Jump to content
Naimisiin.info

Miten "Ei lapsia" kutsuun?


moira

Recommended Posts

Indica: osoitamme kutsut vain perheen aikuisille (ja yhdessä tapauksessa myös lapselle, mutta kyse on 12-vuotiaasta, ei pikkulapsesta) ja lisäksi kutsun infossa kerromme häiden sijainnista, joten toivon fiksujen kavereiden käsittävän, että tila ei todellakaan ole lapsia varten. Jos joku kuitenkin ilmoittautuu "koko perheen voimin" ajattelin sitten kysäistä, että ovatko ihan varmoja että haluavat ottaa lapset sinne metsään mukaan. Jos tästäkin huolimatta joku tulee "kutsumattoman" lapsen kanssa, niin toivon todella ettei tämä kuitenkaan häiritse vihkimistä ja juhlaa...

Pahaksi onneksi yksi kaveripariskunta lisääntyy nyt alkuvuodesta toistamiseen, enkä oikein tiedä jättävätkö puolivuotiasta jonnekin hoitoon. Vanhempi lapsi tulee kesällä 3, eli olisi ollut hyvin jäämässä häistä pois, näin ainakin laskeskelin. Sulhon siskolla on lisäksi kaksi alakouluikäistä, jotka toivottavasti myös jäävät hoitoon. Mutta luotan vanhempien harkintakykyyn. Luulisi heille itselleenkin olevan helpompaa, ettei tarvitse koko ajan jonkun perään katsella.

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 486
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Erityisesti niillä, joilla kyseessä on ensimmäinen lapsi (varmasti myös muilla), lapsi on elämän tärkeinpiä asioita ja hänet haluaisi ottaa mukaan, eriyisesti jos on vielä imetysvaiheessa. Vaikka itselläni ei vielä lapsia olekaan, voin hyvin kuvitella, miten omista lapsistaan on ylpeä ja kuinka tahtoisi ottaa pienokaisensa mukaan tällaisille sukujuhlille. Oman lapsensa "esittely" toisen häissä voi ajatuksena tuntua kovin itsekkäältä, mutta mitäs muuta ne sukulaiset siellä suurimman osan ajasta tekevät paitsi keskustelevat keskenään omista kuulumisistaan??

Meillä on nyt elokuussa syntynyt lapsi, eli ikää nyt 5 kk. Olemme lauantaina menossa häihin, ja otamme lapsen hetkeksi mukaan juhlimaan (tai eihän lapsi niistä kemuista ymmärrä mitään). Helmikuussa on toiset häät, jonne lapsia ei ole kutsuttu. Tämä ok, viemme lapsen mummolaan hoitoon. Toki olemme lapsestamme ylpeitä, mutta ei se tarkoita sitä, että lapsi olisi joku näyttelykapistus jota roudaamme ympäri juhlia esittelemässä. Kyllä niitä perheen kuulumisia voi vaihtaa ilman lastakin. Ja tosiaan imetän vielä, mutta en tee siitä ongelmaa. Käynhän välillä jopa ostoksilla tms. ilman lasta. Tämä on meidän tilanteemme, tiedän kyllä, ettei kaikille ole yhtä helppoa lapsen hoitoon jättäminen.

En siis todellakaan näin lapsellisena tuomitse lasten kutsumatta jättämistä; olemmehan itsekin pitämässä lapsettomat häät. Minäkin olen allerginen lapsille, muille paitsi omalleni.. :)

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

ei vitsi, aivan kauheeta! mä olen aina olettanut että ihmiset ymmärtävät että kutsuttuja ovat vain ne henkilöt, joiden nimen kirjoitat kuoreen. mulle oli aivan itsestäänselvää että kaikki tietää tämän etikettisäännön!!! minulle häät ovat automaattisesti luonteeltaan aikuisten juhlat, en ollut edes harkinnut että kirkossa rääkyisi ja juoksentelisi lapsia. en voisi myskään kuvitella että tulevaisuudessa veisin äitinä mun lapset kirkumaan jonkun vihkitilaisuuteen. voi kauheeta, mitä mä nyt teen?? mun tuttavapiireissä kun tuntuu että on aika herkkänahkaista sakkia, ja herne vedetään helposti. onneksi häät on vasta 2010, mutta en silti tiedä miten asian ihmisille esittäisi. onneksi ei ole kauheasti lapsiperheitä kutsuvieraissa, ehkä vain noin 3-4kpl näiltä näkymin...

Link to comment
Share on other sites

Mielestäni morsiuspari itse päättää ketä kutsuu juhliinsa. Itselläni on kuitenkin pieni lapsi (vuoden) jota sattuneista syistä en voisi jättää hoitoon vaikka kyseessä olisi parhaan ystäväni tai sisareni häät. Jos siis nyt tulisi sellainen kutsu, pitäisi juhlat jättää väliin. Pojan kanssa voitaisiin käydä, olla muutama tunti ja lähteä kotiin. Poika ei syö vielä ns. normaalia ruokaa joten ei kustantaisi mitään morsiusparille, ja osaamme olla kohteliaita (esim. huutavan lapsen kanssa emme olisi kirkossa vaan poistuisimme).

Itse emme aio lapsien tuomista kieltää, koska lähipiirissä ei ole kuin muutama lapsi. Ovat ystävien lapsia ja sitä kautta meidän ystäviämme hekin, hiukan vain muita ystäviämme lyhyempiä;) Kerromme kuitenkin vahemmille että illalla on myös ohjelmaa joka ei pienimmille sovellu, mutta se on niin myöhään että tavalla tai toisella pienimpien pitäisi kuitenkin olla jo nukkumassa.

Link to comment
Share on other sites

Tuli mieleeni, että voisiko kutsussa ilmoittaa jotenkin, että lapset ovat kyllä tervetulleita, mutta vanhempia pyydetään huomioimaan, että lapsille ei ole järjestetty juhlissa erityistä toimintaa, tai että juhlan luonne tai sijainti (esim. ravintola) ei sovi lapsille. Tämä karsinee ainakin suuren osan lapsista pois.

Link to comment
Share on other sites

Mielestäni morsiuspari itse päättää ketä kutsuu juhliinsa. Itselläni on kuitenkin pieni lapsi (vuoden) jota sattuneista syistä en voisi jättää hoitoon vaikka kyseessä olisi parhaan ystäväni tai sisareni häät. Jos siis nyt tulisi sellainen kutsu, pitäisi juhlat jättää väliin. Pojan kanssa voitaisiin käydä, olla muutama tunti ja lähteä kotiin. Poika ei syö vielä ns. normaalia ruokaa joten ei kustantaisi mitään morsiusparille, ja osaamme olla kohteliaita (esim. huutavan lapsen kanssa emme olisi kirkossa vaan poistuisimme).

Itse emme aio lapsien tuomista kieltää, koska lähipiirissä ei ole kuin muutama lapsi. Ovat ystävien lapsia ja sitä kautta meidän ystäviämme hekin, hiukan vain muita ystäviämme lyhyempiä;) Kerromme kuitenkin vahemmille että illalla on myös ohjelmaa joka ei pienimmille sovellu, mutta se on niin myöhään että tavalla tai toisella pienimpien pitäisi kuitenkin olla jo nukkumassa.

Sulhon kanssa juteltiin että jos kyseessä olisi juurikin oman sisaruksen häät niin eikä se toinen osapuoli (meidän tapauksessa siis sulhon siskon avopuoliso) voisi hoitaa lasta vaikka sen 4 tunnin ajan? Tarvitseeko lapsi todellakin koko ajan äitiään vai eikö isät muka pärjää niiden kanssa?

Me emme todellakaan loukkaantuisi siitä että vain toinen lapsen vanhemmista tulee paikalle, jos lapsen hoitoa on vaikea järjestää. Mutta sitä en ymmärrä että molemmat vanhemmat jäävät tulematta jos lasta ei ole kutsuttu... Ja varsinkin jos kyseessä on lähisukulaisen häät.

Ajattelenko nyt jotenkin omituisesti ja tyhmästi?

Link to comment
Share on other sites

Mielestäni morsiuspari itse päättää ketä kutsuu juhliinsa. Itselläni on kuitenkin pieni lapsi (vuoden) jota sattuneista syistä en voisi jättää hoitoon vaikka kyseessä olisi parhaan ystäväni tai sisareni häät. Jos siis nyt tulisi sellainen kutsu, pitäisi juhlat jättää väliin. Pojan kanssa voitaisiin käydä, olla muutama tunti ja lähteä kotiin. Poika ei syö vielä ns. normaalia ruokaa joten ei kustantaisi mitään morsiusparille, ja osaamme olla kohteliaita (esim. huutavan lapsen kanssa emme olisi kirkossa vaan poistuisimme).

Itse emme aio lapsien tuomista kieltää, koska lähipiirissä ei ole kuin muutama lapsi. Ovat ystävien lapsia ja sitä kautta meidän ystäviämme hekin, hiukan vain muita ystäviämme lyhyempiä;) Kerromme kuitenkin vahemmille että illalla on myös ohjelmaa joka ei pienimmille sovellu, mutta se on niin myöhään että tavalla tai toisella pienimpien pitäisi kuitenkin olla jo nukkumassa.

Sulhon kanssa juteltiin että jos kyseessä olisi juurikin oman sisaruksen häät niin eikä se toinen osapuoli (meidän tapauksessa siis sulhon siskon avopuoliso) voisi hoitaa lasta vaikka sen 4 tunnin ajan? Tarvitseeko lapsi todellakin koko ajan äitiään vai eikö isät muka pärjää niiden kanssa?

Me emme todellakaan loukkaantuisi siitä että vain toinen lapsen vanhemmista tulee paikalle, jos lapsen hoitoa on vaikea järjestää. Mutta sitä en ymmärrä että molemmat vanhemmat jäävät tulematta jos lasta ei ole kutsuttu... Ja varsinkin jos kyseessä on lähisukulaisen häät.

Ajattelenko nyt jotenkin omituisesti ja tyhmästi?

Niin, en voi puhua muiden puolesta mutta meillä oli hyvin pitkään se tilanne että pojan oli saatava rintaa noin kahden tunnin välein. Allergioiden takia ei voinut antaa muuta, pullosta ei syönyt (eikä siis myöskään hörpyyttämällä tai muillakaan konsteilla). Tuohon aikaan olisi ollut mahdotonta lähteä juuri mihinkään lähikauppaa pidemmälle. Nykyisin tuollainen järjestyisi varmaankin, mutta kyllä mä jotenkin loukkaantuisin siitä että mun puolisoa ei ole kutsuttu. Toki jos juhlatilaan ei vaan yksinkertaisesti mahtuisi tai olisi joku muu hyvä syy miksi lapsi ei olisi tervetullut... Jos siskoni tai sulhasen veli menisivät naimisiin ja ilmoittaisivat että meidän poikaa ei saa tuoda, niin olisin kyllä todella hämmästynyt. Kun ovat molemmat tuon vekaran kummejakin;)

Me kutsutaan tosiaan tutut lapset jotka on meidän elämässä paljon läsnä, mutta esimerkiksi setäni lapset jotka ovat mulle ihan vieraita saavat kyllä jäädä kotiin. Ehkä tämä mun ajattelutapa on omituinen ja tyhmä, mutta mä ajattelen niitä lapsia vähän samalla tavalla kuin aikuisiakin. Meillä on pienet häät joten kutsutaan meille läheisimmät, niin aikuiset kuin lapsetkin.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

Meille tulee juhlainfoon lause "Koska häät jatkuvat yömyöhään, toivomme pienimpien lasten jäävän kotiin." Vieraat voivat sitten itse päättää, mitä pienimmillä tarkoitetaan. Mulle on ihan ok, että esim. yli 10-vuotiaat tulevat juhliin, toisaalta taas tuon lauseen voi ymmärtää niinkin, että voitte ottaa lapset mukaan, mutta kun ilta koittaa nin lasten ei olisi enää suotavaa olla paikalla.

