ndnd

Tilisanssi, Kangasala

67 viestiä aiheessa

Myös tätä morsiota kiinnostaisi kovasti, mitä Tilisanssin tarjonnasta kannattaa ehdottomasti valita menukokonaisuuteen. Myös kakuista olisi kiva kuulla lisää! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli Tilisanssi pitopalveluna omissa häissämme toukokuussa 2012. Ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa! :) Ehdottomasti kaiken hehkutuksen arvoinen. Ruoka oli todella, todella hyvää. Meillä oli pääruokana karitsan paahtopaistia, jota voin ehdottomasti suositella. Sen kanssa tarjoiltu kahvi-konjakkikastike oli mieheni mielestä parasta kastiketta, mitä on ikinä syönyt. Vieraat kehuivat paljon myös kesäkurpitsaveneitä kasvisruokana. Suurin yllättäjä oli "Paratiisin katkaravut" - olin odottanut ihan vaan katkarapuja, mutta kyseessä on ennemminkin salaatti, jossa on (reilusti) katkarapuja, kurkkua ja ananasta ja jonkinlainen kastike itsessään. Tuo näytti hieman epäilyttävältä enkä olisi välttämättä valinnut listalle, jos olisin tiennyt, mitä on, mutta maistui hirveän hyvälle (jopa niin, että eräs sukulainen yritti kopioida kyseisen salaatin valmistujaisiinsa parin viikon päästä :D ). Meillä hääkakkuna oli sitruunajuustokakku limekiilteellä ja valkosuklaaruusuilla. Oli herkullista, ei todellakaan liian makeaa. Mulle voi laittaa yksityisviestiä, jos haluaa tarkempia tietoja, tai sitten kannattaa lainata tätä viestiä, jos haluaa yleisesti kysellä, niin osaan tulla vastaamaan. En täällä hääpuolella enää kovin aktiivisesti pyöri, mutta foorumilla muuten kylläkin ;)

Muokattu: , käyttäjä: Krissuli

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä olen ihan untuvikko vielä näissä järjestelyasioissa ;), joten ei oikein ole vielä kuvaa pitopalveluiden hintatasosta. Onko Tilisanssi mielestänne ihan kohtuullisen hintainen? Kehuja ainakin saanut tosi paljon!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Mä vertailin Tilisanssin hintoja joihinkin, mitä netistä löytyi, ja musta tuo oli ehdottomasti kohtuuhintainen, ja todellakin loistava hinta-laatu-suhde. Meidän aikaan hintaan tosin kuuluivat vielä avec-lasit ja saatiin pieni kukka-asetelmakin buffet-pöytään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kuulostaa hyvältä! Kun on niin paljon kehuttu, vois kyllä Tilisanssiin päätyä. Olen vähän kuullut juttua, että kaikki Kangasalan pitopalvelut eivät ole niin kovin, eh, korkeatasoisia. ;)

 

Ps. Krissuli, me ollaan aika ajoissa liikkeellä, mutta voisin sulle laittaa yksityisviestiä myöhemmin, kun alkaa varailu olla ajankohtaista. :)

Muokattu: , käyttäjä: kesä_2014

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille tulossa Tilisanssi häihimme kesäkuussa ja kävimme juuri palaveeraamassa omistajan kanssa. Olen kyllä jo tässä vaiheessa tosi tyytyväinen valintaan, menu on mahtavan kuuloinen (myös joustovaraa erityisruokavalioiden suhteen on hyvin) ja ote on erittäin ammattitaitoinen! Mielestäni myös hinta on tosi kilpailykykyinen, kun pakettiin kuuluu (poislukien avec-lasit) pääosin kaikki - myös toiveiden mukaan tehty hääkakku, joka usein maksaa ekstraa! Kangasserveteistä iso plussa, kuten myös ruokajuomien pöytiintarjoilusta. Voin palailla asiaan vielä häiden jälkeen, vaikka tuskin Tilisanssin ruoista moittimista löytyy. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei, kertoisitteko kokemuksia Tilisanssin hääkakuista. Meillä on helmikuussa häät, ja menu on jo päätetty, mutta kakun suhteen lyö vielä pää aivan tyhjää.. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nostetaapas tätä ketjua... Kuurankuiske, joko löytyi teille sopiva kakku? :)

 

Me järkätään erikseen kavereille hääbileet ja päädyttiin kans Tilisanssiin. Nyt pitäisi miettiä, mitä sitä oikeastaan haluiskaan. :grin:  Täytyy lukea tänkin ketjun suosituksia läpi. Täti puhelimessa ainakin kuulosti siltä, että mieluusti neuvottelee meille sopivat vaihtoehdot.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille tulossa Tilisanssi häihimme kesäkuussa ja kävimme juuri palaveeraamassa omistajan kanssa. Olen kyllä jo tässä vaiheessa tosi tyytyväinen valintaan, menu on mahtavan kuuloinen (myös joustovaraa erityisruokavalioiden suhteen on hyvin) ja ote on erittäin ammattitaitoinen! Mielestäni myös hinta on tosi kilpailykykyinen, kun pakettiin kuuluu (poislukien avec-lasit) pääosin kaikki - myös toiveiden mukaan tehty hääkakku, joka usein maksaa ekstraa! Kangasserveteistä iso plussa, kuten myös ruokajuomien pöytiintarjoilusta. Voin palailla asiaan vielä häiden jälkeen, vaikka tuskin Tilisanssin ruoista moittimista löytyy. :)

 

Roxanna, olis kiva kuulla, kuinka teillä meni! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli kanssa Tilisanssi pitopalveluna syyskuussa 2014 ja ei voi kyllä kuin kehua!! Kaikki sujui pitopalvelun kanssa loistavasti ja ruoka oli sairaan hyvää! Otimme kokonaisuudessaan Talvi 2014 menun ja siihen suklaasitruunajuustokakun hääkakuksi. Oi nam. Harvoin syö ruokaa, jossa kaikki on vain tosi hyvää. 

 

Tarjoilijat olivat erittäin asiantuntevia ja palvelivat hyvin. Olin myös ihan otettu erikoiskohtelusta, minkä saimme tarjoilijoilta hääparina. Toki olimme ns. päivänsankareita, mutta en osannut odottaa huomiointia myös pitopalvelun suunnalta.

 

Ainoa minkä olisi voinut vielä toteuttaa oli shamppanjamiekalla skumppapullon avaus juhlien alussa. Pitopalvelun vastaava totesi jossain vaiheessa, että hänellä olisi ollut shampanjamiekka kotona, mitä olisi mielellään käyttänyt  :D no eipä tullut mieleen kysyä. Tämä lähinnä kuvaamaan laadun tasoa..

 

Hieman yllätyksenä tuli myös menuun karpalohyydyke ja kinuski, joka tarjoiltiin erillisenä ruokalajina heti pääruuan perään. Tässä olisi ollut mahtava paikka jälkiruokaviinille. Onneksi ei tätä tiedetty, sillä viineihin meni muutenkin jo ihan hyvin rahaa :P  Kahvi tarjoiltiin myöhemmin hääkakun kanssa normaalisti. 

 

Kaiken kaikkiaan he olivat erittäin ammattitaitoisia ja ruoka oli taivaallista.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli talvinen juhlamenu ja kakkuna vadelma-valkosuklaa-lime juustokakku. Ruoka oli todella hyvää ja sai paljon kehuja.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heippa!

 

Meille on tulossa Tilisanssi pitopalveluksi häihin kesällä 2016 :) Häihinhän on juu vielä aikaa, mutta halusin hoitaa isoimmat asiat jo hyvissä ajoin pois alta, jotta ei tarvitse sitten viime tinkaan stressata, kun sopivat juhlapaikat ja pitopalvelut onkin jo varattuna. Hääpaikkana meillä on Einon pirtti, joka olikin hyvä varata jo tässä vaiheessa, sillä kesälle 2016 oli enää kaksi viikonloppua vapaana kun kyseltiin...

 

Mutta niin.. asiaan  :grin: Olis tosiaan mukava kuulla ajankohtaisia kokemuksia Tilisanssista sekä menuvaihtoehdoista.. Mikä oli erityisen hyvää, mitä taas olis ehkä voinu vaihtaa johonkin muuhun? Lisäsittekö menuun jotakin omaa, mitä voisitte suositella? Millanen kakku jne? Me ollaan mietitty, että otettaisiin se salaattipainotteinen menu ja sitä hiukan muunneltaisiin. Myös hää 1 -menu kuulosti hyvältä.. kuten myös se välimerellinen  :grin:

 

Tietääkös joku muuten, että miten Tilisanssissa suhtaudutaan siihen, jos haluais tuoda pöytään jotakin itsetehtyä syötävää??? Lähinnä kahvipöytään haluttaisiin leipoa pitopalvelusta tulevan kakun kaveriksi vaikkapa macaronseja, brownies -paloja ja pikkumarenkeja tai jotakin sen tyylistä... Myös juustolautanen osana jälkiruokapöytää olisi kiva (senhän vois tietenkin pyytää sieltä Tilisanssista)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olisin kiinnostunut aika samoista asioista kuin emmimarie jos jollain on kommentteja :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Sama juttu, kiinnostaa Tilisanssi-kokemukset lähiajoilta ja mahdolliset kuvat tarjoiluista yms. Tavallisesti en edes harkitsisi koska sivuilla ei ole kuvia ruuista/kakuista juurikaan, maistiaishommia ei järjestetä jne, mutta niin paljon täällä kehuttu, että voisin uskoa että olisi hinta-laatu-suhde kohdallaan.

Taannoisen kyselyni perusteella pöytään saa tuoda omaa syötävää, jos nyt oikein ymmärsin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen miettinyt varaavani Tilisanssin omiin häihini 2017 ihan tutun häiden perusteella. Pidin salaateista valtavasti, varsinkin Parmankinkkusalaatti oli herkullista. Parasta olivat kuitenkin Ahvenanmaan tartarleivät. Karitsan paahtopaistin laatu ilmeisesti vaihteli, osa kommentoi hieman kuivaksi, mutta osa taas piti kovastikin. Itseltäni pieni miinus tuli mansikkatäytekakun pohjan rakeisuudesta. Itse teen kakkuja paljonkin, ja niiden syöminenkin on sydäntä lähellä. Mikäli tilisanssi kuitenkin tulisi minun häihini, pitäisi kakkupohjaan esittää toiveita tai sitten ottaa kakku ulkopuoliselta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä varasin tänään Tilisanssin meidän häihin ensi kesälle :) Huh, nyt on taas yksi käytännön asia hoidettu :girl_dance: Puhelimessa ollut nainen kuulosti ihan miellyttävältä, ja menuja voi muokata omiin tarpeisiinsa. Iso plussa on, että astiat ja liinat sisältyvät hintaan. Tietenkin unohdin kaikessa innostuksessa kysyä, että voiko tarjolle tuoda omia ruokia - lähinnä siis kahvipöytään, koska ymmärtämäni perusteella menuun kuuluu vain kakku, ei mitään muita makeita leivonnaisia. Täytyy ottaa joskus uudelleen yhteyttä ja kysyä. En kehtaa nyt heti perään soittaa ja sanoa, että niin, unohdin kysyä tätä ja tää :D 

Muokattu: , käyttäjä: Aleze

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli Tilisanssi tämän vuoden elokuussa häissämme. Kaikki meni vikaan, vaikka olin lukenut täältä useita positiivisia arvosteluja. 

Ennen häitä alkoi jo arveluttaa, kun päivää ennen juhlia ei luvattuja pöytäliinoja löytynytkään pesulasta. Pitopalvelu ei vastannut puheluihin, tekstiviesteihin tai sähköposteihin, joten ajoimme Kangasalta Tampereelle paniikissa vuokraamaan liinoja pe-iltana toiselta firmalta. Jännitti hirveästi, muistavatko he meidän häitämme lainkaan.

Hääpäivänä he tulivat myöhässä paikalle, mikä oli erityisen kiusallista, koska heillä oli ainoa avain juhlapaikallemme. Tullessamme kirkosta juhlapaikalle jouduimme vieraiden kanssa odottamaan tihkusateessa Tilisanssia.  

Tämän olisimme vielä sietäneet, mutta kun ruoka ei vastannut sovittua (mm. luvattujen sydänsämpylöiden tilalla oli yksi iso levy, josta vieraat joutuivat käsin repimään paloja - ei mielestäni ok korona-aikana), yhden vieraan ilmoitettua erikoisruokavaliota ei huomioitu, kokki ei muistanut oliko ottanut tekemänsä kasvisruoan mukaan, kuvissa ollut kerroskakku olikin muuttunut valmispohjasta tehdyksi levykakuksi jne. alkoi huumorintajumme loppua. Ruoan maussa ei sinänsä ollut vikaa.

Palvelu oli niin epävarmaa ja hidasta, että bestmanit ja kaasot keräilivät likaisia astioita ja kaatoivat avecit kahvin kanssa, kun Tilisanssin henkilöstö ei saanut asioita hoidettua.

Reklamoimme heti häiden jälkeen ja nyt, lähes 8 viikkoa häiden jälkeen, yrityksestä pahoiteltiin "hässäkkää ja mielipahaa" ja tarjottiin alle 20 prosentin hinnanalennusta :girl_prepare_fish:

Alkuun harmitti, nyt vain suututtaa. Ymmärrän hyvin, että tämä on varmasti ollut stressaava vuosi monille yrityksille koronan vuoksi, enkä haluaisi olla ns. hankala asiakas. Tuntuu vaan pahalta, että he tuntuvat suhtautuvan täysin välinpitämättömästi ja epäammattimaisesti tähän kokonaisuudessaan.

Kuulin myöhemmin, että firmassa on vaihtunut hiljattain sekä omistajat että pääkokki, mikä ehkä selittää tätä dramaattista muutosta laadussa. En tiedä, mutta en voi tämän perusteella suositella pitopalvelua kenellekään :wacko:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään