Ei

Oliko haikeaa luopua tyttönimestä?

195 posts in this topic

Ei ollut hankalaa, oli ihanaa päästä siitä eroon  :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oletin, että olisi ollut, mutta ei ollut ollenkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oli todella haikeaa ja vaati pitkät keskustelut. Mutta päädyin ratkaisuun nimen vaihtamisesta, ja nyt reilu vuoden jälkeen olen täysin tottunut uuteen nimeeni. Jos jossain törmää vanhaan, se ei jotenkin enää edes sovi... :)

Alussa paperisota oli melkoinen, ja aika tavalla yllättää kun äkkiä saattaa törmätä siihen vieläkin. Menin vaihtamaan matkakorttini tyyppiä, ja sinne en ollutkaan muistanut nimenvaihdoksesta ilmoittaa. Onneksi lompakosta löytyi vieläkin (!) vihkitodistus ja asia hoitui... Oli vain hassu tilanne, ja kun aloin selittää sekosin sanoissani ja kuulostin varmasti tosi epäilyttävältä.... ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oli ehkä vähän. Mulla kun kuitenkin oli aika harvinainen sukunimi. Olen kuitenkin sujut uuden sukunimeni kanssa ja onhan tuo paljon helpompi, kun ei tarvitse useaan otteeeseen sukunimeään tavailla  ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sukunimen vaihtumiseen on vielä muutama kuukausi aikaa, mutta nyt jo tuntuu hieman haikealta. Sukunimeni on harvinainen ja sen kuultuaan ihmiset ovat aina osanneet yhdistää minut tiettyyn sukuun, joka on minulle hyvin rakas. Toisaalta taas ne, joille nimeni oli tuntematon, kuulivat sen usein väärin ja kirjoittivat sen väärin. Sen takia on ihan mukavaa saada ihan tavis sukunimi, jonka kaikki varmasti ymmärtää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nimeni on aidosti suomalainen, lyhyt, jämäkkä 1600-luvulta peräisin oleva nimi. Heti kun oli mahdollista, luovuin kaksoisnimestä. Mieheni olisi  kannattanut ottaa nimeni, koska omansa on top 20 :ssa eikä sukuperinteitä ole.

Muuten kukaan ulkomalainenkaan ei ole kirjoittanut nimeä väärin juuri lyhyyden ja jäpäkkyyden takia.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ja olenhan mä "omaa sukua" kuitenkin :)

Tätä minäkin olen miettinyt. Eli jos nimeni vaihdan, niin olenhan minä aina sitten "omaa sukua X". Lukee se ainakin virallisemmissa papereissa ja hautakivessä. ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ei kovinkaan haikeaa. Olen hyvin tottunut uuteen sukunimeeni. :)

Sama juttu (uusi nimi ollut käytössä reilut puoli vuotta). Esim. sähköpostissa olevat vanhat viestit entisellä nimellä näyttävät lähinnä oudoilta.  

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olihan se hieman haikeaa, myönnetään  :-/

Share this post


Link to post
Share on other sites

ei ollut oikeestaan haikeaa, mutta ammatin puolesta nimenvaihto on tuottanut kohtalaisen suurta tuskaa :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oli hienoa ekaa kertaa kirjoitta uusi nimi paperiin :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ollut haikeaa, sillä tavallaan en kuitenkaan luopunut siitä. Eli otin siis kaksiosaisen yhdistelmänimen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Päätin lisätä oman kommenttini, koska ketjussa ei mielestäni ollut toista samanlaista mielipidettä.

Eli odotin nimenvaihtoa innolla. ajattelin että on kivaa vaihtaa vaikea ruotsinkielinen nimeni yksinkertaiseen nimeen, jota ei tarvitse tavata koskaan (Suomessa). Harjoittelin uutta allekirjoitustani lukemattomia kertoja.

Nyt kun kuitenkin olen rouva K, vanhasta nimestä luopuminen on herättänyt SUURTA haikeutta.  Esittäydyn jatkuvasti vahingossa vanhalla nimellä ja haluaisin olla sama MINÄ (tiedän kyllä etten ole persoonana muuttunut, mutta identiteettini kärsii).  Tämä pienimuotoinen kriisi ilmenee myös siten, että puhuttelen koiraani tyttönimelläni (siis tyyliin: "Tulehan syömään, Musti Korhonen"). Mieheni vähän kärsii tästä, ei ymmärrä oikein miksi teen niin, enkä kyllä itsekään ymmärrä miksi se on niin vaikeaa. Minun täytyy ehkä selittää tuntemuksiani miesparalle.

Olisi ehkä pitänyt uskoa  äitiäni, joka sanoi ettei nimeään kannata vaihtaa, kun edellisen sukupolven naiset ovat taistelleet meille oikeuden pitää oma nimi! No, en kuitenkaan aio uudestaan ryhtyä tähän nimenvaihtopelleisyyn, mutta kehotan muita morsiamia harkitsemaan tarkkaan.

Sofi

P.S. Naimisissa olo on ihanaa, älkää käsittäkö väärin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei yhtään, halusin nimestäni eroon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tyttönimestä luopumunen ei ollut kovinkaan haikeaa. Ja kun entinen sukunimi oli samalla miehen etunimi, niin se tulee toiseksi nimeksi ensimmäiselle poikalapsellemme.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olihan se hieman haikeaa, mutta pidän myös uudesta sukunimestäni, eli ei kaduta. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oli vähän haikeaa. Tosin molemmilla on harvinainen nimi, et ei sillä, mutta en vielä 3 viikkoa häiden jälkeen oikein tunne nimeä omakseni. Vaikka olen koko tähän astisen elämäni haaveillu miehen kanssa yhteisestä nimestä. Mutta kyllä tämä tästä, kaikkeen tottuu =)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pidin omani ja olen päätökseeni edelleen erittäin tyytyväinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ollut haikeaa vaikka liki 40 vuotta nimeä kannoinkin. Vaikeaa sensijaan joskus on tämän uuden nimen kanssa, lähinnä siksi että jo kaksi kertaa olen ajatuksissani kirjoittanut pankkikorttikuittiin vanhan nimeni ;D Ja aina pitää muistaa miettiä mitä puhelimeen vastaa. No, häistä on vasta kuukausi aikaa joten kai tuohon tottuu. Nimessä ei siis ole mitään vikaa, päinvastoin, mutta hatara pää ei tahdo aina muistaa sitä oikeaa nimeä ::)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hieman haikeaa oli! Uutta nimeä ei meinaa muistaa kirjoittaa kuitteihin ym, eikä vielä puhelimessa itsensä esittely luonnistu oikein joka kerta..  ::) Mutta pidän kyllä uudesta nimestäni!  :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pidin oman nimeni. Meillä on molemmilla harvinaiset nimet, tosin omassani on lisäksi "asennetta". Nimeni on ihan normaali suomenkielen sana, jossa ei pitäisi olla mitään hankalaa, mutta tuntuu, että aina sen saa toistaa ja silti se on välillä väärin. Tosin miehen nimi varsinkin on lähes aina kirjoitettu pieleen vaikka kuinka tavaa, on se Å vaan niin vaikea kirjain. Jos oma nimeni olisi tyyliin virtanen, niin olisin varmaankin ottanut miehen nimen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Näin häiden jälkeen vastaan, että ei lainkaan. Odotin innolla uutta nimeäni ja se on niiiiiiiin hieno.  ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä se pikkasen vielä oudoksuttaa.. Olenhan ollut jo rouvana jopa kuudetta päivää.. Olen jopa kerran esitellyt itseni uudella nimellä. (ja piti oikein miettiä)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ollut haikeaa....uuden sukunimen käyttäminen on vain vielä hiukan hakusessa....kirjoittaminen tuotti vähän ongelmia kun olin ajokorttia uusimassa...mutta eiköhän se tästä ala luonnistua  :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle omasta sukunimestä luopuminen oli aika kova paikka. Olin kuitenkin reilut 26 vuotta kulkenu sillä nimellä. Siksi halusinkin luopua siitä oikein näyttävästi: vanha sukunimi kirjoitettiin paperilapulle ja lappu laitettiin pulloon, jonka sitten heitin juhlapaikalla järveen.

Uuteen sukunimeen tottuminen vie aikansa. Olen ollut vasta kolme viikkoa rouvana ja uuden nimen kirjoittamiseen pitää oikein keskittyä ;D

Jos jotain positiivista hakee nimen vaihdoksesta, niin minun nimeni ainakin lyhentyi huomattavasti ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now