Itkitkö häissäsi?

[blackcurrant]

Ennen häitä liikutuin jatkuvasti kyyneliin, ja olin aivan varma, että kirkossa itken, kun a) näen mummoni ja kun katson sulhasta (joka tod näk vetistelee vieressäni). Kuinkas ollakaan...

Meillä oli valokuvauksen jälkeen aikaa ottaa pikkuporukalla ulkokuvia ja harjoitella auto/hame-yhdistelmää. Kun pääsimme kirkkoon, oli pyytämäni "kohta se alkaa, tajutkaa mennä viimeistään nyt hätäpissalle, että näette häämarssin" -soitto alkanut ja morsiustypit kävelleet (liian aikaisin) istumaan eteen. Ja kaikki vieraat nousseet seisomaan katseet lasioville päin. Minulle piti alkaa toinen marssi, joten seisoskelimme laittamassa hamettani ja kukkiani ja hätäilemässä kaikkien tuijottaessa silmät pyöreinä meitä. Kun lähdin saattajan kanssa kulkemaan, astuin ensimmäiseksi helmani päälle, mutta saattajani ollessa minua pitempi ja otteen vakaa, sain roikuttua käsipuolessa niin, etten repäissyt tyllejä. :girl_blum:Hetkessä tajusin vyötärölle lyhemmäksi rullatun alushameen valuneen alaspäin liian pitkäksi minulle ja koko käytävä näkyi silmänräpäyksen ajan kilometrien pituisena kuiluna edessäni. Mieheni ilmeestä näin, että hänkin huomasi menomme olevan hieman hidasta ja alkoi kävellä paikallaan. Saattajan kanssa kävimme seuraavan suhisevan ajatusten vaihdon: "Hitaampaa, hitaampaa, mä astun helman päälle!" "En mä astu, mä oon osannu varoa kyllä, kato mä astun.." "EI! kun MÄ astun ITE! Apua!" Ja morsiamen luovutuskohta Kuulan marssissa kuului samassa, kun olimme vielä kaukana keskilaivasta. Sitten alkoikin repeily ja koko kirkon ajan kasvoillani on leveä hymy, en onneksi tirkunut. Tosin lähipiiriä en uskaltanut koko aikana katsoa kuitenkaan liikutusta pelätessä.

Ei itkua, ja sulkkia varten olin piilottanut korsetinkuppeihin nenäliinojakin. En kehdannut tarjota kuitenkaan papin edessä, kun tajusin virsivalintani itkettävän kaikkia muita ja sulkki alkoi niiskuttaa. Lähtiessä tajusin keikuttaa pyllyä niin, että vanne alkoi keikkua pois jalkojen tieltä, ja lakkasin kompastelemasta. Taas alkoi hymyilyttää. :girl_haha:Aika iloisia kuvia tuli.

[Kaisa^]

En itkenyt. Ainoa joka itki meidän häissä oli anoppi

[marabello89]

En itkenyt, en ole oikein sitä tyyppiä että itkisin helposti herkissä tilanteissa. Mies sen sijaan tappeli kyyneleitä vastaan vihkimisen aikana.

[Delia]

En itkenyt, mutta tippa tuli kyllä linssiin parikin kertaa herkistyessäni.

[Marenki]

Ensimmäiset kyyneleet pyrkivät silmäkulmiin kirkonovien takana kun Kuulan marssi pärähti soimaan . Alttarilla vetistelin kaunista lauluesitystä (Anna Puun Linnuton Puu). Juhlissa lausuttiin monta tunteikasta puhetta ja joka kerta oli nenäliinoille käyttöä. Varsinkin mieheni ja kaason puheet saivat silmät kostumaan

[Gadian]

Mullakin silmät kyyneltyi useaan kertaan, mutta yksikään ei päässyt poskelle asti. Puoliksi odotin, että mies olisi itkenyt (itkee välillä elokuvien päätteeksi ) muttei sekää yhtää herkistelly.

[Hannna87]

Mullakin silmät kastui siinä vaiheessa kun lähdettiin kävelemään isukin kanssa kohti alttaria, kiitos tästä Prinsessa Ruususelle. Muuten en itkenyt.

[Guest]

Mä olin kuvitellut itkeväni paljonkin koska itken aina muitten häissä tai katsoessani häitä telkkarin välityksellä. Ja itkin aina kun koekuuntelin Prinsessa Ruususen häämarssia kotona häitä ennen.. Lopputulos oli se että melkein itkin kun isi saattoi minut alttarille ton ko marssin tahdissa (on parissa kuvassa aika upea ilme sen vuoksi ) ja sitten hääjuhlassa vierähti pari kyyneltä. Ne vierähti kun halasin kummiani, siinä hetkessä jotenkin iski päälle se, ettei äitini elänyt niin pitkään että olisi kerinnyt nähdä hääni ja kummi oli sitten se mun läheisin naishenkilö, niin ne tunteet tuli päälle siinä häntä halatessani.

