sonli

Jos ei halua kaasoa

111 viestiä aiheessa

En minäkään ole mitään virallista kaasoa pyytämässä. Ehkä jäi vähän sellainen pieni kammo aiheesta, kun näki viimeksi yhden loppuunajetun kaason eli en halua kauheasti hommaa yhden ihmisen harteille. Toiseksi en osaisi ehkä edes valita. Kyllähän sitä nyt häitä ajat Suomessa järjestetty ilman kaasoja, joten eiköhän se meiltäkin suju. Ja toki sitten ihmisiä on ilmottautunut avuksi aika hyvin. :-X Kuskiksi, painamaan play-nappuloita ja ihan askarteluavuksi. Ja noin se on itselleni paras. Että yksi ihminen ei sitten kauheasti häseerää vaan saavat juhlia ja ehkä jotain pientä, jos tahtovat. Morsiuskimpun ajattelin joko äidille tyrkätä tai sitten morsiusneidolle.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille ei myös ole tulossa kaasoa eikä bestmania. Minä en halua kaasoa siksi, että en oikein osaisi valita ja lisäksi en halua kenenkään harteille asettaa suuria paineita meidän häiden takia. Polttareita en myös halua, ehkä korkeintaan sellaisen itsejärkätyn tyttöjenillan. :girl_smile: Askarteluapua olen saanut usealta kaverilta ja lisäksi äiti toimii tukena ja apuna. Kimpun ajattelin pitää alttarilla itselläni.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En halua kaasoa, eikä miehelle tule bestmania. Mutta kuka hoitaa seremoniamestarin virkaa, kas siinä kysymys? Miten olette kaasottomat ja bestmänittömät hoitaneet tämän ongelman? Haluaisin, että kaikki saavat juhlia ilman velvollisuuksia, mutta jonkun täytyisi kuitenkin viedä juhlaa eteenpäin ja ilmoittaa mitä milloinkin tapahtuu, ettei kaikki leviä käsiin. Kokemuksia?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaverit pyysi naimisiin mennessään meitä seremoniamestareiksi ilman sen kummempaa tittelöintiä. Nyt me pyydettiin sit vuorostaan heitä. Mutta siis pointtina on se, että seremoniamestariksi/juontajaksi voi pyytää jotakuta suulasta tuttua (kuten meitä). :girl_haha: Jollekulle väistämättä tulee "velvollisuuksia", mutta kyllä apua kannattaa pyytää siihen, mihin sitä tarvitsee. Seremoniamestareita voi käsittääkseni myös palkata, mutta siitä on jo joku toinen ketju.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä haluan tehdä kaiken itse - EI kaasoa , kokemuksen syvällä rintaäänellä tiedän että ystävien kanssa riitaantuu helposti joko :

A) siitä ettei kaikkia 20 ystävää voi pyytää kaasoiksi ..

B) kaikilla on omat mielipiteensä asioista ja niitä pyritään tuputtamaan hieman liikaakin hääparille ..

C) hääpäivänä jos jotain menee pieleen , voit syyttää vain itseäsi ..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

(^ OT: Tuo B muuttuu hymiöksi, koska naikkari.info käsittelee yhdistelmän B ja ) aurinkolasipäisenä hymiönä. ;) Siksi monet käyttää esim. merkintätapaa a.,b.,c... tai a), "b väli )" (eli b )), c) jne. :) )

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulle ei tule kaasoa, enkä suoraan sanoen näe tarvettakaan. Meillä tosin onkin häät sellasessa paikassa että kaasoilu ois lähes brassailua, kun ite paikka on niin

arkinen. Ei tuu ohjelmia eikä seremoniamestareita tms. ja istumajärjestys on vapaa, ja ite saan meikkipussukkani kannettua eli kaaso olis työtön mein häissä kuitenkin. :girl_sigh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
En halua kaasoa, eikä miehelle tule bestmania. Mutta kuka hoitaa seremoniamestarin virkaa, kas siinä kysymys? Miten olette kaasottomat ja bestmänittömät hoitaneet tämän ongelman? Haluaisin, että kaikki saavat juhlia ilman velvollisuuksia, mutta jonkun täytyisi kuitenkin viedä juhlaa eteenpäin ja ilmoittaa mitä milloinkin tapahtuu, ettei kaikki leviä käsiin. Kokemuksia?

Meillä miehen sisko hoitaa seremoniamestarin/juontajan tehtävän. Tämä on helpotus, koska muuten olisin varmaan itse joutunut kuuluttelemaan, mitä milloinkin tapahtuu yms.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Lohdullista kuulla, että kaikilla muillakaan ei ole kaasoja.

Olemme ideoineet häitä yhdessä anopin kanssa, äiti tekee hääkampauksen, siskoni on luvannut meikata minut ja serkku ompelee puvun. En kuitenkaan koe, että ketään heistä tai ketään muutakaan tarvitsisi nostaa erityisesti jalustalle. Olen kiitollinen kaikille avusta, mutta jos joku olisi kaaso, hänelle saattaisi kasautua liikaa vastuuta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei tule kaasoa minulle eikä bestmania sulhaselle. Tosin hyvä ystäväni kyllä lupautui kaasoksi, jos niin haluaisin (ihan oma-alotteisesti). Pidämme pienet häät lähisuvun kesken, emmekä siis kutsu kavereitamme häihin. Jotenkin muutenkin vierastamme monia hääperinteitä ja tämä on niistä yksi. Mihin kaasoa tarvitsisin? Pukea osaan itse ja sulho/äitini/siskoni voi auttaa (aiomme nukkua ihan yhdessä sulhoni kanssa yön ennen häitämme) hääaamuna. KImpun voin ojentaa eturiviin äidille/siskolle, jos en sitä itse pitäisi (tod. näk. vaihtoehto). Häissämme ei myöskään ole oikein sellaista ohjelmaa, jota emme sulhasen kanssa voisi suunnitella ja toteuttaa itse, eli kaaso tai bestman ovat tarpeettomia.

Ajattelimme kumpikin pitää sellaiset illanistujaiset kavereidemme kanssa ennen häitä, mikä toimisi vähän polttareina. Varsinaisia polttareita kumpikaan meistä ei halua.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nyt kun aletaan olla perheenperustamis- ja naimis-iässä, niin minun tuttavapiirissä ainakin on tullut esille enemmänkin epämiellyttäviä seikkoja kaasoihin ja bestmäneihin liittyen, ja se on minultakin vienyt maun koko kaasotouhusta.

Nimittäin: kaasojen ja bestmänien nimityksiä käytetään hyväksi tilanteissa, kun halutaan joko loukata jotain henkilöä (osoitetaan jollekin henkilölle asiaa kiertämällä että huomasihan tämä että häntä ei ole pyydetty kaasoksi), tai halutaan kostaa jotain. Tosin sama koskee myös hääkutsuja, niistä kuulutetaan kaksi vuotta etukäteen, ketkä kutsun tulevat saamaan ja ketkä eivät. Niille, jotka eivät ole kutsuja saamassa pitää tietysti myös suureen ääneen ihmetellä häiden järjestelyitä. Pikkuisen tekee pahaa katsoa touhua vierestä, ja tuntuu hassulta että aikuiset ihmiset alentuvat moiseen.

Minäkin olen monesti ihmetellyt kaasoasiaa itsekseni. Ongelmani on se, että työkaverini, jotka eivät ole minulle erityisen läheisiä, pystyisivät hoitamaan homman hienosti apunani ja minun ei tarvitsisi stressata mistään. He ovat tapahtumatuotannon ammattilaisia ja olisivat innoissaan auttamassa. Toinen puoli asiassa on läheisemmät ystäväni, joista en sitten kuitenkaan luota että homma toimisi. He ovat ihania ihmisiä ja ystäviä, mutta aikamoisia sähliä osa. Valinta olisi vaikea kun itsekin haluan ja olen tottunut tietynlaisiin toimintatapoihin, että hommat toimivat jämptisti ja tyylikkäästi.

Kaikkien pohdintojen jälkeen minäkin olen päättänyt olla ilman kaasoja, kun miehen kanssa hoidellaan järjestelyitä yhdessä ja ei tarvitse selitellä kenellekään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulle ei tule kaasoa, eikä sulhaselle bestmania.

Minun henkinen tuki tulee olemaan sulhanen ja sisko tulee varmasti huolehtimaan siitä, etten jää ilman polttareita :grin:.

Jos ja kun apua järjestelyihin tarvitaan, niin perhe ja ystävät varmasti auttavat, vaikkei sieltä kellekään kaason/bestaminen titteliä annettaisikaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minullakaan ei ole kaasoa. Häämme tulevat olemaan pienet ja vain kavereista vain muutama lähin ystävä on kutsuttu. En katso kaasoa välttämättömäksi, mutta ratkaisuun on vaikuttanut myös se, etten halua asettaa ihmisiä tärkeysjärjestykseen. Eihän siinä kyllä siitä ole (välttämättä) kyse, mutta tällaisia tulkintoja voisi syntyä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä en ole halunnut itselleni kaasoa koska kukaan ystävistäni ei oikeen sovi siihen tehtävään, enkä ole halunnut vaivata ketään..  ::)Olen itse halunnut tehdä kaikki askartelut ja suunnittelut itse, jotta saan ne just sellaisiksi kun itse haluan. Hääpuvun kanssa en tarvitse apua koska se on helppo pukea päälle.Mutta miten pitää esimerkiksi kirkossa tehdä kukan kanssa jos ei oo kaasoa, voiko sen kukan esim antaa äidille joka istuu penkin päädyssä?  :-/ Miten te muut olette tehneet joilla ei oo ollu kaasoa?

Aloitus jo vanha, mutta vastaan siihen silti... Kaikki "ruotsinhäitä" seuranneet huomasivat varmaan, ettei Victoriallakaan ollut kaasoa. Oli vain morsiuslapsia... Minusta kimpun voi aivan hyvin antaa vaikka äidille, ellei joku morsiuslapsista jaksa sitä pidellä. Jos sellaisiakaan edes on...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulle oli selvää alusta asti etten tarvitse kaasoa, sillä vieraitakin oli kutsuttuna vain n.60 ja loppupeleissä meitä on me hääpari mukaanlukien 43. Olemme saaneet/saamme pieniä apuja sieltä sun täältä (myös juhlan aikana) mutta mielestäni kaason nimeäminen oli kohdallamme tarpeetonta. Olemme myös sen luonteisia että haluamme tietää tasan tarkkaan missä mennään ja miten joten parempi järjestää kaikki suoraan itse.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillekään ei tule kaasoa eikä bestmania. Pienet häät, joihin tulee vain lähimmät sukulaiset ja kolme ystävä. Miehen sisko saanee jonkinmoisen seremoniamestarin roolin, että on edes joku, joka tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Koska mitään kummempaa ohjelmaa ei ole tulossa, ei hänenkään roolinsa liene kovin suuri.

Häiden suunnittelusta ovat kiinnostuneita vähän kaikki, mutta vain minä ja sulhanen teemme päätöksiä. Kutsukortit saatamme tehdä itse, muuta askartelua ei ole luvassa.

Polttarit saa minun puolesta jäädä pitämättä. Häihimme tulee tosiaan vain kolme ystävää ja heidän lisäkseen miehen siskot voisi olla potentiaalisia polttarivieraita, mutta en odota kenenkään järjestävän mitään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulle ei ole tulossa kaasoa. Kukaan ystävistä ei tunnu niin läheiseltä että haluaisin hänet kaasoksi. Luultavasti ei tule miehellekään BM:ä samasta syystä.

Seremoniamestari on vielä mietinnässä. Meille tulee siviilivihkijäiset joko paikan päällä tai edellisenä päivänä, joten kirkolta ohjaamista ei tarvita eikä ole kauheasti ohjelmaa: ruokaa ja tanssia, joten niiden kuuluttaminen onnistuu vaikka itseltänikin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minullekaan ei tule kaasoa, eikä miehelle bestmania. Pidämme niin pienet häät, ettei sellaisille ole tarvetta. Eikä meillä oikein ole ketään, joita siihen virkaan edes kutsuisi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

mulla kaasoasia on jonkun sortin ongelma, :girl_to_take_umbrage2: tahtoisin jonkun jonka kanssa hömpöttää, jonkun kampaajalle kanssani ja jonkun auttamaan pukeutumisessa sekä hoitamaan seremoniamestarin hommia, myös jotain ohjelmaa kaaso sais järjestää kun en itse osaa ja on muutakin ajattelemista niissä juhlissa...kaks siskoa olis mut en haluais pyytää vaan toista ja toista en haluais. (voisko laittaa lehteen ilmoituksen et palkataan kaaso? :girl_haha:)

Edit. myöskään varsinaisia morsius neitoja mutta meillä kummallakin on 8v. kummityttö niin ajattelin et jos he huolehtisivat sormuksista, meille tulee molemmille uudet...sulkin tytöllä mun sormus ja toisinpäin, voisivat sit kun on se hetki niin tuoda ne alttarille ja sit takas istumaan, tosin onko se hassua kun ei oikeastaan olla kumpikaan juuri tekemisis niiden kans(eikä juuri edes niiden vanhempien kans)

Muokattu: , käyttäjä: murkeli

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täälläkin ilman kaasoa. Monestakin syystä: ystävistäni monikaan ei siihen sopisi (eivät hääihmisiä, epäkäytännöllisiä, asuvat kaukana, just olleet kaasoina jne.), vihkiminen ulkomailla (tosin toinen hääjuhla Suomessa), en halua polttareita, en tykkää hääleikeistä, olen pikkutarkka ja tykkään tehdä itse JUST niinkun haluan jne.

Saatan kyllä antaa erillisiä pieniä kunniatehtäviä muutamille ystäville ennen Suomen-hääjuhlaa tai juhlaillaksi ;)

Käyhän se näinkin. Onneksi olen toiselta koulutukseltani tapahtumien järjestäjä, tosin vielä aika kokematon sellainen :D Tässähän sitä saa parasta kokemusta, kun pitää kaikki langat omissa käsissä! Ja juhliakin tulee järkättäviksi ainakin kahdet: ensin kavereiden bileet Italiassa ja sitten myöhemmin sukulaisteni ja kavereideni hääjuhla Suomessa. Voi olla, että kolmetkin, jos joudutaan anopin vaatimuksesta järkkäämään vielä sukulaispäivällinen Italiassa kaveribileiden lisäksi.

Katsotaan, pyörränkö pääni tän projektin aikana ja etsin itselleni kaason :D :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla 4 kaasoa, mutta meillä niin päin että sulho ei halua ollenkaan bestmania! Koomista on kun mulle tosiaan ne 4 eikä sulholla yhtään, mut näillä mennään :) kai sen veli voi sitten ilman bestmanin titteliäkin ne polttarit järjestää ja sormukset ojentaa..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ajatuksenani tällä hetkellä on, etten olisi pyytämässä itselleni kaasoa (mutta välillä mietin kyllä toisinkin). Ainoana murheena tässä tapauksessa on, että miten sitä oikein järjestäisi hääjuhlan kulun sitten. Itse ei viitsi olla kuuluttelemassa puheenvuoroja ja ruokien noutamista, mutta en oikein keksi kuka sitä sitten hoitaisi. Kutsuttavien joukossa kun ei oikein ole sellaista luontevaa esiintyjää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ihana lukea, että näin moni on ollut/meinaa olla ilman kaasoja ja/tai bestmania ja että homma toimii silti!

Itse ollut hieman huolissani tästä kun mulla ei ole edes sellaista henkilöä, jota tahtoisin pyytää kaasoksi. Olen miettinyt myös kuinka oudolta se vieraiden silmissä näyttää jos sulhasella on bestman, mutta morsiamella ei kaasoa, mutta onneksi mies tuossa saunanlauteilla viimeksi ilmoitti, että "eihän meille ole tulossa mitään kaasoja ja bestmanejä, eihän", joten tämäkin osaltaan auttoi asiaa :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eipä tuu mulle kaasoa. Ei minulla ole ketään niin läheistä kaveria tai ystävää jonka kaasoksi haluaisin. Toisekseen häät tulevat olemaan niin pienet, etten näe tarvetta sellaiselle. Mies on myös sitä mieltä, ettei bestmania halua.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään