisaalla. Myynnissä näytti olevan laatumerkkejä ja nähtävillä oleva valikoima vaikutti mielestäni mukavan laajalta. Ikkunashoppailijana tykkään myös näyteikkunan suuresta ja usein vaihtuvasta valikoimasta, jota on kiva ihailla ohikulkiessa (ei sinänsä liity mitenkään vihkisormuksen ostamiseen)  ;D

-Rezi

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 209
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

  • 2 weeks later...

Kihlat teetettiin Pirkan kullassa (tuo se nimi kai oli, siellä stockmannin takana, makuunia vastapäätä, kadun nimeä en muista). Pikkuinen mutta kiva paikka, jossa itse saatiin suunnitella ulkomuoto, kultaseppä oli erittäin mukava, ja sormukset tehtiin vieläpä (pitkän) jonon ohitse ja hyvin edullisesti. Oli ensimmäinen paikka, missä käytiin, eikä muualle sitten tarvinnutkaan mennä! :) Erittäin positiivinen mieli jäi, ja samassa paikassa aiotaan vihki-sormuskin minulle teettää.

Link to comment
Share on other sites

Guest marianna
Kihlat teetettiin Pirkan kullassa (tuo se nimi kai oli, siellä stockmannin takana, makuunia vastapäätä, kadun nimeä en muista). Pikkuinen mutta kiva paikka, jossa itse saatiin suunnitella ulkomuoto, kultaseppä oli erittäin mukava, ja sormukset tehtiin vieläpä (pitkän) jonon ohitse ja hyvin edullisesti. Oli ensimmäinen paikka, missä käytiin, eikä muualle sitten tarvinnutkaan mennä! :) Erittäin positiivinen mieli jäi, ja samassa paikassa aiotaan vihki-sormuskin minulle teettää.

Allekirjoitan tämän. Ei ensin meinattu edes käydä kun näytti niin pieneltä, mutta sinne sitten lopuksi palasimme. Palvelu oli todella hyvää, tiesi mitä sai ja hinta oli kohdallaan. Eli sieltä ostimme vihkimsormukseni, onpahan nyt ainakin kunnon käsityötä... :)

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

ostimme sekä kihlat että vihkisormukset kultajousesta hämeenkadulta,kihlojen kaiverrukset onnistui todella hyvin,mutta vihkisormusten kaiverruksista ei saa mitään selvää,ja vielä siitä sotkusta joutui 10euroo/kpl maksaan.täytyis kai mennä kaiverruttaan ne uudestaan,jos on mahdollista.

Link to comment
Share on other sites

Kierreltiin viime viikolla muutamia kultasepänliikkeitä ja mukavimpana mieleen jäi Hatanpään valtatien ihan alussa oleva O. Manninen. Palvelu oli hyvää ja teekkareina saadaan hyvä alennuskin sieltä! Tosin lopullista päätöstä ei ole vielä tehty.

Hämeenkadun Kultajousessa puolestaan tyrkytettiin poistosormuksia, joita olisi joutunut pienentämään sopivaksi. Lisäksi myyjä mumisi toiselle meidän ollessa ihan vieressä, että päästiinpä niistäkin eroon tai vastaavaa. En sitten tiedä tarkottiko ehkä meitä ennen ollutta sormuksia katsonutta paria vai poistosormuksia. Sellainen olo kuitenkin tuli, ettei siihen putiikkiin enää palata.

Link to comment
Share on other sites

O.Mannisella on ainakin hyvä valikoima ja erinomainen palvelu, ja tarkennuksena Jaakon viestiin, myös muutkin opiskelijat kuin teekkarit saavat ymmärtääkseni alennuksen.  8)

J.I.Walhberg Hallituskadulla on tasokas, mutta hieman keskitasoa hintavampi. Toisaalta rahalleen saa vastineeksi (yleensä) hyvän palvelun ja laadukkaita tuotteita.

Link to comment
Share on other sites

Poikkesin ohimennen Tammer-Kultaan Sammonkadulla. Siellä näytti olevan suht laajasti sormuksia ja siellä järjestetään ensi viikolla (vko 14) hääteemaviikko. Silloin esim. Kalevala Korun ja TammenKorun esittelijät paikanpäällä (ke ja pe:na) ja muutenkin tosi paljon vihkisormuksia esittelyssä. Kivan näköinen liike, vähän erilainen. Käykää katsomassa.