[Allure]

Meillä itkettiin molemmat. Mies vähemmän, minä juuri ja juuri niissä rajoissa että sälyin ihmisen näköisenä eikä nenänimuuttunutkaan helakanpunaiseksi perunaksi.

Mies yllätti puheellaan ja kunn siirtyi pyödän viereen laulamaan "sua vain yli kaiken mä rakastan" en tainnut olla ihan ainoa kyynelehtivä nainen siinä salissa . Mutta enpä ainakaan unohda koskaan, niin sydämestä se tuli ja yllätyksenä sen lavalla pidetyn virallisen kiittely , bla, bla, bla- osion jälkeen jossa mies sanoi ettei oikein osaa minulle mitän _sanoa_.

[kevät2011]

Itse herkistyin hieman ja silmät kostuivat sakastissa ennen vihkitoimitusta, kun pappi kertasi ohjeet. Seuraava herkityminen tapahtui alttarille päästyämme, mutta silloinkin selvisin vain silmien kostumisella. Laulun aikana vuodatin jo kyyneleenkin Hääjuhlassa kavereideni puheen aikana itkinkin sitten jo ihan kunnolla

[Anna H]

Odotin ihan hirvittävästi, että parun koko matkan alttarille ja muutenkin, koska oon aina herkällä mielellä muiden häissä ja hääohjelmia katsoessa ja liikutun tosi helposti. Tykkään miehestäkin niin paljon, että tirauttelen harva se ilta jotain pieniä onnenkyyneleitä. Häämarssin alkaessa olikin yhtäkkiä tosi levollinen olo, hymyilytti (vähän typerän näköistä jopa kuvissa ). Aina Suvivirteen asti, jonka laulamisesta ei meinannut tulla mitään alkuun, mutta sekin luonnistui. Isän ja siskon puheiden aikana tuli muutameja kyynelejä, mutta siihen se sitten jäi. Ja anoppikaan ei itkenyt - oltiin yhdessä panikoitu ilmeisen riittävästi.

[Mileana]

Meinasi muutamaankin otteeseen tulla kyyneleet poskille, mutta sain joka kerta pidettyä ne aisoissa. Muista sitten en tiedäkään, tosin tuolla mussukalla ei muutenkan ole tapana vetistellä.

[Poppi]

Oi itkinhän minä, herkkis kun olen. Liikutuin niin paljon jo kun tulin kirkkoon sisälle, voi että.

Toivotaan nyt ettei hääkuvat näytä ihan karmeilta. Mieskin itki tai tirautti kyyneleitä kun hän

puhui mulle maailman kauneimman puheen, vetää vertoja prinssi Danielin puheelle Puheen aikana itki kyllä

aika moni muukin kun minä Että mulla onkin ihana mies!

Häätanssin aikana itkin myös, meillä oli maailman paras bändi ikinä ja ihanin naisääni ihan kuin enkeli <3

Aa niin ja kirkossa itkin myös kun meijän lankomies lauloi meille No tulipahan sitte itkettyä, mutta minkäs

sille mahtaa kun on tämmönen itkupilli

[hömppä]

Yritin kovasti olla itkemättä mutta minkäs sille mahtoi..kirkossa pääsi muutama kyynel papin puheen aikana, ja juhlassa kun isäni piti meille puheen. niin liikutuin toisten kauniista sanoista

[Mimsi]

No todellakin itkin, mutta enpä mitään muuta odottanutkaan. Miestä itketti vähän alttarilla ja ensitanssimme aikana kuulemma, miä en tuota jälkimmäistä tosin huomannut omilta kyyneliltäni lainkaan. Oh well.

[Kellen]

En itkenyt. Kyyneleet kyllä nousivat silmiin, mutta eivät sitten tipahtaneet alas. Ihan loppuillasta tuli sitten pieni itku, mutta sekin johtui lähinnä väsymyksestä ja ärtymyksestä, joka johtui kadonneista tavaroista. Mies sen sijaan itki ja paljon, se oli kovin liikuttavaa

[SuSSi]

Kirkossa meinas muutaman kerran kyynel vierähtää, mutta sain pidettyä ne valumatta. Tosin asiaa ei yhtään helpottanu se, että lähipiirin kyyneleet valu sitäkin vuolaammin. Musiikkiesityksen aikana käännyttiin vieraita kohti ja kyllä useempi kerta piti nieleskellä kun ilon kyyneleitä näki monen poskilla.

Itse juhlissa puheiden aikana nousi kyllä kyynel silmään monta kertaa, mutta varsinainen itku pääsi siinä kohtaa kun tuore aviomies päätti pitää oman puheensa laulun muodossa. Heti kun laulun kaaso tunnisti, hän tajus että nyt on kiire nenäliinalle Ah, vieläkin herkistyn kun ajattelen sitä hetkeä tai kuulen ko. laulun radiosta.

[Satu81]

Minä joka itken kaikissa häissä, jopa tv häissä.. EN itkenyt omissani. Olin onnellinen ja tyynen rauhallinen, keskityin kuuntelemaan pappia. Nenäliinankin sujautin miehen taskuun ennen varsinaista vihkimiskohtaa. Liikutuin kyllä aina kun pappi mainitsi tyttäremme.

MUTTA kaikki päivän tunteet kuohahtivat sitten illalla, pukua riisuessa en vielä itkenyt mutta kun huntu tippui, alkoi itku. Itkin kaikesta illalla, siitäkin, että kampausta purettiin. Ja sama ralli jatkui seuraavan päivän, ja seuraavan, ja seuraavan... häämatkalle lähtö sai itkuhanat kiinni

[vastalause]

Meillä oli siviilivihkiminen juhlapaikalla ja olin itse valinnut vihkijän lukemat tekstit. Sain siis alkaa taistella kyyneliä vastaan heti ensimmäisistä sanoista, kun muistin mitä kaikkea liikuttavaa sieltä oli tulossa . Ihan puheen lopussa itkin vain parin kyyneleen verran ja tokenin siitä aika äkkiä, sen enempää ei tullut itkettyä .

[tropic]

Itkin.. eikä mulla ollut edes nenäliinaa

Kaaso lauloi ja tällöin hanat aukes ihan liian monilta (ja minä hölmö menin katsomaan!)

Oisin varmaan pystynyt pitämään itseni kasassa JOS en olis vilkaissut sulhon suvun penkkiin, jossa puolet pyyhkivät kyyneleitä, bestman pyyhki kyyneleitä..

Onneksi en nähnyt "omaa" puoltani.. tiedän että sielläkin nimittäin itkettiin

[TheEternal]

Minä en itkenyt, mutta mieheni vähän. Vaikka hän sanoi ettei itke, mutta kyllä minä sen huomasin

[Guest Woodwoman]

Minä vollotin ihan kunnolla vihkivalojen yhteydessä. Siis paljon. Loppumattoman paljon. Elättelin toivetta, ettei näin kävisi (kun moni muukin on sanonut pärjänneensä asiassa odottamattoman hyvin!), mutta paskan marjat.

[miinin]

KYLLÄ! Herkistely alkoi heti kävellessämme vihkikatokselle, kun näin kaikkien rakkaiden ihmisten kasvot. Tulvimaan rupesi viimeistään vihkivalojemme aikana, enkä todellakaan ollut ainoa - kuulemma käytännöllisesti katsoen kaikki herkistelivät tässä vaiheessa. En saanut pidettyä tervetuliaispuhetta hääjuhlassa loppuun, kun liikutuin niin. Onneksi mies otti ruorin. Kun mies esitti minulle Sua vain yli kaiken mä rakastan, niin itkemisestä ei meinannut tulla loppua. Mutta ei haitannut pätkääkään, läsnä oli läheisiä ja silmissä 38 asteen ripsaria. Ne olivat kaikki onnenkyyneleitä.

[Limone]

Olin varma, että vollottaisin ihan koko päivän, mutta suureksi yllätyksekseni ei itkettänyt (eikä jännittänyt!) missään vaiheessa päivän aikana. Isä itki, anoppi itki, kaasot ja tädit itkivät, mutta itse vain heitin läppää. Jotenkin olin koko hääpäivän kuin paranneltu versio normaalista itsestäni: todella sosiaalinen, nauravainen ja puhelias ja nautin täysillä huomion keskipisteenä olemisesta. Päällimmäinen tunne oli pakahduttavan onnellinen ja rakastunut olo sakastista hotellihuoneeseen.

[Vanda]

Kuvittelin etukäteen, että itkisin kirkossa, mutta siellä jännitys vei vielä voiton. Itku tuli vasta isän puheen myötä, mutta pysyi suht hillittynä