Guest Sohvi Posted August 16, 2011 Report Share Posted August 16, 2011 Itselläni monta hyvää kaasoehdokasta, kun siskoja 2 ja hyviä ystäviä 4 ja liuta ystäviä, joiden kanssa tekemisissä paljonkin. Mutta, kun yhtä on vaikea todellakin vaikea valita, niin olen päättänyt ottaa kaasoiksi kaksi henliöä, jos vain suostuvat. Se, että kuka tämän pestin saa, se onkin vasta kinkkinen kysymys. Ensimmäisenä tuli mieleen ystävä, jonka kanssa olen eniten tekemisissä ja joka ollut tukena ja turvana viimeiset neljä vuotta. Toinen hyvä ehdokas on oma siskoni, joka tuntee minut hyvin, mutta kun hänellä on jo 3 pientä lasta, niin olen miettinyt, että miten paljon häntä uskaltaa rasittaa ja miten paljon apua häneltä saan. Kolmas vaihtoehto on taas hyvä ystäväni, jonka olen tuntenut 8 vuotta ja joka oli kouluaikoina paras ystäväni, nyt tosin lähivuosina ei olla oltu niin paljon tekemisissä, mutta on edelleen yksi parhaimmista ystävistäni. Kolmea kaasoa en ota, sillä aluksi oli mielessäni vain yksi kaaso. Miehellä on bestmanina oma veljensä, sillä on hyvin puhelias ihminen ja sopii hyvin myös seremoniamestariksi. Se, että kuka omista kaasoehdokkaistani olisi puhelias ja järjestäisi ohjelmaa, niin ei heistä kukaan ole sellainen, mutta ehkä riittää, että tuo bestman järjestää ohjelmaa ja puhuu hääjuhlassa. Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Emmeline Posted August 18, 2011 Report Share Posted August 18, 2011 Minulla on 2 kaasoa, molemmat ystäviä yli kymmenen vuoden takaa (liikkuvan elämäntavan vuoksi heidät voi lukea pitkäaikaisiksi ystäviksi) ja tuntevat myös toisensa. Toinen oli ilmiselvä valinta, olin hänen kaasonaan (sekä esittelin alunperin parin toisilleen) ja lapsen kummi. Toisen kaason pyysin mukaan siksi, että olemme viime vuosina olleet aktiivisesti tekemisissä ja toisaalta, tiedän molempien kaasojeni olevan äärimmäisen järjestelmällisiä ja innokkaita tekemään MIKÄLI he ehtivät. Näin taakkaa ei tule liikaa kummallekaan ja uskon heidän "potkivan" toinen toistaan hommiin ;-) Asun (ja juhlat pidetään) noin 500km päässä heistä, joten kaaso-hommia ei kauheasti ole ollut ennen häitä, polttarit olivat mahtavat ja häissä toivon heidän olevan tukenani ja auttavan vieraiden paimentamisessa Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Takaintialainen Posted August 20, 2011 Report Share Posted August 20, 2011 Minun kaasohuoleni eivät ole hirveän ajankohtaisia vielä, mutta murehdin silti! Eli mulla ei ole sellaista sydänystävää, kenet haluaisin kaasokseni. Siksi olen surrut monet kerrat sitä, että kenet muka voisin pyytää sitten kaasokseni! Siskoa ei ole. Mutta häihin nyt on ainakin viisi vuotta vielä aikaa, eihän me olla edes kihloissa vielä! Ehkä ehdin löytämään jonkun kaverin kenestä tulee hirveän tärkeä ja voin sitten häntä pyytää kaasokseni?Surettaa vaan, että mitä teen jos en löydäkään. Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Mömmis Posted August 21, 2011 Report Share Posted August 21, 2011 Mulla piti alun perin olla vaan yksi kaaso (isosisko), mutta sitten homma lipesi käsistä ja nyt niitä onkin neljä (tai no yhtä en vielä ole virallisesti kysynyt, mutta oletettavimmin suostuu hän). Eli siis siskon, joka oli aivan ehdoton valinta, lisäksi on kolme ystävää. Yksi on tuttu ekaluokasta asti, yksi yläasteelta ja yksi jatko-opinnoista. Kaikki on erilaisia ihmisiä, mutta minulle hyvin tärkeitä. Siskon lisäksi aloin toista kaasoa pohtimaan, koska veikkasin, että siskolle tulee omien puuhiensa lisäksi kiirus kaasohommissa, enkä sitten osannut päättää näistä ystävistä vaan yhtä tai edes kahta. flameonwater 1 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
kaylan Posted August 29, 2011 Report Share Posted August 29, 2011 Mulle oli alusta alkaen selvää, että kaasoksi pyydän yläasteaikaisen ystäväni, joka yhä edelleen on paras ystäväni. Todennäköisesti tulen pyytämään myös toista ystävääni samaiseen kunniatehtävään. Hän vain sattuu olemaan mies Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Kitty* Posted August 29, 2011 Report Share Posted August 29, 2011 Kaaso M - ystäviä vuodesta -01Kaaso V- ystäviä vuodesta -01Kaaso E - ystäviä vuodesta -95 + kummityttöni äitiKaikki ihania, tärkeitä ja kuin sisaria minulle! flameonwater 1 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
ASHS Posted September 7, 2011 Report Share Posted September 7, 2011 Minun kaasojani ovat kaksi hyvää ystävääni, jotka ovat myös keskenään ystäviä. (Bestmaneina toimii heidän miehensä!)Kaasojen valinta oli vaikea, koska en pyytänyt parasta ystävääni tehtävään.. hän ei vielä tiedä sitä, mutta tuskin loukkaantuu.Halusin kaksi kaasoa ja paras kaverini ei olisi tuntenut kumpaakaan näistä kaasoistani ja on lisäksi erittäin kiireinen ihminen, ei olisi pystynyt paljoa auttamaan... Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
StellaMou Posted September 9, 2011 Report Share Posted September 9, 2011 Kolme kaasoa, parhaimmat ystäväni siis. Kaksi olen tuntenut melkein parikymmentä vuotta ja kolmannenkin useamman vuoden. Helppo valinta. flameonwater 1 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Näpsä Posted September 14, 2011 Report Share Posted September 14, 2011 kolme kaasoa minullakin! Neljännen vielä ehkä pyydän:) onhan tämä hääpäivä ainutlaatuinen päivä flameonwater 1 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
-InLove- Posted September 15, 2011 Report Share Posted September 15, 2011 Mulla on yksi kaaso ja se riittää.... mutta meillä on seremonia mestari erikseen..... Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Mimosah Posted September 19, 2011 Report Share Posted September 19, 2011 Minulla on ihana tyttöporukka, johon kuuluu 6-7 tyttöä. Porukka on käytännössä ollut yhtä tiivis lukioajoista asti, eli 10 vuotta! Kuitenkin yksi heistä on selkeästi läheisin, ja hän on kaasoni, loput ovat morsiusneitoja Yksi tyttöporukan tytöistä on ystäväni yli 20-vuoden takaa, siis jo ala-asteelta ja tarhasta, mutta hän ei ole kuitenkaan näistä läheisin, eikä todellakaan innokkain ja ahkerin... Morsiusneitoina he pukeutuvat teemaväriin, mutta vain kaason puvun maksamme me. Bestmaneja on 2, joista toinen erään morsiusneidon aviomies ja toinen myös laajempaan porukkaan kuuluva mies. Hyvä on porukka! flameonwater 1 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
diadem Posted September 19, 2011 Report Share Posted September 19, 2011 (edited) Minullakin pieni kaaso-ongelma. Meillä on TODELLA tiivis ystäväporukka, joista minun on nyt näköjään pakko valita vain osa. Eli kaasonani toimii erittäin läheinen ystäväni (juurikin tästä ystäväporukasta), joka on hyvin samanlainen kuin minä: rakastaa organisointia ja saa hommat hoitumaan. Hänen valintansa kaasoksi oli oikeastaan ilmiselvä. Mutta kaason lisäksi haluan kaksi ystävääni morsiusneidoiksi, eli ns. apukaasoiksi. Ihan vain sen takia, ettei kaasoni kokisi että hänen harteilleen jää liiaksi hommia. Toiseen morsiusneidon tehtävään olen pyytänyt myös läheistä ystävääni ja hän siihen suostui ilomielin Kolmas vain aiheuttaa päänvaivaa koska en osaa valita. Hommaan olisi monta hyvää ehdokasta, mutta en halua loukata kenenkään tunteita... Asiahan ratkeisi jos minulla olisi sisko Miehelle tulee myös kolme bestmania. Siksi haluaisin siis itsekin 3 ystävää rinnalle. Painiiko kukaan muu saman "ongelman" kanssa? Neuvoja kaipailisin Edited March 2, 2013 by diadem flameonwater 1 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Sunmaid Posted September 25, 2011 Report Share Posted September 25, 2011 Mä oon vielä suunnittelun alkuvaiheessa, mutta mulla on kolme ihanaa naista elämässäni ja tahdon ne kaikki kanssani alttarille tueksi!! Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Joala Posted September 28, 2011 Report Share Posted September 28, 2011 (edited) *pois Edited July 9, 2013 by Joala Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Tilda83 Posted September 30, 2011 Report Share Posted September 30, 2011 Mulla on kaasoina toinen siskoistani sekä hyvä ystävä jonka olen tuntenut yli 20vuotta (ala-asteelta lähtien siis!).Oli helppo valinta, ei tarvinnut kauaa miettiä Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Kellen Posted September 30, 2011 Report Share Posted September 30, 2011 Kaaso 1 - Hyvä ystäväni, jonka kanssa olen tuntenut jo 5-vuotiaasta lähtien Kaaso 2 - Myös hyvä ystävä, mutta hänet olen tuntenut vasta pari vuotta. Nopeasti on kuitenkin muodostunut läheiseksi ihmiseksi. Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
cinnamon Posted September 30, 2011 Report Share Posted September 30, 2011 Kaksi rakasta ystävääni, jotka olen tuntenut jo yli kymmenen vuotta. Valinta ei ollut ollenkaan vaikea Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
_Jojo_ Posted September 30, 2011 Report Share Posted September 30, 2011 Minullakaan ei ole ketään ehdokasta kaasoksi, joten kaasoa ei tule lainkaan. Oma veljeni kyllä auttaa tarvittaessa käytännön järjestelyissä. Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Sella Posted October 2, 2011 Report Share Posted October 2, 2011 Pyysin kaasokseni parasta ystävääni. Viellä mietinnässä pyydänkö toista kaasoa hänelle seuraksi/avuksi. Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
ultzi Posted October 8, 2011 Report Share Posted October 8, 2011 Minulla on yksi kaaso, hyvä ystävä jo yläasteelta asti. Mietin ensin että pyytäisin jonkun toisenkin, mutta ei tunnu siltä että olisi ketään toista joka olisi joko samalla tasolla tuon ekan kaason kanssa, tai samassa maassa, mikä nyt melko tärkeää kuitenkin on. Tosin eihän sitä tiedä jos toisen ulkomaakaason sitten vielä pyydän. Tosin tämä yksikin on kyllä mulle hyvä kun tykkään tehdä itse paljon. (ai miten niin kontrollifriikki ) Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Merya Posted October 9, 2011 Report Share Posted October 9, 2011 Pyysin kaasokseni erittäin hyvää ystävääni, jonka olen tuntenut noin viitisen vuotta. Kyseessä on tosin hieman erikoinen kaaso, nimittäin hän on mies. Mutta eipä mikään laki estä miestä pyytämästä kaasoksi. Mielessä oli toinenkin henkilö kaasoksi, mutta koska päädyimme miehen kanssa siivilivihkimiseen ja heti vihkimisen jälkeen häämatkalle ja juhlat vasta myöhemmin, niin en viitsinyt tätä toista kaasoa pyytää, sillä hän asuu ihan toisella puolen Suomea kuin minä. Mutta pitää katsoa sitten kun on ne kunnon juhlat, jos hänet pyytäisi silloin. Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Miahh Posted October 10, 2011 Report Share Posted October 10, 2011 (edited) Neljä kaasoa minulla. Valinta ei ollut lainkaan hankalaa. "Ykköskaaso" on rakas ystäväni, jonka olen tuntenut yli kymmenen vuotta. Kolme muuta, myös ystäviäni. Työkaveruus suhteesta syntynyt ystävyys. Mieheni kautta tutuksi ja läheiseksi tulleet kaksi ystävääni. Kaikki siis minulle rakkaimmat ystäväni. Siskoja, kun minulla ei ole. Edited February 27, 2012 by Miahh flameonwater 1 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest tuleva rouva Posted October 11, 2011 Report Share Posted October 11, 2011 Mennään salaa naimisiin, joten ei ole kaasoa. EN olis kyllä osannu päättääkään jos olis tarvinnut. Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Viljanna Posted October 11, 2011 Report Share Posted October 11, 2011 Minulle tulee yksi kaaso, siskoni. Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Polly-Anna Posted October 12, 2011 Report Share Posted October 12, 2011 Minulla on kaksi kaasoa. Toinen on hyvä ystäväni jonka olen tuntenut 16 vuotta, todella tärkeä ihminen minulle . Toinen on isoveljeni, joka myös on hyvin tärkeä ja rakas . Kun pyysin veljeä kaasoksi, vastasi hän kyllä, kunhan ei tarvitse olla yhtenevä asu toisen kaason kanssa . Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Join the conversation
You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.