Ei

Oliko haikeaa luopua tyttönimestä?

195 posts in this topic

Haikeaa se oli, sillä olen vanhempieni ainokainen ( adoptoitu ) lapsi.

Tunsin, että nimenvaihdos avioliiton jälkeen on kaikkein lähimpänä napanuoran katkaisemista, kuin mikään muu.

Ikäänkuin asiat avioliiton myötä mihinkään muuttuisivat, omiin vanhempiin nähden  :D.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heh.. Ei tarvinnut pähkäillä. Kummallakin sama sukunimi jo muutenkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

olihan se vähän haikeaa vaikka hyvän nimen sainkin  :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oli haikeaa. Olin kyllä "tiennyt" aina ottavani miehen nimen, ja uusi nimeni on kauniimpi kuin vanhani, eli ei siinä mitään. Mutta jotenkin on kuitenkin haikeaa, kahdesta syystä. Ensinnäkin haluan kuulua OMAAN sukuuni, en mieheni sukuun...ja niin kuulunkin, tietysti, mutta nimi vain hämää. (Tosin onhan äitinikin ottanut isäni nimen, eikä kukaan meistä silti ajattele hänen kuuluvan isän sukuun! :))

Ja toisaalta on outoa olla joku muu kuin se, joka on ollut viimeiset 25 vuotta. En ole joutunut esittäytymään vielä montaa kertaa, ja luulinkin sopeutuneeni nimeen helposti, mutta kun viime viikonloppuna jouduin esittäytymään pari kertaa, oli joka kerta outo olo: ihan kuin huijaisin ihmisiä esiintymällä väärällä nimellä... Tuli jopa tunne, että haluaisin esittäytyä Lizet Tyttönimenä, koska "sehän mä olen".  ::) Täysin uusille ihmisille ja uusissa tilanteissa voin kyllä esittäytyä uudella nimellä, mutta viikonloppuna olin urheiluseurani juhlissa, ja olen ollut siellä viimeiset 15 vuotta Tyttönimisenä, ja siksi uusi nimi ei "sopinut kuvaan".

Toisaalta taas ajattelen tätä mahdollisuutena muuttaa joitain asioita. Esimerkiksi nyt kun jännitän jonkun puheen pitämistä, saatan ajatella, että niin, vanha Lizet jännitti sitä, mutta nyt olen Itsevarma ja Kokenut Lizet Uusinimi, enkä jännitä mitään! :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eipä ollut haikeaa, päinvastoin. :) Uuteen nimeeni on todella tyytyväinen; on sama kuin miehellä ja aika vaikea kirjoittaa väärin, kuten tyttönimeni kirjoittaminen tuotti jatkuvasti vaikeuksia osalle ihmisiä. :P Olin todella kyllästynyt luettelemaan kirjaimia... >:(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä itkin jo etukäteen vaihtamista sulholle, kun mun sukunimellisiä on 28... en vaan sitten pystynyt vaihtaan nimeä, kun mun nimi on mun koko identiteetin vankka peruskivi  ;D ja suuri ylpeyden aihe... nyt oon onnellinen yhdistelmä sukunimen käyttäjä ja en oo sitä katunut!! meillähän on silti myös SE yhteinen sukunimi... ja veljen kolme villiä poikaa takaa sukunimen jatkumisen.. miksei tietysti tytötkin :) meidän tulevista lapsista tulee sit miehen sukunimen jatkajia (tietysti salaa toivon, että aikuisina vaihtaisivat äidin sukunimelle  ::) *hih* ...muutama sukulainen on muuten tehnyt niin...) Varmaan oon joitain järkyttänytkin valinnalla, mut yleisesti siihen on suhtauduttu kannustavasti... kuten mun äiti... ja isovanhemmat...

Share this post


Link to post
Share on other sites

eihän se nyt tuskaa aiheuttanut, mutta vähän hassu olo. Toisaalta eipä tuo sukunimen identiteetti paljon muuttunut. Lintusukunimi edelleen.  [smiley=lolk.gif]

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vähän se tietysti kirpaisi... enemmän varmaankin siskoani...  :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaihdoin nimeni vajaa viikko ennen häitä, ei tuntunut missään. Mies otti sitten uuden nimeni itselleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oli haikeaa luopua omasta sukunimestä. Mulla oli erikoinen ruotsinkielinen sukunimi, joka sopi etunimen (sekään ei suomenkielinen) kanssa täydellisesti ja vaihdoin sen tavalliseen suomenkieliseen. Halusin kuitenkin, että ollaan samannimisiä ja vierastin ajatusta, että mies olisi ottanut minun nimen. On tämä vähän ollut sellaista uuden identiteetin hakemista, kun Nyt musta vähän niin kuin tuli suomenkielinen. Uusi sukunimi on kuitenkin kivan lyhyt ja helppo eikä sitä tarvitse tavata niin kuin tyttönimeä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vähän oli haikeaa. Toisaalta oli ihana ottaa käyttöön uusi sukunimi. Vaikka häistä on 3 kuukautta, niin saatan vahingossa vastata puhelimeen vanhalla sukunimellä, esim. jos olen kiireinen ja teen yhtäaikaa jotain muuta ja vastaan puhelimeen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei kovinkaan haikeaa. En tuntenut tai varsinaisesti tunne vieläkään mitään vahvoja yhteenkuuluvaisuudentunteita sukuuni, joten siltä kannalta ihan sama vaikka nimi muuttuikin. Lisäksi tyttönimeni oli aika ruma (tai ehkä tylsä mieluummin...)  :P Olisivat vain pitäneet sen sinä edeltäjänään (jostain keskiajalta...) niin asia olisi voinut ollakin ihan eri. Aika yleinenkin se oli ja tylsä -nen-päätteinen. Kaimoja oli vaikka joka sormelle, kun etunimenikin on "aika" yleinen.

