Maikki84

Kuka / ketkä kaasona? II

526 viestiä aiheessa

Yksi kaaso tulee olemaan, ja se on minun äitini.

Alunperin kaasona piti olla minun läheisin ystäväni, mutta hieman meni sukset ristiin ja tuli mutkia matkaan, joten kaason vaihto tuli eteen. Nyt kuitenkin välit ystäväänkin ennallaan, mutta silti äidin nimitys kaasoksi tuntuu oikein hyvältä. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen aina ajatellut ottavani kaksi kaasoa sitten, kun naimisiin pääsen, ja niin kävi, että kaksi valitsin ja molemmat suostuivat heti! :) Toinen on ystäväni, jonka olen tuntenut nyt noin 7 vuotta. Olemme samasta kaupungista kotoisin (nyt kumpikin muuttanut toisaalle ja vielä suht samoihin aikoihinkin eli tämän vuoden keväällä :girl_haha: ) ja aina olleet läheisiä. Toinen kaasoni on myöskin yksi rakkaimpia ystäviäni. Hänet olen tuntenut viitisen vuotta, siitä asti kun aloitimme opiskelut samassa amk:ssa. Hänestä tiesin heti, että olemme ystävinä sielunkumppaneita. Hän meni naimisiin viime vuoden helmikuussa, joten nyt hän on suurena apuna omien häitteni järjestämisessä, kun hänellä on jonkin verran kokemusta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ah, tää kaasoasia onkin vaikea minulle.. Mulla ei oiken ole yhtään läheistä ystävää jonka voisin pyytää kaasoksi.

sitten ajattelin omaa kummitätiäni, joka on siis ihan myös täti minulle. Hän on järjestänyt jos jonkinlaista juttua ja on niin kätevä käsistään ja tekee vaikka mitä paperista lasitöihin.

Mutta sitten tuli mieleen myös toinen tätini. Tämä kummitäti on äitini sisko, ja tämä toinen taas isäni sisko. Hän on ollut minulle vähän ku isosiko, ikäeroakaan meillä ei ole kuin 10 vuotta. Hän on myös kätevä käsistään ja osaa varmasti järjestää asioita, aika tarkkakin monessa asiassa. Eikä kummitädinkään kans ole kuin öö 15 vuotta ikäeroa.

En osaa päättää, enkä kahta halua. Mutta toisaalta voinhan valita toisen kaasokseni ja toiselle myös organisoida jotain, ettei aivan kaadu yhden hartioille tämä asia. Tähänkin on ihana kirjoittaa että onneksi on aikaa vielä miettiä :D (häät heinäkuussa 2012)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaasona on pikkusiskoni, sekä mieheni sisko. Pikkusisko on aina ollut itsestään selvä, olemme niin läheisiä. Siskon miehen kanssa ollaan myös tultu vuosien varrella niin läheisiksi ja hän on minulle myös todella tärkeä ihminen :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Miulla on kaksi kaasoa: pari vuotta nuorempi pikkusisko ja paras ystäväni, jonka kanssa ollaan oltu ystäviä niin kauan kun vaan muistan :) Ketään muita tehtävään en voisi ajatellakaan!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulle kaason valinta oli aika hankala tehtävä, tuntui ettei kukaan kavereista ole ihan niin läheinen kuin toivoisin kaason olevan, mutta lopulta päädyin sitten kuitenkin erääseen ystävääni, jonka kanssa olen eniten yhteydessä. Siskojani en oikein osannut edes ajatella, isosiskon kanssa olemme ihan eri maailmoissa ja aika vähän tekemisissä nykyään, nuorempi taas on kauhea rämäpää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla on kaasoina kolme parasta ystävääni.. En olisi voinut valita heistä vaan kahta tai yhtä niin päätin pyytä kaikkia kolmea. Ja kaikki suostuivat heti! :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla on kaasona yksi parhaista ystävistäni. Valinta oli helppo ja monella tapaa luonteva, sillä olen hänen kanssaan ehkä eniten ystävistäni tekemisissä ja tiedän voivani luottaa häneen tilanteessa kuin tilanteessa :girl_smile: Toki muitakin hyviä vaihtoehtoja olisi ollut, mutta jotenkin sekä minä että mieheni näemme juuri hänet kaasonani kaikista parhaiten. Häistämme tulee suht pienet (n. 60 hlöä), joten halusimme mieheni kanssa molemmat vain yhden kaason ja bestmanin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minun kaasoni on yksi parhaista ystävistäni. Valinta oli helppo tehdä, ei tarvinnut asiaa kauaa pähkäillä. Minulla on kolme siskoa, joista en halunnut valita vain yhtä, enkä halua montaa kaasoa.

Muokattu: , käyttäjä: hippiäinen

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minua melkein 10 vuotta nuorempi pikkusiskoni on kaasoni. En odota häneltä järjestelyapua tms. sillä siskoni asuu vielä kotona ja toisella paikkakunnalla, lisäksi mieheni ja minä järjestämme kokonaan itse häämme (pienet häät). Halusin kuitenkin antaa siskolleni "erityisaseman" tärkeänä päivänämme. Ja onhan hänellä hääpäivänä tehtäviä, kuten kimpun pitäminen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En vielä tiedä tahdonko 1 vai 2 kaasoa. Yksi varma kaaso on miun paras ystäväni johon tiedän voivani luottaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla kaasona tyttäreni kummitäti ja rakas ystäväni, vaikka meilläkin on ollut erimielisyytemme :flirt:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En ole vielä kaasoja pyytänyt ensi kesän häihini. Mutta kaksi kaveria aion pyytää, koska en osaa heidän väliltään valita niin kysyn molempia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

minulla on 4 kaasoa :D, isosisko, miehen veljen avokki, ystävä vuosien takaa ja ystävä koulusta. Päättämisen vaikeus on kauhean suuri, mutta nämä leidit ovat elämäni naisia, joiden haluan kaikkien seisovan siellä kirkossa edessä. Toivottavasti eivät vaan itse koe asiaa kamalana, kun heitä on niin monta :girl_haha: .

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Isosiskoni tulee olemaan kaasoni! :-X Olen jo lapsesta asti ajatellut, että hän se on. Ja itseasiassa pidin asiaa niin itsestäänselvyytenä, etten oikeastaan edes pyytänyt häntä kaasoksi vaan ilmoitin vain hääpäivän ja Kaason pestin. Kunnes sitten luin täältä foorumilta, että jotkut tosiaan pitävät kaason tehtävää taakkana tai muuten vastenmielisenä hommana. Samantien oli soitettava siskolle, että tahtooko hän edes kaasokseni! :girl_haha: No ihan turhasta säikähdin, hän oli hyvin innoissaan kaason tehtävästä!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä en uskonut, että mulle tulee kaasoa ollenkaan. Mä olen sosiaalisesti rajoittunut ihminen ja sen vuoksi mulla ei liiemmin ole edes kavereita saati sitten ketään läheisempiä ihmisiä (paitsi tietysti ihana mieheni, mut se nyt menee vähän eri kategoriaan). Kuitenkin, kun kerroin häistä vanhalle koulukaverilleni, hän kysyi, ottaisinko hänet kaasokseni. Monelle varmaan ihan kaamea painajaistilanne, että joku vaan tolleen tuppaantuu kaasoksi, mutta mä olin tosi iloinen :girl_smile: Me ollaan tunnettu yli kymmenen vuotta ja oltiin aikoinaan koulussa tosi läheisiä, mutta sitten ajauduttiin vähän eri suuntiin vuosien varrella. Nyt pitkästä aikaa asutaan taas samalla paikkakunnalla ja ollaan lähennytty uudestaan, erityisesti sen jälkeen kun hän alkoi kaasokseni. Nyt hän on sitten ilolla ollut mukanani ostamassa hääpukua ja apuna suunnittelussa ja vaikuttaa olevan aidosti tosi iloinen näistä häistä, eikä missään nimessä pidä kaasoiluaan minään kamalana taakkana. Hyvä näin :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla 3 kassoa; vuotta nuorempi sisko, ja kaksi parasta kaveria, toisen oon tuntenut 19 vuotta ja toisen 10 :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulla Toisen kaason valinta oli ilmiselvä. Pikkuserkkuni ja paras ystäväni. 22v. (kaason ikä) ollaan tunnettu. Hän tuntee minut läpikotaisin. :girl_haha:

Toisena kaasona minua melkein puolet vanhempi ystäväni. Ystävyyttä takana n. 4v. Hän on kuin sielunsisar. Ihminen jolle voi puhua kaikesta. Hän kuuntelee ja ymmärtää ja tukee. Vaikka ikäeroa onkin meillä aika paljon! :-X

Molemmat kaasot ottivat mielellään tehtävän vastaan, vaikka sielunsisareni ensin hiukan hämmästyi, että hänkö? :girl_hide:

Pikkuhiljaa ruvettu touhuilemaan kaikenmoista. Ja hyvin tulemme kaikki keskenämme toimeen! :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Isosiskoni. Hän on pienestä saakka pukenut minua erilaisiin rooliasuihin, toiminut kampaajanani ja opettanut meikkaamaan jne. Minusta on itsestäänselvää, että hän on "pukijani" myös hääpäivänäni. Onneksi sisko on myöntyväinen (ja otettu ja iloinen tehtävästä), ystävieni joukossa kun ei olisi ketään yhtä selvää vaihtoehtoa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

2 kaasoa tulee olemaan minulla. Isosiskoni, sekä ystäväni, jonka olen tuntenut koko ikäni.

Siskoni ei asu Suomessa, mutta oli ilmiselvää, että haluan hänestä kaasoni, joten päädyin valitsemaan kaksi :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulla tulee olemaan yksi kaaso (en ole vielä henkilöä päättänyt) ja yksi sormustyynyn kantaja ja kaksi pikkuista morsiustyttöä. Lisäksi kun minulla ei isää enään ole, niin minut saattaa kaksi poikaani.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulle tuo kaason valinta tuottaa vähän päänvaikeuksia... En ole oikein koskaan kuulunut mihinkään porukoihin, minulla ei koskaan ole ollut "bestistä", ja olen aina tuntenut itseni sellaiseksi "varakaveriksi" kaikille. Monesti olen luullut olevani kovinkin hyvä ystävä jollekin, ja kerta toisensa jälkeen kuitenkin olen jäänyt ulkopuolelle heidän elämänsä huippuhetkistä. Kavereita minulla on, muttei ketään sellaista, joka vastaavasti pyytäisi minua kaasokseen, joten tällä hetkellä en ollenkaan tiedä, ketä pyytäisin. Hassua kyllä, mutta ainut tämänhetkinen mielessä oleva kaasoehdokas on ehkä tuoreimpia ystäviäni koulusta, eikä hän tunne yhtään kotopaikkakuntani ihmisiä. No, ehkä tämä kaasoajatuskin jalostuu vielä tässä kahden vuoden aikana, kun häitä suunnitellaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään