Illuusian.unelma

Odottamattomia reaktioita kihlausuutisiin?

98 viestiä aiheessa

Täytyypä tulla tällainen jälkikäteinen purkaus tänne tekemään aiheesta. Anoppi oli ihan onnesta sekaisin kun kuuli kihlauksesta, itki onnesta ja halaili. Kuitenkin kun kyseltiin jokin aika sen jälkeen hänen puolen suvun osoitteita kutsuja varten hän ihmetteli että mitäs juhlia varten. Totesin hieman hämmentyneenä että häitä varten. Hän kovaan ääneen aidosti kummastuneena alkoi kyselemään että joko sitä nyt jo tarvitsee ruveta miettimään? Ei ollut ajatellut että me häitä... Me olemme aikuisia päälle kolmenkymmenen olevia ihmisiä, ei ole mikään pikakihlaus vaan yhteisiä vuosia on jo takana, meillä on yhteinen omakotitalo ja 10v lapsi. Ihanko tosissaan hän kuvitteli että tämä nyt vain on kihlaus eikä tarkoituksena ole mennä naimisiin? Olen koittanut pitää suuni supussa tästä aiheesta mutta harmittaa kyllä vietävästi tuollainen kelkan käännös!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän kihlausuutinen otettiin vastaan todella hyvin. Odottamaton oli kuitenkin isäni reaktio; itse asiassa vähän hermoilin mielessäni, kuinka hän ottaisi uutisen vastaan ja kysyisikö tosiaan jotakin tyyliin "Mitä te olette menneet tekemään?" tai "Miksi niin kiireellä?" koska nopeastihan kihlautumisemme tapahtui. Hän otti kuitenkin asian hyvin, ilahtui aidosti ja onnitteli meitä sydämestään. Tosin vävypoikakin on mieluinen.

 

Natte-15,

voin hyvin kuvitella että närkästyisin itsekin vastaavasta kommentista. Meidän lähipiiri sai aika pian tietää, kuinka tuo kosinta/kihlautuminen on meidän kohdalla mennyt eli suurimmalle osalle heistä taisi olla selvää, että avioliittoon aiotaan. Tosin koska häät päätettiin järjestää noin puolentoista vuoden kuluttua kihlauksesta, meiltä tiedusteltiin että mihin meillä oikein on niin kiire. Vastattiin, että meidän mielestä häät on luonnollista pitää parin vuoden sisään kihlautumisesta ainakin, kun kihlautumsella on ollut selkeä päämäärä ja tarkoitus... Kyselijät tyytyivät tähän :) 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mua ärsytti suunnattomasti kun sisko alkoi vänkäämään et kai sä nyt käyt rippikoulun et saatte kirkkohäät... No en aio käydä sitä varten, siunaus kirkossa saa riittää... Hänkin uhrautui tekemään niin joten miksen mäkin uhraudu... Siksi, koska mun ei ole pakko vaan meille sopii tämä. Miksei voi vaan antaa ihmisten tehdä niinkuin itse haluaa, eikä niin kuin "kuuluu" tehdä..? Lisäksi oli ihmeissään, että miten me ny niin nopeasti naimisiin (2-3v ei mun mielestä oo kauheen nopeasti) kun itse olivat 8v kihloissa ennen häitä ja lapsenkin tehneet. Niin no edelleen, me tehdään meidän tavalla, lapset häiden jälkeen ja mitä sitä kahdeksaa vuotta miettimään. En tajua, miksei vaan voi onnitella ja olla iloinen...? Muoks, varmaan pillastuu kun tulen kertomaan, ettei meidän häihin sitten tuoda lapsia...

Muokattu: , käyttäjä: jennna

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jenna, aivan varmasti ärsytti! Tympeää tuollainen vänkääminen ja omien mielipiden liiallinen tuputtaminen. Ihmisten pitäisi ymmärtää, että lähisukulainen tai hyvä ystävä ei ole omien ajatusten/unelmien jatke. Jokaisen tulisi saada tehdä ratkaisunsa omista lähtökohdistaan ajatellen sitä, mikä itseä eniten miellyttää. Nykyaikana on mun mielestä muutenkin vähän sellainen meininki, ettei ole mitään yhtä oikeaa tapaa ylitse muiden, esim. juuri tuon avioitumistavan suhteen. Niinpä onkin parasta kuunnella ennen kaikkea itseään, jotta saa sellaisen vihkimisen kuin itse toivoo; nuo kun on kuitenkin niitä hetkiä, joita kantaa muistoissaan koko loppuikänsä. Toki tuollaisten muistojen siis soisi olevan vain ja ainoastaan mukavia. :) Yksi mukava muisto voisi koskea juurikin läheisten reagoimista uutisiin; ei tuputtamista, ei painostamista tai negatiivisia ajatuksia, vaan vilpittömiä onnentoivotuksia! 

 

Mun on jotenkin todella hankala käsittää tätä avioitumisaikataulujen kauhistelua; milloin joku avioituu liian nopealla tahdilla, milloin joku taas liian hitaalla. Jokainen kun nuokin asiat näkee tavallaan; toisille kymmenen vuotta kihlautumista on lyhyt aika, toisista se taas tuntuu pitkältä kuin nälkävuosi. Minusta on vain mukavaa, että käytännöt vaihtelevat; olisi aika tylsää, mikäli kaikki toimisivat aina samalla kaavalla. Meidänkin aikataulua moni lienee ainakin hiljaa mielessään kauhistellut tai päivitellyt, mutta siinäpä sitten vain: meille tämä tahti (joka on ollut verrattain nopea) on sopinut hyvin ja tuntunut luonnolliselta, joten muista viis.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mua yllätti se miten hyvin kaikki on ottaneet kihlauutiset vastaan. Odotin tympeitä "miks näin pian?" -kysymyksiä, mutta kaikki ovat tuntuneet olevan vilpittömästi onnellisia. Äitini oli hyvin iloinen, mikä ihmetytti hieman. Yleensä hän ei näytä "positiivisia" tunteitaan  :D Nyt jälkeenpäin voin sanoa, että turhaan jännitin muiden reaktioita.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän kihlauksemme kohdalla oman äitini reaktio oli odottamattomin. Kihlaus oli siis sellainen tapahtuma, jota ei oltu suunniteltu, ja kosinta tapahtui spontaanisti perjantai-iltana. Soitin heti kihlautumisen jälkeen äidilleni, koska halusin jakaa perheelleni tärkeän hetkeni heti tuoreeltaan. Äiti ei kuitenkaan kokenut kihlauksemme olevan aito, koska meillä ei ollut niitä sormuksia juuri sillä kosinnan hetkellä, ja ilmaisi asian kyllä turhan suoraan ja sai minut tirauttamaan kyyneleen jos toisenkin. 

Saimme kyllä onnittelut perheeltäni puhelun lopussa, mutta ei tuntunut tuon sormus-kommentin jälkeen vakuuttavalta ne onnittelut äidin puolelta... Seuraavana päivänä kävimme ostamassa sormukset, jonka jälkeen julkistimme uudet fb-statuksemme - ja saimme omaksi yllätyksekseni ihan hurjasti onnitteluja ja "VIHDOINKIN, JEE, IHANAA" tyyppisiä kommentteja, jotka lämmittivät mieltä kyllä aivan älyttömästi. :-X

Muokattu: , käyttäjä: Damiaria

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sulhasen äidiltä ja mummolta tuli vähän odottamattomat reaktiot. Tai ehkä ei nyt ihan puskista tulleet, mutta voisin sanoa että vähän oudot reaktiot ainakin.

 

Sulhaseni kosi viidentenä vuosipäivänämme. Olimme siis olleet yhdessä viisi vuotta. Ei viisi kuukautta tai viisi päivää :D JA olimme asuneet yhdessä hieman yli puolitoista vuotta. Lie tarpeeksi pitkä aika huomata että toimiiko homma vai ei. Kuitenkin, sulhanen oli noin pari viikkoa ennen kosintaa täyttänyt 19, ja minäkin olin vielä sen parisen viikkoa 19 kosinnan aikaan, synttärit on helmikuun puolivälissä ja kosinta oli tammikuun lopulla. Että joo, nuoriahan me ollaan joka ehkä hieman selittää, mutta kuitenkin tuo yhdessäoloaika lie aika pitkä, en tiedä, niin kaikki sanoo  :unsure:

 

