.o.O.o.

Olitko helpottunut?

153 posts in this topic

Olin todella onnellinen ja iloinen. Itkin ja nauroin vuoronperään, kun kuuntelin eteeni polvistunutta sulhoa ja hänen rakkaudentunnustustaan. :-X Tapahtui siis kotioloissa sinänsä arkisesti, mutta juuri meille sopivalla tavalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin ennen kaikkea järisyttävän onnellinen. Toki epäuskoisuutta ja ihmetystä ja pientä shokkiakin oli ilmassa, mutta se onni vyöryi päälle ja hautasi kaiken muun alleen ja... :-X Olemme käyneet melkoisia juttuja läpi yhdessä sitten ystävystymisemme vuonna 2004, ja vaikka virallista seurustelua on takana vasta vajaan vuoden verran, en usko että voisin tuntea tällaista koskaan ketään kohtaan vaikka odottaisin kuinka. Oi onnea!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heh, tässä ei ole vastausvaihtoehtoa mulle :girl_wink:

Menimme kihloihin minun aloitteestani ja minä myöskin kosin miestäni kuusi vuotta myöhemmin. Mies oli kyllä hämmentynyt, kun olin vuosia toitottanut etten halua naimisiin :girl_haha: Näin se mieli muuttuu, mutta ihanaa on tämä häävalmistelu ja molemmat hössötämme :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itkuhan siinä pääsi, aivan mieletön onnen tunne ja odotuksen kruunaava huipentuma. :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites
:gihlat: Alkujärkytyksen jälkeen todella onnellinen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Halkesin onnesta, tulin iloiseksi ja osasinkin jo odotella kosintaa.. :) Asiasta oli nimittäin puhuttu jo useampaan otteeseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Halkesin onnesta :-X Olin odottanut ja toivonut kosintaa jo aika pitkään ja jossakin välissä saimme asiasta pienen kriisinkin aikaiseksi, mutta kun mieheni vihdoin kosi minua, hän teki sen omasta tahdostaan ja omalla tavallaan ja se oli juuri niin ihana hetki kuin olin aina haaveillutkin. No joo, lässyn lässyn :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aika monta haljennutta täällä :girl_haha: minä myös! Vaikka tästä oltiinkin jo aiemmin puhuttu, eikä tullut niinkään yllätyksenä. Yllätyksenä kihlaus tuli sukulaisille.

Olimme mieheni vanhempien mökillä syyskuun alussa 2009 ja kävimme siellä pienellä paikkakunnalla sormusostoksilla "salaa" miehen vanhemmilta, palasimme kotiin ja seuraavana keskiviikkona sormukset loistivat nimettömissä. Vanhemmille ja lähimmille ystäville pidimme kahvihetken sitten vasta seuraavalla viikolla. Silloin kun paljastui päivämäärä 9.9. niin anopit oli vähän ihmeissään että: "Hööööh, ootte jo viikon olleet kihloissa.." mutta samaan hengenvetoon olivat innoissaan helposti muistettavasta päivämäärästä :girl_haha: Kai tästä yllätyksestä "joku" vähän otti nokkiinsa, mutta elämähän on yllätyksiä täynnä!!

Pientä salamyhkäilyä pitää aina harrastaa :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Virallisesti kihlauduimme 17.7 mutta se oli aika epäromanttinen "mentäiskö naimisiin tässä lähivuosien aikana".

Vasta kesäreissulla kosin miestäni silleen paremmin. Ei olisi paremmin voinutkaan olla, sillä istuimme hiekkarannalla ja aurinko oli juuri laskemassa, kun kysyin että kai hän vielä haluaa miehekseni. Kyllä siinä itkunpoikanen pääsi kun mies kysyi vastavuoroisesti "Haluatko vaimokseni?" Se oli unohtumaton hetki.. :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

Halkesin onnesta vaikkei mua edes varsinaisesti kosittu vaan yhteisellä päätöksellä. Mutta olin ihan onnessani, että mies on lopultakin valmis sitoutumaan minuun.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Halkesin onnesta ja ensireaktiona aloin itkemään. (en osannut odottaa, että reagoin niin, vaikka olenkin herkkä) Loppuilta tuntui sille, että koko maailma olisi hymyillyt minulle ja oma naamakin oli leveässä hymyssä pitkään. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin todella iloinen :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä vastasin, että "olin kauhuissani" (tai jotain sinne päin). Meillä tämäkin homma meni vähän poikkeuksellisesti. Eli mun mies kosi mua alle vuoden seurustelun jälkeen ollessani vasta 17-vuotias (hän tuolloin 18). Se oli hyvin kaunis ja romanttinen kosinta ja tuli mulle täytenä yllätyksenä. Olin kuitenkin vasta lapsi ja vaikka olinkin tavallaan iloinen, niin se pelontunne voitti. Sanoin tarvitsevani harkinta-aikaa. Harkinta-ajan aikana sitten sössin asiat ja meille tuli hirmuinen kriisi. Tästä kriisistä selvittiin, mutta sormukset päätettiin unohtaa. Sitten meni joku vuosi ja mä aloin haluta naimisiin. No, miespä ei enää halunnutkaan :girl_cray: Sitten meni taas aikaa ja otin asiaa puheeksi ehkä pari kertaa vuodessa. Aina sama reaktio: haluaa olla mun kanssa, muttei tunne mitään tarvetta avioliitolle. Yritin vedota vaikka mihin ja selittää omaa näkökulmaani, muttei tehonnut mikään. Sitten lopulta tulin maininneeksi pari asiaa, mitkä luulin olevan miehelle itsestäänselvyyksiä (mutteivat sitten oikeasti olleetkaan yhtään selviä). Elikkäs a: mä haluan naimisiin lähinnä vakaumuksellisista syistä, eli en missään nimessä siksi että saisin jumalattoman timanttisormuksen, isot (ja hemmetin kalliit) häät ja niin edes päin. Ihan pieni seremonia perheenjäsenten kanssa olisi parempi kuin hyvä. Ja b: että naimisiin menosta olisi juridisesti hyötyä. Nämä kaksi pointtia sitten alkoi pikku hiljaa pehmittämään miestä. Seuraavan kerran kun otin asian puheeksi, se totesi, että hankitaan sormukset mutta ootetaan pari viikkoo, että saadaan niihin meidän vuosipäivä päivämääräks, jotta hän sen saattas tulevaisuudessa muistaakin :girl_haha: Ja näin siinä sitten lopulta kävi. Tässä vaiheessa päällimmäisinä tunteina oli helpotus ja suuri onni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäinen ajatukseni mieheni polvistuessa eteeni oli "Apua!" :D Hyvin nopeasti se kuitenkin vaihtui ylitsevuotavaksi onnentunteeksi. Olin jo hetken toivonutkin kosintaa, mutta siinä hetkessä se tuli ihan yllätyksenä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin väsynyt ja hämmentynyt, koska oli lauantaiaamu ja olin juuri herännyt. Minulle siis esitettiin kysymys sängyssä peiton alla vielä puoliksi nukkuessani :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäinen ajatukseni mieheni polvistuessa eteeni oli "Apua!" :D Hyvin nopeasti se kuitenkin vaihtui ylitsevuotavaksi onnentunteeksi. Olin jo hetken toivonutkin kosintaa, mutta siinä hetkessä se tuli ihan yllätyksenä.

Näin minullakin. Jostain syystä olin hetken myös hyvin huolissani siitä, mitä ihmiset sanoo... Eikä kyseessä ollut kuitenkaan kuitenkaan teinikihlat tai odotettavissa mitään negatiivisia reaktioita. Nopeasti sekin tunne sitten meni ohi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin erittäin iloinen, koska sain vihdoinkin varmuuden, että tosissaan tässä naimisiin ollaan menossa. Kosinta ei siis tosiaan ollut mikään yllätys, mutta ihana helpotus ja "lupa" alkaa miettiä häitä ihan kunnolla :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Halkesin onnesta. Olimme jo menneet sänkyyn, siis nukkumaan, käpertyneinä toisiimme, olin jo melkein nukahtanut, kun mies yhtäkkiä nosti päätään ja kysyi menenkö kanssaan naimisiin. Meni jokunen sekunti ennenkuin sain edes sanaa suusta :girl_blum: Mies oli aiemmin ollut hyvin vahvasti sitä mieltä ettei ikinä enää mene naimisiin (kerran eronnut) ja olin jo joutunut ajatukseen nöyrtymään etten pääse naimisiin. Ja sitten heitetään tällainen shokki lähes nukkuvalle ihmiselle :girl_haha: Hän vielä nauroi myöhemmin että olin muka jäänyt miettimään, kun en vain järkytykseltä saanut sanaa suustani.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastasin että olin iloinen, mutta olisin voinut vastata myös että halkesin onnesta tai että olin helpottunut. Kosinta yllätti kesken tavallisen arjen ja aluksi hämmennyin. "Ihanko totta?", taisin ajatella samalla kun purskahdin itkuun. En ees tajunnut heti vastata, hymyilin vaan itkuni lomasta kuin hölmöläinen. Sitten hoksasin että mies odottaa ihan vastaustakin. :D

Olin myös helpottunut, sillä olin jo ajatellut ettei mies aio kosiakaan. Yllätyin myös kovasti, kun mies sitten halusi pitää häät heti seuraavana kesänä. Ja sitten seurasi järkytys, kun tajusin että siinä tapauksessa ollaan jo myöhässä paikkojen varausten ym.suhteen. Onneksi ne kuitenkin sitten löytyivät sopivaan aikaan ja naimisiin tässä nyt ollaan sitten menossa. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tulin todella iloiseksi :-X

Kihlautuminen oli meidän yhteinen päätös, joten yllätyksenä se ei siis tullut, mutta kyllä silti olin todella onnellinen ja ei sitä alkuun edes uskonut olevansa nyt kihloissa :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Halkesin onnesta :-X

Meilläkin kihlaus oli molempien yhteinen päätös, mutta silti kihlautumishetki oli tunteellinen, ja me molemmat halkeilimme onnesta ja ilosta :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oli epätodellinen tunne. Olin tietenkin vihjaillut jo pitkään, että voitais mennä naimisiin. Sitten kun kosinta vihdoin tuli, se tuntui kovin epätodelliselta. Kesti muutama päivä, ennen kuin tajusin, mitä oli tapahtunut, ja sitten olin kyllä onnellinen! Tunteita herätti myös sulhasen toive, että häät pidettäisiin puoli vuotta kihlautumisen jälkeen. Tuli pieni paniikki, mutta nyt, kaksi viikkoa kihlautumisen jälkeen, on hääpaikka varattu ja hääpuvun teettämispaikka selvillä! Kyllä tämä tästä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tulin iloiseksi. Tiesin, että mieheni kosii minua jossain vaiheessa, joten kosinta ei tullut yllätyksenä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tulin iloiseksi. Olihan siitä jo ollut puhetta, mutta sitten kun mies ehdotti että mennään nyt viimein sinne sormuskauppaan, niin eihän siihen nyt voinut mitenkään vastustella. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now