Jump to content
Naimisiin.info

Hymyilitkö matkalla alttarille?


Alya

Recommended Posts

Mä en oikeastaan tiennyt, mitä odottaa siinä vaiheessa kun kävellään kirkon käytävää; itkenkö, olenko jännityksestä vakava, hymyilenkö. No ei todellakaan jännittänyt, vaan ihan tahtomattani loistin kuin naantalin aurinko koko matkan kun oli niin onnellinen!

Mutta mitä muiden häissä olen seuraillut, yleensä morsiamet on ollu vakavia, yhdenkin kaverin häissä se näytti oikeastaan jo vihaiselta ja surulliselta, kun oli naama niin venähtänyt -kun hiukan puolileikilläni asiasta huomautin jälkeenpäin, hän totesi että kyllä sinäkin sitten olet vakava kun olet tositilanteessa, on se vaan sen verran arvokas ja vakava paikka...

No, meni sit varmaan arvokkuus multa vähän ohi kun hymyilin ihmisille onnessani.

Mites muilla? Hymyilittekö? Vai itkittekö? Tuijotitko eteenpäin ettei olisi itkettänyt? Ja nyt siis nimenomaan siinä sisäänmenomarssin aikana.

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 401
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Hymyily alkoi siitä kun marssin ensimmäiset tahdit kajahtivat ja ovet aukesivat, eikä tainnut loppua ennenkuin painoin pääni tyynyyn hotellin hääsviitissä. Musta ei taida olla ainuttakaan kuvaa, jossa suu olisi muuta kuin korvasta korvaan. Kamutkin ihmettelivät, miten joku voi olla niin onnellisen näköinen koko pitkän päivän!!!  

Link to comment
Share on other sites

Hymyilin. Ja tämä oli hyvän ystäväni vihje: hän itse ei hymyillyt ja kuvat olivat sitten sen mukaisia. En ehkä olisi hymyillyt, jos sitä ei olisi erikseen toitotettu - muutamassa kohtaa meinasi jo vetää vakavaksi.

Link to comment
Share on other sites

Käytävän päässä odotellessa alkoi jo hymyilyttää, jännitys laukesi ja aloin nauttia tilanteesta. Hymyilin siis matkalla alttarille sekä koko vihkitoimituksen ajan ja myöhemmin on myös meille kuulunut ihmettelyjä siitä, miten olimme niin rentoja ja onnellisia koko kirkko-osuuden ajan. No mitä muutakaan!  

Link to comment
Share on other sites

kyllä juu hymyilin. vilkaisin veljeäni ja olin ihan likellä repsahtaa oikeen kunnolla. pokka pysyi ja pääsin hymy korvissa sulhaseni kanssa alttarille..

kamalaa kun joutuu naurua pidättelemään.. mua ei ees jännittäny kun keskityin niin siihen et en repee.

Link to comment
Share on other sites

Täytyy kyllä myöntää, ettei paljon hymyilyttänyt. Jännitti niin vietävästi, että vasta kun marssittiin alttarilta, alkoi hymyilyttää  

Link to comment
Share on other sites

Mitä kuvista katsoo niin ainakin kovasti YRITIN hymyillä, osin vähän sekoittui hymyyn kyynelten suola.

Mua itketti ihan tajuttomasti kun menin katsomaan sukulaisia jotka itki heti alkumarssin eka tahdista aina loppuun saakka.

Link to comment
Share on other sites

Sama kuin edellisellä....mutta minä itkin aivan vietävästi ! Ja tajusin että kummallakaan meistä ei ollut liinaa mukana mihin pyyhkiä kyyneleet. Hymyilin kyllä, mutta luulen että näyttä virnistelystä ennemminkin

Link to comment
Share on other sites

Pelkäsin niin paljon alkavani itkeä, että tuijotin tiukasti eteeni enkä kyllä hymyillyt. Koitin lähinnä pysyä pystyssä ja olla itkemättä, en katsonut ketään vieraitakaan käytävää kävellessä, koska itku olisi tullut heti. Näin jälkikäteen kuvat kirkosta olisivat olleet kauniimpia hymyillen, mutta ei siinä tilanteessa pystynyt...Sulho onneksi loisti kuin Naantalin aurinko..

Link to comment
Share on other sites

Jännitti niin kauheesti ettei meinannu saada hymyä aikaiseksi alttarille mennessä. Sitten näin ihmisten räpsivän kuvia ja pakotin naamalle hymyntapaisen.. Sitten ku itse toimitus alko niin rupes kyllä hymyilyttään ja sen jälkeen ei sitä virnettä saanu naamalta pyyhittyä!  

Link to comment
Share on other sites

en itseasias tiedä oikein...kuvissa mulla on joku ihmeen ilme mut se johtuu siitä kun samalla melkein itkee ja hymyilee niin ilme ei voi välttämättä olla kauheab hieno!

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

maailman eniten jännitti juuri ennen kun ovet aukesivat. marssi alkoi ja ovet aukesivat, lähdimme liikkeelle ja kyllä hymyilin!! jännitys lieveni ku päästiin liikkeelle, pieni keskittyminen muutamaan askelmaan ja taas hymyiltiin. miestä jännitti niin ettei tainnut hymyillä ennen ku lähdettiin alttarilta ja loppu päivä, ilta ja yö, pelkkää hymyä. hymyilin vielä monta viikkoa ja aina kun häitämme ajattelen, hymyilen!! ihana päivä, paras maailmassa!!

Link to comment
Share on other sites

Kovasti yritin hymyillä, mutta siinä vaiheessa kun marssi lähti soimaan, kirkon ovet aukaistiin ja näin ensimmäiset vieraat, alkoi naamalihaksia nykimään ja loppumatka alttarille mentiin sitten alahuulta purren. Kivan rennolta näytti kuvissa. Onneksi jännitys loppui kuin seinään kun sain tarrata ihanan mieheni käsivarteen kaksin käsin kiinni, ja lauluesitystä kuunnellessa saatiin hymykin ikuistettua filmille.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Hymyilin ja katselin vieraita koko matkan ajan. Toiseksi viimeisen penkkirivin (siis heti vanhempia ennen oleva rivi) kohdalla tosin alahuuli alkoi väpättämään ja itku tuli -> näin kummisetäni liikuttuneen kyyneliin saakka. Muuten koko vihkitoimitus meni pelkästään hymyillen kuten koko iltakin. Musiikkiesityskään kaikessa herkkyydessään ei avannut kyynelkanavia, hymyillen katselin vieraita.

Jotenkin hymyily tuntui vain niin luonnolliselta.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...
  • 3 weeks later...
  • 2 weeks later...

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...



×
×
  • Create New...