Kymmenen pistettä Tammer-Kullalle, tsemppiä hääviikolle!

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Minun sormukseni on teetetty, ja hankimme sen J.I.Wahlbergilta Hallituskadulta. Olin kiertänyt monen monituista liikettä jo aiemmin, monissa sain ihan hyvää palvelua, paljolti samoja sormuksia oli tarjolla. Halusin kuitenkin omanlaisen. Palvelu Wahlbergilla oli erinomaista, sain itse nähdä kivet (valita), kokeilin eri levyisiä sormuksia, mietittiin miten haluan kiven istutettua yms. Palvelu oli hyvää ja kiireetöntä. Hinnasta sain -20% TSOP:in omistajajäsenenä  ja arvotodistuksen vakuutusyhtiötä varten pyytämällä. Kaikki toimi siis todella hyvin!!

Link to comment
Share on other sites

Guest Miiiiina

Minä puolestani suosittelen Suokkoa. Todella hyvää palvelua saatiin, itse valittiin kivet ja runko muotoillaan juuri minun makuuni sopivaksi. Ja eipä tarvitse miettiä myöhemmin mitä tuli ostettua, kun kerta kivien laadun sai itse katsoa mm.mikroskoopilla. Sormuksen /kivien puhdistus on liikkeessä jatkossa veloituksetonta, pysyy sormus sitten loisteliaana vuosienkin päästä.

Link to comment
Share on other sites

  • 3 months later...

Juu, 20 prosenttiahan se sitten oli. Palvelu oli kyllä ihanaa. Herttainen vanha setä palveli kohteliaasti, vaikka tulimme vahingossa jo sulkemisaikaan. Hän esitteli kaikki mahdolliset vaihtoehdot ja varmisti pariinkin kertaan, että tilauksemme tuli oikein. Ja sormukset tuntuivat olevan todella laadukkaita, suomalaisia ja nikkelittömiä. (Tosin en minä sormuksista mitään tiedä...  :))

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

Monet muutkin ovat jo kehuneet täällä O. Mannista, ja minä voin myös kehua sitä nyt. Tulimme juuri hieromasta sormuskauppoja. Tarkoituksena oli kierrellä eri liikkeissä, mutta Manninen oli ensimmäinen johon menimme, ja sinne myös jäimme.

Teetämme minulle vihkisormuksen mummun vanhasta sileästä kultasormuksesta. Sormus pitää pienentää, siitä pitää vähän hioa teräviä reunoja pyöreämmiksi, ja siihen istutetaan yksi 0,10 karaatin VS-luokan timantti. Hinta-arvio on 250 euroa, eipä mikään kovin paha.

Palvelu oli aivan mahtavaa. Sama 'vanha mies' josta joku muukin kirjoitti taisi palvella meitäkin.  Erittäin asiantuntevaa ja kaikin puolin miellyttävää. Kun kyselin timanttien laaduista, hän kertoili mielellään meille aiheesta ja yhtä timanttia katsoimme luupillakin.

Jäi oikein hyvä mieli, eikä hintakaan huimaa päätä. Tosin sormus saadaan vasta 6 vkon päästä, kun väliin sattuu joulu - eikä meillä ole mitään kiirettä, häät ovat vasta kesäkuussa.

Link to comment
Share on other sites

Kävimme tänään sulkin kanssa Anttilan yhteydessä olevassa kultasepänlikkeessa (vai kuinka se sanotaan  ::)) ja sieltä sitten varasimme omamme vaikka vielä ei niin pitänyt tehdä  ;D Saimme kamalan isot alennukset  :o ja sormuksia pidetään vielä kevääseen asti varattuna, eikä erillistä varaus maksua ollut! Henkilökunta oli myös ihanmukavaa, suosittelen siis lämpimästi!  :D

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Minä ostin sormukseni Kulta Rovosta! Sieltä se unelmani löytyi.  :-X Sain todella ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua, meitä palvelemassa oli joku nuori naishenkilö. Osasi muutaman sanan kuvauksella suositella minulle juuri tyylisiäni sormuksia.  :) Lisäksi suostuivat tekemään valitsemaani rinkulaan muutoksia, kun halusin vaihtaa yhden timantin rubiiniksi. Sokerina pohjalla siellä on nyt menossa poistomyynnit tms. ( ???) joten saimme sormukseeni -30% alennuksen. Suosittelen lämpimästi!

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...

×
×
  • Create New...