Guest Johis

Sukunimen vaihtuminen - Identiteettikriisi?

245 posts in this topic

Minä kriiseilin etukäteen aika paljonkin nimenvaihtamisesta. Nyt kun se nimi on oikeasti vaihtunut, mitään kriisiä ei ole havaittavissa. Päinvastoin: minua ärsyttää, kun en saa heti muutettua kaikkia papereita, että voisin käyttää koko ajan uutta nimeä. Kieltämättä on vähän hassu olo, mutta ei sillä tavalla, että kokisin edelleen olevani tyttöniminen. Pikemminkin tuntuu siltä, että minulla on pelkkä etunimi. ;D Siis kun joutuu sukkuloimaan kahden nimen välillä, niin etunimi on ainut mikä tuntuu oikealta. Mutta uskoisin tottuvani uuteen nimeen nopeasti, kunhan saan pankkikortin ja muut uudelle nimelle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitähän sitä tekis tuon nimiasian kanssa. Mikään ratkaisu ei tunnu oikealta. En oikein pidä omastakaan sukunimestäni, mutta kun se on oma. Miehen sukunimi olisi harvinainen, mutta sitä ei kukaan kuule koskaan ensimmäisellä kerralla oikein. Eli näitä nimiä että "eikun H:lla". Aina saa olla toistamassa ja senkin jälkeen vielä tavaamassa. Tuntuu vaikealta nimeltä. Yhdysnimenä nämä meidän nimet ei myöskään oikein sovi yhteen ja sitten se vasta mahdoton litanja onkin.

Kuitenkin tykkäisin, että jos joskus lapsiakin tulee, että kaikilla olisi sama nimi. Oltaisiin se sen niminen perhe.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jo ei helppoa ole!  ::) Mä oon aina ollu sitä mieltä, että haluun ottaa sit sulhon nimen enkä ikinä ainakaan yhdysnimeä...nooo, nyt on sit alkanu miettiin ja pohtiin, oisko se oman nimen pitäminen sittenkään pahitteeks, ku yhtäkkiä onkin alkanut tuntua, että siitä ei haluiskaan kokonaan luopua. Ärsyttää vaan sit just, se ettei olis myöhemmin koko perheellä sama nimi. Tuntuu kauheelta aatella, että lapset ois eri nimisiä. :-/ onpas kyllä kimuranttia.. ::)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei tää kyllä mitään kriiseilyä ole, mutta olkoon sitten vähän OT.

Mulle nimittäin kävi tänään niinkuin pelkäsinkin: Esittelin itseni tyttönimellä ja sitten korjaamaan. Ja tämä tapahtui kaksi kertaa peräjälkeen. Onneksi puhelimessa ja eri ihmisten kanssa. eihän tää nyt mitään ihmeellistä ole, kun häätkin oli vasta lauantaina, mutta hävettää silti hiukan... :-[

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on tota samaa kuin Jotunalla ja jehulla, että toisaalta haluaisi pitää oman sukunimensä mikä on osa identiteettiä ollut jo 32 vuotta mutta toisaalta haluaisi, että lapsilla ja koko perheellä olisi sama sukunimi. Miehen vieraskielistä sukunimeä ei kukaan kuule ensimmäisellä kerralla oikein ja sen lisäksi vierastan edelleen pikkuisen miehen sukua.

Oon meinannu pitää entisen sukunimeni vaikka se onkin tosi tavallinen suomalainen sukunimi, ja muuttaa sitten miehen sukunimeksi jos ja kun lapsia tulee. Kysyin tota sukunimen vaihtoa (vasta myöhemmin vihkimisen jälkeen) maistraatista ja se pitäisi onnistua hakemuksella, jonka molemmat puolisot allekirjoittaa . :)  Maksaa kyllä 91 euroa ja kestää pari viikkoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ei tää kyllä mitään kriiseilyä ole, mutta olkoon sitten vähän OT.

Mulle nimittäin kävi tänään niinkuin pelkäsinkin: Esittelin itseni tyttönimellä ja sitten korjaamaan. Ja tämä tapahtui kaksi kertaa peräjälkeen. Onneksi puhelimessa ja eri ihmisten kanssa. eihän tää nyt mitään ihmeellistä ole, kun häätkin oli vasta lauantaina, mutta hävettää silti hiukan... :-[

Mäkin sekoan jatkuvasti nimessäni ja joskus tulee ihan totaalinen blackout.. Häistä 3viikkoa.

Ja pientä kriisiä on kun nimi vaihtui. Muutuin kovin tavalliseksi, kun ennen olin erittäin harvinainen :) Mutta olen enemmän ku tyytyväinen uuteen nimeeni jota ei tarvii yhdellekkään ihmiselle tavata kirjain kerrallaan.. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ole vielä kertaakaan esitellyt itseäni tyttönimellä. :o Sen sijaan äitini on kerran vahingossa puhunut minusta vanhalla nimellä. ::) ;D Näköjään olen tottunut nimeen tosi hyvin ja nopeasti kauheista pohdinnoista huolimatta (tai ehkä juuri niiden vuoksi).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä joudun töissä käyttämään päivittäin myös sukunimeä, esim. krjoittamaan sen lukuisiin paikkoihin, joten olen jo aika tottunut. Tosin eilen, kun käytin ekaa kertaa uutta pankkikorttia, jouduin hetken miettimään, että minkäs nimen tähän nyt kirjoitan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Löysin tällasen ketjun niin vastailen vaikka tähän ei ookaan kukaan pitkään aikaan vastaillu.

Minä otan tulevan mieheni nimen. Se on mulle ollu selvää pienestä asti vaikka en silloin tiennyt minkä nimiseksi muutun ja etenkin kun tämä tuleva nimi, vaikka ei ole kamalan harvinainen, on silti mukavankuuloinen ja miellyttävä niin en missään vaiheessa miettinytkään oman nimeni pitämistä. Siitä asti kun alkoi tuntua että tässä se mun elämänkumppani voisi olla on jossain takaraivossa miettinyt miltä miehen sukunimi kuulostaa oman etunimen kanssa :) Ja kihlautumisen jälkeen on joskus tullu harjoteltua uuden nimen kirjottamistakin :P

Meillä muuttuu paljon muutakin naimisiinmenon yhteydessä, kuten että muutamme silloin yhteen, joten nimen vaihtuminen tuottanee vain positiivisessa mielessä jännitystä ja mietiskelyä. Haluan olla samanniminen mieheni kanssa ja nimenomaan niin päin eikä että mieheni olisi samanniminen minun kanssani. Minusta on kiva ajatella että ulko-ovessa lukee yksi yhteinen sukunimi. Toisaalta etunimeni on sellainen, että vaikka sekään ei ole mikään todella harvinainen, olen yleensä ollut ainut senniminen koulussa luokallani ja samaistun varmaan etunimeeni enemmän kuin sukunimeeni, vaikka se onkin minulle tärkeä. Minulla on myös veli, joka toivottavasti jatkaa sukumme nimeä, joten en senkään vuoksi koe pakko pitää vanhaa nimeäni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En vaihtanut nimeä avioituessani, koska en nähnyt siihen mitään syytä. Ja kyllä sukunimeni on myös voimakkaasti osa identiteettiäni, koska tunnen olevani monella tapaa suuresti läheinen juurikin isänpuoleisen sukuni kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sukunimen vaihtaminen on ainakin minulle vaikea asia. Lapsena ajattelin, että vaihdan sukunimen heti kun siihen tulee tilaisuus. Minusta sukunimeni oli karu. Nyt aikuisena en tiedäkään haluanko vaihtaa sukunimeä. Oma nimeni on niin persoonallinen,että siitä on ollut hyötyä usein, joskin myös haittaa silloin tällöin. Sukunimeni jää mieleen ja kunnioittaa karjalaisia sukujuuriani. Nyt olisi tarjolla suojattu sukunimi , joka on kaunis ja harvinainen, mutta silti mietityttää vaihtaa oma "karu" sukunimeni. Elämäni varrelta ihmiset muistavat minut juuri sukunimeni kautta. Haluan kuitenkin, että meillä on mieheni kanssa yhteinen nimi.  Todennäköisesti vaihdan sukunimeni, mutta vähän asia kaihertaa. Yhdistelmä nimi ei missään nimessä tule kysymykseen, koska kumpaakin sukunimeä saa tavata jo nyt vierailla ja yhdistelmä nimi olisi katastrofi. Ja mies ei vaihda suojattua nimeään. Minulle sukunimen vaihtuminen tulee aiheuttamaan kriisin ja on sen jo nyt tehnyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla on tuosta sukunimiasiasta ollut kriisi jo pitkään, vaikka häihin on vielä useampi kuukausi... Itselläni on melko harvinainen ja mielestäni kaunis sukunimi ja lisäksi sukuhaaramme päättyy minuun, eli jos vaihdan nimeni, nimi jää vain omille vanhemmilleni. Uudeksi nimeksi taasen on tarjolla tällainen nen-päätteinen tusinanimi. Olen yrittänyt ylipuhua miestäni ottamaan minun nimeni, mutta ei onnistu, on kuulemma niin epämiehekästä eikä kukaan muukaan niin tee.  :-? No, oma mielipiteeni taas on aina ollut, että mitään yhdysnimiä en siedä (minulla myös etunimi kaksiosainen) ja toisaalta haluaisin olla samanniminen mieheni kanssa, etenkin sitten aikanaan kun lapsia ollaan pohtimassa (vanhahtavia mielipiteitä siis osaltaan minullakin  :-/).

Taitaa käydä niin, että häviän tämän taistelun ja päädyn mieheni nimeen. Se vaan arveluttaa, että jatkuuko nimikriisini sitten loppuelämän...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Myös minulla on harvinainen oma sukunimi ja aina aiemmin olen ollut sitä mieltä, että otan yhdistelmänimen koska minulle sukunimi on kyllä osa identiteettiä. Ehkäpä asia on näin nimenomaan harvinaisen sukunimen omaavilla. No, kuitenkin olen tullut siihen ratkaisuun että otan miehen nimen ilman omaa nimeä...sekin sattuu olemaan melko harvinainen. Empä ainakaan ole aiemmin kuullut tuota sukunimeä, ennenkuin mieheni tapasin. Että hyvä näin! :) Ja vaikkei olisikaan ollut harvinainen niin olisin ottanut sen silti. Minusta on hieno ajatus, että kun meistä tulee "oikea" perhe, niin meillä on luonnollisesti myös sama sukunimi josta meidät osataan myös yhdistää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jotenkin oma sukunimeni tuntuu suuremmalta osalta identiteettiä kuin etunimeni. Olen viimeinen sukunimeni kantaja tässä sukuhaarassa, muita saman nimen haltijoita löytyy kyllä Suomesta vaikka kuinka monta. Toisaalta, tyhmää mutta niin totta, en pidä hurjan paljoa tulevasti apestani enkä siksikään hänen nimeään halua ottaa. Samoilla linjoilla ajatukset lapsuuden ja aikuisuuden välillä Pretty Prinsessin kanssa kulkevat. Meilläkin tulevalla miehellä huomattavasti harvinaisempi ja taatusti muiden mielestä kauniimpi sukunimi, liian moni asia vain hiertää tässä asiassa. Kompromissiksi olenkin ajatellut yhdysnimeä vaikkei sekään oikein houkuta. Asia on omassa mielessä tällä hetkellä todella ristiriitainen, mutta ymmärrystä kaikille mielipiteille riittää. No, onneksi on vielä reilusti aikaa miettiä...  

Share this post


Link to post
Share on other sites

ihanaa että en ole ainoa! itse olen ollut samoilla linjoilla lapsuudesta lähtien kuin edellisetkin mutta nyt kun tilanne alkaa olla ajankohtainen tuntuu niin vaikealta vaihtaa nimi. Itselläni on lyhyt ja miehelläni yksi suomen pisimmistä niin en tiedä miten tottuisi. Lisäksi olen tähän asti ollut ainoa tämän niminen koko suomessa ja jos(kun) vaihdan nimeni minulle tulee kaima.

Toisaalta tuntuu tyhmältä tehdä nimestä niin isoa juttua, varsinkin kun tiedän että haluan perheellä olevan yksi yhteinen nimi ja kun mies ei vaihda niin minun on vaihdettava. kaksiosaista olen aina inhonnut mutt nyt olen sitäkin vaihtoehtoa miettinyt..onneksi on vielä pari kuukautta aikaa miettiä vaikka tavallaan olen päätöksen jo tehnyt ja nyt vaan vielä kipuilen sen kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nimen vaihtuminen on minulle kriisi. Olen hyvin voimakkaasti identifioinut itse itseni omaan nimeeni. Onneksi ei etunimiä tarvitse vaihtaa, siihen mulla on ehkä vielä enemmän fiksaatioita.

Haluan kuitenkin vaihtaa nimeni, vaikka se tulee olemaan hyvin vaikeaa. Vielä on onneksi kuukausia aikaa totutella ajatukseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä oon siitä hyvässä asemassa etten vaihda nimeäni. Minulla on ainutlaatuinen etu- ja sukunimi, eli ainut suomessa sukunimikin...se on ollut lapsesta asti itsestäänselvyys etten koskaan tule ottamaan miehen nimeä.

Mies ottaa mielellään sukunimeni, on jo pitkään maiskutellut ja harjoitellut allekirjoituksia:-) Eli eipä tuokaan mitään pulttia asiasta ole ottanut vaikka sukulaiset yms. jatkuvasti ihmettelee että miten voi näin tehdä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Otan miehen sukunimen, minulle se oli itsestään selvä asia, jota ei tarvinnut miettiä sekuntiakaan. Pientä haikeutta vain tunnen kun luovun iskän sukunimestä, nimittäin kaikki suomen (ja koko maailman) saman sukunimiset ihmiset on aikas läheistä sukua keskenään, kaikki samalta pieneltä korpikylältä lähtöisin. Eikä meitä ole paljon!!! Kävin tuossa väestörekisterikeskuksen sivuilla tarkistamassa, 82 kpl löytyy. Miehen sukunimi taas on suomen 20 yleisimmän sukunimen joukossa, mutta siltikin...  :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites
...Mies ottaa mielellään sukunimeni, on jo pitkään maiskutellut ja harjoitellut allekirjoituksia:-) Eli eipä tuokaan mitään pulttia asiasta ole ottanut vaikka sukulaiset yms. jatkuvasti ihmettelee että miten voi näin tehdä...

Eikös olekin jännä juttu, on "luonnollista" että nainen ottaa miehensä sukunimen, mutta annapas kun asia on toisinpäin. Jo ihmetellään että "onko se ukko akkansa talutusnuorassa, eikö se osaa pitää emäntäänsä kurissa, kukahan siinäkin perheessä päätökset tekee"  ::) ja muuta vastaavaa höpötystä. Ja ihan vaan sen takia että mies ottaakin vaimonsa sukunimen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jopp. Sitten kun on perusteltu ja ihan riittävä peruste mun ainutlaatunen sukunimeni on niin johan porukka sit hiljenee. Mut ees se, että pitää perustella....

kulttuurisidonnainen juttu jep:)

Jahalle tsemppiä! Toivottavasti pääsette yhteyisymmärrykseen, kerro että täällä on toinenkin kohtalotoveri jonka mies ottaa vaimon nimen samassa tilanteessa. (mun sukunimeä ei ole edes enää vanhemmillani).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä ajattelin ennen, etten todellakaan vaihda sukunimeäni, sillä koin sen erittäin tärkeäksi osaksi identiteettiäni. Sittemmin olen asiaa pohtinut ja vaikka häihin on vielä 1,5 vuotta olen alkanut makustelemaan miehen nimeä. Pyykkitupaankin vuoroa varatessa kirjoitan sujuvasti miehen sukunimen omani sijaan. ;D

Saa nähdä pysyykö tämä tunne sillä kuten sanottu, häihin on aikaa. Mies on kyllä sanonut, että hänen puolestaan saan olla minkä niminen haluan, mutta hän ei ole vaihtamassa nimeään.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Eikös olekin jännä juttu, on "luonnollista" että nainen ottaa miehensä sukunimen, mutta annapas kun asia on toisinpäin.

Me odotettiin negatiivisia/ihmetteleviä kommentteja aiheesta, mutta yhden yhtä sellaista ei tullut, vain positiivisia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä myös otan mieheni sukunimen,asiaa sen enempää miettimättä, eli aika itsestäänselvyys mullekkin. ::)

Mun kanssa samaa sukunimeä kantaa suomessa n.200 henkilöä, joista puolet on samaa sukua, ja mieheni nimeä n.80 henkilöä  ::)

Mulla on 3 veljeä jotka huolehtivat sukunimemme jatkuvuudesta  ;D

Ei siis identiteettikriisiä eikä mitään muutakaan kriisiä tai ongelmaa  :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tyttönimeni oli todella yleinen ja miehen nimi harvinaisempi. Vaihdoin siis avioitumisen myötä nimeä ja vitsi että on hankalaa. En tunne itseäni sen nimiseksi ihmiseksi! Vastaan puhelimeen väärällä nimellä ja en tunnista itseäni kun puhutellaan uudella nimellä. Mutta, kaipa tämä tästä. Kun perhettä tulee niin parempi että ollaan kaikki samannimisiä  :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now