Ei

Onko naisen sukunimi edes vaihtoehto?

416 posts in this topic

^Ilmeisesti nykyisin kaikki sukunimet on yhtä suojeltuja. Sulhoni sukunimi on myös suojeltu, ja joku sitten asiasta täällä kommentoi.

Meillä ei mikää yhdysnimi tulisi edes kysymykseen, koska oma nimeni on niin pitkä jo. Uudesta yhdysnimestä tulisi kutakuinkin tällainen: Vanhanimi-Vanhanimi-Uusinimi (jos ketään selvensi). Eli omassa nimessäni on jo ihana VÄLIVIIVA, eikä nimen toinen osa ole kovin lyhyt. Lisäksi sulhonkin sukunimi on suht pitkä, joten ehkä ei kuitenkaan mitään yhdistelmiä. Sulho ei taida suostua omasta nimestään luopumaan, joten ihan käytännön syistä mulla taitaa sitten nimi vaihtua. Siskoni on pitänyt oman nimensä, mutta heidän lapset on kuitenkin miehensä sukunimellä. On manaillut usein, kun on hankalaa että lapset on eri nimellä kuin äiti.

Share this post


Link to post
Share on other sites
On manaillut usein, kun on hankalaa että lapset on eri nimellä kuin äiti.

Tiedätkö yhtään millaisia ongelmia tästä on käytännössä? :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Tiedätkö yhtään millaisia ongelmia tästä on käytännössä? :)

Itse en ole huomannut minkäänlaisia ongelmia. Joka paikkaan pitää ilmoittaa lapsen koko nimi joka tapauksessa, eikä kukaan ole edes ihmetellyt miksi olen eri niminen kuin lapseni. Meidän perheessä on jo nyt jokaisella eri sukunimi (paitsi minun kahdella muksullani on isänsä nimi), enkä näe mitään ihmeellistä enkä vaikeaa siinä. Otan naimisiin mennessä Rokin sukunimen omani perään, niin että minä tottelen sitten lopulta kaikkia nimiä mitä tästä perheestä löytyy. Toisinaan kun tuo lasten isänkin sukunimi edelleen pompahtaa esille (vaihdoin tyttönimeni takaisin eron jälkeen). Jos se jollekulle toiselle on ongelma, niin ei voi mitään. Itse olen ihan tyytyväinen :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Sukunimeni on suojattu

Ja taas kerran sanon saman faktan, eli kaikki, siis kaikki nimet ovat suojattuja eli kukaan nimeen oikeuttamaton (=sukuun kuulumaton) ei sellaista voi itselleen ottaa. Yhdysnimi on siis täysin mahdollista ottaa, jos itse sellaisen haluaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ jep, näinpä se asia on, vuonna 1985 voimaan tulleen sukunimilain mukaan. Enpä ollut ottanut asiaa selville, koska sillä ei ole tapauksessani mitään merkitystä. Nimeni on nykyisessä muodossaan jo niin pitkä, ettei yhdysnimi tule missään nimessä kyseeseen (=oma päätökseni ollut jo pitkään).

Share this post


Link to post
Share on other sites
Meillä minun sukunimeni on hyvin varteenotettava vaihtoehto. Emme oikein vieläkään ole varmoja, kumman nimeen päädymme. Yhdysnimeä emme halua ja kokonaan uuden nimen valinta tuntuu oudolta.

Ehkä vedämme pitkäätikkua :D

B) Tuostahan voisi tulla vaikka yleinen tapa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä molempien sukunimet ovat perinteisiä ja yleisiä -nen päätteisiä, joten kummankaan sukunimellä ei erikoisuuden vuoksi ollut etulyönti asemaa yhteistä nimeä valitsettaessa. Periaatteessa olisimme voineet vetää pitkää tikkua. Päädyimme miehen sukunimeen loppujen lopuksi perinteen vuoksi. Yhdysnimi ei ollut vaihtoehto meillä, koska siitä olisi tullut mielestämme nimihirviö.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille tulee näillä näkymin minun sukunimeni. Itellä ei käyny se mielessä ensin; sulholle ilmoitin vain, että minä en sukunimeäni vaihda. Hän sitten asiaa pienessä päässä pähkäiltyään sanoi, että luultavasti luopuu omastaan. Haluaa olla kuulemma "samaa sarjaa" :)

Yhdysnimi ei tule kysymykseen minulle, oma sukunimeni on sen verran pitkä, että sen seuraksi ei passaa mikään. Joten tämmönen ratkaisu, passaa mulle!

Saapahan anoppi vielä yhen syyn lisää purnata. Sukulaiset saa varmasti kuulla kuinka moon pirttihirmu ja kyykytän miestäni yms. ku nimiki pittää vaihtaa akan mukkaan. <_<

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä molemmat kai pitää omansa, vaikka minä voisin haluta sulhasen äidin tyttönimen. Onko outoa? Sulhanen ei suostu :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Ei kai tuo outoa ole. Nykyään taitaa olla yhä yleisempää, että etsitään jomman kumman suvusta joku mukavankuuloinen nimi ja otetaan se yhteiseksi nimeksi. Tällöin siis tietenkin se, kumman suvusta nimi on, vaihtaa nimensä ensiksi ja toinen ottaa sen sitten avioliiton myötä. Monethan keksivät kokonaan uuden yhteisen nimen jostain sellaisestakin nimestä, joka ei ole ollut aikaisemmin käytössä tai on kuollut sukupuuttoon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen tänne muistaakseni aimminkin jotain höpissyt, mutta en nyt löytänyt aiempaa kommenttiani. Meille kaikki vaihtoehdot yhdistelmäsukunimiä lukuunottamatta ovat ihan todellisia vaihtoehtoja. Miehen nimi, naisen nimi, yhteinen kokonaan uusi nimi, molemmilla omat nimet tai jommankumman suvusta otettu mutta molemmille meille uusi nimi. Mies ilmoitti heti, ettei nimi ole hänelle mikään tärkeä asia identiteetissä - jotenkin asia on minullekin suhteellisen yhdentekevä, eikä aiheuta suuria intohimoja suuntaan tai toiseen. Siispä asiaa voi pohtia järjellä. ;) Yhdessä olemme tulleet ainakin siihen johtopäätökseen, että yhteinen sukunimi olisi luonteva sekä ajatuksena että käytännössä.

Jos käytännöllisyyttä halutaan ajatella, on miehen nimi "helpompi" ja sitä ei tarvitse joka kerta tavuttaa erikseen esim. puhelimessa. Nimistä kumpikaan ei ole erityisen kaunis tai ruma (toki näkemykseni on melko subjektiivinen). Myös sellaista aspektia olemme pohtineet, millainen nimi olisi kansainvälisesti ajatellen yksinkertaisin.

Saa nähdä, miten käy... Mulle kelpaisi oikein hyvin miehen sukunimi, mutta hieman ärsyttää, jos joku sitten sen perusteella kuvittelee, että olisin "alistunut" mieheni tahtoon tai että hän olisi kiristänyt minua. Toki kaikki jotka meidät tuntevat paremmin, tietävät ettei näin ole.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei edes keskustelutasolla, miehen suku on kotoisin tilalta X, miehestä tulee tilan isäntä, joten sukunimi Y ja tilan X isännöinti eivät oikein käy yksiin. Liitän miehen nimen omani perään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä haluaisin pitää oman suht harvinaisen sukunimeni, jota Suomessa kantaa 25 ja ulkomailla 3 (tarkastin maistraatin sivuilta). Olen ehdottanut myös, että molemmat vaihtaisimme nimemme isäni nimeen, joka Suomessa on kahdella, isälläni ja mummollani tai myös harvinaiseen nimeen, josta isäni nimi on suomennos... No nämä vaihtoehdot eivät sulhaselleni käy.

Hänen sukunimensä on hyvin yleinen ja näitä puolestaan Suomesta löytyy 22633 ja ulkomailta 1016. Naapurissamme asuu henkilö, jonka koko nimi on sama kuin minun, jos ottaisin puolisoni nimen ja muitakin varmasti löytyy... Ehdotin, että entä jos jättäisimme hänen sukunimestään -nen-lopun pois, mutta sekään ei käy kun nimi ei tarkoita mitään... Haloo! Se nimi ei tarkoita mitään vaikka siinä on se -nen-loppu!!! :angry:

Eikä sekään sovi, että etsisimme jomman kumman suvusta jonkin vanhan nimen, jonka voisimme molemmat ottaa...

Yhdistelmänimeä en halua, koska se olisi melko pitkä, enkä jotenkin muutenkaan niistä perusta ja haluan perheemme yhteisen nimen alle, sillä olen itse pienen ikäni joutunut selittämään ala-asteen pihalla ja työpaikoilla, miksi isälläni ja äidilläni on eri nimet. Ja siihen tilanteeseen en halua lapsiamme.

Pitänee pistää kova kovaa vastaan ja sanoa, että lapsille tulee äidin nimi, jos vanhemmat eivät pääse yhteisymmärrykseen, eiköhän se ukko siitä tokene. :D

En tiedä... Ei viitsisi tällaisesta asiasta kinastella ja olen meinannut jo monta kertaa taipua, mutta.... Aargh!! Onneksi tässä on vielä aikaa vääntää kättä. Eihän se nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä...

Share this post


Link to post
Share on other sites
.. haluan perheemme yhteisen nimen alle, sillä olen itse pienen ikäni joutunut selittämään ala-asteen pihalla ja työpaikoilla, miksi isälläni ja äidilläni on eri nimet. Ja siihen tilanteeseen en halua lapsiamme.

Nykyään on niin monella lapsella erinimiset vanhemmat, että tuskin tuollaista asiaa joutuu enää missään koulussa selittelemään. Lapsethan usein hankitaan avoliitossa ennen avioitumista, ja erinimiset avioparitkin yleistyvät hyvää vauhtia. Jo joka viides pari jättää yhteisen sukunimen kokonaan ottamatta ja lisää tulee. :) Joten sinuna pitäisin nimeni ja tosiaan antaisin oman nimeni lapsellekin - mies saisi siinä tehdä mitä tykkää. Jos haluaisi olla samanniminen kuin minä, niin siitä vaan vapaasti nimeä vaihtamaan. Miksi naisen pitäisi olla aina se, joka lopulta taipuu? Tsemppiä, älä anna periksi. Muista, että jos asiasta tulee kinaa, ei se ole siitä kiinni, että sinä olet se jääräpää, joka ei suostu nimeä vaihtamaan. Minua ainakin hirveästi ärsyttää juuri tuo ajattelu, että jos avioparilla on eri nimet, on se aina seurausta siitä, että nimenomaan nainen on kieltäytynyt vaihtamasta nimeä. Mitäs se mies sitten on tehnyt, hänkö ei ole kieltäytynyt vai???? ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^pistin jääkaapin oveen lapun, jossa nimitriviaa mm. tuo tieto, että lapsilla äidin nimi, jos vanhemmat eivät pääse yhteisymmärrykseen sekä tietoa siitä montako ihmistä on hänen sukunimellään ja montako minun... Vielä se ei oo kai sitä huomannut. Ei oo ainakaan mitään sanonut ja minä en aio ottaa asiaa puheeksi. <_< Savolaisetko kieroja?! Sodassa ja rakkaudessa ja niin edelleen...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minusta tuo on fiksua MaryJo, jos sinulla on harvinainen nimi niin ymmärrän että haluat sen säilyttää. Itse tekisin täysin samoin. Täytyy kyllä sanoa että itse en ainakaan kärsinyt erinimisistä vanhemmista, toisaalta omat vanhempani ovat eronneet ja näin ollen liikuin aina äitini kanssa.

Meidän perheessä kaikilla on ollut eri sukunimi, äitini otti isästäni erottuaan tyttönimensä takaisin, minulla on isäni sukunimi ja pikkuveljelläni on hänen isänsä sukunimi!

Meillä tuo mies olisi kyllä valmis ottamaan minun sukunimeni jos niin haluaisin, mutta meillä on molemmilla kohtalaisen yleiset nimet ja miehen nimi ei oikein sovi minun sukunimeeni, joten meille tulee hänen sukunimensä :) Tykkään hänen nimestään todella paljon vaikka naimisiin menon myötä minusta tulee anopin kanssa lähes kaima, ainoastaan muutaman kirjaimen ero etunimessä :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kumpikaan ei halua toisen sukunimeä, mutta yhteinen sukunimi halutaan ottaa. Ihan eri sukunimen ottamiselle ei ole aikaa, vaikka kyllä sellaisestakin mahdollisuudesta jossakin vaiheessa puhuttiin. On siis valittava nyt jompi kumpi. Saa nähdä, kuinka käy. Ei siis ole mitenkään varmaa, tuleeko minulle miehen sukunimi vai miehelle mun sukunimi. Kumpikaan nimistä ei ole edes mitenkään harvinainen, joten sitäkään ei voinut pitää vaihtoehtona.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ihan eri sukunimen ottamiselle ei ole aikaa

Meneehän siihen toki jonkin aikaa, mutta ei mitenkään mahdottoman kauan. Noin 2-3 kuukaudessa selviää, jos ajoittaa oikein hakemuksen lähettämisen, mikäli nimenmuutos täytyy käsitellä nimilautakunnassa. Vuonna 2006 (jolloin itse hain nimenmuutosta) nimilautakunta kokoontui maalis-, kesä-, syys- ja joulukuussa, hakemus piti olla heillä noin 2vk ennen kokousta että ehti mukaan. Siitä sitten seuraavan kuun alkuun, kun muutoshakemus oli Virallisessa lehdessä, ja kuukausi siitä homma oli selvä.

Jos ajoittaa huonosti, kuten itse tein, menee noin 5kk.

Ja voihan sen nimen vaihtaa vihkimisen jälkeenkin, pidätte ensin omat nimet, ja kun nimenvaihtoruljanssi on selvä, teillä onkin yhteinen nimi. :)

Edited by marrasmorsian

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tottakai naisen sukunimi on vaihtoehto. Eihän siinä ole mithään!

Mä en ymmärrä, miksi se on niin automaattista että pitäis ottaa miehen sukunimi. Melko lammasmaista toimintaa naisilta. Suomi on muka tasa-arvoinen maa ja silti kaikki tutut järkyttyi, kun pidin oman nimeni. Anoppi kirosi oikein kunnolla.

Itse pidin omani ja mieheni piti omansa. Sillä sukunimellä nyt on niin vähän merkitystä. Mä en keksi oikeastaan yhtään asiaa mihin se todella vaikuttaa, joten miksi vaihtaa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei ole vaihtoehto. Aina on ollu takaraivossa että miehen nimen otan. Ja näin myös teemme. Leikilläni miehelleni ehdotin omaa nimeä ja vastaus oli tiukka ei...

Mutta sehän on jokaisen oma päätös!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä kuulun lampaisiin.. Ne on oikein lutusia.. :) ELi miehen nimi tulee, niin sen oon aina aatellu. Nyttemmin aateltuna saman nimen haluun perheeseen kaikille, miehelle miun nimi ei ole vaihtoehto (tai no olis varmaan jos siitä tappelemaan alettas..) ja oikeestaan on ihana päästä eroon ainaisesta nimivinoilusta tai väärin kirjotetusta nimestä. Pikkusisko taas ei koskaan halua nimestään luopua, niin että kukin tehköön niin kuin haluaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No alkuun täytyy heti kertoa, että otan miehen nimen. Se ajatus on aina ollut ja plaaplaaplaa. Jokatapauksessa haluan ehdottomasti yhteisen nimen, enkä varsinkaan yhdysnimeä kun etunimikin on jo tarpeeksi pitkä ja hankala.

Mutta tavallaan meillä se naisen sukunimi oli vaihtoehto. Ollaan puhuttu nimittäin, että jos mun sukunimi olisi joku tosi hieno ja harvinainen, niin oltais otettu se käyttöön. Sitten oltais Herra ja Rouva Von Toffel tai muuta hienoa. Ehkä jopa jos mulla olis äitini tyttönimi, voisin haluta sen meille kun se on niin hauska ja harvinainen (mut ei sentään mikään Von-alkuinen).

Mutta silti, haluan miehen nimen koska se sointuu nimiimme paremmin ja siinä on särmää enemmän kuin omassani. Tämä teksti saa minut kuulostamaan siltä, että olen äärimmäisen turhamainen nimeni suhteen! Ja täytyy vielä loppuun mainita että jos sulhaseni sukunimi olisi minun korvaani ihan kamalan kuuloinen, esim. Nänimäinen, niin pyytäisin häntä ottamaan oman nimeni. Tosin suostuisin varmaan ottamaan tuonkin jos sulholle olisi oikein kunnian kysymys.

Muoks. Asia tarkistettu. Tai no, ihan lopullista vastausta en saanut, mutta kyllä kai suostuisi tuossa "miehen nimi on ruma" tapauksessa vaihtamaan mun nimen. Tosin piti tuota Nänimäis esimerkkiä lähinnä hassuna. Riippuu kuulemma siitä, paljonko nimi olisi aiheuttanut traumoja! ;)

Ja voisinhan vielä lisätä ihan vakavan mielipiteen hieno nimi/huono nimi -perustelujeni lisäksi. Henkilökohtaisesti minusta tuon oma.n nimen ottaminen perheelle ei olisi minun elämässäni niin suuri asia, että se kannattaisi tehdä vain koska silloin olisin nykynainen enkä menisi vanhaan muottiin. Se olisi lähinnä tekoradikaalia, sillä minulla ei ole mitään syytä jättää nimeäni ja kun vanha käytäntö on ottaa miehen nimi, niin sillä mennään.

Edited by Karkkis

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei!

Olimme jo vuosia sitten päättäneet yhdessä mieheni kanssa, että sitten kun menemme naimisiin, otamme yhteiseksi nimeksi minun, eli naisen sukunimen. Pappi oli erittäin iloinen tästä asiasta ja hän mainitsi, että se on harvinaista, vaikka on ollut mahdollista jo liki 20 vuoden ajan!!

Tämä siitä syystä että nimeni on ensinnäkin harvinainen ja perheen ainoana tyttärenä sukunimi olisi jäänyt unholaan muuten. Ja miehelläni oli hyvin yleinen nen-päätteinen nimi.

Tämä nimiasia tuli ilmi mieheni vanhemmille vasta vihkimisen jälkeen juhlissa, joka otti koville etenkin anopilleni. Omat vanhempani tiesivät tästä asiasta aiemmin, koska heidän kanssaan oli helpompi jutella tästä asiasta.

Nimiasiasta joko sitten tykättiin kovasti (kommentteina mm. että "olipa erittäin hieno teko mieheltäni") TAI sitten ääripäänä "ei voi olla totta, miten te sillain teitte ja miten nyt naisen sukunimi miehellä...Eräs henkilö jopa mainitsi minulle, että "ei voi olla totta, olisit ottanut edes kaksiosaisen sukunimen itsellesi..". Osa mieheni kavereista sanovat häntä edelleen entisellä sukunimellään, koska eivät osaa käyttää minun sukunimeäni, se on niin vaikeaa opetella. Onko naisen uuden nimen oppiminen sitten helpompaa?

Viime kuussa saimme sitten yhteiseksi sukunimeksi minun nimeni ja olemme erittäin onnellisia tästä päätöksestämme, kaikesta huolimatta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei ollut mun sukunimeni vaihtoehto, halusin miehen nimen. Yleisesti en jaksa muiden nimihommeloihin pureutua niin hanakasti, että jaksaisin kiinnostua, millä nimellä haluavat itseään kutsuttavan. Aivan sama siis mulle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen aina ajatellut pitäväni oman sukunimeni ja näin myös käy. Joskus läpällä olen ehdottanut, että mies ottaisi minun nimeni, mutta ei halua, koska hänen nimensä on harvinainen ja vähitellen kuolemassa. Enpä kyllä tiedä jatkuuko se meidänkään kauttamme, koska minulle ei ole mitenkään itsestänselvää, että tulevat lapsemme saisivat isänsä nimen... Musta on muutenkin jotenkin vähän hassua, että sukunimen ottamista/vaihtamista perustellaan nimen harvinaisuudella. Mutta en mä kyllä tiedä, millä muullakaan sitä sitten pitäisi perustella :) Sen sijaan asiasta pitäisi musta keskustella eikä automaattisesti olettaa, että nainen tietysti vaihtaa. Jos miehellekin on tärkeää, että perheellä on sama sukunimi, hän saisi ihan yhtä lailla harkita nimen vaihtamista. Nih!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now