Sulhaseni äiti (sulhanen kertoi puhelimessa samana päivänä) siis kysyikin heti ensimmäisenä että " Nyt jo! Miten te nyt näin äkkiä kihloihin menitte? Eikö tuo oo vähän turhan nopeeta?"  :huh: Hmm, viiden vuoden jälkeen liian nopeaa toimintaa kihlautua? Ei nyt ensimmäisenä (eikä viimeisenä) tullut mieleen että olisiko tässä vielä viisi vuotta pitänyt odottaa? Sulhanen sitten kärsivällisesti äitiään muistutti, että tänäänhän on meidän viides vuosipäivä, ja ollaanhan me yhdessäkin asuttu jo jonkin aikaa. Että ei tämä ainakaan meidän mielestä liian nopeaa ole, ei oikeastaan ollenkaan nopeaa toimintaa  :lol: Siihen se sulhasen äiti sitten vähän niinkuin "heräsi". Että oho joo, niin muuten, tosiaan :D Eikä ole sen jälkeen asiaa arvostellut tai muuta, on hyvinkin tohkeissaan ja riemuissaan lähestyvistä häistä. :) Ehkä tuo oli sitten joku ensijärkytys, varsinkin kun sulhanen ei ole vanhin lapsi, vaan toiseksi vanhin, eikä isosisko ole vielä kihloissa :D 

 

Sulhasen mummon reaktio oli myös mainitsemisen arvoinen. Äidinäidistä on siis kyse. Tällekin uutiset kerrottiin puhelimen välityksellä, ja kuulin puhelun. Ensi kommentti oli: " Nytkö jo?" ... Johon sulhanen jälleen kerran muistutti yhteisen taipaleen pituuden ja senkin, että avoliittoakin on jo jonninverran takana. Seuraavaksi mummo sitten varmisti, että ei kai tässä nyt vaan ole kyse pakkoliitosta? Siis en kai minä ole raskaana? ... :girl_sigh: Ja kun tähän tuli kieltävä vastaus, niin sitten onnitteli ja oli iloinen. 

 

Ihmettelen kyllä edelleen, että kauanko oikein olisi pitänyt olla yhdessä, ettei heti ensimmäisenä olisi tullut kommenttia hätiköidystä toiminnasta. Toiset viisi vuotta? Ja kun ollaan yhteinen talouskin pistetty pystyyn puolitoista vuotta ennen kihlausta, niin tiedetään kyllä että yhdessä asuminen onnistuu. Ei siitäkään ole kyse että oltaisiin vanhempien luona vielä molemmat vailla käsitystä yhteisasumisesta, tai että oltaisiin ihan juuri vasta se aloitettu. Jotenkin niin niin niiiin ärsyttää vieläkin vaikka loppujen lopuksi kukaan ei oikeasti huonoa tykännyt kihlauksesta.

  Vielä enemmän ottaa aivoon tämä "pakkoliitto". Siis ?????? No mutta, kyseinen mummo kyllä sanoi ennen yhteenmuuttoamme sulhaselle, että ei tytön kanssa kannattaisi yhteen muuttaa. Siksi siis kun siitä sitten seuraa vauvoja. Ehkä hän luuli että nyt se seuraamus oli osunut viimein kohdalle ja oli pakko mennä kihloihin.  :rolleyes: Tuota, ollaanhan me ehkäisystä kuultu, eikä pelkästään kuultu vaan myös käytetty ja käytetään yhä. 

 

Aiheeseen liittyen, mutta hieman offtopiccia vielä. Kihlajaiset. Siis sulhasen äidin järjestämät. Heti kun hän tajusi, että ei tämä kihlaus mikään salamakihlaus ole, niin innostui toki asiasta ja päätti pitää kihlajaiset. Joihin muuten kivasti kutsui ihmisiä joita me ei kutsuta häihin. No joo, saahan hän omaan kotiinsa kutsua keitä tahtoo. Ensimmäisenä olin hypätä kattoon jonkun sanomasta " Onnea onnea ja potra poika tulkoon" Öh, tämä ei ole mikään signaali sille että vauvalla olisi lupa tulla, ei h*lvetissä ole vielä  :girl_prepare_fish:  Ja mitäs jos meille tuleekin ensimmäisenä tyttö? Sekö on vai huono asia? Joo, ehkä vähän herneiden nenään vetämistä turhaan, mutta antaahan moinen lausahdus ymmärtää, että parempi olisi jos tulee poika. 

 

 Mutta tämä nyt menee vielä tuon otsikon alle löyhästi tämä seuraava juttu. Eli siellä oli eräs sukulaispariskunta. Ei mitään kovin lähisukua sulhaselle, eikä oikeastaan äidillekään, mutta mummolle avioliiton kautta lähisukua. Ja mummo heidän kanssaan aika paljon tekemisissä ja puhelinyhteydessä. Ja mummo kyllä perillä meidän asioista riittävästi. Siis tietää että missä asutaan ja asutaan yhdessä ja on tiennyt alusta asti. 

Tuon pariskunnan rouva ei jostain syystä ole koskaan minusta pitänyt. Mm. jätti kutsumatta johonkin mihin minutkin olisi "pitänyt" kutsua koska olen sulhasen avopuoliso. Tuostahan veti anoppi ja sulhon mummo herneet nenään kun ei kutsunut :D Eikä sulhanenkaan sinne mennyt, töiden takia lähinnä. Lisäksi ko. akkeli on aina katsellut minua ilmeellä "mitä tuo täällä tekee?". Ja mieluusti koettanut kyseenalaistaa kaiken, minkä sanon. Onneksi ollaan tavattu alle 10 kertaa. Tuolla kihlajaisissa tietysti veti tuttua "mitä tuo täällä tekee?" -ilmettä naamalleen. Niin, en tiedä, miksiköhän minä omissa kihlajaisissani olen? Lisäksi tuli tuntikausia myöhässä, muut olivat jo lähteneet. Ja me olisimme kenties halunneet kotiin... Jossain vaiheessa ylimielisesti tiedusteli meiltä, että joko olemme muuttaneet yhteen? Oli olevinaan yllättynyt vastauksesta, vaikka tasan tiedän että tuo harppu on kyllä asiasta ollut tietoinen varmaan alusta asti.  Akkeli yritti vieläpä hääpäivää kalastaa tietoonsa. Ei saanut tietää. Eikä ole kutsuttujen listalla todellakaan  <_<

 

En nyt sano että nuo mitään odottamattomia asioita varsinaisesti olivat, mutta luulisi että olisi älynnyt olla mulkoilematta minua tuttuun tapaansa :D Häistä uteleminenkin yllätti. Tai ehkä se vaan haluaisi paikalle mulkoilemaan ja arvostella jälkikäteen. Odottamatonta on myös se, että edes tuli koko kihlajaisiin kun minä olen selvästi persona non grata, tuskin on ollut mielissään kihlauksesta. Mutta ehkä ideana oli sitten tulla kyttäämään ja arvostelemaan. Ei varmaan anoppia tai anopin tarjoiluja, vaan minua. Siinäs sitten vaan, häissä ei onneksi sitä tyyppiä tarvitse katsoa  ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kerroinkin tuolla aikaisemmin jo vanhimmasta siskostani. No, kerron nyt toiseksi vanhimmasta. Mä voin sanoa, että mulla tuli hänen kommenteistaan melkein itku. Alkoi v********n yksi päivä, että onpa teillä olevinaan niin täydellista siinä täydellisessä elämässänne. Sanoin veljelleni, että pukua voi jo alkaa ostaa. Siskoni tokaisi tähän, että "no ei aki sitä vielä kannata kun ehtii tapahtua vaikka mitä, ehtii sen elokuussa 2017 ostamaan niin ei mee hukkaan...". ANTEEKS MITÄ?! Jossain vaiheessa totesin, että ei hitsi, pitäis alkaa koristeita juhliin katselemaan, hän kysyi, että mihin juhliin? Tuumasin, että meidän häihin... "Aiotteko muka mennä naimisiin?!".. No siksi me kihlauduttiin...

Hän on todella katkera ollut koko ajan (koska haluaisi naimisiin muttei tule pääsemään) eikä tule saamaan kutsua häihin ollenkaan, on kyllä tehnyt selväksi, ettei edes olisi tulossa suunnilleen. "Älkää sit valitko päivää elokuun alkuun, on lasten synttärit..". Tähän paras ystävänikin sanoi, että eikö nyt voi synttäreitä vikolla siirtää tai pitää viikolla jos samaan aikaan ois ja siskoni sanoi, että omat lapset menee aina edelle. Juu, mutta on niitä synttäreitä ennenkin joutunut siirtelemään ties minkä syiden vuoksi, joten eikö tää ois tarpeeks iso syy?

Ketuttaa koko akka niin hitosti....

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mitä tarkoitat ettei sisko tule pääsemään naimisiin? Älyttömän kurja asenne hänellä :( Hyvä että oot valmis miettimään teidän juhlan kannalta parasta ratkaisua, ei siskoakaan tarvitse kutsua jos ei osaa iloita teidän puolesta. Toisaalta, niin kuin sisko sanoi, kahdessa vuodessa voi tapahtua vaikka mitä, jopa sellaista että sisko leppyy ja pääsee yli omasta katkeruudestaan :)  

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No on kyllä tosi ikävää käytöstä :( Tosi tyhmää, että siskosi ei osaa yhtään olla iloinen puolestasi, vaan suorastaan vain veetuilee ja varmaan purkaa omaa katkeruuttaan, kun ei itse usko pääsevänsä koskaan naimisiin. Ja jos menee elokuussa naimisiin, niin ei sitä puvun ostoa oikeasti voi jättää tai kannata jättää elokuulle! Ihan olet oikeaan aikaan liikenteessä, jos alat pukua katsella, mieluiten hyvissä ajoin nuo vaateasiat :) 

Teette ihan oikein kun ette kutsu häntä, ei omiin häihin kannata noin kurjaa tyyppiä kutsua, vaikka onkin sisko.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä kaikki suhtautuivat kihlausuutisiin ihanasti. Ainoa outo kommentti tuli pomoltani, kun töissä viimein paljastin meneväni kesällä naimisiin. Hän kysyi: "Ootko säkin sellainen, jonka on pakko päästä naimisiin?" Ja mainitsi, että "Monet mun kaverit on 'pakotettu' naimisiin".. Nää kommentit tuli työpaikan afterworkeissa ja kaikki oli jonkin verran juoneet alkoholia, mutta jäi kyllä huono fiilis. Sanoin vaan, että en ole sellainen, ja sulholla oli hääpäiväkin mietittynä jo kosiessaan, joten ei tosiaan ole häntä mihinkään pakotettu. Mutta miksi ihmeessä mun edes piti selitellä naimisiinmenon syitä mun pomolle..? Tuntuu ihmeelliseltä, että joku voi edes alkaa pohtia tuollaista heti, kun mainitsee menevänsä naimisiin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mitään suurempaa negatiivista ei sanottu mutta äitini kysyi soittaessani että mitä nyt tapahtui? Ja äänestä kuulin että pelkäsi että olisin raskaana. (Olin 18v) Seuraavana päivänä nähdessämme selvästi onnellisena onnitteli ja halasi  meitä kumpaakin. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
On 16.1.2016 at 14.28, Nanshe said:

Mitä tarkoitat ettei sisko tule pääsemään naimisiin? Älyttömän kurja asenne hänellä :( Hyvä että oot valmis miettimään teidän juhlan kannalta parasta ratkaisua, ei siskoakaan tarvitse kutsua jos ei osaa iloita teidän puolesta. Toisaalta, niin kuin sisko sanoi, kahdessa vuodessa voi tapahtua vaikka mitä, jopa sellaista että sisko leppyy ja pääsee yli omasta katkeruudestaan :)  

Siis koska miehensä ei halua. Ovat "kihloissa" mutta häitä ei tule. Eikä lisää lapsiakaan, vaikka siskoni haluaisi. Ihan jo pelottaa, että mitä se sanoo jos tulen raskaaksi.. Nyt on jo tosiaan hiukan leppynyt, asiat on selvinneet välillä hiukan ja kyseli j ohääpäivää jotta voi alkaa säästää, joten tällä hetkellä olen hänet kutsumassa.

On 16.1.2016 at 16.34, Minitikru said:

No on kyllä tosi ikävää käytöstä :( Tosi tyhmää, että siskosi ei osaa yhtään olla iloinen puolestasi, vaan suorastaan vain veetuilee ja varmaan purkaa omaa katkeruuttaan, kun ei itse usko pääsevänsä koskaan naimisiin. Ja jos menee elokuussa naimisiin, niin ei sitä puvun ostoa oikeasti voi jättää tai kannata jättää elokuulle! Ihan olet oikeaan aikaan liikenteessä, jos alat pukua katsella, mieluiten hyvissä ajoin nuo vaateasiat :) 

Teette ihan oikein kun ette kutsu häntä, ei omiin häihin kannata noin kurjaa tyyppiä kutsua, vaikka onkin sisko.

Kyllä se mun isäkin varmaan alkaa patistella puvun ostoon jo... Itselläni on jo puku kaapissa. :lol: 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No kihlat meni oikein hyvin eikä mitään ihmettelyjä :lol: ole tullut mutta me mentiin "salaa" naimisiin ja se oli meidän molempien toive. Häistä pari päivää veimme molempien vanhemmat illalliselle ja kerroimme. Reaktiot olivat onnellisia ja lehteen myös laitoimme miehen toiveesta ilmoituksen. Asumme siis pienellä paikkakunnalla.. Suurin osa ystävistä ja ylipäätään läheisistä ovat olleet iloisia ja sitten on vaan onniteltu et " onnee nyt sitten". Mutta omituisin oli miehen, juuri äidiksi tulleen sukulaistytön kysymys: Miksi? :blink:

Ollaan oltu yhdessä 13 vuotta ja parisen vuotta siitä kihloissa ja hän totisella naamalla kysyy miksi? Seuraava järkytys hälle oli kun päässään ynnäsi että jos mieheni yllättäen kuolisi niin minä perin kuulemma kaikki talon ja maat. Piti oikein valistaa häntä että miten nämä perimis asiat menee näin lain mukaan. Paska maku jäi suuhun, oli jotenki niin kylmää kyytiä muijalta jonka kanssa olen joskus ollut enemmänkin tekemisissä :angry: Että tälläisiä sukulaisia...

Muokattu: , käyttäjä: MmM
Virhe

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

MODERAATTORILLE: saa poistaa. Ks. edit.

Muokattu: , käyttäjä: heipähei
Tulin katumapäälle ikävän tarinan julkistamisesta, jos joku vaikka yhdistää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me saatiin todella paljon onnitteluja ja kaikki oli tosi onnellisia meidän puolesta. Kuitenkin ihmetytti, että molempien perheet yllättyivät uutisesta tosi paljon. Ollaan kuitenkin oltu yhdessä yli 8 vuotta, joten luulisi että tätä oltas jo ehditty odotella. Ehkä ne oli jo luopunu toivosta tai jotain :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olin ehkä eniten yllättynyt, kuinka paljon muut onnittelivat kihlautumisen johdosta, koska itse en kokenut kihlauksen muuttavan mitään. Erittäin yllättynyt olin kaverini reaktiosta. Hän ei ole vaikuttanut kovinkaan romanttiselta tai muutenkaan häistä innostuneelta. Lähetin hänelle kuitenkin tekstarin kihlautumisesta, koska hän ei käytä Facebookia. (Lisäksi muistin hänen olleen vähän surullinen/yllättynyt(?), kun sai tietää toisen kaverin kihlautumisesta monta kuukautta myöhemmin kuin muut, koska tästä oli ollut tieto vain Facebookissa). Vastauksena tuli yli-iloinen onnittelutulva ja muutama päivä myöhemmin onnea kihlaparille -kortti. :blush:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Perusonnitteluja on tullut. Ehkä vähän yllättävää oli, ettei äiti eikä anoppi soittanut (kun tekstarilla ilmoitettiin tapahtumasta), vaan tyytyivät onnittelemaan viestillä. Yhden kaverin reaktio oli yllättävän voimakas, kuulemma meni itkemiseksi, kun oli viestin lukenut. Juuri häneltä en olisi näin suurta tunteilua odottanut.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oi ei, nyt tuli oikeasti yllättävä reaktio, suorastaan ahdistuin. Tiedossa siis pienet häät, ehkä jopa kaksistaan "karataan" ja kaikki tämä hamassa tulevaisuudessa.. silti tämä yksi henkilö, joka on kaikenlisäksi vähän kiikun kaakun tälläkin hetkellä kutsulistalla, tarjoutui innosta soikeana koristeluavuksi ja halusi vieläpä jakaa omia ideoitaan koristelusta... :huh:

Muokattu: , käyttäjä: Vaniella

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No hieman outoja vastaanottoja kyllä tuli kun oma äiti ei onnitellut ollenkaan.. eikä oikeastaa  sanonut mitään vaikka oli kovasti toivonut kihlausta ja vihdoun kun niin tapahtui niin ei sanonut mitään :/ enkä ole viitsinyt asiaa edes kysellä että miksi. Muut onnitteli ja suhtautu ihan normaalisti.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun äiti oli meidän vanhemmista ainut joka oli oikeasti tosi iloinen asiasta, no hän olikin jo muutaman vuoden kysellyt meiltä että koska, koska.. :D Isäni taas kuulosti ihan ilahtuneelta, mutta mainitsi kuitenkin pessimistiseen sävyyn että "no, toivottavasti on parempi onni tällä kerralla" (takanani on siis yksi "teinikihlaus"), jäi vähän huono maku tästä kommentista :( Miehen vanhemmat eivät vaikuttaneet aidosti ilahtuneilta, varsinkaan hänen äiti. Molemmat olivat vähän silleen että "ai nytkö jo, mitäs te lapset nyt oikeen.." Me ollaan molemmat 25-30 väliltä niin ärsyttää kyllä tommonen ettei tunnuta ottavan tosissaan meidän kihlautumista. Olisin kyllä toivonut, että kaikki vanhempamme olisivat olleet iloisia uutisista, pikkasen harmittaa. Ja mekin ollaan asuttukin jo useampi vuosi yhdessä ja ostettiinkin asunto yhdessä niin luulisi että olisivat osanneet odottaa tätä. Mä kyllä jotenkin arvasinkin ettei miehen vanhemmat tuu ilahtumaan, koska "vein" heidän poikansa n. 10 vuotta liian aikaisin, heidän mittapuunsa mukaan (=miten ovat itse elämänsä eläneet). Mun vanhempien luona odotti kihlajaisskumpat, kakut ja kortit jne, miehen vanhemmilla ei mitään paitsi päivittelyä asiasta (olivat vielä ensin luulleet että kyseessä on vitsi...:unsure:)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En tiedä, oliko mummuni reaktio kovin odottamaton, mutta erikoinen. Pieni alustus aiheeseen: Hän usein ihmettelee muiden tekemisiä, elleivät ne ole niin kuin hän itse olisi ne tehnyt. Vanhempani uusivat omat sormuksensa jokunen vuosi sitten ja isäni päätyi titaaniin, koska ei ota sormusta pois remonttihommissa yms. ja mummuni oli kauhuissaan, koska senhän kuuluu olla keltakultainen. :girl_sigh: Häneltä tulee myös hyviä neuvoja opiskeluvalintoihin, kuten "Kävisit nyt vain tavallisen lukion, niin pystyt keskittymään paremmin" (olin opiskellut kaksoistutkintoa jo puoliväliin ilman mitään ongelmia - ja kyllähän minusta ylioppilas tulikin) tai "Eikö olisikin hyvää motivaatiota, kun tilille tulee 7000€ joka kuukausi?" (lääkäri, mikä ei todellisuudessa ole minulle lainkaan sopiva ammatti)

Kun mummuni kuuli kihlautumisestani, hän ei tainnut edes onnitella ensin vaan kysyi ensimmäiseksi, miten mieheni kosi. Tähän vastasin reippaana, että ihan itse kosin miestäni. Sen jälkeen mummuni alkoi tiedustella sormuksesta ja kysyi suoraan "Onkos sormus sellainen keltakultainen sileä?" ja ärsytyksissäni vastasin oikein imelästi, että palladiumvalkokultainen, jossa on 23 timanttia. Mummulle en maininnut, että sormus on vain 0,06 ct ja siihen loppuikin kysymykset. :lol:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itseäni yllätti lähinnä ystävien reaktiot, jotka olivat jotenkin yllättävän laimeita. En toki meinaa että meidän kihlautuminen pitäisi muille olla joku isokin asia, mutta useita läheiseksi ainakin olettamiani ihmisiä on ohittanut uutisen sanomatta sanaakaan, ja koen tämän hieman oudoksi.

Onneksi molempien vanhemmat, erityisesti omani reaktiot olivat täysin päinvastaisia ja olivat aivan suunniltaan onnesta, ja nyt kovasti odottelevat häitä :girl_hide:

Ystävien reaktion takia melkein alan harkitsemaan jo vihille karkaamista, mutta eiköhän tässä ystävätkin innostu aikanaan niin voi pitää ne isot juhlat mistä on haaveiltu :rolleyes:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään