Jump to content
Naimisiin.info

Painajaiset ennen häitä


Tanned

Recommended Posts

Täälläkin koettu ensimmäinen hääpainajainen!

Meillä oli "rehearsal dinner" suuremmalla porukalla ja siellä oli puhumassa myös meidät vihkivä pappi - emme olleet saaneet sitä toivomaamme. Hänen puheensa oli todella outo elokuvapätkiin liittyvä (näytti myös niitä pätkiä valkokankaalta) eikä liittynyt rakkauteen saatika hääpariin millään tavalla; yleisö kyllä piti esityksestä, toisin kuin minä. Itkiessäni vessassa päätin, että pelastaakseni seuraavan päivän vihkitilaisuuden minun olisi pakko sanoa hänelle asiasta, joten puhuin Facebookin chatissa hänen kanssaan ja pyysin, että kirkkoseremoniassa hän puhuisi meistä ja avioliitostamme. Toivomuksiini hän vastasi "no v*ttu jee", jonka jälkeen alkoi haukkua minua diivailevaksi teinipissikseksi, joka ei osaa päättää. Raivostuin ja tihrustin hysteerisenä, koska kirkkoherranvirasto oli jo kiinni enkä saisi vaihdettua pappia ennen häitä.

:D

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 519
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Olen nähnyt ainoastaan yhden häihin liittyvän unen, joka ei varsinaisesti ollut painajainen, mutta uskoisin, että monelle se olisi sitä ollut.=) Meillä oli hauskat häät ja loppuillasta (aamuyöstä), kun vieraita alkoi lähteä kotiin, tajusin, että jotain on kyllä nyt unohtunut. Sitten muistin: vihkiminen! Olimme viettäneet hauskat hääjuhlat, mutta vihkiminen oli unohtunut kokonaan..! Hetken olin asiasta harmissani, mutta sitten totesin, että "no, olipahan kuitenkin hauskat juhlat ja voihan sen hoitaa myöhemminkin." Kiva huomata, että huoleton asenne häitämme kohtaan toteutuu myös unissani. :girl_dance:

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...

Lisää painajaisia havaittu viime yönä: Oltiin nukuttu siipan kanssa pommiin, eikä ehditty mihinkään kampaajalle tms. Äitini oli sopinut mun kampauksen tutun kampaajan kanssa ja yhdessä olivat ideoineet semmoisen ihme päähökötyksen, jossa hiuksista tehtiin sydämenmuotoisia nutturoita pään päälle (alle viikko sitten siis kerroin mammalle ettei meen hääpaikan koristuksiin tai muihin laiteta yhtään sydäntä...) En meinannut edes päästä suihkuun, lopulta oltiin jossain kaupungin torin reunalla sijaitsevassa asunnossa, jonka parvekkeella oli suihku. Sinne mä sit pääsin, mut siihenkin tuli koko ajan jotain keskeytystä. Aloin katsella kelloa, se näytti yli kolmea, jolloin hääpäivänä ollaan (toivottavasti!) oikeasti poistumassa valokuvasta hääpaikalle.

Sitten heräsin - ja yllättäen oltiin tavallaan nukuttu pommiin...

Link to comment
Share on other sites

Kas, nythän nää hääkauhuskenaariot alkaa näköjään esiiintyä joka yö... Viime yönä meen hääpaikka oli joku antiikkinen iso ja sekava talo, mulla oli päällä sinertävä (inhoon sinistä!) barokkityylinen puku. Noin 5 minuuttia ennen h-hetkeä ihmettelin kun isäntää ei näy missään. Vieraat siis jo paikalla jne. Hiukan myöhemmin miehen esimies (on siis oikeasti tulossa paikalle, kertoi mies eilen) totes mulle hiukan niinku sivumennen että "X lähti Ruotsiin työkeikalle". Minä tietysti raivarit siihen ja sit tää esimies vaan totes et no pidetään nää kemut kuitenki, kyllähän te naimisiin ehditte myöhemminki. Lisäks isäntä ilmoitti haluavansa ihan kauheen rumat kalvosinnapit huomenlahjakseen (nämä siis jo ostettu, varmaan kaiverrettukin).

Vielä reilut kolme viikkoa. Näkee nyt sitten alkaako konttori sulaa jos nää painajaiset vaan jatkuu. :D

Link to comment
Share on other sites

Meillä oli pientä keskustelua hääyön huoneesta ja päädyimme halvempaan ratkaisuun. Tästä seurasi uni, jossa meitä ollaan ohjaamassa hotellihuoneeseemme laitoskeittiön kautta n. 10 m2 ikkunattomaan huoneeseen. Oli siinä ihmettelemistä kerrakseen. Onneksi heräsin juuri silloin.

Toinen uni oli juhlista, joissa tunnelma oli jäykkä ja minä riitelin jonkun vieraan kanssa.

Normaaleja juhlaunia näen sellaisista asioista useasti, että klo x pitäisi olla valmiina, enkä vain saa puettua päälleni ja meikki menee pieleen ym.. Tuskaista :) Tästä syystä aina valveilla ollessa valmistautuessani juhliin käteni kylmenevät ja alkaa jännittää, koska pelkään myöhästyväni.

Link to comment
Share on other sites

Johtuu varmaan sairastelusta, toinen painajainen peräkkäisenä yönä... :) Toissayönä siis lähes oksentelin korsetin sovituksessa (vatsatauti iski....) ja viime yönä olin hääkampauksessa. Ja kuinkas ollakaan, kampauksessa oli kaikki pielessä. Ei olisi varmaan pitänyt eilen illalla selailla kuvia kukkakampauksista, ne tulivat uniinkin. Mulle laitettiin unessani melko tiukka kampaus (haluan ehdottomasti pöyhkeän). Kampaaja oli myös vaalentanut mun huomaamatta mun hiuksia, "jotta ne olisivat luonnollisemmat, kuten morsiamella kuuluu olla". Juuri viimeksi olin kampaajalta pyytänyt mustaa väriä, ei mitään sinne päin kuten tummanruskeaa, vaan oikeasti mustaa (joka sopii mulle parhaiten). Nyt tukka oli siis vaaleahko ja littana ja kaiken kruunasi takana olevat ruusut (inhoan ruusuja!) Näyttävä hiuskoriste, joka tulee sivulle, oli vaihtunut kamaliksi luonnonkukiksi ja taakse, joten edestä näytin kamalalta nutipäältä. =)

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...
  • 1 month later...

Mä näin viime yönä ensimmäisen hääpainajaiseni, ja häihin on vielä melkein 10 kuukautta! Mun pukuun on oikeastikkin lisätty vähän aikaa sitten vuori, ja unessa se oli jostain syystä tehtykkin mustana, ja näkyi puvusta läpi. Unessa sitten tuskailin hääpäivänä pukeutuessani mustan helmani kanssa puvussa joka ei istunut päälle ollenkaan eikä mikään puvun koristeeksi aiottu juttu (aikeissa on vaihtaa pukuun erilainen rintakoru) toiminut. Laitoin olevinani ostamani rintakorun puvun etumukseen ja se olikin ihan suunnattoman suuri, niin että peitti vyötärön kokonaan. Päätin sitten laittaa pukuni ilman koristeita. Sitten oli päähineen vuoro, mulla on suunnitelmissa olla siis ihan hunnuttomana oikeasti, mutta unessa mun piti jostain syystä laittaa kirkkaansininen tonttulakki päähäni. Tuskailin sen kanssa pitkään unessa, koitin väkertää siihenkin jonkun rintakorun koristeeksi, mutta lopulta turhautuneena heitin koko lakin pois :girl_haha:. Kun puku ja hiukset oli kunnossa, olin häistä jo puolisen tuntia myöhässä, mutta sukkanauha ja kengät puuttui vielä. Otin sukkanauhan pois paketista (tämän olen siis oikeastikkin jo hankkinut ja säilytän sitä omassa paketissaan) se olikin metrin mittainen pitsinauha ja paketissa oli mukana mittanauha ja kuminauhaa joista sitten pitäisi itse ommella sopivan kokoinen sukkanauha :girl_impossible: Taisin lopulta hylätä senkin sitten kokonaan, vedin kengät jalkaan ihan ongelmitta ja riensin hirveätä vauhtia häihin. Tässä vaiheessa sitten heräsin ja ajattelin onnellisena että ei tää mun painajaisskenaario taida olla oikeasti kovin mahdollinen kun olen suunnitelmissani ajoissa liikkeellä...

Link to comment
Share on other sites

O-ou. Täällä nähty jo ensimmäisiä painajaisia ja häihin on vielä sentäs 8 kk aikaa! Näin painajaista, että mun puku oli aivan hirvee eikä sopinut minulle lainkaan. Toisella kerralla juoksin kirkon edessä hääpuku hulmuten etsimään jotain morsiusparin päälle heitettäviä kukkia tms. eikä mulla ollut edes kenkiä vielä hommattu ja vihkimiseen aikaa 30 min. Huh huh. Toiv. oikeasti menisi vähän paremmin häät.. :girl_impossible:

Link to comment
Share on other sites

Häihin aikaa 7kk ja muutama yö sitten näin ensimmäisen painajaisen. Siinä aika yli yhtäkkiä hypännyt 7kk eteenpäin ja häät olivat jo seuraavana päivänä ja kaikki oli vielä tekemättä. Olin unessa ihan paniikissa, kun tajusin, etten ole varannut aikaa meikkaukseen, enkä kampauksen tekoon ja tuskailin, että nyt joudun tekemään nekin itse enkä osaa. Pitäisi varmaan alkaa varailemaan aikoja noihin edellä mainittuihin, ettei tarvitse panikoida niistä unissakin. :D

Link to comment
Share on other sites

Kaikilla tuntuu olevan aikalailla samanlaisia painajaisia häihin liittyen. Että myöhästyy omista häistään, mekko/kampaus/meikki on kauhea, sulhanen hukassa jne.

Mutta omani on vähän toista luokkaa:

Näin tämän painajaisen jo viime keväänä, silloin häihin oli aikaa vuosi ja 4 kuukautta. Näin painajaista, jossa kaikki oli valmiina kirkoon lähtöä varten, puku päällä, kampaus ja meikki täydelliset, kunnes minulle tuli pakottava tarve päästä vessaan. Ainoa vessan tapainen oli vanha huussi jossain pihan perällä hillittömän pajukon keskellä. Sinne siis puku päällä hilpasin sen minkä jaloistani pääsin. Ja en ehtinyt. :blink: Siinä sitten puku riekaleina, helma siinä itsessään ja tukka takussa istuin vatukossa ja mietin että mitäs nyt. Onneksi uneni päättyi tähän, mutta aika kauhea mieli tuosta jäi. Toivottavasti todellisuudessa ei tule käymään mitään vastaavaa.

Muokattu: , käyttäjä: Jenny_2013
Link to comment
Share on other sites

Voi jenny, toivotaan ettei mitään vastaavaa tule tapahtumaan :girl_prepare_fish: Itsekin olen nähnyt jo muutaman unen häihin liittyen. Vaikka aikaa onkin reilu puolivuotta. Unet alkoivat silloin kun juhlapaikka meni vaihtoon ja kirkkokin saadaan varata vasta tammikuussa (häät toukokuussa.) Unissa mm. kanttorille ei oltu kerrottu mitä häämarsseja soitetaan, kuvaajalle ei oltu kerrottu juhlapaikan vaihtumisest ja pappi luuli tulevansa vihkimään kahta miestä! :blink::girl_haha: Alkoi sitten selittämään että hänellä on hyviä ideoita siihen mitä vihkikaavassa sanotaan kun vihitään kaksi saman sukupuolen edustajaa...

Jännityksellä odotetaan miten unien käy kun hääpäivä lähestyy!

Link to comment
Share on other sites

  • 3 months later...

Justiinsa viime yönä näin unta, että hääpuku, jonka olin tilannut netistä mutta sitä ei vielä olla lähetetty minulle, olikin hävinnyt ko. nettisivuilta. Kirjauduin sivulle ja kauhistuin, kun mun mekon kohdalla luki jotain tyyliin "tuotetta ei ole" ja kuva oli ihan harmaa....

Eli ilmeisesti nyt jännitän sitä milloin mun tilaamani mekko saapuu (jos saapuu :D) ja millainen se on.

Link to comment
Share on other sites

Näin sitten jälleen hääpainajaisen viikko sitten:

Unessa olin ihan paniikissa kun tajusin että häihin on viikko aikaa ja hääkutsut on lähettämättä, puhumattakaan että hääinfot ja kartat olisi edes tehty. Siinä sitten hirmu paniikissa rustaamaan tekstejä ja karttoja+ etsimään osoitteita ja minulla oli vajaa 2 tuntia saada kaikki valmiiksi ja postiin. Painajaisesta herätessäni mulla oli kauhu paniikki päällä ja hyvä etten siltä istumalta lähtenyt karttoja vääntämään. Tästä viisastuneena hääinfo löytyy nyt valmiiksi kirjoitettuna.  :girl_haha: 

Link to comment
Share on other sites

MIstähän näitä sikiää...mutta viime yönä uni oli kyllä liian karmiva ja todellisen tuntuinen :/

 

Meidän häitä juhlittiinkin jossain todella pienessä seurantalossa kaukana kotipaikkakunnilta. Kammottavaksi tilanteen teki se, että mulla ei ollut mun hääpukua vaan jouduin lainaamaan mun siskon jotain mekkoja, joka kiukutteli mulle koko ajan kun en osannut päättää. Sitten mulla ei ollut mun huntua mukana joten se jouduttiin ostamaan jotain minimyymälästä mikä oli siinä rakennuksessa. No sitten, kun seremoniaan oli enää alle tunti, en ollut ehtinyt laittaa tukkaa, se siis repsotti aukinaisena, myös meikkaaminen oli jäänyt kesken ja en näyttänyt kyllä kovin juhlalliselta. Lisää vettä myllyyn toi se, kun tajusin etteihän me olla edes käyty maistraatissa vielä virallistamassa meidän liittoa (siis tää seurahuone oli ilmeisesti kirkon roolissa) ja lisäksi sulhanen ei ollut valinnut bestmania, eikä hänellä ollut sormuksia mukana...Kello oli jo 15.00 ja meidän häiden olisi pitänyt alkaa mutta en sinne pystynyt menemään koska ei meillä ollut mitään! Itkin siellä jossain suihkussa ja sitten sulhanen vielä suuttui mulle koska kiukuttelin turhaan ja tekipä vielä niin, että valittu mun typeryyydestä ja itsekkyydestä, kun oli jo itse seisomassa juhlasalin luona, täyden ihmismäärän edessä. Todella romanttista...

 

Ihan hirveä painajainen ja miten helpottunut olenkaan, kun se oli VAIN unta :)

Luulen, että tää painajainen jotenkin heijasteli sitä miten oikeasti pelkään, että kaikki jää viime tinkaan. Ja varsinkin, kun sulhanen on musta vähän liiaksi sillä asenteella, että eihän tässä vielä kiire ole ja kyllä sitä ehtii myöhemminkin.... hmm :rolleyes:

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Mä olen nähnyt saman unen nyt muutamaan kertaan:

Unessa vihkiminen on juuri alkamassa, kaikki on täydellistä, vieraat istuvat odottamassa, lähden kävelemään alttarille ja puolivälissä matkaa saan hillittömän naurunpuuskan ja nauran vedet silmissä pystymättä lopettamaan, käännyn takaisin ja paskainen nauruni vain jatkuu.... .... Sitten herään omaan naurahdukseeni!

Ahdistavaa!

Link to comment
Share on other sites

Minäkin olen JO kerennyt näkemään painajaista "häistämme".. Alkusählinkejä en muista, mutta itse "alttarille" kävely jäi kyllä kirkkaana mieleen..

 

Vihkiminen pidettiin siis joidenkin ongelmien vuoksi pienessä teltassa, joka oli pakattu täyteen vieraita. Astuin telttaan sisälle ja näin pinkkiin (!) puettujen morsiusneitojeni murjottavan keskellä käytävää, eivät suostuneet siis kävelemään eteenpäin. Lopulta selvisi, että paras ystäväni ei kävele, ellen pidä häntä kädestä kiinni. No kävelin siis käsi kädessä hänen kanssaan kaksi askelta, jonka jälkeen isäni otti minut käsikynkkään ja vieraat kääntyivät tuoleillaan istualtaan katsomaan. Vilkaisin alas, ja minulla oli kyllä hääpuku, mutta sen päällä tuulitakki ja sadeHAME!

 

Isäni käsipuolessa etenin vielä kaksi askelta ja kun isä oli luovuttamassa minua sulhaselle, kättelyn sijaan rupesivatkin heittämään kaikenmaailman "jengitervehdyksiä" (siis niitä erilaisiä kättelyitä, läpsyjä, jalanheittoja, "jou-man-haleja" yms. !!

Link to comment
Share on other sites

Minä näin viime yönä painajaisen jos muistan sen verran että oltiin jo kirkossa odottelemassa ja huomasin peilistä että minulta puuttui huntu ja tiara. Ja hiukseni olivat aivan lyhyet. IIIIIk! Vaikka olen kasvattunut hiuksiani häitä varten jo yli vuoden :girl_haha: Heräsin siihen ja oli pakko käsillä tunnustella hiuksia

Muokattu: , käyttäjä: Prinsessahäät2013
Link to comment
Share on other sites

Pari yötä sitten näin ihan kamalaa unta hääaamusta.

 

Olin myöhässä aikatauluista. Muistin aamulla, ettei mulla ollut yksiäkään alushousuja. Menin Halpa-Hallin nettikauppaan(!?) ja klikkailin sieltä nopeesti hirveän määrän pikkareita. Kun olin maksanu ne, niin aloin katsomaan kokoja ja huomasin, että olin ostanu monta numeroa liian isoja, ja yhdet maksoi yli 200 euroa. Olin ihan kauhuissani, että maksoinko oikeasti yli kaksisataa yksistä pikkuhousuista :D Tuli kello kahtakymmentä vaille kolme ja kolmelta olis pitänyt olla puolen tunnin matkan päässä kampaajalla. Saavuin paikalle myöhässä ja tukka likaisena, ja kampaamon väki sanoi, etteivät he olleet varanneet aikaa tukan pesulle, eikä heillä näin ollen ollut aikaa tehdä minulle kampausta ollenkaan. Loppujen lopuksi sulhanen teki minulle ranskanletin.

Kun päästiin kirkkoon, niin kaasolla ei ollut tiedossa vieläkään meidän paluumarssia, vaikka hänen piti soittaa siinä pienen orkesterin kanssa. Myöskään toista marssia ei ollut harjoiteltu ollenkaan :D

 

En muista oliko unessa jotain muutakin, mutta nuo muistui mieleen.

 

Tuli mieleen toinenkin minkä näin aika vasta.

 

Oltiin kirkossa ja lähdettiin kävelemään alttarille päin, mutta soittajalla olikin huilu rikki, joten meillä piti palata takaisin ovien taakse. Soittaja sai viulun jostain ja alkoi soittaa. Otettiin sisääntulo uudestaan. Mulla harmitti hirveesti, kun ei ollut yhtään morsianolo kun mulla oli vaan semmoinen sininen iltapuku päällä ja hiukset roikkui suorana auki. Polvistuttiin alttarille, ja yhtäkkiä parvelta joku oopperalaulaja alkoi soittaa Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä sitä rakkauslaulua :D pappi kysyi meiltä, että mekö oltiin se pyydetty sinne, ja sanottiin että ei. Yks kaveri nousi penkistä ja sanoi, että se se oli ollut, ja meillä harmitti ihan sikana kun ei me mitään semmosia oltu haluttu siihen. Kaverit oli sitten järjestänyt siihen kirkon käytävälle flash mobin, ja ne kaikki tuli siihen käytävälle laulamaan ja hillumaan. Kun ne pääsi takaisin penkkiin, huomasin, että mun puvun helma tarttui koko ajan mun korkoihin kiinni ja se yläosa kinnasi hankalasti sen seurauksena. Yritin repiä helmaa irti niistä koroista, mut se oli jumissa.

 

Tässä vaiheessa huomasin, että pappi ei ollut meille tuttu ollenkaan. Kysyin sulhaselta, että kuka se oli, ja se vastasi että joku seurakunnan oma pappi. Kysyin, että miksi ihmeessä tuo meitä on vihkimässä, niin sulhanen sanoi vaan, ettei tiedä, ensin olivat seurakunnasta sanoneet, että vihkimään tulee joku tunnettu oopperalaulaja, muttei sitten näköjään tullutkaan :D Silloin sanoin siinä unessa, että onneksi tämä on vain unta, vaikken aiemmin unessa tajunnut sitä. Ehkä mun alitajunta halusi vaan pelastaa mut hermoromahdukselta :D

 

 

Hyi kun tuli pitkä teksti.

Link to comment
Share on other sites

Taas kamala painajainen siitä, että mitään ei ollut valmiina ja olin myöhässä. Mekonkin sain käsiini vasta viime sekunneilla kirjaimellisesti, se oli väärä ja likainen, sit tukka jäi taas laittamatta ja kynsiä katsoessani muistin, että nääkin jäi tekemättä.

 

Totuus meillä on se, että kaikki on vielä tekemättä ja se nyt puskee sitten uniin.

Link to comment
Share on other sites

Hehe, voi ei, kauheita painajaisia kaikilla.. Itsekin näin n.vuosi sitten melkein joka yö hääpainajaisia. Välillä ei ollut minkäänlaista kampausta vaan hiukset roikkui suorana paskaisina auki kävellessäni alttarille ja myöskään hääkimppua ei ollut. Yhdessä unessa pitopalvelu jätti kokonaan tulematta ja meillä ei siis ollut tarjota mitään ruokaa. Mistäköhän se johtuu että useimmat morsiamet näkevät painajaisia? Häästressistä? :D

Nyt tosiaan häihimme on enää kolme kuukautta aikaa ja tuntuu että sellaista paniikkia ei enää ole mitä oli joskus vuosi sitten. Painajaiset on loppuneet kokonaan, niitä ei ole ollut moniin kuukausiin ja muutenkaan ei enää pelota/jännitä niin paljoa. Johtuiskohan siitä että kaikki on jo varattuna, suunniteltu ja aika vähän tekemättä. Sisäinen rauha siis, että hyvin se menee. ;)

Link to comment
Share on other sites

Olen nähnyt nyt pari kertaa tämän saman unen. Jotenkin vaan yht'äkkiä tajuan että kaikki meidän vieraat ovat pyörätuolissa ja juhlapaikkamme on järven rannalla, rinteessä, piha on sepeliä, rakennuksessa on rappusia, vessan oviaukot liian kapeat jne. jne.

Olen sitten ihan paniikissa että missäs ne juhlat nyt pidetään, että saadaan vieraatkin paikalle. :blink: 

En tiedä mitä uni tarkoittaa koska tietääkseni kukaan tulevista vieraisamme ei liiku pyörätuolilla.

Link to comment
Share on other sites

Näin tossa viikonloppuna ensimmäisen häihin liittyvän "painajaisen". Totesin siinä olevani raskaana ja tuli hirveä paniikki mitä teen hääpukuni kanssa kun se on jo ostettu ja kun se ei nyt sitten mahdukaan, niin mitä ihmettä sille teen ja millä rahalla ostan uuden jne. :D ei se nyt kuitenkaan niin kauhea uni ollut, mutta ensimmäinen!

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...

×
×
  • Create New...