Kihlat, lupaus avioliitosta

[yael]

Todellakin kihlaut on lupaus avioliitosta.

Minusta ruotsinkielinen sana förlovning kihlaukselle on todella hyvä. Förlova sig, är förlovad = kihlautua, olla kihloissa. Jo sanakin kertoo, mitä kihlaus sinäänsä tarkoittaa, kun suora käännös on kutakuinkin "puolesta lupauksen" taikka sitten niinkuin aiemmin ajattelin "etukäteis lupautunut".

[jjenni]

"Tuntuu vaan siltä että nykypäivänä mennään niin helposti kihloihin, todella nuoretkin."

Minä olen mennyt kihloihin 19-vuotiaana (olen nyt huimasi kaksikymppinen) ja kihloihin meneminen tarkoittaa minulle todellakin lupausta avioliitosta. Hääpäivää tai vuotta ei ole vielä päätetty, koska naimisiinmenolla ei ole kiire. (Aiomme molemmat ensin valmistua ammattiin yms.) Mutta se ei tarkoita, etteikö kihlauksemme olisi totinen tosi.

Kihloihin meneminen oli helppoa, sillä rakastan poikaystävääni.

ps. sitäpaitsi, jos kihloihin meneminen alkaa tuntua työläältä, luultavasti ei edes kannata. Ja olen siinäkin mielessä perinteisen kihlautumisen kannattaja, että morsiamen ei kuulu suunnitella kosintaa yhdessä sulhasen kanssa. Kosinta on sulhasen päätös ja siihen myöntyminen tai kieltäytyminen morsiamen asia.

[NeNNi]

---

Edited July 23, 2012 by NeNNi

[GingerKid]

Kun keskustelimme avomiehen kanssa naimisiinmenosta, oli molemmille selvää, että kihloihin meneminen tarkoittaa naimisiin menemistä ja sen the päivän merkkaamista kalenteriin. Emme ole vielä kihloissa, sinne suuntaan kuitenkin menossa. Kihlat pujotetaan sormeen sitten kun elämä (opiskelut, työt, raha-asiat...) on sellaisella mallilla, että voimme sen päivän huoletta päättää. Ehdoton ei "harjoittelukihloille"...

[hapsu<3]

Ehdottomasti tarkoittaa naimisiin menemistä!

Me olimme kihlauksen ajankohtana seurustelleet kuusi vuotta, ja monesti puhuneet naimisiin menemisestä. Päätimme kuitenkin mennä kihloihin vasta kun olemme valmiit (henkisesti ja varallisesti) menemään naimisiin kihlauksen jälkeen noin 1-3 vuoden päästä. Ja 1,5 vuotta nyt meneekin kihlauksen ja häiden välissä.

Tapoja on yhtä monia kuin ihmisiäkin, tämä on meidän periaate

[Niia]

Minullekin kihlautuminen on merkki siitä, että naimisiin mennään (jopa lähivuosina). Tai kihlautuessa ainakin aloitetaan puhe siitä, koska häät pidettäisiin. Tosin meillä on tainnut käydä päinvastoin, kun nyt alettiin puhua häistä ja miettiä sopivaa ajankohtaa, mutta kihlautumisesta ei ole ollut mitään puhetta Vaikka itse olen kyllä sitä mieltä, etten tarvitse mitään "virallisia kihloja", sormuksia enkä juhlia, koen olevani nyt kihloissa kun avioaikeet on sovittu ja sanoiksi puettu.

Sitten on taas näitä (niinkuin erän sukulaiseni) joka kihlautuu jokaisen seurustelukumppaninsa kanssa hyvin lyhyen seurustelun jälkeen ja yllättäen suhde ei sitten kestäkään edes vuotta. Hänelle kihlasormus on enemmänkin vain merkki seurustelusta kuin mistään naimisiinmenosta.

[Nasrin]

--

Edited August 22, 2011 by Nasrin

[panzkus]

Myös minulle kihlaus on lupaus avioliitosta. Teinivuosina päätimme mennä sen aikaisen poikaystäväni kanssa "kihloihin", mutta sitten kun puhuin naimisiin menosta tms. niin tää toinen puolisko oli silleen et häh ooksie hullu, mien aio mennä koskaan naimisiin! Että kiva..hyvin tunnettiin toisemme ja eipä tuo kai ihme, et ero sit myöhemmin tulikin. En edes viitsinyt tuosta "kihlautumisesta" paljoa kenellekään huudella, kun ei se ollutkaan ihan sitä mitä luulin

Noh hyvä näin, sillä nyt kun itse kosin 9kk sitten poikaystävääni, tein hänelle selväksi, että avioliitto on sitten tähtäimessä. Namisiin mennäänkin ensi tammikuussa

Ja olin vähän ihmeissään kun äitin kommentti siihen, kun kerroin päättäneemme hääpäivän, että "mikäs kiire teillä on naimisiin..?"...niin..

[Meij]

kyllä, mielestäni kihlaus on lupaus avioliitosta. Emme kihloihin mennessämme sopineet päivämäärää häillemme, sovimme, että naimisiin mennään, mutta nyt kun kihlauksesta on kulunut vuosi on päiväkin jo tiedossa

[nuttykitty]

Mun mielestä hassua taas nimenomaan on se, että parit menee kaveripiirissäkin kihloihin, mutta kun kysyn että koska häät niin siitä ei ole sovittu mitään ja vastaus on aina jotain "että ei nyt vielä...joskus sitten... Musta se on vaan vähän outoa. Meillä oli selvää alusta asti että sitten kun mennään kihloihin niin päätettään myös hääpäivä.

Tuntuu silloin just olevan vaan vähän sellasta "todistamista muille" että suhde syvenee, mutta ei oikeeta toimintaa!

[Guest myy81]

Mun mielestä hassua taas nimenomaan on se, että parit menee kaveripiirissäkin kihloihin, mutta kun kysyn että koska häät niin siitä ei ole sovittu mitään ja vastaus on aina jotain "että ei nyt vielä...joskus sitten... Musta se on vaan vähän outoa. Meillä oli selvää alusta asti että sitten kun mennään kihloihin niin päätettään myös hääpäivä.

Tuntuu silloin just olevan vaan vähän sellasta "todistamista muille" että suhde syvenee, mutta ei oikeeta toimintaa!

Ai, minä taas olen aina ihmetellyt niitä, joilla on kamala kiire mennä naimisiin kihlojen jälkeen. Aivan kuin kihlat olisi vain sellainen ohimenevä vaihe, jolloin ei muuta tehdä kuin suunnitellaan häitä. Me menimme kihloihin 22 vuotiaina. Meille oli itsestään selvää, että kihlat oli lupaus avioliitosta mutta ei meillä mikään kiire naimisiin. Kyllä minusta kihlat ovat myös merkki siitä, että suhde syvenee. Totta kai! Silloinhan päätetään, että tämä on se ihminen kenen kanssa haluan viettää loppu elämäni ja kenen kanssa haluan mennä naimisiin. Se, että kestääkö kihlat sen viisi minuuttia vai 30 vuotta ei vähennä ihmisen halua sitoutua toiseen ja päätöstä mennä naimisiin.

Tapa, että kihlapäivänä päätetään myös hääpäivä, on mielestäni perua siltä ajalta, kun vielä sulhanen kysyi naisen isältä tämän kättä ja isä antoi luvan, päätti hääpäivän ja kustansi häät. Kaikki kunnia perinteille, mutta kuka tänä päivänä toimii samoin 1800-luvulla? Okei, hieman kärjistettynä, mutta ymmärtänette pointtini.

Itse nautin pitkästä kihlauksesta. Se, että mieheni kihlasi minut, kertoi minulle (ja muille) sen, että hän haluaa viettää loppu elämän minun kanssani. Kului monta vuotta, ettemme edes miettineet häitä. Tosin rahaa säästimme monta vuotta, kai sekin lasketaan suunnitteluksi. Teimme suunnitelmat todella pitkälle, ennen kuin päätimme hääpäivän. Ensimmäisen vieraslistan kirjoitin ylös n. neljä vuotta ennen häitä, eikä silloinkaan ollut vielä itse hääpäivä tiedossa. Hääpäivä on vain yksi ykstyiskohta lisää naimisiin mentäessä.

Ja tämä vasta varmasti kuulostaa hassulta... Kihlauksen jälkeen, pidin suunnattomasti siitä, kun mieheni kutsui minua joskus "kihlatukseen" tai "morsiammekseen" tai ulkomaisille työkavereilleen sanoi "my fiancée". Samoin minusta oli ihana olla avovaimo. Häiden jälkeen, tietysti, on todella ihanaa olla vaimo. Mutta, kyllä minä hieman surin tuota kihlatun aseman "menettämistä". Ei saa ymmärtää väärin. Haluan olla rouva, on aivan ihanaa olla naimisissa mieheni kanssa. Mutta, pidin myös kihla-ajasta, suunnittelusta, odottamisesta ja tiedosta, että kyllä me joskus mennään naimisiin.

