Alya

Hymyilitkö matkalla alttarille?

402 posts in this topic

Hymyilin. Vähän nousi liikutuksen kyyneliä silmiin, mutta kun katselin kaikkia läheisiä ja heidän hymyileviä kasvojaan, ja sitten toki omaa miestäni siellä alttarin päässä... Ei siinä kyennyt kuin hymyilemään. :girl_smile: Alttarilla sitten vähän itkettikin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En vain hymyillyt vaan virnuilin (huomasin jälkikäteen kuvista)... :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla on mielikuva, että hymyilin koko matkan. Tämä täytyy tosin tarkistaa valokuvista. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ööö en varmaankaan. Olin niin jännittynyt ja yritin olla katsomatta suoraan alttarilla odottavaan sulhaseen koska meinasin ruveta itkemään saman tien kun niin tein. Sama oli sulhasellakin ja isäni joka saatoi minua kyynelehti vieressäni joten oli todella vaikeaa yrittää pidätellä kyyneliä :girl_haha: En osannut tätä piirrettä odottaa itsessäni ollenkaan. Alttarilla sitten jo hymyilin kuin naantalin aurinko, se näkyy myös kuvissa :gpari:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yritin hymyillä, minulla oli tämä topic mielessä jopa ennen kuin suntio avasi ovet ja lähdin isän käsipuolessa kohti alttaria, mutta hymy nyki suupieliä.

Saa sitten valokuvista nähdä, kuinka väkinäiseltä se onkaan näyttänyt! :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kun häämarssi kajahti ilmoille niin tää morsio meinasi purskahtaa itkuun (onnesta), matka alttarille menikin onnen kyyneliä pidätellessä.

Itselle tuli täysin yllätyksenä tunteiden voimakkuus, varsinkin kun en normaalista ole ollenkaan tunteellinen.

Alttarilta takaisin tullessa sitten uskalsin jo hymyillä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä hymyilin ja koko päivä menikin sitten hymyillessä. Naimisiinmeno oli paljon upeampaa kuin olisin etukäteen uskonut!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Valokuvat ja videot on nyt katsottu ja olen siis hymyillyt - ei vaan alttarille mentäessä - vaan kuten Talvimorsian_2012, koko päivän kuin Naantalin Aurinko! :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei hymyilyttanyt eika itsetyttanyt. Olin pyortya ja kuvittelin saavani sydankohtauksen. Keskityin hengittamaan rauhallisesti etten ala hyperventiloimaan... no mutta kun alttariille oltiin siihen asti kun pappi kysyi mieheltani: Do you want to take this woman to be your lawfully wedded HUSBAND... jannitys kaikkosi naurun purskahdukseen ja loppun paivaa jo hymyilyttikin... :girl_in_love:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä hymyilin kun kövelin käytävää pitkin mieheni kanssa. Siinä kyllä tuli muutama tippa linssiinkin mutta päivä oli mitä ihanin

Share this post


Link to post
Share on other sites

Alkuaskelissa hieman vakavat kasvot mutta loppumatka meni hymyillen ja koko loppu vihkiminenkin..

Sulhanen oli hieman vakavampi, mutta kyllä sieltäkin hymyä pilkahti kun alkoi rentoutumaan..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pelkäsin itkeväni, mutten voinutkaan lopettaa hymyilemistä edes silloin, kun isäni astui helman päälle luovutustilanteessa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

ensin meinasin purskahtaa itkuun, sitten näin kaverini ihanat, hykyilevät ja rauhoittavat kasvot niin hymyilin, kunnes saavuin sulhasen luo, joka siinä vaiheessa oli lähes haudan vakava jännityksesttä ja sen käden tärinä sai jotenkin mut vähän hämilleen.. alttarilla sitä jännitti edelleen ja vaikka miten peukalolla sivelin rauhottavasti niin jotenkin mä koko ajan mietin et kohta se pyörtyy.. mutta siis periaatteessa joo, hymyilin :D pois tullessa jo vapautuneemmin kun ei enää sillein jännittäny yhtään omasta tai miehen puolesta :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä itkin aamulla ennen kampaajalle lähtöä, autossa matkalla kampaajalta kirkkoon, mutta kun lähdin kävelemään alttarille, kyyneleet katosivat ja hymyilin onnellisena :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hymyilin, mutta jännitin ja tärisinkin ihan yhtä paljon. :D en saanut katsetta irti tulevan mieheni silmistä ja hymystä. Niistä kasvoista hain voimia pysyä rauhallisena ja pystysaä alttarillekävelyn ajan. Siinä vaiheessa kun pääsin hänen viereensä, en päästänyt irti kuin hetkittäin. Mutta koko päivän hymyilin. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omasta mielestäni hymyilin, koska olo oli ihan valtavan onnellinen siinä kohtaa. Mutta kuvista kun katsoo, näytän siltä että pyörryn millä hetkellä hyvänsä :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hymyilin ja pidättelin kyyneleitä, olo oli kyllä yllättävän rauhallinen ja tyyni, ei jännittänyt yhtään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hymyilin ja itkin yhtäaikaa. Olin niin jännittynyt ja onnellinen että kyyneleet vaan tuli, vaikka olin päättäny että yritän olla itkemättä. Muuten kyllä olin ihan koko päivän yhtä hymyä vaan! Maailman ihanin päivä! :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hymyilin todella leveästi,vaikka jännitti ja "tärisytti" :grin: Katsoin vain miestäni kohti niin ei pelottanut, kyyneleitä ei onneksi kävelyvaiheessa tarvinnut pelätä, mutta kirkossa ystävän laulun aikana oli itku herkässä ja samoin rukoushetkessä missä lukivat äitini, lapsuudenystäväni, kummitätini ja veljeni :girl_sigh::-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vähän itkin, näki valokuvista, mutta suurimman osan ajasta hymyilin. Takaisin tullessa taisin jopa hieman naurahtaa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now