untuvikko

Kumpi oli ensin...juhlapaikka vai kirkko?

404 viestiä aiheessa

Varattiin juhlapaikka ensin, asutaan pienessä kylässä ja häät on marraskuussa, joten suurta ruuhkaa kirkkoon ei ollut. Juhlapaikkoja täällä ei kovin montaa ole, joten siihen lähimpään ja parhaimpaan kannatti varaus tehdä ensin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä juhlapaikka helmikuuksi 2011 alustavasti varattu. Päädytään sitten siihen tai johonkin toiseen, niin varaus tullaan tekemään lähiaikoina ja reilusti ennen kirkkoa. Kirkon voi varata vasta syksyllä 2010, joten toivoa sopii, että saadaan samalle päivälle :girl_impossible:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on niin harvinainen hääpäivä, että me saatais melkein ihan mikä juhlapaikka tai kirkko vain. Meillä olisin hieman vaikeuksia päättää lopullista paikkaa ja kirkkoa. Neljännet kirkko ja hääpaikkavaraukset ovat toivottavasti ne lopulliset. Ensin varasimme kirkon ja sen mukaan sitten juhlapaikan.

Suosittelen muillekin, että ottaa hääpäiväksi jonkun muun kuin kesäisen lauantain. Siten kaikki järjestyy paljon paremmin. Me saadaan esim valokuvaajakin edullisemmin harvinaisemman päivämme takia :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me varasimme juhlapaikan ensin.

Meillä häät ovat kesälauantaina, eikä oo kyllä järjestelyissä ollut mitään ongelmia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Juhlapaikan varasimme ensin, ne kun tuntuvat olevan varattuina jo todella hyvissä ajoin. Kirkko varattiin kuitenkin pian juhlapaikan jälkeen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me varattiin kirkko ensin. Moni juhlapaikka oli jo varattu, mutta saatiin kuitenkin mieleinen :) ja me oltiin myöhässä liikkeellä, vaan n. 4,5kk ennen häitä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Juhlapaikka varattu. Nyt jännitämme ensi syksyyn, kuinka käy kirkon kanssa!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me varattiin juhlapaikka ensin, koska tuntui että niihin oli enemmän kysyntää juuri heinäkuuksi, kun silloin on muitakin juhlia kuin häitä. :girl_sigh: Nyt on sitten kirkokin varattu ja saatiin halutulle päivälle sekä haluttu aikakin :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä kirkko jo varattuna, juhlapaikka vielä vähän auki.

Minulle kirkkovaihtoehtoja oli vain yksi, joten siksi se varattiin heti kun tiedettiin päivä milloin tahdotaan naimisiin mennä. Juhlapaikalla ei ole kummallekaan niin väliä, joten sen ehtii vielä, maaliskuun alku ei varmastikaan ole niin kiireinen juhlatilojen kannalta, uskon siis että saadaan ihan mukava paikka.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me päätettiin myös ensin päivä ja sitten varattiin kirkko, koska tiedettiin, että siihen kirkkoon on ruuhkaa ja paljon! Ja sitten sitä juhlapaikkaa ruvettiin metsästämään ja meinasin paniikkikin hieman iskeä, mutta onneksi löytyi mieleinen ja kohtuuhintainen :) Kirkosta juhlapaikalle on 26 km, joten ollaan tässä nyt mietitty, että jos vaihtaisikin vihkimisen sinne juhlapaikan lähellä olevaan kirkkoon. Toisaalta taas tämä kirkko, joka ollaan nyt varattu, on miun oma kirkko...mutta sen varmasti vielä ehtii miettimään, häihin on kuitenkin vielä yli vuosi aikaa ja pääasia on, että kirkko ja juhlapaikka on jo :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me varattiin samanapäivänä. Ensin juhlapaikka ja sitten kirkko. Juhlapaikka saatiin kolmeksi päiväksi ja kirkkokin just siihen sopivaan aikaan.. :) Samana päivänä molemmat änkytyspuhelut tuli tosiaan soitellua.. Vielä ihmeteltiin et kirkossa kysyttiin että tuotteko oman papin.. kun mennään toisella paikkakunnalla vihille mistä itse ollaan.. Myö vaan siihen että ei aateltiin jos teiltä sais :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ensin kirkko koska haluttiin tietty päivä ja tietty kellonlyömä. Kirkon varauksesta meni toista kuukautta niin sitten varasin paikan, ois senkin voinu aiemmin varata mutten saanu aikaseks soittaa sitä varauspuhelua :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me varattiin ensin juhlapaikka. Kirkkoa ei itseasiassa olla vielä varattu... Ehkä noin kuukausi juhlapaikan varaamisesta sain lopulta soitettua sinne kirkkoherranvirastoon ja sitten ne sanoo, et ei ole vielä ensi vuodelle varauskalenteria. Varauksen voi tehdä vasta syksyllä. Voi himpura! :skilletgirl:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä kävi niin, että olimme sopineet jo hääpäivän aiemmin ja ajattelimme, että alustavasti kysymme kirkkoa hyvissä ajoin, että milloin juuri tätä meidän kirkkoa voi ruveta varaamaan. No, täti puhelimen toisessa päässä tuumasi, että kesälle 2011 on jo paljon paljon varauksia. Onneksi juuri tämä meidän päivämme oli vielä vapaana ja vielä juuri se kellonaikakin, jota toivoimme. girl_smile.gif Sitten rupesimme kiireen vilkkaan kartoittamaan juhlapaikkamahdollisuuksia vielä aktiivisemmin ja löysimme juuri meille sopivan ja oikein kivan ja sielläkin oli vielä tuo meidän hääpäivämme viikonloppuvapaana. Eli molemmat loksahtivat loistavasti kohdilleen. girl_sigh.gif

Muokattu: , käyttäjä: Salsatar

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä ei ole kumpikaan vielä varattuna vaikka tarjouspyyntöjä ym. onkin jo tehty. Sillä tavalla kirkko oli kuitenkin ensin, että päätimme mennä naimisiin kotipaikkakunnallani eikä siellä ole miulle vaihtoehtona kuin yksi kirkko. Sama, jossa vanhempani menivät naimisiin vuonna 1987 ja jossa miä ja sisarukseni olemme päässeet ripille. :)

Varmaan varataan kuitenkin ensin juhlapaikka ja vasta sitten soittelen vihkiajasta kirkolle. Tarkastin jo, että se päivä on vielä hyvin vapaana muusta toiminnasta joten ongelmia ei toivottavasti tule!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me varattiin juhlapaikka n. 1 viikko sitten ja häitä vietetään 2011 syksyllä.

Kirkko meidän on sitten pakko saada samalle päivälle,juhasalit on niin varattuja pääkaupunkiseudulla,että tehtiin tällainen ratkaisu.

Jos emme saa kirkkoa,vihkiminen juhlapaikkalla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

ensin juhlapaikka. Väitin järkeillen että kun sen tarvii koko viikonlopuksi niin menevät nopeammin kuin kirkossa taas on päivässä useampi vihki-aika.

Viime viikolla soittelin ja varasin. Ensin juhlapaikan ja kyselin muita vapaita viikonloppuja ja sen jälkeen kirkkoherran virastoon. Sattu niinkin kivasti että osu kaikki sille viikonlopulle vapaiksi jota oltiin mietittykin :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä meni myös niin kuin aika monella jo täällä: Ensin tiedustelin, onko juhlapaikassa vapaata - oli, sitten kirkon varaus ja taas yhteys juhlapaikkaan, että se me otetaan. Alustavaa varausta kun ei juhlapaikkaan voinut tehdä, joten koko ajan oli jännitys yllä ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä ei ole kumpikaan vielä varattuna vaikka tarjouspyyntöjä ym. onkin jo tehty. Sillä tavalla kirkko oli kuitenkin ensin, että päätimme mennä naimisiin kotipaikkakunnallani eikä siellä ole miulle vaihtoehtona kuin yksi kirkko. Sama, jossa vanhempani menivät naimisiin vuonna 1987 ja jossa miä ja sisarukseni olemme päässeet ripille. :)

Varmaan varataan kuitenkin ensin juhlapaikka ja vasta sitten soittelen vihkiajasta kirkolle. Tarkastin jo, että se päivä on vielä hyvin vapaana muusta toiminnasta joten ongelmia ei toivottavasti tule!

Viime lauantaina varattiin juhlapaikkamme ja tänään sitten kirkko. Jännittävää :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on kirkko varattu, mutta hääpaikkaa ei... Sitä pitäisi nyt miettiäkin missä ne vietetään.

Kesällä 2012 juhlitaan, joten ihan kamalaa kiirettä ei ole. Paikkakunnalla ei muutenkaan kovin monia häitä vietetä kesässä... Ja toisaalta voi olla ettei paikkaa tervitse edes varata, jos juhlat pidetään minun kototilalla :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on kirkko päätetty, ei tosin vielä varattu eikä varatakaan ennen kuin juhlapaikasta on jokin selvyys. Uskon juhlapaikkojen olevan enemmän varattuja kuin kyseisen kirkon.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me varattiin ensin (= tänään) juhlapaikka. Tahdottiin juuri tietty paikka ja sekin oli jo kesäheinäkuun ajalta täysi, mutta elokuukin passasi meille. Vihkiminen onkin sitten hieman auki. Joko kaverimme jos saa vihkioikeuden siihen mennessä, tulee paikan päälle vihkimään tai sitten maistraatti edellisenä päivänä. Tai sitten maksamme maistraatin henkilön paikan päälle.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään