Jump to content
Naimisiin.info

Kutsu polttareihin, mutta ei häihin? "Täytevieraat" (yhdistetty)


Jantsu

Recommended Posts

Samaa mieltä olen kuin useimmat, eli mielestäni polttareihin kutsun saanut tulisi kutsua myös häihin.

Poikkeuksena voisi tosin olla vaikkapa sellainen tilanne, että hääpari haluaa ihan pienet häät ja kutsuttujen listalla ei ole muita kuin oma perhe ja lähimmät sukulaiset (esim. n.10 henkilöä). Tällöin ymmärtäisin paremmin ettei hääkutsua tule, mutta haluaisin silti tietää tästä pienet häät -järjestelystä aiemmin etten sitten turhaan odottelisi kutsua.

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 448
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Edellisen vastaajan kannalla myös! Itse en oleta polttareiden tarkoittavan automaattista kutsua häihin, monesti hääpari maksaa itse häänsä, joten etäisempiä ystäviä ei välttämättä ole varaa kutsua. Itsestäni ainakin olisi kiva osallistua kavereideni polttareihin, vaikka en välttämättä häihin pääsisikään. Ja polttarithan täytyy järjestää osallistujien mukaan, ei voi olettaa että opiskelijoilla on laittaa esim. 50-70€ kiinni morsiameen ja lisäksi vielä omat kulunsa.

Itse toivon näkeväni polttareissani myös sellasia ystäviä, joita emme häihin voi kutsua, enkä koe olevani sen takia tökerö tai epäkohtelias ihminen   ::)

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Nää on näitä ikuisuus kysymyksiä, enkä usko että näissä voi kauheasti yleistää. Enemmänkin se asia on kiinni kutsuja ja kutsutun välisestä suhteesta, mutta mielestäni on korrektia muistaa sellaista ystävää jota ei ollut kutsuttu hääjuhlaan (mutta silti polttareihin), jotenkin muuten. Itse olen saanut kutsun polttareihin, mutta en häihin, ja se loukkasi. Ehkäpä juuri siksi, että minusta halutiin repiä osa polttarikustannuksiin ja -henkeen, mutta häihin olin ei-tervetullut. Vaikka kavereita olemmekin edelleen. Korrektimpaa olisi ollut selittää tilanne henkilökohtaisesti että miksi vain osa on kutsuttu minnekin, ja ehkä jättää kokonaan kutsumatta koko polttareihin osa porukasta. Mutta siis nämä ovat vain mielipiteitä, ja kuten sanoin, nämä riippuvat paljon henkilösuhteista. :rolleyes:

Itselläni ei tulisi pieneen mieleenkään kutsua sellaisia ihmisiä (tai kaaso ne kutsuu kai..) jotka eivät ole tervetulleet häihin, ellei sitten ole jotain spessu-tapausta joka ei vaan yksinkertaisesti pääse hääjuhlaan. Silloin valmistelisin ja hankkisin jotain kivaa sille ihmiselle joka oli tarpeeksi tärkeä tullaakseen polttareihini <_< Niin!

Link to comment
Share on other sites

Kylläpäs tätä aihetta väännetään ja käännetään :D me tehdään avokin kanssa niin, että jätetään lapsi hoitoon ja mennään KAHDESTAAN juhlimaan polttareita. On niin vähän kahden keskeistä aikaa kun on lapsi ja toisella opinnot kesken. Varmaankin jonnekkin kylpylään edes yhdeksi yöksi, hyvää ruokaa ja juomaa sekä seuraa :) kumpikaan kun ei haluta suuremmin polttareista numeroa tehdä.

Link to comment
Share on other sites

Olin juuri häissä joissa en ollut kutsuttuna polttareihin, häihin kylläkin. Olin erittäin tyytyväinen järjestelyyn, sillä en tunne morsianta mitenkään erityisen hyvin. Ihmetystä sen sijaan aiheutti se, että näistä polttarivieraista vain muutama oli kutsuttu itse häihin. Mieheni on myös muutaman kerran kutsuttu polttareihin ilman hääkutsua. Valitettavasti noista tilanteista on jäänyt sellainen maku, että on vaan tarvittu lisää kustannuksiin osallistujia. Jos siis päätyy ratkaisuun jossa polttarivieraat eivät häihin pääse, kannattaa harkita hyvin tarkkaan miten asiansa ilmaisee, jottei kellekään jäisi ikävää makua suuhun.

Link to comment
Share on other sites

Jos kutsu tulisi vain polttareihin muttei häihin niin jättäisin kyllä väliin. Luulen että minulla tulisi tunne että "ryyppykaveriksi" kelpaan kyllä mutta siihen se sitten jääkin :angry: Omiin polttareihin haluan vain ne henkilöt jotka ovat myös tulossa häihimme, toisin sanoen sellaiset henkilöt jotka todella merkitsevät minulle jotain :)

Link to comment
Share on other sites

Minulla tulee olemaan aikanaan stressi polttareista. En tule kutsumaan montakaan kaveriani häihini (haluamme pienehköt häät) ja tiedän, että jos minulle ystävieni toimesta pidetään polttarit mukaan kutsutaan myös henkilöitä, joita minä en ole kutsunut häihin. Tiedän myös, etteivät kaikki häihin kutsutut kaverit tule saamaan tällaisessa tapauksessa kutsua polttareihin.

Ovatko kaverit siis minulle närkästyneitä siitä mitä meidän yhteiset kaverit tekevät halutessaan tarjota meille kaikille yhteisen mukavan päivän? Pitäisikö minun kieltää polttareiden pitäminen tai sanella niitä järjestäville ketä pitää kutsua ja ketä ei saa kutsua.

Link to comment
Share on other sites

Guest sekameteli

Itse olen ollut polttareissa mukana ilman hääkutsua ja kivaa oli. Olin tutustunut morsiameen opiskelujen kautta, mutta koko hänen muu sukunsa sekä sulhanen olivat ihan vieraita ja sen takia musta oli ihan ok, ettei kutsua häihin tullut. Polttarit eivät myöskään olleet hirmu kalliit, joten koin lähinnä, että meillä oli kiva yhteinen päivä hauskanpidon merkeissä ilman, että joku olisi halunnut hyötyä minusta. Ihan kivat fiilikset jäi. :)

Link to comment
Share on other sites

Mun mielestä on ihan ok saada kutsu polttareihin mutta ei häihin. Jos morsian on joku rakas ystäväni enkä saa kutsua häihin, tiedän että siihen on hyvä syy eikä asiasta tartte vetää herneitä nenään. Tärkeintä on päästä juhlimaan ja riehumaan läheisen ihmisen kanssa. :)

Se on sitten asia erikseen jos saisi kutsun jonkun puolitutun polttareihin, eli homma olisi selkeästi vaan rahastusta. Mutta oikeiden ystävien ollessa kyseessä ei tollasella asialla ole mitään merkitystä. Näitä vastauksia kun lukee niin tulee sellanen fiilis että harvalla ihmisellä tällä palstalla on oikeita rakkaita ystäviä, niin selkeän kielteisiä vastaukset on pelkkää polttarikutsua kohtaan.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Itse olen ollut mukana polttareissa, vaikka en saanut kutsua häihin. Kyseessä oli pienet häät, jotka vietettiin hääparin kesämökillä saaressa ja jossa vieraina oli läheisimmät sukulaiset. Polttareihin osallistui morsiamen kavereita, joista yli puolet siis jäivät ilman hääkutsua. Tämä oli tiedossa kaikille meille osallistujille, eikä ketään se haitannut. Näin morsian sai polttarit ja kaverit pääsi mukaan "häähumuun", vaikka itse häihin ei päässyt. Kivaa oli kaikilla ja saimme häiden kiitoskortin jälkikäteen.

Link to comment
Share on other sites

  • 4 weeks later...
  • 3 weeks later...

minun polttareihini on kutsuttuna yksi henkilö, joka ei ole kutsuttuna häihin. Kysymksessä on mieheni veljen ex-vaimo, jonka kanssa olen todella läheinen, mutta heidän eronsa (astui voimaan viime kuussa) ja siihen liittyvä lasten huoltajuuskiista on riitannuttanut kyseisen ihmisen koko sulhasen puolen suvusta. Olisin halunnut kutsua hänet myös häihin, mutta oli valittava hänen ja sulhasen vanhempien,veljen yms väliltä. On mielestäni poikkeus tilanne, muuten en kutsuisi pelkkiin polttareihin.

Link to comment
Share on other sites

Periaatteessa en kutsuisi polttareihin heitä, jotka eivät häihin saa kutsua. Mutta yksi kavereistani tietää, että häihin on tulossa lähinnä vain sukulaisia ja ilmoitti, että haluaa silti polttareihin osallistua (ilmoitti siis kaasolle tämän) eikä haittaa, ettei häihin kutsua saakkaan. Eli kaipa tämäkin on himan kiinni kutsuttavista itsestään....

Link to comment
Share on other sites

Aika pitkälti olen samoilla linjoilla muiden kanssa. Polttareihini haluan ne, jotka ovat tulossa myös häihini.

Tokihan on myös poikkeustilanteita (esim. häät vain perheen kesken ym .), mutta pääsääntöisesti polttarikutsu = hääkutsu.

Link to comment
Share on other sites

Toivon polttareihini vain niitä jotka kutsutaan myös häihin.Toisaalta ymmärrän jos joku toimii toisin, syynä vaikkapa hyvin pienet häät tai jos työkaverit haluavat osallitua polttareihin.Tällöin minusta polttareihin osallistujan täytyy tietää etten ole saamassa hääkutsua, että on vilpittömästi mukana eikä katkera.

Link to comment
Share on other sites

  • 4 weeks later...

Elikkäs otiskosta tuleekin ongelma esille. Voiko polttareihin kutsua henkilöitä, jotka eivät ole häävieraiksi kutsuttuna? Kaasot halusivat listaa, joihin laitan polttareihin haluamiani henkilöitä, mutta mietin että kehtaako siihen työkavereitakaan laittaa, kun heistä kukaan ei saa kutsua häihimme :rolleyes: ja kuinka monta henkilä yleensä kehtaan listaan laittaa...tärkeitä kavereita kun on niin paljon :P

Link to comment
Share on other sites

Olen miettinyt ihan samaa asiaa.

Minulla on sellaisia kavereita, jotka haluaisin polttareihin, mutta itse hääjuhlaan kyllä heidät haluaisin, mutta sitten minun kavereita olisi vaikka muille jakaa ja miehellä ei olisi montaa kaveria. Meillä on periaate, että molemmilta puolilta kutsutaan samanverran....

Muokattu: , käyttäjä: Pinjaliini
Link to comment
Share on other sites

No ei mun mielestä! mutta kukin tavallaan! :)

Mun mielestä ois aika hölmöä kutsua polttareihin ihmisiä joita ei kutsuta häihin. Tai lähinnä tuntuis itsestä oudolta olla se tyyppi joka pyydetään polttareihin, muttei saisikaan kutsua häihin. Onhan polttarit kuitenkin yksi osa itse häitä. Mun on ainakin vaikea kuvitella omalla kohdallani sellaisia ihmisiä omiin polttareihin joita en syystä tai toisesta halua häihin?!?! Eikös polttari-porukassa kuitenkin yleensä ole niitä läheisiä ystäviä eikä kovin kaukaisia?

Link to comment
Share on other sites

Minä taas ajatellut asian niin että kun meillä on pienet häät, niin pyydän polttareihin kavereita ja työkavereita joita ei kutsuttu koska haluan kuitenkin heidän kanssaa asiaa juhlistaa, mutta oli pakko rajata kutsuvieraat kun miehen suku niin iso että olisi helposti tullut 300 ihmistä häihin.... :o

Muokattu: , käyttäjä: puh_nalle
Link to comment
Share on other sites

Mitenköhän sitten toimitaan kun juttelin tänään yhden tutun kanssa ja hän kertoi että miten oli bestmanin kanssa miettinyt et millaisia polttareita miehelleni he keksivät... siinä vaan se juttu että kun emme oikeastaan tunne tätä henkilöä yhtään (on kyllä tosi hyvä tyyppi ja mukava) emmekä edes ajatelleet kutsuvamme häntä häihimme juuri sen syyn takia mutta voiko bestman päättää itse tuollai ja mitenkäs me sitten tehdään? Miehen mielestä on ihan ok että tämä tuttu tulee hänen polttareihin mutta ihmetteli kyllä että minkä takia bestman oli sellaisen ihmisen kutsunut polttareihin jota olemme ehkä nähneet n.5-10 kertaa... Emme kyllä ajatelleet siltikään kutsua häntä häihimme mutta mitä mieltä te olette siitä?

Vastaisiko joku fiksu..?

Link to comment
Share on other sites

Minä olen tämän asian järkeillyt näin, kun meille tulee pienet hää, rajaaminen oli "pakko", kun miehen suku niin iso että jos olisi kutsunut vain kaikki tädit, sedät ja serkut niin heistä olisi tullut jo n.200 ja sitten vielä oma suku siihen päälle niin hups jo 300 vierasta :blink: .. Joten haluan polttareihini työkavereita ja niita kavereita joita valitettavasti häihin en voinut kutsua, mutta haluan heidän kanssa asiaa juhlistaa.. (pidetään myös viikko häitten jälkeen kotona kavereille juhlat..)

sekava sepustus mutta kai siitä selvän saa

Muokattu: , käyttäjä: puh_nalle
Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...

×
×
  • Create New...