Mellis

Miten aikasin olette ostaneet hääpuvun?

232 posts in this topic

Puolisen vuotta aiemmin. Samaa pukua olen tosin sovittanut jo 5 vuotta sitten ja silloin päättänyt, että tää on mun häämekkoni, jos joskus naimisiin menen. Kävi tuuri, että samaa kolttua edelleenkin tehdään, pariin vuoteen en ollut niitä nähnytkään. Koska mekko on ihan tavallisesta vaatekaupasta, piti se ostaa heti, kun rekillä sen näin tuossa keväällä.

Edited by fru

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse kävin vasta ensimmäistä kertaa katsomassa hääpukuja viime viikolla (kun häihin on vähän yli 9kk aikaa) ja ensimmäisen liikkeen neljäs sovitettu puku oli se The Puku  :girl_in_love: Olin varautunut siihen että joudun etsimään pukua jopa toisesta kaupungista ja aikataulu tulee vastaan mutta kappas :D 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ekaa kertaa olin sovittelemassa pukuja n.13kk ennen häitä. Silloin kävin vain kahdessa liikkeessä. Pidemmän kierroksen tein 12-11kk ennen häitä ja silloin kävin noissa kahdessa liikkeessä missä olin käynyt aikaisemminkin ja lisäksi vielä viidessa muussa liikkeessä. Tuolta kierrokselta löysin aivan täydellisen puvun  :girl_in_love: ja ostinkin sen vaikka tarkoituksena oli säästää ja ostaa puku käytettynä... Pukuun tehdään korjaukset kaksi kuukautta ennen häitä, joten nyt puku jäi vielä kauppaan säilytykseen useaksi kuukaudeksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aattelin ostaa niin myöshään kuin suinkaan mahdollista, tosin silti about 6-4kk ennen. Sen takia, että ehtii laihtua!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ostin pukuni tässä kuussa, vihkiminen lokakuussa 2013. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin maanantaina ensimmäisen kerran sovittamassa hääpukuja ja heti löytyi mun unelmamekko!  <3 Eli häihin on aikaa vielä 10 kuukautta

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä löysin oman pukuni ensimmäisellä sovituskerralla, kun häihin oli aikaa noin vuosi. Sain sen puoleen hintaan, kun kaikki edellisvuoden mallistot oli poistomyynnissä. Toisaalta, jos olisin odottanut myöhempään syksyyn, vuoden 2014 mallistot olis tullut kauppoihin ja sielläkin olisi voinut olla joku helmi, paljon kalliimpi tietenkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Löysin unelmapukuni noin 10,5 kuukautta ennen häitä. Minulla ei ollut kiirettä etsiä, mutta kun selailin kuitenkin kuumeisesti kaikkia kuvia häämekoista ja myynti-ilmoituksia, ja törmäsin aivan ihanaan Sotteroon, oli pakko katsoa se kortti. Ja kyllä kannatti!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ostin jo viikko sitten ja häihin aikaa se kymmenisen kuukautta. Eipähän tarvitse sitten enää murehtia tuota myöhemmin. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eilen ostettu unelmien puku, eli n. vuotta aikaisemmin. Eilen oli tarkoitus vaan käydä kattomassa, hipelöimässä ja sovittamassa, toisin kävi  :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vähän alle vuosi on häihin, kun ostin hääpuvun :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä ostin ekasta liikkeestä, jossa kävin ja ekan puvun jota sovitin :D 10kk aiemmin. Liikkeessä meni tunti. Nyt, kun olen lukenut täältä muiden kertomuksia, niin olen tainnut tehdä todella nopean päätöksen!! Mies oli mukana, ja hänellä tuli tippa silmää, niin uskon päätöksen olevan oikea :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä ostin hääpukuni lokakuussa 2012. Häät ovat kesällä 2014.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en ole vielä ostanut pukua. Ajattelin ensi keväänä ostaa/tilata, kun häät ovat lokakuussa. Mutta mutta... oltiin kaason kanssa kattelemassa pukuja n. kuukausi sitten ja sieltä kyllä löyty aikas täydellinen puku... En ole saanut sitä mielestä! Oli kyllä budjetin mukainen, mutta aika yläkanttiin, niin en heti ostanut. Ja täytyyhän sitä sentään vähän enemmän tutkailla pukuja. Tuo oli kuitenkin vasta ensimmäinen kerta kun oltiin katselemassa. Mutta se puku jäi niin mieleen... Hyvin mahdollista, että menen parin kuukauden päästä hakemaan sen. :) Nyörit on hyviä, kun on tietty häädieetti menossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pari viikkoa sitten ostin hääpuvun kun sopiva osui kohdalle :) meillä häät helmikuussa eli vähän vajaa puoli vuotta ennen häitä tuli ostettua puku.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ole ostanut. Mieli tekisi kovasti lähteä jo katselemaan vaikka häihin on aikaa melkein kaksi vuotta.. Olisin tässä muutenkin tekemässä pyrähdystä Riihimäki-Hyvinkään akselille joten visiitti Leimulinessa olisi hyvinkin mahdollinen. Mietin vaan että kannattaako ihan vielä, että jos vaikka ensi vuoteen venyttäisi... Olin tosin jo sinne yhteydessä kun kyselin yhdestä tietystä mieleen painuneesta puvusta ja sain sieltä aika hyvin vastauksen että puvun voi tilata nyt mutta se voidaan valmistuttaa vasta lähempänä ajankohtaa jolloin sen haluaa..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kävin katselemassa hääpukuja kaksi vuotta ennen häitä,koska olin aika pihalla tarjonnasta. Vuoden verran sulattelin näkemiäni mekkoja ja kun kaaso bongasi yhden sovittamistani mekoista myynnissä käytettynä, päätin tarttua tilaisuuteen ja ostaa sen. Mekko maksoi noin puolet siitä mitä se oli liikkeessä maksanut, joten säästin mukavasti. Eli noin vuosi ennen häitä ostin mekkoni enkä koe olevani yhtään liian aikasessa. Soitin pari viikkoa sitten korjausompelimoon (mekkoa pitää kaventaa ja lyhentää) ja neuvoivat varaamaan ajan keväälle jo joulukuussa. Hyvä siis, että mekko on jo olemassa niin pääsen varaamaan parhaimman ajan ompelimoon :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä ostin pukuni eilen, ja häihin 10 kuukautta. En olisi muuten, mutta tää oli käytettynä, ja mun lisäksi oli monia muitakin kiinnostuneita, joten päätös piti tehdä heti. Ja puvussa on paljon lihomisvaraa ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse ostin häämekkoni melkeinpä tasan vuotta ennen häitä, koska ratkaisu tuntui niin oikealta! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Apua, minä en ole vieläkään löytänyt mekkoa ja häihin ei ole kymmentäkään kuukautta! Teihin moniin muihin verrattuna alan olla jo pikkuisen myöhässä.. Kovasti olen taustatöitä tehnyt, ottanut yhteyttä suunnilleen kaikkiin Turun, Helsingin ja Tampereen liikkeisiin, mutta vielä ei ole kolahtanut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itsellänikin oli vain tarkoitus käydä sovittelemassa tarjouksien aikaan pukuja ja niinhän siinä kävi että täydellinen puku löytyi sillä kerralla. Puku tuli siis ostettua vajaa vuosi ennen häitä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mekko löytyi noin 7½ kk ennen häitä :) Olisin varmaan miettinyt vielä pidempään, mutta kun mekko oli poistomyynnisä niin mekkoa ei voinut varata.. tillane oli siis "ota tai jätä" niin pakkohan se oli sitten ottaa :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ostin pukuni melkein 2 vuotta ennen hääpäivää. Puku oli toinen jota ylipäätään sovitin (se iski liikkeen rekistä mulle silmää :girl_sigh: ), maksoi omaisuuden (eli tuplasti sen minkä olin ylärajaksi määrittänyt), mutten kadu päätöstäni hetkeäkään.

 

Ensimmäinen sovittamani puku oli myynnissä käytettynä ja puvun omistaja sanoi minulle kun sitä pukua sovitin, että kun se oikea puku on yllä, sen tietää. Sen kyllä tiesi. Nyt voi huoletta antaa vauvamasun kasvaa, kun tietää että unelmien puku on löytynyt. Tosin liikkeessä sovittamani puku, kun oli liian suuri ja minulle tilattiin pienempi koko, pelkkä puvun tilaus kestää siitä liikkeestä nyt kiireisenä aikana (3-)5 kuukautta ja siihen vielä muutostyöt päälle. Eli omalle kohdalle ihan hyvä, jotta olinkin todella ajoissa liikkeellä :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now