Ei

Oliko haikeaa luopua tyttönimestä?

195 posts in this topic

Enpä ois uskonut, mutta pikkusen itkeä tirautin viime viikolla, kun tajusin minkä rumban se nimen vaihto aiheuttaa kaiken maailman korttien kanssa. Ihana sulhaseni kuitenkin antoi lohdutushalin ja se suru oli sillä surettu.. ainakin toivottavasti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä nimenvaihdos oli vaikeaa! Vaikka halusin perheelle yhteisen nimen, niin silti.. Oli tottunut nimeen, oli siitä suvusta ja tosiaan oli harvinaisempi nimi..

Toisaalta, eräs ystävä sanoi minulle ennen häitä, että ajattele nimenmuutosta uuden elämänvaiheen aloituksena, se on niin kuin uusi elämä! Ja se ajatus kyllä auttoi.  :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

olihan se vähän haikeaa. Mun tyttönimeni kun kuvasi mun luonnettani niin hyvin...

Mutta ei tähän uuteen nimeen meinaa tottua millään ;D ;D ;D

Eilen sain uuden kelakortin postitse ja kuorta katsellessani luulin aluksi että se kirje oli meille molemmille, koska kuoressa oli miehen sukunimi ja mun etunimet ;D

Nauroin ihan ääneen kun tajusin, että minähän se olen ihan itse ja kokonaisuudessaan ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ollut haikeaa, uuden nimen opin noin parissa viikossa. Molemmilla meillä tavis juntti suomalainen sukunimi, että eipä se sen kummemmaksi tullut..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ollut yhtään vaikeaa eikä haikeaa. Odotin (myös tästä syystä) hääpäiväämme kuin kuuta nousevaa. Harjoittelin uutta nimikirjoitusta kuukausia etukäteen :) Olen tyttösukunimeltäni Lehtinen (eli tooooosi tavallinen nimi), enkä kyllä ollut siihen millään tavalla kiintynyt. Nykyinen sukunimeni on kaunis, lyhyt, erikoinen ja sointuu kauniisti etu(ja toisen)nimeni kanssa.

Jännä juttu, mutta musta tuntuu että tämä on Se Mun Nimi. Nyt vasta tuntuu että nimi vastaa identiteettiä. Kuulostaa varmaan vähän oudolta, mutta en vaan ollut millään tavalla kiintynyt entiseen nimeeni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Shere, nyt kiteytit sen, mitä mä oon yrittänyt täällä toisaalla sanoa. Just noin mäkin aattelen...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastasin "olihan se vähän haikeaa"

Ennen häitä minusta tuntui siltä, että jos vaihdan nimeni, identiteettini murenee täysin. Halusin kuitenkin, että tulevaisuudessa koko perhe on samanniminen. Ja olin oikeastaan aina miettinyt että kunhan naimisiin menen, niin vanha sukunimi vaihtuu uuteen.

Sitten kun nimi vaihtui ja sitä opetteli käyttämään, ei asia tuntunutkaan enää niin suurelta. Sama leelia olen edelleen vaikka sukunimi onkin eri.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sukunimen vaihto oli kivaa. Tunnen tietysti olevani ihan sama tyyppi kuin ennenkin, mutta kuitenkin jotenkin erilainen. Mulle nimenvaihdos tuntui  identiteetinmuutokselta parempaan suuntaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mahdollinen nimenvaihto on edessä. En haluaisi vaihtaa, mutta mies ehdottomasti haluaa yhteisen sukunimen, joka on siis hänen omansa. En edes pidä hänen sukunimestään erityisesti, vaikka omanikin melko tavalliselta kuulostava on. Miehellä on kyllä harvinaisempi, vaikka "meitäkin" on vain n. 1500.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en miettinyt kyllä hetkeäkään; miehen sukunimi_piste_ :)

Ok, asiaan SAATTAA ;) vaikuttaa sekin pikkasen, että mun lapsi½:t ja aviomiehen ex ovat kaikki miehen sukunimellä. Olishan se kummaa, että mä olisin 'Virtanen' kun ex-rouva, oma mies ja heidän lapsensa jatkaisivat miehen nimellä 'Rantanen' :P

En sitten tiedä, miten olisi, jos asiat olisi toisin-- monella eri suunnalla...

Edit: pilkunviilaus :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei se haikeaa ollut, miehellä on kuiteskin ihan kiva sukunimi ja se "sopii" mun etunimen kanssa ihan hyvin. Toki mun sukunimi ois ollut vähemmän yleinen ja äitin tyttönimi ois ollut tosi harvinainen. Mutta näin hyvä.  :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eipä tuo juurkaan kirpaissut  ::) Olin jo ajatellut itseäni parisen vuotta rouva A.na joten se oli helpotus vihdoin muuttua siksi  ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ollut haikeaa, oli oikeestaan tosi hienoo :) Tosin olin ihan sujut entisenkin sukunimeni kanssa, ei se siitä johtunut. Oli vaan niin siistiä olla samanniminen mieheni kanssa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oli nimen vaihtaminen vähän haikeaa, mutta "tyttö"nimeä sai aina olla tavaamassa etu-ja takaperin(ja silti se kuultiin ja kirjoitettiin aina väärin)...Oma nimi oli myös harvinainen, mutta miehen vielä harvinaisempi joten annoin vähän tasoitusta(nyt tilanne on 12-6) ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei kyllä yhtään harmittanut tai ollut haikeaa tms.

Share this post


Link to post
Share on other sites

*

Edited by Cassandra

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ollut,ja yllättävän helposti opein sen kirjoittamaan. Kerran on tullut väärä nimi,ja pari kertaa puhelimessa meinasin sanoa. Nyt olen oppinut uuden ihan täysin jo.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mulla nyt yhdysnimi, ja vähän potuttaa, että miksen vaan suosiolla ottanut yhtä nimeä eli miehen.

Mä otin ensin yhdysnimen, mutta 2 kuukauden jälkeen kävin maistraatissa vaihtamassa pelkkään miehen nimeen. Ei vaan jaksanu niin pitkää nimeä ja muutenkin, luulin, että tulee identiteettikriisi nimestä, mutta ei tullutkaan. Siis pehmeä laskeutuminen nimenvaihdokseen. Toki se maksoi ajokortin verran, sen kun kerkesin jo vaihtaa, passia onneks en.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vähän haikealta tuntui, mutta olen silti tyytyväinen. Eipähän enää kukaan pääse haukkumaan minua "Härski-Hartikaiseksi"  ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vähän haikeaa, mutta enemmänkin vaikeaa. Vanha nimi tulee sanottua ja kirjoitettua automaattisesti joka paikkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei kovinkaan haikeaa. Olen hyvin tottunut uuteen sukunimeeni. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Samperin vaikea juttu, en meinaa päästä yli, vaikka jo vähän helpottaa  ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastasin jo tuohon kyselyyn, että 'ei kovinkaan'.

Nyt kun se oma nimi oli tuossa häämatkan aikana hävinnyt ulko-ovesta huoltoyhtiön toimesta, tuli kuitenkin vähän haikea olo... :-/

Mitenhän kauan tämän uuden nimen sisäistäminen mahtaa kestää??

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei kovinkaan haikeaa ole ollut. Yllättävää sinänsä, mutta ehkä tunneside mieheen ja sitä kautta uuteen nimeen on kuitenkin niin vahva, että ei ole ollut haikeaa luopua vanhasta nimestä. Ja olenhan mä "omaa sukua" kuitenkin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now