Taku<3

Jännittääkö tehty päätös naimisiin menosta?

50 posts in this topic

Kuten Veela (ja moni muukin) sanoi, niin häät (ja niiden järjestelyrumba) jännittää. Mutta eipä tuo arki tuosta muutu vaikka naimisiin menemmekin, joten mitäpä sitä itsessään jännittämään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua kyl kauhistutti hivenen (: Lähinnä, että o-ou, nyt tuli kihlauksen myötä lupauduttua, että sitoidutaan, vaikka oon ollu ihan tyytyväinen susiparinakin.

 

Kauhistututuksen tunteet ovat nyt reilun vuoden aikana hälvenneet, ratkaisu tuntuu oikealta, ja toisaalta olen aina halunnut naimisiin sitten loppujen lopuksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Häihin on nyt reilu kuukausi ja kihloista reilu vuosi. Ei ole jännittänyt avioutuminen, kyllähän se on avoliiton aikana tullut selväksi, että yhdessä vietetään tämä elämä :) Hääjuhlakaan ei kyllä jännitä sen kummemmin, tietysti välillä mietityttää, että onhan kaikki järjestelyt kunnossa ja menee hyvin jne. mutta ei jännitä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei nyt silleen jännitä. Tai tarkemmin ilmaistuna, naimisiinmeno ja avioliitto ei jännitä. Vaan kuten muutamassa ylemmässä viestissä, ne hääjärjestelyt ja hääpäivä jännittää. Vaikka hääjärjestelyt on nyt kyllä lähtenyt hyvin liikkeelle :)  Ja sitten jännitän jotain tyhmiä pikkujuttuja, kuten että mitä jos itkettää liikaa vihkimisen aikana ( paha taipumus liikuttua ja alkaa parkumaan onnellisina hetkinä..) tai mitä jos tiputan päälleni jotain (kakkua, jotain juomaa tmv.) tai jos kompastun tai jalat väsyy kenkiin tai...  :lol:  No ei nuo onneksi vielä pahasti jännitä :) Katsotaan sitten lähempänä miten on, kun olen ikävä kyllä jännittäjätyyppiä.  :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olin aikalailla poissa tolaltani parit ensimmäiset päivät kosinnan jälkeen. Vaikka kosintaa oli vähän jo odoteltukin, niin vasta itse tilanteessa tajusin kuinka vakavasta asiasta on kyse - varsinkin kun meillä yhteinen tulevaisuus tarkoittaa pysyvää muuttoa toiselle mantereelle. Ehkä siis enemmänkin muuttojärjestelyt jännittää kuin avioliitto. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Avioliitto ei niinkään, yhdessä oltais kuitenkin. Häät ja niiden järjestelyt kyllä. Toivon, että kaikki menee hyvin, mutta vielä on koko homma niin levällään, että paha mennä sanomaan. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllähän se jännittää :) Enimmäkseen hyvällä tavalla innostuksen sekaisen onnellisuuden muodossa. Mutta hieman myös huolestuttaa. Mitä jos meistä ei olekaan siihen ja tuleekin ero. Avioliitto tuntuu niin isolta ja tärkeältä asialta, että luovuttaminen tuntuu ajatuksenakin ahdistavalta. Vaikkei avioero nyt olekaan enää nykymaailmassa niin "iso juttu" kuin ennen, se tuntuu silti sellaiselta elämänkokemukselta, jota ilman olisin enemmän kuin mieluusti. Muutenkin tapana miettiä teoreettisella tasolla kaikkea ja etenkin worst case scenarioita, joten toki tällaiset asiat välillä käyvät mielessä. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hääpäivä jännittää, mutta itse päätös tuntuu pelkästään hyvältä ja oikealta :wub: Olen niin onnellinen, että tekisi mieli vaan huutaa koko maailmalle tästä :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jännittää. Mulle ensimmäinen liitto ja miehelle toinen. Jännitystä lisää myös se että menemme vihille salaa. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lähinnä tuo häiden järjestely jännittää. Muistaako kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei jännitä. Oon varma päätöksestäni :) Enemmän hääjuhlat jännittää kuin avioliitto.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei jännitä, paitsi se että miten häät sujuva: meneeko moni asia pieleen vai ei.