Guest Morsmaikku

Lapset häissä - miten kieltää kauniisti?

33 posts in this topic

Heips kaikille,

Suunnittelemme häitä ensi keväälle 2012 ja tietysti jo nyt mietitään mahdollista vieraslistaa.

Itse haluaisimme häistä lapsettomat, eli aikuisten juhlan. Mieheni tytär on jo 11-vuotias, hänet tietysti kutsumme.

Ongelmana ovat lähinnä vieraiden lapset.

Sisareni saa vauvan ensi toukokuussa, eli hän olisi noin vuoden ikäinen. Haluaisin kutsua pikkuisenkin, mutta sitten ajatuksemme aikuisten juhlasta on kyllä mennyttä. Lisäksi muut vieraat suuttuvat, koska olemme asettaneet lasten ikärajan muuten korkealle.

Äitini taasen toivoo että hänen kummityttönsä saisi osallistua häihin. Se sopisi, sillä neiti on jo 11-vuotias (eli tuskin tulee tanssimaan valssia kanssamme, juoksee ympäri hääpaikkaa, riekkuu lattioilla tai huutaa kirkossa niin ettei pappia kuule). Ongelmana on kuitenkin se, että emmehän tietenkään voi jättää hänen 4-vuotiasta sisartaan kutsumatta, joka on VILLI sanan kaikissa merkityksissä.

Tiedän, että osa porukasta pitää hääparia todella itsekkäinä lasten vihaajina jos lapsia ei ole kutsuttu. Voin kertoa, että olen erittäin lapsirakas ihminen, mutta en halua, että päiväämme pilaa kijluva lapsikatras. Tuskin kukaan tykkää siitä, että lapsi kiljuu kirkossa tai juoksee pitkin juhlapaikkaa?

Mitä tässä pitäisi tehdä? Toisaalta haluaisin kutsua läheiset lapset, toisaalta haluaisin että tilaisuus olisi vain aikuisille ja saisimme rauhassa nauttia päivästä. Esimerkiksi hyvän ystäväni häissä en kuullut sanaakaan kirkossa enkä itse juhlassa yleisestä juhlanvietosta (puheet ym.), koska joku oli tuonut paikalle kolme lastaan, jotka olivat todellisia riiviöitä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei! Meillekään ei tule kuin sisareni lapset, jotka ovat alle kouluikäisiä. He ovat tärkeitä minulle. Mutta muiden kutsuttujen joukossa ei ole lapsia. Ihan otin puheeksi jokaisen lapsiperheen kanssa asia, ja he ihan ymmärsivät. Joten rohkeasti puhumaan vaan! Kyllä jokaisen pitäisi ymmärtää, että se on teidän päivä. Meille on tärkeää, että myös ne lasten vanhemmat saavat juhlia rauhassa, ettei ole lapsia vahdittavana. Ihanaa häiden suunnittelua sinulle! :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ymmärrän täysin, että pienet lapset eivät jaksa innostaa omissa häissään :D Ei minua muuten lapset haittaa, mutta minusta vanhemmilla pitäisi olla sen verran tilannetajua, että he veisivät huutavan vauvansa/lapsensa pois sisätiloista, jos lapsi alkaa huutamaan. Tietenkin talvella tämä on hankalaa, koska ulkona on kylmä.

Monella voi olla se tilanne, että eivät saa lapsilleen hoitajaa, joten eivät itsekään pääse häihinne. Tästä syystä päätin hyväksyä kaiken ikäiset lapset omiin häihimme. Jotenkin vain pitäisi saada viesti perille, että kiljuvat lapset ulos kirkosta :D

Ainakin minun suvussani herättäisi katkeruutta, että jonkun toisen lapset saavat tulla kirkkoon ja toiset taas ei. Minusta se ikärajajuttu kuulostaa järkevältä eli kaikki sitä nuoremmat jäisivät pois. Kyllä 8-vuotiaat osaavat mielestäni jo käyttäytyä häissä eli eivät itke ja osaavat istua pöydissä kunnolla :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voisiko kutsussa lasten kieltämisen sijaan kertoa korrektisti, että haluatte juhlia/viettää häitänne aikuisten kesken ja kannustaa lapsellisia vieraita miettimään, miten mukavaa olisi viettää kahdenkeskeistä aikaa ilman lapsia tms.? Joillekin vanhemmille voi oikeastaan olla helpostuskin, ettei tarvitse heti hääkutsun saatuaan ruveta miettimään lasten juhlatamineita ja hääjuhlasta selvitytymistä lasten kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

tästä löytyy pitkä keskustelupino jo aiemminkin mutta meillä luki juhlainfossa yhtenä kohtana että laajoista suvuistamme johtuen toivomme teidän saapuvan juhliin ainoastaan aikuisessa seurassa ellei kutsussa toisin mainita.

Ja kutsuttiin juhliin siis kummilapset ja sit yhden perheen lapset jotka on meille tärkeitä.

Ne jotka ottaa herneen nenäänsä niin ottakoot.

Share this post


Link to post
Share on other sites

tästä löytyy pitkä keskustelupino jo aiemminkin mutta meillä luki juhlainfossa yhtenä kohtana että laajoista suvuistamme johtuen toivomme teidän saapuvan juhliin ainoastaan aikuisessa seurassa ellei kutsussa toisin mainita.

Ja kutsuttiin juhliin siis kummilapset ja sit yhden perheen lapset jotka on meille tärkeitä.

Ne jotka ottaa herneen nenäänsä niin ottakoot.

Olin itse haissa muutama vuosi sitten, jonne ei saanut tuoda lapsia. Kutsussa ihan sanottiin, etta kuten ehka tiedatte, morsiamen suku on niin suuri, etta valitettavasti kutsumme koskee vain aikuisia. Juhlissa sitten oli kuitenkin kourallinen lapsia, eli morsiamen kaksi tai kolme hoitolasta (han kun on ammatiltaan lastenhoitaja), yhden ystavapariskunnan tytar, joka toimi morsiusparin kukkaistyttona ja viela yksi laheisten ystavien tytar. En tieda suuttuiko kukaan naista jarjestelyista, mutta minun mielestani se oli ihan asiallisesti hoidettu. Tottakai morsiuspari saa ja joutuu asettamaan rajan jonnekin kutsuvieraslistan kanssa. Jokaisen tulisi ymmartaa tama, ja jos ei ymmarra, niin on se aika kummallista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me emme myöskään toivoneet kaikkia mahdollisia lapsia osallistumaan häihimme, joten ratkaisimme pulman siten, että osoitetarrassa oli 'eriteltynä' ketä kutsu koskee. Kutsujen saajina oli joko 'Matti Virtanen perheineen' tai 'Ville ja Pirjo Mäkinen'. Yhtään hutiosumaa ei tullut, eikä kukaan ainakaan meille näyttänyt, että olisi jotenkin loukkaantunut asiasta.

Meillä tosin jako oli melko yksiselitteinen: sukulaiset kutsuttiin perheineen, kaverit/työkaverit ilman.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille tulee myos lapsettomat haat. Miehen puolelta asiasta tuli vikinaa, mutta sanoimme suorran, etta koska meilla ei ole lapsia niin emme nae miksi meidan pitaisi ottaa huomioon muiden lapset. Kutsut lahetetaan nimella ja kuoressa on ne henkilot joita kutsu koskee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Samoin tänne, laspettomat häät kiitos. Ilmoitimme tulevista häistämme ns. save the date -kortilla etukäteen kutsutuille, johon runomuotoon muotoilimme että juhlimme tuolloin aikuisten kesken, hankkikaa siis lapsenvahti :) Ja nyt kun viralliset kutsut lähtivät kutsuimme tyyliin Matti ja Maija Meikäläinen ja fiksun pitäisi ymmärtää tuplailmoituksen jälkeen että lapset jätetään kotiin. Olemme kuulleet tästä asiasta lapsellisilta aikuista vain postiivista kommenttia; "ihanaa päästä juhlimaan ilman lapsia!".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse haluaisin kutsua kummipoikani (9v), mutta ohessa tulisi kuitenkin koko iso perhe -> kuluja. Vielä mietityttää miten kaverin tuolloin 1,5v poika käyttäytyy häissä, mutta en jätä sitä toisaalta kutsumatta..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mekin pidetään lapsettomat häät, mutta ei mainita asiasta kutsussa vaan keskustellaan asiasta jokaisen kanssa kasvotusten.Monet on suhtautuneet asiaan jo nyt sillä tavoin, että tottakai lapset hoitoon ja aikuiset pääsee viettämään häitä rennosti;) Muutamalla tulee olemaan silloin alle puolivuotias lapsi, he tietenkin tulevat vauvojensa kanssa mutta yli vuodenikäiset voi jo olla hoidossa päivän ajan ilman traumoja..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillekin tulossa lähes lapsettomat häät ensi vuonna. Ongelmaa saattaa kuitenkin aiheuttaa se, että vanhimmat sukulaislapset sekä kummilapset (näihin kuuluu myös kukkaistyttö ja sormuspoika) on kutsuttu. En tiedä miten mahtavat asiaan suhtautua muutama henkilöt, joilla on tuolloin alle vuoden ikäinen lapsi. Mahtavatko tulla ollenkaan vai tunkevatko lapsineen mukaan "Juhlimme aikuisten kesken" -viestistä huolimatta. Meillä rajoittaa vieraiden määrää jo tilat sekä budjetti. Lisäksi haluamme juhlia ystävien kesken, emmekä lasten kanssa. Vaikeeta, vaikeeta. :girl_mad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pieni kommentti vain: alle vuoden ikäiset juhlijat tuskin vaikuttavat budjettiin mitenkään merkitsevästi, joten en ehkä lähtisi perustelemaan lapsettomuutta tiukalla budjetilla. Hehän korkeintaan maistavat jotain juhlaruokia, jos ovat tarpeeksi vanhoja. Enkä usko, että mikään pitopalvelu perii alle vuoden ikäisiltä maksuja. Tilaa lapset tietenkin vaativat hieman, se on sitten asia erikseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille tulisi häihin yli kaksikymmentä noin alle kymmenvuotiasta lasta, jos kaikki kutsuttaisiin. Aikuisia on vieraslistalla noin viisikymmentä. Tämä ei siis kuulosta kauhean innostavalta.

Suunnitelmamme on, että osoitamme kutsut kahta poikkeustapausta (sukulaislapset, kaikki muut ovat kavereiden lapsia) lukuunottamatta vanhemmille. Eli siis Viljo ja Virpi Vieras. Koska kaikki eivät tätä kuitenkaan ymmärrä, todennäköisesti soitamme itse lapselliset vieraat läpi ja kerromme tilanteen. Eli miksi lapsia ei ole kutsussa mainittu ja sanomme että mikäli hoidon järjestäminen on ylitsepääsemätön ongelma niin lapset voi ottaa mukaan. Tällä tavalla toivomme, että lapsimäärä karsiutuu, mutta että kukaan ei vedä hernettä nenään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä myös lapsettomat häät, asiaa pohdittiin paljon koska juhlaan ei kuulu kirkkovihkimistäkään, mutta alkoholibuffetin yms. asioiden takia päädyimme tähän ratkaisuun. Olemme pyrkineet kertomaan asianomaisille jo itse ohimennen ennen kutsua, mutta kutsuunkin on varmaankin hyvä lisätä joku "juhlimme aikuisten kesken" osio.

Niin, ja meilläkin lapsia pelkästään sukulaisissa olisi tullut yli 20kpl, joten parempi näin... :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin tahtoisin lapsettomat häät (häät 6/2012) Tai ainakin siis niin, että sisaruksien lapset olisivat tervetulleita, mutta kavereiden ei. Onko törkeää sanoa kavereille että ei lapsia kun on lapsettomat häät ja kuitenkin häissämme olisi kolme lasta? Olen myös miettinyt sellaista vaihtoehtoa jättää sellaiset ystävät kutsumatta, joilla on lapsia, mutta se olisi vielä ehkä julmempaa? Meillä tulee olemaan pienet, n. 40 vieraan häät (lähisuku+ystävät), joten jos kavereiden lapsia kutsutaan niin sitten se on aina pois ihmisiltä, jotka olisi halunnut kutsua, mutta joita ei voi kutsua jos joku ystävä ottaa jälkikasvunsa mukaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me tehdään luultavasti niin, että muille lähtee "juhlimme aikuisten kesken" -kutsut, paitsi kummilapsien perheille. Jos joku kehtaa alkaa asiasta valittaa hääpäivänä, voimme todeta, että nämä ovat kummilapsia (esim. kukkaistyttö) ja lisäksi heidän kohdallaan oli tällainen erikoisjärjestely tehtävä, koska tulevat kaukaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mentiin pari kuukautta sitten kihloihin ja silla aikaa kun kaikki kysyy no koskas haat on, olemme ilmoittaneet etta "ei tiedeta viela(suunnitteilla elo/syyskuulle 2012) mutta mita tiedetaan on etta tarjolla on hyvaa ruokaa, kunnon bandi ja tanssitaan vaikka aamuun asti jos sille paalle satutaan... ja by the way lapsia ei olla kutsumassa".

Lapsia olisi tulossa 92, aikuisia noin 117. Siis ei todellakaan lapsia (eka ongelma olis mista loytaa riittavan iso tila ja kuka sen hupin maksaisi??) paitsi veljen 9v ja 14v mutta ne ei ole ihan junnuja enaan ja muiden (esim kummilasten joita niitakin on liuta) taytyy vaan kestaa paatos, mutta yleisesti ottaen suurin osa kutsuttavista tietaa kuinka laheisia veljenlapset ovat (melkein kuin omia) ja tuskin sita analysoi sen enempaa.

Meille tulisi häihin yli kaksikymmentä noin alle kymmenvuotiasta lasta, jos kaikki kutsuttaisiin. Aikuisia on vieraslistalla noin viisikymmentä. Tämä ei siis kuulosta kauhean innostavalta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille ei ole paljon lapsia tulossa, mutta lapsettomat häät houkuttaa. Kaikilla vanhemmilla kun ei ole tilanne tajua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä sukulaiset oli kutsuttu lapsineen, kaverit ilman. Työkaverit lisäksi vielä ilman avecia (paitsi yksi, koska avec oli myös työkaveri).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miten teillä on vieraat suhtautuneet siihen, jos vain muutamien lapset on kutsuttu. Omat lapset tietty tulevat mukaan, sisarusten lapset ja kummilapset. Omalle lapsille haluan kavereita juhliin. Olisi varmasti tylsää jos ei olisi kavereita. Haluan mahdollisesti rajata lapsimäärää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän kutsussa luki: "Juhlimme aikuisten kesken, joten ystävällisesti pyydämme jättämään perheen pienimmät kotiin."

Jos joku raahaa kersansa tuollaisen tekstin jälkeen toisen häihin, se saa kyllä hävetä. Luulisi vanhemmillekin olevan joskus kivaa päästä ihan kahdestaan bailaamaan oikein luvan kanssa. Ja jos ei ole hoitopaikkaa (joka on paska syy, sillä lastenhoitajia saa mannerheimin lastesuojeluliitosta) niin juhlaan ei ole pakko tulla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on ensi talvena häät. Itse työskentelen lasten parissa, joten lapset häissä ei ole se varsinainen ongelma. Mutta, en halua että lapset ovat paikalla enää, kun booli nostetaan pöytään... Miten ihmeessä sen saa perille?

Mielestäni yhdenkään alle 12v:n ei tarvitse sitä olla katsomassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei siihen kutsuun tarvita mitään ylimääräsiä lässytyksiä hoitoon jättämisestä.

Itse kirjoitimme kutsuun että "Juhlimme aikuisten kesken." Ja siinä se.

Asiaa ei yksinkertasemmin voi enää sanoa ja jos tuosta joku nokkiinsa ottaa, niin kannattaa miettiä tarkkaan onko se sitten kutsumisen arvoinen ihminen..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei kyllä kauheen monella ole mitään pieniä lapsia.. mutta aika kätevästi rajattiin, niin, että hääinfossa luki "kutsu osoitettu vain kuoreen merkityille ihmisille", eikä niissä sitten ollut lapsia :D Mutta nämäkin tapaukset tiedämme, että on isovanhempia sun muita, jotka hoitavat lapsia varmasti enemmän kuin mielellään. :) Tällä hetkellä kutsutuissa taitaa olla 7 alle 18-vuotiasta, joista ihan taaperoita vain kaksi. Mutta nämäkin sulhasen serkkuja, sulhasen sisko ja sulhasen veljen lapset.

Edited by roma

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now