Illuusian.unelma

Jupinaketju kosinnanodottelijoille

456 posts in this topic

Illuusian.unelma; Miten siellä menee?

Eihän tässä muuten mitään suurempaa hätää olisi, mutta tämä vauvansuunnitteluprojekti vs. kihloihinmenemättömyys stressaa niin hemmetisti. Kommunikointiongelmia tässä on varmaan ollut molemmin puolin ja kumpikin on varmaan olettanut toisen toiminnasta jotain mikä ei pidä paikkaansa. Eli kun hormonaalinen ehkäisy jätettiin pois, minä olin mielestäni tehnyt varsin selväksi, etten ole valmis yrittämään raskautta ennen kosintaa. Kun projekti sai miehen puolesta jatkua, oletin tietysti hänen aikovan kosia ennen aloitusta. Ja mies on varmaan olettanut, että olen valmis joustamaan asian suhteen, kun kerran raskauden yrittämiseen on valmistauduttu ihan ilman sitä kosintaa. Tilanne on siis surkuhupaisa. Enkä tälläkään hetkellä tiedä kumpi meistä antaa periksi asiassa. Selvinnee kuitenkin viikon sisään, sillä ensi viikko olisi sitä hedelmällistä aikaa. Uskokaa pois; sekä mies että minä olemme jo molemman tosi kyllästyneitä koko aiheeseen... Ja nyt tästä kirjoittaessani alan nähdä asian koomiset puolet vähän turhan hyvin.  :pupu_1:

Share this post


Link to post
Share on other sites
 en halua olla ikuinen tyttöystävä...

 

 

 

Siis just toi _tyttöystävänä_ oleminen on jotenkin nöyryyttävää...

 

Joo sanokaapa muuta! Me ei asuta yhdessä, enkä aio myöskään yhteen muuttaa ennen kihloja. Mutta tuntuu jotenkin tosi typerältä aina kun tapaan uusia poikaystävän tuttuja ja hän esittelee minut tyttöystävänään. Tulee sellainen olo että "jep, olen vain tyttöystävä, edelleen näiden kolmen ja puolen vuoden jälkeen..." 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oletko Illusian.unelma miettinyt sitä vaihtoehtoa, että ehkä miehesi ei pelkää itse kihlautumista ja naimisiin menemistä, vaan sitä armotonta häähössötystä mikä kihlautumisesta seuraa :girl_hide:

Oma mieheni ainakin kertoi, kun kyselin asiasta, että useat miehet suorastaan kammoavat sitä häähössöttämistä. Ja kuulemma vielä enemmän sitä, että kun nainen on saanut sormuksen sormeensa, niin nainen lopettaa parisuhteesta huolehtimisen kokonaan.

 

Ymmärrän täysin, että haluat naimisiin ennen kuin tulee lapsia. Niin itsekin haluan. Saattaa kuitenkin olla, että jos et luovu periaatteestasi, joudut odottamaan kosintaa vielä monta monta vuotta, ehkä koko lopun ikäsi. Ja sitten ei niitä lapsiakaan tulisi. Ei varmaankaan ihan sitä mitä elämältä toivot. :girl_impossible:

Voisi olla parempi jos antaisit periksi miehellesi. Katsos..mies varmaankin saattaa ajatella, että SINÄ et ole valmis sitoutumaan, koska ajattelet vain kihlautumista, muttet ole valmis hankkimaan lapsia. Saattaa hyvinkin olla, että miehesi todella haluaa olla lopun ikänsä kanssasi, mutta epäilee haluatko sinä.

Jos luovut periaatteestasi ja suostut lapsen tekoon ennen kihlautumista, miehesi luultavasti huomaa, että todella panostat suhteeseenne ja tulevaisuuteenne ja ennenkaikkea lapsiinne. Ja luultavasti se ajaa miehen lopulta kosimaan.

 

Kaikkea hyvää ja toivottavasti sinunkin vasenta nimetöntä koristaa pian sormus :girl_in_love:

Share this post


Link to post
Share on other sites
Oletko Illusian.unelma miettinyt sitä vaihtoehtoa, että ehkä miehesi ei pelkää itse kihlautumista ja naimisiin menemistä, vaan sitä armotonta häähössötystä mikä kihlautumisesta seuraa :girl_hide:

Oma mieheni ainakin kertoi, kun kyselin asiasta, että useat miehet suorastaan kammoavat sitä häähössöttämistä. Ja kuulemma vielä enemmän sitä, että kun nainen on saanut sormuksen sormeensa, niin nainen lopettaa parisuhteesta huolehtimisen kokonaan.

 

Ymmärrän täysin, että haluat naimisiin ennen kuin tulee lapsia. Niin itsekin haluan. Saattaa kuitenkin olla, että jos et luovu periaatteestasi, joudut odottamaan kosintaa vielä monta monta vuotta, ehkä koko lopun ikäsi. Ja sitten ei niitä lapsiakaan tulisi. Ei varmaankaan ihan sitä mitä elämältä toivot. :girl_impossible:

Voisi olla parempi jos antaisit periksi miehellesi. Katsos..mies varmaankin saattaa ajatella, että SINÄ et ole valmis sitoutumaan, koska ajattelet vain kihlautumista, muttet ole valmis hankkimaan lapsia. Saattaa hyvinkin olla, että miehesi todella haluaa olla lopun ikänsä kanssasi, mutta epäilee haluatko sinä.

Jos luovut periaatteestasi ja suostut lapsen tekoon ennen kihlautumista, miehesi luultavasti huomaa, että todella panostat suhteeseenne ja tulevaisuuteenne ja ennenkaikkea lapsiinne. Ja luultavasti se ajaa miehen lopulta kosimaan.

 

Kaikkea hyvää ja toivottavasti sinunkin vasenta nimetöntä koristaa pian sormus :girl_in_love:

No häähössötystä hänen ei ainakaan tarvitse pelätä (ja tietää sen kyllä). Meillä ei mitään suuria häitä tulisi missään nimessä, tyytyisin jopa "kahdenkesken maistraatissa" -versioonkin. Kyse taitaa olla enemmänkin sitoutumiskammosta ja siitä, ettei pidä avioliittoa millään muotoa tarpeellisena tai tärkeänä.

 

Saa nyt nähdä miten tässä käy. Vauvakuume on toki armoton. Toisaalta, en haluaisi, että vauvanyritystä mikään negatiivinen enää varjostaisi ja eihän tämä naimisiinmenoasia minua lakkaa vaivaamasta ennen kuin se on hoidossa. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Äääääääh! Järki sanoo että ei tässä olla mitään kihloja saamassa tänä vuonnakaan mutta silti jossain tuolla pääkopan perällä hykertelee ajatus siitä että kosinta voisi tapahtua seuraavan parin kuukauden aikana (ystävänpäivänä tai sitten vuosipäivänä). Silloin tilanne ainakin olisi se mitä ukko sanoi haluavansa kun mulle anto pakit kosinnasta: haluaa mun olevan taas ihmisten ilmoilla eli töissä ja haluaa että saadaan järjestettyä vakaa lapsenhoitojärjestelmä.

 

Muutoin ei ole enää mitään ongelmaa pitää suuta supussa koko kosinnan odottelusta mutta näköjään yksikin siideri auttaa lipsautuksia karkaamaan... Onneksi tosin harvemmin kuin kerran kuussa,

 

Illuusian.unelma ymmärrän kyllä täysin sun ajatuksia ja voinki kompata että on asioita jotka lapsen syntyessä on vaan niiin paljon helpompia kun vanhemmat ovat naimisissa...  :girl_mad:  Ainakin täällä missä me asutaan.

 

On se vaan jännä että ukko ei edes sairaalassa muka älynnyt että olisin joskus hänen kanssaan naimisiin menossa kun lapsi sai yksinomaan hänen sukunimensä :girl_haha:  Sanoin jo silloin että kyllähän meillä kaikilla joskus sama sukunimi pitää sitten olla  :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites
Saa nyt nähdä miten tässä käy. Vauvakuume on toki armoton. Toisaalta, en haluaisi, että vauvanyritystä mikään negatiivinen enää varjostaisi ja eihän tämä naimisiinmenoasia minua lakkaa vaivaamasta ennen kuin se on hoidossa. 

Toisaalta. Jos vauvanyritys ei hirveän pitkäksi veny,niin kummasti kaikki muut asiat muuttuvat täysin samantekeviksi ja turhiksi murehtia kun pieni ilmottelee olemassa olostaan. :)

 

Täälläkin ärsyttää tuo alentava tyttöystävä titteli -_-  Sitten jos sukujuhlissa esitellään pelkkänä *piip* n äitinä,saa helposti sen kuvan,ettei olla yhdessä vaikka yhteinen lapsi onkin..

Mieskin kun on jo yli 30, niin tuntuu niin hassulta sanoa poikaystäväksi..miesystävä kun mun pääni mukaan on jonkun yli 40- vuotiaan eronneen naisen uusi rakkaus :grin:  Nää on taas näitä äippälomalaisen päivän pähkinöitä :girl_haha:

Edited by Ronda

Share this post


Link to post
Share on other sites

Illuusian.unelma, mun mielestä sun ei TODELLAKAAN pidä antaa miehellesi "periksi"! Ei missään nimessä! Ensin naimisiin ja sitten lapsia. Sun ei pidä luopua periaatteistasi miehen vuoksi. Jos mies ei ole valmis kanssasi naimisiin, onko hän todella valmis kasvattamaan yhteistä lasta? Toki kaikille miehille (kuten omalle poikaystävälleni) naimisiinmeno ei ole niin tärkeää, eikä tarkoita etteikö olisi sitoutunut jos ei ole naimisissa, mutta se tuo myös paljon turvaa äidille ja lapselle. Ja jos mies ei ole niin avioliittomyönteinen, ja "annat hänelle kaiken" ilman naimisiinmenoakin, niin hän ei todellakaan tule jatkossakaan kosimaan... Miksi kosisi, jos asuu yhdessä ja on jo yhteisiä lapsiakin?

Share this post


Link to post
Share on other sites
Täälläkin ärsyttää tuo alentava tyttöystävä titteli -_-

 

 

Illuusian.unelma, mun mielestä sun ei TODELLAKAAN pidä antaa miehellesi "periksi"! Ei missään nimessä!

 

Komppaan ja komppaan! Sen sijaan en kyllä lainkaan komppaa Lumenvalkean kommenttia,

 

Ensinnäkin en ole koskaan kuullut että kukaan nainen lopettaisi parisuhteesta huolehtimisen kihlat saatuaan. Onko tällaisia ihmisiä oikeasti olemassa? :girl_impossible:

 

Toiseksi, vihjailu siitä että mies päättäisi jättää kosimatta siksi ettei nainen suostu tekemään lapsia ennen naimisiin menoa on ihan absurdia.

"Haluaisin meidän menevän naimisiin ja sen jälkeen aloittavan perheen perustamisen" - kuulostaa erittäin fiksulta, right?

"Meidän täytyy ensin tehdä lapsi/lapsia ennen kuin voin olla varma halustasi sitoutua" - tarviiko tätä nyt enempää edes kommentoida...

 

Ihan yrittämällä yritin ymmärtää näitä lauseita: "Saattaa kuitenkin olla, että jos et luovu periaatteestasi, joudut odottamaan kosintaa vielä monta monta vuotta, ehkä koko lopun ikäsi. Ja sitten ei niitä lapsiakaan tulisi." Eli siis omista periaatteista kiinni pitäminen tarkoittaisi sitä että mies päättäisi olla haluamatta niitä lapsia joista on yhdessä jo puhuttu? Ei mee jakeluun tai sitten ymmärsin pointin väärin.

 

"miehesi luultavasti huomaa, että todella panostat suhteeseenne ja tulevaisuuteenne ja ennenkaikkea lapsiinne" vielä tämä, miten naimisiinmenosta luopuminen tarkoittaa millään tavalla panostamista edellä mainittuihin? Ihan mielenkiinnolla tiedustelen. Olenko siis nyt parempi äiti kun olen tehnyt lapseni ennen naimisiin menoa? Olenko siis panostanu parisuhteeseeni ja tulevaisuuteni paremmin tekemällä lapsen menemättä naimisiin? :huh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Teille kaikille, joiden mielestä on turhauttavaa ja alentavaa olla aina vain tyttöystäviä: kutsuvatko miehenne / poikaystävänne, joiden kanssa asutte yhdessä (ilmeisestkin) teitä "vain" tyttöystäviksi?

 

Itse muutin mieheni kanssa ensimmäiseen virallisesti yhteiseen kotiin viime keväänä kahden vuoden seurustelun jälkeen. Välittömästi tästä lähtien mieheni on alkanut kutsua minua avovaimokseen tai puolisokseen. Aina, kun a) tapaamme uusia ihmisiä tai b ) hänen täytyy jossain ilmaista, ettei asu yksin, hän a) sanoo: "Tässä on avovaimoni Tiuku." tai b ) kertoo talonmiehelle: "Puolisoni on kotona päivällä, jos menette pattereita ilmaamaan."

 

Minäkään en sano häntä enää poikaystäväkseni tai miesystäväkseni. Ennen yhteenmuuttoa sanoin vähän tilanteesta riippuen joko poika- tai miesystäväksi. Lähinnä siksi, että hän itse sanoi hyväksyvänsä molemmat, mutta minusta tuntui luontevammalta sanoa miesystävä, koska hän on jo selvästi aikuisen miehen iässä, yli 30-vuotias, ei enää mikään teinipoika. Yhteenmuuton jälkeen olen puhunut avomiehestä tai miehestä. Mehän olemme avopari, emme "pelkästään" seurusteleva pari.

 

Minulle se avopuolisona oleminen ja avopuolisoksi kutsuminen on selvästi mielekkäämpää ja statukseltaan "korkeammalla" kuin pelkästään tyttöystävästä puhuminen. Samalla se antaa viestin sekä itselleni, puolisolleni että muillekin, että olemme vakavissamme, kun olemme yhteiseen kotiin muuttaneet. Meille yhteinen kotiosoitekin on sitovampi kuin pelkkä tietoisuus siitä, että seurustelemme. Kihloja saa mies sitten miettiä oman harkintansa mukaan. Hän kyllä tietää (tietänee), ettei minulle kannata lapsista konkretian tasolla puhua ennen hääpäivää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Avovaimoksi ja -mieheksi mekin toisiamme kutsutaan, jos pitää jollekin esitellä tai määritellä toinen. Tosin mies on käyttänyt jo seurustelun alkuajoista minusta myös nimitystä vaimo, jota vastaan kyllä protestoin . 

 

Tyttöystävä ei kuulosta mielestäni alentavalta, mutta hiukan "kevyeltä" suhteelta kylläkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Piti kirjautua että pääsi kirjoittelemaan. Tavallaan masentavaa, kun sitä kosintaa on aika turha edes odotella lähitulevaisuudessa tapahtuvaksi kohdallani... Jonkinlaista häpeäntunnetta ilmassa että nyt sitä jo kirjaudutaan hääfoorumille vaikka häitä ei tiedossakaan.

 

Mutta asiaan: olemme lähes kolme vuotta avoliitossa ollut mutta "tyttöystävä" tittelillä mennään. Hyvin harvassa yksittäisissä kahdenkeskisissä tilanteissa mies on käyttänyt nimitystä avovaimo.

 

En varsinaisesti koe tyttöystäväilyä nöyryyttävänä. Kohtuullisen nuoria kun ollaan, alle 25-vuotiaita. Mutta silti "vaimo" ja "rouva" titteli kovin kutkuttaa. Olen myöskin hyvinkin paljon kehrännyt sisäisesti kun mies on niinä harvoina kertoina nimittänyt "avovaimoksi" tai ilmaissut että on kivaa kun kelan sivuilla tiedoissa näkyy "puoliso: xxxxx xxxxx". Mutta tyttöystävänä minut on aina esitelty ja tyttöystävänä aina viitattu :< vaikkei se mitenkään alentavalta tunnu, olisin silti mieluummin kuitenkin edes se avovaimo.

 

Tänään on taas tullut naima-asioita pyöriteltyä mielessä vaikkei pitäisi. Oma naamani aiheuttaa ikäkriisiä, vanhenemisen merkkejä on jo näkyvissä eikä ne siitä ainakaan mihinkään katoa joten jo valmiiksi tuskastelen sitä että enkö koskaan saa meistä hääkuvaa nyt kun vielä ollaan nuoria ja nättejä.

 

Millaisia anoppisuhteita muilla kosintaa odottelevilla on? Näkyykö selkeästi että ette vielä kuulu sukuun kun ei ole sormuksia, vai oletteko yhtä perhettä kaikki? Tai vaihtoehtoisesti, missä vaiheessa suhdetta tunsitte luontevasti olevanne yksi miehen perheenjäsenistä?

Edited by Puff

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kuulostaa tutulta. Haaveet on kovat, mutta silti taas jotenkin tuntuu, että tässä saa odotella vielä kuinka ja kauan :/

Anoppisuhde mulla on kovin etäinen. Vaikka ollaan seurusteltu päälle kaksi vuotta, ollaan tavattu alle kymmenen kertaa. Asuu toisella paikkakunnalla eikä mies pidä hirveästi yhteyttä perheeseensä (josta päähän pälkähtkin, että jos mies ei ole yhtä perhekeskeinen kun minä niin kosintakaan ei ole yhtä tärkeä hmm...). Positiivista kylläkin, että viime kerralla kun nähtiin voivotteli kun ei olla tutustuttu paremmin ja olisi mukava nähdä useemmin. Mitenkään en siis tunne olevani osa perhettä. (Anoppilassa ehkä jo odotellaan kihloja kun kerran luuli jo, että olisimme menneet).

Edited by Othilia

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mies esittelee minut yleensä muijana tai emäntänä..Eipä mitään mieltä ylentäviä nuokaan -_-  Siinä sitten yritän olla reippaana vieressä,kuin olisin ''vitsissä'' täysin mukana.

 

 

Mä tunnen myös olevani jotenkin ulkopuolisempi kuin muut miniät..Varsinkin kun toinen miniä on ollut kuvioissa jo lähemmäs 15 vuotta ja ''virallisena'' miniänä 7 vuotta.Toinen taas tullut vasta vuosi sitten kuvioihin,mutta kun tämä sattuu olemaan anopin lempilapsen seurustelukumppani,niin häntä kohdellaan täysin eritavoin kuin minua. <_<Huoh.   Tällä lempilapsella on myös 2 ex-tyttöystävää(ja kummankin kanssa lapsi) ja nämä lapsetkin saa ihan erilaista kohtelua kuin meidän pikkunen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suhde appivanhempiin on mulla ihan hyvä. Käydään heidän luonaan lähes viikoittain ja tullaan mukavasti toimeen. Kilpailevaa miniää ei tällä hetkellä ole, mutta muutama kuukausi sitten vielä oli. En tässä viimeisen vuoden aikana suunnilleen ole huomannut eroa siinä, miten anoppi- ja appikokelaani suhtautuvat mieheni veljen ja siskon seurustelukumppaneihin. Alussa eroa tietysti oli, koska veljen silloinen avovaimo oli ollut kuvioissa lähes kymmenen vuotta ja oli persoonana hyvinkin puhelias ja avoin. Nyt seurustelua on takana lähes kolme vuotta ja olen saavuttanut perhepiirissä (miehen vanhemmat ja sisarukset) ns. vakiintuneen aseman.

 

Noin vuoden seurustelun jälkeen anopilta tuli ensimmäiset vihjailut, että hän odottaa nimenomaan meiltä lastenlapsia. Luultavasti se johtuu siitä, että oma mieheni on hänen lapsistaan vanhin ja selvästi vastuuntuntoisin. Verrattuna toiseen miniään ja miehen siskoon minä taas olen anopin mielestä ilmeisesti eniten ns. äitiainesta ja myös nuorin.

 

Miehen sukua olen tavannut tosi vähän. Muutaman serkun ja yhden tädin miehensä kanssa kertaalleen, yhtä serkkua ja hänen avomiestään olen nähnyt pari-kolme kertaa vuodessa. Miehen isoäidin olen tavannut kahdesti. Hän on iäkäs ja luulen, että hän sekoittaa minut mieheni exään, ainakin toisella kertaa tavatessamme minusta tuntui, ettei hän ainakaan heti muistanut meidän tavanneen aiemmin, mikä oli kiusallista. Suurinta osaa sedistä, tädeistä, enoista ja serkuista en ole tavannut koskaan, mutta toisaalta olen saanut hääkutsuja sellaistenkin serkkujen häihin (miehen avecina), joille olen aivan tuntematon. Minun sukuani mies on tavannut hieman enemmän ja useammin ja on jo selvästi osa minun perhettäni ja sitä sukua, jonka tuntee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä kanssa yksi kärsimätön jupisija!

Joskus seurustelun alku aikana kysyin hieman leikkimielellä, että lupaathan viedä minut vihille ennen kuin täytän 30. Lupasi kyllä. Perään kysyi, "Oliko tuo kosinta?" Johon vastasin, että ei, se on sitten sinun homma. :parting2:

Puhutaan kyllä jos ja kun mennään naimisiin, mutta ihan virallista kosintaa ei ole kuulunut. Olen joskus vuosi sitten kyllä varmistanut (uudelleen, tiedän) että aikoohan avokki minua kosia joskus ja vastaukseksi sain "Kyllä".

 

Olemme olleet yhdessä kolme vuotta ja yhteinen tytärkin ilmestyi maailmaan vähän aikaa sitten. Joka päivä odotan kosintaa! Olen muuten saanut ihan valtavasti apua tätä ketjua lukiessani, KIITOS! On nimittäin ihana huomata, etten ole ainoa!

 

Toisaalta ajattelen, että mitä pidemmälle tässä menemme, sitä todennäköisempää kosiminen on. Ainakin toivon niin! :wub:

Välillä avokkini lähettää tosi ristiriitaisia viestejä naimisiin menosta ja varsinkin niistä sormuksista. Sanoo aina, ettei hän voi pitää sormusta työssään, jossa vaarana menettää sormia, tai että sormus jäisi jonnekin kiinni. Tai sitten sanoo, ettei vain yksinkertaisesti osaa pitää, kun ei milloinkaan sormuksia ole sormissa ollut. Kerran oli taas niin paha mieli siitä asiata, että meinasin todeta, että onpa hyvä, säästetään kuluissa, kun ostetaan vain mulle sormukset, sillä minun työssä ei sormien menetys- vaaraa ole :grin:

 

Kateellisena katselen täälläkin, kuinka muita on kosittu paaaaljon aiemmin, minä olen elämäni miehen kanssa köröttäny mennä yhtä matkaa jo kolme vuotta. Pitääkö sitä kaulimella huitasta otsaan, että tajuaa kosia elämänsä naista?! :girl_mad:

Share this post


Link to post
Share on other sites
Teille kaikille, joiden mielestä on turhauttavaa ja alentavaa olla aina vain tyttöystäviä: kutsuvatko miehenne / poikaystävänne, joiden kanssa asutte yhdessä (ilmeisestkin) teitä "vain" tyttöystäviksi?

Mun mies on heti alusta lähtien kutsunut mua "rouvaksi".   :lol:  Ei oo koskaan tainnut esitellä mua tyttöystävänään, hiukan asia on hämmentänyt joitakin ihmisiä  :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites
Kateellisena katselen täälläkin, kuinka muita on kosittu paaaaljon aiemmin, minä olen elämäni miehen kanssa köröttäny mennä yhtä matkaa jo kolme vuotta. Pitääkö sitä kaulimella huitasta otsaan, että tajuaa kosia elämänsä naista?! :girl_mad:

 

Osuvasti sanottu!  :girl_smile:

 

Mä nyt olen ollu koko viikonlopun yksinäni kotona ja nää kosinta-ajatukset on ihan täysin hullaantuneet. Huoh.

 

Tekisi mieli ottaa asia puheeksi, kun ei selkeästi siitä olla koskaan puhuttu. Kysymys kuulukin miten?

Täräytänkö suoraan, että kauanko meinaat pitää mua vaan tyttöystävänä vai koitanko alottaa rakentavan keskustelun jotenkin muuten. En todellakaan halua painostaa, vaan keskustella, jotta tiedän edes hieman missä mennään. Jotenkin saada miehen tietoon, että sitä kosintaa tässä odottelen...

Edited by Othilia

Share this post


Link to post
Share on other sites

Othilialle; Jos aloitat keskustelun tyylin: "Mitä mieltä olet naimisiin menemisestä?" Kyllä se siitä lähtee :)

Ja niin, mulla on todella hyvät ja lämpimät välit miehen perheeseen, kuulun aivan selvästi porukaan ja olen osa perhettä.

Tuohon kysymykseen, että miten minut esitellään... No tuota. Rippu kai vähän, kenelle esitellään. Avopuolisona varsinkin vähän vieraammille. Mutta täälläpäin puhutaan tyttö- ja poikaystävistä kavereina. Siis oikeesti. Itse olen etelärannikolta kotoisin ja olin aivan tyrmistynyt, kun minusta puhuttiin "senjasen kaverina". Olin ihan että WTF!? Mikä kaveri mä olen!!! :D Varsinkin vanhemma ihmiset käyttävät tätä ilmaisua. Järkyttävää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hiljaista on. Salaa toivoin joulu, uusi vuosi. Enää olisi parin viikon päässä 30-synttärini.... Oi kumpa kumpa. Sitten multa loppuu ideat. Ainoa toivo jotkut yhteiset iltamat/tilaisuus, jossa joku sukulainen/ystävä kysyisi meidän suunnitelmista. Silloin voisin sanoa "julkisesti ääneen" etten ole VIELÄ kosintaa saanut... Kumpa edes tällainen tilaisuus tulisi, joskin se on hyvin harvinaista, koska mies ei tykkää mistään "kutsuista". Tosin näitä kyselyitä on ollut vain minun läsnäollessa.... höh.

 

Mä joskus kun me oltiin vasta tavattu (eka kk), totesin miehelle: Mä haluun sut ihan ikiomaksi. Mies siihen: "saattaahan siinä joskus niin käydä". tosin siinä vaiheessa mä ajattelin "vain" seurustelua. Sitten jo yhteinen koti perustettua tuli kaksi vuotta sitten se mun joulun aikainen kosintayritys (pitkä tilitys täällä foorumilla). Eipä ole mitään ollu sen jälkeen. Ainoa, missä me ollaan menty suhteessamme eteenpäin, on yhteinen omistusasunto. Meilläkään kovin montaa muuta suhteen kehitysaskelvaihtoehtoa ole, koska lastenhankinta ei oikein ole meidän juttu.

 

Yhdessä ollaan oltu tosiaan melkein 4 vuotta (asuttu yhdessä 3,5v). Mä parin viikon päästä 30, mies yli 40. Yhteinen uunituore omistusasunto (ja asuntolaina).

 

 

ketjussa kyseltiin myös kokemuksia miniänä olemisesta ja hyväksynnästä. itse olen päässyt heti perheen täysvaltaiseksi jäseneksi ja koen olevani erittäin hyväksytty perheeseen. Ihanaa! Oma perheeni on sitten jotain ihan muuta ;(. Siksi olenkin hyvin onnellinen, koen saaneeni miehen lisäksi kokonainen uuden perheen, itseasiassa kaksi ihanaa anoppia ja appiukko, sekä miehen sisko on kuin oma sisko (+hänen mies).

Edited by Kebne

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viime viikonloppuna mies otti ihan itse puheeksi häät pienen vihjauksen jälkeen. Mietiskeltiin, että millainen auto ostettaisiin syksyllä, kun sille autolle olisi tarvetta. Minä siihen sitten vihjasin, että riippuu, mihin muuhun halutaan säästää rahaa. Mies sitten tokaisi tähän, että eihän meidän mitään rahaa tarvitse säästää, sillä minun isänihän tulisi maksaa kaikki! Tiedän, että tuo oli vain läppä häneltä, ja se avasi hyvin keskustelua. Keskusteltiin ihan sopuisasti esim. valokuvauksesta, hääpaikasta, hääpuvusta ja miehen vaatteista jne. Kuitenkin, kun puhe tuli kosinnasta ja häiden ajankohdasta, mies vaikeni täysin ja vaihtoi puheenaihetta. Minä en tätä suvainnut vaan kerroin hänelle, miten raastavaa tää tilanne mulle on, kun mä joudun vain koko ajan odottamaan. Mies sanoikin tähän, että hyvä vain, että joudun joka kerta kun nähdään miettimään, josko se tällä kertaa kosisi. Ettäs kehtasikin tollasta sanoa!  Tämä on juuri se asia, joka ajaa minut hermoromahduksen partaalle!  :hysteric:

 

Eli ei kosintaa, ei vieläkään... Pelkään, että miehen sisko ilmoittaa lähiaikoina kosinnasta, jolloin minä saisin suosiolla haudata haaveeni niistä häistä, joita olen jo pitkään mielessäni suunnitellut... Niitä kun ei järkätä lyhyellä varoitusajalla! 

Share this post


Link to post
Share on other sites

pink_girl, vähän samoja tuntemuksia täällä. Paljon on ympärillä JO kihlautuneita, ja nyt pelkään, että tietämättään varastaavat minun päivän! Olen siis jo mielessäni päättänyt hääpäivän, eli isännällä on nyt 2,5 vuotta aikaa kosia! Tosin olen joskus vielä maininnut, että tarvitsen pari vuotta häiden suunnitelun, ihmetteli, että taitaa tulla hintavat häät. Vastasin, että ei kun päinvastoin, mitä enemmän ehdin tehdä itse, sitä halvemmaksi tulee. Muutenkin haluan suunnitella ne huolella, enkä mitään hätäisiä. Kun koskaan ei niiin kiire ole naimisiin, etteikö juhlista saisi ensin suunnitella oman näköisiä. En halua sellaisia sutaistun näköisiä. (Ne ovat pahimmat, muutamissa tällaisissa olen ollut, ikävää kun ei ole muistettu kaikkia asioita loppuun asti miettiä ja juhlapaikat on ollut, noh, yks koriste siellä ja toinen täällä. Kunhan on vaaleanpunaista ja mahdollisimman "höttöistä", kuten "häihin kuuluu".)

Eli siis SALAA täällä jo suunnittelen niitä, jos ei kosintaa tapahdu ennen kuin tuo minun kaksi vuotta jäljellä päivä koittaa :girl_sigh:

Aion lyödä tuon haluamani päivämäärän sitten tiskiin, kun kosinta tapahtuu, MILLOIN?!!? Kyllä naisen pitää päästänsä hieman vialla olla, kun näin kovasti odottaa :pupu_1:

Nyt kuitenkin sormet ja varpaat ristissä, ettei kaiffarit ehdi viedä MINUN vuotta ja päivää :girl_to_take_umbrage2:
 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse en varsinaisesti kuulu tähän ketjuun, mutta haluan antaa odottajille yhden pienen vinkin; älkää luoko paineita siitä kosintatilanteesta. Tiedän useamman tapauksen, missä mies on jännittänyt sitä itse kosintaa niin paljon, ettei ole saanut sitä tehtyä, kun tyttöystävä on puhunut siitä pitkän aikaa ja luonut suuret paineet sille hetkelle. Paineita siitä, että onko sormus valmiiksi hankittuna vai ei (nopeammin saatte kosinnan jos sovitte, et mennään sit yhdessä katsoon :D) ja sille itse hetkelle, että MITEN kosii ja keksiikö jotain jännittävää ja upeaa. Itse vinkkasin tulevalle miehelleni, että mun unelmakosinta olisi joku ihan arkinen hetki. Ei mitään ruusunterälehtiä ja ilotulitteita, vaan joku hyvin "normaali" hetki.

 

Uskon, että tämä vei aika paljon paineita siitä kosinnasta. Mutta uskon, että lisäpaineita toi se, että mies tiesi että haluan päättää hääpäivän heti enkä olla kihloissa ikuisuuden ennen puhettakaan häistä. 3-vuotispäivänä mentiin kihloihin, 5-vuotispäivänä (alle 4kk!!) sitten naimisiin :)

Edited by neitokieli

Share this post


Link to post
Share on other sites

 Pink_girl:  Kirjoituksestasi sai vähän sellasen kuvan,että mies jollain tavoin jännittää kosintaa. Tai voi jopa olla,että sillä on jo joku päivä mietittynä kosinnalle ja pysyttelee siksi hiljaa ettei lipsauta mitään ;)  Mutta positiivistahan on,että myös hän on miettinyt häihin liittyviä asioita ja pystytte niistä puhumaan. Meillä kun isäntä heittää aina kaiken leikiksi,kun sanonkin sanan ''häät'' eikä olla ikinä puhuttu rakentavasti niistä.

 

Mä en ole mitään päivämääriä ole vielä (turhaan?) miettinyt,mutta pelkään myös että joku ehtisi käyttää  minun ideana kutsuista,koristeluista,puvusta.. ja kaikesta. :girl_sigh:  

Ja nyt näyttää vähän siltä,että pikkusisko taitaa mennä posottaa ennen minua naimisiin. Kovin oli puheet sen tapaset  ,ettei kauaa tuo suhde laakereillaan makaa (tapasi joulukuun alussa :girl_impossible: )   Äh. Siskolla kun sattuu olemaan niin sama ajatusmaailma kuin mulla,että jos se nyt kiilaa eteen,saan suunnitella hääni kokonaan uusiksi.  Mutta pääseepähän taas tanssimaan häitä,vaikkei omat olisikaan :girl_pinkglassesf:

Kysyin tossa piruuttani,josko isäntä lähtisi mun kanssa häämessuille (tälle paikkakunnalle tulossa jotkut pienet). Vastasi vaan,että mikä ettei :huh:   Mä vähän haavi auki ja sanoin että mitä me sinne kun ei naimisiinkaan olla menossa. Isäntä vaan hymähti ettei mennä sitten :blink:  Ihme olento.  En siis tosissani ollut edes miettinyt meneväni..voisi tulla vähän ulkopuolinen olo siellä.. <_<

 

Olen samoilla linjoilla kati1986 kanssa tuosta häiden suunnittelusta. Haluan myös aloittaaa järjestelyt ajoissa.,ilman kiirettä, ja vaikka sitten tuhat kertaa uusiksi jos tarvis :girl_blum:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heh. Me ollaan seurusteltu kaksi vuotta ja nyt vasta anoppiehdokas on pikku hiljaa lämpenemässä ajatukselle tavata mut joskus...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now