Uusi sen sijaan on lyhyt, harvinaisempi (sain viimein tyylikkään [email protected]äätteisen spostin sen kaamean [email protected] sijaan  :)) eli ihan jo tuollaisten ulkonaisten syiden perusteella päädyin mieheni nimeen ihan iloisesti. Ja sitten päälle kaikki tunne-ja me-henki ja lastennimi- ja kaikki muut sellaiset syyt niin tyytyväinenhän minä olen.  :)

En kuitenkaan vihannut entistä nimeäni tai varsinaisesti laskenut päiviä päästäkseni eroon siitä, siksi päädyin lopulta hiukan neutraalimpaan vaihtoehtoon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Halusin omasta nimestäni äkkiä eroon :D En voi sanoa, että olisin vihannut sitä, mutta en tykännyt kun joka paikassa jouduin tavaamaan sen kirjain kirjaimelta ja selittämään onko siitä yksinkertainen vai tupla v...  >:( Vaikka nyt uusi nimeni onkin yhtä harvinainen, saa ihmiset paremmin siitä selvää.. Tosin välillä joutuu sanomaan miten monta uuta ja peetä siinä on  ::) Mutta itse olen tyytyväinen, että sain yksitavuisen sukunimen vaihdettua tuplasti pidempään  ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Haikeaa oli! Jo ennen häitä vaihdoin joka päivä päätöstäni oman nimen ja sulhon nimen välillä. Sitten kun se piti ilmoittaa, päädyin sulhon sukunimeen. Kummallakin on kohtuu harvinainen ja kaunis sukunimi, mutta siihen omaan on vaan niin kiintynyt kun siihen on tottunut. Sulholla ei ollut mielipidettä nimiasiaan, halusi kuitenkin itse pitää omansa ja joka tapauksessa lapset (jos niitä joskus siunaantuu) tulisivat hänen sukunimelle. Päädyin tosiaan vaihtamaan, koska ehkä se on sitten myöhemmin kätevämpää, niin että koko perhe on samalla nimellä, ja toisaalta tiesin, että sulho vähän toivoi minun vaihtavan (vaikkei hän sitä myöntänytkään suoraan). Seuraavana aamuna tuli hirveä kriisi nimenvaihdosta, enkä edes itse ymmärrä miksi kun uusi nimi on tosiaan todella kaunis... Nyt olen 2 kk yrittänyt totutella vaihtelevalla menestyksellä. Ehkä sitten jonainain päivänä olen sinut tämän uuden nimeni kanssa!  ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei. Kaikki oli vain siistiä. Uusi nimmari. Uusi yhteinen nimi. Uusi ajokortti (sain vihdoin sen pienen pankkikorttimallisen)... ihanaa olla Rouva Söderman.   :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei kovinkaan haikeaa. Kyllä olin siihen jo valmistautunut. Ja vanhanaikainen kun olen...

Nyt 1,5 v naimisissa ollut....naikkarissa viimeksi reilu vuosi sitten.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ollut todellakaan vaikeaa luopua, koska en voinut sietää tyttönimeäni. se oli aina joka paikassa kirjoitettu väärin, nyt se on todella paljon helpompi.  ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei sitten tippaakaan! Olen innolla odottanut sitä päivää, kun pääsen tyttönimestäni eroon. Ei ole kovin läheiset välit sukuun, joten eipä haittaa tippaakaan luopua tuon suvun nimestä. Lisäksi lapsilla oli jo isänsä sukunimi, joten mä olin perheen ainut eri nimellä. Nyt on kaikilla sama.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ollut. Minusta on vain mukavaa saada yhteinen nimi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei lainkaan. Mä en tykänny yhtään tyttönimestäni. Nyt mulla on tosi kiva nimi!! ^_^

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllähän se oli haikeaa. Tykkäsin omasta tyttönimestä ja nykyiseen sukunimeen ei ole vielä suhdetta. Sitäpaitsi se on kauhean yleinen nimi. Pelkästään netin kautta löysin täyskaimoja 30 kpl!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä nimenvaihto voi vähän haikealta tuntuakin. Enää muutama viikko, niin se on edessä. Mutta toisaalta pidän kyllä tulevasta nimestäni, joten en ainakaan huonompaan vaihda. Ihanaa saada yhteinen sukunimi. :) Lisäksi uusi nimeni on puolet nykyistä lyhyempi, mikä on hyvä juttu. Nimmarin kirjoittaminen käy nopeammin. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now