Jump to content
Naimisiin.info

Ei ammattikuvaajaa / Itse otetut kuvat/videot (yhdistetty)


Katsa

Recommended Posts

Guest Vieras_Ninnuska_*

Olen ollut mihen mukana ns. 'amatöörikuvaajan' apuna kaksissa häissä. Toiset oli kaverin ja sisälsi kuvauksen kirkossa+juhlissa ja illalla muutamia potretteja. Käsiteltyjä kuvia hääpari sai muistaakseni n. 70 kpl. Työtunteja meni häiden n. 12h lisäksi varmasti 20-30.

Toiset oli sukulaisen häät. Esivalmisteluihin kuului mm. kirkkoon tutustuminen ja kirkon ympäristöön tutustuminen mahdollisia hääkuva-potretteja varten, sekä testikuvia näissä paikoissa (n. 1. työpäivä). Hääpäivä alkoi klo 7. Kuvaaja oli mukana morsiamen kampaajalla, pukemisessa ja sitten ennen kirkkoa miljöö+potrettikuvia parista ja kaason/bestmanin kanssa ja muutamien lähisukulaisten kanssa, vihkimisen kuvaus, ja kuvaamista koko ilta puheista, onnitteluista, leikeistä, tanssista..... Taisi olla kello puolen yön paikkeilla kun kamerat pakattiin autoon. Tämän jälkeen kuvankäsittelyä muutamia kymmeniä tunteja ja lopputuloksena n. 100 kuvaa. Kuvat tilattiin, parhaimmista tehtiin vähän isompia. Kuvat sommiteltiin, leikattiin ja liimattiin albumiin, tämä vei kahdelta ihmiselta 4 pitkää iltaa. Kokonaisuuteen käytettyjen työtuntien määrää en edes uskalla arvailla...

Nämä olivat erittäin antoisia mutta hyvin työläitä kokemuksia. Hyvien kuvien eteen joutuu tekemään järkyttävän määrän työtä joka ei päällepäin näy. Näiden kokemusten jälkeen 1000€ hääkuvauksesta ei todellakaan tunnu kovin isolta summalta. Jo pelkästään hyvään laitteistoon kuvaaja joutuu sijoittamaan muutaman tuhat euroa.

Ja todellakin, kuvaaja (mikäli otttaa homman tosissaan) ei ehdi paljonkaan häätunnelmasta nauttia. Tämä tosin ei ole kovin iso ongelma useimmille miespuolisille.... Parempi kun on jotain mielekästä tekemistä, eikä tarvii pönöttää pöydän ääressä kuuntelemassa juhlapuheita koko iltaa, saati että joutuu tanssimaan kaikenmaailman sukulaistätien kanssa :girl_impossible:

Link to comment
Share on other sites

  • 4 weeks later...
  • Replies 249
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

  • 2 months later...
  • 2 weeks later...
  • 2 weeks later...

Meille ei tule ammattikuvaajaa, emmekä käy otattamassa virallisia potrettejakaan ammattilaisella, koska budjetti poksuu muutenkin... Lähipiirissä on parikin sellaista henkilöä, joiden uskon selviytyvän myös potreteista. Jotenkin ajatus ammattikuvaajasta pörräämässä meidän hääjuhlassa tuntuu kummalliselta. Meille, kuten näköjään monelle muullekin, tärkeintä on se tunnelma, joka kuvista välittyy, ei niinkään täydelliset rajaukset ja valotukset...

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Nyt tarvisin apua?!? Olen selvitellyt valokuvaa häihimme ja saanut hyvin tarjouksia. Tarjoukset vaihtelevat 120e yli 200e. Kysymyksessä on miljöökuvaus hääpaikalla. Kysyin huvikseni kameraseuralta olisiko siellä joku kiinnostunut kuvaamaan häämme ja nyt sain tarjouksen 205e sisältäen hääpäivän koko kuvauksen (n.250-400 kuvan kooste). Kyseinen kuvaaja on kuvannut joitakin häitä. Otanko riskin ja valitsen harrastelijan jonka kuvat näyttävät hyviltä vai valitsenko ammattikuvaajan(joka voi myös epäonnistua)? :girl_impossible:

Link to comment
Share on other sites

^mutta sen tunnelman välittyminen voi olla aika vaikeaa, jos kuvissa on epätarkkoja hahmoja, joilta osalta puuttuu pää ja osalta kädet, noin niinkuin kärjistetysti. Mun mielestä juuri ammattikuvaajien kuvista se tunnelma välittyy parhaiten: hän pystyy kuvaamaan juurikin sitä tunnelmaa, eikä kuvassa häiritse salamanvalkaisemat kasvot tai punaiset silmät.

Link to comment
Share on other sites

Koska kaikesta täytyy olla esimerkki....

Suhlasen sukulaisen ottamat kuvat olivat erittäin onnistuneita ja niistä välittyi todellinen tunnelma, sekä lämpö.

Ammattikuvaajan ottamat kuvat laadullisesti samaa tasoa, mutta pari oli erittäin "vaikeana" ja jäykkänä.

Jos ammattikuvaaja saa ihmiset rentoutumaan, tulos on hyvä. "Taviksetkin" pärjäävät kohtuullisesti, jos tietävät tekemisistään hieman keskivertonäppäilijää enemmän.

Link to comment
Share on other sites

Meillä oli kuvaaja, joka ei ole täysammattilainen, mutta joka on kuitenkin paljon kuvannut häitä sekä potretteja (tekee hommia toiminimellä). Hinta oli 500 plus tilatut kuvat. Musta ihan ok hinta ja kuvat onnistui ihan kivasti (saatiin reilut 200 kuvaa, paljon oli karsittu ja osaa kuvista myös paranneltu!). Ja meillä hintaan siis kuului potrettikuvaus studiossa ja sitten koko loppuilta eli vihkiminen juhlpaikalla -> valomerkki ja vieraiden hyvästely.

Tämä hinta siis pk-seudulla. Ja mielelläni maksoin ton summan.

Link to comment
Share on other sites

Meillä oli kuvauksen suhteen sikäli aika erikoinen ratkaisu, että kirkkoon otimme ammattikuvaajan mutta viralliset potretit otti sulhasen 17-vuotias sisko, joka harrastaa valokuvausta ja harkitsee sitä ammatikseenkin (hyvät välineet siis on). Juhlissa myös sisko kuvaili ja hänen lisäkseen pari muuta kuvausta harrastavaa sukulaista, mutta olimme tähdentäneet heille kaikille että haluamme heidän ensisijaisesti nauttivan juhlasta ja kuvaavat sitten sen verran kuin haluavat. Vaikanpalkkaakin toki tarjosimme. Olimme tähän ratkaisuun todella tyytyväisiä.

Useimmat haluavat ammattikuvaajan nimenomaan ainakin viralliset potrettikuvat ottamaan, mutta meidän ratkaisu oli toinen koska halusimme miljöökuvauksen ja siihen meidän hääbudjetista ei olisi riittänyt ammattilaisen tai edes alan opiskelijan tekemänä. Sitäpaitsi potrettikuvauksessa ei edes ole kyse ohikiitävistä tilanteista, vaan siinä on aikaa sommitella ja säädellä kameraa. Olimme todella tyytyväisiä miehen siskon ottamiin kuviin, kyllä kelpasi niitä laittaa kiitoskortteihin.

Juhlista saamiimme kuviin olemme myös tyytväisiä. Useimmat tilanteet ovat tallentuneet hauskan ja näppärän näköisiksi kuviksi. Emme edes ajaneet takaa juhlien täydellistä dokumentointia huipputaidokkain kuvin, vaan mukavia muistoja juhlan tunnelmasta. Ja koska kuvauksesta vastasivat useammat henkilöt, kuvavalikoima oli kattava vaikka kukaan heistä ei heilunutkaan kamera kaulassa aivan aamusta iltaan.

Kirkkoon taas halusimme ammattikuvaajan muutamasta syystä: Kuten joku on täällä jo maininnut, sukulaisilla ei välttämättä ole pokkaa mennä sinne alttarin taakse heilumaan toimituksen aikana. Lisäksi kirkossa kuvaus on ilmeisesti sen verran haastavaa, että todennäköisesti ammattilainen selviää siitä paremmin, emmenkä halunneet että kenelläkään sukulaisista menee toimitus ohi. Kirkkokuvat olivat meille tärkeitä koska itse vihkitoimitushan se pääasia on ja vihkikirkkomme oli kaunis, joten siihen olimme valmiita muutaman pennosen uhraamaan. Ja se kyllä kannatti myös, kuvat olivat laadukkaita ja kauniita.

Ja mitä kameroiden laadusta täällä on ollut puhetta: Varmasti valokuvauksesta kiinnostunut huomaa eroa superkalliilla ammattilaiskameralla ja hyvällä mutta kohtuuhintaisella digijärkkärillä otettujen kuvien välillä, mutta mepä emme olekaan erityisesti valokuvausihmisiä, eikä kuvien tekninen laatu nyt _niin_ paljon merkitse. Toki en itsekään haluaisi häitäni kuvattavan millään taskudigillä tai kännykkäkameralla, mutta en ole valmis maksamaan ekstraa superkalliiden välineiden käytöstä, jos en huomaa lopputuloksessa käyttötarkoituksen (=häiden muistelu) kannalta oleellista eroa. Ammattikuvaajien puolesta liputtavat, muistakaa myös että ihmiset ovat liikkeellä kovin erilaisilla budjeteilla. Me opiskelijavanhemmat järjestimme 80 hengen häät melko pienellä budjetilla, joten ei olisi tullut mieleenkään pistää mitään tonnia kiinni kuvaukseen, kun silloin emme olisi voineet panostaa mihinkään muuhun.

Link to comment
Share on other sites

Meillä oli häissä koko päivän kuvaamassa sivutoiminen kuvaaja.

Hän toimitti meille kuvat levylle poltettuna värillisinä, mustavalkoisina ja seepioina ja niitä oli kaiken kaikkiaan yli 600.

Oltiin todella tyytyväisiä kuviin. Ainoa asia, mitä jäin kaipaamaan oli kuvaajan "oma-aloitteisuus" ja "rohkeus" sanoa, että "hei, nyt tehkää näin ja näin..."

Parhain ratkaisu on varmaan valita sellainen henkilö kuvaamaan häitä, jonka kuvat miellyttävät silmää ja jonka kanssa tuntuu synkkaavan :)

Link to comment
Share on other sites

  • 4 months later...

Olen miettinyt tuota valokuvausasiaa omiin häihimme. Tilanne on sinänsä loistava, että omaan sukuuni kuuluu valokuvaaja jolla oma studio, mutta myös kaveri jolla järkkäri ja joka työkseen sitä joutuu käyttämäänkin (toimittaja).

Vielä ei ole tietoa kumman puoleen käännytään, ehdottomasti se on ammattikuvaaja jos hinta on kohdillaan mutta muutoin luotan kyllä kaveriini. Olen nähnyt hänen otoksiaan ja olen sitä mieltä että osaa kyllä hommansa ja kameraa käyttää.

Sulhon kaverilla myös on järkkäri mutta en tiedä miten hän osaa sitä sitten käyttää (nakitan kohta kaikki kuvaamaan :girl_haha: ). Missään tapauksessa en anna hääkuvausta hoitaa pelkällä pokkarilla, sillä ei tule kuin epäselviä kuvia.

Tosin myös ammattikuvaajat voivat söhlätä koko homman. Vaarini hautajaiskuvat ovat ihan kummallista puuroa, kuvaajan järkkärissä on ollut asetukset ilmeisesti päin honkia, kuvat on otettu kaukaa jne. :girl_sad: .

Link to comment
Share on other sites

se on joo ihan miten hääpari hommansa hoitaa, mutta itse en kyllä aloittaisi yhteistä taivalta veroja kiertämällä... Tutun tutuille kun ei huhujen mukaan monikaan kuitin kanssa rahoja maksele. Moni hääjuhlija syö siten verottajan kukkarosta pihviä ja kermaperunaa

Link to comment
Share on other sites

se on joo ihan miten hääpari hommansa hoitaa, mutta itse en kyllä aloittaisi yhteistä taivalta veroja kiertämällä... Tutun tutuille kun ei huhujen mukaan monikaan kuitin kanssa rahoja maksele. Moni hääjuhlija syö siten verottajan kukkarosta pihviä ja kermaperunaa

Miten mä en vaan jotenkin tajua tätä, etenkään tuota viimeistä lausetta? :huh: Siis että pihvit ja muut tulevat halvemmaksi, kun juhlien järjestäjät eivät maksa veroja? Ei se nyt mun mielestä niin kauheaa ole, siis ihan todella. Verottajan kukkaro on tosiaan paksu, ja hääbudjeteissa ei kyllä jaksa vielä lisäksi niin veroja ajatella. Ja luulisi olevan kuvaajallekin helpompaa, kun ei tartte verokorttia toimittaa ja kiikuttaa kuittia verotoimistoon...Voin ihan suoraan kertoa, että mun serkulle tullaan maksamaan suoraan ja sitä voi sitten pitää jonkinlaisena vaikka jonkinlaisena tippinä (pihvin ja kermaperunan lisäksi).

Link to comment
Share on other sites

se on joo ihan miten hääpari hommansa hoitaa, mutta itse en kyllä aloittaisi yhteistä taivalta veroja kiertämällä... Tutun tutuille kun ei huhujen mukaan monikaan kuitin kanssa rahoja maksele. Moni hääjuhlija syö siten verottajan kukkarosta pihviä ja kermaperunaa

Juu ja kaikkihan toki kuitin kanssa maksavat satunnaisille lapsenvahdeille tai kodin pikkuremppojen tekijöille tai vaatteiden korjaajille tai tutuille hiusten leikkaajille jne. :lol: :lol: :lol:

Joo, meillä oli ammattikuvaaja, jolle maksettiin ihan virallisesti, mutta pointti on, että jos joku tutun tuttu tai sukulainen tekee palveluksen, josta annetaan vähän vaivanpalkkaa, niin johan onkin kammottavaa veronkiertoa :rolleyes:

Muokattu: , käyttäjä: tammikuu09
Link to comment
Share on other sites

Meillä miehen äiti otti ennen vihkimistä potrettikuvat meistä ja vihkimiseen/juhlaan oli sitten palkattu mun opiskelukaveri joka harrastaa valokuvausta. Molemmista tiesin että ovat mukavia ihmisiä jotka ottavat hyviä kuvia. Tälle kaverille tein vielä listan siitä, mitä juttuja haluan vihkimisen aikana ja juhlassa kuvattavan, ja pidettiin huolta että esim. ruokailujen ja kahvien aikaan kaverilla oli vapaata, vaikka hän tulikin häihin "kuvaajaksi" eikä vieraaksi.

Saatiin ihan loistavia kuvia ja paljon, sellaisia meidän näköisiä sekä teknisesti hyviä. :) Voin siis suositella amatöörikuvaajaa, mutta pitää muistaa että järkkärin omistaminen ei tarkoita että osaa kuvata, ja juhlien ikuistajaksi ei ehkä kannata ottaa ihmistä jonka haluaisi myös pääsevän täysillä nauttimaan juhlasta, esim. oma sisarus. Niin, ja musta tehdystä työstä kuuluu saada myös kuohuviinipulloa isompi korvaus. :girl_wink:

Link to comment
Share on other sites

Juu meillä varmaan "kierretään niitä veroja" siten, että kaveri kuvaa ja me annetaan muistitikku, postimerkki ja kuori millä saa lähettää kuvat kun ei asu täällä lähellä tai jos ei jää yöksi tänne sitten. Itse sitten muokataan ja kehitetään kuvat mitä haluataan.

Ja tietysti maksetaan korvaus ellei halua niitä lahjaksi antaa :girl_smile:. Sukulaisen kautta menisi ehkä virallisemmin ja haluaisi itse päättää mitkä kuvat tulevat kiitoskortteihin jne. Täältä sain lahjaksi aikanaan yo-kuvat ja juhlakalulla ei ollut sananvaltaa kyllä asiassa :girl_haha:.

Link to comment
Share on other sites

Meille ei tule ammattivalokuvaajaa. Sen sijaan siskoni, joka kuvaa osittain työkseenkin, varmasti kuvaa häitämme, samoin enoni ja muut perheenjäsenet. Usein onnistuneimmat kuvat ovat olleet itse otettuja, kuvissa ihmisetkin ovat rentoutuneempia kun kuvaaja on tuttu.

Tämähän on myös iso säästö muutenkin.

Link to comment
Share on other sites

Meille ei tule ammattivalokuvaajaa. Sen sijaan siskoni, joka kuvaa osittain työkseenkin, varmasti kuvaa häitämme, samoin enoni ja muut perheenjäsenet. Usein onnistuneimmat kuvat ovat olleet itse otettuja, kuvissa ihmisetkin ovat rentoutuneempia kun kuvaaja on tuttu.

Tämähän on myös iso säästö muutenkin.

Täällä tuntuu moni luulevan, että valokuvausta harrastava tuttu tai serkku hoitaa hommansa samalla tavalla (tai edes tyydyttävällä tavalla) kuin ammattikuvaaja. Meillä kihlakuvan otti eräs tuttumme miljöössä. Hän on harrastanut kuvausta yli 5 vuotta, mutta kuviin olimme kyllä todella pettyneitä. Kuvista puuttui tunnelma, taiteellisuus sekä muut tärkeät seikat. Kokenut hääkuvaja tietää varmasti missä milloinkin pitää olla, aina vihkisormuksen laittamisesta hääkakun leikkaamiseen ja muihin muodollisuuksien aikana. Kameran kanssa säheltävä tuttu, jolta menee juhlat aivan ohitse kameran kanssa sählätessä on kyllä melko surullinenkin näky, eikä me näin haluttu moista vaan tahdoimme ulkopuolisen kuvaamaan, joka keskittyy nimenomaiseen asiaan koko juhlien ajan, ammattitaidolla. Mitä rentoutumiseen tulee niin ammattikuvaaja osaa kyllä rentouttaa ihmiset niin, että kuvista tulee luonnollisia ja aitoja, näin ainakin meillä kävi. Meitä (ainakin minua) jännitti aivan perkuleesti, sillä kuvat otettiin meidän pyynnöstä ennen vihkimistä.Tuo päätös oli hyvä, sillä kuvauksen aikana unohdimme jännityksen ja näin kuvista tuli rentoja, iloisia, mutta myös vihkimisen aikana jännitys ei ollut lainkaan niin korkealla. Ainakin meillä kuvaaja oli melko edullinen suhteutettuna saamiimme kuvien laatuun, joten voisi sanoa, että kuvaaja oli häiden paras sijoitus eikä kaduta kyllä hetkeäkään. (anttiekola.com) Te, jotka harkitsette ottavanne jonkun tutun kuvaamaan, niin suosittelen harkitsemaan asiaa... Menette naimisiin kerran elämässänne, ja niin kuin joku sanoi; teiltä jää häistä vain puoliso, sormus sekä valokuvat, tahdotteko että nämä kaikki jäävät hyvinä muistoina mieliinne?

Link to comment
Share on other sites

Meille ei tule ammattivalokuvaajaa. Sen sijaan siskoni, joka kuvaa osittain työkseenkin, varmasti kuvaa häitämme, samoin enoni ja muut perheenjäsenet. Usein onnistuneimmat kuvat ovat olleet itse otettuja, kuvissa ihmisetkin ovat rentoutuneempia kun kuvaaja on tuttu.

Tämähän on myös iso säästö muutenkin.

Täällä tuntuu moni luulevan, että valokuvausta harrastava tuttu tai serkku hoitaa hommansa samalla tavalla (tai edes tyydyttävällä tavalla) kuin ammattikuvaaja. Meillä kihlakuvan otti eräs tuttumme miljöössä. Hän on harrastanut kuvausta yli 5 vuotta, mutta kuviin olimme kyllä todella pettyneitä. Kuvista puuttui tunnelma, taiteellisuus sekä muut tärkeät seikat. Kokenut hääkuvaja tietää varmasti missä milloinkin pitää olla, aina vihkisormuksen laittamisesta hääkakun leikkaamiseen ja muihin muodollisuuksien aikana. Kameran kanssa säheltävä tuttu, jolta menee juhlat aivan ohitse kameran kanssa sählätessä on kyllä melko surullinenkin näky, eikä me näin haluttu moista vaan tahdoimme ulkopuolisen kuvaamaan, joka keskittyy nimenomaiseen asiaan koko juhlien ajan, ammattitaidolla. Mitä rentoutumiseen tulee niin ammattikuvaaja osaa kyllä rentouttaa ihmiset niin, että kuvista tulee luonnollisia ja aitoja, näin ainakin meillä kävi. Meitä (ainakin minua) jännitti aivan perkuleesti, sillä kuvat otettiin meidän pyynnöstä ennen vihkimistä.Tuo päätös oli hyvä, sillä kuvauksen aikana unohdimme jännityksen ja näin kuvista tuli rentoja, iloisia, mutta myös vihkimisen aikana jännitys ei ollut lainkaan niin korkealla. Ainakin meillä kuvaaja oli melko edullinen suhteutettuna saamiimme kuvien laatuun, joten voisi sanoa, että kuvaaja oli häiden paras sijoitus eikä kaduta kyllä hetkeäkään. (anttiekola.com) Te, jotka harkitsette ottavanne jonkun tutun kuvaamaan, niin suosittelen harkitsemaan asiaa... Menette naimisiin kerran elämässänne, ja niin kuin joku sanoi; teiltä jää häistä vain puoliso, sormus sekä valokuvat, tahdotteko että nämä kaikki jäävät hyvinä muistoina mieliinne?

Hmm.. Mietein tässä että moniko on oikeasti nähnyt vaikka dokumentaarisia kuvia itsestään, jotka on ottanut ihan ammattivalokuvaaja?? Kun tässä elena87 kirjoittaa että kuvat ovat olleet onnistuneempia kun tuttu on ne ottanut. Minun tutut ei ainakaan osaa ottaa lähellekään sellaisia kuvia mitä näkee ammattilasiten nettisivuilla..

Komppaan tässä, kun en yksinkertaisesti ymmärrä miten ihmiset eivät tajua, että se on tosiaan se mies, sormukset ja hääkuvat mitä jää jäljelle hääpäivästä.. En halua kenenkään ottavan hernettä nenään, olen vain NIIN monen ystävän kuullut jälkeäpäin sanovat että paras päätös oli ottaa ammattikuvaaja tai sitten harmitelleet miksi sitä ei ottaneet. Ja entä jos harrastejan kuvat menevätkin pilalle? Mitä sitä olisi sitten kymmenen vuoden päästä valmis maksamaan kuvista kun niitä ei yksinkertaisesti ole, eikä tule. Tai tietysti onhan se että kaikki eivät ole yhtä tarkkoja siitä, että mikä on hyvä kuva. Naurattaa aina välillä kun joku kehuu jotain kuvaa ja itse miettii että hä?? Oletko tosissasi?? :girl_haha:

Nyt hyvää yötä :D

Muokattu: , käyttäjä: emmis
Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...

×
×
  • Create New...