Morsian2002

Valokuvauksen ajankohta? (yhdistetty)

651 posts in this topic

Meillä on kuvaus heti vihkimisen jälkeen. Kuvaukseen (kirkon läheisessä puistossa) menee aikaa maks. tunti ja olemme siis noin 45 minuuttia vieraiden jälkeen juhlapaikalla. Vieraat siirtyvät kuvauksen aikana juhlapaikalle ja heillä on siellä skumppatarjoilu.

Kerran olin häissä, joissa vieraat odottivat tunnin ajan hääparia, mutta skumppaa ei sinä aikana tarjottu laisinkaan. Kurjaa oli (vaikka en olekaan mikään alkkis :P ).

Edited by peppi88

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ainoa mitä minä tuossa vähän harmittelin on, että "joudun" laittamaan vihkisormuksen sitten sormeeni jo ennen kuin meitä on edes vihitty! Ja sitten kuvauksen jälkeen taas sormesta pois odottamaan vihkimistä.

Mä en ollukaan tajunnu ajatella tota.. Mutta pitäähän se tosiaan olla kuvassa, ja muistaa ottaa pois ennen vihkimistä :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olisin itse halunnut kuvaan vasta kirkon jälkeen, sulhanen ei ollut muodostanut mielipidettään ääneen ennen asian ratkeamista. Kuvaus on valitettavasti ennen vihkimistä, osa vieraista tulee niin kaukaa, että "turha" hääpaikalla odottelu on pystyttävä välttämään. Syyshäissä pimeä tulee huomattavasti kesää aikaisemmin ja monet haluavat suunnata paluumatkalle ennen synkintä pimeyttä.

Lyhyesti: ennen kirkkoa, vaikka kuinka surettaisi/pelottaisi/hermostuttaisi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennen kirkkoa, koska ei viitsi odotuttaa vieraita juhlapaikalla 1,5 h. Parempi olisi ollut kirkon jälkeen, mutta näillä mennään. Ja se sormus pitää muistaa laittaa sitten kuvaan ja vielä ottaa poiskin. :girl_blum:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille tulee koko päivän dokumentaarinen kuvaaja, jonka kanssa sopinemme potrettien ottamisesta jossain vaiheessa hääjuhlaa, esim. ruokailun jälkeen (kunhan ei kaatuisi ruoat syliin). Potrettien ottaminen ennen vihkimistä on nou-nou lähinnä siksi, että häämme ovat Suomenlinnassa, emmekä halua joutua miettimään, tulevatko ajoissa saapuvat vieraat töllistelemään meitä ennen itse häiden alkua. ;) Potrettien ottaminen ennen vihkimistä söisi myös valokuvaajan työtunneista osan, eli mieluummin otamme potretit kesken juhlan ja pidämme kuvaajan hieman myöhempään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan ajateltu kuvauttaa itsemme ennen vihkimistä juuri odottelun takia.. Vieraista osa tulee kaukaa ja itsellä on huonoja kokemuksia siitä, että kuvat on otettu vihkimisen jälkeen.. saanut odottaa kauan.. Mutta mitään ei varmasti ole vielä päätetty.. Katsotaan.. Toisaalta olisi ihanaa jos mieheni näkisi minut ensimmäisen kerran hääpuvussa kirkossa.. Ihmetys olisi ainakin aito.. :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

kuvaan ennen kirkkoa, varasin just valokuvauksen. täytyy olla meikit vielä kondiksessa kuvassa! siltä varalta siis että alkaa vaikka itkettää kirkossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Harmmittaa, että ennen kirkkoa, mutta niin se on pakko tehdä, koska kuvat otetaan keskustassa ja kirkko on 15 kilsan päässä... ei viittis niin kauan antaa vieraiden oottaa..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kuvaus on vasta vihkimisen jälkeen juhlapaikalla. Kuvat otetaan jossain sopivassa kohtaa, sillä ajalla ei ole väliä, kun kuvaaja tulee ottamaan valokuvia myös juhlaan.

Ehkä ruokailun aikana, tai ennen kahvittelua? En ole tätä asiaa sen tarkemmin miettinyt, eiköhän sieltä joku puolituntinen liikene kuvaukselle.. :)

Tämä järjestely on siitä syystä, että sulho haluaa nähdä minut vasta alttarilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä hääkuvat otettiin kolme päivää ennen häitä. Meillä kun kuvaajana toimi miehen serkku ;)

Ja hän halusi ehdottomasti miljöökuvat, ja meidän hääpäiväks oli luvattu sadetta, joten siksi tälläinen järjestely :) Ja saipahan hääpukuun pukeutua kaksi kertaa :tender:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Käytännön ongelmien takia joudun olemaan sulhon kaa eri paikoissa yötä ennen häitä, mutta hääpäivä ollaan mitä ilmeisimmin aamusta iltaan yhdessä. Kuvaan ennen vihkimistä, yhdessä kirkolle. Ei oikein muuta olla edes osattu ajatella, eli perinteet tässä asiassa hittoon meidän kohdalla. ;)

Älkääkä ottako henkkoht, mutta musta on vieraita ajatellen ikävä pistää ilman ohjelmaa odottamaan kuvauksen ajaksi vihkimisen jälkeen! Kunhan on juotavaa/purtavaa ja jotain ohjelmaa niin ok, mutta esim perheellisiä ajatellen voi olla tylsä seisoskella pidemmän aikaa... Odotteluajastakin voi saada aika pienellä vaivalla vieraille hauskan, joten siihen kannattaa panostaa, on sitten tunnelma katossa kun hääpari saapuu :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en vielä tiedä,mutta mun sisko toimii kuvaajana niin sen voi ottaa koska vaan :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä hääkuvat otetaan hääpäivänä, kuvaaja on pestattu päiväksi mukaan ja ajatuksena on ottaa hääkuvat ulkona - jos sää sallii siis. Studiovaraus on tottakai olemassa huonon sään varalle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on miljöökuvaus juhlapaikalla illasta ja kahden päivän päästä pidempi sessio studiossa. Ajattelin pyytää esim. kampaajaserkultani häälahjaksi uutta kampausta myöhempään kuvaukseen, kun tuskin pysyy sekä hääyötä että seuraavaa riittävän hyvässä kunnossa...

Ohjleman kannalta iltakuvaus on vähän kökkö, mutta ajateltiin hoitaa se niin, että morsiamen ryöstön tilalla meillä on hääparin ryöstö kuvattavaksi. Sen aikana vaan keksitään vieraille jotain hauskaa aktiviteettia, jolla voivat samalla "ansaita" meidät takaisin ryöstäjiltä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos mennään maistraattiin perjantaina ja juhlat itse on lauantaina, niin pitäiskö mennä kuvaan jo perjantaina? kestääkö kampaus yön yli?? entäs jos menen meikkiin??!!! mekon kuitenkin laitan jo perjantaina maistraattiinkin, ja haluaisin sieltäkin kuvia... ehkä menen kuvaan vasta lauantaina, meikin jälkeen. jos menen meikkiin... voi apua.... :girl_impossible:

edit: taisin tossa itse vastata itselleni.... :D

Edited by Riikka_K

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin itse ajatellut ettei mun mies halua nähdä mua hääpuvussa ennen kuin kirkossa, mutta kun ohimennen kysäisin mielipidettä kuvausasiasta, hän itse ehdotti kuvausta ennen vihkimistä. Sopii mulle, olen nimittäin itse kärvistellyt ainakin kaksissa häissä juhlapaikan ulkopuolella odottamassa hääparin saapumista kuvauksesta...kuumana kesäpäivä...

Tosin toinen vaihtoehto voisi olla ottaa kuvat "matkan varrella". Meillä on kirkon ja juhlapaikan välillä vaan reilut puoli kilometriä matkaa ja ajattelimme että hyvällä säällä kävelemme kirkolta juhlapaikkaan koko juhlaseurueen kanssa. Reitti kulkee kauniin puiston läpi, jossa voisi myös näitä kuvia ottaa.

Mitä mieltä olette, olisiko juhlaväelle tylsää jos pysähdymme puistoon kilistämään skumppalaseja ja siinä samalla meistä otettaisiin hieman sivummalla hääkuvia?

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mitä mieltä olette, olisiko juhlaväelle tylsää jos pysähdymme puistoon kilistämään skumppalaseja ja siinä samalla meistä otettaisiin hieman sivummalla hääkuvia?

Musta ajatus kuulostaa kauniilta (toki säästä riippuen ;)), jos on sellaista tyyppiä, että koko juhlaväen läsnäolo ei kuvattaessa häiritse. Olen ollut yksissä häissä, joissa häiden lomassa hääparia kuvattiin juhlapaikan kauniilla pihalla ja kuvat onnistuivat hyvin :).

Me taidetaan sulhon kanssa kuitenkin kaivata kuvaukseen yksityisyyttä. Meillä on kuvaus ennen vihkimistä, ja siihen on varattu vajaa kolme tuntia aikaa. Halusimme varata tähän aikaa kunnolla paitsi siksi, että haluamme panostaa näihin kuviin, niin myös siksi, että jos aikaa olisi vähän, niin stressaisin varmaan sitä, että ehditäänkö nyt varmasti ja viimeisen tunnin vilkuilen nytkin varmaan kelloa koko ajan. Itseni tuntien en samasta syystä pystyisi olemaan kuvattavana vieraiden odottaessa vaan ajattelisin koko ajan, että nyt äkkiä, etteivät joudu enää odottamaan. Tämä on siten mun mielestä vähän persoonakysymys myös.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me taidamme ottaa kuvat vasta juhlapaikalla, koska en halua pitää vieraita odottelemassa. Toki muutama pusukuva voidaan ottaa kirkosta tullessa. Meille tulee kaveri kuvaamaan, joten kuvia voidaan ottaa siinä vaiheessa, kun siltä tuntuu. Muutenkinhan tulee niitä hetkiä, kun sukulaiset ja muut haluaa kuvata, joten eiköhän ne tähän väliin sovi.

Pipsa K:n suunnitelma kuulostaa tosi mukavalta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miten viihdytätte vieraita, jos itse oletet valkuvassa vasta vihkimisen jälkeen? Pelkään,e ttä tunnelta läsähtää ja sitten,e ttä itse hosun kuvauksessa murehtien odottavia vieraitani...

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mitä mieltä olette, olisiko juhlaväelle tylsää jos pysähdymme puistoon kilistämään skumppalaseja ja siinä samalla meistä otettaisiin hieman sivummalla hääkuvia?

Musta ajatus kuulostaa kauniilta (toki säästä riippuen ;)), jos on sellaista tyyppiä, että koko juhlaväen läsnäolo ei kuvattaessa häiritse. Olen ollut yksissä häissä, joissa häiden lomassa hääparia kuvattiin juhlapaikan kauniilla pihalla ja kuvat onnistuivat hyvin :).

Kiitos Limona, enpäs ollut edes tullut ajatelleeksi asiaa siltä kannalta, että sitä olisi tosiaan koko juhlaväen pällisteltävänä :girl_haha: Ehkä siinä puistossa voisi napata muutaman kuvan, mutta varsinaisen hääkuvauksen järjestäisi sitten sopivassa välissä itse juhlapaikalla... onneksi on vielä aikaa pähkäillä eri vaihtoehtoja ^_^

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kuvaus on yhdeltä ja kirkko kolmelta.Eli ennen kirkkoa käydään kuvassa.Itse olin häissä joissa hääpari meni kirkon jälkeen kuvaan.Vieraat odotteli juhlapaikalla melkein 1,5 tuntia.Hölmöintä oli kun juhlapaikalle ei päässy sisään vaikka sadetta tihkui. <_<

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me myös tahtoisimme kuvaan heti vihkimisen jälkeen. Kuitenkin hääpaikkamme on sen verran hieno paikka järvenrannalla, jotta mietimme onnistuisiko kuvaus vasta ruokailun jälkeen siellä? Tuntuu hullulta tulla hääpaikalle ja sanoa vieraille, jotta käymme nyt hääkuvassa.... Se voi olla kyllä jo liian myöhään vasta ruokailun jälkeen (Olemme kylllä nopeita syömään molemmat, mutta kampaus lässähtänyt, meikit ei ole enää niin kunnossa?)? Miten siis toimitaan jos hääkuvaus on hääpaikassa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä poseerauskuvat otetaan jo ennen vihkimistä, jotta aikaa riittää eivätkä vieraat joudu odottelemaan hääparia juhlapaikalla ja jottei morsiamen meikki ole suttaantunut ja naama punainen kaikesta siitä itkemisestä. ;) Valokuvaaja kuvaa kuitenkin koko päivän ajan ja poseerauskuvia kaasojen, bestmanien, vanhempien ym. läheisten kanssa otetaan varmasti pitkin iltaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle olisi tärkeää käydä kuvassa kirkon jälkeen. Vanhempani kuitenkin painostavat kovasti että kävisimme kuvassa ennen vihkimistä, koska heidän mielestään on niin noloa pitää ihmisiä odottelemassa...

Olen kuitenkin ajatellut että kuvaamiseen ei mene niin kauhean kauan jos otamme kuvat joko kirkon edessä puistossa (Vanha kirkko Helsingissä) tai illallispaikan edessä rannalla. Matkaa juhlapaikan ja kirkon välilla on vain noin 15km ja meillä on bussikuljetus vieraille. Mehän pääsemme ensin lähtemään ja sitten vierailla menee bussiin ahtautuessaan hetken aikaa. Eli luulen että odottelua ei tule niin hirveästi jos huristelemme suoraan juhlapaikalle ja otamme kuvat siellä.

Sen lisäksi olen ajatellut että vieraille voisi tarjota virvokkeita heidän odotellessaan ja olimme ajatelleet palkata taikurin kiertelemään vieraiden joukossa näyttämään taikatemppuja vieraille pienemmissä ryhmissä.

Siskoni taipui vanhempieni tahtoon häissään ja kävi kuvassa ennen vihkimistä. Alunperin oli ajateltu että kuva otettaisiin luonnossa, mutta kuvaushetkellä satoi kaatamalla, joten he joutuivat kiirehtimään studioon. Aamu oli aika kiireinen kun piti ehtiä kampaajalle, meikattavaksi, kuvaan... Heillä oli valokuvaaja palkattuna kuvauksesta ennen kirkkoa aina alkuruuan jälkeen asti. Kun alkuruoka oli syöty, sää oli kirkastunut ja he kävivät hääpaikan ulkopuolella ottamassa kuvat luonnossa. Ne onnistuivat tosi hyvin, ja he käyttivät sitten näitä kiitos korteissaan. Vieraat tuskin huomasivat hääparin poistuneen ja kuvien ottoon meni vain noin vartti. Kuvista tuli mukavan rennot kun hääpari oli onnellinen ja rento kun virallinen osa oli ohi ja pari lasia shamppanjaa jo nautittu :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me tehdään niin, että käydään studiokuvassa ennen maistraattiin menoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now