Toivottavasti vieraat ymmärtävät mitä tarkoitan :)

Link to comment
Share on other sites

Meille ei häihin tule muita lapsia "luvan kanssa" kuin sulhasen veljen n. 1-vuotias tyttö ja minun 14-vuotias pikkuveljeni (eri asia, koska ovat lähisukua... :girl_blum: ) . Lisäksi tosin yksi ystävistäni odottaa tällä hetkellä vauvaa joka tulee häiden aikana olemaan 3-4kk:a, ja koska hän on silloin vielä niin pieni ja tarvitsee varmaankin imetystä (mikäli ystäväni ei sitten jätä lasta hoitoon äidilleen), saa ystäväni toki halutessaan ottaa hänet + 3-vuotiaan poikansa mukaansa, vaikka pitkin hampain siihen suostunkin... :girl_wink:

Ei sillä ettenkö itse rakastaisi lapsia, haluanhan niitä toki itsekin, mutta hääjuhlatilamme on niin rajallinen (eikä vessoissa ole edes hoitopöytiä tms. :girl_sad: ) ettei sinne yksinkertaisesti mahdu esim. lastenvaunuja tai -kärryjä, puhumattakaan pikkulapsista jotka juoksentelisivat ympäriinsä. Muuten lapsivieraita tulisi häihimme noin parikymmentä, mikä veisi melkein neljäsosan vierasmäärästä... :girl_haha:

Hmm, no, sitten itse asiaan: kutsuun laitamme jotenkin näin "Vihkimisen jälkeen jatkamme juhlintaa aikuisten kesken sielläjasiellä..." Ja lopussa mainitsemme myös tuon vihkitilan rajallisuuden ja ja juhlan luonteen (tulee siis olemaan alkoholitarjoilua, vaikkei häistämme mitään ryyppyjuhlia olekaan tarkoitus tulla... :girl_haha: ). Mutta tottakai, mikäli ihmiset eivät yksinkertaisesti onnistu saamaan hoitajaa jälkikasvulleen, voidaan lapsiakin yrittää jonnekin mahduttaa juhlatilassa parhaamme mukaan... ( :girl_impossible: )

Link to comment
Share on other sites

Meillä ei ole vielä varsinaiset kutsut lähteneet, mutta ennakkokutsuun laitoin ihan tylysti "K18 tilaisuus". Lisäksi kirjekuoressa oli ainoastaan täysi-ikäisten nimet. Samalla tavalla tulen laittamaan varsinaisiin kutsuihin.

Sen kummempia selittelyjä en laita, vaan jos jollekin jää epäselväksi voivat soittaa ja kysyä mitä sillä tarkoitetaan.

Link to comment
Share on other sites

Meillä ei ainakaan valitettavasti toiminut tuo vain kutsuttujen nimet kuoressa, vaikka jotenkin oletin ihmisten olevan niin fiksuja. Silti kaikki lapselliset oletti, että myös ne kersat on kutsuttu. Piti sitten sanoa nätisti, että harkitkaa nyt, paikka ei ainakaan ole lapsille sovelias. Täytyy toivoa, että siitä ottavat onkeensa.

Link to comment
Share on other sites

Guest Bride_2010_

Mekään emme halua lapsia häihimme, sillä kukaan vieraiden lapsista ei ole meille mitenkään läheinen. Laitamme kutsun loppuun jotain tyyliin "tällä kertaa juhlimme vain aikuisten kesken" ja kuoreen vain aikuisten nimet. En aio alkaa asiaa kutsussa selittelemään, eiköhän hääparilla ole oikeus järjestää juuri sellaiset häät kuin haluaa. Tietysti on todella ikävää, jos joku tästä vetää herneen nenäänsä.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...
Guest häävieras

Ihan näin häihin kutsutun näkökulmasta...

Ilmoittakaa nyt sitten selvästi että onko lapset kutsuttu vai ei! Sain juuri hääkutsun josta ei tiedä että onko lapsemme kutsuttu vai ei. Kutsussa jotenkin kierrellen ilmaistaan että ei taida olla kovin toivottu, mutta siinä tapauksessa emme välttämättä voi lähteä ollenkaan. Muuten menemme ilman muuta jos lapsen saa ottaa mukaan.

Link to comment
Share on other sites

Ihan näin häihin kutsutun näkökulmasta...

Ilmoittakaa nyt sitten selvästi että onko lapset kutsuttu vai ei! Sain juuri hääkutsun josta ei tiedä että onko lapsemme kutsuttu vai ei. Kutsussa jotenkin kierrellen ilmaistaan että ei taida olla kovin toivottu, mutta siinä tapauksessa emme välttämättä voi lähteä ollenkaan. Muuten menemme ilman muuta jos lapsen saa ottaa mukaan.

Komppaan. Jos ette halua juhliinne lapsia, laittakaa se selvästi kutsuun tai juhlaohjesääntöön tai jonnekin muualle sopivaan paikkaan. Se, että kuoressa lukee pelkästään aikuisten nimet ei ole riittävän selkeätä. Itse olen useasti saanut hääkutsun, jossa kuoren päällä on vain mun ja miehen nimi ja sitten kuitenkin kutsu on koskenut myös meidän lapsia. Eli vaikka tiedänkin tuon etiketin mukaisen tavan, niin ei se auta, kun en koskaan tiedä tietääkö hääpari myös. Varmistan aina ilmoittautuessani, jos olen vähänkään epävarma.

Itse en yleensä koskaan ota lapsia kaverien häihin mukaan, sukulaisten häihin kylläkin, ellei ole erikseen kielletty. Tosin mun lapset on jo molemmat nyt kouluiässä, joten ne on helppo jättää hoitoon tai toisaalta osaavat jo käyttäytyä juhlissakin (eivät ainakaan enää paru kirkossa eivätkä juoksentele ympäriinsä ei-sopivissa paikoissa). Ihan pienen vauvan kanssa olisi vaikeampaa, ja alle puolivuotiasta en mielelläni jättäisi koko päiväksi hoitoon, vaan joutuisin sitten itse jäämään pois juhlista, jos ei vauvaa saa tuoda mukaan. Vuoden vanhan tai sitä isomman hoitoon jättäminen ei luultavasti aiheuttaisi ihmeempiä ongelmia. Tässä siis näin lapsellisen kokemuksia tiedoksi ja opiksi muille :)

Link to comment
Share on other sites

Etiketin mukaan kutsuttuja ovat vain kirjekuoressa mainitut henkilöt. Siten jos kutsu on osoitettu Äiti ja Isä Virtaselle, kutsu tarkoittaa vain heitä, ei koskaan tai missään tapauksessa lapsia. Jos kutsu on osoitettu Äiti ja Isä Virtaselle "perheineen" tai lapsien nimet on kuoressa mainittuna tai kutsu on osoitettu vain Virtaset-nimellä, kutsu koskee myös lapsia vanhempien niin halutessa.

Meillä on keskusteltu ystävien kanssa siitä, että toivomme heidän pääsevän juhlimaan ilman pieniä lapsiaan. Kaikki he haluavatkin tulla ilman lapsiaan, kun siihen kerrankin on mahdollisuus. Yhdelle sukulaispariskunnalle kerroimme, ettemme halua pieniä lapsia juhliimme. Isommat sukulaislapset (yli 10-vuotiaita) kutsutaan nimillä häihin. Ja pienistä lapsista ainoastaan kummipoikamme, joka on häiden aikaan puolivuotias, tulee juhliin.

Link to comment
Share on other sites

Etiketin mukaan kutsuttuja ovat vain kirjekuoressa mainitut henkilöt. Siten jos kutsu on osoitettu Äiti ja Isä Virtaselle, kutsu tarkoittaa vain heitä, ei koskaan tai missään tapauksessa lapsia. Jos kutsu on osoitettu Äiti ja Isä Virtaselle "perheineen" tai lapsien nimet on kuoressa mainittuna tai kutsu on osoitettu vain Virtaset-nimellä, kutsu koskee myös lapsia vanhempien niin halutessa.

