VaraLahti

Kuka saattaa alttarille? (yhdistetty)

144 viestiä aiheessa

Tämä oli ongelma aikaisemmin:
Minä en osaa sitten sanoa yhtään, että kuka saattaisi tai mitä alttarille kävelyn kanssa tekisin. :girl_impossible: 

 

Mitäs sitten teimme:

Pohdiskelin kaikkia vaihtoehtoja, isä, isäpuoli, yksin, yhdessä.

 

Toteutui:
Päädyimme kuitenkin siihen, että kävelimme yhdessä mieheni kanssa alttarille.

 

:-X

Jälkikäteen sain kuulla, että yksi ystävämme purskahti jo siinä itkuun, kun näki meidät yhdessä suurilla ovilla, kun kirkon ovet aukesivat. Oli kaunis näky, kun pienenä perheenä siinä seisoimme.

Valinta oli näin ollen oikea.

Muokattu: , käyttäjä: Keijupöly

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

EN oikein ymmärrä niitä, joilla on isiensä kanssa kaikki hyvin, perhe koossa yms. eivätkä missään nimessä halua saattoa...

Minä taas en ymmärrä, miksi ihmeessä jonkun (esim. isän) pitäisi minut saattaa. Miten se isä koko kuvioon liittyy? Sulhasen kanssahan tässä naimisiin mennään! Isää juhlistetaan sitten isäinpäivänä.

(Sori, provokatiiviseen heittoon provosoitunut vastaus. ;) )

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kysyin isältäni saattaako hän minut, niin on kuulemma kunnia-asia, olenhan hänen ainut tytär.

Isäni ei kuulu kirkkoon, mutta jos on suvussa häät tai hautajaiset, niin on kyllä aina tullut kirkkoon. Onneksi se ei tunnu olevan hänelle mikään ongelma. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei!

Haluaisin kysyä sellaista asiaa, että kuka on ollut se henkilö joka saattaa alttarille, kun kaikki siihen pestiin kuuluvat ovat poistuneet tästä elämästä? Omalta kohdaltani olen tehnyt päätöksen, mutta haluaisin kuulla mihin päätökseen muut samassa tilanteessa olevat ovat päätyneet. 

 

Oma tilanteeni meni niin, että isä ja molemmat isovanhemmat ovat nukkuneet pois joten päädyin parhaaseen ystävääni. Aihe tulee varmasti kuohuttamaan vielä koska puolisoni vanhoillinen perinteisiin uskova suku ei tule ehkä hyväksymään, että paras ystäväni, miespuolinen, homokin vielä saattaa minut alttarille. Koen vain että hän on minulle ollut elämässäni niin pitkään se läheisin ja ystävyyttämme on koeteltu ja se on aina kestänyt tuulet ja tuiskut. vaikka asuin kaukana muutaman vuoden niin silti olemme pitäneet aina yhtä. 

Toinen vaihtoehtoni oli isäpuoleni. Otin joskus keskustelun puheeksi, jossa ilmaisin että olen häntä pestiin harkinnut. Hänen vastauksensa oli selvä: minun pitäisi kysyä lupa hänen aikuisilta tyttäriltä(edellisestä avioliitosta, kenen kanssa ollaan kuitenki oltu aina yhdessä ja toisen muksun kummikin olen jne, että välit ei ole mitenkään viileät) jotka ovat kohta kolmekymppisiä molemmat. 20vuotta kun kuitenkin oltu perhe niin, koin tämän tietysti sen verran loukkauksen kun kuitenki itse ollut kuin tytär tälle ihmiselle että hän ei voinut vastata tähän myöntävästi vaan minun pitäisi kysyä vielä lupa ulkopuolisilta. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Täh, pitäisi kysyä lupa tyttäriltä? En oikein tajua, että mikä pointti tuossa oli. Ei ihme, että maku meni... :(

 

Itse en ole vielä päättänyt miten tämä saapuminen hoituu. En koe mitään tarvetta sille, että isä saattaisi alttarille, vaikka ihan hyvissä väleissä ollaankin. Jotenkin koen olevani niin aikuinen, että isän käsipuolessa saapuminen tuntuu vähän kornilta. Toisaalta luulen, että siippa mieluiten seisoisi käytävän päässä valmiina odottamassa, tai että näin hän on asian ajatellut. Siinä tapauksessa voin kyllä ihan hyvin sinne tassutella isän kanssa. Olisi sekin nyt vähän outoa, että kävelisin yksin ja isä istuisi penkissä kattelemassa. Se voisi näyttää siltä, etten jostain erityisestä syystä halua tulla hänen saattamakseen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minusta se, että isä saattaa alttarille on toisaalta kaunis, toisaalta jotenkin vanhanaikainen tapa. Ajatus siitä, että jotenkin "siirryn" isältä miehelleni tuntuu oudolta. Toisaalta isä on minulle läheinen ja toisihan se turvaa, jos hän siinä vieressä olisi... Pitäisi selvittää, kokeeko isä asian tärkeäksi, mutta jos kysyn suoraan, hän todennäköisesti vastaa vain "teen niin kuin itse haluat". Tuntuisihan se nimittäin pahalta, jos minä hylkään tavan jotenkin vanhanaikaisena, mutta se olisikin ollut isälle tärkeää :/

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Yksin mennään. Aluksi mietin, että kaasoni olisi kävellyt edellä, mutta nyt kallistun alkuperäiseen ajatukseeni. Isä katsoo tuolta jostakin.. <3

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Isä saattoi minut. En kokenut asiaa niin, että isä luovuttaa minut miehelleni vaan enemmänkin niin, että isä kävelee sen lyhyen, mutta tärkeän matkan vierelläni ja on tukenani. Olisi ollut aika hurjaa seisoa yksin ovien takana odottamassa. Toisaalta olisin hyvin voinut kävellä koko matkan myös sulhon kanssa, jos isä ei olisi halunnut/voinut kävellä kanssani. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Isä saattaa. Hänelle se merkitsee todella paljon. Minä voisin kävellä myös yksin, mutta ei ole minulle suuri asia antaa isän saattaa, kun se on hänelle niin tärkeää. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä olen jo nyt alkanut miettiä, miten me tehdään tämä juttu... Mun isä on elossa, ja ollaan ihan kohtalaisissa väleissä, mutta me ei olla koskaan oltu silti kovin läheisiä (ja kun olin nuorempi, meille tuli riitaa vähän väliä). Nyt kun olen asunut monta vuotta eri paikkakunnalla kuin vanhempani, en koskaan soita isälle eikä hän mulle, ja ollaan etäännytty entisestään. Musta ei ole koskaan tuntunut mukavalta ajatus, että isä saattaa mut, koska jo se, että isä ottaisi fyysisesti mua käsipuolesta kiinni, ahdistaa. Voi kuulostaa oudolta, tiedän.

Noh, vielä hankalammaksi asian teki se, että äiti sanoin, että "niin sun isäs ei varmaan halua saattaa sua alttarille". Toi tuntui aika pahalta, koska vaikka mä en halua isää saattamaan, en tiennyt, että tehtävä olisi sille niin vastenmielinen. Mä olen kuitenkin ainoa lapsi, niin tuntuu, että isää ei voisi vähempää kiinnostaa mun naimisiinmeno. En ole isän kanssa puhunut vielä asiasta. Mulla ei ole ketään muutakaan, joka voisi saattaa - veljiä ei ole, isoisät ovat kuolleet jne.

Mulle sopisi se, että kävelen ihan yksin, mutten tiedä, onko se outoa tai etiketin vastaista. Sekä sulhanen että minä haluaisimme, että sulho näkisi mut vasta alttarilla, ja siksi emme halua kävellä yhdessä. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ymmärrän Aleze täysin! Itsekin olen vieraantunut isästäni, hän ei ikinä soittele, minä soitan "pakollisina" päivinä, eli syntymäpäivänä, isänpäivänä ja jouluisin. Itsekin vierastan einiinläheisten kosketusta, olipa se sitten vain nopea halaus isältä/sedältä/tädiltä/tms. Mutta oletko siis ajatellut isääsi pyytää kun kerrot ettei sinulla ole ketään muutakaan? Älä turhaan tee tilannetta itsellesi epämukavaksi! Isän ei tarvitse saattaa. Miten olisi äiti kulkemaan vierellä? Äiti voisi jäädä sitten omalle paikalleen eturiviin. Tai jos sinulla on kaaso(ja), niin heidän kanssa vierekkäin alttarile? Kivempi se on kävellä jonkun sellaisen kanssa, joka on läheinen ja aidosti on onnellinen puolestasi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Niin, voisihan äitikin olla saattamassa, en ollut tullut ajatelleeksi :) Kiitos vinkistä! Kaasoja mulla on yksi, niin voisi olla vähän outoa kävellä hänen kanssaan - vaikka kaasoni onkin paras ystäväni ja tärkeä tukijani monen vuoden ajalta. Täytyy vielä miettiä, ja tosiaan jossain vaiheessa kysyä suoraan isältä, mitä hän oikeasti ajattelee. Jotenkin myös se, että isä (tai kuka tahansa muu perheen jäsen) "luovuttaa" mut miehelleni ei istu ajatusmaailmaani. Olen ollut itsenäinen jo monta vuotta, joten ei minua tarvitse enää luovuttaa ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Joo itsekään en tykkää tosta "avioliittoon luovuttamisesta", tykkään enemän ajatuksesta, että saattaminen kuvastaa henkilön antamaa tukea parin avioliittoa kohtaan :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Isä saattaa. Yksin kävelykin sopisi, mutta tämä tuntui (hieman yllättäen) olevan isälle tärkeää, joten teemme niin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tullaan miehen kanssa kävelemään yhdessä. Isän kanssa kävelyn kokisin outona kahdesta syystä:

1) Kirkossa meillä on siunaustilaisuus (ja maistraattivihkiminen on hyvin minimaalinen eli ei varmaan vanhempiakaan ole paikalla) eli olemme jo tuolloin naimisissa.

2) Naimisiin mennessä olen asunut omillani 10 vuotta, josta melkein koko aika olen ollut puolisoni kanssa. Minusta tuntuu ehkä jopa irvokkaalta, että noin pitkänkin ajan jälkeen isän pitäisi olla saattamassa alttarille. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Isä saatteli, kun jostain syystä näin halusi toimia. Minä olisin voinut kävellä itseksenikin yhtä hyvin, mutta ei minulla ollut mitään tätäkään toimintatapaa vastaan. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään