Ei

Oliko haikeaa luopua tyttönimestä?

195 posts in this topic

Mä ajattelin, että se olisi haikeampaa. Mutta suurin osa haikeudesta taisikin kasautua aikaan ennen häitä, jollei jopa kaikki. Miehen sukunimi tuntuu jo nyt ihan oikealta ja kotoisalta, vaikka häistä on vain päiviä :) Ehkäpä tein sen totuttelutyön jo pohdiskellessani tuota nimenvaihtoa.. Mutta nyt en vaan malttaisi odottaa, että saan kaikki asiat kuntoon omalla nimelläni: työsähköpostissa, asunnon ovessa ja henkkareissa on edelleen vanha nimi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täytyypäs lisätä tänne vielä, että kävin tekemässä ajokorttihakemuksen, kysyin asiaa, eikä nimenmuutos vaikuta kortin voimassaoloaikaan!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä en ole vielä tottunut uuteen nimeeni, mutta en tunne haikeuttakaan, vaikka tyttösukunimeni kantajia on alle 50 Suomessa ja olin taatusti Suomen ainoa omalla etunimelläni. Siltikin minusta on parempi kun vaihdoin sukunimeni. Kela-kortti ja kaikki tunnukset työmaalla on jo vaihtuneet uudelle nimelle ja se näyttää lähinnä jännältä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Satuile, kuinka nopeasti sait Kela-kortin? Mulle tuli kyllä jo tasan viikko häistä Kelan eurooppalainen sairaanhoitokortti uudella nimellä, muttei vielä normi korttia..

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ Mullahan oli satuile vähän sama homma, tyttönimellä jäi mun uuden nimen myötä enää 19 henkilöä :) Ja olin myös ainoa omalla etunimellä :) Toisaalta yleisempään vaihto on tietysti sikäli hyväkin, ettei välttämättä niin helposti kukaan saa osoitetietoja ja puhelinnumeroa, jos nyt vainoharhaiseksi ruvetaan :D En kyllä tiedä, onko uudella sukunimellä muita ihmisiä samalla etunimellä, mutta on se ainakin hyvin mahdollista :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pikkuisen haikea mieli kun minullakin niin harvinainen tyttönimi :( Mutta ylpeänä kannan kuitenkin uutta sukunimeä

Edited by Prinsessahäät2013

Share this post


Link to post
Share on other sites

Haikeaa on joo. En haluaisi luopua nimestäni oikeastaan, mutta en halua olla eriniminen kuin mieheni. Yhteisnimi oli liian pitkä ja hankala. Joten otin miehen nimen vaikka onkin haikeaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olihan se hieman haikeaa, mutta ihana kyllä olla saman niminen miehen kanssa. Ja jos joskus oikeen alkaa nimiasia ahdistaa niin ainahan sen oman nimen voi takaisin vaihtaa :)

Edited by Eeta

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ollut haikeaa. Syynä voi olla kyllä sekin, että sukunimemme ovat hyvin samankaltaisia, ja en aina edes tajua, että nimeni on muuttunut!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ole yhtään ollut haikea mieli. Päinvastoin, oon ollu superinnoissani uudesta sukunimestä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle nimesta luopuminen ei ole ollut niinkaan haikeaa, lahinna vaan outoa. Valilla meinaan unohtua etta nimi on vaihtunut ja mietin etta kenen posteja mulle tulee :) Tama johtuu varmaan osittain siitakin etta entinen kovin perinteinen suomalainen sukunimi vaihtui ulkomaiseen, ja nyt ennen niin vaikeasti aannettava nimi onkin yhtakkia paikallisestikkin helppo ja melkein natiivin oloinen. Kiva silti jakaa miehen nimi ja ehka kaytannon asiointikin tasta vahan helpottuu kun ei tarvitse tavuttaa nimea joka vaiheessa. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ole haikea mieli.. Vähän vaan vaikeeta edelleen kuusi viikkoa häiden jälkeen tuo puhelimeen vastaaminen  :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

No vähän aiheen vierestä, mutta mun mielestä on haikeaa luopua miehen sukunimestä! :D Siis mies otti mun sukunimen ja oon tosi tosi iloinen tästä, mutta välillä iskee haikeus, kun mies ei olekaan enää se samanniminen mies, johon alunperin rakastuin. :D

Joten jos olisin vaihtanut omani, haikailisin varmaan vieläkin enemmän. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eipä oikeastaan ollut haikeaa luopua tyttönimestä, uusi eli miehen sukunimi on mun mielestä niin hieno, että sitä kannan ylpeydellä! :tender: Ja alusta asti oli selvää, että mieheni sukunimen otan. Ja oon siihen jo tottunutkin, ensimmäisinä päivinä sanoin muutaman kerran vielä vanhan nimeni.. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli tosi vaikeaa luopua vanhasta nimestäni... asiasta keskusteltiin kymmeniä kertoja ennen häitä. Soudettiin eestaas ja väiteltiin siitä, kumpi ottaa kumman sukunimen. Minä en olisi millään halunnut luopua omastani, mutta halusin yhteisen sukunimen, ja mieheni on sen verran perinteinen, ettei missään nimessä tahtonut vaihtaa omaansa. Joten tässä sitä ollaan. Mies on kyllä jälkeenpäin muutaman kerran säälinpuuskassaan ehdottanut, että jos nyt kuitenkin sitten vaihdettaisiin minun tyttönimeni yhteiseksi sukunimeksi, mutta en tiedä edes onko se mahdollista, enkä muutenkaan jaksa enää alkaa säätämään sen asian kanssa. Ikävöin vanhaa, harvinaista sukunimeäni :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hieman haikeaa kyllä, mutta ei kuitenkaan mitenkään hirveän surullista. Ylpeä olen niin uudesta sukunimestäni kuin tyttönimestänikin ^_^ Totuttelua tosin vaatii vielä näin kuukauden rouvana olon jälkeen! Meinaa kuitteihin tulla väärä allekirjoitus ja puhelimeen vastatessa on joutunut jokusen kerran sanomaan "Maija Meikäläinen... ei kun..." :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vielä ei ole nimi vaihtunut, mutta minulle oli alusta alkaen selvää, että otan miehen sukunimen. Nykyinen ja tuleva nimi on hyvin samankaltaisia ja tavallisia, mutta pidän muutenkin enemmän miehen sukunimestä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eipä ollut haikeaa! :) Yhteinen, minulle uusi nimi tuntuu niin oikealta!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaivelenpa tämän vanhan topicin naftaliinista, kun sattui niin hyvin omiin fiiliksiin nyt... Ensimmäiset päivät uudella nimellä sujuivat yllättävänkin kivuttomasti ja lähinnä mukavissa tunnelmissa, mutta nyt kun kouraan tulivat uusi ajokortti ja kelakortti, niin tunnustan, että vähän pala nousi kurkkuun. Varsinkin kun vanha ajokortti (ymmärrettävästi) täytyi lähettää trafille. Tajusin tuolla hetkellä, että mokomiin muovinpalasiin on ehtinyt kehittyä melkoinen tunneside. Ajokortti on symboloinut aikuistumista ja menemisen vapautta, sama kelakortti taas on ollut minulla ihan pikkulapsesta lähtien... Mälsältä tuntui sekin, että ajokortin design muuttui mielestäni huonompaan suuntaan, puhumattakaan siitä että nyt sen mokoman voimassaoloaikakin vielä lyheni. Jotenkin tämä kaikki konkretisoi yhden aikakauden loppua elämässäni, ja haikeus vanhan nimen ja identiteetin(?) menetyksestä iski kunnolla vasten kasvoja. 

No, uskon, että kaikkeen tottuu ja haikeus väistyy vähitellen... Lohdutan itseäni sillä, että vanhan nimen ja elämänvaiheen tilalle on tullut jotakin todella haluttua, uutta ja jännittävää. Eikä se ihminen nyt nimen myötä niin paljoa muutu, kunhan hölmö pää vain ylidramatisoi asioita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

en malta odottaa että pääsen omasta tyttönimestäni eroon, en siis pidä sukunimestäni :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now