Aikamoista ihmisten yliarvioimista olettaa, että kaikki tämän ymmärtäisivät.

Link to comment
Share on other sites

^ Todellakin.

Itseltäni tuota kysyttiin VIELÄ senkin jälkeen, kun kutsussa oli kahden aikuisen nimet, ja juhlaohjesäännössä maininta "huomaattehan että kutsu koskee vain kuoreen merkittyjä henkilöitä".

Herneitä on vedetty useampaankin nenään tässä suvussa, johtuen siitä, että rajasimme serkkujeni lapset kutsutuista pois. Syitä tähän oli monia: mm. budjetin ja tilan rajallisuus, juhlapaikan ei-lapsiystävällisyys, sekä se, että nämä lapset eivät ole meille millään tavalla läheisiä. Se vain on niin, että jos meidän pitää sulhasen kanssa valita, että kutsummeko 20 tuntematonta pikkulasta vai 20 omaa ystävää ja kaveria, valinta ei ole kovin vaikea...

Yksi kutsuttu ilmoitti suoraan, että ei halua osallistua juhliin, koska koko perhettä ei kutsuttu - olisi eri asia, jos olisi kutsuttu perheen kanssa.

Joka tapauksessa nernenenukkien pois jääminen ei edes liiemmin harmita, emmekä rupea myönnytyksiä tekemään. Jokainen joka on omasta persnahastaan repinyt rahat juhlien järjestämiseen, tietää kyllä varsin hyvin, että vieraslistan laatiminen ja samalla kaikkien tyytyväisinä pitäminen realiteettien huomioimisen kanssa on mahdoton yhtälö. Ehkä julmasti voisi myös ajatella näin, että tämä on myös sellainen filtteri, jonka kautta testataan oikeasti se, ketkä kokevat häihimme tulemisen itselleen tärkeäksi asiaksi. Tiedossa on kyllä myös se, että hoitopaikan järjestäminen ei ole aina ja kaikille helppoa, mutta ei myöskään mahdoton tehtävä jos aikaa on useampi kuukausi ja lapset eivät-enää-niin-pieniä, ja aitoa halua osallistumiseen on.

Muokattu: , käyttäjä: Feline
Link to comment
Share on other sites

Epäilykset heräsi tuossa hieman ennen Joulua kun pyysimme sulhon siskot käymään luonamme. Sattuivat kaikki olemaan samalla paikkakunnalla missä asumme kun tämän yhden siskon lapsi kastettiin kyseisenä viikonloppuna. Sanottiin heille vielä että meillä on täällä kissa joka ei hirveämmin pidä lapsista ja kaikin muutenkin mahdollisin tavoin yritettiin nätisti sanoa etteivät tuo lasta tänne.

Haittaako teidän kissaa semmoinenkin lapsi, joka ei vielä edes liiku mihinkään? Yleensä kastettavat lapset ovat n. 2-kuisia joten sen ikäiset tuskin mitenkään kissaa pääsisivät ahdistelemaan.

No mutta jos kissa olisi päättänyt käydä vaikka raapaisemassa lasta kun se on toisen ihmisen sylissä niin olisiko tämä ollut meidän vika? Tuo meidän kissa kun ei ole sellainen normaali kissa joka tykkää olla sylissä tms. Kyse ei ole siitä pääseekö kissaa ahdistelemaan, vaan siitä että kissa saa olla kotonaan ihan rauhassa. Jos lapsi on istuimessa lattialla ja kissa menee sitä katsomaan ja raapaisee niin meidän syyksihän se olisi laitettu.

Tämä meni nyt jo ihan OT, mutta...

Jos ette halua laittaa kutsuun tietoa siitä että lapset eivät ole tervetulleita niin kannattaa ilmoittaa siitä muuten etukäteen. Itse ajattelimme että informoimme kaikkia näitä lapsellisia sanallisesti jossain sopivassa välissä. Ja vielä kutsujen lähettämisen aikaan soitellaan kaikki lapselliset vieraat läpi ja kerrotaan, että kutsu on tulossa ja se ei koske lapsia. Emme saa oikein luontevasti tuota "ei lapsia" laitettua kutsuun tai juhlaohjesääntöön, niin luulisi että sanallinenkin ilmoittaminen menee aivan yhtä selvästi perille. Nämä kenellä lapsia on, ovat kuitenkin sellaisia joita harvemmin nähdään, mutta sitä useammin soitellaan.

Link to comment
Share on other sites

Guest lilisette

Tämä nyt on ehkä pikkiriikkisen ohi aiheen, muttakun jäi mietityttämään. Tätä aihetta lueskellessani kauhistelin noita joitakin vastauksia... Jos on nuorempi (tai miksei vanhempikin) pari jolla on pieni hääbudjetti, ja vieraita on ajateltu kutsuttavan vaikkapa 30 henkeä, niin onko se nyt tunnettava huonoa omaatuntoa siitä, että valitsee mieluummin sukulaisten lisäksi lähimmät kaverit kuin esimerkiksi vähemmän tutut serkkujen lapset tai vastaavat?

Mihinkäs nuo lapset laitat edes, jos juhlapaikkakin on pienehköllä budjetilla todennäköisesti pieni ja vaikka juuri suunnitellun kokoiselle joukolle mitoitettu? Perinnepoliisit ja muut arvostelijat voisivat miettiä tätä realistisesti. Joillakin on tietenkin varaa järjestää juhlat paikassa, jossa muutama ylimääräinen menee ongelmitta seassa (ja syöttää koko kylä siinä sivussa), mutta on ymmärrettävä että kaikilla tätä mahdollisuutta ei ole.

Että ennenkuin lapsettomasta kutsusta ottaa nokkiinsa, niin kannattaa miettiä olisiko taustalla kirjaimellisesti tiukka budjetti ja/tai tilan puute. Tämähän ei tietenkään aina ole se syy, poikkeuksia on aina, mutta kannattaa pitää tämmöinenkin mahdollisuus mielessä. :)

Saattaisin jopa itse loukkaantua, jos lapsiperheet pahastuisivat mokomasta... Mielelläänhän sitä vaan kutsuisi kaikki, muttakun budjetti on mitä on niin tyhjästä on paha nyhjästä! Ensin tuskailet itse kun mietit, että ketkä nyt pitää sydän verta itkien jättää kutsumatta, ja sitten vielä joku vetää herneitä nenään jos ei saa minulle tuntemattomia lapsiaan ottaa mukaan. Kutsusta saa kyllä kieltäytyä kohteliaasti, jos ei pääse ilman lapsia tulemaan. Murista siitä voi sitten jollekin muulle kuin morsiusparille tai muille järjestäjille, kun he mahdollisesti stressaavat ja/tai potevat huonoa omaatuntoa asiasta jo ihan tarpeeksi ilmankin.

( Itse alan pahasti olla sitä mieltä kun näitä foorumeita on nyt tullut lueskeltua, että mennään vaan salaa naimisiin maistraatissa ja sitten myöhemmin vanhempien ja kavereiden kanssa erikseen vaikka syömään, jotta vältetään nämä turhat draamailut kokonaan. :girl_blum: )

Link to comment
Share on other sites

Sain kutsun jossa asia ilmaistiin että "Nämä juhlat eivät ole mitkään lasten mehubileet" :girl_wink:

Tuosta mä ainakin saan vain sen käsityksen, että noissa juhlissa tullaan käyttämään alkoholia, viuhahtelemaan alasti tms :girl_haha: Mutta eihän se lause millään tavalla rajaa lapsia kuitenkaan pois juhlista, varoittaa vaan aikuismaisesta meiningistä... Hyvä esimerkki heikosti onnistuneesta sanavalinnasta! Onko tossa nyt tarkoitettu rajata oikeasti kokonaan lapset pois häistä, vai tarkoittaako että esim. alkoholinkäytön tuomitsevat tiukkapipot osaavat varautua / jätttää tulematta?..

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...

×
×
  • Create New...