Anniina

Kuinka moni ottaa yhdysnimen?

108 posts in this topic

Mä olen hiukan miettinyt tätä nimiasiaa. Mieheni on ehdottomasti sitä mieltä, että otan hänen sukunimen. Itse olen oman sukunimeni kannalla. Ihanan lyhyt ja ns. kasvanut kiinni nimeen. Mieheni nimeä en haluaisin, koska sulho ei ole isänsä kanssa tuskin lainkaan tekemisissä; pari kertaa vuodessa näkevät, eikä tunne sukua. Ehdotin sulholle, että ottaisi äitinsä tyttönimen ja minä sen sitten myös. Mutta ei suostunut. :( Nyt joulunu äitini kyseli sukunimi asiaa ja sanoi, että tähän sukuun ei yhtään enempää yhdyssukunimiä tule. Meidän suvussa kahdella yhdyssukunimi. Onneksi on noin vuosi aikaa miettiä, mutta sen tiedä, että riita tulee sulhoni kanssa, jos en hänen sukunimeä ota. Olen hänelle kertonut syyn, miksen hänen sukunimeä halua ja meillä on sen takia ongelma. Yhdysnimenä sukunimeni olisi 11 kirjainta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt ahdistaa... :girl_sad: Olen pyöritellyt tätä nimiasiaa liian pitkään eikä ratkaisua löydy. Ongelmana on, että

  • a en haluaisi (ainakaan kokonaan) luopua omasta nimestä - sen kanssa kun on eletty yhdessä hyvät kolme vuosikymmentä ja tuntuu hölmöltä vaihtaa täysin identiteettiä kun miehenkin kanssa ollaan pidetty yhtä jo yli 10 vuotta
  • b mieheni ei vanhanaikaisuuksissaan halua muuttaa omaansa, ei myöskään keksimään uutta nimeä (se olisi minulle jostain syystä mieluinen vaihtoehto)
  • c molemmilla on pitkähköt (8-10 kirjainta), yhdyssanamuotoiset ja harvinaiset sukunimet, omani 26 ja sulhon 28 henkilöllä
  • d en kuitenkaan (eri syistä johtuen) halua identifioitua sulhon sukuun ottamalla hänen nimeään - ainakaan pelkästään
  • e haluaisin meidän tulevalle perheelle kuitenkin yhteisen sukunimen ja tulevat lapset haluaisin (jostain kumman syystä kuitenkin) miehen nimelle
  • f onko 8+10 kirjaimisessa yhdysnimessä kuitenkaan mitään järkeä? kumpikaan ei ole onneksi -nen, -la tms. muotoinen, joten ideana tämä ei olisi ihan mahdotonkaan... hauska lisä tässä versiossa olisi vielä se, että minulla on kaksi toista nimeä eli koko nimeni olisi 5+5+6 8+10 - venyyköhän mikään kaavake tähän?!

Millä perustein olette vastaavassa tilanteessa ratkoneet ongelmaa? Tai onko jollain hyviä vinkkejä suuntaan tai toiseen?

Share this post


Link to post
Share on other sites
Nyt ahdistaa... :girl_sad: Olen pyöritellyt tätä nimiasiaa liian pitkään eikä ratkaisua löydy. Ongelmana on, että

  • a en haluaisi (ainakaan kokonaan) luopua omasta nimestä - sen kanssa kun on eletty yhdessä hyvät kolme vuosikymmentä ja tuntuu hölmöltä vaihtaa täysin identiteettiä kun miehenkin kanssa ollaan pidetty yhtä jo yli 10 vuotta
  • b mieheni ei vanhanaikaisuuksissaan halua muuttaa omaansa, ei myöskään keksimään uutta nimeä (se olisi minulle jostain syystä mieluinen vaihtoehto)
  • c molemmilla on pitkähköt (8-10 kirjainta), yhdyssanamuotoiset ja harvinaiset sukunimet, omani 26 ja sulhon 28 henkilöllä
  • d en kuitenkaan (eri syistä johtuen) halua identifioitua sulhon sukuun ottamalla hänen nimeään - ainakaan pelkästään
  • e haluaisin meidän tulevalle perheelle kuitenkin yhteisen sukunimen ja tulevat lapset haluaisin (jostain kumman syystä kuitenkin) miehen nimelle
  • f onko 8+10 kirjaimisessa yhdysnimessä kuitenkaan mitään järkeä? kumpikaan ei ole onneksi -nen, -la tms. muotoinen, joten ideana tämä ei olisi ihan mahdotonkaan... hauska lisä tässä versiossa olisi vielä se, että minulla on kaksi toista nimeä eli koko nimeni olisi 5+5+6 8+10 - venyyköhän mikään kaavake tähän?!

Millä perustein olette vastaavassa tilanteessa ratkoneet ongelmaa? Tai onko jollain hyviä vinkkejä suuntaan tai toiseen?

No vinkiksi sanoisin, että sinun on nähtävästi luovuttava jostain kohdasta, koska siinä on sisäisiä ristiriitoja, joita kaikkia ei voi saada toteutumaan. Toisin sanoen, sinun on arvotettava tärkeysjärjestykseen nämä:

a säilytät nimesi

b perheellänne on yhteinen nimi

c sinulla on järkevän mittainen nimi

Päätät siis, mikä näistä on sinulle sellainen asia, josta voit luopua. Kukaan ulkopuolinen tuskin voi päättää tuota asiaa puolestasi. Itse sinun sijassasi ratkaisisin asian ilman muuta niin, että luopuisin kohdasta b eli siitä haaveesta, että perheellä on yhteinen nimi. Mutta tämä on oma valintani.

Ihmettelen hiukan tuota kohtaa, että "onneksi" kummankaan teidän nimi ei ole -la tai -nen -loppuinen, joten yhdistäminen ei ole mahdotonta. Miten sinusta nennien ja la-nimien liittäminen yhdysnimen osaksi on mahdotonta? En tajua. Kyllä minusta joku Peltola-Venetlahti on paljon hienompi kuin joku Hirvijärvi-Venetlahti. Jälkimmäinen on kauhea nimihirviö ja vaikea muistaakin. (no joo, parodioitu esimerkki) ;) Mutta tämä vain oma mielipiteeni.

Share this post


Link to post
Share on other sites
f onko 8+10 kirjaimisessa yhdysnimessä kuitenkaan mitään järkeä? kumpikaan ei ole onneksi -nen, -la tms. muotoinen, joten ideana tämä ei olisi ihan mahdotonkaan... hauska lisä tässä versiossa olisi vielä se, että minulla on kaksi toista nimeä eli koko nimeni olisi 5+5+6 8+10 - venyyköhän mikään kaavake tähän?!

Kun kerran kysyt *mielipidettä* niin: ei ole mitään järkeä.

Mä en kertakaikkiaan voi ymmärtää ihmisiä jotka ottavat noin pitkän yhdysnimen. Ymmärrän kyllä ongelmasi, mutta nyt sun on tehtävä ratkaisuja. Kuten jo itsekin mietit, toi vaihtoehto ei ole ihan napakymppi. Ja muissa joutuu luopumaan jostain.

Ei varmasti ole helppoa, ei siinä midistä.

Ennen oli helpompaa kun ei tarttenut tällasia kelailla :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kans ollaan mietitty asiaa, tai siis lähinnä minä olen. Minäkin haluan nimittäin säilyttää oman sukunimen, sillä se on kuitenkin niin rakas ja se kertoo, mistä tulen. Nimenomaan tuon jälkimmäisen.

Joten olen ajatellut ottaa yhdysnimen. Mulla on -nen-päätteinen sukunimi, miehellä on seitsenkirjaiminen sukunimi. Mielestäni sointuukin ihan hyvin yhteen.

Miehellä ei onneksi ole tätä mitään vastaan, minun asianihan se on. Olen varma, että tästä riittää puheenaihetta sitten häiden jälkeen miehen suvussa mutta siinäpähän puhuuvat.

Mieheltäni en edes vaatisi ottamaan minun sukunimeäni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hankalaa päättää mitä tekee nimen kanssa. En ainakaan vaihda kokonaan miehen nimelle, sen olen jo päättänyt. Olen 35 vuotta elänyt nimeni kanssa, joten nyt on turha enää lähteä vaihtamaan sitä. Sitäpaitsi minulla on kaksi lasta edellisestä suhteesta joilla on minun sukunimeni (arvottiin isän kanssa kumpi sukunimi tulee ja minun sukunimi voitti). Yhdysnimeä harkitsen sen takia kun meillä on nyt mieheni kanssa yhteinen lapsi, jolla taas on isänsä sukunimi (isälle tärkeä asia joten annoin periksi...). Joten jos ottaisin yhdysnimen, minulla olisi alkuosa sama kuin kahdella isommalla lapsella ja loppuosa olisi sama kuin tällä meidän pienellä iltatähdellä :) Mutta kuitenkin vielä harkitsen että vaihdanko ollenkaan. Rasittavaa jos joutuu sen takia uusimaan kaikki kortit ja passin...onko järkeä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Oma ajatukseni tuohon on, että ei kai vanhempaa nimetä lapsien mukaan vaan päinvastoin. Mielestäni liian moni nainen sivuuttaa omat toiveensa oman nimensä suhteen ja ottaa hankalan yhdysnimen ollakseen lastensa ja miehensä kanssa samanniminen - vähän kuin miellyttääkseen kaikkia. Paitsi itseään. Ei kai lapset siihen kuole, jos äiti uskaltaa olla sen niminen kuin haluaa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Näillä näkymin otan yhdysnimen, vaikkakin se tulee olemaan 17kirjaiminen.. En halua luopua omasta nimestäni, lapsillani on myös minun sukunimi (eikä exäni, olen eronnut lasten isästä) mutta haluan myös mieheni kanssa yhteisen nimen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle tulee yhdysnimi. En halua luopua omastani ja mielestäni mieheni sukunimi sointuu siihen mukavasti. Olen toki makustellut asiaa niinkin, että ottaisin pelkästään mieheni sukunimen ja luopuisin omastani. Joten kiveen ei tätäkään asiaa olen hakattu, mutta kyllä yhdysnimi on ehdottomasti vahvin vaihtoehto tässä tapauksessa. Ainoa täysin varma asia on, että sukunimi vaihtuu tavalla tahi toisella. :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yhdysnimi, vaikka se onkin sitten pitkä ja en nyt sanoisi, että mitenkään hyvin sointuva.

Syynä se, että vaihdoin jokin aika sitten "alkuperäisen" sukunimeni äitini sukunimeen, mikä oli monien vuosien harkinnan tulos. Nyt koen itseni "kokonaiseksi", tiettyyn sukuun kuuluvaksi.

Vaikka miehen suku on ihana, en halua ottaa sitä sukunimeä vain, vaan säilyttää myös palasen omaanikin. Sekavaa, ehkä joku tajuaa...

Mies tietää tämän ja onneksi se ei ole hänelle ongelma. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kunhan se päivä koittaa, otan yhdysnimen. Nimestäni tulee hillittömän pitkä: etunimi 10-kirjaiminen, oma sukunimi 8 + puolison sukunimi 7 ja pari väliviivaakin... :D Mutta ei nimi naista pahenna! Kuulostaa hyvältä ja siinä on kiva akateeminen klangi!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihmettelen teitä naisia tässä nimiasiassa. Miksi haluatte ennemmin pitää ISÄNNE nimen, kuin ottaa tulevan miehenne nimen? Ja kyllä on oikeasti useinkin vaikea pidättää naurua, kun kuulee noita yhdistelmänimiä! Ps. Vaimollani oli harvinainen sukunimi, joita oli Suomessa vain 8 kpl ja nimi ei tule jatkumaan muidenkaan sukulaistensa kautta. Eipä tuo kipuillut yhtään, kun 15 sekuntia puimme sukunimiasiaa ja päädyimme minun nimeen, joita lienee 2500 tällä hetkellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle sukuni ja sen historia ovat tosi tärkeitä ja rakkaita, joten en halua luopua omasta nimestäni. Minun nimeni on osa identiteettiä. Haluan kuitenkin osoittaa nimelläni, että olen mennyt naimisiin, siispä yhdysnimi. Lisäksi oma sukunimeni ei ole yleinen ja kuulostaisin hassulta pelkällä miehen sukunimellä. Tämä järjestely sopii hienosti myös miehelleni.

Ja edelliseen tekstiin viitaten: sukunimeni ei edusta vain isääni. Se on minun perheeni nimi ja rakkaiden sukulaisten nimi. Haluan säilyttää nimessäni osan menneisyyttäni, sukuani ja rakkaita muistoja.

Kukin tyylillään, eikö?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle tulee yhdysnimi, eikä kyllä oma sukunimi viittaa isääni. Päinvastoin vaihdoin aikoinaan isäni sukunimen äitini tyttönimeen ja nyt mieheni sukunimi tulee sen perään. :D Juuri siitä syystä haluan säilyttää tuon äidin sukunimen osana omaani, sillä se viittaa juuri sen puolen sukuun ja omaan taustaani. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Halusin naimisiin mentyäni olla samansukuniminen sekä lapseni että mieheni kanssa --> kaksoisinimi. Halusin samat nimet joita perheessä on. Totuttelemistahan tietenkin vähän on, mutta niin olis kyllä ollut koko sukunimen vaihtumiseenkin. Olen tyytyväinen ratkaisuun. Se on nyt minun nimeni, sama se miltä jonkun ulkopuolisen mielestä näyttää. Käytäntö taitaa sitäpaitsi olla yleistymässä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on sellainen tilanne, että mieheni sisko on lähes täysin samanniminen mun kanssa jos ottaisin miehen sukunimen. Haluaisin myöskin pitää toisaalta oman nimeni, mutta ottaa myös osan miehen nimestä. Joten oikeastaan ainoaksi vaihtoehdoksi jää yhdysnimi. Ongelma on nyt siinä, että ollaan molemmat -La-päätteisiä. Oon varmaan vuoden päivät kelannut mielessäni että kuulostaako se tolvanalta jos on tyyliin Maija Jokela-Leinola. Mielipiteitä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle tulee kaks osainen nimi. Tai siis olen totaalinen nimi hirviö kun etunimeni on kanssa kaksi osainen :girl_haha:. Voi olla että passi ja ajokorttiin sekä pankkikortin tilauksessa nimi tila voi loppua kesken :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille tulee molemmille yhdysnimet, asutaan Britanniassa missa nain voi (onneksi) tehda.

Minulla on tyoni puolesta (tutkija) ammatillinen identiteetti tiukasti sidoksissa sukunimeen - julkaisut ovat tyttonimella ja toissa aionkin pitaa kaytossa vain tyttonimeni. Yksityiselemassa kaytan sitten yhdysnimea ja koska mieheni ottaa myos yhdysnimen, on meilla koko perheella, jos lapsia aikanaan tulee, sitten sama nimi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sulhanen toivoisi minun ottavan yhdysnimen jostain ihmeellisestä syystä, luultavasti koska Alankomaissa naiset joko pitävät oman tyttönimensä tai ottavat yhdysnimen. Käsittääkseni siellä tyttönimestä luopuminen ei ole edes mahdollista :girl_impossible: Itse en kuitenkaan yhdysnimeä halua, ihan sen takia, että minusta yhdysnimi tyttönimelläni ja mieheni nimellä olisi aivan mahdottoman hölmön kuuloinen, ja mahdoton äännettävä sekä Suomessa että Alankomaissa (Suomessa ei hollantilainen nimi onnistuisi ja Alankomaissa minun tyttönimeni on mahdoton) eli haluan ottaa vain sulhasen sukunimen, on sitten ainakin yksi maankolkka, jossa se osataan ääntää :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

En halua yhdysnimeä ihan käytännön syistä. Olen palvelualalla, usein puhelinvastaajana enkä jaksa aina tavata epämääräistä nimi-litaniaa (oma nimi ulkomaalais-peräinen, vaikkakin molemmat lyhyitä). Ajattelen asiaa vain käytännön kannalta, en koe mitään sidettä kumpaankaan nimeen. Mutta sulhasen nimellä mennään!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minun piti ottaa kaksoisnimi. Puolison kanssa oltiin tämä jo päätetty, sillä kumpikaan meistä ei ollut erityisen innokas luopumaan nimistään, mutta haluamme tulevien lasten takia yhteisen nimen.

Matkaan tuli kuitenkin mutka. Paha mutka: minulla ei nimittäin tule häiden jälkeenkään olemaan oikeutta kaksoisnimeen parisuhteemme sukupuolijakauman vuoksi.

Meillä "häät" nimittäin tarkoittavat parisuhteen rekisteröintiä, sillä olemme naispari. Kyllä minä tiesin, ettei nimeä meillä vaihdeta noin vain, vaan sitä pitää erikseen rekisteröinnin jälkeen anoa maistraatista, maksaa 165 euroa ja odottaa puolisen vuotta sen käsittelyä (Ihan oikeasti, käykää tuolla Parisuhteen rekisteröinti -puolella lukemassa ihmisten kokemuksia). Se, ettei nimi tule näilläkään muuttumaan kaksoisnimeksi, tuli minulle yllätyksenä. Onneksi sentään kuulin netissä huhua tästä ennen kuin asian olisi laittanut käsittelyyn ja julistettu sukulaisille.

Olen soittanut maistraattiin ja varmistanut asian: kaksoisnimi edellyttää avioliittoa. Nimilaki ei edes tunne rekisteröityä parisuhdetta, mutta pitkän kaavan mukaan anotut nimenmuutokset voidaan hyväksyä laissa mainitun "perhesuhteissa tapahtuneen muutoksen" vuoksi. Kaksoisnimeä ei kuitenkaan voida myöntää, koska se tulee muodostaa omasta ja aviopuolison nimestä. Kysyi ihan piruuttani, voisinko sitten vaihtaa nimeni kokonaan uuteen sukunimeen (tarkistin vielä Väestörekisteristä, ettei nimi ole käytössä), joka olisi kirjoitusasultaan Minunnimeni-Puolisonnimi, mutta ei kuitenkaan kaksoisnimi vaan pelkästään samannäköinen. Eivät tainneet arvostaa huumorintajuani ja lisäksi nimilaki kieltää moisen kikkailun (Uutta nimeä ei voi muodostaa yhdistämällä olemassa oleviksi nimiksi tunnistettavia sukunimiä).

Eli kaiken tämän jälkeen palasimme takaisin lähtöruutuun. Todennäköisesti tulen häiden jälkeen anomaan puolisoni nimeä, sillä uskon yhteisen nimen helpottavan edes piirun verran tulevien lastemme elämää: viranomaisten tulee kuitenkin olemaan vaikeaa mieltää meidät perheeksi sukupuoltemme vuoksi, joten jos samannimisinä meidät mielletään edes lastemme sukulaisiksi, jos ei vanhemmiksi, olen valmis vaihtamaan nimeni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miksi haluatte ennemmin pitää ISÄNNE nimen, kuin ottaa tulevan miehenne nimen?

Sääliksi käy rouvaasi kun on tuollainen taulapään nimen joutunut ottamaan. On myös aika pikkumaista arvostella ihmisiä nimen perusteella. Sinunlaisesi ihmiset saavat minut pysymään entistä vankemmin päätökseni takana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mieheni haluaisi, että ottaisin hänen sukunimen tai yhdistelmänimen. Pidän kuitenkin omasta sukunimestäni, siksi että se on ruotsinkielinen ja sukua ei tällä nimellä jatku. Mieheni sukunimi on hyvinkin suomalainen, mutta harvinainen. En ole vielä päättänyt mitä teen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle koko sukunimi asia on koko vaikein asia koko hääjutuissa. Tämän takia meinasin peräti perua koko häät 6kk siten kun ahdistuin niin paljon :girl_impossible: Nyt kun on elänyt avoliitossa on ollut luonnollista omat sukunimet mutta kun olemme menossa naimisiin niin kaikki olettavat,että otan mieheni sukunimen.. Oon saanut kuulla tosi ikävää kommenttia kun olen sanonut noihin kyselyihin,että ehkä pidän oman tai otan yhdistelmän. Yksikin totesi "te nykyajan naiset olette kauhean itsekkäitä jos pidätte oman sukunimen"

Minulla on pitkät nimet... 7 kirjainta etunimessä, 9 kirjainta toisessa nimessä ja 7 kirjainta sukunimessä, miehen sukunimessä on 7 kirjainta.. Tuntuu kyllä tosi pitkältä nimeltä jos ottaisin yhdistelmän, muste loppuisi varmaan kesken :girl_haha:

Jos pidän oman sukunimen (joka on miehelle ok juttu) tulevat lapset saisivat luonnollisesti minun sukunimeni (sovittu ollaan miehen kanssa näin). Mutta olishan se toisaalla kiva jos olisi sama nimi mulla ja miehellä.. Mies ei kuitenkaan halua ottaa minun sukunimeäni mikä on harmi.. APUA! 3vk aikaa vielä miettiä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt on ongelma! Mikä nimeksi?

Täällä puhutaan paljon siitä, että jotkut nimet ei sovi ja jotkut nimet sopii yhteisnimeksi. Mut millaiset nimet sitten eivät sovi yhteen? :D

Tilanne on siis se, että itsellä on lyhyt ja ytimekäs sukunimi, sulhasella tavallinen suomalainen -nen -nimi. Nimet alkaa samoilla kirjaimilla, eli kaksi ekaa kirjainta on samoja. Toisaalta ne sointuu oikein hyvin, mutta toisaalta on ehkä vähän hassuja yhdessä... Siis tyylillä Koho-Korhonen tai Laho-Lahtinen (olipas nyt tosi random-esimerkit mut en keksinyt mitään järkevämpääkään...). :DDD

Eli mikä sopii ja mikä ei? Omasta en monestakaan syystä haluaisi luopua, toisaalta haluan saman nimen ja kolmanneksi en haluaisi välttämättä yksin miehen nimeä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now