Charlene

Vanhempien reaktio hääuutisiin

481 viestiä aiheessa

meillä kaikki 5 vanhempaa (omat vanhempani eronneet, molemmilla uusi puoliso muuten äitipuoleni kanssa ole muutakun "moikkaus väleissä") ottivat asian oikein hienosti!! :D isäni reaktio oli se, jota minä ja myös sulhanen jännitettiin, mutta hän oli oikein positiivinen asiasta. myöhemmin kyllä isäni, hänellä siis on todella pinttynyt tapa AINA olla erimieltä kanssani, ja tehdä selväksi että hän ei kunnioita saati iloitse yhdestäkään päätöksestäni (siksi tämä ensireaktio olikin hämmästyttävä), teki minulle selväksi että vaikka naimisiin meno on ok, niin muut miettimämme ja päättämämme asiat sitten täysin päin hel****ä. hänen mielestään. mutta en jaksa enää välittää, pitäkööt mielipiteensä :girl_mad:

äitini ja isäpuoleni olivat asiasta ihan innoissaan, kuin myös sulhasen vanhemmat. jokainen heistä, vaikka aikaa on vielä reilusti, ovat olleet jatkuvasti mukana kaikessa: auttaneet ja kyselleet, ihanaa kunnon hössötystä.. :girl_haha:

..ja mitäpä minä yhdestä kiukuttelevasta, lapsellisesta ja ilkeästä ihmisestä välittäisin, kun on ympärillä muuten niin ihania ihmisiä :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä hiukan jännitettiin porukoiden reaktiota hääsuunnitelmien julkistamiseen. Päätettiin sitten kutsua suku koolle tupareiden varjolla jolloin myös meidän suvut kohtasivat ensikertaa toisensa. Nostettiin sitten maljaa uudelle kodille ja samassa puheessa sulhanen paljasti suunnitelman. Minä pidätin hengitystäni reaktiota odotellen. reaktio oli hyvin laimea: "jaa, no ainakin tiedetään mitä tehdään ensi kesänä." WHAAT?!? Äidin pikku tytön tyllerö ja äidin pikku pojan pallero ovat menossa naimisiin, missä on itkun tirautus, paheksuva katse, onnellinen halaus tai riemun kiljahdus tai edes tukkapölly. Odotin sentään edes jotain reaktiota, kai sen luulisi heidänkin elämäänsä liikuttavan. PAH! :girl_mad: siskolle kun kerroin asian jo hiukan ennen tupareita hän vain totesi kylmän laimeasti, "niin no eikös se ollut nyt arvattavissa, kun olette kuitenkin kihloissa ja kaikkea."

Onneksi työkaverit ja omat ystävät ovat kantaneet oman panoksensa innostuksen kekoon ja riemuinneet uutisista isosti, se lievittää hiukan katkeruutta :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eilen kerroin.. Puhelimesta kuultua;

-mistä te moisen keksitte? :girl_sigh:

minä: Eikö kihlaus merkitse sitä?! :girl_blum::wacko::grin:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ilmoitin äidilleni (isäni on kuollut) kihlauksesta tekstiviestillä, kuten meillä oli vielä silloin tapana viestiä asioista. ;) Vastauksena tuli onnittelut.

M kertoi vanhemmilleen puhelimessa. Puhelimessa oli hänen äitinsä, joka oli kuulemma vähän ihmetellyt, miksi menimme niin äkkiä kihloihin (olimme ehtineet seurustella noin 4,5kk ja häihin oli kihlauksesta aikaa 9kk.)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itseäni jännitti hieman vanhempien reaktio vaikka olenkin jo kolmikymppinen eikä tämän ikäisen ihmisen enää tarvitsisi niin välittää muiden ihmisten reaktioista tärkeissä päätöksisissään, mutta oli se vian silti niin iso asia että suhtautuminen arvelutti. Omat vanhempani ottivat asian hyvin ja äitini on ollut innoissaan mukana suunnittelemassa häitä. Sulho kertoi omille vanhemmilleen asian puhelimitse joten en kuullut miten siellä päässä reagoitiin, mutta ilmeisesti ihan hyvin kuitenkin. Myöhemmin Anoppi heitti pienen mustasukkaisen naljautuksen minulle asiaan liittyen, josta jäi vähän sellainen fiilis että onkohan hän sittenkään hyväksynyt asiaa täysin vai miksi piti mennä sillä tavalla sanomaan. Huono huumorintaju voi olla myös selityksenä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hih... hauskasti suhtautuivat kaikki omalla tavallaan.

Äiti melkein putosi pöydältä kun kerroin. Valitsin niinkin ikimuistoisen hetken kuin sen kun hän seisoi pöydällä ja ripusti verhoja. Vaati pienen hengittelyn ja kyyneleiden pyyhinnän ennen kuin homma saattoi jatkua. Isä totesi onnellisena että sitähän siinä vähän oli odotettukin, kun kerran sulho on niin kaikin puolin sopiva.

Sulhon puolella tuleva anoppi otti uutisen innokkaasti vastaan ja halasi molempia. Appiukkoa vähän johdateltiin aiheeseen, ja kun hän sitten lopulta tajusi mistä on kyse, hän töksäytti ''ei voi olla totta'' ja murjotti loppuillan. Hyvät fiilikset...... Nyt tosin tämäkin setä on saatu ruotuun eikä toivottavasti mikään enää hierrä. Rankka juttu kun oma poika päättää mennä naimisiin seurusteltuaan 4 vuotta..... (sulhon isä innostui heti enemmän kun tajusi että meillä oli täysin vahingossa sattumalta aivan sama kihlapäivä kuin heillä)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Äiti melkein hyppäsi syliin ilosta, ihan vain senkin takia että saa nyt reilusti aikaa mm. säästämiseen. He kun isän kanssa haluavat ehdottomasti osallistua hääkustannuksiin, joten helpompi näin. Pelkään vaan, että äiti hölösuuna on kuuluttanut koko suvulle meidän häistä.. Ei nyt ihan innostaisi kuulla jo nyt kuinka jotkut kutsuu itse itsensä häihin.

Miehen äidille, anopille ei vielä olla kerrottu. Mies saa sen kertoa kun parhaaksi näkee. Itsekin voisin toki kertoa, ollaan erittäin hyvissä väleissä, mutta saa mies itsekin tehdä jotain. Uskon kuitenkin, että uutisesta enemmänkin ilahdutaan kuin pahastutaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
siskolle kun kerroin asian jo hiukan ennen tupareita hän vain totesi kylmän laimeasti, "niin no eikös se ollut nyt arvattavissa, kun olette kuitenkin kihloissa ja kaikkea."

Varmaan juuri tämän takia vastaanotto on ollut "laimea". Jos jo kihloissa on, niin ei liene naimisiinmeno suuri yllätys? :girl_sigh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Äiti oli iloinen, ei tullut hääuutinen yllätyksenä. Isäni ei tiedä koko häistä. Miehen puolelta ei tullut edes onnitteluja. Ainoastaan miehen sisaret olivat innoissaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Laitan nyt yhden surullisen äänen kuoroon. Yksi vaikeimpia asioita kihlautumisessa oli, kun en voinut kertoa siitä äidileni. Suru iski tavallaan udestaan. En siis koskaan tule tietämään, koska molemmat vanhempani ovat kuolleet.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Äiti ensin kysyi että eikö kannata se koulu käydä ensin loppuun. Kysyin että miten meidän naimisiinmeno vaikuttaa koulunkäyntiin :girl_haha: sen jälkeen se on ollut vaan ihan innoissaan :)

Iskä kysyi ekana vähän liikuttuneen näkösenä että kai se saa taluttaa mut alttarille, ja sen jälkeen se huomas että sulhanenhan ei ole vielä käynyt pyytämässä kättä! :D Niinpä joutui sitten sulhanen hommiin.

Sulhon vanhemmat ovat kans ihan myönteisesti suhtautunut :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sulhon äiti itki ilosta, omani totesi "no...kai sie tiedät mitä teet". Samaa totesi isäni. Olisihan se kiva jos olisi saanut vähän iloisemman vastaaoton mutta eivätpä nuo kai mitään pahaa tarkoittneet. Meidän perhe nyt on vähän tämmösiä ettei turhistä hötkyillä....Äiti on kyllä nyt ollut kiinnostunut auttamaan puvun valinnassa ja hääkustannuksissa joten se kyllä lämmitti sydäntä :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kun mieheni kertoi vanhemmilleen, että olemme päättäneet hääpäivän ja aiomme pitää juhlat tänä talvena, anopin kommentti oli että olenko paksuna. Olemme toki olleet kihloissa jo melkein kaksi vuotta ja yhdessä lähes 10 vuotta, mutta silti olisin odottanut jotain fiksumpaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^^ Johan oli. :) Mutta noin ne vanhemmat ajattelevat, kun kuitenkin niistä lapsenlapsista haaveilevat.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Omat vanhemmat olivat yllättyneitä, iloisia kai, soittivat kun lähetimme std kortin joulukortin välissä. Kommenttia tuli, että ovat yllättyneitä isoista häistä ja malediivien häämatkasta.. Myös mielipidettä syysteemaan (häät 11.9) oli, että se on vähän hullua kun on kesä :girl_cray: Onko se hullua? Miksi en saa käyttää ruskeaa,oranssia ja viiniinpunaista, pihlajanmarjoja, ruskantekolehtiä jos haluan vaikka olisi maaliskuu? En vaan nää tunnelmaa kesähäissä niin paljon kun alkusyksyn pimenivissä illoissa :girl_mad:

Sulhon vanhemmat olivat silminnähden iloisia :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän molempien vanhemmat oli todella iloisia hääuutisista ja kaikki odottaa innolla häitä. Välillä tuntuu, että äidit vähän turhankin innokkaasti:)

Me ollaan kans lähössä Malediiveille häämatkalle ja siitä vanhemmat vähän kauhisteli pitkää lentomatkaa ja heitti vitsiä, että he kaikki lähtee mukaan=)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vastaanotto oli aika laimea :girl_mad: Sulhon vanhemmat sentään alkoivat pohtia sopivia kirkkoja, mutta minun vanhempien reaktio oli että jaa. Vai niin, no ...

Kivaa kun kuulee/lukee riemun kiljahduksista ja onnen kyynelistä joidenkin kohdalla ja oma vastaanotto oli mitä oli.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^

Aika harvalla se loppujen lopuksi on ollut luokkaa "riemunkiljahtelua-kaulaan-hyppimistä". Jos tätäkin ketjua lukee, huomaa sen.

Luulen, että avioituvien ikäkin vaikuttaa - jos olisin yli 30, vanhempani olisivat varmaan eri tavalla onnellisia.

Mutta meidän hääuutisiin ainakin suhtauduttiin myös aika laimeasti. Eli ei mitään suuria tunteita. Äiti vain valitti valitsemaamme hääpäivää hieman huonoksi.. :/ Ja sanoivat suunnilleen vain, että aikuisia ihmisiähän te olette ja itse teette päätöksen. Ei tullut tosiaankaan sellainen olo, että olisivat olleet älyttömän onnellisia. Ja kihlautumisen aikaan en ollut Suomessa, joten en tiedä apen ja anopin reaktiota, mutta ovat olleet huomattavasti onnellisemman oloisia puolestamme kuin omat vanhempani. Ei se silti tarkoita, etteivätkö minunkin vanhempani olisi onnellisia puolestamme, eivät vain osaa oikein sitä näyttää. Ehkä lopullisesti tajuavat koko avioitumiseni vasta kirkossa. ;)

Suomalaiset ovat tällaisia.. jäyhiä ja huonoja näyttämään tunteitaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä en ymmärrä miksi ihmiset odottavat älyttömiä tunteenpurkauksia ja että suorastaan ratketaan onnesta hääuutisien takia? Ihan totta, yleensä kihlaus kuitenkin merkitsee sitä naimisiin menoa niin onko se joku yllätys sitten kun ilmoitetaan naimisiin menosta? Vanhemmat voivat kokea häät myös velvollisuutena- meilläkin oma äitini pitää kiinni perinteestä että morsiamen vanhemmat auttaa hääkustannuksissa.

Itse koen ettei kenenkään tarvitse itkeä ilosta hääuutisten takia, tiedän että liittomme hyväksytään muutenkin. Kihlaus otettiin vastaan kyllä ilolla ja nyt hääuutiset järkeilyllä tyyliin "no mitäs ootte ajatellut?". Onhan se nyt itsestäänselvyys, että naimisiin mennään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mä en ymmärrä miksi ihmiset odottavat älyttömiä tunteenpurkauksia ja että suorastaan ratketaan onnesta hääuutisien takia? Ihan totta, yleensä kihlaus kuitenkin merkitsee sitä naimisiin menoa niin onko se joku yllätys sitten kun ilmoitetaan naimisiin menosta? Vanhemmat voivat kokea häät myös velvollisuutena- meilläkin oma äitini pitää kiinni perinteestä että morsiamen vanhemmat auttaa hääkustannuksissa.

Itse koen ettei kenenkään tarvitse itkeä ilosta hääuutisten takia, tiedän että liittomme hyväksytään muutenkin. Kihlaus otettiin vastaan kyllä ilolla ja nyt hääuutiset järkeilyllä tyyliin "no mitäs ootte ajatellut?". Onhan se nyt itsestäänselvyys, että naimisiin mennään.

Jos tietää vanhempansa ja luottaa siihen että heille asia on ok niin ehkä sitten ei ole niin väliä. Ja ehkä liioittelin noissa onnenkyynelissä, mutta se todella tuntuu pahalta jos kertoo (mistä tahansa) iloisesta asiasta tärkeälle ihmiselle ja vastaus on hymähdys ja suurin piirtein kommentti että en sitten maksa mitään.

Mutta jos sä et kaipaa jotakin reaktiota niin älä ihmettele jos joku toinen vähän kaipaa. Ihmiset kun on erilaisia :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä ymmärrän sen, että kyllähän sitä omilta läheisiltään odottaa jonkunlaista hyväksyntää tai edes pientä ilon häivähdystä, kun kertoo menevänsä naimisiin itselleen rakkaan ihmisen kanssa. Ja moni kun sen tekee vain kerran elämässään, jolloin tapahtuma on ainutkertainen ja tärkeä. Minusta voisi jopa ihan kärjistetysti sanoa, että silloin ei vanhempi-lapsi -suhde ole terveellä pohjalla tai muuten hyvällä tolalla, jos vanhempi ei ole iloinen tai onnellinen lapsensa naimisiinmenosta, jos naimisiin mennään vapaasta tahdosta, suhde on hyvä, lapsi on onnellinen jne. eli ei ole kyseessä mikään väkivaltaparisuhde, jossa toinen osapuoli pakotetaan naimisiin tmv. ääritapaus.

En voi vielä kunnolla vastata tähän, koska meidän seitsemästä vanhemmasta vain äidilleni ja isäpuolelleni on kerrottu hääsuunnitelmista ja tulevista häistä. Äitini on odottanut hääuutisia jo kauemman aikaa ja ollut monesti pettynyt, kun ollaan vastattu uteluihin "Sitten joskus" -vastauksia (kun hääpäivä ei ollut vielä tiedossa tai sitä ei haluttu kertoa). Eli uskoin, että äitini olisi hyvin innoissaan ja onnellinen, kun se hääpäivä vihdoin kerrottaisiin.

Sitten kun kerroimme, vähän yli vuosi kihlautumisen jälkeen tänä syksynä että häät olisivat kesällä 2011, äitini oli pettynyt ajankohtaan: alkoi se nupajaminen, että miksei vielä ensi kesänä, miksi te nyt odotatte noin myöhään, ettekö ole varmoja päätöksestä ym. Eli se ensimmäinen reaktio ei todella ollutkaan kovin positiivinen ja alkoihan se surettaa ja ärsyttääkin.

Nyttemmin äiti on ollut ihan innoissaan ja haluaa ehkä vähän liikaakin olla mukana hääsuunnittelussa. On myös kertonut sukulaisille tulevista häistä, vaikka olimme kieltäneet kertomasta kaikille näin aikaisessa vaiheessa. Eli kai se sitten ihan aidosti on onnellinen :)

Isäpuoli ei ole juuri mitään sanonut, on niin jäyhä tyyppi muutenkin. Ottaa kyllä osaa keskusteluun, jos häistä puhutaan. Eli häneltä ihan positiivinen reaktio.

Isälleni ja äitipuolelleni emme ole vielä kertoneet, kerromme joskus myöhemmin. Välit isään on aika erikoiset, emme ole kovin läheisiä ja isäni ei juuri ole kiinnostunut asioistani, joten en odota suurempia reaktioita. Tai ehkä sitä, että miksi näin nuorena täytyy mennä naimisiin...

Sulhanen ei ole uskaltanut vielä kertoa äidilleen eikä isälleen ja äitipuolelleen, vaikka aika jo olisi kertoakin. Toivon sydämeni pohjasta, että sulhasen äiti osaisi reagoida asiaan positiivisesti ja olla onnellinen poikansa puolesta, mutta luulen, että katkeruus omasta avioerosta ja muut asiat vievät voiton ja aitoa onnellisuutta ja iloa ei sieltä nähdä. Sulhasen isäkään tuskin riemusta hyppii. Harmittaa jo valmiiksi sulhasen puolesta, kun hän ei omilta vanhemmiltaan saa juuri koskaan tukea päätöksissään tai kehuja, onnentoivotuksia tms. minkä itse koen normaaliksi terveessä vanhempisuhteessa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ohhoh, onpa juntteja läheisiä joillakin...! Tosin kielteisiä reaktioita kannattaa ehkä punnita ja pohtia ja koittaa keksiä, mitä niiden takana on. Jos tulevat appivanhemmat eivät tykkää poikansa tai tyttärensä valinnasta, onko siihen joitakin selkeitä syitä? Puolison velvollisuus on tehdä paljon töitä parantaakseen suhdetta appivanhempiin, mikäli se takkuaa jollakin tavalla. On ihan väärin, jos ihminen joutuu tekemään valinnan puolisonsa ja vanhempiensa välillä, eli naimiisin mennessä luopumaan suhteesta vanhempiinsa. Mikäli vanhemmat sitten ovat niin ääliöitä, etteivät itse tule millään tavoin vastaan tai ole kiinnostuneita välien lämmittämisestä, vastuu ikävästä tilanteesta jää kokonaan heidän harteilleen ja suuri säälihän se tietysti on.

Minun mieheni oli pyytänyt isältäni siunauksen ennen kosimista. Isä oli sen kuulemma ilman muuta antanut, koska mieheni on "niin hyvä tyyppi", mikä on isältä... noh... oikeasti tosi paljon sanottu. Kun soitimme vanhemmilleni ja kerroimme kihlautumisestamme, molemmat olivat todella onnellisia ja innostuneita, mikä tuntui tietysti erittäin hyvältä. Mieheni soitti kihlauduttuamme äidilleen, eikä ensin meinannut vuolaalta kuulumisten kertomiselta saada puheenvuoroa kertoakseen uutisen. Kun se viimein onnistui, hänen vanhempiensa päällimmäinen reaktio taisi olla yllättyminen, vaikka he heti myös onnittelivat hymyä äänessään. Miehen äidin kuulumisten kertominen kuitenkin jatkui heti ilman hääuutisen suurempaa kommentoimista, mikä tuntui minusta vähän ikävältä. Parin päivän sulattelun jälkeen suhtautuminen kuitenkin oli jo aidon lämmin ja viikon kuluttua kihlajaisissa kaikki läheisemme olivat iloisia päätöksestämme ja myös mieheni vanhemmat ilmoittivat tienneensä jo pidempään, että päädymme avioitumaan, vaikka uutinen sitten kertomishetkellä yllättikin. Kihlautumisestamme on muutama kuukausi, ja minusta tuntuu, että välini mieheni perheeseen ovat jo näin lyhyessä ajassa lämmenneet selvästi lähemmäs perheenjäsentasoa, vaikka tulimme toki hyvin toimeen aikaisemminkin.

Meillä hiukan jännitettiin porukoiden reaktiota hääsuunnitelmien julkistamiseen. Päätettiin sitten kutsua suku koolle tupareiden varjolla jolloin myös meidän suvut kohtasivat ensikertaa toisensa. Nostettiin sitten maljaa uudelle kodille ja samassa puheessa sulhanen paljasti suunnitelman. Minä pidätin hengitystäni reaktiota odotellen. reaktio oli hyvin laimea: "jaa, no ainakin tiedetään mitä tehdään ensi kesänä." WHAAT?!? Äidin pikku tytön tyllerö ja äidin pikku pojan pallero ovat menossa naimisiin, missä on itkun tirautus, paheksuva katse, onnellinen halaus tai riemun kiljahdus tai edes tukkapölly. Odotin sentään edes jotain reaktiota, kai sen luulisi heidänkin elämäänsä liikuttavan. PAH! siskolle kun kerroin asian jo hiukan ennen tupareita hän vain totesi kylmän laimeasti, "niin no eikös se ollut nyt arvattavissa, kun olette kuitenkin kihloissa ja kaikkea."

Aika moni täällä on valitellut onnittelujen ja suurten tunteiden puuttumista silloin, kun jo aikaisemmin kihlautunut pari ilmoittaa päättäneensä hääpäivän. Mutta mitä onnittelemista siinä sitten enää on? Avioitumispäätös - päätös sitoutumisesta yhteiseen elämään - tehtiin, kun mentiin kihloihin, ja silloin toivottavasti onnittelujakin sateli; eihän hääpäivän ilmoittamisessa sinänsä mitään onniteltavaa ole. Mutta innostusta ja onnellissuutta ilman muuta odottaisi, kun juhlapäivä on viimein valittu ja suunnittelut saavat alkaa.

Puuhastelin pikkuleipiä yhtiä juhlia varten. Taikinaa jäi yli ja hienon hääpikkuleipäidean saatuani aloin kuumeisesti etsimään sydänmuottia. Mamma sitten kyseli, mihin sitä tarvin ja minä tietenkin laukaisin suorasukaiseen tapaani, että "hääpikkuleipien testaamista varten!". Mamma sitten hetken kuluttua kyseli, joko häiden ajankohta on selvillä. Tunnustin näin olevan. Miehekkeen kanssa pähkäiltiin hetki ja kerrottiin sitten kahden kuukauden tarkkuudella ajankohta. Pidetään niitä vähän jännityksessä päivämäärän suhteen vielä, kun ei olla edes kihloissa

Öö... Jos olette sopineet menevänne naimisiin, olette kihloissa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^

Ainakin omalla kohdallani kommentoin nimenomaan kihlausuutisreaktioita, koska minäkin ajattelen niin, että kun kihloissa ollaan, niin naimisiinmenon ajankohta on jo selvillä. :) Mutta siis, koska asuin silloin ulkomailla (ja siitä vielä 2 kk eteenpäin), en sen kummemmin tiennyt lähipiirin reaktioita muuten kuin mitä nyt tekstiviestillä asiaa kommentoivat.

En mä tiedä onko se nyt niin junttiutta edes, jos eivät osaa näkyvästi iloita, koska sellainen ei oikein edes suomalaiseen kulttuuriin yleisesti ottaen kuulu. Vähän sama, kuin että on hassua ihmetellä, jos suomalainen ei ole koskaan kuullut vanhemmiltaan kommenttia "minä rakastan sinua". Sekään ei ole sillä lailla osa kulttuuria kuin esim. Briteissä, jossa asiaan kuuluu sanoa se usein. Suomessa ko. asia tiedetään yleensä muuten.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^

Junttiudella viittasin sen tyylisiin tässä ketjussa kerrottuihin kommentteihin kuin "onneksi hääpäivään on niin pitkä aika, että ehditte vielä erota ennen sitä" tai "voi ei, ootko pannut sen paksuksi, kun pitää naimisiin mennä?".

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään