Germiini Posted May 28, 2011 Report Share Posted May 28, 2011 TwentySomething järjestää "avoimia ovia", joissa saa mennä kuuntelemaan böändiä ja jutteleen heidän kanssaan omista toiveista ym. Me ollaan menossa 12.6 järjestettviin avoimiin oviin, jonka jälkeen pohdimme olisiko siinä meille hääbändi. Kaipailen myöskin kokemuksia kyseisestä bändistä! Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
MatildaL Posted July 5, 2011 Report Share Posted July 5, 2011 Meidän häissä esiintyi Mimosa niminen bändi Jyväskylästä. Tekevät siis myös Tampereen seudulla asti keikkaa. Jyväskylän ketjussa kyseinen bändi onkin saanut jo suurta suitsutusta, mutta ajattelin myös täälä sitä mainostaa.Yhteistyö bändin kanssa oli toimivaa ja mutkatonta. Olivat juhlapaikalla jo hyvissä ajoin ennen esitystään; tekivät esim. soundcheckin ennen kun vieraat tulivat paikalle. Naislaulajan ääni oli upea ja heidän biisilistansa oli erittäin kattava! Vieraamme kehuivat bändiä todella vuolaasti ja erityisesti heidän monipuolisuutensa sai kehuja. Yhteensä bändiin kuului 5 nuorta.Saimme itse koota setit ja valita biisilistasta haluamamme biisit (niitä heillä oli satoja). Hintataso oli neljän setin keikasta ~1100e ja he kyllä olivat joka sentin arvoisia! Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
JMK Posted July 10, 2011 Report Share Posted July 10, 2011 Rohkenen laittamaan tänne Tampereenkin ketjuun samaisen viestin kuin Helsingin ketjuun. Keskustelun tarkoitus kun on suositella bändejä, suositella varmaan uskaltaa. Omaksi aiheekseen kun yritin tästä bändistä avata keskustelua, epäiltiin mainokseksi ja minua bändiläiseksi - kumpikaan veikkaus ei mennyt oikein Meille tulee helmikuussa 2012 Helsinkiin etelä-pohjalainen bändi Coverfield. Otetaan niin kaukaa, koska tykätään yhtyeestä. Tekevät keikkaa sopimuksesta myös muualla Suomessa. Tietoja löytyy tarvittaessa netistä. En hehkuta enempää, ettei ole bändärin leima otsassa Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Darya Posted September 16, 2011 Report Share Posted September 16, 2011 Pitääpäs tulla nyt kirjottamaan ajantasaisia suosituksia, kun häistä on toivuttu Me juhlittiin häitä elokuussa Tampereella ja meillä oli soittamassa Beatwave Jyväskylästä.Täytyy antaa kovasti kehuja kyseiselle bändille, soittivat ihan mielettömän hyvin!!Solistilla on upea, kirkas ääni. Biisilistoilta löytyy laidasta laitaan musiikkia niin että viralliset valssitkin ym. voidaan hoitaa. Me oltiin tosi tyytyväisiä ja vieraatkin nauttivat, meininki oli tosi hyvä!Meillä oli aluksi pieniä kommelluksia kommunikaation kanssa, johtuu varmaan siitä että en itse oo ennen tilaillut bändejä soittamaan enkä tiennyt miten esim. biisien/settien valinta toimii. Kuitenkin, kun kerroin selkeästi toiveistani ja asioista, mistä olin epävarma, niin osasivat vastata hyvin ja tekivät meidän toiveiden mukaan.Bändi oli myös joustava tavaroiden roudaamisessa, toivat ennen juhlien alkua tavarat ja palasivat illalla soittamaan.Suosittelen Beatwavea ihan kaikille häitään järjestäville, aivan taatusti nostaa juhlan arvoa kun tää bändi on soittamassa! Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Aikka Posted October 21, 2011 Report Share Posted October 21, 2011 Vaikka Beatwavea täällä on jo ylistettykin paljon, niin pakko minunkin vielä kehua heitä!Hommat toimivat hyvin ja tanssilattialla oli koko ajan väkeä! Monissa häissä on ollut aina jossain välissä se masentava näky, kun bändi soittaa mutta lattia on tyhjänä, mutta meillä semmoista hetkeä ei tullut vaikka bändi soitti melko pitkään (4*45min). Vieraat ovat jälkikäteen kehuneet, että paras bändi minkä ovat häissä nähneet! Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
EagerBride Posted December 27, 2011 Report Share Posted December 27, 2011 On tainneet hinnat pompsahtaa tässä parin vuoden sisällä kun kyselemäni hinnat ovat olleet siinä 1200 € paikkeilla... Alunperin harkittiin Porkka Playboys -yhtyettä soittamaan, kun siinä on menoa ja meininkiä. Ei niinkään perinteistä tanssimusaa vaan oikeestaan loppuillan biletystä pilke silmäkulmassa. Nyt kummikin alan taipua enemmän perinteisemmän bändin puolelle... vaikeaa... Mies toivoo DJ:tä ja minä bändiä, joten varmaan lopputulos on että alkuilta perinteisempää tanssimusaa bändin tahtiin ja loppuilta biletetään DJ:n avulla, kun vanhimmat ja väsyneimmät ovat jo saaneet tarpeekseen Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest mainadi Posted January 24, 2012 Report Share Posted January 24, 2012 Onko kellään kokemusta Twenty Something bändistä? Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
elinalle81 Posted March 3, 2012 Report Share Posted March 3, 2012 Meillä oli helmikuussa Tampereella bändi nimeltä Popkorni. Oli kohtuu hintainen ja kaikki sujui niinkun oli sovittu! Suosittelen ihan lämpimästi. Meillä oli bilemusapainotteiset setit mutta tanssimusiikkikin sujui mallikkaasti! Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Kirppu Posted March 26, 2012 Report Share Posted March 26, 2012 Hei!Onko kellään kokemusta häistä tai muista juhlista bändistä nimeltä Forever? Keikkailee myös nimellä Blues company, jolloin soittaa blues-musiikkia. Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Printsessa Posted May 26, 2012 Report Share Posted May 26, 2012 Amoroso Helsingistä tekee keikkaa Tampereelle asti ja ihan kohtuuhintaan. Todella ihana kolmen hengen ammattitaitoinen ryhmä. Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest morsian 2013 Posted August 3, 2012 Report Share Posted August 3, 2012 Heippa!Kaipaisin tietoa varsinkin tän kesän morsiammilta bändeistä? Kokemuksia? Haluaisimme nuoren porukan joka osaa soittaa musiikkia laidasta laitaan? Onko kellään tietoa bändistä nimeltä Beatwave? Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Mariella. Posted August 22, 2012 Report Share Posted August 22, 2012 Meilläkin soitti häissä ketjussa jo aiemmin mainittu Pasi Kivimäki ja savotta-bändi ja sitä voin lämmöllä suositella! Olivat aivan mahtavia, soittivat monipuolista musiikkia ja vieraat viihtyivät tanssilattialla. Hintakaan ei ollut paha, ja tulivat Hämeenlinnaan asti esiintymään. Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Minttu Posted August 29, 2012 Report Share Posted August 29, 2012 Onko kukaan saanut bändiä alle 500eurolla? Budjetti on aika rajallinen ja 600-1000€ on aika iso lovi mutta toisaalta taas ajatus häistä ilman bändiä tuntuu vaisulta.. Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Kaimaani Posted September 18, 2012 Report Share Posted September 18, 2012 Onkos Beatwaven hintatasosta tietoa? Kuulostaa todella messevältä bändiltä! Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Nima76 Posted September 18, 2012 Report Share Posted September 18, 2012 Ollaan tässä nyt (vasta) alettu suunnittelemaan ensi kesän häitä ja pieni pelko takapuolessa, että kaikki bändit, valokuvaajat ja muut on jo tässä vaiheessa varattu.... Onko jollain tietoa millainen tilanne Pirkanmaalla soittavilla bändeillä tähän aikaan vuodesta on..? Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
intsu Posted September 19, 2012 Report Share Posted September 19, 2012 Onkos Beatwaven hintatasosta tietoa? Kuulostaa todella messevältä bändiltä! Riippuu varmaankin siitä minne päin heitä olet tilaamassa, mutta 1200 ja 1400€:n välille tuo hinta varmasti asettuu. Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
intsu Posted September 19, 2012 Report Share Posted September 19, 2012 Ollaan tässä nyt (vasta) alettu suunnittelemaan ensi kesän häitä ja pieni pelko takapuolessa, että kaikki bändit, valokuvaajat ja muut on jo tässä vaiheessa varattu.... Onko jollain tietoa millainen tilanne Pirkanmaalla soittavilla bändeillä tähän aikaan vuodesta on..?Pirkanmaalaisista en tiedä, mutta Helsingissä ja Jyväskylän seudulla on hyvin bändejä vapaana, ainakin omien kyselyideni mukaan. Tietysti häiden ajankohta vaikuttaa tarjontaan. Omat juhlat siis vasta loppu kesästä. Ei kannata kovin rajata bändejä vain pirkanmaalle, Helsingissä paljon laajempi tarjonta, eikä tuosta matkasta nyt huomattavia hintaeroja synny. Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Nima76 Posted September 19, 2012 Report Share Posted September 19, 2012 Ollaan tässä nyt (vasta) alettu suunnittelemaan ensi kesän häitä ja pieni pelko takapuolessa, että kaikki bändit, valokuvaajat ja muut on jo tässä vaiheessa varattu.... Onko jollain tietoa millainen tilanne Pirkanmaalla soittavilla bändeillä tähän aikaan vuodesta on..?Pirkanmaalaisista en tiedä, mutta Helsingissä ja Jyväskylän seudulla on hyvin bändejä vapaana, ainakin omien kyselyideni mukaan. Tietysti häiden ajankohta vaikuttaa tarjontaan. Omat juhlat siis vasta loppu kesästä. Ei kannata kovin rajata bändejä vain pirkanmaalle, Helsingissä paljon laajempi tarjonta, eikä tuosta matkasta nyt huomattavia hintaeroja synny.näin mekin mietimme, että kyllä tarkoitus kysellä laajemmalta skaalalta. Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
glenniV Posted October 2, 2012 Report Share Posted October 2, 2012 (edited) Beatwave soitti 22.9 häissämme ja en voi muuta kuin kehua. Heidän soittamansa musiikki sopi täydellisesti meidän porukalle. Beatwave aloitti näillä perusvalsseilla ym. ja jatkoi siitä sitten pikku hiljaa bilebiiseihin. Meillä ei ollut kovinkaan isoa porukkaa iltaa viettämässä (n. 40), mutta minä ja tyttökaverini saimme aivan älyttömän hyvät bileet aikaiseksi loppuillasta. Kaikki kehuivat bändiä jälkikäteen. Ja Prodigyn Breathe sai kaikki tanssimaan vimmatusti.Ja vielä jälkikäteen.. Mietimme miehen kanssa häidemme palveluntarjoajia ja itse ainakin päädyin siihen, että ilman Beatwavea ei näissä häissä olisi ollut yhtä hauskaa. Edited October 2, 2012 by glenniV Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Nima76 Posted November 19, 2012 Report Share Posted November 19, 2012 Tulempa tännekin raportoimaan eli päätimme varata bändin itse hääpaikkakunnan ulkopuolelta, sillä ihastuimme bändin tyyliin ja musiikkivalikoimaan!Suosittelen kyselemään laajemmin Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
morsian 2011 Posted January 8, 2013 Report Share Posted January 8, 2013 Suosittelen Takala ja Sointuvarkaat bändiä. Olivat meidän häissämme 2012 elokuussa ja suosittelen heitä todella lämpimästi. Huokeaan hintaan vetivät hienon setin! Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
TanjaKS Posted January 9, 2013 Report Share Posted January 9, 2013 (edited) Hihii, sain ystäväni ylipuhuttua ja ottivat häihinsä viime kesänä Jyväskylästä bilebändin nimeltä Cubic. Tutustuin bändiin toisen kaverini häissä jo toissa kesänä ja nappasin yhteystiedot! Nyt olivat entistä parempia ja hääpari super tyytyväinen Ens kesäksi on jo varattu taas seuraaviin serkun häihin Muokkaus: niin tosiaan! http://www.myspace.com/bandcubic Edited January 9, 2013 by TanjaKS Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Zarandera Posted February 12, 2013 Report Share Posted February 12, 2013 Rock-It-Launcher. Olen nähnyt heidät useaan otteeseen, ja harkittiin heitä meidän häihin, mutta olivat sitten varattuja. Tosi hyvä bilebändi ja älyttömän hyvä laulaja. Mitä olen heitä nähnyt, niin ovat soittaneen sellaista rock/disko/pop-settiä, mutta kotisivujen mukaan soittavat tanssimusiikkiakin. Kuulemma hinta häihin olisi ollut n. 1200€. http://www.rockitlauncher.net/ Ps. Meidän häissä soitti sitten Beatwave, joka oli tosi hyvä myös, mutta se on saanut täällä muutenkin mainosta Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Pepe Laine Posted February 20, 2013 Report Share Posted February 20, 2013 http://www.naimisiin.info/haapalvelut/musiikki.html Tuolta löytyy bändejä joka paikkakunnalle. Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
OnnellinenHeidi Posted April 24, 2013 Report Share Posted April 24, 2013 Olikos täällä jollakulla kokemuksia Soittorinki-bändistä? Oon tehny alustavan varauksen ko. bändistä kesälle 2011 kun sain hyvän kuvan (täältä? ja heidän nettisivuilta) mut vielä ois tietty kiva kuulla omakohtaisia kokemuksia! Meille tulossa soittorinki lokakuussa 2013. Olisi mukava kuulla lisää kokemuksia Yhteydenpito ja vastaukset e-maileihin ainakin loistavaa ja erittäin avuliasta ja ystävällistä. Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Join the conversation
You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.