Miten nim(i)en päättäminen eteni/on edennyt?

[Guest Aliona]

Minäkin olen jotenkin onnistunut tekemään tästä nimiasiasta itselleni todella vaikean. Alun perin olin vahvasti sitä mieltä, etten todellakaan ala vaihtamaan nimeäni jonkun uusvanhan "perinteen" takia, eikä sulhanenkaan pitänyt sukunimen vaihtamista mitenkään tuikitärkeänä. Suvusta löytyy ennakkotapauskin, eli menisi melkein rutiinilla siellä päässä.

Nyttemmin kun meidän hieman perinteistä poikkeavasta vihkimistavastamme (maistraatissa, ei kirkossa) on noussut huomattavasti suurempi haloo kuin kumpikaan oletti, alkaa tuntua siltä että ehkä tämä voisi sitten olla se juttu meidän hääjuhlassa jota ei tarvitse kaikille erikseen selittää ja perustella. Kun häävalssikaan ei ole valssi, kakkua leikatessa ei poljeta, häissä ei näy pappia, morsiamella ei ole valkoista eikä jälkikasvusta puhumista todellakaan siedetä, niin selittämistä on jo ihan riittämiin.

Minäkin olen sitä mieltä, että älä anna kenenkään toisen mieliksi periksi jossain näin tärkeässä asiassa. Noista listaamistasi asioista sukunimen valinta olisi kyllä viimeinen, jonka kanssa suostuisin tekemään kompromisseja sen vuoksi ettei tarvitse "selitellä kenellekään"! Valinta on mielestäni yksinomaan sinun, pidit sitten oman nimesi tai vaihdoit miehen nimeen. Mutta jos pidät omasi, niin kyllä ne mummot ja papat, tädit ja sedät ja anopit ja apet jossain vaiheessa toipuvat järkytyksestä. Ei myöskään kannata paisutella asiaa mielessään, kyllä aikuisten ihmisten pitää se kestää ettei joku tee niin kuin Perinteet ja Tavat velvoittavat.

Itse pidin sukunimeni ja mieheni omansa, eikä kukaan nikotellut, ainakaan päin naamaa. Asiasta tiedotettiin itse asiassa joo hääkutsussa, koska en halunnut onnittelukortteja osoitettuna "herra ja rouva Miehennimelle". Ja vaikka joku olisikin nostanut haloon, niin se ei silti olisi vaikuttanut päätökseen. Myöskään miehen nikottelu ei olisi vaikuttanut siihen millään muotoa, koska minä sen nimen kanssa joudun elämään. Mainittakoon, että nimeni on aika tavallinen eikä edes erityisen kaunis, joten kyllä sitä varmaan joku ihmettelikin. Mutta ihan sama minulle. Tällä mennään ja sillä hyvä!

[inanna]

Kiitos tsemppauksesta Aliona ja Woodwoman!

Toukokuussa oli vielä vähän ns. tilanne päällä näiden hääjuttujen kanssa, ehdittiin jo vakavissamme harkita että mennään sittenkin maistraattiin kaksin kun perheiden "tuki" näille valinnoille oli sitä luokkaa. Onneksi sulhanen suhtautuu tällaisiin sukurasitteisiin juurikin tuolla olankohautuksella ja samainen asenne on tarttunut pikkuhiljaa muhunkin.

Nimiasiassa ei kyllä vieläkään ole selvyyttä ilmaantunut, olen itse asiassa yrittänyt unohtaa koko jutun siinä toivossa että se alitajunnassa selkenee. Luultavasti päätän sitten vihkipäivänä että mitä siihen lomakkeelle rustaan. Jos ei se nimi miestä pahenna niin ei varmaan sitten myöskään vaimoa, kävi miten kävi.

[aivansama]

Meillä nimien päättäminen on edennyt tähän mennessä siten, että aluksi pidin itsestäänselvänä, että vaihdan nimeni miehen nimeen. Sitten aloin pohtia vaihtoehtoja, koska en oikeastaan pidä miehen sukunimestä. Kaksoisnimi oli suoraan poissuljettu vaihtoehto, koska siitä tulisi liian pitkä, eikä meidän nimet sovi yhteen. Ehdotin siis, että otetaan mun sukunimi --> mies kieltäytyi samantien --> minä sanoin, että noh, jospa sitten pidänkin omani --> mies asia on aivan sama, kunhan lapset saa hänen sukunimen --> minulle se on ihan OK, koska lapsia nyt tuskin tulee vielä seuraavaan 8 vuoteen kuitenkaan, ja voihan sen nimen takaisin muuttaa, jos siltä tuntuu.

Eli tällä hetkellä olen vahvasti sitä mieltä, että oma nimi säilyy. Ja myös meille on tulossa monella tapaa ei-niin-perinteiset-häät, mutta sekös meikäläiselle sopii, jos mun avioituminen saa sukulaisissa kuohutusta aikaan, en minä niistä niin kummemmin edes tykkää xD

Muokattu: November 14, 2011, käyttäjä: aivansama

[Polly-Anna]

Kyllä tuntuu vaikealta päättää nimiasiasta. Ensin olin ehdottomasti sitä mieltä että pidän oman nimeni kun naimisiin menen. Oma nimeni ei ole mitenkään erityisen harvinainen (nykyisenä nimenä n. 1300 henkilöllä) tai kauniskaan, aika neutraalin kuuloinen. Pidän kuitenkin erittäin paljon nykyisestä nimestäni.

Kun kuulin tulevan mieheni sukunimen ensimmäistä kertaa, päätökseni pitää oma nimeni oikeastaan vain vahvistui. Miehellä on savolainen nimi, josta löytyy ä:tä ja ö:tä. Ei mikään kaunis nimi minun korvaani, ja etunimeni yhdessä tämän sukunimen kanssa kuulostaa jotenkin omituiselta. Ja vaikka tulenkin miehen suvun kanssa toimeen, olemme kuitenkin niin erilaisia että en tunne kuuluvani hänen sukuunsa.

Päätös oman nimen pitämisestä alkoi horjua sen jälkeen kun saimme lapsemme. Aloin ajatella että olisi mukavaa kun kaikilla olisi yhteinen sukunimi. Tällä hetkellä mies on ainoa eriniminen, lapset ovat minun nimelläni (oli muuten anopille kova paikka). Helpointa siis olisi, että mies vaihtaisi nykyisen nimensä minun nimeeni. Mies on sanonut että tämä sopisi hänelle.

Minä sitten ehdotin että jos tasa-arvon vuoksi vaihdetaan kaikki nimeä johonkin uuteen. Meillä on sellaiset sukunimet, että niistä ei saa mitään järkevää kokonaan uutta nimeä, joten vaihtoehdoksi jää etsiä jomman kumman suvusta sellainen nimi joka miellyttää kumpaakin.

Minä siis kyselin omilta vanhemmiltani suvussa olleista nimistä, ja sain todella hyvän vastaanoton nimenvaihtoasialle. Tosin äitini on itse vaihtanut oman nimensä isoisoisoisänsä nimeen, joten häneltä osasin odottaakin positiivista reaktiota.

Anopin kohdalla asiaa ei niin hyvin otettukaan vastaan. Mies kun soitti äidilleen ja alkoi kysellä sukunimistä, niin ensimmäinen reaktio oli että mitä järkeä vaihtaa kokonaan uuteen sukunimeen. Että sitten pitäisi vaihtaa pankki- ja ajokortit uusiin, ottaa uudet passit, ja sekin on kuulemma ongelma että koulu- ja työtodistukset ovat entisillä nimillä (!?)...Joo, sehän onkin tosi hankalaa sanoa vain että nimi on muuttunut avioliiton myötä,

jos joutuu koulu-/työtodistuksia jossain näyttelemään, ja joku eri nimeä ihmettelee.

Ja aivan varmasti jos minä olisin päättänyt ottaa mieheni sukunimen, niin mikään noista asioista ei olisi ongelma. Nyt kun hänen poikansa olisi vaihtamassa sukunimeä, niin koko asia tuntuu olevan yhtä suurta ongelmaa. Hitto että suututtaa. Meni maku koko uuden nimen hankinnasta. Taitaa siis käydä niin että pidämme kumpikin oman nimemme.

Ärsyttää todenteolla tuo anopin puuttuminen joka asiaan. Oli kyseessä mikä tahansa asia, hän on esittämässä kantaansa siihen. Miehen vanhemmat ovat muutenkin aina olleet jotenkin holhoavia omia lapsiansa (ja välillä muitakin) kohtaan. Aivan erilaisia siis kuin omat vanhempani. Miehen vanhemmilla on siis sellainen tyyli, että me ajatellaan sinun puolestasi, kun taas minun vanhemmilla sellainen että ajattele itse omilla aivoillasi. Voitte uskoa että on ollut minulla totuttelemista kun kohdellaan kuin jotain viisi vuotiasta joka ei itse kykene tekemään järkeviä päätöksiä...

Huh, kyllä helpotti avautua vaikka menikin osittain aiheen vierestä

[Nukkukerho]

Mää oon sen jo pikkutyttönä päättäny että naimisiin mennessä otan miehen sukunimen. Mulla on aina ollu se periaate että lapsille tulee isän nimi, niin olis kiva ittekki olla saman nimine

Ja meijän sukunimissä ei oo kun yhden kirjaimen ero joten muutos ei oo edes iso Ja nykynen sukunimi on yleinen olikos meitä pari vajaa 10 000 ja miehen sukunimen omaavia on vaan 1400

[Liljankukkanen]

Meillä on tätä nimiasiaa käännetty ja väännetty. Alusta alkaen ensisijainen toiveemme on ollut, että koko perheellä ja mahdollisilla tulevilla lapsukaisilla olisi sama nimi. Minä en kuitenkaan halua vaihtaa nimeäni eikä sulhokaan halua, että "hylkäisin" tyttönimeni kokonaan, sillä tyttönimeni on mielestämme hyvin kaunis sukunimeksi. Lisäksi sulho ilmoitti olevansa kyllästynyt nykyiseen sukunimeensä! Luulimme, että saisimme loistoratkaisun asiaan tekemällä niin, että yhdistäisimme sukunimemme väliviivalla (esimerkiksi Virtanen-Mäkelä) ja näin molempien sukunimet pysyisivät matkassa mukana. Tämä ei kuitenkaan nimilain puitteissa liene mahdollista, joten nyt on ongelma näköpiirissä! Minusta vähän tuntuu, että vaikka sulho onkin kyllästynyt sukunimeensä, ei hän kuitenkaan varmaan oikeasti halua vaihtaa nimeään minun nimeeni.. Enkä edes haluaisi sellaista ehdottaa, haluaisin, että sellainen päätös tulisi sulholta oma-aloitteisesti..  Muuten minusta tuntuu, että olen pakottanut miehen vaihtamaan nimensä!

[Unenvarjo]

Tavatessani mieheni olin kauhistunut hänen sukunimestään. Se oli toki erikoinen ja harvinainen, mutta se lausuminen... Vaikka tavallinen suomalainen kaksisanainen nimi onkin, niin silti se aiheuttaa ongelmia kuulijalle.

Päästyäni yli alkushokista oli minulle itsestäänselvyys että otan hänen nimensä. Oma nimeni on toki kaunis ja haikeana luovun nimestä, mutta miehen sukunimi on myös nätti, ja haluan olla mieheni kanssa saman niminen, lisäksi lapsistamme haluamme saman nimisiä. Miehen nimeä on 40, joten myös senkin vuoksi pidän tärkeänä ottaa miehen nimen. Omaa nimeäni on noin 1000.

[fru]

Meilla kummatkaan emme tahtoneet miehen sukunimeä. Nimi on suomalaisille hankala, kirjoitetaan aina väärin ja saa olla korjaamassa, joten mies haluaa siitä eroon. Minä en taas niin kovin innoissani ole oman nimeni säilyttämisestä vaan olen yrittänyt jo vuosia puhua miehelle, että otettaisiin ihan uusi. Olen jo keksinytkin kauniin nimen, joka on tavallaan "suomennettu" versio miehen nimestä (käännetty siis enemmän suomalaiseen suuhun sopivaksi sanaksi) ja jota ei ennestään ole. Luonnollisestikaan mies ei ole tästäkään ehdotuksesta innoissaan, sillä pelkää, että samaan selittely- ja väärinkirjoitusrumbaan senkin kanssa joutuu. Niinpä otamme minun sukunimeni. Vähän pitkin hampain suhtaudun tähän, mutta kompromisseja, kompromisseja... Niitähän se on parisuhde täynnä.

Muokattu: July 16, 2013, käyttäjä: fru

[weeper]

Meillä nimiasiaa ei tarvinnut pohdiskella, se oli jotenkin vaan molemmille itsestäänselvyys, että minä otan miehen nimen parin kuukauden päästä koittavissa häissämme. Ei siitä muistaakseni edes puhuttu muuta kuin että "kohta meillä on yhteinen sukunimi ja ollaan virallisesti yhtä perhettä". Juridisten syiden ohella yhteinen sukunimi oli yksi isoimmista syistä siihen, että ollaan päätetty avioitua. Jossain vaiheessa tulevaisuudessa haluamme lapsia ja tahdomme, että kun kerta ollaan samaa perhettä, niin ollaan sitten saman nimisiäkin Kumpikaan meistä ei haluaisi eri sukunimeä omien lasten kanssa.

 

Molempien suvussa on myös yleensä aina perinteisesti otettu miehen nimi, joten olemme tottuneet siihen ajatukseen. Lisäksi sukunimemme ovat hyvin samanlaiset perus "junttinimet", eikä minun nimestäni tarvitse näin ollen vaihtaa kuin neljä kirjainta

 

Mutta jos minulla olisi jokin harvinainen, suljettu sukunimi, niin toivoisin miehen ottavan sen tai ainakin pitäisin omani!

[Lottery]

Nimiasia on ongelmallinen... mulle, ei miehelle. Meillä molemmilla on erittäin erikoiset ja harvinaiset nimet. Miehen nimi on erittäin harvinainen ja on se kaunis myös. Mä leikin joskus ihan meidän seurustelun alkuaikoina idealla yhdysnimestä ja jotenkin tykästyin ideaan todella paljon. Se ois todella pitkä, kumpaakin osaa joutus varmasti tavaan ja kaikki ihmettelis, mut mä tykkäsin. Ne nimet vielä sopiikin hyvin yhteen mun mielestäni. Mä pentuna päätin etten ikinä luovu omasta nimestäni jos yhdistelmä nimi kutkuttas senkin vuoksi. Ei olla vielä tosissaan miehen kanssa siasta keskutelu, mutta tuli jotain puhetta häistä yms kavereitten kanssa niin mies heitti että susta tulee sitten xxxxx eli että ottasin hänen sukunimensä. Heitin että eikö yhdistelmä nimi kelpais ja toteis ettei sellasta vois tehä. Elikkä taitaa olla miehelle aika tärkee asia tuo nimen ottaminen joten pitää oikeesti harkita josko raskisin luopua omasta nimestäni mitenkään... Pitää vielä keskustella että eikö yhdistelmä nimi kelpais sitten kuitenkin... on tää vaikeeta...  

 

Niin ja molempien sukunnimet on siis sellasia että sukuun pitää syntyä taikka naida muuten nimeä ei saa ottaa...

Muokattu: August 21, 2013, käyttäjä: Lottery

[Lottery]

No niin ...eilen kysäsin sitten vähän niinkun ohimennen että niin siis onko teitä enempää kuin te ... mies mietti hetken ja totes että ei ole.Heitä on tasan heidän isänsä vaimoineen ja veljekset sekä heidän lapset eli yhteensä 8-9 saman sukunimistä henkilöä. Eli eiköhän se ole tällä selvä ja mä otan miehen sukunimen...

[Gizmo09]

Ihanaa kuulla ettei tää oo muillekaan helppoa... 

 

Mulla itsellä kaksiosainen etunimi joten yhdistelmänimenä olisi suorastaan typerän pitkä. Olen miettinyt pitäisinkö oman nimeni mutta sitten juuri tuo että näkyis jotenkin konkreettisesti että ollaan naimisissa ja haluisin että mahdollisesti tulevilla lapsilla olis sama nimi kuin mulla ja mies ehdottomasti sitä mieltä että niille tulee hänen sukunimensä. Mies ei halua vaihtaa mun nimeä itselleen ja typerää se oliskin koska olis sitten täys nimikaima mun pikku veljen kanssa.

 

Miehen nimessä mua nyt vaan lähinnä ärsyttää se että se on kaupunki ja satutaan vielä asumaan kyseisen kaupungin kupeessa ja molemmat käydään siellä töissäkin. Sitä sanaleikkien helinää mitä tiedän saavani kuulla tästä ja ollaan jo muutamilta kavereilta kuultukin. argh... 

 

Näillä näkymin siis kuitenkin päädyn siihen miehen nimeen ellen sitten pääse yli noista epäilyksistäni pitää oman nimeni. Miehelle on siis aivan sama vaihdanko vai pidänkö... Onneksi on vielä 10kk aikaa

[mintcream]

Minun tilanteeni taas on että minulla oli pitkä erikoinen kaksiosainen, tosin yhteen kirjoitettu etunimi, joka aiheutti aina jokapaikassa selvittelyn että "ei väliviinaa, yhteen , joo ja viimenen kirjain ei ole e, se on a. juu ei erikseen kun yhteen pötköön vaan".

menin sitten 30vuotis synttäreideni kunniaksi maistraattiin asenteella että en koskaan pääse naimisiin, enk halua kantaa isäni nimeä hautaan saakka. vaihdoin sukunimeni isomummoni sukunimeen, joka oli hieno ja harvinainen, sekä pudotin pari kirjainta etunimestäni pois. nooo hieno harvinainen sukunimi aiheuttaa sen että sen saa tavata ihan joka paikassa, ja parin kirjaimen pudotus etunimestä aiheutti sen että nyt varsinkaan kukaan ei ymmärrä sitä ilman kela-kortin näyttöä ihan joka hemmetin paikassa. ojennan aina ensimmäisenä kortin jos jonnekin tiedän että pitä esittää nimensä. huoh

 

äitini on ylpeä sukunimestäni, että joku jatkaa isomummin katoavaa nimeä. mutta tietysti samantien kun oli nimen ottanut, löysin mieheni ja olen kuin olenkin menossa naimisiin. tyttäremme on mieheni nimellä ja minun tekisi mieleni ottaa mieheni nimi. mutta äitini painostaa kaksiosaista nimeä. .. niin what the hell, ei kukaan osaa kirjoittaa nimeäni nytkään ilman papereista lunttaamista. mutta minä tahtoisin kyllä ehkä olla saman niminen muun perheen kanssa.

 

Enkä tieä mitä teen. etunimeni on nyt aika eksoottinen, eikä se sovi mieheni sukunimen kanssa yhteen ollenkaan. mutta eihän se tieysti haittaa. kun taas oman nykyisen sukunimeni kanssa nimeni sopii täydellisesti. päätös tulee olemaan todella vaikea. mieheni kannustaa minua kaksiosaiseen nimeen. mutta minä pidän enemmän ehkä yksiosaisesta.

Muokattu: August 29, 2013, käyttäjä: mintcream

[Myrica]

Me myös pohdimme sukunimeä. Haluaisimme koko perheellä olisi sama sukunimi. Minulle tuottaa hieman hankaluutta luopua omasta nimestä. Sulhanen taas on useamman vuoden miettinyt oman sukunimensä vaihtamista, koska ei pidä hänellä olevasta sukunimestä. Meidän molempien sukunimet ovat melko harvinaisiakin. Nyt sitten pohditaan, kumman nimi me otetaan, vai päädytäänkö johonkin kolmanteen vaihtoehtoon. Se on päätetty, että yhdysnimeä ei tule.

Onneksi tässä on hyvin aikaa pohtia tätä nimiasiaa. Välillä mietin täysin uutta sukunimeä, mutta ideaa ei siihen ainakaan vielä ole. Saa nähdä, mihin vaihtoehtoon me päädymme.

[Heinämorsian-14]

Minä otan mieheni sukunimen, koska haluan koko perheelle yhteisen nimen. Ei päätös kuitenkaan ihan helppo ollut. Sulhaselle on tosi tärkeää, että otan hänen nimensä. Toisaalta äitini piti tyttönimensä naimisiin mennessään, mikä oli vielä siihen aikaan suht. harvinaista, joten olen saanut 'kasvatuksen', että moderni nainen ei nimeään vaihda   Muistan kuitenkin miten lapsena aina ärsytti, kun kaikki olettivat että vanhempani ovat eronneet kun heillä on eri sukunimet. 

 

Ehkä pahimmalta tuntuu se typerä symboliikka, ikään kuin luopuisin omasta suvustani ja astuisin sulhasen sukuun, mitä on yhtään hyväksy. Mieluiten olisin halunnut ottaa sulhasen kanssa kokonaan uuden nimen, mutta kun tämä nyt on tärkein juttu sulhaselle koko naimisiinmenossa, niin olkoon menneeksi.

Muokattu: September 11, 2013, käyttäjä: Paperilyhty

[kuaka]

Me pidetään omat nimet. Tämä oli ihan helppo päätös, ei tarvinnut juurikaan edes pohtia. Molemmat tykätään pmista nimistämme, eikä meille ole mitenkään tärkeää olla samannimisiä. 

[Joala]

Minä otan miehen nimen. Onhan tämä omalla tavallaan surku ja pitkään tätä olen mielessäni vääntänyt. Omani on harvinainen ja tiedän ettei toista saman nimistä henkilöä ole (ainakaan vielä) kun miehen nimen kanssa olen ns. tusina kamaa. Noh, onneksi miehenkin sukunimi on nätti joten se helpotti päätöstä. Haluan koko perheelle tulevaisuudessa yhteisen nimen ja miehelle on todella iso juttu että otan hänen nimensä ekä mies ei halua omaansa vaihtaa. Yhdysnimen kanssa olisin sellainen nimihirviö että se oli heti poissa laskuista 

[Lotto]

Tän asian kanssa on mieli muuttunut edestakaisin ties kuinka monta kertaa.

En ole koskaan pitänyt nimestäni erityisemmin. Se on ruotsinkielinen, aika yleinen nimi. Kuitenkaan sitä ei osata missään kirjoittaa oikein ja puhelimessa se lisäksi kuullaan aina väärin.

Sulhasella sen sijaan on hyvin tavallinen suomalainen nimi. Nimi on mun mielestä sopivan lyhyt ja ytimekäs (ja ei ole -nen -loppuinen), mutta vähän siinä tuo yleisyys häiritsee.

Meillä on kaksi lasta, molemmat miehen nimellä.

Kautta aikojen (no okei yhteisen 8v ajan) olen ajatellut, että haluan koko perheelle mieheni nimen. Olen jopa käyttänyt tätä perusteluna naimisiinmenemiselle.

Jossain vaiheessa tässä vuoden sisään tulin sitten kuitenkin siihen tulokseen, että en vaihdakaan nimeäni, vaan pidän siitä kuitenkin enemmän kuin mieheni kovin tavallisesta nimestä. Olen lisäksi ollut lasteni kanssa eri niminen jo yli 4 vuotta, eikä se ole häirinnyt millään tavalla koskaan missään.

No. Luulin lyöneeni asian lukkoon. Mutta muutama viikko ennen hääpäivää mies ottikin asian puheeksi ja ihmetteli, enkö ihan oikeasti aio vaihtaa.

Aloin siinä sitten miettiä asiaa ja päätöksestä tulikin yhtäkkiä kovin vaikea. Tuntui, etten millään voi tehdä tätä päätöstä.

Ja lopulta sitten kuitenkin tein. Valitsin miehen nimen. Tämä tuntui olevan hänelle tärkeää. Ja minusta on kiva että meistä tulee "Xxxxxxt", perheemme on siis tavallaan jonkin niminen "yksikkö".

Lopulta päätöksen tekemisen jälkeen asia ei ollutkaan niin vaikea ja uuden nimen ottaminen tuntuu kivalta.

Varsinkin kun parin viimeisen viikon aikana oon saanut tavata vanhaa nimeäni joka paikkaan ja katsoin että koemeikissäkin nimi oli kirjoitettu varauskirjaan väärin. Uutta nimeä ei kukaan kirjoita väärin.

Niin. Loppuun vielä että mies kyllä myös pohti oman nimensä vaihtamista ja se oli ihan varteenotettava vaihtoehto, mutta koki sen kuitenkin työnsä kannalta hankalana asiana, joten ei sitten sen takia halunnut vaihtaa.

Edit. Hääaamuna mies tuli toisiin aatoksiin ja 15min ennen vihkimisen alkua vaihdettiin lomakkeisiin meille molemmille mun nimi. Lasten nimet vaihdetaan sitten myös.

Muokattu: September 22, 2013, käyttäjä: Lotto

[giuliva]

Meille tulee uusi nimi, eli kumpikaan ei pidetä omaamme.

 

Tätä on kyllä kihlautumisesta asti vatvottu ja mietitty, mutta näin sitten päätettiin tehdä. Tilanne on se, että minulla on kaunis nimi joka sointuu kaksi osaiseen etunimeeni. Miehellä on ihan kiva nimi myös, mutta se ei sitten millään tavalla sovi minun etunimiin. Minulla on samanniminen pikkuveli kuin mies on, joten jos mies ottaisi minun sukunimen, olisi he kaksi täysin samanimisiä - turhan hankalaa. Molempien meidän nimet on sen verran pitkiä myös että yhdistelmänimi olisi ollut tuskaa, etenkin kun minun etunimi on nyt jo yhdistelmänimi.

Mieheni äidillä on ainutlaatuinen nimi, sellainen jonka hän on kääntänyt suomeksi omasta ruotsinkielisestä tyttönimestään. Tätä nimeä ei ole siis kellään muulla käytössä. Tuo nimi on myös todella kaunis, ja sopii sekä minun että miehen etunimeen. Sanoinkin miehelle heti aluksi, että sehän olisi ihana idea vaihtaa meille yhteinen nimi siihen. Miehellä kuitenkin vähän perinteet taisteli vastaan, ja sanoi että tarvitsee miettiä sitä. Mies toivoi että olisin hänen nimen ottanut, mutta koska se on niin karu omasta mielestäni minun etunimen kanssa, en vaan voi suostua. Koitin siihen totutella ja oikeasti yritin asennoitua siihen että sen ottaisin, mutta ei vaan pysty, jos ei sovi niin ei vain sovi.

Lopulta annoin miehelle kaksi vaihtoehtoa, joko pidetään omat nimet, tai otetaan tuo yhteinen uusi nimi. Sanoin myös että jos lapsia tulee, niin ne ovat sitten minun nimisiä, sillä minä olen aina halunnut lapsia, hän taas ei ole ollut niistä erityisemmin innostunut. Minulle on aina ollut erityisen tärkeää olla alsten kanssa samanniminen.

Mies sitten harkitsi asiaa, ja päätyi siihen että mukavinta on jos koko perheellä on yhetinen nimi, ja onhan kyseessä kuitenkin hänen sukunsa erittäin kaunis nimi. Ainoa haaste on vaan vielä miehen isälle kertominen. Vielä ei ole mies siihen uskaltautunut...

 

Vähän kurjasti tämä meni kun jouduttiin asiasta vääntämään, olisi tietysti ollut kivempi jos olisi samantien ollut nämä nimiasiat ihan selviä. Näillä mennään, nyt kuitenkin meille tulossa kaunis yhteinen nimi

[ajno]

Me aiomme ottaa miehen syntymäsukunimen.

 

Nykyisen sukunimen hän sai n.2-vuotiaana, kun hänen äitinsä meni uusiin naimisiin(hänen äiti vaihtoi lapsensa uuden puolisonsa nimelle). Sulhoni on jo kauan halunnut vaihtaa takaisin syntymänimelleen, mutta on pitänyt nykyisen nimensä kunnianosoituksena isäpuoltansa kohtaan, joka kuitenkin oli hänelle kuin oikea isä(biologista isää hän ei ole ikinä tavannut, paitsi tietysti silloin ihan pienenä).

Isäpuoli nukkui pois hetki sitten eli nyt olisi oiva aika ottaa miehen syntymäsukunimi meille molemmille.

 

Mietittiin me myös minun sukunimeni ottamista, mutta koska sukunimeni on isäni sukunimi, eikä olla hänen kanssaan läheisiä, niin luonnollisemmalta tuntuu ottaa jompi kumpi miehen sukunimistä.

[Sith]

Minä pidän oman sukunimeni samoin mies omansa. Ollaan sen verran käytännön ihmisiä, että nähdään turhana kaikki se paperityö mitä nimenmuutos aiheuttaisi. Meille ei myöskään tule yhteisiä lapsia niin ei tarvitse siltäkään kannalta asiaa miettiä.

[hosulipusuli]

Meillä päätös on ollut hyvin luonnollinen. Miehen sukunimi on oikein kaunis, ja omani aika tusinatavaraa. Aina olen ajatellut, että voin ottaa miehen nimen naimisiin mennessä, ja kun uusi nimi on kaunis, niin päätös on siksikin helppo

[Vaimo vm.2014]

Pidän luultavasti oman nimeni, koska se on harvinainen (6 ihmisellä minun lisäkseni on se sukunimi) ja erikoinen. Jää ihmisten mieleen. Se on myöskin osa minun omaa identiteettiäni. Miehellä on nätti sukunimi, mutta en erikoisemmin välitä miehen sukulaisista ja en suoraan sanottuna halua kantaa heidän sukunimeään. Miehen sukunimi on myös työpiireissäni todella tunnettu, enkä halua alkaa selittämään sukulaisuussuhteitani ihmisille. Varsinkin, kun olen saanut jo vähän omallakin sukunimellä tunnettavuutta.

 

Mies ei taas halua vaihtaa sukunimeään pois, koska on samalla alalla töissä ja hänelle sukunimi on tietysti etu (olisi se kai mullekin, mutta koen sen riesaksi). Molemmat olemme ihan fine asian kanssa.

 

Lapsien sukunimiasiaa ei olla hirveästi mietitty. Haluaisin antaa oman sukunimeni, koska se on niin harvinainen ja jollain tapaa haluan liittää sukunimen avulla lapset vahvasti minun ihanaan ja rakastavaan sukuuni, enkä miehen kylmään ja itsekeskeiseen sukuun. 

[Mänty]

Nimiasia on ongelmallinen... mulle, ei miehelle. Meillä molemmilla on erittäin erikoiset ja harvinaiset nimet. Miehen nimi on erittäin harvinainen ja on se kaunis myös. Mä leikin joskus ihan meidän seurustelun alkuaikoina idealla yhdysnimestä ja jotenkin tykästyin ideaan todella paljon. Se ois todella pitkä, kumpaakin osaa joutus varmasti tavaan ja kaikki ihmettelis, mut mä tykkäsin. Ne nimet vielä sopiikin hyvin yhteen mun mielestäni. Mä pentuna päätin etten ikinä luovu omasta nimestäni jos yhdistelmä nimi kutkuttas senkin vuoksi. Ei olla vielä tosissaan miehen kanssa siasta keskutelu, mutta tuli jotain puhetta häistä yms kavereitten kanssa niin mies heitti että susta tulee sitten xxxxx eli että ottasin hänen sukunimensä. Heitin että eikö yhdistelmä nimi kelpais ja toteis ettei sellasta vois tehä. Elikkä taitaa olla miehelle aika tärkee asia tuo nimen ottaminen joten pitää oikeesti harkita josko raskisin luopua omasta nimestäni mitenkään... Pitää vielä keskustella että eikö yhdistelmä nimi kelpais sitten kuitenkin... on tää vaikeeta...  

 

Niin ja molempien sukunnimet on siis sellasia että sukuun pitää syntyä taikka naida muuten nimeä ei saa ottaa...

 

Kaikki sukunimet Suomessa on sellaisia. Enää ei ole erikseen niitä ns. suojattuja sukunimiä (aikaisemmin tosiaan oli), vaan kaikkien sukunimien kohdalla Virtasesta lähtien pätee se, että jos et sukuun kuulu, et sukunimeä voi ottaa. Käytännössä siis vaaditaan aina se, että suvusta riittävän läheisesetä polvesta löytyy käytöstä kyseistä sukunimeä. Silloin siihen voi vaihtaa. Ja sitten tietysti sukuun voi naida.

 

Oon itse aina ajatellut tuosta, että jos pitää oman sukunimensä, niin lapset voi ihan hyvin olla miehen "nimellä". Luulen, että miehelle on kiva, että on joku konkreettinen asia ja osoitus isyydestä. Naiselle on ehkä paljon helmpompi hahmottaa se äitiys (ja siihen ehtinee raskauden aikana ihan eri tavalla valmistautumaan, sekä, jos sen muksun on ulos pöngennyt, niin varmaan tuntee kyllä sen äiti olevansa ).

[kinuskimansikka]

Minulle tämä on jotenkin aina ollut helppoa, haluan että meidän perheellä (oli siinä sitten lapsia tai ei) on sama nimi. Ja että minä siis otan miehen nimen. En tiedä olenko sitten vain pohjimmiltani niin perinteinen vai mikä siinä on, mutta näin olen aina ajatellut tekeväni, ja nyt kun asia on konkreettinen niin se on täysin itsestäänselvää.

 

Vitsailinkin miehelle jo jokin aika sitten kun naimisiinmenosta oli puhuttu alustavasti (siis että ehkä sitten joskus mahdollisesti:) niin mies sattui kysymään johonkin liittyen että mitä haluan lahjaksi? Minä siihen sitten että "sun sukunimi olis ihan kiva"

 

Jotenkin tämä mielestäni liittyy perheidentiteettiin jonka haluan meille. Että olemme yksi yksikkö.

 

Täytyy kyllä sanoa että kävi hyvä tuuri, sulholla on ihana ja harvinainen sukunimi. Vähän huolestuin parikymppisenä kun seurustelin miehen kanssa jonka sukunimi oli eräs ei-niin-mairitteleva eläin