Jump to content
Naimisiin.info

Tuleeko kaikille häälehti?


oukkidoukki

Recommended Posts

En usko, että meille on tulossa mitään häälehteä. Yksissä häissä sellainen on tainnut olla, eikä sielläkään juuri ollut aikaa tätä lueskella. Siellä taisi olla niin, että jokaisessa pöydässä oli yksi lehti, eikä sitä sitten edes kehdannut hamstrata itsellään kovin kauaa. Toivon, että meidän häissä ihmiset eivät edes kaipaisi mitään luettavaa vaan viihtyisivät ihan muuten, vaikka meille ei paljoa ohjelmaakaan ole tulossa, ellei sitten anoppi järjestä jotain, miltä alkoi jo pahasti kuulostaa..

Ideana kyllä tykkään, jos jollakin on aikaa näpertää ja jos juhlassa on aikaa lehteä lueskellä tai sen saa kotiin muistoksi. Jotenkin omalla kohdalla tuntuu myös teennäiseltä, että olisi mitään häälehteä, kun ei oikein olla sellaisia ihmisiä, eikä oikein edes tiedetä, mitä siihen sitten tulisi. Pöytiin tulee kuitenkin menu ja hääohjelma, kaikesta tapahtuvasta kyllä ilmotellaan, meille kummalekaan ei tule polttareita jne. Häälehden sijasta ajateltiin jotain pienempää ja lyhyempää juttua esim seinälle laitettavaksi, missä vähän valaistaisiin meidän tarinaamme, ja johon liitettäisiin ehkä jotain osuvia sarjakuvapätkiä tms, mutta saa nähdä tuleeko aikapula vastaan tässäkin..

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 371
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Top Posters In This Topic

Posted Images

Hitto tein kanssa!

Luulin jo että ei enää mitään uutta väkerrettävää, mutta sitten ihastuin tähän häälehti-ideaan! Jos sais jalostettua vielä eteenpäin kaikkia ajatuksia, niin sellasen tietty vois väkertää! Oisko lisää kuvia naikkareiden ja muiden tekeleistä?

Link to comment
Share on other sites

Meille tulee vastaava tuote mutta nimitän sitä ohjelmalehtiseksi :flirt:

Ruotsissa häissä on usein käytössä tyylikäs kutsukortin tyyliä noudatteleva ohjelmalehti. Eli käytetään samoja teemoja kun kutsussa mutta se sisältää menun ja ohjelman lisäksi esim. vieraiden esittelyn, lasten suusta tai rakkausaiheisia lainauksia, hääbingon ja muuta pientä luettavaa vieraille.

Link to comment
Share on other sites

Jos nyt tajusin ihan oikein tän idean, niin tuo lehti siis tehtäisiin kaikille vierailla?? Huh mikä homma ellei ole kirjapainosuhteita. Ja lehteen siis tulisi kuvia ja juttuja hääparista, vieraista ym? Ei ole tulossa meille! En halua moista stressiä lisää, kun olen muutenkin kaamea stressipeikko :rolleyes:

Meille tulee perus A4:sta tehty kolmion mallinen "tötterö" johon yhdelle sivulle tulee menu, yhdelle ohjelma/aikataulu ja yhdelle sivulle varmastikin joku ruono. Lahjapöydälle (tai johonkin muuhun vastaavaan paikkaan) laitamme digitaalisen valokuvakehyksen, jossa pyörii koko illan jonkin näköinen kuvakokoelma ja ehkä teemme (jos osaamme :D) kuviin myös jotkin lyhyet kuvatekstit.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...
Jos nyt tajusin ihan oikein tän idean, niin tuo lehti siis tehtäisiin kaikille vierailla?? Huh mikä homma ellei ole kirjapainosuhteita. Ja lehteen siis tulisi kuvia ja juttuja hääparista, vieraista ym? Ei ole tulossa meille! En halua moista stressiä lisää, kun olen muutenkin kaamea stressipeikko :rolleyes:

Meille tulee perus A4:sta tehty kolmion mallinen "tötterö" johon yhdelle sivulle tulee menu, yhdelle ohjelma/aikataulu ja yhdelle sivulle varmastikin joku ruono. Lahjapöydälle (tai johonkin muuhun vastaavaan paikkaan) laitamme digitaalisen valokuvakehyksen, jossa pyörii koko illan jonkin näköinen kuvakokoelma ja ehkä teemme (jos osaamme :D) kuviin myös jotkin lyhyet kuvatekstit.

Haha, mä taas taas innostuin ajatuksesta niin, että en malta odottaa sen painamista!

Aloitinkin etukantta tänään suunnittelemaan. Aluksi kannessa oli vain meistä piirtämäni kuva ja päivämäärä. Lisäilin tekstiä ja kehykset, ja siitä muodostuikin lopulta WANTED-juliste :girl_haha: kehittelin kuvaa vielä pidemmälle, ja nyt se on ikäänkuin teatterikäsiohjelman etusivu :girl_haha:

Innostuinkin niin, että ajattelin tehdä koko häälehtisen käsiohjelman muotilla :-X tokalle sivulle roolitus, viimeiselle sivulle kiitokset jne

Vilautan kuvaakin, nimet nyt jäi sensuroimatta, mutta eipä tuo minua haittaa

hlehtiteatterifb5.jpg

Muokattu: , käyttäjä: elletti
Link to comment
Share on other sites

^ :o Wau! Millä ohjelmalla tuo on tehty? Ja onko toi piirros siis oikeasti teistä ja ootteko ite sen tehny? On kyllä tosi hieno, muakin alkaa inspiroida häälehti viimein, ei oo tuntunu oikein kiinnostavalta ennemmin. :)

Photoshopilla oon tehnyt, piirustusta vähän korjailin Illustratorilla :) En tiedä vielä millä ohjelmalla taitan lehdet, kun en InDesigniä omista <_<

Joo, ja meistä oon kuvan joskus viime vuonna piirtänyt, tajusin tänään et sehän sopisi tuohon kuin nakutettu :girl_haha:

Kannattaa vähän ideoida jotain erilaista, mitä tykkää tehdä, eikä tehdä lehtiä vain sen vuoksi että muillakin on! (Mä nyt tosin tykkään tehdä kaikenlaista grafiikkaa koneella)

e. ja kiitos :D

Muokattu: , käyttäjä: elletti
Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Meille tulee! :) Pitäis huomenna tulostaa, hui!

Se sisältää ainakin:

- tietoa illan kulutusta

- menun

- tietoa hääparista

- valokuvia

- viivi ja wagner -sarjakuvia

- Eedith-Mieheke-Eedith sanakirjan

- tietovisan hääparista

- kaasojen, bestmanin ja morsiuslasten esittelyt

- ostetaan, myydään, annetaan, vaihdetaan -palsta

Link to comment
Share on other sites

Suunnitteilla on! :) Häät on heinäkuussa, järjestelyt on hyvällä mallilla ja muutenkin tykätään

askarrella. Meillä juhlinta jatkuu la-su, vieraat majoittuvat lähimökeillä, tarjolla myös aamupalaa, bändi, sekä suurelle osalle vieras paikka&paikkakunta.

Eli ajattelin häälehteen laittaa: vihkimisohjelman, häärauhan julistuksen (kunhan sopivasta murteesta päästään yksimielisyyteen), hääpäivällisen menun, ohjelman, bändistä lyhyen esittelyn, morsiusparista kuvia, vastuuhenkiölöiden esittelyn,

kartan jotta kukin löytää saunat&yöpymismökit, kutsun saapua yhteiselle aamupalalle, sekä jotain perinnetietoa paikkakunnasta/paikasta sekä ehkäpä muutaman vinkin paikoista joita ulkopaikkakuntalaiset voivat käydä katsomassa ennen paluumatkaansa. Lehteen tulee kannet samalla tyylillä kuin kutsukortin kannetkin, sivut tulee teemavärillistä paperia, jotka tehdään ihan työpaikan kopiokoneella. Budjetti ei todellakaan kestäisi mitään kalliiden painatusten kustannuksia, ja olen varma että vieraat ihastuu lehteen :) Oikeasti on olennaista tälläisessä tapauksessa, että vieraat tietävät miten juhla etenee ja mistä mitäkin löytyy, niin eivät sit turhaudu ja oo koko aika kyselemässä turhia.. ;)

Olisiko kommentteja vierailta ym, että mitä tietoa olette lehdeltä saaneet tai mitä niistä on puuttunut?

Link to comment
Share on other sites

Tämä on se mitä pelkään ja yritän olla ajattelematta!

Kun kaikki muu suunnittelu ja tekeminen hoitui parissä päivässä,

niin tässä voi karata mopo pahasti käsistä!

Tälläisten töiden suunnittelu ja toteutus kun on ammattitauti

ja kustannuksetkin olisivat todella pienet....

Olin jo päättänyt ettei mitään lehteä tule, mutta huomasin

viime yönä miettiväni jotain kivoja jutskia!

ja lehteenhän saisi kivasti kulutettua ylimääräisiä tunteja

jolloin haluaa ajatella tulevaa tapahtumaa, muttei halua

kohkata ympäriinsä. Yhden kuvan käsittelyyn saisi kulumaan päiviä

ja kuvien etsimiseen, suunnitteluun...

Ei ei, mopo parkkiin ja huppu sille päälle!

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

lehtinen on tehty ja koetulostus suoritettu! :-X

pari kertaa jouduin tulostamaan uudestaan, ennen kuin tajusin miten päin paperin pitää olla kun siihen tulostetaan toinen puoli :girl_haha:

aivan ihana tuli, tulostin vihreälle, paksummalle paperille ja kokosin reittimien ja kultanarun avulla!

nyt vaan pitää miettiä jaetaanko lehtiset kirkossa/kirkon ovella, vai asetetaanko ne pöytiin juhlapaikalla (ja miten saan sopimaan kattaukseen)

Link to comment
Share on other sites

- Eedith-Mieheke-Eedith sanakirjan

Mikä tää on? :)

Ihminen saatta sanoa jotakin, mutta tarkoittaakin sillä jotakin toista asiaa.. Meillä ollaan törmätty näihin elämässä niin monta kertaa, että päätettiin kirjoittaa niitä ylös :) Vähän samantyylisiä juttuja löytyy netistä, jos etsit vaikka googlesta aiheella "nainen-mies-nainen sanakirja".

Esimerkkejä meiän sanakirjasta:

Eedith sanoo...

- Tuuppa mieheke keittämään kahvia, kun mä en osaa tehä sopivaa!

Eedith tarkoittaa...

- Tuuppa keittää kahvia, kun mä en vaan jaksa...

Mieheke sanoo...

- Tulen kohta.

Mieheke tarkoittaa...

- Tulen kunhan jaksan, joten ei kannata odottaa siellä.

Näitä oli yhen sivun verran, mutten muista enempää just nyt :D

Link to comment
Share on other sites

Meidän lauantaisissa häissä ei ollut minkäänlaista häälehteä. Kirkossa ei ollut eikä juhlapaikallakaan. Vieraat eivät siis tienneet ohjelman kulusta paljoakaan, mutta se ei tuntunut tahtia haittaavan. Aina ohjelman alkaessa bestmanit kävivät huikkaamassa ulos menneet ihmiset sisään, ja kun kaikki tapahtui samassa tilassa, ei sen enempää patistelua tarvinnutkaan. Hyvin siis toimi näinkin.

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...

×
×
  • Create New...