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Päätös naimisiinmenosta ei jännitä, tää on vain ihanaa :-X Mutta ehkä häiden järjestely alkaa jännittään, kunhan laskeudun täältä hattaralta. Joskus, ei vielä :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei muakaan varsinaisesti jännitä, mutta olen muutamaan kertaan miettinyt, että olenko varma päätöksestäni (ja aina tullut siihen tulokseen, että olen). Avioliitto on kuitenkin tähänastisen elämäni suurin päätös, ja otan sen hyvin vakavasti, kuten varmasti muutkin. Koska olen tällainen pessimistis-realistinen ihminen, haluan jo etukäteen minimoida kaikki riskit tulla jätetyksi tai petetyksi. Mutta uskon täysin, että sitä pelkoa ei tässä suhteessa ole :) Häiden järjestely varmasti jännittää sitten, kun päivä on lähempänä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jännittää suuresti. Itse ajattelen avioliiton olevan elämän pituinen, joten kosintaan tuskin olisin suostunut ilman pitkää ennakkopohdintaa ja varmaa tunnetta siitä oikeasta puolisosta. Arkea avioliitto tuskin muuttaa, mutta onhan se ihanaa kun on yhdessä sovittu olevamme yhdessä elämän ylä- ja alamäissä :wub:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Myönnän että kyllä jännittää: sekä itse häät että niiden järjestely (saadaanko kaikki hoidettua, sujuuko päivä niinkuin toivotaan jne.) ja myös avioliitto. Ollaan oltu yhdessä jo noin 10 vuotta ja meillä on yhteinen lapsi sekä asuntolaina, mutta on se naimisiin meno silti tosi iso asia! Käytännössä toki ei mitään muuta, mutta on se silti sellainen "lopullinen" päätös...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yhdyn heihin, jotka ovat kuvanneet tässäkin ketjussa jännittävänsä kaikkia elämänmuutoksia - niinpä myös tulevaa naimisiinmenoa. Jokaiseen elämänpolun siirtymävaiheeseen on kuulunut omalla kohdallani ahdistusta, mikä ei kuitenkaan liity siihen ettenkö olisi samalla varma päätöksistäni ja valinnoistani. Olen päätynyt tulkintaan, että ahdistus vain kertoo asian olevan itselle merkittävä. :) Avioitumisesta sinänsä olen nyt niin varma kuin kaltaiseni neurootikko voi olla. Kumppanini on ensimmäinen, jonka kanssa minussa on herännyt halu avioitua, aiemmin kun taas olen jopa ollut hyvin aviokammoinenkin... Mutta kyllä se neuroottisen pessimistin luonne sieltä silti välillä pyrkii pilkahtamaan. Onneksi 99% ajasta olen kuitenkin vain harvinaislaatuisen varma ja onnellinen päätöksen suhteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen hyvin samoilla linjoilla monen muun kanssa, että avioliitto ei jännitä, mutta se häihin liittyvä hössötys jännittää. Olen muutenkin arka kertomaan itselleni tärkeimmistä asioista, joten jännitän ehkä eniten sitä, miten mummut ja mammat kyyneleet silmissä huokailevat, miten ihanaa on nähdä, kun olemme onnellisia yms. enkä osaa oikein reagoida sellaiseen - näin on siis tapahtunut jo nyt jokusia kertoja. Olen todella tunteellinen ihminen, mutta vain läheisimpien ihmisten kanssa, en mummujen ja mammojen seurassa :D Se myös jännittää, kun minulla on sellaisia kavereita, joiden kanssa olemme olleet paljon joskus muutamia vuosia sitten tekemisissä, tai nyt opintojen aikana erilaisissa yhteyksissä on oltu tiiviisti tekemisissä päivittäin, enkä ole heille kertonut häistämme, koska he eivät enää ole samalla tavalla elämässäni, kun osa on valmistunutkin jo. Saatan niiden kohdalla jännittää sitä, että silloin, kun olen näitä ihmisiä tuntenut, olen ajatellut naimisiinmenosta, että "silloin joskus sitten" ja nyt se tapahtuukin jo pian.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei jännitä tehty päätös. Enemmän jännittää miehen mummon reaktio kun kuulee että en kuulu kirkkoon eikä meille tule kirkkohäitä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jännittää! Avioliittoon ja sen suunnitteluun liittyvä jännitys on enemmänkin positiivista kihelmöintiä. :lol: Ei siis epäilytä kihlauspäätös tai oma mies, mutta isosta asiasta kyse, niin totta kai pientä jännitystä on ilmassa.

Eniten ehkä jännittää hääaikeista kertominen. Kihloista ollaan miehen kanssa puhuttu nyt jo pitkään, mutta kun asia on ollut vain puhetasolla, niin ei olla asiaa lähdetty kumpikaan vielä levittelemään. Nyt puheet ovat kuitenkin alkaneet konkretisoitua sellaisille tasoille, että pääsiäisenä ajateltiin kertoa uutiset kummankin lähimmälle perheelle, ja siitä sitten varmaan pikkuhiljaa eteenpäin kavereillekin.

Miehellä on ihana perhe ja tullaan hyvin toimeen, mutta kuitenkin jännittää uutisen kertominen. Vähän pelottaa myös, että tuleeko sitten "millois sitten niitä lapsia" -kysymyksiä. Toisaalta nämä olisivat hyvä tapa tuoda molempien perheille esille, että ollaan juteltu ettei varmaankaan koskaan. Tätäkin kun on ollut vähän vaikeaa ujuttaa normaalin kahvipöytäkeskustelun sekaan.

Toivon, ettei kummankaan vanhempia kamalasti sureta, etteivät tule näillä näkymin pääsemään isovanhemmiksi meidän välityksellä kuin kissan- ja koiranpennuille. Miehellä on sentään vielä veli, jolla on mahdollisuus tuottaa niitä lapsenlapsia, mutta itse olen isäni ainoa tytär. Toisaalta uskon, että molempien vanhemmat ottavat uutiset iloisesti ja hyvin vastaan! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä odotin kosintaa joku 9 vuotta. Meni vähän into koko hommaan. Meillä on yhteinen asuntolaina ja lapsi.

Tuon 9 vuoden aikana mies jankkasi, että mitä se naimisiinmeno mitään muuttaa ja turhaa hössötystä ja rahanmenoa. Nyt on päinvastoin, että mies on innoissaan suunnittelemassa häitä ja mä olen et "turhaa hössötystä ja rahanmenoa".

 

" katson miestäni ihan uudesta näkökulmasta ja huomaan tutkiskelevani tunteitani ihan kuin varmistellakseni et hän on se oikea ainoa. "

Mä olen alkanut tekemään tätä myös. Entä jos haluankin miehen, joka tykkää matkustelusta? Entä jos haluankin miehen, joka osaa ja haluaa tehdä kaikkia sellaisia juttuja joita nykyinen mies ei osaa tai halua tehdä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jännittää. Ei siksi, että epäilisin mieheni olevan epäsopiva - sen tutkailun kävin läpi kolmen vuoden seurustelun jälkeisessä "kriisissäni". En siis silloinkaan ajatellut, että pitäisikö vaihtaa, vaan jotenkin yhtäkkiä näin miehen ihan uudessa valossa. Tutkailin hetken ja pohdin, ja tulin samaan tulokseen kuin aiemminkin - ihana rakas mies, josta en luopuisi mistään hinnasta. Kihlautumistakaan en jännittänyt ollenkaan, toki siis jännityksellä odotin milloin se tapahtuu, mutta en sinänsä ajatellut sen muuttavan mitään. Kihlautumisen jälkeen iski hassusti vastakkaiset tunteet. Toisaalta ajattelin, että tätä tässä on odoteltu, eihän tässä mitään erikoista ollutkaan. Toisaalta taas jotenkin jysähti kasvoille, että nyt on sitten oikeasti tosi kyseessä - kihlaus tarkoittaa, että häät ja avioliitto on oikeasti nyt tulossa. Oikeasti, eikä vain Pinterestissäni. Mies on ylipäänsä hidas liikkeissään, joten kun hän nyt kosi eli haluaa minut vaimokseen, jotenkin "säikäytti", koska nyt se on sitten oikeasti totta. Se jotenkin säikäytti, avioituminen tuntuu tosi isolta askeleelta ja otan sen hyvin vakavasti. En saanut parina yönä unta, kun mietin avioliittoa ja itseäni puolisona. Itse häätkin alkoivat jännittää kamalasti ihan yhtäkkiä, vaikka ennen kihlautumista olen suhtautunut niihin vain mukavalla innolla. Aikamoista vuoristorataa olleet nämä pari päivää :-)

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaikka odotettu asia onkin, niin kyllähän se jännittää. Enemmän sellaisella positiivisen innostuneella tavalla, mutta kerran avioeronneena myös hiukan sillä ikävämmälläkin tavalla.

Mitä jos taas kaikki menee päin vittua?

Opukka likes this

Share this post


Link to post
Share on other sites
10 tuntia sitten, Katijohanna90 said:

Mitä jos taas kaikki menee päin vittua?

Eiköhän tämä ole yksi niistä miljoonista elämän osa-alueista, jotka voivat mennä päin vittua. :P Jos aina pelkää, että käy huonosti, niin ei elämässä voi paljoakaan tehdä - niinkuin usein sanotaan ja se pitääkin paikkaansa. 

Itseäkin avioituminen hirvittää, koska se on melkoinen uskon loikka, johon ei täysin itse voi vaikuttaa, vaan pitää luottaa toiseen ihmiseen (ja itselläni on ihmisiin isoja luottamusongelmia), mutta toisaalta: kyseessä on meidän yhteinen sopimus ja "loppuun asti" -ajatuksella mennään. En silti aio (eikä aio mieskään) sotkea raha-asioitaan toisen ihmisen kanssa, koska se on oikeastaan ainoa "fyysinen" vaikeus avioerossa (psyykkinen taakka toki suuri). Ja lapsia emme halua. Uskon, että tämä meidän itsenäinen suhtautuminen elämään on yksi suuri syy, miksi liittomme tulee kestämään. Kumpikaan ei roiku toisessa eikä laita elämäänsä toisen varaan - ja toki mahdollinen avioerokin on silloin helpompi (vaikken tästä ajatuksesta pidä, niin olen silti kylmä realisti). Kuulostaa aika hirveälle, koska oikeasti olen todella konservatiivinen avioitumisen suhteen! :blink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now