Charlene

Vanhempien reaktio hääuutisiin

480 posts in this topic

Molempien vanhemmat ottivat uutiset tosi hienosti vastaan. Kaikki olivat liikuttuneita ja kovasti innoissaan asiasta. :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sama täällä , vähän niinkuin jo odotettiin , eiköhän jo tänä vuonna.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä molempien vanhemmat oli tosi innoissaan ja valmiina auttamaan sekä rahallisesti että muuteskin. Se oli mahtavaa! :girl_in_love:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän kohdalla myös noi odotukset oli vähän niin kuin `Toivottavasti menevät pian `vihille´.

Kun sitten saivat tietään , johan ilo nousi ylimmilleen. :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän äiti oli sitä mieltä, että onhan tässä aikaa muuttaa mieltään. Selitteli kyllä, että ei pidä naimisiin menoa tarpeellisena, ei siis mitään meitä tai miestä vastaan.. nyt kun kuitenkin aikaistamme häitä vuodella, on äiti innoissaan ruvennut touhuamaan häitä :) hassua oli isän reaktio kun kuuli häistä "noh, kyllähän aikuiset ihmiset tiedätte". Hassua siinä oli se, että hän on aina pitänyt minua isin pikkutyttönä, vieläkin varmaan kuorisi perunat lautaselle...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin vähän yllättynytkin, kun vanhempani suhtautuivat hyvin positiivisesti. Olin odottanut ennemmin vähän huonoa vastaanottoa... useat elämäni aikana tekemäni valinnat kun eivät ole olleet heille niin hirveän mieluisia :girl_wink: Hyvä näin, ovat molemmat ihan mukana suunnittelemassakin. Tulevat appivanhemmat ottivat uutisen pelkästään positiivisesti, se olikin odotettavissa :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

meillä mun vanhemmat ei oikeen sanoneet juuta eikä jaata.. isä kysyi että ettekö te meekkää maistraatissa?, kun kaikilla muilla meijän perhees on ollu vähän tapana.. miehen toivomuksesta appivanhemmille ei vielä edes kerrota.. välit on vähän kireet ja muutenki saattais tulla liiallista hössötystä ja riitaa..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun äiti oli hyvillään uutisesta ja alkoi heti mun kanssa pähkäillä, että mikä juhlatila olisi sopiva. Äidiltä varmasti saa ajatuksia ja apuja kunhan niitä pyytää, mutta ei se omatoimisesti varmaan tule ottamaan koko juhlia puheeksi. Avon vanhemmille kerrottiin tänään, sen isä oli jo tainnut vähän arvata ja molemmat tuntuivat olevan ihan hyvillään. Musta oli kauhean kiva että ne jo tiedustelivat meidän alustavista suunnitelmistakin eivätkä vaan jatkaneet puhetta seuraavaan aiheeseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ole oikeastaan tullut edes kiinnitettyä huomiota siihen miten muut on suhtautuneet mutta nyt kun alkaa itse miettimään niin..

Syksyllä mentiin kihloihin, asiasta laitettiin lähimmille sukulaisille kortit jossa luki että häät 2010. Jonkin verran on ko. ihmiset koittaneet udella jo yksityiskohtia, jopa kakun koristeita on tarjottu :D

Myös vanhemmille tuli tieto vasta korttina, tuleva anoppi on jo hiukan mm. ehdotuksia järjestelyihin antanut. Oma vanhempi ei ole asiaa pahemmin kommentoinut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

mun äidin kommentti oli sarjaa: aijahas, vainiin..

toivottavasti se tosta vähän innostuu..kamalasti haluisin, että se suunnittelis mun kanssa...mut jos oon liian aikasin liikkeellä asioiden kanssa niin sieltä tulee niin tutuks tullut kommentti "tarviiko nyt noin kauheesti hössöttää"

iskä onnitteli kyl heti ja on kertonut asiaa eteenpäin..eli se taitaa olla tosi innoissaan..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän äiti oli jo asiaa kysellytkin kun sisko meni viime kesänä naimisiin. Sulhasen vanhemmat on tähän asti aina reagoineet "Ei kai nyt vielä. Ootte vielä niin nuoria"-tyyppisesti, kun on häistä ollut mitään puhetta.

Nyt kun sitten ilmoitettiin asiasta, molemmat reagoivat aika passiivisesti. Olisin mielelläni ottanut vähän onnittelua tai innostusta vastaa, mutta sitä en ole saanut mistään suunnasta.. paitsi sulhaselta, onneksi..:D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on oltu vielä aika hissun kissun koko häistä. Tällä hetkellä tulevan hääparin lisäksi 4 ihmistä tietää, sulhasen tuleva bestman ja morsiamen äiti, pikkusisko ja pikkuveli. Miehen kaveri suostui bestmaniksi joten vastaanotto oli ilmeisesti hyvä, oma äitini otti tiedon hyvin vastaan. Pikkusisko innostui ajatuksesta vähän liikaakin (ottaen huomioon että aikaa on vielä rapiat puolitoista vuotta) ja pikkuveli oli iloinen puolestamme. Sen tiedän että anoppi järjestää ihan valtavan hössötyksen jahka saa kuulla, ensin murehtii tukkansa harmaaksi (kuten aina, ko. ihminen pelkää aina pahinta joten murehtii varmasti erosta, riidoista, häävalmistelustressin aiheuttamista räjähdyksistä, huonojen ratkaisujen häpeästä jne.) kunnes innostuu lähempänä h-hetkeä hössäämään kaikkea mitä ei edes haluttaisi. Toki kun tunnen ihmisen nyt jo paljon paremmin, osaan suhtautua asiaan tyynen stoalaisesti enkä enää ota murehtimista henkilökohtaisesti. Koiraa hankkiessa tuli jo melkein loukkaannuttua kun anoppi itku silmäkulmassa avautui siitä miten meidän elämä menee nyt varmaan pilalle eikä päästä esim. lomamatkalle enää koskaan kun koirasta kasvaa hirviö ja se pilaa kaiken. Asunnonkin se tulee tuhoamaan ja pilaamaan kaikki lattiat joilla se kävelee. Lisäksi se tappaa kissat eikä siitä tule kunnollista muutenkaan. Anoppi on anoppi eikä tuosta muutu joten pitää vain oppia ymmärtämään, sillä onneksi tämä anoppi ei oikeasti halua puheillaan pahaa vaikka ymmärtämättään saattaa vahingossa joskus niin tehdäkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itseäni hieman jännitti vanhempieni reaktio siihen, että olemme nyt sitten päättäneet häistä. Näin siis siitä huolimatta, että kihlausta on takana jo kaksi vuotta. Eilen sitten kuitenkin kerroimme vanhemmilleni, ja molemmat suhtautuivat juuri niin kuin olin toivonut, tai paremminkin. Onnittelivat, ja äiti rupesi heti juttelemaan hääjärjestelyistä, paikka, kirkko, vieraat jne.

Ensi viikon lauantaina mennään käymään sulhasen äidin luona ja kerrotaan suunnitellusta hääpäivästä hänellekin, mutta uskon ja toivon, että suhtautuminen tulee olemaan positiivinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on takana yli kahdeksan yhteistä vuotta, aloitettiin siis kasiluokalla yläasteella :D, joten naimisiinmeno ei varmaan tule kellekään yllätyksenä. Omaa äitiäni siedätin "hääasiaan" pikkuhiljaa ja hän on lähtenyt juttuun oikein positiivisella mielellä. Jännittää jo nyt tosi paljon, näin sanoi pari päivää sitten :)

Isännän vanhemmat kuulivat varsinaisesta päivämäärästä hieman livauttaen syksyllä eikä asiasta ole sen suuremmin sen jälkeen jutskailtu. Tulevat appivanhempani ovat omien vanhempiensa tavoin menneet aikoinaan "salaa" naimisiin eivätkä itse kannata kovin suureellista juhlintaa. Ei heillä kuitenkaan omien sanojensa mukaan mitään vastaan ole, jos toiset haluvat esim. isot häät viettää.

Täytyy tässä pikkuhiljaa kevään aikana ruveta lämmittelemään asiaa, jos vaikka innostuisivatkin! :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Naimisiin menosta ei noussut ääntä.. sen sijaan silloin kun aloimme seurustella vanhemmat olivat vastahakoisia, mutta nyt vuosien saatossa ovat pehmenneet eikä ihmetyksiä enää ole kuulunut. Ovat olleet onnellisia kihlautumisestamme.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kun ostettiin omakotitalo 2v sitten, niin ne alko sillon jo uteleen että joko?Noo ensin tuli tuo meijän pikkuneiti maailmaan ja taas alko kyselyt häistä. :huh: Pitivät molemmat porukat ihan itsestään selvyytenä asiaa. :lol: Vanhanaikasia kun ovat!Miehen äiti kaikista eniten innoissaan asiasta.Kovasti suunnittelee jo kaikkea.

Harmittaa kun oma äiti on vähän semmonen ei niin kovin kiinnostunu koko häistä. <_< Mutta ihan sama!En anna sen pilata omaa innostusta.Pukua kun meinattiin lähteä kattoon ja pyysin äitiä kaason lisäks mukaan, nii äipän kommentti että :Pitääkö lähteä? :mad:

Itse äitinä lähtisin tukka hulmuten oman tytön pukua etsimään!

(Noo puku löytyi ilman liikkeissä käymistä, joten äippä sai rauhan mieleensä!)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oltiin kutsuttu molempien vanhemmat kylään kihlausuutisen kertomista varten. Omat vanhempani olivat "aijaa"-linjalla, miehen vanhemmat kiljuivat ilosta ja halasivat. Kyllä meni fiilikset omien vanhempien reaktiosta. Sanoin vielä äidille että ensi kesänä sitten juhlitaan, ei kommentoinut.

Illalla kun olivat lähteneet pois soitin itku kurkussa isosiskolle (joka tiesi jo asian ja on kaaso), ja ihmettelin vanhempien käytöstä. Sisko suuttui myös ja lupasi puhua äidille tökeröstä tavasta suhtautua asiaan. Seuraavana päivänä alkoi tulla sekä äidiltä että isältä tekstaria "onnea morsiamelle". Ei paljon lohduttanut. Olemme seurustelleet 9 vuotta, joten ei pitäisi olla mikään yllätys. Lisäksi mieheni mietti onko hän epämieluisa vävy kun reaktio oli tuollainen.

Sukulaishäissä pari kuukautta myöhemmin vanhempani kysyivät että koskas teidän häitä juhlitaan, heh heh... Vastasin että vuoden päästä ja on juhlapaikka ja kirkko varattuna jo, että tervetuloa vaan. Olivat ihan ihmeissään. Siinä sitten koittivat paikkailla ja kysellä kaikenlaista:"et oo mitään puhunu" ja kun sanoin äidille, että mähän sanoin sulle kihlajaisissa että ens kesänä juhlitaan, niin hän vastaa "ai mä luulin että ne on jotkut muut juhlat". Daa....

Ilmeisesti tämä on ollut vaikea paikka kun kuopus ja perheen "vauva" menee naimisiin, mutta kurjempi fiilis tästä mulle jäi. Outoa, kun olemme aina olleet läheisiä ja hyvissä väleissä ja sitten tällainen reaktio. Nyt on jo pahimmat harmitukset haihtuneet, mutta eipä tee edes paljon mieli vanhempien kanssa häistä jutella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä nyt on vähän erilainen juttu, mutta..

Menimme naimisiin salaa ystäväpariskunnan ollessa todistajina, sillä halusimme näköisemme pienimuotoisen tilaisuuden. Lähisukulaisille laitoimme kortit postiin, joissa kerroimme menneemme naimisiin ja kutsuimme heidät juhlimaan kotiimme seuraavana viikonloppuna. Muut sukulaiset suhtautuivat asiaan ihan ok, mutta äitini hermostui täysin. Hän ei ymmärtänyt moista salailua ja parempi olisi kuulemma ollut jos olisi etukäteen kerrottu että mennään naimisiin, mutta vihkitilaisuuteen ei sukulaisia kutsuta. Saa nähdä tuleeko ensi vkl juhlimaankaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielenkiinnolla luen tätä ketjua, ei taideta kihlauksesta kertoa ainakaan ihan heti vaan pitää itsekin sulatella ensin asiaa. Luulen että äitini saattaisi alkaa ehdottelemaan häiden pitämistä mun kotiseudulla jne ja yrittäisi sekaantua päivämääriin, joten taitaa olla parasta päättää tällaiset alustavat asiat ensin itse ja kertoa sitten. Toisaalta voi myös olla etteivät pidä asiaa mitenkään erikoisena tai juhlimisen arvoisena kun yhteiseloa on kuitenkin takana jo pitkään. Kiva nähdä että muitakin on vanhempien reaktiot jännittäneet, vaikka vähän pöhköä sitä on jännittää kun yhdessä oleminen on kuitenkin kaikilla tiedossa..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun äitini oli riemuissaan kun kuuli hääsuunnitelmista ja on edelleen ihan täpinöissään... Äidin kanssa taidan kaikista eniten niitä häitä suunnitellakkin :girl_smile:. Ovat jo pikkusiskon kanssa alkaneet miettiä mitä laittavat päällensä. Muutenkin mun sukulaiseni on olleet tosi iloisia ja yllättyneitä (ollaan oltu kohta jo 7 vuotta yhdessä).

Miehen suvusta en ole oikein päässyt perille. Onnittelivat kyllä ihan lämpimästi mutta... En osaa sanoa. Ja miehen tyttö (joka on jo iso tyttö) on huolissaan siitä että nappaan niiden tulevat perinnöt :girl_impossible:. (Joo, ei mulla ihan niin vanha mies ole että niitä perintöjä nyt kovin äkkiä olisi odotettavissa.. Tai niin rikas että sillä nyt jotain väliä olisi edes. Kai se lähinnä ajattelee että jos sille sattuisi jotain.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täälä on tytöllä psyykkisiä ongelmia aiheeseen liittyen!

Virallisesti ei olla vielä edes kihloissa, nuoria kun ollaan. Minä 18v ja mies 20v, seurusteltu 4 vuotta. Seurustelua ja yhdessä asumista (reilu vuosi nyt) on takana enemmän kuin monella paljon vanhemmalla naimisiin menevällä, mutta tämä oma ikä jarruttaa menoa.

Ollaan siis vasta mietitty häiden vuotta, joka tulisi olemaan luultavasti 2011 eli reilu kahden vuoden päähän jolloin minä olsiin siis 20v. Virallinen kosinta olisi varmasti tämän vuoden kuluessa tulossa jos päästäisiin yli sen uskallusongelman kun vanhemmille pitää kertoa :\ Ymmärrän nimittäin hyvin sen että jos oma lapseni 18vuotiaana päättäisi kihlautua, niin en välttämättä hyppisi ilosta kattoon.. Oma äitini kun on vielä eronnut ja puhunut kaikki vuodet naimisiinmenoa vastaan ja sanoo että ongelmia välttääkseen jokaisen tulisi elää avoliitossa kuolemaan asti. Siihen on vaikea mennä varsinkaan näin nuorena sanomaan, että minä muuten äiti menen naimisiin nyt. :\

Pyörisikö täällä joku ainakin lähes yhtä nuori jolla olisi samankaltaisia ongelmia? Kohtalotoverin tuki olisi nyt juuri sitä, mitä kaipaan! Saa myös yksityisesti ottaa yhteyttä, sydämeltä löytyy purettavaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me mentiin kihloihin jo 3 kuukauden tuntemisen jälkeen. Sulho pyysi kättäni isältäni joka oli kai hieman hämmentyneenä ensin vain kävellyt eteenpäin sanomatta mitään, ennenkuin myöntävä vastaus oli tullut! Sen jälkeen kyllä oikein positiivisesti on suhtautunut, saatuaan sen pienen hetken sulatella asiaa! :D Äiti sitten taasen kihlajaispäivän iltana sanoi, että ihan oikean ratkaisun teitte, kyllähän mekin isän kanssa mentiin pian kihloihin ja naimisiin. (Tosin selvästi vanhempana, kuin minä, joka olin tuolloin, kun naimisiin päätettiin mennä 19 vuotias.) Kommentista huomasi, että äiti oli joutunut sulattelemaan asiaa, mutta onneksi päätyi tulokseen, että oikea ratkaisu! :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ En ole kyllä mikään kohtalotoveri, mutta jotain ehkä osaan kirjoittaa...

Minulla on vanhempi mies, jolla on 18-vuotias tytär. Tyttö seurusteli neljä vuotta (eli neljätoistavuotiaasta) itseään neljä vuotta vanhemman pojan kanssa. Nyt he ovat eronneet ja tytöllä on uusi poikaystävä. Jos he menisivät kihloihin, tai naimisiin, tai jos tyttö olisi kihlautunut edellisen poikaystävänsä kanssa, en osaa kuvitella että kukaan olisi ollut mitään muuta kuin iloinen asiasta. Vaikkakaan miehen suvussa ei yleisesti ottaen ole kovin positiivisia kokemuksia avioliitosta. Nuori rakkaus on silti jotain, jonka puolesta ei voi muuta kuin olla iloinen.

Luulen että tytölle itselleen asia on paljon isompi kuin meille muille. Hän esimerkiksi otti kovin raskaasti sen, kun hänen äitinsä erosi uudesta miehestään. Se oli ikäänkuin viimeinen "todiste" sille, ettei mikään suhde voi kestää, ei etenkään eronneiden vanhempien lapsilla.

En oikein tiedä mitä nyt tällä haen. Ehkä sitä, että menkää ihmeessä kihloihin ja naimisiin, luottakaa omaan suhteeseenne ja siihen että te itse tiedätte parhaiten. Ja kun olette kuitenkin noin pitkään olleet yhdessä, kuvittelisin että äitisikin hyväksyy asian.

(Ja ehkä tähän nyt vielä voi sanoa sen, että olin 19 kun aloin seurustella mieheni kanssa. Kukaan, kukaan, ei uskonut tähän. Ei sitä kukaan muu voi tietää, eikä arvioida.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Äiti oli innoissaan sekä kihlauksesta että hääpäivän päättämisestä ja on ollut todella hyvin suunnittelussa mukana. Anoppi oli myös mukana menossa alusta asti, tosin hääpäivämäärästä kertominen taisi mennä häneltä vähän ohi, ei mitään reaktiota tullut nim. kertomiseen.

Isä on sitten asia erikseen. Hälle soitin asiasta koska en päässyt käymään kertomassa ja hän tyrmistyi täysin ilmoituksesta. Sitä seurasi liuta tiuskintaa ja "miksi jo nyt, ettekö voisi odottaa" valitusta. Tuota osasin tosin jo odottaakin, meillä ei ole ikinä ollut minkään näköistä isä-tytär-suhdetta. Saa nyt nähdä mitä sanoo kun pääsen käymään siellä lähiaikoina...

Share this post


Link to post
Share on other sites
En oikein tiedä mitä nyt tällä haen. Ehkä sitä, että menkää ihmeessä kihloihin ja naimisiin, luottakaa omaan suhteeseenne ja siihen että te itse tiedätte parhaiten. Ja kun olette kuitenkin noin pitkään olleet yhdessä, kuvittelisin että äitisikin hyväksyy asian.

(Ja ehkä tähän nyt vielä voi sanoa sen, että olin 19 kun aloin seurustella mieheni kanssa. Kukaan, kukaan, ei uskonut tähän. Ei sitä kukaan muu voi tietää, eikä arvioida.)

Kiitos Oanna! Ihanan kannustava vastaus, toivottavasti vanhempani ajattelevat myös noin. Sitä täytyy vissiin pian mennä koittamaan. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now