Guest Tähdikki

Hääparilla oma pöytä?

322 viestiä aiheessa

Ehdottomasti istutaan pöydässä muiden kanssa, eli bestmanin, kaason ja kumppaneiden kanssa. Ajatus omasta pöydästä tuntuu todella epämukavalta ja ei-hauskalta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille tulee taas ehdottomasti oma pöytä eli istumme kahdestaan, ei muita meidän ympärille.

Näin saamme myös hyviä kuvia meidän pöydästä ja ei ole aina joku meidän vierellä, vaikka ihania ovatkin kaikki sukulaiset.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tämä on meillä vielä pohdinnassa. Hyviä pointteja puolesta ja vastaan löytyy tästä ketjusta. Alunperin ajateltiin, että ilman muuta istutaan keskenämme, mutta toisaalta olisi ehkä kiva jos pöydässä olisi esimerkiksi ruokailun aikana sellaista iloista puheensorinaa. Joskus kun morsiusparin kahdenkeskinen pöytä on sijoitettu erilleen muista vieraista, niin siellä ne vastavihityt istuvat ja seuraavat kun muissa pöydissä puhe sorisee ja nauru raikaa ja oman puolison kanssa istutaan hiljaa kuin tatit :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Siskoni kommentoi omien häidensä jälkeen, ettei olisi kyllä ottanut omaa pöytää, jos olisi saanut uudelleen valita. Oli kuulemma aika "yksinäistä" siellä loppujen lopuksi. Minusta oma pöytä on ihan typerä juttu, mutta kukin tehköön kuten tahtoo.=) Eräässä häälehdessäkin kommentoitiin, että "hääparilla ei pitäisi olla mitään syytä kieltää häävierailtaan omaa seuraansa ruokailun aikana". Olen samaa mieltä, oma pöytä tuntuisi jopa aika tylyltä ratkaisulta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eihän tätä kehtaa omalla nimimerkillä laittaa. Mutta meille tulee oma pöytä. Jo mainittujen "puolesta" kommenttien lisäksi täytyy kai sitten ottaa hattu käteen ja myöntää, että olen sen verran itsekäs, että haluan pyhittää hääpäivämme ruokailun ajan sille, että juttelen rauhassa upouudelle aviomiehelleni ja nauran hänen kanssaan. Enkä joudu istumaan typerä feikkihymy naamallani ja kuuntelemaan kun mies ja bestman puhuvat keskenään täysin muun maailman unohtaneina musiikista, niin kuin nuo tuppaavat aina tekemään kun ovat yhdessä (nykyään vielä todella harvoin, joten jutun aihetta riittää). Vieraiden kanssa seurustelulle jää aikaa, vihkiminen on jo kello 13:00. Loppuillasta mies kyllä varmasti fiilistelee häitä ja tanssii kanssani, mutta ruokailun ajan saisin ihan varmasti istua itsekseni, tai/ja vahtia kaason lapsia, jos meillä ei olisi omaa pöytää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Mä ajattelen kans aika lailla samoin. Haluan istua sen ajan kaksin miehen kanssa, kyllä siinä on sitten iltaa aikaa seurustella muidenkin kanssa :)

Meidän kohdalla tuo yhteinen pöytäjärjestys vois tuottaa vähän päänvaivaakin, kun miehen vanhemmat ovat eronneet ja molemmilla on uudet puolisot. Vois olla vähän nihkeä tunnelma siinä sitten :girl_sigh: Voishan sitä tietysti istua vaikkapa bestmani(e)n ja kaaso(je)n kanssa samassa pöydässä, mutta toisaalta taas en ehkä haluais jakaa sitä "pääpöytää" kuitenkaan heidän avecciensa kanssa, jotka eivät välttämättä kuulukaan lähipiiriin (ei voi tietää vielä niin pitkälle :D )

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eihän tätä kehtaa omalla nimimerkillä laittaa. Mutta meille tulee oma pöytä. Jo mainittujen "puolesta" kommenttien lisäksi täytyy kai sitten ottaa hattu käteen ja myöntää, että olen sen verran itsekäs, että haluan pyhittää hääpäivämme ruokailun ajan sille, että juttelen rauhassa upouudelle aviomiehelleni ja nauran hänen kanssaan. Enkä joudu istumaan typerä feikkihymy naamallani ja kuuntelemaan kun mies ja bestman puhuvat keskenään täysin muun maailman unohtaneina musiikista, niin kuin nuo tuppaavat aina tekemään kun ovat yhdessä (nykyään vielä todella harvoin, joten jutun aihetta riittää). Vieraiden kanssa seurustelulle jää aikaa, vihkiminen on jo kello 13:00. Loppuillasta mies kyllä varmasti fiilistelee häitä ja tanssii kanssani, mutta ruokailun ajan saisin ihan varmasti istua itsekseni, tai/ja vahtia kaason lapsia, jos meillä ei olisi omaa pöytää.

Olen samaa mieltä. En haluaisi heti vihkimisen jälkeen jakaa tuoretta aviomiestäni kenenkään kanssa. Itsuminen muiden seurassa pakottaisi keskustelemaan ja keskittymään myös muihin ihmisiin. Onneksi myös sulho on oman pöydän kannalla ollut alusta alkaen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä molemmat oli heti sitä mieltä ettemme halua tönöttää erillään muista. Tämän hetkinen suunnitelma on, jos pöydät vaan mahtuu niin laitetaan ne U:n malliin. Kaaressa keskellä istuisimme me, sitten lähimpänä meitä vanhempamme, seuraavana sisarukset puolisoineen (heidän joukostaan löytyy myös bestman ja kaaso) ja loput vieraat saavat sitten valita oman paikkansa mistä haluavat. Meidän ja vanhempiemme vastapäätä ei istuisi ketään joten vieraat näkevät meidät ja me vieraat. Ei kuitenkaan aiota pöydissä istua muuta kuin ruoan ja kahvituksen ajan ja sitten me ja toivottavasti vieraatkin kuljeskelevat vapaasti ympäriinsä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olin ennen tämän topikin avaamista sitä mieltä että ehdottomasti oma pöytä. Meillä molemmilla on vanhemmat eronneet, joten vanhempien ja sisarusten kokoaminen pääpöytään olisi tuhoon tuomittu idea.

Mutta tätä ketjua luettuani alkoi ajatuksena miellyttää että istutaan kaasojen ja bm:n kanssa yhdessä. Nyt täytyisi vaan vakuuttaa mies tästä ideasta.

Voishan sitä tietysti istua vaikkapa bestmani(e)n ja kaaso(je)n kanssa samassa pöydässä, mutta toisaalta taas en ehkä haluais jakaa sitä "pääpöytää" kuitenkaan heidän avecciensa kanssa, jotka eivät välttämättä kuulukaan lähipiiriin (ei voi tietää vielä niin pitkälle :D )

Tämä on nyt ainoa tökkivä juttu. Mut olisko se sitten niin paha istuttaa nämä puolisot (toisen kaason mies kuuluu hyvin vahvasti meidän kaveripiiriin, mutta toisen kaason mies ja bm:n tyttöystävä ovat sitten täysin vieraita) muiden kanssa ns. isoon kaveripöytään? Mielipiteitä? Luonteeltaan eivät ole mitään erityisen ujoja nämä kaksi, mutta eivät kyllä mitään supersosiaalisiakaan.

Ja ei siis ole tarkoitus että siinä pöydässä istutaan (toivottavasti) muuta kuin ruokailun ajan. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille taitaa tulla oma pöytä. Meillä on vihkiminen hääpaikalla, joten ajattelin että se oma hetki kahdestaan sulhon kanssa tulee mukavasti siinä ruokaillessa. Sitä autolla ajelua kun ei vihkimisen jälkeen tule.

Lisäksi perhe on niin suuri (varsinkin minun puoleltani) ettemme kyllä samaan pöytään mahtuisi mitenkään. Kaaso on siskoni, joten hän istunee sukulaispöydässä ja miehen bestmanit kavereita, joten heidät kaveripöytään.

Casa: Minusta tuo kaasojen ja bestmanien erottaminen aveceistaan kuulostaa aika hurjalle, ainakin niiden avecien osalta, jotka eivät tunne häissä muita. Ainakin itse kokisin oloni tukalaksi tuollaisessa tilanteessa. Meillä seurueet saavat pysyä seurueina.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Näin ajattelinkin. No, kai ne siihen meidän pöytään mahtuu... Tai sitten vain istutaan kaksin. Miten tää on niin vaikeaa? :blink:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tää on tosiaan vaikeeta. Just kaason kanssa puhuttiin asiasta. Meillä siis 1x bestman (jolla tyttöystävä jota ei olla koskaan nähty) ja bestmanilla 9 vuotias poika, 2x kaasoa (toisella kaasolla meille tuttu puoliso ja toisella sitten italialainen mies joka puhuu vain englantia emmekä häntä varmaan pääse näkemään ennen häitämme) Niin että tälläinen sakki jonka haluaisin pöytäämme.

En halua istua kahdestaan vaan olisin halunnut kaasot ja bestmani vierelle mutta tulee pikkasen tunkua ja tuskin tämä bestmanin tyttöystävä haluaa istua hääpöydässä kun olemme hänelle täysin vieraita ja tuskin haluaa istua muualla erossa bestmanista kun ei varmaan muita tunne.

Myös tämän toisen kaason italiaano haluaa melko varmasti istua kaason vieressä...

Hankalaa. Onneksi on aikaa miettiä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei tule meillekään omaa pöytää. Haluan jutella vieraiden kanssa, enkä pönöttää siellä estradilla kahdestaan :). Ajatuksena on myös käydä istumassa kaikissa pöydissä, jotta varmasti ehtii jutella kaikkien kanssa :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

meille tulee varmaankin oma pöytä. juhlapaikkaan onnistuu kyllä molemmat vaihtoehdot, mutta ajatellut olen kokoajan että meille tulisi se oma pöytä :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me istutaan vieraiden kanssa samassa. Istumajärjestys on muutenkin vapaa, joten meidän viereen saa tulla kuka ennättää(uskaltaa :D).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille tulee ihan oma pöytä, mutta se on kyllä monihuoneisen juhlapaikkamme keskellä ja aika monen pöydän välittömässä läheisyydessä, eli naapuripöydästä ei tarvitse edes huutaa jos on asiaa. :grin: Pöytäämme tulee varmasti ns. juttelujakkara, eli sinne saa muut tulla puhumaan meidän kanssa, jos tahtovat. Muutenkin ajattelin, että laitan kaikkiin pöytiin 1-2 tyhjää tuolia/jakkaraa päätyihin tms., eli kun ihmisten tekee mieli liikkua ja höpötellä muiden kanssa, niin se onnistuu vaivattomasti. Meidän "virallisempi" osuus on tuo ruokailu ja kahvit ja sitten siirrytäänkin ulos tanssimaan ja juhlimaan, niin kyllä me ehditään varmasti kaikkien kanssa seurustella ennen kuin karataan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tää on tosiaan vaikeeta. Just kaason kanssa puhuttiin asiasta. Meillä siis 1x bestman (jolla tyttöystävä jota ei olla koskaan nähty) ja bestmanilla 9 vuotias poika, 2x kaasoa (toisella kaasolla meille tuttu puoliso ja toisella sitten italialainen mies joka puhuu vain englantia emmekä häntä varmaan pääse näkemään ennen häitämme) Niin että tälläinen sakki jonka haluaisin pöytäämme.

En halua istua kahdestaan vaan olisin halunnut kaasot ja bestmani vierelle mutta tulee pikkasen tunkua ja tuskin tämä bestmanin tyttöystävä haluaa istua hääpöydässä kun olemme hänelle täysin vieraita ja tuskin haluaa istua muualla erossa bestmanista kun ei varmaan muita tunne.

Myös tämän toisen kaason italiaano haluaa melko varmasti istua kaason vieressä...

Hankalaa. Onneksi on aikaa miettiä.

Minusta teidän kannattaisi vaan istuttaa tuo koko porukka saman pöydän ääreen. Ei kait sillä ole niin väliä tunnetteko te noita kaasojen tai bestmanin seuralaisia, kun he, teille tärkeät ihmiset kuitenkin tuntevat ja varmasti haluavat istua heidän kanssaan. Tulevatpa siinä teillekin tutuiksi! :)

Mies oli bestmanina hyvälle ystävälleen ja tämä hääpari oli tehnyt sellaisen ratkaisun, että vain bestman ja kaaso istuvat heidän kanssaan ja minut bestmanin puolisona oli istutettu eri pöytään ventovieraiden kanssa. Onneksi olen sosiaalinen persoona, että ihan hauskaa oli pöytäseurueeni kanssa, mutta oli se silti mielestäni tosi ajattelematonta, eikä siinä oltu ajateltu ollenkaan minun (tai miehenkään) viihtyvyyttä.

Meidän lähtökohtana juhlia suunnitellessa on koko ajan ollut se, että haluamme saada vieraat viihtymään. Emme ajattele, että ne ovat MEIDÄN juhlat, koska vieraathan sen juhlan tekee. Emmekä ajattele mitä ME haluamme vaan sitä mitähän vieraat mahtavat haluta. Kaikkia ei voi miellyttää, mutta aina kannattaa yrittää asettua vieraan asemaan ja miettiä kuinka mukavaa itsestä olisi jos erotettaisiin omasta miehestä täysin tuntemattomien seuraan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

 Emme ajattele, että ne ovat MEIDÄN juhlat, koska vieraathan sen juhlan tekee. Emmekä ajattele mitä ME haluamme vaan sitä mitähän vieraat mahtavat haluta. Kaikkia ei voi miellyttää, mutta aina kannattaa yrittää asettua vieraan asemaan ja miettiä kuinka mukavaa itsestä olisi jos erotettaisiin omasta miehestä täysin tuntemattomien seuraan.

 

 

Tuleva morsian: olipa mukava kuulla jonkun muunkin suusta noin! Minäkin ajattelen juuri noin, jos järjestäisin hääni vain itseäni varten, karattaisiin sulhasen kanssa kahdestaan vihille. Minä ajattelen myös mahdollisimman pitkälle vieraita ja heidän viihtyvyyttään. Jotenkin hurjaa kun niin monet morsiammet paasaavat että se on meidän päivämme ja teemme kuten haluamme, viis muista ihmisistä!

 

Tästä häparin pöytä- asiasta, minä kipuilen juuri tällä hetkellä tämän asian kanssa. Periaatteessa en halua sulhasen kanssa eteen kahdestaan kaikkien töllötettäväksi. Vaihtoehto asialle olisi istua bestmanin ja kaasojen kanssa. Mutta, bestmanilla vaimo ja 2 lasta ja toisella kaasolla mies ja 3 lasta. Onko tämä ihan liian suuri määrä ihmisiä pääpöytään?? Toinen kaaso on sinkku ja toimii seremonia mestarina, joten hän kyllä saisi mieluusti istua myös kanssamme. Montako ihmistä muilla on istunut hääparin seurana? Jos ei siis omaa pöytää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä ei oikein juhlapaikan muodon takia ole muuta vaihtoehtoa kuin oma pöytä morsiusparille. Eikä se mua haittaa, kivahan se on päästä nauttimaan vain miehensä seurasta syödessä <3 Mutta muuten aion kyllä kierrellä vieraiden seassa, enkä vain tönöttää näytillä ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille tulee oma pöytä. Tällä tavoin kaikki vieraat näkevät meidät ja me heidät. Ympärillämme on myös tilaa tulla juttelemaan muita häiritsemättä ja muiden kuulematta. Morsiuspuvun kanssa tarvitsee myös tilaa ja on ihana istua välillä miehen kanssa kaksin. Pääasiassahan olemme vieraiden kanssa juhlatilassa, terassilla ja ulkoalueella keskustelemassa ja viettämässä aikaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille tulee myös oma pöytä. En halua vanhempiamme samaan pöytään jo ihan siksi, että sen kaiken hulinan keskellä haluan hetken olla ihan rauhassa kahden ja lähellä tuoretta aviomiestäni.

 

Meitä saa kyllä tervehtiä ja varmasti kierrämme juttelemassa itsekin, ettei se ihan pönöttämiseksi mene.

 

Omaa pöytää puoltaa myös se, että isäni on leski. Jos molempien vanhemmat olisi meidän rinnalla, äidin poissaolo korostuisi, ja sitä en halua. Enkä kyllä jaksaisi anopin mäkätystä ja valitusta (sitä on tiedossa, ihminen on hyvin negatiivinen).. :)

 

Mitä tulee bestmaniin ja kaasoon, niin haluan, että he saisivat nauttia myös ystäviensä seurasta. Tarkoituksena on, että molempien vanhemmat isännöisivät omia pöytiään samoin bestman ja kaaso. Ehkä tällä välttää senkin, että kun hääseurueeseen kuuluvia henkilöitä on useassa pöydässä, ei tule selkeää "ykköspöytää".

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli ehdotonta se että meille ei tule omaa pöytää. Istumme kaikki 50hlö saman pöydän ääressä. Musta on ihanaa että kaikki ovat yhdessä :) Emmekä me jossain muualla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eipä taida kenelläkään istua näin isoja perheitä samassa pöydässä kuin mitä meillä tulisi bestamanin ja kaasojen kanssa :( 

Kun nyt ajattelen asiaa niin eipä siinä kai hirveesti rauhaa ole jos 5 lasta tulee samaan pöytään istumaan meidän kanssa. Kai se oma pöytä pitää pitkin hampain hyväksyä, ainakin näillä näkymin.

 

Suurimmalla osallahan tuo oma pöytä näkyy olevan!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jos omaa pöytää ei ole, niin miten istutte muissa pöydissä tuoreena avioparina? Jos siis on vierekkäin esim. kolme pitkää pöytää joissa istutaan molemmin puolin, niin istutteko vastakkain pöydässä vai vierekkäin jossain kohtaa? Missä pöydässä, keskellä vai reunalla?

 

Ihan käytännön syistä tätä mietin, koska juhlamme ovat paikassa joka on muodoltaan pitkähkö, ja pöydät on todennäköisesti pakko laittaa kolme tai neljä pitkää vierekkäin. Haluaisin silti istua miehen kanssa vieretysten, mutta olisi jotenkin hassua jos istuisimme esim. jossain pöydässä reunimmaisina, ja taas keskimmäisinä istuminen tekisi sen, että niin kauan kuin pöydissä istutaan, luoksemme ei pääse kukaan muu kuin ne jotka siinä lähellä istuvat. Paikkaan mahtuu kyllä pieni erillinen pöytä kahdelle, mutta en välttämättä kaksinkaan tahtoisi olla. Onneksi on aikaa pohtia asiaa, ja lopullisestihan istumajärjestys varmistuu vasta kun tiedetään vieraiden tarkka määrä :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään