Alya

Hymyilitkö matkalla alttarille?

402 viestiä aiheessa

Tais eka olla aika jännittynyt ilme, mut kyllä irtos leveääkin leveämpi hymy kun 2,5v poikani eturivistä huutaa hyvin hämmentyneellä/ kysyvällä äänellä "ÄITI?!" :girl_haha: Kyllä siinä kuulu muutama tirskahdus muualtakin siinä vaiheessa :grin:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hymyilin oikein iloisesti, taisin nauraa ääneenkin, kun rakas sulhoni talloi jatkuvasti helmani päälle :girl_haha:eikä helma tosiaankaan ollut liian pitkä, vaan liian leveä

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hymyilin hulluna koko matkan!!! OLI MAAILMAN HIENOIN JA JÄNNITTÄVIN FIILIS!!!!!! :gpari:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hymyä riittikin sitten koko päiväksi. Oikeesti hymyilen varmaan ihan joka kuvassa, joka musta on otettu.

Mulla sama juttu, joka ikisessä kuvassa hymyilen, ja hyvä niin :grin:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hymyä riittikin sitten koko päiväksi. Oikeesti hymyilen varmaan ihan joka kuvassa, joka musta on otettu.

Mulla sama juttu, joka ikisessä kuvassa hymyilen, ja hyvä niin :grin:

Sama. :girl_smile:

Ennen häitä pelotti, että meneeköhän se alttarille käveleminen aivan itkuksi, mutta ensimmäisten askelien jälkeen ei enää huuli väpättänyt, vaan kaartui leveään hymyyn.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En todellakaan hymyillyt, sillä pidättelin itkua koko matkan alttarille... Urkumusiikki saa aina aikaan kyynelten valumisen, oli sitten kyseessä häät tai hautajaiset. Mutta kun musiikki taukosi niin sitten kyllä hymyilin alttarilla koko vihkimisen loppuun asti. Ja kirkosta ulos tullessa vasta hymyilyttikin :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä hymyilin. Tai ainakin alkumatkasta. :) Noin puolessavälissä matkalla alttarille alkoi polvissa vähän tutista, kun katsoin tulevaa aviomiestäni suoraan silmiin. :girl_sigh: Mutta kun hän oli ottanut minut vierelleen ja kävelimme yhdessä alttarille, niin siinä sitten taas hymyilin iloista hymyä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

minä ne muista, yritin keskittyä hymyilemiseen mutta jännityksestä vakavana silti seisoin alttarilla ja välillä aina muistin että ainiin, pitäis hymyillä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minäkään en itse muista tarkasti, mutta eräs kaveri sanoi että välillä vilautin oikein hammashymynkin :) Poislähtiessä olin sitten jo ainakin täyttä hymyä ja siitä eteenpäin koko juhlan :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mua jännitti tässä kohtaa niin paljon, etten pystynyt katsomaan kuin lattiaan tai suoraan eteenpäin. Yritin pidätellä kyyneleitä koko matkan ja se ei todellakaan ollut helppoa. Poislähtiessä hymyilin sitten oikein kunnolla ! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hymyilin ku jakoavain :D Oishan se ollu ehkä kivaa näyttää herkältä ja kainolta, mutta ei mitään toivoa :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ensin luulin, että alan itkeä heti kun astun kirkkoon, mutta empä alkanutkaan :) Hymyilin ja koko päivän!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olin yhtä hymyä koko päivän, onnenkyyneleistä ensimmäiset tuli alttarilla isän ja miehen vaihtaessa "vetovastuuta" ja illalla kaikki puheet sai kyyneliin. Mutta olin kyllä yhtä isoa hymyä muuten! :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hymyilin, ainakin suurimmaksi osaksi. Jännitti niin hurjasti, että välillä hyytyi kun piti keskittyä pysymään pystyssä (jalat hiukka täris) :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itkin koko matkan alttarille! Heti, kun tartuin isää käsipuolesta ja astuimme kirkon käytävälle ja näin kaikki ystävät ja sukulaiset, tuli niin valtava onnen liikutus, että olin huuli väpättäen yli puolet seremoniasta. Pois käveltäessä sitten hymyilin autuaasti. :grin:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Todellakin hymyilin.. :D yritin vieritellä kyyneliä jo kävellessä sinne kirkon ovelle, mutta kaaso se mulle nasautti että älä ny käy pillittää, autto kummasti eikä tarvinnut rättejäkään sen enempää. Alttarilla sulhon kanssa olikin sitten eri juttu, tais kostua silmät muutamaan otteeseen, pappikin puhui niin kauniisti :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En hymyillyt, jännitti niin kovasti että naama oli aika vakavana, samoin alttarilta pois kävellessä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei juuri hymyilyttanyt, ikina ennen ei ole niin paljon missaan ja ikina jannittanyt, ja ma en yleensa jannita yhtaan mitaan. Siina vaiheessa kun kun pappi kysyi mieheltani etta ottaako han minut aviomiehekseen, tilanteen jannitys laukesi ja pystyin rentoutumaan :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kuvittelin hymyileväni kokoajan. Oikein ajattelin siinä itsekseni, että nyt lopetan tämän jännittämisen, saan mun oman mieheni ja nyt me mennään naimisiin. Kovasti samalla puristin hänen hihansuuta.

Ja nyt kun kuvat tulivat niin kyllä! Melkein koko seremonian ajan olemme molemmat hymyilleet :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olin aika vakavana koko kävelyn ajan, kunnes isäni ja mieheni kättelivät käytävän päässä ja matka jatkui mieheni kanssa. Silloin oli hymy korvissa. :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ystäväni sanoi, että kun kirkon ovet avautuivat ja olin isäni käsipuolessa, olin aika vakava. Mutta kun näin mieheni ja hänen kävelevän minua kohti, alkoi aurinkoinen hymy paistaa kasvoillani. :girl_in_love: Ja tämän huomaa valokuvistakin, jotka tänään saimme esikatseluun. :girl_pinkglassesf:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla oli kuvista päätellen aika jännittyny, mutta silti hymyilevä ilme. Parit lasin otettiin skumppaa ennen kirkkoon menoa, että johtuiskohan lähinnä siitä :D? Alttarillakin pikemminkin hihitytti, että olisi ollut vakava ilme :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään