Jump to content
Naimisiin.info

Onko polttarit aina oltava salaisuus?


Antsa

Recommended Posts

Mä tiesin päivän, kun se oli käytännössä ainoa sopiva. Tiesin myös kutsutut, tosin ihan kaikki ei päässeet. Mulle ilmotettiin etukäteen aika, jollon pitää olla lähtövalmiina sekä lista tavaroista, joita tarvin. Sain myös vähän laittautumisohjeita. Ohjelma oli siis yllätys, ja siinä oli ihan tarpeeksi jo yllätystä. Oikein mukava päivä oli, juuri sellainen ohjelma kuin itse olisin polttareihin voinut järjestää. Osa listan tavaroista oli hämäystä ja myös ihan ensin kaasot hämäsivät lähtemällä ihan muualle kuin mihin oikeasti oltiin menossa. itse olin etukäteen toivonut, että saan tietää päivän, kun muuten olisi ollut töiden suhteen tosi hankalaa saada yhtäkkiä vapaata ja paljon kun on häiden suhteen ollut hommaa sekä muita kesän juhlia ja menoa, että varmasti oli vapaa vkonloppu siinä. Ei siis haittaa, kun kaikkea ei tiedä :)

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 158
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Minä tiedän omien polttareideni päivän, koska ollaan lähdössä kaasoni kanssa kahdestaan päiväksi Tukholmaan. Ja ollaan tehty kaikki matkajärjestelyt kyllä yhdessä :) Mutta jos mulle olisi järjestetty ns. perinteiset yllätyspolttarit, olisin halunnut tietää päivän etukäteen vaikka ohjelmasta en mitään tietäisikään.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...
  • 3 weeks later...

Mä olisin halunnut että polttarini oisivat olleet yllätys mutta nyt pari viikkoa ennen häitä on enää 1 vapaa viikonloppu niin jopa mun matikkapää sanoo että ne ei voi olla milloinkaan muullon kun tulevana viikonloppuna. En ois halunnut että polttarit on näin "myöhään" kun tässä nyt ois ollut vähän kaikkea muutakin tekemistä. :mellow:

Link to comment
Share on other sites

^ Sama juttu, mutta luultavasti tämä viikonloppu oli ainoa mahdollisuus, niin ei voi mitään. Mä olen vähän tylsä ihminen, mutta mielelläni tietäisin jopa ohjelman etukäteen, koska muuten mä ehkä hieman ressaan päivän ohjelmaa enkä pysty kunnolla nauttimaan edes siitä mukavasta ohjelmasta. En ole mikään ulospäinsuuntaunut tai sosiaalinen tapaus, niin epäilen, että joudun kuitenkin tekemään jotain sellaista, mitä en haluaisi.

Mun mielestä, jos morsian melko perinteinen, niin kannattaa yrittää pitää salaisuutena, mutta jos toinen tekee muutenkin asiat hieman eri tavalla, niin ihan hyvin voi hieman tiedustella, haluaako toinen tietää vai ei. Eniten mua ärsyttää ne, jotka ovat sitä mieltä, että polttarien nyt vain kuuluu olla salaisuus ja polttareissa kuuluu tehdä sitä ja sitä.. perinteet tai se, että jotain pitää tehdä, koska aina on tehty niin, vain ärsyttää mua todella paljon.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...
  • 4 weeks later...

Toivon, että polttaripäivä sovitaan etukäteen, koska onpas vähän tyhmää jos on vaikka sille päivälle sovittuna jotain muutakin tärkeää. Käyn töissä myös viikonloppuisin, eli työvuorot täytyy sopia sen mukaan. Tehtäväni on siis sellainen, etten voi noin vain päättää minkä viikonlopun haluan vapaaksi, sillä viimeinen vastuu töiden hoitumisesta on minulla ja jos kukaan muu ei voi tulla töihin, on minun pakko mennä, siksi siis olisi kiva tietää päivä etukäteen. Polttarivieraat on varmaan myös valittava yhdessä, sillä ainakaan kaaso (jonka onnistuin valitsemaan ja hyvin valitsinkin!!!!!) ei tunne kaikkia minulle oikeasti tärkeitä ystäviä. Olen jo kertonut hänelle mistä en tykkää ja miksi ja "hienovaraisesti" vihjaillut mistä voisin tykätä. Ja kyllä tiedän että ei se minun tehtäväni ole päättää mitä polttareissa tapahtuu, eli ei ole pakko toteuttaa toiveitani. Toivon kuitenkin ettei ole mitään perus "baarikierros ja pusujen myyntiä"- meininkiä, vaan hiukan jopa urheilullista toimintaa ja minun suosikkijuttujani.

Link to comment
Share on other sites

Itse olin äitini kaasona viime kesänä, ja sovimme päivän yhdessä etukäteen senkin takia, ettei äitini töiltään ehtinyt kuin yhtenä päivänä (joka sattui olemaan vielä sunnuntai!). Ohjelma oli yllätys, kävimme toisen kaason kanssa hakemassa äitini kotoaan sovittuna kellonaikana ja loppu oli sitten yllätyksiä. Äidilläni oli mielipiteitä siitä, mitä tahtoo ja ei tahdo, joten kuuntelimme toki mielipiteet, ja kommentti päivän jälkeen olikin, että täydelliset polttarit!

Itselleni toivon aika lailla samaa - päivän tahdon tietää etukäteen, että osaan henkisesti valmistautua enkä vahingossa sovi jotain muuta menoa siihen. Ohjelma on ihan kiva yllätyksenä kunhan toiveitani kuunnellaan (typeriä asuja ja nolauksia en suostu tekemään, ja sen toki tietävätkin minut parhaiten tuntevat).

Link to comment
Share on other sites

Mä olen myös pitänyt äidilleni polttarit. Tällaisissa tapauksissa on kiva, kun voi hieman "narrata" toista, kun tuntee toisen sen verran hyvin, että tietää morsiamen nauttivan päivästä tuttujen kera. Siinä on kiva yllättää oma äiti tai muu läheinen vanhempi sukulainen. Siinä täytyy tosiaankin enemmän miettiä morsiamen ajatuksia, kuin jos olisi pelkkä kaveri kyseessä. Kukaan ei järjestä omalle äidillensä polttareita kenenkään muun makuun kuin äidinsä.

Link to comment
Share on other sites

Morsio, jonka kaaso olen, tulee polttareitaan varten ulkomailta Suomeen. Polttaripäivän pitäminen salaisuutena olisi siis aika iso haaste. Se ei tietenkään estä polttarien sisällön pitämistä salaisuutena. ;)

Tiedän myös, että jotkut ihmiset eivät lainkaan pidä yllätyksistä. Tällaisessa tapauksessa polttareista voi toki kertoa morsiolle enemmänkin etukäteen.

Link to comment
Share on other sites

Mulle ei pidetä yllätyspolttareita. On tässä vaiheessa jo aika hyvin selvillä ne ihmiset ketkä mulle luultavasti rupevat pääasiallisesti niitä kekkereitä järkkäämään ja heille olen tehnyt alun alkaen hyvin selväksi sen että tahdon ehdottomasti tietää etukäteen milloin mennään, mihkä mennään ja mitä tekemään. Kaverit tietävät muutenkin kyllä jo valmiiksi että mä olen ehkä koko maailmankaikkeuden epäspontaanisin ihminen ikinä, joten tämän takia en jaksa uskoa että kukaan niistä viitsisi lähteä mulle mitään ihan hirveän isoja ylläreitä omin päiten säheltämään kun kerta tietävät että inhoan lähteä mihinkään tai tehdä mitään ihan niin kuin ykskaks tosta noin vaan. Kaikki ovat toivottavasti enemmänkin vaan helpottuneita siitä hyvästä että pääsevät noin helpolla hommastaan kun morsian on näin tylsä. :D

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...
  • 4 months later...

Nostetaanpa aihetta ja kerrotaan samalla oma näkemys :)
Itse toivoisin yllätystä ajankohdan suhteen, mutta pahasti pelkään ettei se tule toteutumaan. Juhliin on jäljellä enää 5 viikonloppua. Tulevana viikonloppuna olen menossa sukuloimaan, seuraavana onkin jo juhannus, sitte on kaksi viikonloppua työssä ja kappas sitten onkin vapaa viikonloppu.
Joten pahasti pelkään että polttarit ovat viikko ennen häitä.
Tietysti onhan tässä se mahdollisuus että jompi kumpi noista työviikonlopuista menee polttareissa, mutta tätä kuitenkin vahvasti epäilen sillä työni ei kamalasti yleensä pysty joustamaan.
Mutta kyllä tässä on pientä vainoharhaisuutta jo havaittu, sillä mietin että jos kaasot ovatkin sopineet sukulaisteni kanssa ja sukulointi onkin tekosyy. Saas nähdä :D

Mutta itse tästä rikastuneena ja fiksuuntuneena: jos joskun pääsen kaasoksi pidän polttarit jo hyvissä ajoin ettei tapahtuisi tällaista että viikonloput loppuvat kesken.
 

Link to comment
Share on other sites

Aika hyvin voi laskeskella koska polttari ovat, kun enää 5 viikonloppua aikaa ja melkein kaikkina on ohjelmaa... Töissä ei tiedetä (ainkaan vielä), että olen menossa naimisiin, mutta kohta taidan jäädä kiinni, kun joku oli kysellyt kuka on minun esimieheni!! Apua, mulle tuli ihan kylmän hiki, kun ajattelin jo, että mitä kauhee olen tehnyt. Mutta taitaa (toivottavasti ainakin) liittyä jotenkin polttareihin :D Tiedän, että mieskin haetaan kesken töistä...

Link to comment
Share on other sites

Kaasot kysyivät multa jo hyvissä ajoin sopivia viikonloppuja polttareille, koska olen myös joskus viikonloppuisin töissä. Nyt tiedän, että potentiaalisia ajankohtia ei ole kovin montaa, mutta niihinkin saattaa osua jotain menoa. Olen siis iloinen, että kaasoni sanoivat voivansa tarvittaessa paljastaa viikonlopun etukäteen. Tavallaan olisi kivaa, jos polttarit olisivat yllätys, mutta ei se toisaalta pilaa intoani, että tietäisin päivän, koska ohjelmasta ei kuitenkaan ole hajua. Ja pari kaveria on jo kertoneet "suunnitelleensa erityisohjelmaa" sinne. Joten jollen ongi viikonloppua etukäteen tietooni, olen ainakin sangen vainoharhainen kaikista vapaista lauantaista tästä häihin asti.

Link to comment
Share on other sites

  • 11 months later...

Kaasoni on minulta monta kertaa kysynyt että haluanko tietää polttareista etukäteen vai haluanko että minut yllätetään. Olen yrittänyt asiaa pohtia... Toisaalta olisi kiva jos polttarit tulisivat yllätyksenä (edellyttäen että sinä päivänä on sitten sellainen polttarifiilis :D), mutta sitten toisaalta jos olen suunnitellut olevani vain kotona ja katsovani televisiota tai jos vaikka polttaripäivän aamuna minulla onkin migreeni ja sitten porukka tulee hakemaan... Ei kiitos :D

Tähän mennessä tiedän että kaasoni on ollut ainut innokas ja nähnyt vaivaa polttareiden suunnitteluun ja tiedän suurin piirtein keitä sinne on ainakin tällä hetkellä tulossa.

Olisiko se sitten parempi, että kaaso antaisi muutamia ajankohtavaihtoehtoja, jolloin polttarit mahdollisesti ovat, että tiedän itse valmistautua? Vai se, että kaaso kertoo juuri sen päivän jolloin ne ovat.

Link to comment
Share on other sites

Olen kaasona morsiamelle, joka toivoi että polttarit pysyvät yllätyksenä niin ajankohdan, paikkakunnan kuin ohjelman suhteen. Vieraat hän valitsi itse ja toimitti kätevän yhteystieto-excelin. Onhan tämä aika sumplimista kun koittaa juonia morsiamen selän takana ja välttää ettei hän buukkaa kyseiseen ajankohtaan mitään ylimääräistä. Saa nähdä onnistummeko pitämään yllätyksen loppuun saakka!

 

Itse haluaisin kyllä tietää ajankohdan etukäteen, ainakin suurinpiirtein. Tarkkaa alkamisajankohtaa, ohjelmaa eikä vieraitakaan tarvitse tietää, mutta edes oikea viikonloppu. En muutoinkaan perusta yllätyksistä enkä pidä hämäysten ja salajuonien laatimisesta. Murehtisin vain päivän ajan ihan tyhmiä juttuja, kuten "pöh, nyt on sääret ajamatta ja pitää riekkua kaupungilla" tai "ehdinköhän pesemään pyykkejä/laittamaan suunniteltua ruokaa/jne". Pikkujuttuja varmaan viime kädessä, mutta pyörivät kuitenkin mielessä.

Link to comment
Share on other sites

Minä sain tänään tietää, että polttarini alkavat huomenna! Ja olipa yllättävää siinä mielessä, että olen tässä pari päivää ollut todella allapäin ja itkeskellyt (häästressiä ja muita kiperiä elämän asioita). En todellakaan olisi kaivannut huomiseksi mitään polttareita.

Minun piti oma-aloitteisesti lähettää kaasolleni lista niistä viikonlopuista jotka minulle sopisivat. En vain nyt ehtinyt mitään listaa tehdä, kun tämä tuli näin puun takaa. Ilmaisin asiasta kaasolleni, joka yrittää nyt järjestää polttareita myöhäisemmäksi ajankohdaksi. Tämä tosin ei luultavasti onnistu, sillä kavereille ei sovi muu ajankohta (suurin osa näistä kavereista kyllä ei vain halua joustaa, vaikka heille sopisi toinenkin aika, näin kaaso kertoi ja tiedän nämä ihmiset itsekin). Eli sinänsä ottaa tosi paljon päähän tämä!

Olisivat nyt edes varoittaneet alkuviikosta tästä...

Link to comment
Share on other sites

 ^Muutamat polttarit järjestäneenä, se on kyllä ollut todella se vaikein osuus, löytää se päivä/ ilta/ yö, joka sopii jokaiselle polttarivieraalle. Ihmisillä on oma elämänsä, kaikilla eri elämäntilanteet ja niin edelleen. Joten en yhtään ihmettele, että ollaan vastahankaisia vaihtamaan jo järjestettyä päivää.

 

 Jospa polttarit saisivat (tai siis saivat, täähän meni jo) mielen paremmaksi, sitä vartenhan ne ovat. Ja muuten, vanhan suomalaisen perinteen mukaan morsiamen tulikin itkeä ennen häitä, se tarkoitti, ettei rouvana tarvinnut kyyneliä vuodattaa..

 

 Miten meni?

Muokattu: , käyttäjä: Myria
Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...

×
×
  • Create New...