Edited August 16, 2011 by myy81

[Emmeline]

Minullekin kihlaus on merkki avioliitosta, kerroin tulevalle miehelleni jo suhteen alussa, etten suostu mihinkään 10 vuoden kihlaukseen (kuten yhteinen tuttavaparini), vaan kihloihin mentäessä päätetään jo hääpäiväkin (noin-tarkkuudella). Mielestäni seurustelua on turha näin aikuisena (yli 30vee) muuttaa "virallisemmaksi" kihlautumalla, ellei päämäärä avioliittolupaus. Kukin toki tyylillään, mutta tuntuu että usein nuoret kihlautuvat vain siksi, että se on hienompaa..

10kk seurustelun jälkeen tuli sormus jouluna-10 ja reilun viikon päästä on häät

[Tiinus]

Minulle ainakin kihlaus tapahtuu silloin, kun puheeksi tulee naimisiin menot tai tapahtuu kosinta. Ei kihlautumiseen sormuksia tarvita. Lisäksi en ymmärrä, miksi päivämäärä pitäisi päättää heti kihlautumisen yhteydessä? Eihän sitä hääpaikkaa ja kirkkoakaan saa noin vain! Meillä ainakin hääpäivä määräytyy sen mukaan, milloin saamme varatuksi mieleisen hääpaikan ja kirkon. Kihlautuminen on lupaus, jonka jälkeen voidaan aloittaa itse häiden yms. suunnittelu.

Edited August 16, 2011 by Tiinus

[tammityttö]

Ai, minä taas olen aina ihmetellyt niitä, joilla on kamala kiire mennä naimisiin kihlojen jälkeen. Aivan kuin kihlat olisi vain sellainen ohimenevä vaihe, jolloin ei muuta tehdä kuin suunnitellaan häitä. Me menimme kihloihin 22 vuotiaina. Meille oli itsestään selvää, että kihlat oli lupaus avioliitosta mutta ei meillä mikään kiire naimisiin. Kyllä minusta kihlat ovat myös merkki siitä, että suhde syvenee. Totta kai! Silloinhan päätetään, että tämä on se ihminen kenen kanssa haluan viettää loppu elämäni ja kenen kanssa haluan mennä naimisiin. Se, että kestääkö kihlat sen viisi minuuttia vai 30 vuotta ei vähennä ihmisen halua sitoutua toiseen ja päätöstä mennä naimisiin.

Tapa, että kihlapäivänä päätetään myös hääpäivä, on mielestäni perua siltä ajalta, kun vielä sulhanen kysyi naisen isältä tämän kättä ja isä antoi luvan, päätti hääpäivän ja kustansi häät. Kaikki kunnia perinteille, mutta kuka tänä päivänä toimii samoin 1800-luvulla? Okei, hieman kärjistettynä, mutta ymmärtänette pointtini.

Tässä kohtaa ainakin me kaksi olemme erilaisia. Meille kihlat nimenomaan on ohimenevä vaihe, sillä se on meille ihan pelkästään lupaus avioliitosta. Minulle mieheni kanssa tämä ei tarkoita siis sitä, että olisimme jotenkin päättäneet kihlautuessamme, että haluamme viettää tämän ihmisen kanssa loppuelämämme. Olimme tuon päätöksen tehneet jo vuosia aiemmin. Nyt kihlautuessamme päätimme ihan pelkästään avioitua. Tämän lupauksen kun olimme antaneet, niin siirryimme sitten seuraavaksi valmistelemaan sen lunastusta. Valmisteluun menee sen aikaa, kun säästetään rahat kokoon juhlien järjestämiseen, eli noin 1,5v. En minä koe tätä kovin 1800-lukulaiseksi, eikä isäni liity tähän mitenkään (ei edes tiedä vielä hääaikeista) Ymmärrän kyllä sinunkin tapasi, onhan siinäkin pointti. Ajattelemme vain kihlauksen sitoutumisen kannalta eri tavalla. Onneksi meillä kaikilla on oikeus toimia tässä asiassa kuten parhaaksi katsomme

[nuttykitty]

^Veit sanat suustani Paitsi että meillä mun vanhemmat kustantaa karhun osan häistä ja oli se ukko kättäkin kysyny isältäni, 10 vuoden seurustelun jälkeen että ollaan 1800-luvulta varmaan, tai sitten tykätään vaan perinteistä!

Edited August 16, 2011 by nuttykitty

[Guest sisälukutaito]

Mun mielestä hassua taas nimenomaan on se, että parit menee kaveripiirissäkin kihloihin, mutta kun kysyn että koska häät niin siitä ei ole sovittu mitään ja vastaus on aina jotain "että ei nyt vielä...joskus sitten... Musta se on vaan vähän outoa. Meillä oli selvää alusta asti että sitten kun mennään kihloihin niin päätettään myös hääpäivä.

Tuntuu silloin just olevan vaan vähän sellasta "todistamista muille" että suhde syvenee, mutta ei oikeeta toimintaa!

Ai, minä taas olen aina ihmetellyt niitä, joilla on kamala kiire mennä naimisiin kihlojen jälkeen. Aivan kuin kihlat olisi vain sellainen ohimenevä vaihe, jolloin ei muuta tehdä kuin suunnitellaan häitä. Me menimme kihloihin 22 vuotiaina. Meille oli itsestään selvää, että kihlat oli lupaus avioliitosta mutta ei meillä mikään kiire naimisiin. Kyllä minusta kihlat ovat myös merkki siitä, että suhde syvenee. Totta kai! Silloinhan päätetään, että tämä on se ihminen kenen kanssa haluan viettää loppu elämäni ja kenen kanssa haluan mennä naimisiin. Se, että kestääkö kihlat sen viisi minuuttia vai 30 vuotta ei vähennä ihmisen halua sitoutua toiseen ja päätöstä mennä naimisiin.

Tapa, että kihlapäivänä päätetään myös hääpäivä, on mielestäni perua siltä ajalta, kun vielä sulhanen kysyi naisen isältä tämän kättä ja isä antoi luvan, päätti hääpäivän ja kustansi häät. Kaikki kunnia perinteille, mutta kuka tänä päivänä toimii samoin 1800-luvulla? Okei, hieman kärjistettynä, mutta ymmärtänette pointtini.

Itse nautin pitkästä kihlauksesta. Se, että mieheni kihlasi minut, kertoi minulle (ja muille) sen, että hän haluaa viettää loppu elämän minun kanssani. Kului monta vuotta, ettemme edes miettineet häitä. Tosin rahaa säästimme monta vuotta, kai sekin lasketaan suunnitteluksi. Teimme suunnitelmat todella pitkälle, ennen kuin päätimme hääpäivän. Ensimmäisen vieraslistan kirjoitin ylös n. neljä vuotta ennen häitä, eikä silloinkaan ollut vielä itse hääpäivä tiedossa. Hääpäivä on vain yksi ykstyiskohta lisää naimisiin mentäessä.

Ja tämä vasta varmasti kuulostaa hassulta... Kihlauksen jälkeen, pidin suunnattomasti siitä, kun mieheni kutsui minua joskus "kihlatukseen" tai "morsiammekseen" tai ulkomaisille työkavereilleen sanoi "my fiancée". Samoin minusta oli ihana olla avovaimo. Häiden jälkeen, tietysti, on todella ihanaa olla vaimo. Mutta, kyllä minä hieman surin tuota kihlatun aseman "menettämistä". Ei saa ymmärtää väärin. Haluan olla rouva, on aivan ihanaa olla naimisissa mieheni kanssa. Mutta, pidin myös kihla-ajasta, suunnittelusta, odottamisesta ja tiedosta, että kyllä me joskus mennään naimisiin.

Ai, minä taas olen aina ihmetellyt niitä, joilla on kamala kiire mennä naimisiin kihlojen jälkeen. Aivan kuin kihlat olisi vain sellainen ohimenevä vaihe, jolloin ei muuta tehdä kuin suunnitellaan häitä. Me menimme kihloihin 22 vuotiaina. Meille oli itsestään selvää, että kihlat oli lupaus avioliitosta mutta ei meillä mikään kiire naimisiin. Kyllä minusta kihlat ovat myös merkki siitä, että suhde syvenee. Totta kai! Silloinhan päätetään, että tämä on se ihminen kenen kanssa haluan viettää loppu elämäni ja kenen kanssa haluan mennä naimisiin. Se, että kestääkö kihlat sen viisi minuuttia vai 30 vuotta ei vähennä ihmisen halua sitoutua toiseen ja päätöstä mennä naimisiin.

Tapa, että kihlapäivänä päätetään myös hääpäivä, on mielestäni perua siltä ajalta, kun vielä sulhanen kysyi naisen isältä tämän kättä ja isä antoi luvan, päätti hääpäivän ja kustansi häät. Kaikki kunnia perinteille, mutta kuka tänä päivänä toimii samoin 1800-luvulla? Okei, hieman kärjistettynä, mutta ymmärtänette pointtini.

Tässä kohtaa ainakin me kaksi olemme erilaisia. Meille kihlat nimenomaan on ohimenevä vaihe, sillä se on meille ihan pelkästään lupaus avioliitosta. Minulle mieheni kanssa tämä ei tarkoita siis sitä, että olisimme jotenkin päättäneet kihlautuessamme, että haluamme viettää tämän ihmisen kanssa loppuelämämme. Olimme tuon päätöksen tehneet jo vuosia aiemmin. Nyt kihlautuessamme päätimme ihan pelkästään avioitua. Tämän lupauksen kun olimme antaneet, niin siirryimme sitten seuraavaksi valmistelemaan sen lunastusta. Valmisteluun menee sen aikaa, kun säästetään rahat kokoon juhlien järjestämiseen, eli noin 1,5v. En minä koe tätä kovin 1800-lukulaiseksi, eikä isäni liity tähän mitenkään (ei edes tiedä vielä hääaikeista) Ymmärrän kyllä sinunkin tapasi, onhan siinäkin pointti. Ajattelemme vain kihlauksen sitoutumisen kannalta eri tavalla. Onneksi meillä kaikilla on oikeus toimia tässä asiassa kuten parhaaksi katsomme

^Veit sanat suustani Paitsi että meillä mun vanhemmat kustantaa karhun osan häistä ja oli se ukko kättäkin kysyny isältäni, 10 vuoden seurustelun jälkeen että ollaan 1800-luvulta varmaan, tai sitten tykätään vaan perinteistä!

Lainataan sitten se koko teksti, ettei tule väärin ymmärrystä niille, jotka eivät koko tekstiä ole lukeneet.

Myy81:n pointti taisi olla siinä, että hänestä kihla-aika oli myös tärkeä aika hänelle (niin myös minulle). Eikä pointti ollut se, että vanhempien osallistuminen olisi 1800-lukulaista.

[mrsAugust13]

ehdottomasti jos kihloihin mennään, niin sitten mennään kyllä alttarille asti! järkytyin kerran totuus vai tehtävä-pelissä kun ystävättäreltä kysyttiin koska hän aikoo mennä kihlattunsa kanssa naimisiin ja vastaus oli "emmä ny tiiä naimisiinmenosta" wtf? miksi ovat sitten kihloissa..?

[Illuusian.unelma]

Mun miehen äiti on ollut kihloissa jotain kaksikymmentä vuotta. Eikä mitään aikomusta avioitua ole varmaan koskaan ollutkaan. Eli reilusti yli kuusikymppinen teinikihloissa.

[Tipsis]

Minuakin hieman kummastutti, kun pari vuotta seurustellut 25+ v. pari meni kihloihin ja olivat ihan ihmeissään kun kysyin, että millonkas on sitten häät. Ei kuulemma pitkään aikaan, kun "kirkkohässäkkä" (=häät) maksaa niin paljon. Ei siinä siis mitään, että haluaa säästää ja pitää juuri sellaiset häät kuin aina halunnutkin, mutta tuli vähän semmonen kuva, että muita ihmisiä kiinnostaa ne isot "hässäkät", ja pari itse ei halua naimisiin ollenkaan (ei kelvannut ehdottamani maistraatti ja pienet juhlat lähipiirille). Ilmeisesti tässä suvussa myöskin noita keski-ikäisten iki(teini)kihloja.

Minulle kihlaus on lupaus avioliitosta (yllättävä mielipide tässä ketjussa -tiedetään!), ja vaikka olisikin varmasti kutkuttavaa olla "kihlattu" "avovaimon" sijaan, niin koko pointti on kuitenkin tulla vaimoksi! Kihlauksen jälkeen tulee minusta mennä naimisiin, sanotaan vaikka 2v sisällä (riippuu esim. vuodenajasta), tai jos kerätään rahaa/ei halua pienen vauvan kanssa samaan aikaan juhlia tms. niin kuitenkin ajatuksen pitää olla "mennään naimisiin v.2014 tai sitten kun vauva on 1v" tms. eikä "mennään sitten joskus hamassa tulevaisuudessa".

Enpä usko, että tällä foorumilla nämä "sitten joskus, jos vaikka sattuis kiinnostamaan" ihmiset kirjoittelevatkaan, joten ei ihme, ettei kovin kiihkeää keskustelua ole saatu aikaan

[Malyn]

^ komppaan

[Kvaakku]

Mä oon myös ihmetellyt sitä kun monet ihmiset on ihmettelleet "ai te menette oikeen naimisiin". Mua kosittiin kysymällä "will you marry me" eikä "mennäänkö kihloihin" ja kyllä kihlaus on naima-aikeiden merkki. Sulhoni oli myös oikein kysynyt isältäni kättäni ja ihan vanhanaikaisesti edetään. Meidän kihlausaika tulee olemaan 8 tai 10 kk, riippuen lopullisesta hääpäivästä (joka päätetään viikonloppuna, hihiii!!!). Toki kukin tyylillään. Meille kihlaus on nimenomaan ohimenevä vaihe ja kun kerta naimisiin on päätetty mennä, miksi sitten pitäisi odottaa vuositolkulla? Lisäksi taloudellinen tilanteemme on juuri nyt hyvä ja oman määräaikaisen työsopimukseni loputtua kesällä se todennäköisesti huononee kun kummatkin ovat freelancereita sitten. Eli häät järjestämme kun siihen on vielä varaa.

[Kaunismieli]

Minua kosittiin myös kysymällä, että haluanko tulla vaimoksi ja koska vastasin että haluan, niin häät on luonnollisesti tiedossa. Haluaisimme avioituaa jo ensi kesänä mutta en tiedä onko se mahdollista. Olemme molemmat opiskelijoita, ja rahaa ei mitenkään hirveästi ole. Lainaa emme halua ottaa häitä varten, niinkuin jotkut ovat ehddottaneet. Mutta siis, kyllä minulle kihlautuminen on lupaus avioliitosta, mikä taas on lupaus kestää yhdessä koko loppuelämä.

[LaMaria]

Jep, jep. Itsellekin on usein särähtänyt korvaan kun kuulee jonkun kysyvän ( esim, vaikka tv-sarjassa) että "mennäänkö kihloihin?" Mitä se semmonen on? Meillä ainakin ajatukset tuli selväksi, kun mies polvistui ja pyysi minua vaimokseen.

Olen siis myös sillä kannalla että kihlaus on lupaus avioliitosta ja jos ei koskaan meinaa naimisiin mennä niin ei pitäisi puhua edes kihloista. Muutamat on meillekin ihmetellyt että te sitten tosiaan meinasitte naimisiin mennä. Joo-o, näin oli tarkoitus. Meillä sovittiin kihlausken yhteydessä että häät tulevat olemaan kahden vuoden päästä kesällä ja näin myös tapahtuu.

[kathryn]

Vaikka mieheni ei ole vielä kosinut minua, niin silti olen aika paljon samoilla linjoilla myy81:sen kanssa. Minustakin se "kihlattu" jo kertoo, että eteenpäin mennään ja tulevaisuudessa naimisiin. Itse ajattelen sen niin, että minulla on sitten kihlauksen jälkeen aikaa vaikka 10vuotta suunnitella niitä häitä, että varmasti saan mieleiseni. Minusta meidän ei heti tarvitse päättää hääpäivää, mutta ei se sitä tarkoita, ettemmekö olisi naimisiin menossa.

 

Meillä molemmat tietää, että kihlaus on nimenomaan lupaus avioliitosta. Antaisin pitkin korvia, jos mies kysyisi "Mennäänkö kihloihin?" Onneksi tiedän, että ei noilla sanoilla aio tulla kosimaan
 

[Kampela]

Me sovittiin hääpäivä melko pian kihlauksen jälkeen, ja nyt häitä vietetäänkin reilu vuosi kihlautumisesta. Kuitenkin kihlautumisen jälkeen häiden perään uteleville vastattiin, ettei häiden ajankohdasta vielä yhtään tiedetä. Ihan vaan siksi, että haluttiin pitää hääpäivä omana tietonamme ensi alkuun, emmekä halunneet kaikkea sitä hössötystä kavereilta ja sukulaisilta. 

Ei se siis välttämättä niin ole, että jos kihlapari ei heti kihlauksen jälkeen kerro hääpäiväänsä, niin kyseessä olisi jotenkin "teinikihlat" Kaikki ei vaan halua levitellä asioitaan joka suuntaan ennen aikojaan.