ellinoora

Erilaisia vieraskirjaideoita (yhdistetty ketjuja)

170 posts in this topic

Onpa hyviä ideoita! Taidanpa toteuttaa häissämme tuon raameissa kuvauksen ihan alkumaljojen jälkeen. Olen lisäksi ajatellut kuvata tai oikeammin kuvauttaa (katsotaan, onnistummeko hankkimaan tai vuokraamaan teräväpiirtovideokameran) vieraskirjan eli pyydän jotakin suvun nuorta ja reipasta kuvaamaan pätkän jokaisesta kutsuvieraasta jossakin illan vaiheessa. Saa antaa ohjeita/lupauksia, saa lähettää terveisiä morsiusparille ja onnitella tietty! Taatusti hauska katsella jälkikäteen!!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli sellainen vieraskirja, jossa jokaista ryhmää/henkilöä pyydettiin kääntämään aina uusi lehti kirjasta ja lisäksi ottattamaan kuva kertakäyttökameralla. Lopputulos on aivan mahtava! On hauska kun saimme kirjaan virallisia ja epävirallisia perhepotretteja. Toiset kirjoittivat pitkästi ja toiset vain nimensä. Lopputulos on upea, kun vieraskirjan sivut ovat mustat ja kirjoitus tapahtui hopeatussilla. Kun jokainen tiesi, että kukaan muu ei samalle sivulle kirjoita, niin ihmiset rohkaistuivat kirjoittamaan isolla ja tosi pöhköjäkin juttuja, kun kukaan muu ei samalle sivulle tule tekstiä jatkamaan.

Ajattelin itse ensin ystäväkirjaa, mutta toteutuksen koin ongelmana. Muutenkin vieraskirjaa saa aina juhlissa odottaa, joten siksi emme halunneet, että kirjoittaminen vie liikaa aikaa. Erillisistä lapuista luovuin, koska en halunnut koota vieraskirjaa erillisistä lapuista, koska koen yhtenäisen kirjan juhlallisempana muistona.

Lisäys: koska kuvia häistä kertyi mammuttimainen määrä, eikä kukaan jaksa tooosi pitkää albumia selata, niin lisäsin vieraskirjaan myös muita kuvia samoista vieraista, esim. hulvattomia tanssikuvia. Se on hauskempi antaa kyläilijöille selattavaksi kuin hääalbumi.

Edited by Savory

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tosi mahtava idea tuo vieraskirja valokuvilla! Täytyy pistää tämä vakavaan harkintaan! :)

Edited by Cressie

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei,

onko jollain tietoa, mistä pääkaupunkiseudulta saisi filmiä Polaroid 600 -kameraan? Googletus antaa vastaukseksi pelkkää eioota, muutamaan liikkeeseen olen soittanut, mutta vastaus aina negatiivinen. Filmiähän ei valmisteta enää, mutta joillakin liikkeillä saattaisi kuulemma olla vielä vanhaa varastoa. Liikkeiden määrä vaan on niin huima, että en viitsisi kaikkia soitella läpl, josko jollain olisi parempaa tietoa asiasta..?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hauska idea, vieraista valokuvia kehyksien kanssa. Kuinka isot kehykset tulisi olla? Paljonkohan ne maksaisi? Olisikohan niille jotakin jatkokäyttöä tuon jälkeen jos ehjänä säilyvät? Ja mistähän niitä saa?

Ehkä häiden jälkeen voisi tärkeimmistä valokuvista kerätä kollaasin kehyksien sisälle vaikka makkarin seinälle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

LeisKuu kiva idea tuo kehysten täyttäminen kuvilla. Tulisi ainakin hyvin erilainen taulu, kun yleensä. :girl_smile:

Ja muutenkin tuo vieraiden kuvaaminen kuulostaa hyvältä. Mietin myös noita kehyksiä, mistä niitä saa, paljonko maksaa tai voiko ne tehdä itse? Minkä kokoinen kehys olisi hyvä, jotta siinä näkee muutakin kuin naaman? Ja tietenkin siihen tulisi mahtua useampi ihminen, jos kuvaa vieraita perhettäin/ryhmittäin/porukoittain. Suur kiitos kaikille hyvistä ideoista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sain vieraskirjaidean ollessani eräissä häissä, joissa vieraskirja oli toteutettu näin. Eli otamme tässä 1,5 vuoden ajan kuvia minusta ja sulhasesta, jotka sitten teetämme seepianvärisinä vieraskirjaa varten (vieraskirja teemavärien mukainen, beige/kulta/punainen). Kuvien tarkoitus on olla mahd. herkkiä ja "taiteellisia", ei mitään perus pönötyskuvia. Lisäksi vieraskirjaan kirjoitetaan valmiiksi muutama lyhyt runo kuvien viereen. Vieraskirjan sivuille voivat vieraat sitten kirjoittaa nimensä, tervehdyksensä meille, neuvoja avioliittoa varten, kommentteja kuvista, runoja ja mitä keksivätkään.

Mietin myös noita ystäväkirja-tyyppisiä kysymyksiä, että nekin voisivat olla toteuttamiskelpoisia, varsinkin niitä vieraita ajatellen, jotka eivät keksi mitään kirjoitettavaa meille, paitsi perusonnittelut.

Vieraat meillä tullaan kuvaamaan pöydissä läpi eli kuvauksesta vastaava kaaso tai bestman pitää huolen siitä, että jokaisesta vieraasta tulee otettua kuva. Näistä sitten ajattelin koota vieraskirjan loppuun viimeisille sivuille kuvakollaaseja.

Vieraskirja laitetaan erilliselle pöydälle, joka koristellaan muiden pöytien tapaan ja lisäksi vieraskirjapöytään tulee kehyksissä kuvia minun ja sulhasen lapsuudesta (muutama kuva) ja varmasti sitten kihlakuva ja hääkuva. Puisia kirjaimia olen myös miettinyt, että voisin ostaa vieraskirjapöytää varten.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tahdon ehdottomasti toteuttaa tuon kehys idean. Onko kukaan käyttänyt viime aikoina tätä kehys ideaa? Minkä kokoista kehystä olette käyttäneet? Mistä olette kehykse hankkineet? Hintaa?

Entäs miten vieraat ottivat idean vastaan? Itselle tuo ainakin kuullostaa todella hauskalle tavalle ottaa kuvia ja antaa varmasti hieno muisto hääparille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tahdon ehdottomasti toteuttaa tuon kehys idean. Onko kukaan käyttänyt viime aikoina tätä kehys ideaa? Minkä kokoista kehystä olette käyttäneet? Mistä olette kehykse hankkineet? Hintaa?

Entäs miten vieraat ottivat idean vastaan? Itselle tuo ainakin kuullostaa todella hauskalle tavalle ottaa kuvia ja antaa varmasti hieno muisto hääparille.

Vastaan nyt osittain itse itselleni. Kävin kehystys liikkeessä, jossa sattui löytymään meille sopiva kehys. Kokoa kehyksellä on 60cm x 60cm. Väri on karmivan vihreä, mutta liikeen omistaja kertoi, että sen voi helposti maalata uudelleen. Kehykset ovat noin 7cm leveät hyvin kauniisti koristellut. Tarkoitus on maalata kehys hopeaksi. Toivottavasti vieraat tykkää ideasta. Kehys kustansi 30€. Saadaan vieraskirjaan ainakin muuta, kuin vain nimiä :girl_smile:

Meinataan ottaa oma kuva ensimmäiselle vieraskirjan sivulle, kehystä hyödyntäen, jotta vieraat keksivät idean. :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä täällä kanssa boikotoin perinteistä vieraskirjaa, sillä ei varmasti tekisi mitään häiden jälkeen. Tällä hetkellä ajatuksen ostaa korupuu, johon vieraat saavat pujottaa sydämenmuotoiset lappuset, joihin ovat kirjoittaneet onnittelunsa. Sydämenmalliset laput ehkäpä lasisessa kaunissa astisssa puun vieressä.

Korupuu tämän mallinen:

valkoinenpuu.jpg

Tosin tämän ketjun luettuani mietin, pitäisikö noista sydämistä tehdä vähän isompia, jotta niihin mahtuisi muutama ystävänkirja-tyylinen kysymys. Ahnehdinkohan liikaa? :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli ihmisillä mahdollisuus tavallisille a4-kokoisille valkoisille ja kellertäville papereille kirjoittaa joko pelkästään nimensä tai sitten kirjoittaa runo, onnentoivotus jne.Paperit olivat siistissä kansiossa, jota oli helppo kierrättää. Tarkoitus oli, että nämä tekstit sitten leikkaan ja liimaan meidän albumiimme kuvien viereen. Kivastihan noita kirjoituksia tuli ja muutama hieno piirroskin, kun oli lapsilla oma väritysnurkkaus. Ongelmaksi tuli vaan se, että aika pian oli joku napannut kansiossa kiinni olleen kuulakärkikynän ja ihmiset olivat löytäneet paksun mustan tussin, jolla kirjoitukset oli pääosin tehty. Ovat aika tilaavieviä nyt ja jokseenkn myös epäselviä, etten ole vieläkään keksinyt, miten saan fiksusti liitettyä albumiin. Toki kuvatkin ovat vielä laittamatta, kun ei ole enää mikään kiire. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun tämän hetkinen pääidea vieraskirjaksi on pyykkinaru, johon sitten kiinnitetään valmiit lappuset (vielä mietinnän alla millaiset mutta siis melko pienet) ja vieraat kiinnittävät omansa pyykkinaruun pienellä kivalla pyykkipojalla. Nämä laput sitten liimataan hääalbumiin/hääleikekirjaan. Turha ostaa kokonainen kirja vieraskirjaksi, kun ei se kuitenkaan tule edes puolilleen (ainakaan meidän 35 hengen häissä).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuota kuvavieraskirjaa oon miekin ajatellut, ainoa ongelma on ollut vaan tuo käytännön toteutus, ettei tulisi liian pitkiä jonotuksia ja kaikista tulisi kuva..

Ensin olin ajatellut että ostan polaroid-kameran tuota kirjaa varten, mutta koska sen ja varsinkin filmin saaminen olisi nykyään tosi vaikeaa, niin täältä jostain löytyi vinkki PoGo-tulostimeen. (http://www.pixmania.com/fi/fi/r/pogo) tulostin on siis "taskukokoinen" valokuvatulostin joka tulostaa alle minuutissa kuvat 2" x 3" tarrapaperille.

Tätä ajateltiin hyödyntää, niin että saadaan suoraan kuvat vieraskirjaan. Kuvia vois sit ottaa ennen ku morsiuspari tulee juhlapaikalle (käydään siis ainakin vaihtamassa miun huntu hiuskoristeeseen), onnittelujen jälkeen sekä ruokailun jälkeen kun morsiusparista otetaan kuvia. Tarvii vaan tosiaan tuota käytännön toteutusta miettiä ja kokeilla esim. kuinka kauan todellisuudessa kestää tuo kuvan tulostuminen jne.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Meillä on tuollainen tulostin kotona, ollut käytössä muussa tarkoituksessa. Sen verran hitaasti kuitenkin tulostaa, että kuvauksen aikana kun vieraat on jonossa kuvattavaksi en tulostimen kanssa lähtisi säätämään. Eli ei tulosta niin nopeasti että voisi ottaa yhden vieraskuvan, tulostaa sen ja sitten ottaa seuraavan, taas tulostaa jne. Vaan kyllä ne kuvat kannattaa ensin ottaa ja sitten vasta laittaa tulostus päälle.

Sen verran nopea se kuitenkin on että saat kyllä kuvat heti vieraskirjaan häiden aikana ja siihen voi kirjoitella niin että kuvat on jo siellä.

Jos päätätte hankkia niin ota kameran laturi ehdottomasti mukaan juhliin, tuo tulostaminen syö aika nopeasti ainakin meidän kameran akkua. :)

Mutta todella hyvää laatua tekee ja sopivan kokoisia pikkukuvia!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei kiitos tiedosta! Tarvii todellakin miettiä vielä tuota käytännön toteutusta.

Nuo kuvathan on aika pieniä, niin mahtuuko siihen kuvaan kunnolla useampi ihminen tai kannattaako ottaa kauempaa kuvia niin että näkyisi enemmänkin kuin naamat?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Musta kuvat saa erittäin onnistuneesti otettua 3-5 ihmisen kuvissakin. Jos itse miettisin tätä taktiikkaa häissä niin en ottaisi kokovartalokuvia tai pelkkiä naamakuvia vaan suunnilleen vyötäröstä ylöspäin kuvia. Silloin kuvassa näkyy vielä pukeutumistakin. Mutta ollaan kyllä teetetty kuvia missä näkyy ihmiset kokonaisuudessaankin ja hyviä tuli. Kannattaa testata parilla kuvalla että mikä miellyttää omaa silmää. Koska vekotin printtaa laadukkaasti niin ei ole meillä ainakaan ollut paineita siitä minkälaisia kuvia kameralla ottaa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä kuva meistä, joka otettu kaasoni häissä.

Meille tulossa samat kehykset lainaan. Aikanaan löysivät jostain kirpputorilta ja maalasivat vain sopivan värisiksi. Me olemme menossa kirkon ja juhlien välissä kuvattavaksi, joten vierailla on noin tunnin odotus. Sinä aikana tarkoitus ottaa kuvia ja järjestetään muutakin "puuhaa" kuten glögiä ja arvauskilpailua. Kuvia ei tulosteta juhlissa, mutta käytämme niitä sitten kiitoskorteissa :grin:

Edited by majafi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tosi kivoja ideoita! Taidetaan ottaa tämä ryhmäkuvausidea omissa häissämme käyttöön.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille on myös tulossa kuvavieraskirja. Ongelmana tosiaan on iiiiso vierasmäärä - kutsuttuja 240, joista arviolta tulee paikalle n. 200. Bestman on valokuvaajaharrastelija, joka kuvaa juhlat ja ottaa nämä ryhmäkuvat myös. Huolettaa vaan, että miten ihmeessä pidetään huoli siitä, että varmasti kaikista vieraista saadaan kuva? Hulinaa on varmasti koko ajan... Yks ajatus on, että bestman nappais kuvat onnittelujonosta, vieraat olisivat kuvassa perheittäin/n. 5 hengen porukoissa. MUTTA: koska ideana on, että kuvat liimataan kirjaan myöhemmin ja kuvan alla lukee vieraiden "nimmarit" ja terveiset, niin eihän ne myöhemmin juhlassa enää muista kenen kanssa ovat kuvassa poseeranneet. Eikä haluta vieraskirjaa laittaa kirtoon vielä onnittelujonoon - todellakaan! Mitenköhän tää kannattas käytännössä toteuttaa? :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

En löytänyt aiheesta keskustelua, joten aloitin uuden, ohjeistakaa viisaammat, jos tällainen löytyy jo.

Eli, onko teillä millainen ajatus vieraskirjan suhteen? Itselläni päässä lyö aina tyhjää, kun pitäisi alkaa tyhjille sivuille suuria viisauksia taikomaan, joten voisiko tätä jotenkin helpottaa? Mulle tuli mieleen "kaverikirja", mutta hääteemaan tuunattuna. Kysymyksinä voisi olla esim.

- Kuka olet / keitä olette?

- Mistä tunnet(te) morsiusparin?

- Ensimmäinen / hauska / rakkain muisto morsiamesta / sulhasesta?

- Ikimuistoisinta tänään on ollut... / Näistä häistä en unohda...

- Elämänohjeita / käytännön viisauksia onnelliseen avioelämään?

Tuleeko muita mieleen? Lisäksi mietin, että voisi laitta jonkun "vastatkaa löysin rantein" -ohjeistuksen, ettei ihmiset ahdistu miettiessään suuria viisauksia avioelämän ohjeiksi. Mietin myös, että voisiko sivut olla irtonaisina pöydissä, jolloin niitä voisi täytellä ruokailun yms. lomassa.

Vinkkejä, mielipiteitä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Haluaisin vieraskirjan, joka ei vain jää hyllyyn pölyttymään, vaan olisi ihan jokapäiväisessä käytössä. Tällä hetkellä mielessä on kaksi vaihtoehtoa:

- iso taulunkehys, jonka reunoihin (ne kartonkiset, nimeä en saa päähäni) vieraat kirjoittavat tervehdyksensä tai nimensä. Myöhemmin kehyksiin tulee hääkuvamme.

- kaksi isoa yksiväristä teemukia, joihin vieraat kirjoittavat tervehdyksensä posliinitussilla (?). Tämä olisi kiva idea, mutta kaipaa kehittelyä (mm. millaiset mukit, miten kirjoituksen saa pysymään niin hyvin, ettei se häviä heti ensimmäisessä käsipesussa jne.) Olisi kuitenkin ajatuksena kiva juoda aamuteet mukeista, joilla on oikeasti tunnearvoa. :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hieno idea, mun mielestä vieraskirjoihin on todella vaikeaa keksiä yhtään mitään kun itse sitä täyttelee joten minäkin aion ottaa tälläisen käyttöön!

Tuli heti mieleen että vieraskirjan eteen laitan "ohjeistuksen" valokuvakehyksiin pystyyn. Ja jotta kaikki kirjoittaisivat ja ehtisivät kirjoittaa niin en laittaisi kovin monia ideoita enkä sellaisia joihin vaaditaan pitkä selostus. (vaikka se onkin kirjoittajasta kiinni kuinka heittäytyy :grin: )

Monihan lukee ensin ohjeet ja lähtee miettimään jos vaaditaan paljon tai jotain vaikeaa, voi sitten unohtua koko kirja. Minä laitoin näin:

"On muistot täynnä elämää, läheisiä ja tapahtumia!

Kirjoittaisitko meille jotain vanhoja ja uusia muistoja luettavaksi sillä kun arkemme koittaa, säilyy muistot rakkaat juhlijoista teistä ja ajatuksenne meidän päivästä tästä.

Esim:

- Ensimmäisen muistosi meistä?

- Ikimuistoisinta tänään on ollut... / Näistä häistä en unohda...?

- Elämänohjeita / käytännön viisauksia onnelliseen avioelämään…

Kiitos että saavuitte juhlimaan kanssamme!"

Jos irtosivut ovat pöydissä, saa varmasti paremmat kirjoitukset mutta kannattaa miettiä että ketä ne kerää pöydistä ja mihin ne palautetaan.

Itse laitan varmaan pöytiin irtolappuja joihin on tulostettu hauskoja kysymyksiä/aatteita meistä, palautuskippo voisi olla juuri vieraskirjan lähellä jossa on oikeat vastaukset. Lappuset sitten liimaan vieraskirjan perään. Luulen saavani paljon iloa vuosien saatossa niitä lukiessa :girl_haha:

Edited by Idylla

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now